Karina Lukin
Eloren pääkirjoituksissa on usein pohdittu open access(OA) -julkaisemisen eli avoimeen saatavuuteen perustuvan julkaisemisen merkitystä, vaikeuksia tai haasteita. Näkökulma on usein ollut kotoinen, sillä etenkin haasteet ovat olleet lähellä ja konkreettisia: kyse on ollut lehden oikeudesta saada julkaisutukea ja siten mahdollisuudesta keskittyä tieteelliseen sisältöön ja hyviin toimituskäytäntöihin. Osallistuin marraskuussa American Folklore Societyn vuosittain järjestämässä konferenssissa paneeliin Exploring Open-Access Folklore Scholarship, jonka toisessa istunnossa keskityttiin OA-julkaisuihin. Istunnon tarkoituksena oli keskustella vapaan saatavuuden julkaisemiseen liittyvistä sekaannuksista ja mahdollisuuksista. Paneeliin oli kutsuttu folkloristiikan englanninkielisten OA-julkaisujen päätoimittajia tai muita edustajia, joista kukin esitteli omaa lehteään, sen historiaa ja toimituskäytäntöjä. Etukäteen arvelin, että olisi kiinnostavaa kuulla eri maiden toisistaan poikkeavista tavoista sijoittua painettujen julkaisujen dominoimalle kentälle.
Moira L. Marsh avasi paneelin ja keskustelun listaamalla neljä OA-julkaisemiseen liittyvää väärää ”myyttiä”. Ensimmäinen liittyy tutkijan oikeuksiin suhteessa omaan tekstiinsä. OA-julkaisuissa kirjoittajien kanssa ei solmita sopimuksia, sillä toiminta perustuu ajatukselle tiedon vapaasta saatavuudesta. Kriitikot ovat toistaneet, että tutkija menettää näin oikeudet tekstiinsä. Marsh huomautti lyhyesti, että oikeutensa tutkija luovuttaa sopimuksia kirjoittaessaan. Internetissä julkaiseminen sen sijaan ei vie tutkijalta mitään oikeuksia. Toinen myytti liittyy plagiarismiin ja käsityksiin siitä, että internetissä julkaistua tekstiä on helpompi kopioida. Plagiarismi on tutkijayhteisössä silloin tällöin toistuva ongelma, johon on syytä suhtautua vakavasti. Avoimeen julkaisemiseen se ei kuitenkaan liity mitenkään erityisesti. Kun teksti on kaikkien vapaasti saatavilla ja selkeästi päivättynä, tutkijan lienee helpompi perustella tekijyytensä.
Marshin kolmantena listaama myytti oli OA-julkaisemisen hinta – asia, jota joutuu Suomessakin painottamaan silloin tällöin. Vapaa saatavuus ei tarkoita ilmaista: lehden tekeminen maksaa aina. Suomessa on poikkeuksellisen hyvin ja demokraattisesti toimiva tieteellisen julkaisemisen rahoitusjärjestelmä ja on erityisen hienoa, että Suomessa rahoitetaan myös OA-julkaisemista. Suomessa on myös pitkät perinteet sille, että julkaisutoimintaa pyöritetään tieteellisissä seuroissa vapaaehtoisesti ja talkootyöllä, kuten Eloreakin. Parhaimmillaan toimitustyö on osa tutkijan uraa, jolloin voidaan katsoa, että toimittaminen sisältyy tutkijan työn kuvaan. Raha tieteellisten lehtien tekemiseen tulee, TSV:n julkaisutuen lisäksi, pienistä virroista sieltä täältä. Mutta vaikka julkaisemista rahoitetaankin ja sen eteen tehdään arvokasta työtä, kirjastoille vapaan saatavuuden lehdet ovat ilmaisia.
Marsh mainitsi neljänneksi myytiksi käsityksen siitä, että open access -julkaisut eivät olisi referoituja. Mikä tahansa lehti voi olla referoitu tai referoimaton. Vastaavalla tavalla lehden sisällä voi olla sekä vertaisarvioituja että vertaisarvioimattomia lehtiä. Eloren tutkimusartikkelit ovat olleet vertaisarvioituja jo vuodesta 2003 alkaen. Vertaisarviointi on yhtäältä toimituksen apuväline: artikkelien sisältöjen tai näkökulmien asiantuntijat auttavat lehden toimitusta arvioimaan artikkelin tasoa ja sen heikkouksia ja vahvuuksia. Samalla vertaisarvioitsijat myös neuvovat, opastavat ja kannustavat kirjoittajia ja osallistuvat nimettöminä tieteelliseen keskusteluun. Viimeiseksi vertaisarviointi on tieteellisen lehden yksi laadun tae, mutta sellaisena se ei missään nimessä korvaa toimituksen panosta.
Eloressa on ilolla pantu merkille Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan lanseeraama vertaisarviointitunnus, jonka tarkoituksena on sekä luoda vertaisarvioinnille yhteiset standardit että tehdä mahdolliseksi arvioitujen ja arvioimattomien tekstien erottelu julkaisuissa. Yksi syy tällaisten tunnusten tai standardien käyttöön otolle on se, että tarjolla on refereejulkaisuja ja ”refereejulkaisuja”. Tällä en viittaa ainoastaan julkaisujen vaihtelevaan tasoon, vaan niin sanottuihin petojulkaisuihin (predatory publishers), jotka perivät julkaisemisesta maksun, mutta eivät noudattane tavanomaisia referointimenetelmiä. Näiden julkaisijoiden määrä on kasvanut viime vuosina räjähdyksenomaisesti, ja esimerkiksi amerikkalaisen Jeffrey Beallin listassa petojulkaisijoita on 477 (Jeffrey Beall). TSV:n tunnus vertautuukin DOAJ:n standardiin, joka on kansainvälinen OA-julkaisujen laatustandardi (Directory of Open Access Journals). Suomen- ja ruotsinkielinen Elore ei hae DOAJ:n standardia, mutta TSV:n tunnusta sen sijaan haetaan heti vuoden 2015 alussa!
AFS:n paneelin keskusteluissa ei noussut esiin odottamiani kansallisia erikoisuuksia. Vapaan saatavuuden lehtien elinkaari, haasteet ja niiden ratkaisut kuulostivat ällistyttävän tutuilta. Paneelissa esiteltiin Asian Ethnology, Folklore, New Directions in Folklore, Digest, Cultural Analysis ja suomalainen RMN Newsletter. Jokainen lehti oli aloittanut nuorena radikaalina: huomiota oli kiinnitetty keskustelevuuteen, nuorten tutkijoiden esille pääsyyn ja uusiin avauksiin. Toisin sanoen monissakaan lehdissä ei ole mietitty vaikuttavuuskertoimia (impact factor), tai niissä on jopa tietoisesti koetettu käydä angloamerikkalaista julkaisemista esiin nostavaa vaikuttavuuden arviointia vastaan. Sittemmin monista lehdistä, kuten esimerkiksi Cultural Analysis -lehdestä, on muotoutunut alan johtavia julkaisuja painettujen julkaisujen rinnalle. Siltikin kaikki päätoimittajat myönsivät, että he joutuvat puolustamaan etenkin vanhemmille kollegoille internetissä julkaisemista.
Kehitys käy nopeaan: petojulkaisijoiden määrä kasvaa, painettuja julkaisuja kustantavat isot talot ovat muokanneet erilaisia joustavia julkaisukanavia vapaan ja ei-vapaan julkaisemisen väliselle harmaalle alueelle, mutta myös OA-lehtien määrä on kasvussa. Suomen Akatemia kannustaa tutkijoita julkaisemaan vapaan saatavuuden julkaisuissa. Samaan aikaan painetut julkaisut loistavat luonnollisesti pitkien perinteidensäkin vuoksi erilaisten julkaisuluokitusten kärjessä, joissa ei näy paljoakaan humanistisen alan OA-lehtiä. Tutkijan on kenties hankala välillä tietää, mihin teksti kannattaisi lähettää. Toimituksen näkökulmasta ensiarvoisen tärkeää on, että OA-julkaisemisen myytit murtuvat ja että toimituksella on rauha tehdä työnsä hyvin.
Tieteiden välissä
Tässä Eloressa kuljetaan tieteiden välissä niin artikkeleissa kuin muissakin teksteissä. Lehden neljä artikkelia eivät asetu helposti instituutioiden ytimiin, vaan hyödyntävät niiden kohtaavia reunapintoja: Venla Sykärin improvisoitua räppiä käsittelevä artikkeli liikkuu lyriikan, runokielen ja musiikillisen ilmaisun rajoilla. Pasi Saarimäki kulkee monitieteisellä historiallisia egodokumentteja tulkitsevalla kentällä. Kari Korolainen yhdistää etnologian ja folkloristiikan tutkimushistorian ja piirrokset. Eerika Koskinen-Koivisto pohtii työväen historiaan ja elämäkerrontaan liittyvän aineiston hankinnan dialogisia merkityksiä. Yhtä kirjavan kuvan alastamme antavat ajankohtaiset tekstit ja kirja-arviot, joissa heijastuu tutkijoiden edestakainen liike keskustan ja periferian välillä. Riemukas soppa – nautitaan hitaasti! Kiitos kuuluu niin kirjoittajille, anonyymeille arvioitsijoille kuin toimittajillekin.
Olen toiminut Eloressa pian kymmenen vuotta, joista viimeiset kaksi vuotta päätoimittajana. Olen oppinut lehdessä monia sellaisia asioita, joita luentosalissa tai tutkijanpöydän ääressä ei olisi voinut saada tietää. Tieto juontuu pitkälle folkloristiikan oppialahistoriaan, sen käytäntöihin ja käänteisiin, joiden monet hyvät hedelmät ovat luettavissa Eloren riveiltä ja rivien välistä. Jätän lehden vetovastuun tämän lehden myötä varmoihin käsiin Taija Kaarlenkaskelle ja Tiina Sepälle. Elorea en jätä, mutta tässä vaiheessa kiitän Eloren toimitusta ja Suomen Kansantietouden Tutkijain Seuraa, jotka ovat jakaneet vastuun ja tukeneet päätoimittajaa monin tavoin.
Kirjallisuus
Directory of Open Access Journals. [online]. <http://doaj.org/bestpractice> [30.11.2014.]
Jeffrey Beall 2014: List of Predatory Publishers 2014. Scholarly Open Access. [online]. <http://scholarlyoa.com/2014/01/02/list-of-predatory-publishers-2014/> [27.11.2014.]