Yhteyksiä ja katkoksia – Suomen Kansantietouden Tutkijain Seuran VII Kevätkoulu
Outi Lauhakangas
Kun sosiaalipsykologi päätyy väittämään, että ”yhteiskunnissa, joissa yhdenmukaisuus- ja perinnearvot ovat tärkeitä, moraali ymmärretään eri tavoin kuin individualistisissa yhteiskunnissa” (Helkama 2009, 50), folkloristi valpastuu. Mitä sosiaalipsykologi tarkoittaa perinnearvoilla? Onko hänellä välineitä analysoida vaikkapa seuraavan uutisen kulttuurisia kytkentöjä?
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi Yle Uutisten haastattelussa, mitä hän oli puhunut Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman kanssa Haagin ydinturvakokouksessa kolmisen viikkoa sitten. Niinistön mukaan presidentit jatkoivat samaa Venäjä-keskustelua, jota oli käyty jo viime syksynä Tukholmassa.
”Taisin siellä Haagissa hänelle todeta, että vähätelty karhu on vaarallisempi kuin haavoittunut karhu. Eli toivoin, että tällainen yhteinen pöytä löytyisi, jossa keskusteluyhteys syntyy. Ja nythän sitten huomenna sellainen keskusteluyhteys on olemassa”, Niinistö sanoi.
Ukrainan tilannetta käsitellään huomenna Genevessä Yhdysvaltojen, Venäjän, Ukrainan ja EU:n yhteisessä ulkoministeritapaamisessa. (Yle 1, uutiset 16.4.2014 (Uusivaara 2014), kursivointi kirjoittajan.)
Presidenttien tapaamista koskevan uutisen syvempi ymmärtäminen vaatii jonkin verran politiikan tuntemusta ja historiatietoa, mutta ennen kaikkea elävän perinteen tunnistuskykyä. Kulttuurien, ryhmien ja näiden jäsenten identiteetin perustojen tuntemisen lisäksi tarvitaan keinoja tulkita suullista perinnettä. Kun Niinistö kertoo toteamuksestaan, jonka merkityksen hän lisäksi selittää, folkloristi tunnistaa ilmaisun sananlaskuksi. Niinistö siis käyttää suullista perinnettä poliittisessa keskustelussa. Onko tasavaltamme presidentti näin ollen yhdenmukaisuus- ja perinnearvojen mukaan toimija ja mahtavatko hänen moraaliarvonsa poiketa individualistiseksi oletettavan amerikkalaisen yhteiskunnan päämiehen arvoista? Näin tuskin voidaan pelkän perinneilmaisun käytön perusteella päätellä. Ratkaisevaa on normi- ja arvo-ohjautuvuuden ero, kuten Klaus Helkama (2009, 48) tarkentaa. Sananlaskun käyttö voi hyvinkin liittyä normiohjautuvuuteen, mutta perinnetietoisuuteen perustuvana se voi aivan yhtä hyvin olla arvo-ohjautunutta. Vaikka sananlaskut heijastavat selkeämmin perinteisiä normeja kuin muut väittämät, niiden esiintyminen puheessa ei todista ihmisen normatiivisuudesta.
Perinne vai perinnearvot
Folkloristin käsitys perinteen käsitteestä ei ole aivan sama kuin yleiskielessä ja muiden tieteenalojen piirissä. Folkloristin näkökulmasta perinteitä syntyy kaiken aikaa sellaisissakin yhteiskunnissa, jotka ovat leimallisesti moderneja ja individualistisia arvomaailmaltaan. Sosiaalipsykologian arvotutkimuksessa esitetään tulos, jonka mukaan uutuuksien, riskinoton ja muutoksen tavoittelu on kääntäen verrannollinen ”perinnearvojen tärkeänä pitämisen” kanssa (Schwartz et al. 2001). Samalla kerrotaan kansainvälisesti kattavasta kyselytutkimuksesta, jonka mukaan ihmisten arvojen tärkeysjärjestys on yleismaailmallisesti yhdenmukainen. Lähes kaikkialla listan kärjessä ovat hyväntahtoisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. ”Hyväntahtoisuus” on arvotyyppi, joka kokoaa yhteen avuliaisuuden, rehellisyyden, anteeksiannon, lojaaliuden, vastuuntuntoisuuden ja ystävyyden. Jos tutkimustuloksia olisi ollut tulkitsemassa pari folkloristia, olisi ”perinnearvoja” varmasti eritelty tarkemmin.
Muista poiketen Saharan eteläpuolisen Afrikan heimokulttuureissa tärkeimmäksi arvoksi nousi perinne. ”Perinnearvot” on tutkimuksessa yhdistelmä ilmeisen konservatiivisista arvostuksista: tyytyminen omaan osaansa elämässä, nöyryys, aatteelle omistautuminen kuten uskonnollisuus, perinteiden kunnioittaminen, kohtuullisuus. Tuskin ketään yllättää, että myös ”sopeutuvaisuus”, johon yhdistyy kuuliaisuus ja itsekuri, on sosiaalipsykologien määrittelemää ”perinteen arvostamista” lähellä.
Kun folkloristi määrittelee tutkimustavoitteensa ja kohteensa, perinteen käsitetään olevan läsnä yhteisöjen ja yksilöiden elämässä, pitivätpä he sitä tietoisesti arvossa tai eivät. ”Tutkimuksen kohteena ovat ihmisiltä toisille suullisesti, kirjallisesti, visuaalisesti ja virtuaalisesti välittyvät viestit […] ja niiden taustalla olevat ajattelun tavat, uskomukset, toiveet ja pelot”, todetaan folkloristiikan oppialan esittelyssä (Turun yliopisto 2014). Perinteentutkimus on sosiaalipsykologian lailla näkökulma ”yhteisöjen sisäiseen vuorovaikutukseen, symboliikkaan ja dynamiikkaan”. Seuraavassa on tarkoitus näyttää, kuinka sosiaalipsykologian vahva tutkimusalue, moraalipsykologia, liikkuu folkloristiikan osa-alueen eli sananlaskututkimuksen kanssa yhteisellä maaperällä.
Moraalin sosiaalipsykologia pyrkii kuvaamaan ja selittämään moraalista toimintaa, moraalisia tunteita ja moraalista ajattelua, niiden syntyä, kehittymistä ja muuttumista, sekä niiden keskinäisiä suhteita. Sosiaalipsykologiassa ei etsitä ”oikeita” moraalisia arvoja filosofian tapaan vaan tyydytään tutkimaan sitä, mitä ihmiset tarkoittavat moraalisilla arvoilla ja kysymyksillä. (Helkama 2009, 13–14.)
Sananlaskut ja moraaliarvot
Käytyään perusteellisesti läpi sananlaskujen esiintymisen vanhimmissa suomalaisissa kirjallisissa lähteissä (vuosilta 1544–1826) Matti Kuusi tiivisti kohtaamansa ajatusmaailman usein siteeratulla tavalla ”esivanhempiemme kymmeneksi käskyksi: Tee työtä! Pidä puolesi! Älä luota vieraisiin! Älä ole antelias! Malta mielesi! Ole vaitelias! Varo intohimoja! Säästä! Älä koreile! Älä väheksy äläkä nöyristele!” (Kuusi 1952, 78–85.) Kuusen vanhempi yhdysvaltalainen kollega, kirjallisuudentutkija Archer Taylor kirjoitti kymmenen vuotta myöhemmin:
Oppaana elämän ongelmiin sananlasku tekee yhteenvedon tilanteesta, esittää arvion tai tarjoaa toimintaohjeen. Se toimii lohdutuksena pienissä ja suurissa vaikeuksissa ja oppaana valintatilanteissa. Se ilmaisee tavalliselle ihmiselle soveltuvan moraaliarvostelman. Se on varovainen ja konservatiivinen suositellen keskitietä: Virtus in medio, Nequid nimis. (Taylor 1965, 7.)
Tarkkaan katsoen Taylor puhuu sananlaskusta toimijana eli korostaa tapaa, jolla tämä ilmaisu ikään kuin puhujasta riippumatta vaikuttaa sosiaalisissa tilanteissa. Myös Kuusen valitsema raamatullinen mielikuva antaa sananlaskuille ylisukupolvisen ja kyseenalaistamattoman aseman yhteisessä ajatusmaailmassamme. Kuusi puhuu esivanhemmistamme ja Taylor tavallisista ihmisistä, joille moraali merkitsee itsehillinnän, itsekurin ja yhdenmukaisuusarvojen noudattamista. Molemmat jättävät mahdollisuuden kuvitella pienemmän poikkeuskansalaisten joukon, joka olosuhteiden ja asemansa mukaisesti joko huvittelee kyseenalaistamalla ”kansan normeja” tai kapinoi hiljaa naureskellen valtaapitävien ja parempiosaisten asettamia lakeja vastaan.
Kuusen ja Taylorin analyysin kautta tulkittuna kunnioittava suhde sananlaskuihin vastaa sosiaalipsykologien määrittelemää perinteen kunnioittamisen arvoa. Kohtuullisuuden korostus on sananlaskutekstien ylivoimaisin moraalinormi. Nigerialaistutkija Aderemi Raji-Oyelade (2012, 26–27), joka on perehtynyt erityisesti joruba-heimon sananlaskuihin, kuvaa sananlaskua afrikkalaisessa kulttuurissa metaforisesti ymmärrettynä edesmenneiden eläväksi ääneksi, johon on latautunut viisaiden esi-isien henki. Sananlaskut merkitsevät hengissä selviytymisen kulttuurista pääomaa.
Afrikkalaisen nuoren polven kyky käyttää hyväksi vanhaa perinnettä ja luoda radikaalia ja muunnettua sananlaskustoa on Raji-Oyeladen tärkeä uusi tutkimusalue, jossa hän osoittaa perinteen eläväksi. Xhosa-heimon sananlaskuja tutkinut T. N. Ntshinga onkin tuonut esiin useita strategisia keinoja, joita ihmiset käyttävät muuntaessaan sananlaskuja:
Sananlasku on Afrikassa sekä konservatiivinen että dynaaminen. Sananlaskuja näkyy eri konteksteissa, sekä perinteisissä että nykyaikaisissa. Se levittäytyy median kautta […] ja sananlaskujen käyttäjillä on kykyä uudisluomuksiin. He poistavat, kehittelevät ja liittävät uusia osia sananlaskuihin. Tämä on tietoista uuden kokemusmaailman ja nykymerkitysten haasteisiin vastaamista. (Ntshinga 1997, 101.)
Sananlaskujen muunteleva luominen ja käyttö voi siten sitoutua hyvin moderneihin ja individualistisiinkin päämääriin ja asenteisiin.
Moraalin ja sananlaskupuheen funktiot
Sananlasku on muodoltaan periaatteessa aina yleistä puhetta. Se sisältää myös aina jonkinasteisen yleistyksen. Sananlaskun ”sananlaskumaisuutta” voi testata sijoittamalla ilmaisun eteen määrittävän lauseen: ”On totta, että…” Esimerkiksi on totta että ”Ei seulas vesi seiso” (Lavansaari). Sananlaskun vakuuttavuudella ei tosin ole tekemistä seulaa ja vettä koskevan todistelun kanssa, koska ydin piilee kulloisessakin tilanteen mukaisessa merkityksessä: ”Jälleen kerran nähtiin, miten totta on, ettei seulas vesi seiso.” Useimmiten seula-sananlasku on kuultu arvioitaessa puheliaan salassapitokykyä. Vaikka kysymys ei ole itse muotoillusta mielipiteestä, lainapuhe eli sananlasku voi sellaisenaan edustaa käyttäjänsä hyväksymää yleistä normia.
Helkama (2009, 20) vertailee moraaliarvoja moraalin funktioihin, siis moraalin toimivuuteen ihmisen ja yhteisön kannalta. Hän jaottelee arvot kolmeen erilaisista arvo-osioista koostuvaan arvotyyppiin. Yhdenmukaisuus on arvotyyppi, jossa korostuvat erityisesti itsehillinnän ja itsekurin arvo-osiot. Yhdenmukaisuus liittyy selkeimmin moraaliin, joka suuntautuu pahan estämiseen. Moraalisesti oikeaan toimintaan ei tarvita arvojen punnitsemista tai valikointia. Tahdonvoima ratkaisee. Itsekurin ja yhdenmukaisuusarvojen varassa pärjää. Sananlasku ”on tehtävä se, mikä on tehtävä” kuvaa hyvin tällaista moraalisen sopeutumisen ja päättäväisyyden yhdistelmää.
Universalismi taas on arvotyyppi, jota luonnehtii selkeimmin sen oikeudenmukaisuuden arvo-osio. Tämän moraalikäsityksen pääfunktio on ristiriitojen ratkaisu. Moraalisesti oikea toiminta on edelliseen verrattuna valinnan varassa. Tilanteessa on vastakkain kaksi arvoa, sosiaalista odotusta tai moraalisääntöä. Tällaisissa punnintatilanteissa tarvitaan jo kykyä tilanteen tarkasteluun eri näkökannoilta. On tehtävä arvovalinta, koska yhteiskunnan normit ja moraalisessa sosialisaatiossa omaksutut oikeudenmukaisuusarvot tai hyväntahtoisuus joutuvat vastakkain. Suomalainen sananlasku ”arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin” kuvaa hyvin universalismin moraalivalintoja.
Kolmas moraaliarvo on hyväntahtoisuus, ja vastaava moraalin tehtävä on hyvän edistäminen. Yhdenvertaisuuden perustaminen universalismiarvoihin edellyttää empatian ja altruististen tunteiden viriämistä. Arvojen järjestäminen vaatii pysähtymistä. Kun ihminen tunnistaa tilanteessa ristiriitaiset odotukset, yhteisön normit, oikeudenmukaisen ratkaisun vaihtoehdot ja samalla omat empatian tunteensa, hän ei voi olla pysähtymättä. Sananlaskun tai sananlaskumaisen ilmauksen nouseminen mieleen merkitsee, että ihminen saa käyttöönsä välittömän tilanteen ulkopuolisen apuneuvon. Hyväntahtoisuus-moraaliarvoa saattaa kannatella sisäisen tunnuslauseen kaltainen ohjenuora. “Saunassa ovat kaikki yhdenveroisia” kuvaa (jos niin tahdotaan) valmiutta laajentaa sosiaalista perspektiiviä oman saunaseuran ulkopuolellekin. Jos mittapuuksi otetaan sosiaalinen perspektiivi suppeasta laajaan, on mahdollista nähdä, että laajaan perspektiiviin perustuva yksilön moraali on yhteisön kannalta kehittyneempää ja tavoiteltavampaa kuin suppea. Sosiaalinen perspektiivi laajenee sitä mukaa, kun alkuperäinen kasvuympäristön moraali nähdään laajemmassa kehyksessä. Yhteisön moraalisäännöissähän on kysymys toisten kanssa elämisestä (Helkama 2009, 184, 300).
Mielenkiintoisella tavalla Helkaman sosiaalisen perspektiivin laajentumiseen perustuva moraaliarvojen ja funktioiden luokitus saa tukea myös tekemästäni sananlaskujen käytön kolmijaosta. Sananlaskujen funktiot sosiaalisessa vuorovaikutuksessa jakaantuvat lohkoihin, joita voi kutsua ”perinteen ylläpitämiseksi”, ”konfliktien ratkaisuksi” ja ”yhteenkuuluvuudeksi”. (Lauhakangas 2004.) Tähän voi verrata myös sananlaskujen tematiikkaa Matti Kuusen kansainvälisen sananlaskuaineiston luokittelusta. Sananlaskujen yleisimpiin merkitystietoihin perustuvassa jaottelussa tulee esiin erilaisten perspektiivien heijastumista. Ryhmäotsikoissa esimerkiksi ”Kohtalon väistämättömyys” ja ”X:n perusluonnon pysyvyys” poikkeavat sellaisista kuin ”X:n arvo nousee Y:n puutteessa” tai ”Itsetuntemuksen puute – toisten kritisointi” (Lauhakangas 2001, 113–123; Lauhakangas [2014]).
Tietysti myös jokaisen henkilökohtainen sananlaskurepertuaari vaikuttaa tapaan tulkita ja käsitellä ihmissuhdetilanteita. Jean-Louis Siran (1993, 225–227, 236) havaitsi, että ne hänen informanteistaan, joille sananlaskut olivat tuttuja, esittivät niistä aina sananmukaisesta tekstistä poikkeavan tulkinnan. Sen sijaan ne, jotka olivat vieraantuneita kulttuuristaan, yrittivät tulkita sananlaskun tekstistä saatavien vihjeiden perusteella ja rakensivat selityksen, joka oli lähellä tekstisisältöä. Siran päätyi jyrkkään tulokseen, että sananlaskun merkitys on aina nimenomaan ”tuo jokin muu”. Hän määrittää merkitykseksi kulttuurisesti yhteisen tulkinnan, kulttuuriin kuuluville tutuimman käyttötavan. On kysymys kielitaitoa syvemmästä kulttuurisesta kokemuksesta sekä kyvystä ja samalla käytännöllisestä taidosta analysoida tilannetta. Siranin päätelmä on todelliseen sananlaskujen käyttöön nähden liian puhdashenkinen. Se jättää huomiotta tilanteissa oppimisen, keinot ymmärtää ensimmäistä kertaa kuultu sananlasku, monikäyttöisyyden ja varsinkin useimpien sananlaskujen kansainvälisyyden. Sananlaskuille kertyy merkitystä niissäkin kommunikaatiotilanteissa, joissa käyttö voi olla totunnaisesta poikkeavan uuden tilanteen herättämää, eikä tulkinta silti ole kirjaimellista.
Sananlaskupuheen laukaisumekanismit
Palataan vielä sosiaalipsykologien tekemään eroon normiohjautuvuuden ja arvo-ohjautuvuuden välillä. Helkama (2009, 50) yhdistää eri tutkijoiden saamia empiirisiä tuloksia. Normiohjautuvien yhteisöjen piirissä moraali on ensi sijassa kunkin yhteiskunnalliseen asemaan liittyviä velvollisuuksia, jotka koetaan tärkeiksi. Jos taas yhteisössä ei painoteta selkeitä normeja eikä kunnioiteta ikiaikaisia sääntöjä, eli eletään sosiaalipsykologien määrittelyn mukaan yksilökeskeisessä arvoympäristössä, tehdään kunkin yksilön moraaliin perustuvia arvovalintoja.
Voimakkaasti muuttuneiden yhteiskuntien käsitemaailmaa on tutkittu. Anat Bardi, Rachel M. Calogero ja Brian Mullen (2008) selvittivät yhdysvaltalaisten arvoja kuvaavien sanojen esiintymistä amerikkalaisessa lehdistössä. Yhdenmukaisuutta kuvaaviksi sanoiksi valittiin restraint (pidättyvyys, itsehillintä), regard (huoli, huomioon ottaminen, arvonanto, kunnioitus) ja consideration (harkinta, huomioon ottaminen, hienotunteisuus, huomaavaisuus). 1900-luvun alun vuosikymmenistä 1980-luvulle näiden sanojen määrä väheni kymmenesosaan. Ehkä vastaava muutos heijastuu myös nuoren polven afrikkalaisten tahdossa käyttää traditionaalisten, pyhien ja suojeltujen sananlaskusääntöjen sijaan radikaaleja uusmuodosteita.
Pelkän lehdistön sanastomuutoksen ja sananlaskujen käytön perusteella on kuitenkin paha tehdä päätelmiä ihmisten arvomaailmasta. Kulloistakin sananlaskun tulkintaa ohjaa puheen sävy, puhujan asema läsnäolijoihin nähden, toiminnan yleinen hyväksyttävyys ja tilanteen keveys tai vakavuus. Jos käytän sulkavalaista sananlaskua ”Ajastaha palakka maksetaan, tulkoon työ mitä hyvvääsä” kerrottuani remontin kalliista hinnasta, moralisoin tekijöiden välinpitämätöntä suhdetta ammattiinsa. Jos sama sananlasku taas tulee mieleen vietettyäni mukavan kahvitunnin työtoverien seurassa, ei sitä suin päin tulkita vakavaksi itsekritiikiksi vaan yleiseksi kevennykseksi.
Myös Helkama (2009, 28) huomauttaa, että ihmisen moraalista toimintaa ei pysty ymmärtämään pelkkien arvojen pohjalta. Ratkaisevaa on se, miten kategorisoimme itsemme ja muut ihmiset. Se vaikuttaa ajatuksiimme ja tekoihimme olimmepa kuinka arvo-ohjautuneita tahansa. Ulkoryhmän jäseniä kohdellaan eri tavoin kuin sisäryhmään kuuluvia.
Yhteisössä vallitsevan moraalikäsityksen mukaan, eli sen mukaan, keitä ovat niin sanotut ”me” ja mihin meidän oikeutemme ja velvollisuutemme ulottuvat, määrittyvät hyvän tekemisen ja pahan välttämisen keinot. Käytetäänkö riitajuttujen voittajien ja häviäjien ratkaisuun pelkästään valtaa vai arvostetaanko oikeudenmukaisuutta ja sovittelutaitoa? Varsinkin omaa toimintaamme oikeuttaaksemme tulemme määritelleeksi itsemme uudelleen suhteessa muihin. Useimmiten kyse on moraalista ratkaisua vaativasta poikkeustilanteesta, joka laukaisee tarpeen kategorioida sekä tilanne että oma suhde siihen uudelleen. Rom Harré (1979, 181) kuvaa tätä ”sellaista sattuu” (mere-happenings) -sanaston käyttämiseksi.
Keväällä 2014 Turkin silloinen pääministeri Recep Tayyip Erdoğan vieraili kaivosonnettomuuskaupungissa. Arvojen punnitsemiseen perustuvaa loppupäätelmää varmasti odotettiin kiihkeästi. Mikä oli Erdoğanin lausunto? Hän ei suinkaan kokeillut esimerkiksi kaivosmiehen perheenjäsenen roolinottoa, ei tilanteeseen liittyviä oikeudenmukaisuusarvoja. Sen sijaan hän valitsi luonnollisen selityksen tapahtuneelle. Pääministeri kertoi tutkineensa historiaa. Useissa länsieurooppalaisissa kaivoksissa oli 1800-luvulla tapahtunut suuronnettomuuksia. Niinpä Erdoğanin lausuntoon tuli fatalistinen ja sananlaskumainen loppunousu: ”Entäpä Yhdysvallat ja sen teknologia. Vuonna 1907 kuoli 361 kaivosmiestä. Tällaista sattuu.” (Hannula & Jokinen 2014.) Kohtalon väistämättömyyteen on helppo vedota. Samalla kritiikki työolosuhteiden laiminlyönnistä tukahdutetaan ja historia otetaan aseeksi voimistamaan vanhoja vihollisasetelmia.
Lähdeluettelo
Tutkimusaineistot
Lauhakangas, Outi: Kansainvälinen Matti Kuusi -sananlaskutietokanta. [online]. <http://lauhakan.home.cern.ch/lauhakan/cerp.html> [15.10.2014.]
Turun yliopisto 2014: Humanistinen tiedekunta. Folkloristiikka. [online]. <http://www.utu.fi/fi/yksikot/hum/yksikot/folkloristiikka/Sivut/home.aspx> [16.09.2014.]
Uusivaara, Terhi 2014: Yle uutiset. [online]. Niinistö Obamalle: Vähätelty karhu on vaarallisempi kuin haavoittunut karhu. Yle-uutiset, politiikka, 16.9.2014. <http://yle.fi/uutiset/niinisto_obamalle_vahatelty_karhu_on_vaarallisempi_kuin_haavoittunut_karhu/7193904> [15.10.2014.]
Hannula, Tommi & Jokinen, Riku 2014: Helsingin Sanomat [online]. Sanottua: Pääministeri Erdoğan: Tällaista sattuu. HS Ulkomaat, 15.5.2014. <http://www.hs.fi/ulkomaat/a1400045543334> [15.10.2014.]
Kirjallisuus
Bardi, Anat & Calogero, Rachel M. & Mullen Brian 2008: A new archival approach to the study of values and value-behavior relations: validation of the value lexicon. – Journal of Applied Psychology 93: 483–497.
Harré, Rom 1979: Social Being: a theory for social psychology. Oxford: Blackwell.
Helkama, Klaus 2009: Moraalipsykologia. Hyvän ja pahan tällä puolen. Helsinki: Gaudeamus.
Kuusi, Matti 1952: Esivanhempiemme kymmenen käskyä. – Kalevalaseuran vuosikirja 32: 78–85.
Lauhakangas, Outi 2001: The Matti Kuusi International Type System of Proverbs. Helsinki: Academia Scientiarum Fennica.
Lauhakangas, Outi 2004: Puheesta ihminen tunnetaan. Sananlaskujen funktiot sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Helsinki: SKS.
Ntshinga, Thabazi N. 1997: The dynamics of the African Proverb with Special Reference to the Xhosa Proverb. – Saayman, Willem (ed.), Embracing the Baobab Tree: The African Proverb in the 21st Century. Proceedings of the Interdisclipinary Symposium on the African Proverb in the 21st Century. Pretoria: UNISA Press. 94–101.
Raji-Oyelade, Aderemi 2012: Playful Blasphemies. Postproverbials as Archetypes of Modernity in Yorùbá Culture. Trier: WVT.
Schwartz, Shalom H. & Melech, Gila & Lehmann, Arielle & Steven Burgess & Harris, Mari & Owens, Vicki 2001: Extending the Cross-Cultural Validity of the Theory of Basic Human Values with a Different Method of Measurement. – Journal of Cross-Cultural Psychology 32(5): 519–542.
Siran, Jean-Louis. 1993: Rhetoric, Tradition and Communication: the Dialectics of Meaning in Proverb Use. – Man (New Series) 28(2): 225–242.
Valtiotieteiden tohtori Outi Lauhakangas on erikoistunut sananlaskujen käytön tutkimukseen.