Hagelstam, Sonja 2014: Röster från kriget. En etnologisk studie av brevdialoger mellan frontsoldater och deras familjer 1941−1944. Åbo: Åbo Akademis förlag. 389 sivua.
Merja Leppälahti
Muutaman viime vuosikymmenen aikana tutkimuskohteiksi ovat nousseet monenlaiset henkilökohtaiset tekstit, kuten omaelämäkerrat, päiväkirjat ja kirjeet. Toisaalta myös kiinnostus talvi- ja jatkosodan aiheuttaman poikkeusajan tutkimiseen on lisääntynyt. Sota-ajan kirjeenvaihdosta onkin viimeisen kymmenen vuoden aikana valmistunut useita pro gradu -tutkimuksia sekä joitakin väitöskirjoja (esim. Pehkonen 2013).
Sonja Hagelstam tarkastelee väitöskirjassaan viiden eturintaman sotilaan jatkosodan (1941−1944) aikaista kirjeenvaihtoa rintamalta kotiväelle ja kotoa rintamalle. Hagelstam tarkastelee kirjeistä välittyviä selviytymisstrategioita ja tutkii kirjekontaktien merkitystä poikkeusaikana, jolloin sota piti perheenjäsenet erossa toisistaan miesten ollessa rintamalla ja ainakin periaatteessa jatkuvassa hengenvaarassa.
Keskeisenä analyysikäsitteenä ja tutkimuksen avainterminä toimii Mihail Bahtinin dialogisuus. Bahtinille kaikki suulliset ja kirjalliset ilmaisut ovat luonteeltaan dialogisia, ja ne saavat merkityksensä vasta vuorovaikutustilanteessa. Näkökulma on myös polyfoninen, moniääninen. Kirjeeseen kirjoitettu kantaa mukanaan monenlaisia merkityksiä, jotka kaikki ovat itsenäisiä ja täysiarvoisia, mutta keskeistä on se, mitä tapahtuu niiden välillä. Kirjeenvaihdossa dialogisuus on ilman muuta läsnä, koska kirje kirjoitetaan vastaanottaja huomioiden, jolloin kirjeen saaja on tavallaan mukana jo kirjoitustilanteessa. Hagelstam käyttää myös Gilles Deleuzen ja Felix Guattarin käsitettä rihmasto (rhizom) erityisesti tarkastellessaan sodan arkipäivän tilallisia aspekteja. Eturintaman ja siviilielämän välillä oli paljon yhtymäkohtia huolimatta siitä, että ne edustivat ensi näkemältä täysin vastakkaisia maailmoja.
Viisi miestä perheineen
Viime vuosisadan alkupuoliskolla pidettiin yleisesti kirjeitse yhteyttä kauempana asuvien sukulaisten ja ystävien välillä. Sodan aikaan kirjeillä oli vielä suurempi merkitys kuin rauhan aikana, ja kynään tarttuivat nekin, joilla ei ollut muuten tapana kirjoitella. Kirjeitä kirjoitettiin puolin ja toisin lähes päivittäin tai ainakin joka viikko. Eturintamalta kotiväelle tulleet kirjeet olivat konkreettinen osoitus siitä, että kirjoittaja oli (ainakin kirjoittamisaikana) elossa ja kunnossa. Rintamalle saapuneet kirjeet toivat mukanaan tuulahduksen tavallisesta elämästä, vaikka sota näkyi monin tavoin siviilienkin elämässä.
Tutkimuksen aineistona on viiden ruotsinkielisen suomalaissotilaan ja heidän perheidensä välinen kirjeenvaihto jatkosodan ajalta. Miehistä kaksi oli naimisissa ja he kirjoittivat vaimolleen, kolme naimatonta osoittivat kirjeensä vanhemmilleen. Sotilaiden kirjoittamien kirjeiden lisäksi tutkimuksessa ovat mukana heidän puolisoltaan tai vanhemmiltaan vastaanottamansa kirjeet. Kaikkiaan tutkimuksessa on mukana yli neljätuhatta kirjettä.
Tutkimuksessa käsiteltyjä kirjeitä kirjoittaneita sotilaita oli viisi. Heistä yksi kaatui jatkosodan loppupuolella, muut selvisivät sodasta. Kaksi miehistä kuoli 1980-luvulla. Vuonna 2002 Sonja Hagelstam ehti haastatella kahta silloin vielä elossa ollutta. Tutkimusaineistossa on myös kirjeiden kirjoittajien omaisten haastatteluja.
Kirjeiden sisältö
Kirjeiden kirjoittaminen oli hyvin tärkeää eturintamassa olleille sotilaille, ja kirjeitä kirjoitettiin vähintään joka viikko. Sota teki ajasta poikkeuksellisen, ja rintamasotilaille poikkeusajan vastakohtana oli normaali siviilielämä. Kirjeitten avulla sotilaat pysyivät jollakin tavoin pysymään kiinni tavallisessa elämässä, mikä oli eturintaman epävarmoissa oloissa hyvin tärkeää.
Miehet kertovat kotiväelle osoitetuissa kirjeissä elämästään etulinjassa. Kirjeissä kuvattiin pääosin sellaista, mikä oli jollakin tavoin tuttua ja mitä vastaanottaja saattoi ymmärtää. Arkipäivän sattumuksista ja rintamaoloista saatettiin kertoa humoristisesti. Rintamaelämän kuvaaminen vähensi etäisyyttä perheenjäsenten välillä, kun vanhempien ja puolisoiden oli mahdollista mielessään hahmottaa etulinjassa olevan perheenjäsenen arkea.
Sotilaiden kirjeissä kotiin ei kerrottu kovin paljon taisteluista, vihollisen tulituksen kohteena olemisesta tai korostettu eturintaman olojen brutaaleja yksityiskohtia. Kuitenkin joskus saatettiin kertoa tuntemuksista uhkaavassa tilanteessa ja esimerkiksi kokemuksesta, että täpärästi vältetyssä vaaratilanteessa oli tuntunut olevan Jumalan johdatusta tai erityistä suojelusta. Tutkimuksen kirjeiden perusteella pojat kirjoittivat vanhemmilleen hiukan avoimemmin sodan tapahtumista ja vaaroista kuin miehet vaimoilleen. Naimisissa olevat miehet näyttivät jopa suojelevan puolisoitaan huolestumiselta.
Juhlapuheiden paatoksellisuus ja sotilaselämän ihannointi eivät kuuluneet ainakaan tutkimuksen eturintaman sotilaiden kirjeisiin. Miehet olivat rintamalla, koska heidät oli sinne määrätty, ja he tekivät velvollisuutensa. Sotilaan, varsinkin johtotehtävissä olevan, sotilasidentiteettiin kuului vastuullisuus ja velvollisuudentunto. Sen lisäksi, että miehet toimivat ylhäältä saamiensa käskyjen ja ohjeiden mukaan, he tunsivat aitoa vastuuta alaisistaan ja ilmaisivat sen toisinaan myös kotiin osoitetuissa kirjeissä.
Kirjeiden välityksellä jaettiin myös kotirintaman arkipäivän tapahtumia. Sota-aika aiheutti muutoksia vallinneisiin miehen ja naisen rooleihin. Miesten ollessa rintamalla naisten piti tarttua moneen aikaisemmin miehille kuuluneeseen työhön. Myös perheyhteisössä kotiin jäänyt vaimo joutui hoitamaan monia sellaisia asioita, joihin hänen ei ollut tarvinnut puolison kotona ollessa puuttua. Kirjeissä keskusteltiin asioiden sujumisesta. Kotoa käsin kerrottiin arkisista puuhista ja suunnitelmista, myös sodan aiheuttamista vaikeuksista. Myös rintamalta päin kyseltiin, onko kotona saatu jokin työ tehdyksi tai asia hoidetuksi. Vaimo saattoi hakea vahvistusta toimilleen esimerkiksi lähettämällä puolisolleen rintamalle yksityiskohtaisia tietoja taloudenpidosta ja rahankäytöstä.
Kirjeiden merkitys
Kirjeiden välityksellä rintamasotilaiden oli mahdollista pysyä osallisena siviilielämästä. Kirjeiden kirjoittaminen oli sotilaille myös terapeuttista. Kirjeissä oli mahdollista pohdiskella monenlaisia asioita ja vastauskirjeissä kotoa oli usein tukea ja rohkaisua.
Perheiden kannalta kirjeet olivat tärkeitä yhteisyyden ylläpitäjinä. Perheyhteys säilyi välimatkasta huolimatta, kun miehet pystyivät kirjeiden välityksellä osallistumaan kotielämään myös rintamalla ollessaan. Kirjeissä jaettiin rintamalla olijan kanssa kodin arkisia askareita ja juhlahetkiä. Kirjeet mahdollistivat täten rintamalla olevalle sotilaalle myös perheenjäsenen roolin ylläpitämisen.
Hagelstam osoittaa, että sota-aikana kirjeistä tuli tavallaan muusta maailmasta erillinen, turvallinen tila. Kirjeiden kirjoittaminen ja vastaanottaminen tasapainottivat sodan aiheuttamaa tunnetta voimattomuudesta ja elämän hallitsemattomuudesta.
Tutkimuksen liitteissä 1−4 eritellään kunkin sotilaan kirjeenvaihto vuosittain ja kerrotaan, minkä verran kirjeistä on sensuurin toimesta avattu sekä mitä muuta kirjeiden lisäksi miesten arkistomateriaaliin kuuluu. Lisäksi liite numero viisi summaa taulukon muodossa sotilaiden henkilötiedot, perhesuhteet ja taistelupaikat sekä kunkin tutkimuksen sotilaan lähetettyjen ja vastaanotettujen kirjeiden kokonaismäärän.
Hagelstamin tutkimus on kiinnostava ja koskettava kertomus jatkosodan ajalta. Tutkimuksessa on mukana vain viiden sotilaan kirjeenvaihto, joten jokainen heistä tulee tarkastelluksi erikseen eri yhteyksissä moneen kertaan. Sotilaat ja heidän mietteensä sekä myös heidän perheensä tulevat kuin tuttaviksi runsaissa aineistolainauksissa.
Kirjallisuus
Pehkonen, Erkka 2013: ”Poikasi täältä jostakin”. Narratiiviset resurssit, diskurssit ja luovuus kirjoittaen kerrotuissa identiteeteissä jatkosodan aikaisissa kirjeissä. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Filosofian lisensiaatti Merja Leppälahti on turkulainen folkloristi, tietokirjailija ja kirjallisuuskriitikko.