Heikkinen, Kaija 2012: Yksin vai yhdessä. Rintamanaisten monta sotaa. Joensuu: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura. Kultaneito X. 379 sivua.
Elina Makkonen
Itä-Suomen yliopiston sukupuolentutkimuksen professori emerita Kaija Heikkisen tutkimus Yksin vai yhdessä. Rintamanaisen monta sotaa tarkastelee monipuolisesti ja eri näkökulmista naisten kokemuksia rintamalla talvi- ja jatkosotien aikana. Teoksessa pohditaan, miten sukupuoli ongelmallistuu sota-aikana. Heikkinen jäljittää naisten kirjoittamista muistelmista naiseuden eri muotoja ja sitä, miten naiseutta tuotetaan suhteessa suomalaisiin ja venäläisiin naisiin sekä rintaman suomalaisiin, mutta myös saksalaisiin ja venäläisiin miehiin.
Heikkisen teos kuuluu sukupuolentutkimuksen piiriin, ja se jatkaa ja täydentää aiempaa tutkimusta, jossa on problematisoitu sukupuolta sodan kontekstissa ja tarkasteltu sodan sukupuolittuneisuutta. Suomessa näitä kysymyksiä on tarkasteltu 1990-luvulta alkaen. Heikkinen keskustelee tutkimuksessaan nimenomaan suomalaisen tutkimuksen kanssa, vaikka toki tukeutuu laajemmin feministisiin perusteorioihin sukupuolesta ja sukupuoleen kytkeytyvistä muista eroista, sukupuolijärjestelmästä ja -ideologiasta sekä seksuaalisuuden ja sukupuolen suhteista.
Sukupuolen lisäksi Kaija Heikkisen tarkastelun keskiössä on etnisyys. Heikkisen mukaan sota aktualisoi kansallisuuden, sillä sodan aikana vieras etnisyys/kansallisuus on läsnä vahvasti ja kaikkialla sekä konkreettisesti että mielikuvissa. Tästä johtuen naiseuden mallissa on esillä suomalaisuus, joka saa muotonsa suhteessa vieraisiin kansallisuuksiin. Sukupuolen ja etnisyyden aiheuttamien erojen lisäksi teoksessa kiinnitetään huomiota myös muihin jakoja aiheuttaviin tekijöihin, kuten sosiaaliseen asemaan ja ikään. Heikkisen sanoin: ”Katson, että naiseutta tuotetaan vertailussa muihin, kirjoittajille joko sosiaalisesti, iän suhteen tai etnisesti vieraisiin, toisenlaisiin naisiin” (s. 10).
Lukemista myötä- ja vastakarvaan
Jo 1950-luvulla, mutta etenkin 1980-luvun loppupuolella ja 1990- ja 2000-luvuilla on Suomessa ilmestynyt muistelmateoksia, joissa käsitellään naisten työtä ja asemaa rintamalla. Aihe on suosittu ja muistelmateoksia ilmestyy edelleen. Kaija Heikkinen päätyi muistelmien äärelle etsiessään aineistoa tutkimukseen, jossa hän halusi käsitellä rintamanaisia, mutta pohtia myös suomalaisten suhtautumista Karjalaan ja karjalaisuuteen.
Heikkinen toteaa, että julkaiseminen oli ratkaisevaa aineiston valinnassa kirjoitusten julkisen luonteen takia. Käytetyissä teksteissä kirjoittajat puhuttelevat yleisöä, julkisuutta ja muita naisia ja niistä on luettavissa vetoomus julkaisuaikansa lukijoille. Heikkisen mukaan kirjoitukset ovatkin julkisia puheenvuoroja naisten rintamalle menosta ja siellä olosta.
Kirjan ensisijaisena aineistona on noin kolmekymmentä teosta. Niistä osa on useiden kirjoittajien teksteistä muodostettuja antologioita, osa yksittäisten lottien tuottamia muistelmateoksia ja osa teoksia, joissa sekoittuu minä-muotoinen ja fiktiivinen aines. Heikkinen on käyttänyt myös paria teosta, jotka pohjautuvat päiväkirjoihin ja kirjeisiin sekä muutamaa kaunokirjallista teosta. Aineistoon kuuluu myös teoksia, joissa valotetaan muidenkin kuin lottien toimintaa rintamalla. Näitä ovat lähinnä apusisarten ja sotilaskotisisarten rintamakokemuksia käsittelevät teokset. Aineistona käytetään satunnaisemmin myös kotiseutukirjallisuutta.
Naisten kirjoituksia on paikoin peilattu suomalaisten miesten kirjoittamaan sota-aikaa käsittelevään muistitietoaineistoon sekä venäläisten muistitietoon ja poliittisten vankien muistoihin. Tausta-aineistona on käytetty myös naisten kirjoittamaa kaunokirjallisuutta ja joitakin julkisia miehisiä kannanottoja. Näistä etenkin Väinö Linnan Tuntematon sotilas ja Paavo Rintalan Sissiluutnantti ovat vaikuttaneet merkittävästi rintamanaisista ja erityisesti lotista syntyneisiin tulkintoihin ja käsityksiin, ja romaaneihin myös viitataan usein naisten muistelmissa.
Kaija Heikkinen lukee aineistonsa tekstejä sekä myötä- että vastakarvaan. Lukiessaan myötäkarvaan Heikkinen noudattaa kirjoittajien omia painotuksia ja tuo esille kirjoittajille tärkeitä ja teksteissä usein esillä olevia teemoja. Aineistosta nousee selkeästi kaksi aihetta, nimittäin rintamanaisten ja eritoten lottien siveys sekä naisten tekemä työ. Tutkija lähestyy tekstejä identifioitumisen kautta tarkastelemalla, miten naiset erottuvat, samaistuvat ja pohtivat naiseuttaan rintamakokemusten lävitse.
Toisaalta Heikkinen analysoi tekstejä oman tutkimusintressinsä pohjalta, jolloin fokuksessa on sukupuolen problematiikka. Vastakarvaan lukiessaan Heikkinen etsii aukkoja, vaikenemista ja vihjeitä. Tällöin analyysin ja tarkastelun kohteena ovat naiseuden kuvaukset sekä sukupuolten välisiin suhteisiin ja seksuaalisuuteen liittyvät elementit, mutta myös se, miten naisellisiksi ymmärrettyjä käyttäytymismuotoja kuvataan.
Rintamaperheestä lottadiskurssiin
Teos jakautuu kuuteen lukuun, joista ensimmäisessä aineistoluvussa eli teoksen toisessa luvussa ”Rintaman kotoistaminen” Heikkinen käsittelee muistelmatekstien kirjoittajien omien painotusten mukaisesti rintaman kodinomaisuutta. Esillä tässä luvussa ovat lottien lisäksi sotilaskotisisaret ja Suomen Punaisen Ristin kautta rintamalle tulleet sairaanhoitajat ja apusisaret.
Naiset kirjoittavat paljon kodinomaisista töistä ja jäsentävät rintamalla olemistaan kodin rakenteiden pohjalta. Kirjoittajat identifioituvat lapseksi ja kirjoittamisen sävykin voi olla lapsenomainen, mutta toisaalta naiset ovat myös ”äitejä”, jotka tekevät rintamalla perinteisen sukupuolijärjestyksen mukaista hoiva- ja huoltotyötä, kuten hoitavat haavoittuneita, muonittavat ja työskentelevät kanttiinissa. Vanhemmat ja auktoriteettiasemassa olevat miehet taas saavat kirjoituksissa symbolisen isän hahmon ja sotilaisiin suhtaudutaan veljinä tai heitä kutsutaan ”pojiksi”. Nainen näyttäytyy kirjoituksissa työteliäänä, äitimäisenä, miehen hoivaamiseen ja hoitoon keskittyvänä, seksuaalisuudesta riisuttuna hahmona. Kuvaavaa on esimerkiksi se, ettei ruumiillisuus nouse esille hoivatyötä käsittelevissä kirjoituksissa, vaan työ ikään kuin ylevöitetään ja irrotetaan kaikesta ruumiillisesta.
Kolmannessa luvussa ”Mutkistuva rintamalla olo” kotoistettu käsitys rintamalla olosta murtuu ja tulkinta saa uusia sävyjä tutkijan lukiessa tekstejä uudelleen aiempaa tarkemmin ja vastaääniä etsien. Tarkastelun fokus on sukupuolen problematiikassa. Naisten ryhmistä kolmannessa luvussa käsitellään muun muassa pesulanaisia ja työvelvollisia, joihin on suhtauduttu epäluuloisesti, pelokkaasti ja toiseuttavasti.
Kun edellisessä luvussa rintama näyttäytyy kodinomaisena ja jopa turvallisena paikkana, tulevat kolmannessa luvussa esille myös rintamalla olon hankaluudet ja ongelmat, erityisesti sukupuolten väliset suhteet. Esille nousevat muun muassa miesten alkoholin käyttö ja sukupuolinen häirintä, mutta myös miesten houkuttelevuus ja seurustelusuhteet. Naiset painottavat kirjoituksissaan omaa kunnollisuuttaan, sillä naisten käyttäytymistä kontrolloitiin rintaman lisäksi kotoa käsin ja myös julkisesti, etenkin lottien kohdalla. Erityisen kiinnostavasti Heikkinen käsittelee tässä luvussa naisten siveyttä ja kurin kontekstia, mutta myös modernia naista, joka pukeutumisellaan ja lyhyillä hiuksillaan ylitti vakiintuneen sukupuolten välisen rajan ja rikkoi perinteisen naisen ideaalia.
Neljännessä luvussa Heikkinen käsittelee miehitettyyn alueeseen liittyviä muistoja tarkastelemalla suomalaisia naisia vieraiden kansallisuuksien keskellä. Tämän teeman tarkastelun tavoitteena on tuottaa laajemmin kontekstia rintamanaisen toiminnalle. Teksteistä tulkitaan suomalaisen naisen identiteetin konstruoimista kansallisesti vieraan väestön keskuudessa. Kirjoituksista Heikkinen on analysoinut suomalaisen naisen mallia ja sen kohtaamia haasteita samoin kuin malliin liittyviä ristiriitoja ja monenlaista neuvottelua. Suomalaisen naisen naiseus peilautuu heimokansana pidettyihin karjalaisiin ja vepsäläisiin, venäläisiin sotavankeihin sekä ensin aseveljinä ja myöhemmin vihollisina pidettyihin saksalaisiin sotilaisiin, mutta myös puna-armeijan naissotilaisiin.
Kirjan viidennessä luvussa Heikkinen tarkastelee laajemmin lottia ja Lotta Svärd -järjestöä, erityisesti lottadiskurssia ja lottien maineen pilannutta kirjallisuutta. Tämä luku, huolimatta siitä, että se on kiinnostava ja avaa uusia näkökulmia, on mielestäni kuitenkin hiukan irrallinen koko tutkimuksen kannalta.
Teoksensa viimeisessä luvussa ”Naiseus uusiksi rintamalla?” Kaija Heikkinen pohtii koko teosta läpäisevää kysymystä siitä, mitä sota on tehnyt suomalaiselle naiselle ja suomalaiselle sukupuolijärjestykselle. Heikkisen mukaan rintamalla olo ei tuonut julkaistujen muistelmien perusteella mitään dramaattisesti uutta sukupuolten välisiin suhteisiin. Esimerkiksi perinteinen sukupuolten välinen työnjako toimi myös sota-aikana naisten tehdessä hoiva- ja huoltotyötä. Toisaalta esimerkiksi kotirintamalla naiset joutuivat astumaan miesten saappaisiin ja myös rintamalla oli naisia, jotka työllään ja pukeutumisellaan olivat rikkomassa ja uudistamassa naisen perinteistä mallia. Heikkinen muistuttaa, että luonnollisesti sota myös muokkasi rajusti ihmisten toiminta- ja elämäntapoja ja niin naiset kuin miehetkin joutuivat ottamaan käyttöön uusia elämänstrategioita.
Lopuksi
Kaija Heikkisen Yksin vai yhdessä. Rintamanaisten monta sotaa on kiinnostava, selkeä, hyvin kirjoitettu ja monella tavalla ansiokas tutkimus. Kirjoittaja esittelee metodologisia ja teoreettisia lähtökohtiaan samoin kuin tutkimusaineistoa ja sen luentaa ymmärrettävästi ja riittävällä tarkkuudella. Teoria ei jää vain kirjan johdantoon, vaan on vankasti mukana kirjan aineistoluvuissa. Aineistoa lainataan uudenlaisella tavalla, sillä tutkija on kirjoittanut oman tekstinsä muistelijoiden tekstien lomaan, ”toista toisen sekaan niin, että muodostuu kolmas teksti” (s. 33). Tämä ratkaisu toimi tässä tutkimuksessa mielestäni hyvin.
Heikkisen tavoitteena on ollut tuoda kirjassaan esille sota-aikana tapahtunutta naisten erottelua, sillä hänen mielestään se ei näy julkisuudessa, jossa edelleenkin toistetaan näkemystä sota-ajan yksimielisyydestä ja yhtenäisyydestä. Tuomalla esille marginaaleja ja unohdettuja naisia Heikkinen tuottaakin uusia ja tuoreita tulkintoja sota-ajasta. Arvostan erityisesti sitä, että teoksessa tarkastellaan myös niitä rintamalla työtä tehneitä naisryhmiä, jotka ovat aiemmissa tutkimuksissa jääneet lottien varjoon. Lotat ovatkin olleet aiemmin korosteisesti esillä muistelmateoksissa, kuten myös tutkimuksissa ja yleisessä historiakulttuurissa, vaikka rintamalla oli runsaasti muitakin naispuolisia toimijoita.
Kirjan esipuheeseen sijoitetun lukuohjeen mukaan kirjaa voi lukea monella tavalla, esimerkiksi niin, että valitsee vain itseä eniten kiinnostavat teemat ja luvut. Itse luin kirjaa kokonaisuutena ja pidin vähän turhauttavana sitä, että samat asiat toistuivat useammassa luvussa. Mutta toisaalta samojen aiheiden käsittely eri näkökulmista ja saman aineiston luenta ensin myötä- ja sitten vastakarvaan tuottaa kiinnostavia havaintoja ja syventää tarkastelua, jolloin tulkinta suomalaisesta rintamanaisesta näyttäytyy moniäänisenä.
Filosofian tohtori Elina Makkonen on kontiolahtelainen tietokirjailija.