Steel, Tytti 2013: Risteäviä eroja sataman arjessa. Kansatieteellisiä tutkimuksia Helsingin yliopistossa 17. Helsinki: Helsingin yliopisto. 279 sivua.
Tuija Saarinen
Tytti Steelin merietnologian alaan kuuluva väitöskirja, Risteäviä eroja sataman arjessa, käsittelee Helsingin ja Kotkan satamiin sijoittuvia kuvauksia muistitiedossa ja elokuvissa. Ajallisesti tutkimus rajoittuu ”laajennettuun 1950-lukuun”, joka näkyy vahvimmin muistitietoaineistoissa. Tutkimus tarkastelee, miten satamia ja satamatyöntekijöitä on kuvattu . Se myös selvittää, millaisia ihmisten välisiä eroja ja eroihin pohjautuvia arvoasetelmia tai hierarkioita satamakuvauksiin sisältyy.
Muistitieto ja elokuvat analyysin kohteina
Lähteenä käytettyyn muistitietoaineistoon sisältyy sekä tutkijan että muiden tekemiä haastatteluja, jotka on tehty eri aikoina. Haastateltavat ovat olleet satamassa eri tehtävissä työskennelleitä henkilöitä. Lisäksi käytössä on ollut joitakin kirjallisia muistelmia. Tutkija ymmärtää kirjalliset muistelmat ja tutkimushaastattelut representaatioina ja kysyy haastatteluaineistolta, mitä ihmiset kertovat kokemuksistaan, miten he puhuvat todellisuudesta ja miten erilaiset versiot ja merkitykset ”rikkoutuvat” ja sitä kautta avautuvat. Haastatteluja tarkastellaan menneisyyden kuvan rakentajina.
Lähteinä käytettyjen elokuvien joukkoon sisältyvät sekä fiktiiviset elokuvat että dokumenttielokuvat ja tv-tuotannot. Varhaisin elokuva on vuodelta 1942, myöhäisin vuodelta 2009. Oma kokonaisuutensa tutkittujen elokuvien joukossa ovat satamaan sijoittunutta prostituutiota käsittelevät elokuvat.
Elokuva ei ole kansatieteellisen tutkimuksen lähdeaineistona yleinen. Risteäviä eroja sataman arjessa -tutkimuksessa elokuvia analysoidaan kytkemällä ne sosiaaliseen hierarkiaan ja saman aikakauden toisiin kulttuurisiin ilmiöihin. Näytelmäelokuvassa tutkijaa kiinnostaa sen vastaanotto ja tulkinta, merkitysten antaminen. Tutkija pitää elokuvien ja haastatteluaineistojen intentioita samanlaisina, sillä molemmat ajattelevat ja väittävät kertovansa kohteestaan totuudenmukaisesti. Fiktiivinenkin elokuva kertoo tutkijan mukaan todellisuudesta. Haastatteluaineistoon voi silti sisältyä jaksoja, jotka sekä kertoja että vastaanottaja tulkitsevat mielikuvituksen tuotteiksi.
Teoksen tutkimustekstissä tavoitellaan erojen esittämisen tiheää kuvausta. Tutkija pyrkii tuomaan esiin erontekojen prosesseja ja erojen monimutkaisuutta. Tällaista tapaa kutsutaan refleksiiviseksi erojen esittämiseksi. Luentaa ei lyödä tällöin ennalta lukkoon, vaan tutkija pyrkii herkkyyteen erojen ja merkitysten häilyvyyden näkemisessä. Tutkimuksen metodina on performatiivinen luenta, joka perustuu lähteiden lähiluvulle. Se pohjautuu käsitykseen, että representaatioita tuotetaan lainaten ja toistaen kulttuurissamme jo valmiina olevia esittämisen tapoja. Prosessissa tarkastellaan, miten eri erokategoriat rakentuvat ja kohtaavat kerronnassa.
Keskeisenä käsitteenä on intersektionaalisuus, josta tutkija käyttää suomenkielistä synonyymia risteävät erot. Tässä on kysymys useiden erojen risteämistä ja erilaisten eron kategorioiden yhteisvaikutuksesta yksilön elämässä, sosiaalisissa käytännöissä, institutionaalisissa järjestelyissä ja kulttuurisissa ideologioissa. Intersektionaalisuus toimii tutkimuksessa käsitteellisenä apuvälineenä aineiston jäsentämisessä ja tutkimuskysymysten esittämisessä. Satama näyttäytyy kiinnostavana kohteena intersektioiden tutkimiseen, sillä monenlaiset ihmisten välille rakentuneet ja rakennetut erot tulevat siellä esiin. Satamassa työskennelleet eivät jakautuneet vain miehiin ja naisiin, vaan erilaisiin miehiin ja naisiin. Merkittäviä eroja tuottivat sukupuoli, etnisyys, luokka ja ikä.
Toinen tutkimuksen keskeisistä käsitteistä on intertekstuaalisuus. Se pyrkii kuvaamaan diskurssien muodostumisen historiallisuutta ja sosiaalisuutta. Teksti tai puhe eivät synny tyhjiöön, vaan niillä voi olla näkyvä tai näkymätön suhde muihin teksteihin tai puheisiin. Tutkija on nostanut puheen ja kielellisten ilmausten rinnalle kuvalliset esitykset, eleet ja käytännöt.
Sataman moninainen arki
Satamatyö käsittää laivojen lastien purkamisen ja lastaamisen sekä lastin kuljettamisen laiturilla ja varastoissa. Työ tehtiin aiemmin pääasiassa lihasvoimin; satamatyö koneellistui vasta vähitellen tutkittavan ajankohdan jälkeen, jolloin sen luonne muuttui olennaisesti. Satamatyöhön osallistuivat molemmat sukupuolet. Naiset purkivat lasteja, siivosivat, lapioivat ja kantoivat siinä missä miehetkin. Siitä huolimatta kotona odotti toinen työpäivä, lapset ja taloudenhoito. Monet tekivät satamissa vuosikymmeniä työtä, jonka raskaus ja fyysisyys haastoivat maskuliinisena pidetyn merellisen kulttuurin käsitykset sukupuolten asemasta. Hyvinä työntekijöinä tunnettuja naisia kunnioitettiin. Satamatyön raskaus näyttäytyy myös miesten muistitiedossa, jossa työn painotettiin vaatineen taitoa ja voimaa. Miehet sijoittuivat eri kategorioihin työkykynsä, -taitonsa ja -voimansa sekä työsuhteen muodon mukaan.
Satamiin liittyvät lieveilmiöt, prostituutio ja alkoholismi, esiintyvät sekä useiden elokuvien teemoina että muistitiedossa. Salakuljetus toi taloudellisen tai materiaalisen hyödyn lisäksi elämään jännitystä ja juttujen aiheita. Monet kertomukset liittyivät salakuljetukseen tai alkoholinkäyttöön laajemmin. Nämä kytkeytyvät tutkijan mukaan laajempaan maskuliinisuutta koskevaan ”kuvatteluun”. Miehinen uho ja vastuuttomuus ovat maskuliinisten fantasioiden ydinainesta, ja elokuvien suosikkisankarit ”pahoja poikia”.
Satamalla oli monenlaisia merkityksiä sekä koko kaupungille että siellä toimineille ja siellä asioineille ihmisille. Satamatyöntekijät saattoivat ostaa ulkomaalaisilta merimiehiltä Suomessa säännösteltyjä elintarvikkeita tai muita hyödykkeitä. Merimiehet myös vilkastuttivat kaupunkielämää. Helsinkiä pienemmässä Kotkassa vallitsi kansainvälinen tunnelma. Monet kaupunkilaiset hakeutuivat mielellään satamaravintoloihin seuraamaan miesten vallatonta juhlintaa tai solmimaan kontakteja rahaa auliisti käyttäviin merimiehiin.
Sataman ”naispahikset”, laivatytöt ja prostituoidut, esitetään useimmiten sankareiden sijaan uhreina. Poikkeuksiin kuuluu lähdeaineistona toiminut Keisarikunta-elokuva, jossa laivatytöt esitetään määrätietoisina ja itsenäisinä. Todellisessa elämässä laivatyttönä toimiminen koettiin stigmatisoivana, sillä tutkija ei yrityksistään huolimatta onnistunut saamaan haastattelua laivoissa työskennelleeltä naiselta edes anonyymin puhelinkeskustelun välityksellä. Laivatyttönä toimimista hävettiin vielä vuosikymmenten jälkeen. Kotkan kaupunki yrittää kuitenkin hyötyä railakkaan satamaelämän maineellaan, sillä itse Kotkan Ruusuksi naamioitunut matkaopas vetää alueella kävelykierrosta. Kotkan Ruusu ja muut menneiden vuosikymmenten paheet on siten kaupallistettu.
Risteäviä eroja sataman arjessa kuvaa mielenkiintoisella tavalla satamien moninaista maailmaa ajankohtana, jolloin Suomea pidettiin sulkeutuneena ja yksikulttuurisena. Lukija voi seurata tutkijan ajatuskulkua laajaa lähdeaineistoa analysoitaessa. Tutkija esimerkiksi arvioi haastattelijan kysymystekniikkaa ja kysymysten muotoilua sekä niiden vaikutuksia haastateltavan vastauksiin. Elokuvat lähteinä toivottavasti innottavat muitakin. Ainakin 1960-luvulla syntynyt polvi on sisäistänyt Suomi-filmien lähes ikoniset kuvat ja katseet, tavan esittää Suomi-todellisuutta. Harmi sinänsä, että Risteäviä eroja sataman arjessa -teokseen ei valittu kuvitusta lähteinä käytetyistä elokuvista. Ne olisivat tuoneet lukijalle uuden ulottuvuuden.
Filosofian tohtori Tuija Saarinen toimii folkloristiikan tutkijana Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksella.