Seesjärveläisten itkijöiden rekisterit
Eila Stepanova
Lectio praecursoria Helsingin yliopistossa 18.10.2014.
Useat tutkijat ja tutkimusmatkailijat, jotka liikkuivat Karjalassa ja muilla itämerensuomalaisilla alueilla, ovat kuvanneet itkuvirsiä ja niiden esitystapoja. Itkuvirsikuvauksia tapaa jo hyvin varhaisissakin lähteissä. Kuvailuissa toistuvat outouden ja salaperäisyyden kokemukset. Karjalaisia itkuvirsiä on luonnehdittu juuri niiden erityisen kielen kautta. Tutkijat ja kerääjät ovat kuvanneet itkukieltä poeettiseksi, kauniiksi, oudoksi, salaperäiseksi, erikoiseksi tai kuvaannolliseksi. Tämä on varsin ymmärrettävää, onhan itkuvirsien omalaatuinen sanasto piilonimityksineen yksi silmiinpistävimmistä itkuvirsien ominaispiirteistä. Niinpä Elias Lönnrotin mukaan itkuissa on ”kamaloita sanoja, joita ei ymmärrä, eikä malta yhellä eli kahella sanomisella” (Lönnrot 1902, 238). Erikoisuutta myös arvostettiin: Samuli Paulaharju (1916, 535) korostaa, että ”itkuvirret ovat yksi kauneimmista ja syvimmistä runoistamme”. Nämä molemmat lausunnot kyllä pitävät paikkansa, itkut ja itkujen kieli voivat näyttäytyä kamalina tai ihanina. Outous, salaperäisyys ja kauneus ovat ulkopuolisten kuuntelijoiden ymmärrettäviä arvioita itkuista. Itkijät itse arvioivat toistensa itkuvirsiä toisesta näkökulmasta – heille tärkeimmiksi näyttävät muodostuvan esittäjän ilmentämät tunteet, apeutuminen sekä itkusanojen vaikutus kuulijakuntaan: rupeaako yleisö itkemään itkijänaisen johdattamana.
Omalla tutkimuksellani halusin murtaa myytin itkuvirsikielen salaperäisyydestä ja outoudesta. Itkuvirsien kieli, ilmaisu ja sisällöt, joita kutsun itkurekisteriksi, noudattavat hyvin selkeitä sääntöjä, joihin tutkijan täytyy perehtyä. Näin ollen tutkimukseni yhtenä lähtökohtana on ollut seuraava: itkuvirsien sanoman ja merkitysten ymmärtämiseksi on sisäistettävä niiden kieli ja syvennyttävä siihen.
Tässä tutkimuksessa itkuvirsien kieleen on syvennetty sekä yhteisön että yksilön ilmaisun tasolla. Pyrin tulkitsemaan itkuvirsiä, itkujen rekisteriä itkijänaisten ja heidän yhteisönsä sisältä käsin. Pyrin olemaan itkijöiden vertaisena ja ymmärtämään ei vain äänellä itkemisen käytänteet ja sisällöt, vaan myös niin yhteisön kuin yksilön välittämät itkuperinteen merkitykset. Tutkimukseni keskiössä ovat itkijä ja itkijän käsitykset äänellä itkemisestä, itkusanoista, tunteista tai tuonpuoleisesta.
Jotta te, hyvät kuulijat, saisitte paremman kuvan tutkimistani itkuista, haluan näyttää teille lyhyen videopätkän tämän tutkimuksen päähenkilön, Praskovja Saveljevan itkuvirrestä. Praskovja Saveljevalta on tallennettu lähes sata itkua 30 vuoden ajalta. Näin pitkällä aikavälillä Saveljeva ehti esittää niin kuolinitkuja, muisteluitkuja ja rekryytti-itkuja kuin myös itkuja omasta elämästään, itkuja kerääjille, itkuja Vladimir Leninin elämästä ja itkuja omiin hautajaisiin. Seuraava videolle vuonna 1999 nauhoitettu itkuvirsi on esitetty Praskovjan äidin haudalla. Itkijä puhuttelee äitivainajaansa itkuvirren välityksellä.
Hos oli miun kallehella hyväzel’l’ä
sugeilla ilmoilla piäl’l’ä suuret arttelit suadu, luajittu,
niin euo miula ni jo teijen luadimazie ni ked’ä elossa.
Euo ni ked’ä miun…
Oldih ved miun kuuzikerdazet,
kallehilla ilmoilla piäl’l’ä kuuzikerdazet kartinkazet,
ni kai on kallehih synd’yzih katetut.
Ei vieronazilla ni myt’t’yöd viestizet tuldua miula heist’ä,
ni en mie voi ni tied’ä,
omissa jo palattizissa heid’ä ni aivozilla huomuksilla,
myöhäzil’l’ä ildaverozilla heid’ä
en voi vajojen piäs’s’ä vassata ni konza. […]
Olen yn’n’äh kylmäozalline olen,
kyl’män onnakko yksin’äh.
N’ämä tullah viihyt’t’ämäl’l’ä varduolla
vilut tavuod vastah, ni en tiijä, kuin lämmittäten.
Lämmit’et’t’än’öy ku miuda olovat Spuassuzet da,
niin siid’ä voinen mie,
olovien Spuassuzien nad’oožassa olen.
En tiijä, myt’t’yöd miula iel’l’äh ozad roitah i annetah.
Oi miun kallis kandajazeni, vuota viel’ä, kyl’mä, kyzyn niist’ä kohista,
en voinun siula ni mid’ä tuuva.
Oi polvi kandajazeni, prosti miuda, en voinun siula gostinčoi tuuva, ni tuomizie.
On angehella varduolla jo miula, pal’l’olla, pahat puamettizet, niin prosti miuda,
kyzyn, sadakerdazet i tuhatluaduzet proskenjazet ana miula. (V. 26/55)Vaikka oli minun kalliilla hyväsellä [isällä]
kauniilla ilmoilla päällä suuret joukot [lapsia] saatu, laadittu,
niin ei ole minulla teidän laatimaisistanne [vanhempieni lapsista] ketään elossa.
Ei ole ketään minulla…
Oli minun kuusikertaiset [kuusi sisarusta],
kalliilla ilmoilla päällä kuusikertaiset kuvat,
mutta kaikki ovat syntyisiin [tuonpuoleiseen] katettu.
Ei kurjalle [minulle] minkäänlaisia viestejä tule minulle heiltä,
niin en minä voi tietää,
omissa linnoissa [kotona] heitä en aikaisina aamuina
eikä myöhäisillä iltapaloilla heitä
en voi vajojen päässä vastaanottaa koskaan. […]
Olen aivan kylmäosallinen [onneton] olen,
kylmetynhän yksinäisenä.
Nämä tulevat viihdyttämälle vartalolle [minulle]
vilut talvet vastaan, niin en tiedä miten lämpiän.
Lämmittänevät minut suuret spuassuzet [yliluonnolliset voimat]
ja niinpä sitten voinen minä,
suurten spuassuzien turvassa olla.
En tiedä minkälaiset minulle osat määrätään ja annetaan.
Oi, minun kallis kantajaiseni [äitini], odota vielä kylmä [minä] kysyn siitä,
en voinut sinulle mitään tuoda.
Oi, polvi kantajaiseni [äitini], anna anteeksi, en voinut sinulle tuliaisia tuoda enkä tuomisia.
On ankealla vartalolla [minulla], on jo minulla onnettomalla pahat muistit, niin anna anteeksi,
pyydän, satakertaiset ja tuhatlaatuiset anna minulle anteeksi.
Ensiksi haluan korostaa, että jokainen itkijä luo itkuvirtensä nimenomaan esityksen aikana, ja sen takia jokainen itku on ainutlaatuinen. Itkuvirsi tai äänellä itku on laulaen tai sanellen, mutta puhekielestä poikkeavalla tavalla tuotettu runo. Suullinen runous on monissa aiemmissa tutkimuksissa rinnastettu nimenomaan kieleen. Poeettisten kieleen ja esittämiseen liittyvien puitteiden käsittely on tutkimuksessani ensimmäinen taso, jolla pureudun itkurunouden rakenteisiin ja muodollisiin piirteisiin. Tavoitteenani ei niinkään ole itkuvirsirunouden kuvailu, vaan pikemminkin sen rakenteiden ja muotojen välittämien merkitysten tulkinta. Toisin sanoen tarkastelen yhden karjalaisen alueen eli Seesjärven itkujen rekisteriä kokonaisuudessaan, tuottamisprosesseja ja kompositiokeinoja sekä niiden välittämiä ja tuottamia merkityksiä.
Pohdin myös sitä, miksi ja mitä tarkoitusta varten tietyssä esitystilanteessa ja tietylle yleisölle laulettu poeettinen itkukieli on sellaista kuin on. Samalla otan huomioon myös itkuvirsien esitystilanteen ja yleisön. Sisällöllisten merkitysten pohdinta on toinen taso, jolla analysoin itkuvirsiä. Kolmas analyysitaso taas pureutuu itkijöiden kulttuurisiin käsityksiin maailmasta ja myyttisiin mielikuviin.
Tänään tarkasteltavan tutkimuksen kannalta on ehdottomasti tärkeää ja mieluisaa pohtia itkuvirsigenren ja itkuvirsirekisterin keskinäistä suhdetta. Tässä tutkimuksessa genre on ymmärretty folkloristien luokitteluna, kun taas rekisteri edustaa itse esityksessä toteutettuja ilmaisullisia ja kielellisiä ominaisuuksia. Jätän kuitenkin genren ja rekisterin suhteesta useita avoimia kysymyksiä muiden tutkijoiden ja teoreetikkojen pohdittaviksi.
Tutkimukseni aineistoon sisältyvät kaikki Petroskoin äänitearkistoon talletetut Seesjärven alueen itkuvirret, joita itkijät ovat esittäneet ja pitäneet itkuvirsinä. Niitä on yhteensä 446 ja niitä ovat esittäneet 58 itkijää. Vanhin ja ainut 1800-luvun itkuvirsi on vuodelta 1871, muut on tallennettu vuosien 1937 ja 2007 välillä. Aineistoni sisältää myös saatavilla olevia kontekstitietoja, itkijöiden hää- ja hautajaisriittien kuvauksia, itkusanojen selityksiä, haastatteluja ja elämäkertoja. Näiltä osin aineistoni ei ole täydellinen, vaan monen itkun ja itkijän kohdalla konkreettiset kontekstitiedot puuttuvat kokonaan. Henkilökohtaisissa keskusteluissa tutkija ja kerääjä Aleksandra Stepanovalta saamani tiedot, muun muassa hänen omiin kenttätöihinsä liittyvät keruutilanteiden kontekstitiedot, itkijöiden henkilökuvat ja muut kommentit, ovat osa tutkimusaineistoani.
Palataan Praskovja Saveljevan itkuun, jossa hän kertoo tämän maailman eli elävien maailman kuulumisista, valittaa omaa kurjaa elämäänsä, yksinäisyyttään ja jakaa äitinsä kanssa epävarmuuden tulevasta kylmästä talvesta. Praskovja kertoo apeutuneena äidilleen, että suuret spuassuzet eli yliluonnolliset voimat tulevat pitämään hänet lämpimänä. Itku päättyy Saveljevan anteeksipyyntöihin.
Mitä tämä – vaikkakin hyvin lyhyt – esimerkki-itku voi kertoa Seesjärven itkijöistä, itkurekisteristä ja sen merkityksistä? Esitän teille olennaisimpia tutkimustuloksiani.
Itkijä on tunteiden tulkki ja ilmaisija. Itkurekisteri on emotionaalisesti ekspressiivinen: se on tarkoitettu ilmaisemaan surua, sekä henkilökohtaista että kollektiivista. Tämä on kuultavissa ”itkemisen merkkien” eli nyyhkytysten ja luonnollisen itkemisen kautta, se on kuultavissa melodian, epiteettien ja jopa alkusoinnun kautta, se on tulkittavissa itkun sisällöstä ja näkyvissä itkijän kehonkielessä. Itkurekisteri on kulttuurisesti hyväksytty ja julkinen, naisten käyttämä tunteiden ilmaisukanava. Samalla itkijän tehtävänä oli ilmaista koko yhteisön suruja, jolloin itkuvirsiesityksen aikana kaikkien yhteisön jäsenten, sukupuolesta ja iästä riippumatta, oli mahdollista itkeä ja surra. Itkijät nimeävät ja pohtivat omien ikäviensä syitä. Usein syyksi kerrotaan yliluonnollisten voimien eli spuassuzien epäsuosio tai oman äidin epäonni. Näistä kerrotaan itkuissa, mutta itkijät eivät syyllistä tai ilmaise vihaa ketään kohtaan. Itkurekisteri on surujen lempeän käsittelyn väline.
Itkurekisteri kuuluu oleellisesti yhteen myyttisen tiedon kanssa: itkurekisteri paljastaa, edustaa, käyttää ja viestii tietoa myyttisestä maailmasta ja sen toimijoista ja voimista. Siten myös Praskovja itkussaan kommunikoi syndyzien ja spuassuzien – tuonpuoleisen ja yliluonnollisten voimien – kanssa. Tämä tieto on sisäistetty yhdessä itkurekisterin kanssa. Itkuvirsien myyttinen tieto on osa laajempaa uskomusjärjestelmää ja myyttistä maailmaa koskevia käsityksiä siltä kulttuurialueelta, johon itkijä kuuluu. Itkurekisteri tuonpuoleisen toimijoiden ainoana ymmärrettävänä ilmaisukanavana on ladattu aivan erityisellä sanan voimalla. Itkujen sanat ladataan voimalla ja merkityksillä vain äänellä itkiessä. Silloin merkityksen saaneet sanat myös vaikuttavat yhteisön todellisuuteen sekä tämänpuoleisessa että tuonpuoleisessa. Itkujen tuonpuoleinen on kaunis ja turvallinen paikka, ikuinen asuinsija, jossa kaikkia odottaa oma perhe.
Itkijä toimii välittäjänä tämänpuoleisen elävien yhteisön ja tuonpuoleisen suvun vainajien yhteisön välillä, mutta myös itkijän oman perheen ja muiden sukujen edustajien välillä rituaalikonteksteissa. Hän on rituaalin asiantuntija erityisesti siirtymärituaaleissa, joissa käsitellään ihmisen sosiaalisen statuksen muutoksia ja vahvistetaan niitä. Siten itkurekisteri on rituaalisia siirtymiä vahvistava rekisteri.
Itkurekisterin sanavalinnoilla ja kieliopilla itkijät tekevät selkeän eron ”omien” ja ”toisten”, ”vieraiden” välillä. Omista eli oman perheen elävistä tai kuolleista jäsenistä puhutaan erityisen lempeästi ja kunnioittavasti, käyttäen runsaasti positiivisia epiteettejä, omistusliitteitä tai hellittelymuotoja. Vieraista käytetään ”kylmempiä” sanoja, kuten eräs seesjärveläinen itkijä, Maria Stafejeva sen ilmaisi. Tässä kylmemmät, ”viluimmat” sanat eivät kuitenkaan tarkoita töykeätä vieraiden ihmisten puhuttelua, vaan pienet yksityiskohdat, kuten epiteettien ja hellittelymuotojen poisjättäminen viestivät hienovaraisesti, että tämä ihminen on kunnioitettu, mutta ei kuulu itkijän omaan sukuun.
Itkujen sanastossa ja tematiikassa on havaittavissa historiallisia kerrostumia. Historialliset johtajat Pietari Suuri tai V. I. Lenin, uudet käytänteet ja vaikutteet, kuten sota- tai armeijapalvelu sekä kristinusko tai neuvostoideologia näkyvät itkuvirsirunoudessa siinä määrin kuin ne ovat vaikuttaneet itkijänaisten ja heidän yhteisönsä elämään. Rekisterisääntöjen avulla itkijä voi luoda myös uusia sanoja itkuissa aiemmin tuntemattomille käsitteille samoin kuin itkeä uusista, itselleen tärkeistä aiheista. Tämä kertoo sekä itkurekisterin joustavuudesta että itkijöiden laajoista mahdollisuuksista esittää mitä erilaisimpia itkuja perinteen puitteissa ja kertoa itkuissaan heille tärkeistä asioista. Kompetenssiltaan, itkuperinteen taidoiltaan ja kokemuksiltaan itkijät ovat luonnollisesti erilaisia. Kompetentin esittäjän on osattava itse performanssitilanteessa luoda ainutlaatuinen yhdistelmä perinteisistä ja yksilöllisistä konteksteista käyttäen tilanteeseen sopivia aineksia ja elementtejä.
Miten sitten itkijät ovat oppineet äänellä itkemään? Monet naiset, mukaan lukien Praskovja Saveljeva, vastaavat tähän kysymykseen lyhyesti: Kova elämä opetti itkemään. Tässä äänellä itkemisen kiteytetyssä luonnehdinnassa liikutaan yleisellä tasolla. Itkijät viittaavat omiin tunteisiinsa, kokemuksiinsa ja henkilökohtaisiin elämäntapahtumiin. Heille äänellä itkeminen on olennainen osa elämää, ei kenenkään opettama eikä ulkoa opittu, vaan koko yhteisön jakama ja osaama. Äänellä itkeminen on itkijöille siis luonnollista kuin kieli, mutta vielä luonnollisempaa, John Miles Foleyta (2002) lainaten.
Seesjärveläinen itkuvirsiperinne ei enää siirry nuorille sukupolville. Tämä kehityskulku on ollut nähtävissä jo parikymmentä vuotta. Myös Praskovja Saveljeva tiedosti tilanteen ja laati omiin hautajaisiinsa etukäteen itkuja, joita sitten soitettiin nauhurilta hautausmaalla kesäkuussa 2002. Itkukieli on muuttumassa kuolleeksi kieleksi. Tämän seurauksena itkuvirret ja niiden esitystavat ovat muuttumassa salaperäisiksi ja oudoiksi nykyiselle paikallisyhteisölle. Viime toukokuussa pidin luennon karjalaisesta itkukielestä lyydiläiskeskuksessa Kuujärven kylässä. Paikalla oli etno-keskusten kulttuuritoimijoita koko Karjalan tasavallan alueelta. Heidän kiinnostuksensa itkuperinnettä ja itkukieltä kohtaan oli käsin kosketeltava, ja heidän mielestään itkuvirsien kieli tuntui paremminkin voimaannuttavalta ja soveliaalta kuin oudolta tai salaperäiseltä.
Stepanova, Eila 2014: Seesjärveläisten itkijöiden rekisterit – Tutkimus äänellä itkemisen käytänteistä, teemoista ja käsitteistä. Kultaneito XIV. Joensuu: Suomalaisen Kansantietouden Tutkijain Seura.
Tutkimusaineisto
Venäjän tiedeakatemian Karjalan tiedekeskuksen Kielen, kirjallisuuden ja historian instituutin äänitearkisto (Petroskoi, Karjalan Tasavalta): Itkuvirsiaineisto V. 26/55.
Kirjallisuus
Foley, John Miles 2002: How to Read an Oral Poem. Urbana and Chicago: University of Illinois Press.
Lönnrot, Elias 1902: Elias Lönnrotin matkat. Toim. A. R. Niemi. 1. osa, vuosina 1828–1839. Helsinki: SKS.
Paulaharju, Samuli 1916: Vienan Karjalan itkuvirsistä. – Otavan joulu, 535.
Filosofian tohtori Eila Stepanova on Helsingin yliopiston folkloristiikan tutkija.