Conference of Belief Narrative Network of ISFNR, Zugdidi, Georgia 1.‒4.10.2014
Pasi Enges
ISFNR:n osana toimiva Belief Narrative Network (BNN) on kansanuskoon kytkeytyvän kertomusperinteen tutkijoita yhdistävä verkosto. Sillä on oma organisaatio ja sen tärkeimpänä toimintamuotona ovat vuodesta 2010 lähtien olleet vuosittaiset, eri maissa järjestettävät ja vaihtuvien teemojen ympärille rakentuvat tutkijatapaamiset. Verkoston järjestyksessä viides kokoontuminen oli luonnonhaltijoihin keskittyvä konferenssi Georgian Zugdidissa. Konferenssin vastaavana järjestäjänä oli Zugdidin Shota Meskhia -valtionyliopisto. Osallistujia oli paikalla kuutisenkymmentä, kolmestatoista eri maasta. Vaikka monet ohjelmaan merkityt puhujat olivat peruneet osallistumisensa, oli konferenssin aikataulu silti erittäin tiukka ja kolmen aamusta iltamyöhään kestäneen työskentelypäivän aikana kuultiin kahden plenum-esitelmän lisäksi lähes neljäkymmentä tutkijapuheenvuoroa, jotka puhujan käyttämän kielen mukaan simultaanitulkattiin joko georgiaksi tai englanniksi.
Käsitteistä synteesiin
Ensimmäisen plenaarin puhujana oli dosentti Kaarina Koski Turun yliopiston folkloristiikan oppiaineesta. Hänen esityksensä oli oppihistoriallinen katsaus luonnonhaltijoihin folkloristiikan tutkimuskohteena, alkaen romantiikan ajan tieteen ja taiteen tavasta kuvata luonnonilmiöitä olentoina ja päätyen nykyajan ympäristöliikkeisiin ja posthumanistisiin ajatuksiin ei-inhimillisistä toimijoista. Koski kävi läpi erilaisia luontoa edustavia ja/tai luonnonympäristöissä esiintyviä olentoja sekä näiden rooleja esimerkiksi omistajina, vartijoina, demoneina tai eroottisina partnereina. Hän päätyi pitämään luonnonhaltija-nimitystä hyödyllisenä näkökulmana ja keskustelun yleisterminä, mutta kelvottomana tieteellisen tutkimuksen analyyttiseksi kategoriaksi. Esitelmää seuranneessa keskustelussa puitiin vielä lyhyesti kysymystä käsitteen käyttökelpoisuudesta ja nature spirit- ja nature-related spirit -käsitteiden keskinäisestä suhteesta, mutta keskustelulle ei tuossa vaiheessa jäänyt paljon aikaa. Tätä tapahtuman yleisteeman kannalta olennaista kysymystä olisi suonut käsiteltävän perusteellisemminkin, mutta valitettavasti käsiteanalyysiin ei palattu myöhemmin.
Toisesta plenaarista vastasi järjestävän yliopiston folkloristiikan professori Bela Mosia, joka keskittyi esitelmässään luonnonhaltijoihin georgialaisessa ja erityisesti megrelialaisessa (länsigeorgialaisessa) perinteessä. Esitelmä oli kokoava, alueellisesti tiukasti rajattu katsaus luonnonolennoista, niiden nimityksistä ja ominaisuuksista, niistä tietoa välittävistä perinnelajeista ja niihin liittyvästä rituaaliperinteestä. Itse asiassa tämä oli ensimmäinen yritys koota yhteen aihepiiristä olemassa oleva tutkimustieto ja tehdä siitä synteesi. Mosia käsitteli myös raamatullisten olentojen ja kansanperinteen olentojen välisiä yhteyksiä ja vastaavuuksia. Kiinnostava oli havainto, että huolimatta Georgian pitkästä kristillisestä historiasta ‒ käännytyksen kerrotaan tapahtuneen jo 300-luvulla ‒ kristinuskon vaikutus folkloreen näyttää jääneen vähäiseksi; sen sijaan sen asema on ollut voimakas kirjallisessa traditiossa, joka sekin on Georgiassa pitkä.
Kansallisen kulttuurin tutkimuksen merkitys
Odotuksenmukaisesti valtaosa konferenssin osallistujista oli uskontotieteellisesti suuntautuneita folkloristeja, mutta lisäksi ainakin historia, arkeologia, kirjallisuuden ja kuvataiteiden tutkimus sekä teologia olivat edustettuina. Työskentely ei jakautunut erillisiin sessioihin, vaan kaikki osallistujat kuuntelivat kaikki esitykset. Niinpä eri istunnot, joita oli yhteensä yhdeksän, eivät kaikki muodostaneet kovin selkeätä temaattista kokonaisuutta. Suuri osa esitelmistä keskittyi yhteen olentoon tai olentoryhmään, joita käsiteltiin vaihtelevista näkökulmista, kuten perinnelajiteoria, kokemuksen ja kertomuksen välinen suhde, suullisen ja kirjallisen vuorovaikutus, visuaalisuus ja ikonografia, rajankäynti luonnon- ja vainajahenkien välillä, spatiaalisuus tai perinteen poliittinen ja nationalistinen hyödyntäminen. Konferenssin teema osoittautui yllättävänkin väljäksi, sillä mukaan mahtui myös analyyseja niin maalaustaiteesta kuin muotisuunnittelunkin alalta.
Konferenssin ulkomaisten osallistujien majoitus oli keskitetty Anakliaan, lomanviettopaikkaan aivan Mustanmeren rannalle, ja päivittäiset kuljetukset hotellin ja yliopiston välillä toivat muutenkin pitkiin työpäiviin pari tuntia lisäpituutta. Siksi toisen ja kolmannen intensiivisen työpäivän väliin sijoitettu ekskursio oli jo tervetullutta vaihtelua. Laaja kierros vuoristoisella maaseudulla ja pikkukaupungeissa, vierailut museoissa, kirkoissa ja luostarien viinitarhoissa avasi osallistujien silmät näkemään, miten tärkeä asema kansallisella kulttuurilla ja sen tutkimuksella hiljattain itsenäistyneessä ja edelleen epävakaissa poliittisissa olosuhteissa elävässä valtiossa on. Tämä nousi esiin myös malja- ja muissa puheissa, joita konferenssin aikana kuultiin runsaasti. Oma lukunsa oli kaukasialainen vieraanvaraisuus, jonka yltäkylläisyys oli suorastaan shokeeraava yllätys maassa ensimmäistä kertaa vierailevalle.
Paluu uskomuksellisen kertomusperinteen tutkimuksen juurille?
Konferenssin tieteellistä antia voi kaiken kaikkiaan luonnehtia epätasaiseksi. Tarjolla oli runsaasti alansa asiantuntijoiden painavia puheenvuoroja, jotka avasivat eri tieteenalojen näkökulmia luonnonhaltijoihin sekä historiallisena ilmiönä että osana nykypäivän eläviä kulttuureja. Osa esityksistä taas oli sellaisia, että niiden yhdistäminen tapahtuman teemaan vaati kuulijalta jokseenkin hyväntahtoista mielikuvitusta. On ymmärrettävää, että vasta vuonna 2007 perustetun yliopiston ensimmäisestä kansainvälisestä konferenssista haluttiin mahdollisimman laaja ja näyttävä, ja että kotimaisille tutkijoille haluttiin antaa tilaisuus puhua kansainväliselle tutkijayhteisölle. Valitettavasti konferenssin päätöskeskustelu, jossa olisi ollut mahdollista vetää yhteen ja arvioida yhteisen työskentelyn tuloksia, jäikin pelkäksi kiitospuheiden näyttämöksi. Omasta mielestäni juuri keskeistermin, luonnonhaltijan, käyttötapojen tarkastelu eri aikoina ja erilaisissa tieteellisissä konteksteissa, ja sen analyyttinen määrittely nykytutkimuksen työkaluksi olisivat ansainneet enemmän huomiota.
Yhtä kaikki, Nature Spirits: Continuity and Change -konferenssi oli antoisa kokemus, tarpeellinen paluu uskomuksellisen kertomusperinteen tutkimuksen alkuperäisimpiin aihepiireihin ja toiveita herättävä yritys tutkimuksen nykytilan kartoittamiseksi. Vastaavalla teemalla ei tutkijatapaamisia ole järjestetty turhan usein; mieleeni tulevat Tukholmassa vuonna 1959 järjestetty skandinaavinen symposiumi (Hultkrantz 1961) ja vuonna 1988 alkunsa saanut kelttiläis-pohjoismais-balttilaisten symposiumien sarja (esim. Lysaght & al. 1999; Gunnell 2008), joissa kaikissa on käsitelty uskomusolentoja kertomusaineistojen kautta. Myös Zugdidin konferenssin esitelmien pohjalta on tekeillä julkaisu, jonka julkaisee tapahtumasta vastannut Shota Meskhia -yliopisto. Teoksen on arvioitu valmistuvan jo ennen BNN:n seuraavaa symposiumia, joka on sisällytetty ISFNR:n konferenssin ohjelmaan Ankarassa syyskuussa 2015.
Lähteet
Gunnell, Terry (ed.) 2008: Legends and Landscape. Plenary Papers from the 5thCeltic-Nordic-Baltic Folklore Symposium, Reykjavík 2005. Reykjavik: University of Iceland Press.
Hultkrantz, Åke (ed.) 1961: The Supernatural Owners of Nature. Nordic symposion on the religious concepts of ruling spirits (genii loci, genii speciei) and allied concepts. Stockholm Studies in Comparative Religion 1. Stockholm: Almqvist & Wiksell.
Lysaght, Patricia & Ó Catháin, Séamas & hÓgáin Dáithí (ed.) 1999: Islanders and Water-Dwellers. Proceedings of The Celtic-Nordic-Baltic Folklore Symposium held at University College Dublin 1619 June 1996. Dublin: DBA Publications Ltd.
FT Pasi Enges toimii folkloristiikan yliopistonlehtorina Turun yliopistossa.