Travelling memories: Lives in Transition -symposium Helsingissä, 27.–28.11.2014
Anna-Kaisa Kuusisto-Arponen & Kristiina Korjonen-Kuusipuro
Marraskuun lopulla 2014 muistitietotutkimuksen verkosto FOHN (Finnish Oral History Network) järjesti viidennen kansainvälisen symposiumin, jossa pureuduttiin matkustavan muistin ja tätä ilmentävän muuttuvan elämän tutkimukseen. Kaksipäiväistä seminaaria edelsi tutustuminen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) Kansanrunous- ja Kirjallisuusarkistoihin. Tälle tutustumiskäynnille osallistui pieni, mutta sitäkin innokkaampi joukko tutkijoita. Saimme kuulla arkistojen syntyhistoriasta ja meille esiteltiin erilaisia aineistoja vuosikymmenien ja vuosisatojen takaa. Keskustelimme pitkään muun muassa digitalisaation haasteista ja mahdollisuuksista sekä siitä, miten arkistoitujen aineistojen hyödyntämistä voisi tehostaa. SKS tuottaa jatkuvasti uutta materiaalia arkistoon muun muassa erilaisten aineistonkeruiden ja kirjoituskilpailujen kautta. Keruutyötä tehdään yhteistyössä lukuisten eri tahojen kanssa. Tutustumisemme hetkellä menossa olivat esimerkiksi Vammaisena Suomessa, Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat ja Varuskuntaelämää Pohjois-Karjalassa -kirjoituskilpailut. Näiden keruiden kautta tallennetaan huomattava määrä erilaista kokemushistoriaa ja ajankuvia tuleville sukupolville.
Muistin ja menneisyyden ylirajainen muotoutuminen
Symposiumissa kokoontui 12 pienryhmää, joissa pidettiin yhteensä 36 esitelmää. Symposiumiin osallistui yli 70 ihmistä. Kutsuttuina luennoitsijoina olivat sosiologi ja sosiaaliantropologi Baiba Bela (Latvian yliopisto), historioitsija Graham Smith (Lontoon yliopisto) ja etnologi Outi Fingerroos (Jyväskylän yliopisto). Symposiumin yhteenvedon teki Ene Kõresaar (Tarton yliopistosta).
Baiba Belan luennossa käsiteltiin matkustavan muistin haasteita erityisesti kolmen Latviaan liittyvän tapaustutkimuksen kautta. Bela otti lähtökohdakseen Astrid Erllin Travelling memory -artikkelin, jossa käsitellään kulttuurisen muistin matkustamista ja jatkuvaa muotoutumista. Bela esitti Erllin paljon viitattuun artikkeliin myös kriittisiä huomioita. Hänen mielestään Erll oli esimerkiksi jättänyt huomioimatta, että joskus rajojen ylittäminen on kulttuuriselle muistillekin vaativaa. Hän tarkasteli latvialaisten diasporaa Ruotsissa ja erilaisia tapoja muistella kotimaata. Belan keskeisin väite liittyi muistin pysäyttämiseen (still memory), jolla hän viittasi siihen, että diasporassa elävät yhteisöt itse asiassa jäädyttävät muistin tietynlaiseksi tarinaksi yrittäessään siirtää muistia sukupolvelta toiselle. Tällaiset tarinat eivät useinkaan tue toisten näkökulmien esittämistä, saati ymmärtämistä. Bela muistutti meitä myös muistin ja identiteetin suhteesta: jos meillä ei ole muistia, me emme tiedä keitä olemme.
Graham Smithin kutsuluennossa tarkasteltiin juurettomuutta ja kodittomuutta. Smith luennon ytimen muodostivat 1990-luvun alussa kerätyt kodittomien miesten tarinat. Smith oli itse osallistunut aineistonkeruuseen, ja luennossaan hän reflektoi oivallisesti omaa rooliaan muistojen kyselijänä ja tallentajana. Hän nosti esiin omia epävarmuuden ja epäonnistumisen tunteitaan sekä kentälle pyrkimisessä että kodittomien miesten maailman ymmärtämisessä. Smith esimerkiksi kertoi, kuinka eräs hänen haastateltavistaan oli kyseenalaistanut hänen esittämänsä tärkeän kysymyksen: mistä olet kotoisin? Kodittoman miehen puhe oli ollut jopa aggressiivista ja tutkijaa syyllistävää. Lopulta haastateltava sanoi Smithille, että sinäkin olet tullut samasta paikasta: kohdusta. Kodittomien miesten tarinan kerrontaan liittyi myös sepittämisen ulottuvuus, jonka kanssa historiallisesti orientoitunut tutkija joutui tasapainottelemaan koko aineistonkeruun ajan. Vasta myöhemmin Smith kertoi ymmärtäneensä sepittämisen olevan oleellinen osa kodittomien miesten ”maailmassa olemista”. Sepittäminen oli tapa kertoa tarinoita ja hankkia kunnioitusta muiden vertaisten keskellä. Luennossaan Smithin tarkasteli hoivan institutionalisoitumista, ja sitä, mitä tämä merkitsi kodittomien miesten arjessa. Miehet olivat paitsi autettuja myös monin tavoin sosiaalisesti hyväksikäytettyjä heille tarkoitetuissa yömajoissa. Väkivallan uhasta tai varsinaisista väkivallan kokemuksista kodittomat eivät halunneet puhua, mutta tämä oli rivien välissä läsnä monissa haastatteluissa. Vastaavasti esille nousi haastateltavien erilainen käsitys ihmissuhteista. Näin tutkimukseen osallistumisestakin tuli osa laskelmoivaa ihmissuhdepeliä, jossa vastineeksi elämäntarinan kertomisesta kodittomat vanhemmat miehet saivat arvostusta vertaishierarkiassa, koska heillä oli niin paljon kerrottavaa kovista elämänkohtaloistaan.
Kolmannen kutsuluennon piti Outi Fingerroos. Fingerroosin käynnissä oleva tutkimushanke koskee somalialaisten perheenyhdistämisprosessia, ja hän on tehnyt kenttätöitä Suomen suurlähetystössä Addis Abebassa Etiopiassa seuraten yhdistämisprosessiin liittyviä haastatteluja. Haastattelutilanteessa rinnakkain ja joskus jopa törmäyskurssilla on kaksi tiedontuottamisen tapaa: somalialaisten elämäntarinat ja eletty arki sekä maahanmuuttoviranomaisten kokemukset ja narratiivit. Fingerroos osoitti, kuinka ohipuhunnan tilanteita tapahtuu molemmin puolin. Hän myös painotti, että prosessin ymmärtämiseksi tarvitaan lisää kulttuurista tietoa, ja sen tuottamisessa muistitietotutkimuksella on tärkeä rooli. Fingerroosin omassa tutkimuksessa muistitiedon merkitys näkyy erilaisten maahanmuuttoon liittyvien prosessien avaamisessa. Kyse ei ole vain kylmistä faktoista, tulijoiden määristä ja kustannuksista, vaan kulttuurisista käytänteistä, joissa käsitys arjesta, perheestä ja maastamuuton syistä ovat erilaisia. Keskeistä prosessissa on esimerkiksi konsulaatin virkamiesten, vapaaehtoisjärjestöjen, suomalaisten ja somalien erilainen perhekäsitys. Perheen rajat eivät ole samanlaisia kaikkialla: kun Suomessa 1950-luvulla muotoutuneen käsityksen mukaan ydinperheeseen lasketaan kuuluvaksi lähinnä vanhemmat ja heidän lapsensa, Somaliassa käsite on paljon monimuotoisempi: se pitää sisällään esimerkiksi setiä, tätejä, ottolapsia ja naapureita. Fingerroos painotti luennossaan myös muistitietotutkimuksen eettisiä kysymyksiä ja tutkijan vastuuta siitä, kuinka tuloksia julkaistaan niin, ettei tutkittavien tulevaisuus vaikeudu.
Keskustelua tutkijan roolista ja muistin sosio-materiaalisista piirteistä
Symposiumin pienryhmätyöskentely oli innostunutta ja monialaista. Esitelmiä pidettiin muun muassa seuraavista aiheista: lasten tarinoista ylirajaisesta arjesta, muuttoliikkeestä elämänkerrallisena häiriönä, ylisukupolvisesta muistista ja muistoista, maailman ympäri purjehtivien internetissä tapahtuvasta tarinankerronnasta, Kanadan inuiittiyhteisöstä, esineiden kantamasta muistista ja median muistimaisemista. Monissa esitelmissä käytiin mielenkiintoista pohdintaa aineistojen käyttämisestä, niiden mahdollisuuksista ja rajoitteista. Muistin matkustamisen näkyväksi tekeminen ei läheskään aina ole empiirisesti helppoa. Matkustamisen ymmärtäminen vaatii lisäksi lähtemisen ja muistin ”laskeutumisen” kontekstiherkkää tarkastelua. Näin ollen tutkimuksen keskiöön nousevat useat metodiset ja metodologiset kysymykset. Samoin tutkijan roolin kriittinen tarkastelu puhututti useissa työryhmissä. Miten esimerkiksi autoetnografian tekeminen vaikuttaa tulkintoihin, miten tällaisessa asetelmassa onnistuu analyyttinen etäännyttäminen? Entä miten herkkyys tärkeiden asioiden tunnistamiseen kasvaa kenttätyön myötä?
Tutkimusprosessin aikana moni asia saattaa aluksi mennä tutkijalta ohi, ja vasta jälkikäteen ymmärtää, millä tavalla esimerkiksi esineet ja materia ovat vaikuttaneet haastatteluiden sisältöön. Helena Jerman puhui tavaroiden merkityksistä. Erilaisilla muistoesineillä, mutta ihan tavallisilla arjen käyttötavaroillakin, saattaa olla suuri merkitys muistin herättämisessä. Tavarat myös itsessään kantavat muistia. Haastatteluissa kerrontaa voi syventää esimerkiksi keskittymällä yksilöiden tapaan käyttää esineitä ja asioita itsestä kertomiseen. Samoin aistillisuus ja materiaalisuus mahdollistavat kulttuurisesti virittyneen muistin tarkastelun. Angela Maddock tarkasteli ihmisten suhdetta esineisiin. Maddockin mukaan esineet tekevät ihmisen, ja meillä on jatkuvasti suhteita moniin esineisiin ja tavaroihin. Hän käytti esimerkkinä kadonnutta villapaitaa. Erään koulun seinällä hän oli nähnyt lapun, jossa etsittiin kadonnutta villapaitaa. Villapaita oli käsin kudottu ja äidin tekemä. Tämä kyseinen villapaita ei koskaan löytynyt. Maddockin mukaan villapaita on osoitus etäältä annetusta hoivasta. Joka kerta kun pitää käsin kudottua villapaitaa, tulee samalla hoidetuksi. Villapaita kantaa historiaa mukanaan, mutta se myös viestii kantajastaan. Nykyään ongelma usein on liiallinen kulutus, ja meille syntyy vain harvoin suhteita vaatteisiin, koska vanha ja rikkinäinen korvataan pian uudella.
Kate Moore tarkasteli maahanmuuttoa Yhdysvaltoihin ja maahanmuuttajien narratiiveja vuosien 1892–1954 välisenä aikana. Hän pohti esitelmässään, onko totta, että englantilaiset ja skotlantilaiset maahanmuuttajat olivat muiden maiden kansalaisia suositumpia ja pääsivät maahan helpommin. Vastaus oli kyllä ja ei: Moore totesi, että suosiminen oli hyvin epävirallista, mutta esimerkiksi kielellä ja kohteliaalla käytöksellä oli merkitystä maahanmuuttoviranomaisille. Tämä oli myös maahantulijoille käyttökelpoinen strategia, sillä heille tarjottiin määränpäässä esimerkiksi parempia asuntoja kuin muille maahanmuuttajille. James Karmel tarkasteli esitelmässään suurten kasinoiden ympärillä kukoistavien kaupunkien, kuten esimerkiksi Atlantic Cityn, maahanmuuttoa ja sen syitä. Aihe on historiantutkijalle herkullinen ja Karmel totesikin, että tavallaan myös maahanmuuttajat ovat pelureita (gamblers), sillä he ottavat suuren riskin muuttaessaan työn perässä toiseen maahan. Huonoista, jopa traumaattisista kokemuksista huolimatta hänen haastateltavansa kuvasivat lähes poikkeuksetta muutoksen mukanaan tuomia positiivisia seikkoja, ja nähtävissä oli jopa hienoista mytologisointia. Karmel painottikin, että tutkijalle on tärkeätä myös luottamuksellisen ilmapiirin luominen, jotta haastateltava uskaltaa kertoa myös negatiivisista kokemuksistaan.
Symposium oli jälleen kerran innoittava kokemus. Työryhmien välissä iloinen puheensorina täytti Tieteiden talon käytävät. Vaihdettiin kuulumisia kollegoiden kanssa, jaettiin vinkkejä uusista mielenkiintoisista teksteistä, kommentoitiin toistemme esitelmiä ja vietettiin yhdessä aikaa. Symposium onkin paitsi ajankohtaisen muistitietotutkimuksen esittelyä, myös työseminaari, jossa uudet ideat saavat lisää tuulta alleen. Näitä uusia ajatuksia esitellään jälleen kahden vuoden kuluttua.
HT Anna-Kaisa Kuusisto-Arponen on akatemiatutkija Tampereen yliopistossa (2013–2018) ja vieraileva professori Maynoothin yliopistossa (2014–2015). Hän on perehtynyt yhteisöjen ja yksilöiden pakotetun siirtymisen kokemuksiin poliittisen maantieteen näkökulmasta.
FT Kristiina Korjonen-Kuusipuro työskentelee erikoistutkijana Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Hän on ihmisen ja ympäristön väliseen vuorovaikutukseen perehtynyt kulttuuriantropologi.