Helasvuo, Marja-Liisa, Johansson, Marjut & Tanskanen, Sanna-Kaisa (toim.) 2014: Kieli verkossa. Näkökulmia digitaaliseen vuorovaikutukseen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 219 sivua.
Tero Kerttula
Ihmisten välinen viestintä on modernissa maailmassa painottunut yhä enemmän digitaalisten välineiden kautta tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Matkapuhelimet, blogit ja verkkokeskustelut ovat tänä päivänä erittäin näkyvä osa päivittäistä viestintää. Tästä syystä digitaaliseen kieleen pureutuminen ja sen tutkiminen on tärkeää. Marja-Liisa Helasvuon, Marjut Johanssonin ja Sanna-Kaisa Tanskasen toimittama artikkelikokoelma Kieli verkossa. Näkökulmia digitaaliseen vuorovaikutukseen (2014) pyrkii tarkastelemaan näiden viestintämetodien syvempiä olemuksia. Kuten puhe, myöskään digitaalinen vuorovaikutus ei ole arvovapaata tai tunteetonta.
Kirjan kuudessa artikkelissa lähestytään digitaalista vuorovaikutusta erityisesti kielentutkimuksen näkökulmasta, mutta mukaan mahtuu näkökulmavivahteita myös muilta kulttuurin tutkimuksen kentiltä. Kirjan artikkelit käsittelevät aiheitaan pääsääntöisesti useiden esimerkkitekstien avulla. Artikkelit käsittelevät muun muassa tekstiviestikeskustelujen, keskustelupalstojen sekä eräänlaisten internetin yli lähetettävien radiolähetysten eli podcastien kieltä. Aihepiirien laajuuden ansiosta kokonaisuus esittelee digitaalisen viestinnän kenttää monelta kantilta, ja pelkästään esimerkkien ja niitä seuraavien analyysien kautta lukija saa hyvän kuvan erilaisten viestintämenetelmien eroavaisuuksista.
Kirjan kohdeyleisönä ovat digitaalisen viestinnän opiskelijat, tutkijat sekä muuten aihepiirin parissa työskentelevät. Laaja kohdeyleisö huomioiden on hyvä, että kirjan johdantokappaleessa käydään digitaalisen kielentutkimuksen historiaa läpi ja sijoitetaan samalla kirjan artikkelit kyseiselle tutkimuskentälle. Sisällöllisesti kirjan käsittelemiä tekstejä yhdistää ainoastaan niiden digitaalisuus. Sisällön puolesta artikkelit eivät varsinaisesti liity toisiinsa, eikä peräkkäisten artikkelien välillä ole yhdistäviä tekijöitä. Jokaisen artikkelin näkökulmat poikkeavat hieman toisistaan, joten tarjottavaa on periaatteessa monentasoiselle lukijakunnalle.
Digitaalinen teksti
Kirjan avaava osa on Marja-Liisa Helasvuon lingvistinen näkemys tekstiviestikeskusteluista osallistumisen ja kielen näkökulmasta. Artikkelin keskiössä oleva aineisto on laaja, 400 viestin mittainen, vaikka osallistujia tarkastellussa keskustelussa on vain kolme. Artikkelissa toistuvat esimerkit ovat monipuolisia ja avaavat tekstin pääsanomaa hyvin. Koska aineisto on kerätty 2000-luvun alkuvuosina, on oletettavaa, että kohteena ovat puhelintekstiviestit, vaikka kirjoittaja ei asiaa varsinaisesti täsmennäkään. Artikkelin tutkimusmenetelmät voisivat nimittäin olla hyödynnettävissä myös esimerkiksi Facebook- ja WhatsApp-keskustelujen analysointiin, sillä aineiston kieli on hyvin tuttua moderneista verkkokeskusteluista. Kirjoittajan mukaan tekstiviestintää ei ole tutkittu kovin paljon. Artikkelillaan Helasvuo pyrkii osoittamaan, etteivät tekstiviestit itsessään ole kategorioitavissa itsenäiseksi keskustelun genreksi. Artikkelissa havaitaan myös, että tekstiviestien muoto ei välttämättä johdu suoraan niiden lyhyydestä, vaan kenties ennemminkin viestin kirjoittamisen helppoudesta. Tämä selittäisi Helasvuon mukaan artikkelin kohteena olevien subjektipronominimuotojen käytön.
Helasvuon artikkelia seuraava Sanna-Kaisa Tanskasen teksti verkkokeskustelujen osallistujuudesta alleviivaa analyysin mahdollista hyödyntämistä myös muissa verkkokeskustelun konteksteissa hyvin, sillä Tanskasen käyttämät esimerkkitekstit eri keskustelupalstoilta ovat kielellisesti varsin samankaltaisia. Tanskanen tarkastelee artikkelissaan metapragmaattisten kommenttien käyttämistä keskustelupalstamuotoisessa viestinnässä ja sitä, millaisia viittaussuhteita edellisiin kirjoittajiin keskustelijat luovat. Artikkelissa tarkasteltiin myös keskustelupalstoja verkkoyhteisöinä kommentoinnin kautta. Aineistossa havaittiin kommenttien sisältävän tarpeeksi yhtäläisyyksiä aiemmin tutkittujen verkkoyhteisöiden osa-alueilta, jotta analyysin perusteella keskustelupalstat voivat olla luokiteltavissa kielellisesti verkkoyhteisöiksi.
Esimerkkisitaatit muodostavat molemmissa artikkeleissa tarinallisia kokonaisuuksia, ja niiden väliin tuleva lingvistinen analyysi rakentuu vuoropuhelunomaisesti sitaatteihin nähden. Tämän ansiosta artikkelit ovat viihdyttävää luettavaa. Viestien sisältö on olennainen osa artikkelien analyysiä, eikä pohdinta onneksi jää pelkästään kielellisten yksityiskohtien tasolle. Näin tekstit ovat paikoin kimurantista terminologiastaan huolimatta hyvin omaksuttavissa.
Varsinaisesti digitaaliseen tekstiin keskittyvän osion päättävät Ville Virsun artikkeli yritysten arvoviestinnästä verkkosivujen kautta ja Kaisa Koskisen poliittiseen blogiin pureutuva artikkeli. Erityisesti Virsun artikkeli poikkeaa kirjan kokonaisuudesta jopa huomattavasti, sillä se ei ole analyysiltaan niin kieli- ja tekstilähtöinen kuin muut kirjan artikkelit, kenties johtuen tarkastelun kohteesta: verkkosivut viestivät tekstin lisäksi monella eri tavalla, ja niiden sisältö on vahvasti liitoksissa käytettävyyteen ja audiovisuaalisuuteen. Artikkeli ottaa tämän huomioon ja on selkeästi enemmän kokonaisuuden tasolla, mutta sopii kirjan muuhun teemaan silti hieman huonosti.
Kaisa Koskinen esittelee artikkelissaan blogi-ilmiötä laajemmin ja tuo esille myös blogeihin liittyvää tutkimusta. Vaikka artikkeli itsessään keskittyy vain yhden poliittisen blogin analyysiin tunnetyön välineenä, vahva taustoitus puolustaa paikkaansa ja kertoo ilmiöstä hyvin myös niille kiinnostuneille, jotka eivät tunne aihepiiriä. Koskisen mukaan blogi on genrenä vuorovaikutteinen, eli itse blogitekstien lisäksi niiden sisältöön liittyvät myös kommenttiosiot. Kommenttiosiot huomioidaan artikkelissa yhden lyhyen luvun verran, mutta niistä muualle rönsyilevät verkostot jäävät ymmärrettävästi analyysin ulkopuolelle.
Digitaalinen puhe
Kirjan keskivaiheilla oleva Fred Derwinin ja Tanja Riikosen itsen ja identiteetin rakentumista kulttuurienvälisissä podcast-lähetyksissä tutkiva artikkeli tarkastelee digitalisoitua puhetta kielen ja puhetavan näkökulmasta. Artikkelin esimerkkitekstit ovat sitaatteja kahden kohdehenkilön podcasteista, joista toisessa henkilö käy monologia oman identiteettinsä rakentumisesta, kun taas toisessa käydään keskustelua uskonnosta useamman henkilön kesken. Kielellinen itsen määrittäminen hallitsee analyysiä, mutta mukaan tulee silti näkökulma kulttuurisista paradigmoista, mikä antaa analyysille myös etnologisen näkökulman.
Pelkistä teksteistä laajemmille urille lähtee myös kirjan päättävä Marjut Johanssonin artikkeli verkkolehtien mediaesityksistä ja niissä näkyvästä referoinnista. Artikkelin esimerkit ovat videoesityksistä otettuja sitaatteja, mutta analyyseissä käsitellään toisinaan myös sitaateissa näkymätöntä visuaalista puolta. Artikkelissakin mainittu Henry Jenkinsin käsite konvergenssista (Jenkins 2006, 3) tulee esimerkkien kautta esiin, sillä puhe on sidoksissa myös muihin viestintämekanismeihin – etenkin kun kyseessä ovat verkkolehdistä poimitut videoesitykset, jotka eivät olisi tavanomaisessa lehtijournalismissa mahdollisia. Tämä tuodaan artikkelin aikana varsin hyvin esille ja kokonaisuudessa huomioidaan puhujien ääni ja sen vaikutus annettuun viestiin referoinnin lisäksi.
Yhteenveto
Kokonaisuutena Kieli verkossa on hyvä kielitieteellinen katsaus verkkotekstien tutkimukseen. Kirja käsittelee kohdetta miellyttävän monitieteisesti ja monipuolisesti. Artikkelien kirjo tarjoaa esimerkiksi useita näkökulmia digitaaliseen keskusteluun useissa eri viitekehyksissä. Erilaisten digitaalisten viestintävälineiden skaala on laaja, eikä kokonaisuudesta puutu sinänsä kuin kenties digitaaliset pelit – muista digitaalisista viestintämenetelmistä kirja tarjoaa hyvää pohdiskeltavaa. Kirja tarjoaa lopun liitteissään katsauksen myös verkkoterminologian kehitykseen sekä varsin hyödyllisen verkkosanaston. Kattava sanasto on riittävä kirjan artikkelien tarpeeseen ja toimii hyvin myös yleisenä verkkoviestinnän sanastona.
Artikkelien terminologia on vahvasti kielitieteellistä, eikä se siksi välttämättä avaudu helposti kielitieteitä tuntemattomalle lukijalle. Artikkeleissa kuitenkin oletetaan lukijan tuntevan tieteenalaa ja termistöä. Kuten takakansitekstissä todetaan, kirja soveltuu monenlaiseen käyttöön digitaalisesta keskustelusta kiinnostuneille. Henkilökohtaisesti olisin toivonut vielä paria painopistettä lisää – esimerkiksi digitaalisten pelien sekä verkkovideoiden kommentoinnin mukaan tuominen olisi tehnyt paketista vielä kattavamman. Kokonaisuus on kuitenkin tutustumisen arvoinen.
Kirjallisuus
Jenkins, Henry 2006: Convergence Culture. Where Old and New Media Collide. New York: New York University Press.
Filosofian maisteri Tero Kerttula toimii nykykulttuurin tohtorikoulutettavana Jyväskylän yliopistossa.