Honkasalo, Marja-Liisa & Tuominen, Miira (toim.) 2014: Culture, Suicide, and the Human Condition. New York: Berghahn Books. 219 sivua.
Leila Jylhänkangas
Culture, Suicide, and the Human Condition avaa kiinnostavan ja moniulotteisen näköalan nykypäivän itsemurhatutkimukseen. Teoksen toimittajat Marja-Liisa Honkasalo ja Miira Tuominen tuovat esille johdannossa, että itsemurha on ollut niin humanistisissa kuin sosiaalitieteissä toistuvasti havaittu monitahoinen ilmiö. Se koskettaa perustavanlaatuisia asioita – käsityksiä itsestä, maailmasta, elämästä ja kuolemasta sekä suhdetta toisiin ihmisiin, moraaliin, hyvään elämään, uhriuteen, vastuuseen ja sairauteen. Itsemurha voi näin kietoutua erilaisiin inhimillisiin ympäristöihin ja tulkintoihin. Tämä on myös Culture, Suicide, and the Human Condition -teoksen näkökulma. Sen tutkimuksellinen ote on vahvasti antropologinen ja inhimillistä toimintaa huomioiva. Aihepiiri ei ole helppo ja se kietoutuu hyvin monikerroksisiin kulttuurisiin tulkintoihin.
Culture, Suicide, and the Human Condition ei selitä itsemurhaa yhdestä näkökulmasta, vaan teoksessa tulevat tärkeällä tavalla esille itsemurhan kohdanneiden ihmisten oma kulttuuri ja näkökulmat. Honkasalon ja Tuomisen mukaan itsemurhia ei olekaan tarkoituksenmukaista patologisoida, vaan niiden taustatekijöitä tulisi tarkastella ennen muuta kulloisestakin yhteisöstä ja kulttuurisesta kontekstista käsin. Itsemurha näyttää ilmiönä juurtuvan nimenomaan sen kohdanneiden ihmisten omaan kulttuuriin ja kokemuksiin. Teoksen tavoitteena onkin huomioida monipuolisesti erilaisia itsemurhien piirteitä eri kulttuureissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö itsemurhia tutkittaessa voitaisi huomioida esimerkiksi itsemurhien esiintyvyyteen mahdollisesti vaikuttavia yksittäisiä asioita.
Antropologisia tulkintoja
Charles J. H Macdonaldin ja Jean Naudinin artikkeli tarkastelee itsemurhaa filippiiniläisessä palawanien kulttuurissa fenomenologisen psykologian näkökulmasta. Kiinnostaviksi osoittautuvat kertomukset, joita itsemurhien ympärille kudotaan. Macdonald ja Naudin katsovat, että sekä sosiaaliset ja kulttuuriset että psykologiset muuttujat voivat yhdistyä itsemurhissa. Kirjoittajien mukaan itsemurha on heidän tutkimansa yhteisön parissa hyvin yleinen, eikä sille löydy yhtä selittävää tekijää. Esimerkiksi häpeä ei palawanien yhteisössä ole samanlainen itsen surmaamiseen työntävä voima kuin vaikkapa Marja-Liisa Honkasalon tutkimien itsemurhan tehneiden suomalaismiesten kohdalla. Macdonald ja Naudin toteavat itsemurhan kietoutuvan sen tehneen yksilön identiteettiä koskeviin kysymyksiin ja katsovat sen määrittävän osaltaan kyseisen ihmisen elämän narratiivia.
Maria Catédran artikkeli käsittelee vaquieiro-yhteisön tapoja suhtautua itsemurhaan. Catédra korostaa kulttuurisen kontekstin merkitystä ja kiinnittää huomiota sekä ihmisten välisiin suhteisiin että valtarakenteisiin. Tässä kulttuurissa itsemurhien taustalla voi olla esimerkiksi ongelmia ja ristiriitoja ihmisten välillä. Niin ikään talouteen liittyvät epäsuotuisiksi koetut olosuhteet tuovat elämään hankaluutta. Vailla omaisuutta olevat ihmiset ovat toisten armoilla, taloudellisesti pärjäävät ja varakkaat puolestaan voivat olla heikkoja heiltä odotetusta voimakkuudesta huolimatta. Mielenterveyden ongelmista tai ”hulluudesta” kärsivien ei koeta olevan mielentilaltaan tai päättelykyvyltään yhteisössä normaaliksi katsotun mukaisia, mistä johtuen tällaisten yksilöiden ei katsota olevan vastuussa itsemurhastaan. Catédra tarkastelee kirjoituksessaan havainnollistavien esimerkkien kautta tämän kulttuurin tulkintoja itsemurhasta. Esimerkiksi epäoikeudenmukaisuudesta johtuva itsemurha tulkitaan jumalalliseksi rangaistukseksi. Kuolema taas merkitsee vapautusta kivuista ja inhimillisestä kärsimyksestä.
Nykypäivän kuolemankulttuureita kuvaavien kirjoitusten lisäksi Culture, Suicide, and the Human Condition sisältää myös antiikin ja keskiajan itsemurhakäsityksiä tarkastelevia artikkeleita. Miira Tuomisen kirjoituksessa kuvataan ja pohditaan Platonin käsityksiä itsemurhasta ja peilataan niitä Sokrateen kuolemaan. Malin Grahnin tutkimus taas käsittelee itsemurhien merkitystä stoalaisten keskuudessa. Virpi Mäkisen artikkeli asettaa itsemurhan kristilliseen keskiaikaan ja valottaa erityisesti siihen kietoutuvia tappamisen kieltäviä moraalifilosofisia tulkintoja. Ihmisellä – jonka nähtiin olevan Jumalan omaisuutta – ei katsottu olevan oikeutta lopettaa omaa elämäänsä.
Itsemurhien sosiaalisia ympäristöjä
Susanne Dahlgren käsittelee artikkelissaan itsemurhapommittajanaisista tehtyjä tulkintoja. Länsimaissa itsemurhapommi naisen tekemänä on saanut usein yksilön ominaisuuksiin vetoavan selityksen, kuten masennuksen tai häpeän. Kyseisten naisten omassa kulttuurissa näitä tekoja on kuitenkin selitetty toisin, jolloin esille on tullut muun muassa näkemys naisista sodankäyntiin ja taisteluun kykenevinä toimijoina. Kirjoituksessaan Dahlgren osoittaa, että itsemurhapommitusten vastaanotto on ollut ristiriitaista sekä näiden naisten omissa yhteisöissä että niiden ulkopuolella julkisuudessa.
Kokoelman loppupuolelle sijoittuva Marja-Liisa Honkasalon kiinnostava kirjoitus käsittelee suomalaisten miesten antamia merkityksiä itsemurhalle. Honkasalon etnografisessa analyysissa itsemurhan tehneiden miesten kirjoituksista esille nousevat teemat ovat koskettavia ja kulttuuriseesti tiheitä. Elämänsä lopettamiseen päätyneiden miesten kokemusmaailmaa ovat raastaneet sosiaalinen epäonnistuminen hyvää suoriutumista ja pärjäämistä vaativassa maailmassa, autonomian ja toisista ihmisistä riippuvaisena olemisen välinen jännite sekä häpeä. Moni kirjoittaja tuo esille päättyneen ihmissuhteen ja kuvailee jätetyksi tulemisen aiheuttamia tuntoja. Miesten moraalinen toimijuus osoittautuu monitahoiseksi. Siihen kietoutuva kokemusverkko sisältää vaikeita tunteita, haastavia ihmissuhteita, alkoholinkäyttöä ja väkivaltaa, mutta yhtä lailla kulttuurista kumpuavia normatiivisia ideaaleja miehuudesta. Useille miehistä itsemurha näyttäytyy perusoikeutena ja samanaikaisesti jopa tietynlaisena velvollisuutena.
Culture, Suicide, and the Human Condition ruotii hankalaa kysymystä itsemurhasta hyvin moninäkökulmaisella ja monitieteellisellä tavalla, ovathan edustettuina niin antropologian, filosofian, psykiatrian kuin teologiankin näkökulmat. Teos sisältää myös hyödyllisen hakemiston, mikä auttaa lukijaa paikallistamaan kulloinkin kiinnostavia spesifejä teemoja. Teoksen päättävät Arthur Kleinmanin jälkisanat, jotka korostavat Culture, Suicide, and the Human Condition –teoksen artikkeleissakin vahvasti esille tuotua näkemystä kulttuurin ja inhimillisen kokemuksen huomioimisen tärkeydestä itsemurhien yhteydessä. Kirja onkin suositeltavaa luettavaa kaikille itsemurhan kulttuurisista merkityksistä kiinnostuneille lukijoille.
Filosofian tohtori, psykologi Leila Jylhänkangas työskentelee tutkijatohtorina sosiologian oppiaineessa Helsingin yliopistossa.