Tikka, Marko, Taskinen, Ilari & Nevala-Nurmi, Seija-Leena (toim.) 2015: Kirjeitä sodasta. Kirjoittamisen tavat ja merkitykset kriisiaikoina. Tampere: Postimuseo, Tampereen Historiallinen Seura. 273 sivua.
Ulla Savolainen
Sota-ajan kirjeet ovat kiehtova tutkimuksen kohde monien eri tieteenalojen näkökulmasta. Nykyhetken tutkijalle kirjeet ovat ikään kuin välähdyksiä menneestä ajasta, kirjoitettuja puheenvuoroja dialogissa. Mitä aikalaiskirjeet kertovat sota-ajasta tai sodan kokemuksesta? Pyrkimys vastata tähän kysymykseen luonnehtii Kirjeitä sodasta. Kirjoittamisen tavat ja merkitykset kriisiaikoina -artikkelikokoelmaa. Toinen, folkloristin näkökulmasta erityisen kiintoisa kysymys sota-ajan kirjeiden välittämistä ilmaisullisista merkityksistä saa sekin vastauksia kirjan artikkeleissa.
Kirjan rakenne ja näkökulmat
Kokoelma jakautuu kolmeen osaan, ”Tutkimus, sensuuri, etiikka”, ”Kieli, muoto, sisältö” sekä ”Kokemus, mieliala, tunteet”, jotka kaikki sisältävät neljä artikkelia. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan yleisesti kirjetutkimusta sekä sota-ajan kirjeenvaihtoon kauttaaltaan vaikuttanutta sensuuria. Osa toimii näin ollen tarpeellisena pohjustuksena myös keskittyneempien tutkielmien taustalla. Toisen ja kolmannen osan nimien osuvuutta ja artikkeleiden jakautumista niihin jäin pohtimaan. Toisen osan ”Kieli, muoto, sisältö” neljästä artikkelista vain yksi käsittelee varsinaisesti kirjeiden kieltä ja muotoa, kun taas osan muissa teksteissä kirjeitä käytetään pikemminkin tietolähteinä, joiden perusteella pyritään tekemään päätelmiä historiallisesta kontekstista. Kolmannen osan ”Kokemus, mieliala, tunteet” alle sitä vastoin olisi voinut sijoittaa suurimman osan kirjan artikkeleista.
Kirjan kokonaisuus on ilahduttavan monipuolinen näkökulmiltaan. Valtaosa kirjan artikkeleista käsittelee toisen maailmansodan aikaista kirjekulttuuria, mutta mukana on myös Suomen kaartin vuonna 1830 tekemään Puolan sotaretkeen, Ranskan ensimmäiseen maailmansotaan sekä Suomen vuoden 1918 sotaan kytkeytyvää kirjeenvaihtoa käsitteleviä tekstejä. Kokoelma sisältää sota-ajan kirjekulttuuria yleisellä tasolla esitteleviä tekstejä sekä hienoja mikrotason tutkielmia, jotka avaavat näkymiä kirjeitä vaihtaneiden yksilöiden välisiin suhteisiin. Valtaosa kokoelman kirjoittajista ovat historiantutkijoita. Mukana on myös pari etnologia, lingvisti, kirjallisuudentutkija sekä muutamia yliopiston ulkopuolella työskenteleviä kirjoittajia.
Kirjetutkimuksen ja kirjeiden maailmat
Kirjan aloittavassa lyhyessä johdannossa sekä ensimmäisen osan artikkeleissa esitellään kirjekulttuurin tutkimuksen viimeaikaista kehitystä ja metodologiaa, kirjetutkimuksen eettisiä kysymyksiä sekä kirjesensuuria. Kirjekulttuurin tutkimuksen esittely painottuu historiantutkimuksen näkökulmiin. Kirjetutkimus paikannetaan sotahistoriantutkimuksessa ja laajemminkin historiantutkimuksessa tapahtuneeseen murrokseen, siirtymään makrotason ilmiöiden tarkastelusta sotaan liittyvien kulttuuri- ja sosiaalihistoriallisten ulottuvuuksien sekä lopulta myös yksilön kokeman sodan tutkimukseen. Sotahistorian osalta tätä tutkimussuuntausta on kutsuttu uudeksi sotahistoriaksi (New Military History) (esim. Bourke 2006; Kinnunen & Kivimäki 2006). Tätä ennen sotakirjeaineistot nähtiin tutkimuksessa usein niiden subjektiivisuudesta sekä sensuurin vaikutuksesta johtuen riittämättöminä, epäluotettavina sekä epäolennaisina lähteinä. Kirjeet saattoivatkin käsitellä tutkijan näkökulmasta vääriä asioita.
Kirjan alkupään artikkeleissa käsitellään muun muassa sensuurin vaikutusta sota-ajan kirjeisiin ja kirjoittamiseen. Kimmo Metsbergin artikkeli käsittelee informatiivisesti kenttäpostijärjestelmän ja sensuuritoiminnan järjestämistä talvi- ja jatkosotien aikana. Ilari Taskisen artikkeli sekä Sonja Hagelstamin ja Ilari Taskisen yhteisartikkeli keskittyvät taas pikemminkin tarkastelemaan sensuurin vaikutusta kirjeisiin sekä sitä, minkälaisia kokemuksia sotakirjeet välittävät. Artikkeleissa on siinä määrin toistoa, että lukiessani aloin miettiä, olisiko ne voinut yhdistää yhdeksi tekstiksi. Itse olisin kaivannut artikkeleihin myös enemmän metodologista ja teoreettista pohdintaa siitä, minkälaiseksi tutkijat näkevät kirjeen, kokemuksen, historiallisen kontekstin sekä tulkintahetken suhteen.
Kirjan ensimmäisen osan päättää Erkka Pehkosen kirjetutkimuksen metodologiaan ja yksityiskirjeiden tulkintaan liittyviin eettisiin kysymyksiin keskittyvä erinomainen artikkeli. Pehkonen käsittelee kirjetutkimukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä syvällisesti ja oivaltavasti. Artikkelissa käsitellään hienolla tavalla sitä, kuinka tutkimusetiikka kytkeytyy aina olennaisesti tutkimuksen metodologiaan ja vaikuttaa siten myös tutkimuksen arvioitavuuteen ja luotettavuuteen. Pehkonen osoittaa artikkelissaan oivaltavasti sen, että tutkimusetiikka on tie metodisesti perusteltuihin johtopäätöksiin.
Pehkonen korostaa artikkelissaan myös kirjetutkimuksessa läsnä olevien kolmen maailman – kirjeiden representoiman menneisyyden, tutkijan elämänpiirin sekä tutkimuksen lähteiden pohjalta konstruoiman tulkinnan – vuoropuhelun tiedostamisen tärkeyttä tutkimuksessa. Pehkonen painottaa kahta olennaista seikkaa. Ensinnäkin sitä, että tekstin syntyhetken kieli ja sen välittämä käsitys maailmasta vaikuttaa siihen, minkälaisen kuvan kirjeet maailmasta esittävät. Toiseksi hän tuo esiin sen, että kulttuuriset resurssit sekä mahdollistavat tekstin synnyn että luovat kerronnan mahdollisuuksien rajat. Tämänkaltainen perustavanlainen erittely olisi voinut myös terävöittää Taskisen sekä Taskisen ja Hagelstamin artikkeleita.
Pehkonen käsittelee artikkelissaan myös tutkijan tunteiden vaikutusta tulkintoihin. Tässä hän ei kuitenkaan sorru yksinkertaistettuun ja pahimmillaan kiusallisen omakohtaiseen tunnereflektointiin. Sen sijaan Pehkonen toteaa:
Alkuperäiseen tulkintaan johtaneen oivalluksen, intuition tai tunnetilan perkaaminen näkyväksi johtaisi samanlaiseen objektiivisuuden harhaan kuin tunteiden tulkintaa vaikuttavan puolen kieltäminen. Tunteiden vaikutus tulkintaan on olemassa, mutta sen läpinäkyväksi tekeminen tekstissä on yhtä mahdotonta kuin kaikkien muidenkin vaikutussuhteiden kuten vaikkapa kulttuurin ja elämänhistorian esiin tuominen. Tekstit vaikuttavat ihmisiin ja ihminen teksteihin. (S. 67.)
Mikrotason näkökulmia sotakirjeenvaihtoon
Artikkelikokoelma sisältää useita artikkeleita, joiden huomio keskittyy yksittäiseen henkilöön tai kirjeenvaihtoon. Keskittymällä rajattuun tapaukseen onnistutaan näissä artikkeleissa valottamaan sota-ajan kirjeenvaihtokulttuuria eloisasti. Nämä mikrotutkielmat, tarkoin kohdennetusta näkökulmastaan ja tarkastelukohteestaan huolimatta – tai pikemminkin sen vuoksi – avaavat laajan ikkunan kirjeiden tutkimuksen monipuolisiin mahdollisuuksiin.
Carita Klipin hienon artikkelin keskiössä on ensimmäisen maailmansodan alussa saksalaisten sotavangiksi jääneen ranskalaissotilaan Gaston B:n kielellinen kompetenssi hänen kirjeenvaihtonsa näkökulmasta. Klippi analysoi Gastonin kielellisten resurssien kautta myös kansansivistyksen toteutumista sekä sitä, miten alempaan yhteiskuntaluokkaan kuulunut yksilö omaksui tai sitoutui yhden kansan ja yhden kielen sekä standardikielen ideologiaan. Klipin analyysi on perusteltua ja päätelmät oivaltavia. Artikkeli avaakin kiinnostavia näkökulmia yksilön kielenkäytön ja laajempien kieli-ideologioiden väliseen suhteeseen myös kyseisen tapaustutkimuksen ulkopuolella.
Mervi Kaarninen tarkastelee artikkelissaan koulutyttöjen kirjeenvaihtoa 1940-luvulla sodan ollessa käynnissä. Kaarninen on analysoinut Ritvan, toisen tytöistä, kirjeitä Ellalle. Ritva oli kirjeenvaihdon alkaessa vuonna 1942 12-vuotias evakkotyttö. Kirjeistä piirtyy epäsuorasti esiin muun muassa evakkouteen tuona aikana liittyneitä negatiivisia latauksia. Ritva uskalsikin kertoa Ellalle olevansa evakko vasta kun oli tutustunut häneen kunnolla. Kirjeiden kautta Kaarninen tekee myös päätelmiä sodan vaikutuksesta lasten elämään ja koulunkäyntiin. Ennen kaikkea Kaarnisen analyysi tuo esiin sen, että sodasta huolimatta lasten elämässä tärkeitä olivat myös ja ennen kaikkea muut asiat. Sota-aika on aikalaisille ennen kaikkea arkista. He eivät vain koe ja elä sotaa tai maailmanpolitiikkaa, vaan myös ja ennen kaikkea jokapäiväistä arkista elämäänsä, johon sota toki myös vaikutti. Kaarnisen tapaustutkimus osoittaakin, että Ellan ja Ritvan elämässä tärkeässä osassa olivat tavalliset lapsen ja nuoren ilot, jännitykset ja murheet.
Mitä kirjeet kertovatkaan?
Sota-ajan kirjeet ovat erityinen aineisto myös siinä mielessä, että ne on kirjoitettu tapahtuman hetkellä. Toisin kuin vaikkapa muistelmissa, kirjeissä tapahtuman jälkeen ei ole vielä kulunut kovin paljoa aikaa. Ajan kuluminen kun aina vaikuttaa muistoihin ja kokemuksiin arvaamattomalla tavalla. Tämä kirjeiden kytkeytyminen ajankohtaan taas helposti houkuttaa lukijaa tulkitsemaan kirjeitä mahdollisina väylinä päästä käsiksi autenttisiin sota-ajan kokemuksiin sellaisinaan, ilman että jälkeenpäin tuleva aika olisi vielä tahrinut niiden aitoutta. Tämä pyrkimys on paikoin myös luettavissa kokoelman artikkeleista. Minua tämä tavoite hieman häiritsi, sillä yhteys kielellisesti tuotettujen ilmausten ja kokemusten välillä ei ole yksiselitteinen eikä suora. Kielenkäyttö ja sen välittämät merkitykset ovat moniulotteisia, eivätkä ne tyhjenny yksinomaan eksplisiittisesti kerrottuihin asiasisältöihin, minkä esimerkiksi Carita Klipin artikkeli osoittaa oivallisesti. Kielenkäytön ja sen kuvaaman yksilöllisen, sosiaalisen tai historiallisen todellisuuden välisen suhteen hahmottaminen edellyttääkin metodologista siltaa. Kirjassa tuodaan kuitenkin kattavasti esiin sota-ajan kirjeenvaihtoon vaikuttaneita kontekstuaalisia seikkoja kuten sensuurin vaikutusta, ja saman perusteellisuuden olisin suonut ulottuvan myös kirjeiden kielen ja ilmaisun mahdollisuuksien ja rajojen pohdintaan. Osan artikkeleista taustalle olisin kaivannut hieman syvällisempää ja monipuolisempaa näkemystä siitä, minkälaista tietoa ja millä tavoin voidaan saada kirjeitä tutkimalla, minkälaisia kysymyksiä kirjeaineistolle kannattaa esittää ja minkälaisia kirjeet ovat puheenvuoroina ja kirjallisena ilmaisuna.
Kirjeitä sodasta -kokoelma on kaiken kaikkiaan monipuolinen, joskin hieman epätasainen kokonaisuus. Harmillinen viimeistelemättömyys näkyy kokoelmassa muun muassa kirjoitus- ja lyöntivirheiden runsautena sekä paikoin esiintyvänä toistona. Pienestä haparoinnista huolimatta kokoelma kuitenkin nostaa esiin sotaan kytkeytyvän arkisen kommunikaation, yksilön äänen, ja tarjoaa tietoa kirjeenvaihdosta sota-aikana ja on siksi tärkeä kirja aihepiiristä.
Kirjallisuus
Bourke, Joanna 2006. New Military History. – Hughes, Matthew & Philpott, William J. (eds.), Palgrave Advances in Modern Military. Basingstoke: Palgrave Macmillan. 258–280.
Kinnunen, Tiina & Kivimäki, Ville (toim.) 2006: Ihminen sodassa. Suomalaisten kokemuksia talvi- ja jatkosodassa. Helsinki: Minerva kustannus.
Filosofian tohtori Ulla Savolainen on tutkija Helsingin yliopiston folkloristiikan oppiaineessa.