Hyvärinen, Matti, Eriikka Oinonen & Tiina Saari (toim.) 2015: Hajoava perhe. Romaani monitieteisen tutkimuksen välineenä. Tampere: Vastapaino. 300 sivua.
Tiina Mahlamäki
Matti Hyvärisen, Eriikka Oinosen ja Tiina Saaren toimittama Hajoava perhe -artikkelikokoelma on esimerkki siitä, miten kaunokirjallisuutta voi käyttää eri tieteenalojen aineistona ja miten kaunokirjallisuutta tarkastelemalla voi sanoa paljon yhteiskunnasta, kulttuurista ja sen muutoksesta. Arvioitava teos on syntynyt Tampereen yliopiston yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä järjestetyn poikkitieteellisen kurssin tuloksena. Kurssilla eri tieteenalojen edustajat yhdessä opiskelijoiden kanssa tarkastelivat brittiläisen kirjailijan Ian McEwanin romaania Rannalla.
Romaanista opetuskokonaisuudeksi ja edelleen artikkelikokoelmaksi
Tulin aivan kateelliseksi lukiessani, miten Tampereen yliopiston yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä järjestetään poikkitieteellisiä kursseja romaanin ympärille. Arvioitavan teoksen lukeminen jäi, kun ryhdyin pohtimaan erilaisia romaaneja ja niiden ympärille rakentuvia kursseja omassa oppiaineessani uskontotieteessä tai omalla historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksellani. Mahdollisuuksia avautui moneen suuntaan. Mutta miten tamperelaiset oman kurssinsa tekivät?
Poikkitieteellinen kurssi järjestettiin laajassa ja monitieteisessä yksikössä, jolloin kurssin opettajakuntaan saatiin niin yhteiskunta- kuin kulttuuritieteilijöitäkin. Sekä luennoitsijat että opiskelijat perehtyivät brittiläisen kirjailijan Ian McEwanin pienoisromaaniin Rannalla, jota sitten analysoitiin eri tieteenalojen ja tutkimussuuntausten näkökulmasta, fokuksena hajoava perhe. Kurssi sai hyvän vastaanoton niin opiskelijoilta kuin kurssilla opettaneiltakin.
Rannalla-romaani kuvaa kahden nuoren, Florencen ja Edwardin, suhdetta vuoden 1962 Britanniassa. Kuvauksessa keskitytään heidän ensimmäiseen yhteiseen iltaansa avioliiton solmimispäivänä, illalliseen ja katastrofiin päättyneeseen rakastelukohtaukseen. Rannalla käydyn riidan jälkeen vasta-avioitunut pariskunta eroaa. Kuvattaessa illan etenemistä yksityiskohtaisesti kuvataan samalla takaumien avulla pariskunnan lapsuutta, nuoruutta sekä seurusteluaikaa. Kuten artikkelikokoelman johdannossa todetaan, yksi syy teoksen valintaan oli sen sosiologinen kertoja. Kaikkitietävä kertoja kuvaa niitä erilaisia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia olosuhteita ja rakenteita, joiden kehyksissä Florence ja Edward elävät.
Romaanin nuorten vastanaineiden avioliitto uhrataan 1960-luvun Britanniassa vallinneen häpeän ja seksuaalikielteisen kulttuurin alttarille. Pariskunnan odotukset hääyötä kohtaan ovat täysin vastakkaiset, ja säädyllisyyden ja vaikenemisen kulttuuri – nonkommunikaatio – on estänyt heitä keskustelemasta asiasta. Ja äkkiä on liian myöhäistä.
Monta näkökulmaa romaaniin, perheeseen ja yhteiskunnalliseen muutokseen
Rannalla-romaanin tulkitsijat ja artikkelikokoelmaan kirjoittaneet ovat oman alansa asiantuntijoita, tohtoreita, dosentteja ja professoreita. Teos on siis hyvin oppinut, mutta kuitenkin samanaikaisesti yleistajuinen, joten opiskelija tai toisen tieteenalan edustaja pystyy seuraamaan tekstiä vaivattomasti.
Sosiologi Eriikka Oinonen kuvaa nuoruuden sosiaalista rakentumista. Vielä 1960-luvulla avioliitto, seksi ja vanhemmuus kuuluivat erottamattomasti yhteen, juuri tuossa järjestyksessä. Avioliiton myötä astuttiin parisuhteeseen, aikuisuuteen ja vastuulliseen elämään. Vuosikymmenen lopulla tapahtuneen e-pillerin yleistymisen myötä tilanne muuttui ainakin Pohjois-Euroopassa radikaalisti toisenlaiseksi. Sekä lapsen saaminen että avioliiton solmiminen ovat siirtyneet myöhemmäksi ja aiempaa useammista tulee lapsen vanhempia jo ennen avioitumista. Rannalla-romaanissa e-pillerit ovat vielä saavuttamaton uutuus, joten sekä Florence että Edward yhdistävät avioliittoon niin seksuaalisuuden kuin sitä seuraavan perheenlisäyksenkin. Häveliäisyys kuitenkin estää heitä keskustelemasta asiasta, joten Florence olettaa Edwardin olevan seksuaalisesti kokenut ja Edward olettaa Florencen olevan seksuaalisuuteen halukas. Kumpikin on väärässä.
Sosiologi ja luokkatutkija Harri Melin tarkastelee Rannalla-romaania luokan näkökulmasta. Britanniaa on syystäkin pidetty ja pidetään edelleen luokkayhteiskuntana. Luokalla on merkitystä myös Suomessa, vaikka siitä ei juurikaan ääneen puhuta. Luokkatutkimus on kuitenkin tullut takaisin yhteiskuntatieteisiin. Luokka nähdään merkittävänä, mutta samalla muistetaan se, että ihmisen luokkatilanne vaihtelee elämän myötä: lapsuudenperheestä siirrytään opiskelemaan, välillä saatetaan olla työttömiä, uralla saatetaan edetä tai vaihtaa ammattia, elämän loppupuolella siirrytään eläkkeelle. Luokka ei siis ole välttämättä pysyvä. Luokka ei ole myöskään ainoa eroja tuottava ulottuvuus, vaan yksi monista esimerkiksi sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, sukupolven, etnisyyden, terveyden tai sairauden sekä uskonnollisen vakaumuksen lisäksi. Luokan käsite on siis monipuolistumassa. Suomessa se on irtoamassa perinteisistä taloudellisista ja poliittisista latauksista; Pierre Bourdieun kulttuurinen, sosiaalinen ja taloudellinen pääoma kulkevat nyt edellä. Koulutus, sivistys ja verkostoituminen määrittävät syntyperää useammin ihmisen luokka-aseman. Rannalla-romaanin Florence tulee selvästi perinteisestä yläluokasta, kun taas Edvard pystyy nousemaan keskiluokkaisesta asemastaan koulutuksensa avulla. Siitä huolimatta hän on ymmällään Florencen kodin ruokapöydästä löytyvien munakoisojen, jugurttien ja anjovisten äärellä.
Sosiologi Jari Aron artikkelin kohteena on häpeä ja näkökulmana tunteiden sosiologia. Romaani tarjoaa kiinnostavan aineiston juuri tästä näkökulmasta, sillä romaanin lukija saa tietää henkilöhahmojen tunteista ja niiden tulkinnoista enemmän kuin me yleensä voimme tietää tutkittavistamme, joita olemme haastatelleet tai havainnoineet tai jotka ovat meille kirjoittaneet.
Tunteet ovat yhtä aikaa sekä universaaleja että kulttuurisesti ja sosiaalisesti rakentuneita. Me sisäistämme kasvaessamme sen, mitä on suotavaa missäkin kohtaa tuntea ja miten milloinkin on sopivaa tai sallittua tunteita ilmaista. Rannalla-romaanissa häpeää aiheuttava seksuaalisuus on aihe, josta pitäisi puhua mutta jonka ilmaisemiseen ei löydy sanoja. Kyse on siis nonkommunikaatiosta – käsite, jota teoksessa ei käytetä, mutta joka itselleni tuli monessa kohdin mieleen. Puuttuvalla kommunikaatiolla on seurauksia. Nonkommunikaatio sopii kuvaamaan sitä hävettävien asioiden äärellä vaikuttavaa puhumattomuuden ilmapiiriä, jolla on merkittäviä, radikaaleja vaikutuksia päähenkilöiden suhteeseen ja koko elämään.
Aikuiskasvatustieteen professori Juha Suoranta tarkastelee sitä, mitä rannalla opittiin. Hän korostaa, että myös aikuisena eläminen on jatkuvien kehitys- ja kasvamiskokemusten läpäisemää. Kohdatut käännekohdat, kriisit, ristiriidat ja ongelmat voi ainakin jälkikäteen nähdä oppimiskokemuksina. Artikkelikokoelma kokonaisuudessaan osoittaa, miten kaunokirjallisuus tarjoaa mahdollisuuden tarkastella yleistä ja universaalia yksilöllisen kokemuksen kautta ja miten kaunokirjallisuuden lukeminen voi toimia myös terapeuttisena kokemuksena. Juha Suoranta kirjoittaa:
Florencen ja Edwardin kokemuksissa, vaikka ne on sijoitettu tapahtumaan aivan toiseen aikaan ja paikkaan kuin omani, on paljon tuttua ja tunnistettavaa. Ne lomittuvat mieltäni askarruttaviin kysymyksiin ja saattavat saada silmäni avautumaan ja ajatukseni jälleen liikkeelle. Kaunokirjallisten tekstien lukeminen voi auttaa käsittämään elämän käännekohtia ja ymmärtämään niiden merkitykset mahdollisina merkittävinä oppimiskokemuksina sekä kirjoittamaan menneisyyttä tarvittaessa uudelleen. (S. 138.)
Kirjallisuudentutkija Laura Karttunen tarkastelee Rannalla-romaanin kertojaa ja henkilöhahmoja. Hän tuo esiin niitä tapoja, joilla kirjallisuutta voi käyttää tutkimuksessa mutta myös niitä tapoja, joilla kirjallisuutta ei voi käyttää. Romaanin käyttö tutkimusaineistona on kyseenalaista vain silloin, kun ”kirjallisuutta pidetään objektiivisena ja läpinäkyvänä dokumenttina todellisuudesta ja jätetään huomiotta sen moninkertainen välittyneisyys” (s. 142). Romaanin henkilöhahmojen toimintaa ei voi analysoida samalla tavoin kuin arjessa kohdattuja ihmisiä. Henkilöhahmot on suunniteltu romaanin osasina toimimaan juuri tietyllä tavoin: ”Edwardilla ja Florencella on mimeettisen eli realistisen, ihmisen kaltaisen puolensa lisäksi temaattinen ulottuvuus, eli he ovat toisinaan alisteisia yleisinhimillisten teemojen tai yhteiskunnallisten ilmiöiden, kuten seksuaalisen vallankumouksen käsittelylle” (s. 142). Näiden lisäksi romaanihahmoilla on synteettinen ulottuvuus: he ovat keinotekoisia romaanihenkilöitä, joiden toimintaa voi motivoida vaikkapa kirjailijan tarve luoda draamaa.
Sukupuolentutkija Tuula Juvonen toteuttaa omassa artikkelissaan feminististä näkökulmaa. Hän irrottautuu heteroseksuaalisesta tulkinnasta ja lukee Rannalla-romaania queerin näkökulmasta, jolloin Florencen käyttäytyminen ja tunteet selittyvät – muissa artikkeleissa yleisesti oletetun varhaisen insestikokemuksen sijaan – esimerkiksi sillä, että hän on joko lesbo, fetisisti tai aseksuaalinen. Queer-luennassa ”lukijan huomio kiinnitetään annettujen kategorioiden ja hegemonisten normien murtumiin ja näiden murtumien sallimiin totutusta poikkeaviin vaihtoehtoihin” (s. 179).
Psykologi Kirsi Peltonen lähestyy Rannalla-teosta trauman ja siitä selviytymisen näkökulmasta, jolloin keskipisteessä on tuo aiemmin mainittu, romaanissa vain vihjeenomaisesti kuvattu Florencen insestinen lapsuudenkokemus. Edwardin perheessä taas salataan ja piilotellaan hänen äitinsä tapaturmaa, jossa saatu aivovaurio estää tätä toimimasta äidiltä ja vaimolta edellytetyillä tavoilla. Sosiaalipsykologi Tarja Aaltonen on tutkimuksissaan perehtynyt siihen, miten sairaat tai vammautuneet ihmiset kokevat elämänsä ja miten he kokemastaan kertovat. Hän tarkastelee artikkelissaan erityisesti aivovaurioiden syntyä, muotoja sekä hoitokeinoja 1960-luvulla ja nykypäivänä. Diskurssien tutkija Eero Suoninen tarkentaa Rannalla-teokseen sosiaalipsykologin katseensa ja testaa vuorovaikutustutkimuksen työkaluja romaanin fiktiivisiin hahmoihin.
Artikkelikokoelman aloittavat ja päättävät erityisesti poikkitieteellisyyteen ja käsitteiden historiaan perehtyneen sosiologi Matti Hyvärisen artikkelit. Teoksen viimeisessä tekstissä hän esittelee kansanpsykologiaa ja mielen teoriaa. Romaanissa toisen ihmisen mielen ymmärtäminen epäonnistuu pahan kerran.
Pedagoginen ja sivistävä artikkelikokoelma
Artikkelikokoelma Hajoava perhe on hyvin pedagogisesti ja sivistävästi kirjoitettu. Samalla kun lukee romaanista eri näkökulmista tehtyjä analyyseja, tulee oppineeksi perusasiat myös suuresta joukosta erilaisia teoreettisia lähestymistapoja, kuten vaikkapa luokkateorioista, symbolisesta interaktionismista, kiintymyssuhdeteoriasta tai narratologiasta. Teoksen käytettävyyttä lisäävät lopun henkilö- ja asiasanastot. Myös kaikki kirjoittajat esitellään.
Teoreettisten analyysien lisäksi artikkelit esittelevät myös lainsäädännön, faktojen ja tilastojen avulla sitä tilannetta, joka Iso-Britanniassa ja Suomessa 1960-luvun alussa vallitsi, sekä sitä muutosta, joka sen jälkeen on kummassakin yhteiskunnassa tapahtunut.
Saadakseen teoksesta parhaan mahdollisen hyödyn on varmaankin hyvä ensin lukea Ian McEwanin Rannalla-romaani. Se saattaa olla lukukokemuksena hyvin ahdistava, kuten useassa artikkelissa mainitaan tai osoitetaan. Lukijan asenteesta tai asemasta riippuen henkilöhahmot voivat herättää myötätuntoa tai inhoa, jopa pahoinvointia, niin inhorealistisen yksityiskohtaisesti Florencen ja Edwardin avioelämän epäonnistumista kuvataan. Sukupuolen, seksuaalisuuden, luokkakysymyksen, ihmissuhteiden ja perheen muutoksen analyysiin romaani on kuitenkin erinomainen valinta.
FT, dosentti Tiina Mahlamäki työskentelee uskontotieteen yliopistonlehtorina Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella.