Taija Kaarlenkaski ja Ulla Savolainen
Suomen Kansantietouden Tutkijain Seuran 12.5.2017 Turussa järjestämässä kevätkoulussa tartuttiin ajankohtaiseen ja kiisteltyynkin teemaan, totuudenjälkeiseen aikaan. Seminaarissa esitelmöitiin ja keskusteltiin muun muassa mielikuvituksesta, erilaisista kuolemakäsityksistä, maailmanlaajuisista salaliittoteorioista sekä Donald Trumpin ja Timo Soinin esiintymisestä sosiaalisessa mediassa. Totuuksien ja asioiden totena esittämisen kysymysten lisäksi teema laajeni käsittämään myös erilaisten todellisuuksien kysymyksiä.
Oxfordin englanninkielen sanakirjan mukaan termi ”totuudenjälkeinen” (post-truth) viittaa maailmantilanteeseen, jossa henkilökohtaiset näkemykset, vakaumukset tai tunteet vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen enemmän kuin objektiiviset tosiasiat. Laajemmalle yleisölle termi tuli tutuksi erityisesti Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin vaalikampanjan sekä Ison-Britannian Brexit-äänestyksen myötä. Folkloristeille ja kulttuurintutkijoille väite siitä, että tämä hetki olisi leimallisesti ainutlaatuinen totuuden vähentyneen painoarvon vuoksi, edellyttää kriittistä tarkastelua. Termi ”totuudenjälkeinen” sisältää ajatuksen edeltävästä totuuden ajasta, historiallisesta aikakaudesta tai hetkestä, jolloin objektiivisilla tosiasioilla olisi ollut kyseenalaistamaton auktoriteetti ja arvo. Onko objektiivisilla faktoilla oikeastaan koskaan ollut kiistatonta painoarvoa politiikassa tai muussa vallankäytössä? Miten käsittelemme tutkijoina kriittisesti mutta eettisesti kestävällä tavalla sitä seikkaa, että näemme totuudenjälkeisyyttä todennäköisemmin muiden kuin omanmielistemme puheissa?
Totuudenjälkeinen aika suo folkloristeille myös oivia mahdollisuuksia itsearviointiin. Julkisuudessa folkloristeilla on tunnetusti ollut rooli totena esitettyjen tarinoiden aiempien versioiden ja elämien paljastamisessa. Totuudesta puhuttaessa folkloristeille ja kulttuurintutkijoille erinomainen analyysin kohde on myös yleiskielessä ja tutkimuksessakin yleistynyt myytti-sanan käyttö (usein pejoratiivisesti) epätoden tai valheen merkityksessä. Mitä kertoo ajastamme tai meistä tutkijoina se, jos tavallisin sana kaikensorttisille kyseenalaistettaville käsityksille on myytti, sana jonka yksi merkitys on myös kertomus jumalista?
Vaikka totena esitettyjen tarinoiden tai uskomuksen epätodeksi näyttämisen kiinnostavuutta saatikka viihdearvoa ei tule vähätellä, kiinnostavampaa folkloristisen tutkimuksen näkökulmasta voi kuitenkin olla folkloren merkitys käyttäjilleen. Mitä olennaisempia kysymyksiä jääkään kysymättä, jos keskitymme yksinomaan tuomaroimaan kertomusten paikkansapitävyyttä? Näitä ovat esimerkiksi se, miksi ihmiset äänestävät populisteja, vaikka näiden valheista ja korruptoituneisuudesta olisi vedenpitäviä todisteita, tai se, miksi ihmiset jättävät lapsensa rokottamatta, vaikka tietävät sen sotivan asiantuntijoiden suosituksia vastaan (ks. esim. Kitta 2011).
Totuuksien etsimisen ja arvioimisen lisäksi tiedemaailman kestopuheenaiheisiin kuuluu nykyisin raha. Kuluneen vuoden aikana Suomen Kansantietouden Tutkijain Seuran johtokunnassa ja Eloren toimituskunnassa on keskusteltu paljon taloudesta ja tieteellisestä julkaisemisesta. Tutkimusrahoittajat ja yleinen tiedepolitiikka vaativat yhä enemmän avoimen saatavuuden julkaisemista, mutta tilausmaksuttomien open access -lehtien rahoitus on niukkaa siitä huolimatta, että Tieteellisten Seurojen Valtuuskunta (TSV) jakaa niille valtionavustuksia. Ongelmallista on, että julkaistuista artikkeleista hyötyvät taloudellisesti ennen kaikkea kirjoittajien edustamat yliopistot, ja tieteellisiä lehtiä julkaisevien seurojen oletetaan kattavan suuren osan lehtien kuluista. Tähän ongelmaan on tarttunut TSV:n ja Kansalliskirjaston yhteishanke ”Kotimaiset tieteelliset lehdet avoimiksi ja vaikuttamaan” (Kotilava). Kotilava-hankkeen yhtenä tavoitteena on kehittää kotimaisille open access -lehdille rahoitusmalli, joka voisi perustua esimerkiksi konsortiorahoitukseen. Konsortioon voisivat kuulua opetus- ja kulttuuriministeriö, yliopistot ja ammattikorkeakoulut sekä erilaiset tutkimuslaitokset ja tutkimusrahoittajat. (Ilva & Lilja 2014, 5). Elore odottelee suurella mielenkiinnolla hankkeen tuloksia.
Kevään Eloren kolme vertaisarvioitua artikkelia tarjoavat monipuolisen kattauksen. Katriina Hulkkonen tarkastelee toisilta olemisen tasoilta tietoa välittäviä yrittäjiä ja heidän kokemuksiaan henkisyyden ja yrittäjyyden yhteensovittamisesta. Juha Ridanpään artikkelissa puolestaan pohditaan huumorin merkitystä meänkielisten tilallisen identiteetin rakentumisessa. Kristiina Korjonen-Kuusipuron sekä Anna-Kaisa Kuusisto-Arposen artikkeli hahmottaa Karjala-muistelun kehollisia ja materiaalisia ulottuvuuksia, muisteluun liittyvien käytäntöjä sekä hiljaisuuksia kotiseutumatkalta kerätyn etnografisen aineiston pohjalta. Vertaisarvioitujen artikkelien lisäksi kevään Elore sisältää Janne Saarikiven pyhän käsitettä ja sen alkuperää käsittelevän katsauksen. Tuttuun tapaan mukana on myös ajankohtaista-osio, joka tällä kertaa sisältää useita kiinnostavia lektioita, sekä arvioita alojemme uusimmasta kirjallisuudesta. Suuret kiitokset kaikille kirjoittajille, toimittajille, vertaisarvioijille, toimitussihteerille ja kielentarkastajalle! Kuluneen kevään säät huomioiden Elore toivottaa lukijoilleen lämmintä, pitkää ja vähälumista kesää!
Lähteet
Ilva, Jyrki & Lilja, Johanna 2014: Kotimaiset tieteelliset lehdet ja avoin julkaiseminen: selvitys mahdollisista rahoitusmalleista. Helsinki: Tieteellisten Seurain Valtuuskunta [online]. < http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/102279/Kotimaiset_tieteelliset_OA.pdf?sequence=2 > [16.5.2017.]
Kitta, Andrea 2011: Vaccinations and Public Concern in History: Legend, Rumor and Risk Perception. London: Routledge.