Tuominen, Pekka: Moral Qualities of Space, Historical Consciousness and Symbolic Boundaries in the Beyoğlu District in Istanbul. Helsinki: University of Helsinki. 240 sivua.
Kirsti Salmi-Niklander
Pekka Tuomisen antropologian väitöskirja antaa moniulotteisen kuvan Istanbulin nuorten aikuisten urbaanista elämästä ennen heinäkuun 2016 epäonnistunutta sotilasvallankaappausta. Keskeiset tutkimuskysymykset liittyvät kaupunkitilan historialliseen kerrostuneisuuteen ja arkipäivän moraalisiin ratkaisuihin. Analyysi perustuu osallistuvaan havainnointiin, joka kirjoittajan mukaan on ollut vaikutelmien, luonnehdintojen ja muistojen systemaattista keräämistä (”systematic collection of impressions, characterizations and memories”). Tärkein osa tutkimusaineistoa on noin sata puolistrukturoitua haastattelua, joista kaikkia ei kuitenkaan ole hyödynnetty tutkimuksessa. Haastattelujen teemat liittyvät Beyoğlun alueen urbaaniin tilaan ja historiallisten tapahtumien tulkintaan. Erityinen aineistonkeruumetodi on ”virtuaalinen kävely”: tutkija käy informanttiensa kanssa läpi Beyoğlun kaupunginosan paikkoja ja tiloja ja tallentaa kertomuksia erilaisista paikoista ja niihin liittyvistä tapahtumista.
Pekka Tuomisen viisi avaininformanttia ovat 25–30-vuotiaita, neljä miestä ja yksi nainen (jostain syystä heistä kuitenkin käytetään kollektiivista ilmaisua ”men”). Heidän taustansa ja elämäntilanteensa ovat hyvin erilaisia. Kolme miehistä on kurdeja ja edustaa vakaumukseltaan varsin traditionaalista islamia; neljäs mies ja naispuolinen informantti kuuluvat urbaaniin älymystöön.
Historian kerrostumat ja modernin minän rakentaminen
Pekka Tuominen erittelee Turkin historian kerrostumia sekä Ottomaanien valtakunnan ja tasavaltalaisen perinnön välisiä jännitteitä. Nämä vaikuttavat edelleen tämän päivän poliittisten ristiriitojen taustalla. Myös tutkimuksen avaininformantit ottavat niihin kantaa ja ne ovat läsnä heidän arkielämässään ja ratkaisuissaan.
Moderni minä on yksi tutkimuksen avainkäsitteistä. Tuominen määrittelee modernin minän Charles Tayloriin viitaten uudenlaisena itse-objektivoinnin radikaalina muotona (”a new, unprecedently radical form of self-objectification”) ja suhteena maailmaan. Toinen keskeinen termi on James Faubionin määrittelemä metaleptinen toiminta (metaleptic act), joka ilmaisee historiaan suuntautuvaa orientaatiota. Metaleptiset toiminnat voivat olla eri aikakausien arviointia, katkosten ja jatkumoiden tiedostamista, uusien alkujen ja hylättyjen menneisyyksien tiedostamista. Kolmas keskeinen termi on kuulumisen kategoria (category of belonging), joka viittaa yhteisölliseen sitoutumiseen.
Turkin tasavallan synty 1923 merkitsi modernin, sekulaarin nationalismin läpimurtoa. Ottomaanien valtakunnassa uskonnollisten paikallisyhteisöjen (millet) johtajilla oli suuri vaikutusvalta. Paikallisyhteisöjen asukkaiden ja etnisten vähemmistöjen oli vaikeaa sopeutua tasavallan tuomaan sekulaariin kansalaisuuteen. Tuomisen avaininformantit erittelevät näitä historiallisia jatkuvuuksia ja katkoksia suhteessa omaan elämäänsä. Ainoa naispuolinen avaininformantti, Didem, hahmottaa Istanbulin kaupunkitilassa sekä tasa-arvoisuuden että konservatiivisten sosiaalisten normien alueita. Modernit liikekeskukset hän kuitenkin kokee hengettöminä ja mielenkiinnottomina, kun taas Beyoğlun alue on sekä kiinnostava että naisille helppo paikka liikkua.
Yksi urbaanin kaupunkitilan keskeisistä yksiköistä on mahalle, joka tarkoittaa sekä pienintä hallinnollista yksikköä että intiimiä lähiyhteisöä. Pekka Tuominen luonnehtii mahalle-yhteisöjä puolijulkisiksi tiloiksi, joissa koti laajentuu kaduille ja yhteisiin tiloihin. Usein mahallen asukkaat ovat kotoisin samalta seudulta. Mahallen elämänmenoa rajoittaa yhteisöllinen kontrolli, joka huolehtii islaminuskoon perustuvien normien noudattamisesta. Ulkopuolisten pääsy mahalleen on rajoitettu päiväsaikaan tai markkinoihin ja muihin yhteisöllisiin tapahtumiin. Mahalle-yhteisöihin liitetään konservatiivisuus ja sulkeutuneisuus. Tämä asettaa ne vastakohdaksi modernille urbaanille elämälle, jota konkreettisesti edustaa İstiklal-katu. Monissa Istanbulin kaupunginosissa perinteinen ja moderni elämänmuoto vaikuttavat tiheästi rinnakkain, mikä antaa kaupungille sen erityisluonteen. Gentrifikaatio-ilmiö ja uudisrakentaminen ovat muuttaneet monia Istanbulin perinteisiä mahalle-yhteisöjä, erityisesti Tarlabaşın ja Tophanen kaupunginosia. Monet vanhat asukkaat ovat joutuneet muuttamaan suuriin kerrostalolähiöihin.
Pekka Tuominen käsittelee myös uusien solidaarisuuksien rakentumista Beyoğlun kaupunginosassa. Kahvilat ja teehuoneet muodostavat puolijulkisen kaupunkitilan; niissä erilaiset ihmiset voivat kohdata mutta niiden valinnalla ihmiset toisaalta ilmaisevat omaa kuulumisen kategoriaansa. Taksĭm- ja Galatasaray-aukiot toimivat poliittisen protestin näyttämöinä. ”Lauantain äitien” hiljainen protesti poliittisista syistä kadonneiden tai surmattujen perheenjäsenten muistoksi on toistunut Galatasaray-aukiolla joka lauantai 1990-luvun puolivälistä lähtien (vrt. Göker 2010).
Metodologisia kysymyksiä
Pekka Tuomisen tutkimus on hyvin sujuvasti kirjoitettu ja tarjoaa hyvin kiinnostavan yleiskuvan Turkin lähihistoriasta. Istanbulin matkaajille tutuksi tulleet paikat ja ilmiöt – esimerkiksi katukärryistä kaupiteltavat simit-rinkilät – saavat uutta kulttuurista perspektiiviä. Tutkimus herättää kuitenkin myös kysymyksiä metodologisista ratkaisuista. Haastattelujen ja muun etnografisen aineiston analyysimenetelmiä ei ole esitelty. Avoimeksi jää myös se, millä perusteella osa haastatteluista on valikoitu pois tutkimuksesta. Lähdeluettelosta tai itse tutkimuksesta ei myöskään selviä, missä kenttätyöaineistoa säilytetään, onko se tutkijan hallussa ja onko se jollain tavalla käytettävissä jatkotutkimuksiin. Tällainen ratkaisu on avaininformanttien suojaamisen kannalta ymmärrettävä, mutta tutkimusaineiston ja sen analyysin tarkempi dokumentointi palvelisi lukijayleisöä.
Viimeisen puolen vuoden aikana Turkin poliittinen tilanne on kärjistynyt ja pelon ilmapiiri on vallannut ne Beyoğlun korttelit, joilla Pekka Tuominen ja hänen avaininformattinsa liikkuvat. LIVINGMEMORIES-hankkeen (jota on esitelty toisaalla tässä numerossa) kokous oli tarkoitus pitää Istanbulissa tammikuussa 2017. Viime heinäkuun tapahtumien jälkeen päätimme siirtää kokouksen Tarttoon. Turkkilaiset yhteistyökumppanimme ovat kuitenkin voineet jatkaa tutkimuksiaan, ja toivottavasti pääsemme vielä kiertelemään Istanbulin kaduilla ja aukioilla.
Kirjallisuus
Göker, Zeynep Gülru 2010: Democracy in Silence: Speaking, Silence and the Saturday Vigils in Turkey. – Nico Bechter & Gabriele De Angelis (eds.), Problems of Democracy. Probing the Boundaries. Oxford: Inter-Disciplinary Press, 119–130 [online]. <http://www.inter-disciplinary.net/wp-content/uploads/2010/10/pod1ever13009101.pdf> [24.3.2017.]
Kirsti Salmi-Niklander on folkloristiikan dosentti ja yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.