Agha, Asif & Frog (toim.) 2015: Registers of Communication. Helsinki: SKS. 339 sivua.
Venla Sykäri
Professori John Miles Foleyn vaikutus suomalaiseen folkloristiikkaan ja etenkin suullisen runon tutkimukseen on valtava. Foley paneutui tekstualisoitujen runokorpusten ongelmiin kokonaisvaltaisin, perinteen käyttöä ymmärtämään pyrkivin menetelmin ja kiteytti työssään monia sellaisia tutkimuksen välineitä, joiden avulla performanssikeskeiset näkökulmat voitiin paremmin yhdistää myös arkistoaineistojen analyysiin. Yksi teorianmuodostuksen merkittävimmistä sovelluksista oli rekisterin käsitteen omaksuminen kielitieteen ja lingvistisen antropologian piiristä kuvaamaan suullista perinnettä erityisenä poeettisena, kontekstisidonnaisena kielenkäytön tapana. Innovaatio konkretisoi osaltaan paradigmaattisen muutoksen, jossa pelkkien tekstityyppien eli genrejen analyysistä oltiin siirtymässä näitä ilmentymiä tuottavan kommunikatiivisen prosessin tutkimukseen. Foleyn läheinen kollega Lauri Harvilahti tutustutti Helsingin yliopiston folkloristiikan opiskelijat Foleyn tuotantoon jo 1990-luvulla. Foley myös vieraili ahkerasti Suomessa, mikä mahdollisti sen, että moni sai kuunnella hänen luentojaan ja keskustella omista tutkimusaiheistaan henkilökohtaisesti (ks. Sykäri 2007).
John Miles Foleya odotettiin yhdeksi pääpuhujaksi myös toukokuussa 2012 Helsingin yliopiston folkloristiikan laitoksen ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkimusprojektin ”Oral and Literary Culture in the Medieval and Early Modern Baltic Sea Region: Cultural Transfer, Linguistic Registers and Communicative Networks” (2011–2014) yhdessä järjestämään kollokvioon ”Register: Intersections of Language, Context and Communication”. Monitieteisen kollokvion kunnianhimoisena ajatuksena oli saattaa yhteen puheenvuorot rekisteriteoriasta kielitieteen, lingvistisen antropologian sekä suullisen perinteen tutkimuksen kärkinimiltä. Foley kuitenkin menehtyi vain kaksi viikkoa ennen kollokviota vaikean sairauden uusiutuessa. Kollokviosta muodostui siten tilaisuus, jossa monitieteinen vuorovaikutus yhdistyi sekä syvään suruun että mahdollisuuteen yhdessä kunnioittaa Foleyn tieteellistä perintöä.
Vuoden 2012 kollokvio sai vuonna 2013 jatkoa tuoden lisää näkökulmia ja syvyyttä rekisteri-käsitteen soveltamiseen. Jo ensimmäisessä seminaarissa esitettiin kuitenkin keskeiset tieteenalakohtaiset teoreettiset puheenvuorot. Asif Agha on käsitteen nykykäytön keskeisin teorianmuodostaja, ja hänen esitelmänsä valotti aihetta perusteellisesti lingvistisen antropologian osalta. Sen lisäksi Aghan merkitys vuorovaikutukselle ja koko kollokvion onnistumiselle oli suuri: hän oli innostunut ja läsnä oleva keskustelija, joka kommentoi kollokvion jokaista esitelmää. Kielitieteilijä Susanna Shore Helsingin yliopistosta perehdytti kuulijakunnan perusteellisesti käsitteen juuriin ja myöhempään kehitykseen systeemis-funktionaalisessa kielitieteessä. Lauri Harvilahti paikkasi Foleyn jättämää aukkoa käsitellen Foleyn keskeisiä teesejä ja roolia suullisen perinteen tutkimuksen teorian uudistajana.
Eri tieteenalojen teorianmuodostuksen perusteet esitelmistä yksiin kansiin
Kirjaksi osan kollokvioiden pääpuheenvuoroista ja muista esitelmistä ovat toimittaneet molempia kollokvioita järjestänyt ja isännöinyt Frog sekä Asif Agha. Esitelmien pohjalta kehkeytynyt teos Registers of Communication (2015) on vaikuttava esimerkki siitä, mitä pitkäjännitteinen tieteidenvälinen vuoropuhelu voi saada aikaan. Kirjassa kohtaavat eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset tutkijat antropologian, folkloristiikan, kielitieteen ja filologian aloilta päämääränään esittää oman alansa analyysikäytänteitä ja analyysinsä tuloksia ymmärrettävästi toisten tieteenalojen tutkijoille. Toimittajat Asif Agha ja Frog esittelevät esipuheessaan lyhyesti rekisteri-käsitteen tieteellisen käytön historiaa, ongelmia ja kehitystä sekä kirjan artikkelit, jotka on jaettu viiden teeman alle. Sen jälkeen kirjan ensimmäinen osa sisältää Asif Aghan, Susanna Shoren ja Frogin johdannot tieteenalakohtaisiin käytänteisiin ja erityispiirteisiin.
Agha erittelee tarkemmin kirjaan koottuja artikkeleita osoittaessaan, miten niiden taustalla vaikuttaa yhteinen analyyttinen perusta, jonka pohjalta historiallisen asemansa ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kehyksen puolesta suurestikin vaihtelevat kommunikaation rekisterit voidaan ymmärtää käyttäjilleen merkityksellisiksi ja erottaa muista kommunikaation muodoista. Käyttämällään rekisteröitymisen (engl. enregisterment) käsitteellä Agha pyrkii ymmärtämään rekisterien muodostusta ja käyttöä nimenomaan prosessuaalisina eikä stabiileina käytänteinä. Rekisteröityminen on siten (yksinkertaistettuna) sosiaalinen prosessi, jossa kielellisen ja/tai ei-kielellisen käyttäytymisen merkkejä analysoidaan kulttuurisina malleina, jotka indeksoivat vuorovaikutteisen toiminnan merkityksiä, rooleja ja toimintaa. Rekisteri puolestaan tarkoittaa sitä, että tällaisen prosessin tuottamaa sosiaalista käyttäytymisen mallia tarkastellaan tiettynä sosiohistoriallisena hetkenä. Agha painottaa toistuvasti, että rekisteröityneen ilmaisun tunnusmerkillinen perusta ei ole määriteltävissä vain sen kieliopillisten piirteiden eli repertuaarien perusteella, vaan aina tarvitaan tietoa myös näihin piirteisiin stereotyyppisesti liitettävistä sosiaalisesti indeksikaalisista konnotaatioista. Tämän tulee määrittää myös tutkimuksen metodologisia valintoja.
Susanna Shore selvittää termin historiaa ja käyttöä kielitieteessä Michael Hallidayn ja hänen kollegoidensa ja oppilaidensa luomassa systeemis-funktionaalisessa lähestymistavassa. Shoren mukaan rekisterin käsite toimii välittäjänä merkityspotentiaalin omaavan kielisysteemin ja lukuisissa puhutuissa ja kirjoitetuissa teksteissä toteutuvien merkitysten dialektiikassa: rekisteri on siten kielitieteessä käsite, joka kielisysteemin kannalta kuvaa kielen koko merkityspotentiaalia rajatumpaa alapotentiaalia ja toteutuneiden tekstien kannalta tekstityyppiä. Shore aloittaa käsittelemällä lyhyesti systeemis-funktionaalisen kielitieteen juuria ja esittelee sen jälkeen tutkimussuunnan pääasiallisen kehittäjän Michael Hallidayn tavan käsitteellistää rekisteri-termin avulla tilannesidonnaisia kielenkäytön tapoja erotuksena alueellisesta eli murteellisesta kielenkäytöstä. Sen jälkeen Shore analysoi Ruqaiya Hasanin näkökulmia ja James Martinin luomaa Sydneyn koulukuntaa, jossa rekisterin ohella myös genren käsitteellä on tärkeä sija. Molempien käsitteiden määritelmät eroavat kuitenkin ratkaisevasti sekä Hallidayn että kielen-, kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimuksen yleisistä käytänteistä. Lopuksi Shore esittää oman synteesinsä ja ottaa kantaa kritiikkiin siitä, että kielitieteessä rekisterien määrittely perustuisi vain kielen kieliopillisiin piirteisiin.
Frog käsittelee omassa artikkelissaan suullisen runon ja sen tutkimuksen erityisyyttä suhteessa rekisteriteorian historiaan sekä rekisteri-käsitteen analyyttisen käytön variaatiota suullisen runouden nykytutkimuksessa. Molempien taustalla hän näkee suhteen genren käsitteeseen. Rekisteri-käsite omaksuttiin suullisen runouden tutkimukseen varsin myöhään, koska folkloristit ja filologit olivat jo tottuneet jaottelemaan folkloremateriaaleja genren käsitteen avulla. Vaikka metodologisen käänteen jälkeen tutkimuksen mielekkäänä näkökulmana nähtiin myös folkloren tutkimuksessa abstraktin resurssin sijaan tällaisen resurssin käyttö ja sen variaatio, merkittävänä erona sosiolingvistiikkaan oli se, että folkloren tutkimus perustui jo aiemmin resurssityyppien eli genrejen jaotteluun. Frog määrittelee genren muodon, sisällön, käytön ja funktion aspektien kautta todeten, että siinä missä tietyt muodon, sisällön ja käytön piirteet ovat kulttuurisidonnaisia, kulttuurienvälisesti genrejä voidaan vertailla funktion tasolla. Esimerkein Frog analysoi suullisen runouden rekisterien kielellisiä piirteitä ja rekisterin ja genren suhteita todeten, että suullisten ilmaisukulttuurien heterogeenisyyden vuoksi jokainen tutkija joutuu aina kalibroimaan rekisterin käsitteen sisällön suhteessa tutkimaansa aineistoon.
Kommunikaation kielellisten, kirjallisten ja musiikillisten rekistereiden kirjoa
Luvussa II, ”Between Language and Register”, puheenvuoron saavat kenttätyöpohjaiset puhekielen analyysit. Janus Spindler Moller, Lian Malai Madsen ja Alejandro I. Paz tarkastelevat rekisteröitymisprosesseja tilanteissa, joissa kaksi eri kielisysteemiä, valtakieli ja äidinkieli, saavat kielivähemmistön edustajien käytössä tilannekohtaisesti määrittyviä ja käyttöä arvottavia rekisterin piirteitä. Kapitolina Fedorova puolestaan vertailee venäjää äidinkielenään puhuvien rekistereitä, joita käytetään puhuttaessa ulkomaalaisille kahdessa selvästi eriävässä ympäristössä, Pietarissa sekä Venäjän ja Kiinan rajalla. Rekisterin piirteet vaihtelevat suurestikin johtuen kohderyhmän eli venäjää vieraana kielenä puhuvien sosiaalisesta asemasta ja suhteesta puhujiin.
Luvussa III, ”Registers in Transition”, tutkijat tarkastelevat, miten rekisterien muutokset ajassa ovat suhteessa niiden käyttäjien antamiin uusiin merkityksiin ja sovelluksiin. Toisessa rekisterikollokviossa pääpuheenvuoron pitänyt Timo Kaartinen aloittaa analyysillään itäindonesialaisen kirjoitetun kronikan auktoriteetin ja todenmukaisuuden perustelussa käytetyn retoriikan sisältämistä erilaisista puhutun ja kirjoitetun kielen malleista. Kaartinen toteaa, että tutkittaessa näitä malleja rekistereinä eikä genreinä analyysin kohde vaihtuu kirjoittajan ymmärretyksi tulemisen tavoitteista siihen, miten kirjoittajan lähipiiri niiden avulla kehystää ja muodostaa näkemyksensä yhteisön perinteisenä johtajana toimineen kirjoittajan auktoriteetista. Tekstiä tulkitaan tilanteessa, jossa suuri osa nykysukupolvien edustajia ei enää ymmärrä tekstin sisältämiä, käytöstä poistuneiden perinnelajien rekistereitä. James M. Wilce ja Janina Fenigsen käsittelevät karjalaisen itkukielen uutta elämää suomalaisessa äänellä itkemisen rekisterissä. He sijoittavat itkurekisterin osaksi kunnianosoituksen rekistereitä, joihin itkurekistereissä liittyy merkityksellisesti myös vahva tunnelataus. Dorothy Noyes puolestaan tarkastelee eri aikoina erilaisia merkityksiä saavia symboleita Ranskan poliittisen retoriikan klassisessa rekisterissä.
Luvussa IV, ”Corpus and Performance”, siirrytään soveltamaan rekisterinäkökulmaa tekstualisoituihin aineistoihin. Eila Stepanova käsittelee karjalaisten itkuvirsien kieltä ja esityskulttuuria suullis-poeettisena rekisterinä, jossa laajalla alueella yleinen, ylirajainen semioottinen itkurekisteri toteutuu paikallisena varianttina. William Lamb analysoi gaelinkielisen proosakerronnan formuloita kerronnan rekisterin mikrotason tunnuksina. Kuten runomuotoisessakin kerronnassa, formuloilla on tärkeä rooli muun muassa rekisterin käytön aloituksen ja lopetuksen merkinnässä, vuorovaikutuksen kuvauksissa, vallan ja kontrollin ilmaisuissa (kuten kirouksissa), ajallis-paikallisten siirtymien kuvauksessa sekä nimeämiskäytännöissä. Margaret Bender puolestaan käyttää rekisterin käsitettä keskeisenä kehyksenä tutkiessaan, miten muutokset Cherokee-intiaanien uskonnollisessa kielessä indeksoivat muuttuvia teologisia ja sosiaalis-henkisiä linjauksia kahden viimeisen vuosisadan aikana.
Viimeisessä, viidennessä luvussa ”Performance and Poetics” on ensimmäisenä kirjan toimittajien rekonstruktio John Miles Foleyn keskeisistä teeseistä, jotka on koottu sekä hänen teoreettisessa pääteoksessaan The Singer of Tales in Performance (1995) että muissa lähteissä julkaistuista kirjoituksista. Pääkäsitteiden performance arena ja register määritelmien jälkeen annetaan tilaa Foleyn esimerkeille, jotka juontuvat hänen pitkään tutkimistaan arkisto- ja kenttäaineistoista. Lauri Harvilahti avaa tämän jälkeen osuutensa esittelemällä pitkäaikaisen ystävänsä John Miles Foleyn uraa ja läheistä suhdetta Suomeen. Sen jälkeen Harvilahti käsittelee rekisteriä perinteisessä suullisessa fraseologiassa. Hän ottaa esimerkkejä kalevalamittaisen runouden formularakenteista ja altailaisen epiikan tematiikasta ja kerronnan rakenteista. Kirjan päättää Kati Kallio tiivistelmällään siitä, miten rekisterit voidaan ymmärtää erilaisten toisistaan riippuvien sanallisten, musiikillisten ja esityksellisten piirteiden varioinnissa erilaisissa esityskonteksteissa. Hän näyttää, miten inkeriläisen suullisen runouden kalendaari- ja häärekistereitä käytetään sekä tyypillisissä että muissa esityskonteksteissa.
Kirja on tieteenalakohtaisesti vaihtuvien tieteellisten diskurssiensa vuoksi hiukan vaativa, mutta tärkeä ja monipuolinen lukupaketti. Se heijastaa hyvin suomalaisen folkloristiikan monitieteisiä teoreettisia lähtökohtia, joissa oma, alkujaan kielitieteen vaikutteiden pohjalta syntynyt tutkimustraditio yhdistyy nykyään vahvasti yhdysvaltalaisen lingvistisen antropologian teoreettisiin ja metodologisiin virtauksiin. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemasta kirjasta on odotettavissa jatkossa myös open access -painos, mikä varmasti tukee paremmin sen kansainvälistä näkyvyyttä.
Kirjallisuus
Foley, John Miles 1995: The Singer of Tales in Performance. Bloomington: Indiana University Press.
Sykäri, Venla 2007: Tuoreita metodisia näkökulmia suullisen runouden tutkimukseen. John Miles Foley Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vieraana 16.10–24.11.2006. – Elore 14 (1) [online]. <http://www.elore.fi/arkisto/1_07/syk1_07.pdf > [21.3.2017.]
Tutkijatohtori Venla Sykäri on väitellyt folkloristiikan alalla Helsingin yliopistossa. Hänen väitöskirjansa ja jatkotutkimusprojektinsa kohdistuvat nykypäivän suullisen runouden tutkimukseen.