Räp, poliittiset esivanhemmat ja heikkojen valta
Lectio praecursoria Itä-Suomen yliopistossa 9.9.2017
Janne Rantala
On kenties aivan luontevaa aloittaa rakennetta, vastakulttuuria ja julkista muistia käsittelevän väitöskirjan lectio henkilökohtaisella muistolla Maputon kodistani Malhangalenen kaupunginosassa.
Sisälle kuului kovenevaa pyöreäpäisten vasaroiden pauketta. Automekaanikot ne oikoivat peltiä alhaalla mangopuiden alla. Olin juuri pysäyttänyt nauhurin ja lopettanut räppäri Azagaian haastattelemisen, kun hän pyysi toisen kupillisen anoppini keittämää lähes hillomaisen paksua mapfilwa-mehua. Herkku oli valmistettu Marracuenen pikkupoikien keräämistä villinä kasvavista hedelmistä. ”Tämä on herkullista”, Azagaia sanoi. ”Tästä olisi voitu tehdä teollinen tuote Samora Machelin aikakaudella”. Presidentti Machelin ihailijana tunnettu artisti vaikutti viittaavan itsenäisyyden alkuvuosiin, ja aikaan ennen Machelille ja hänen seurueelleen järjestettyä tappavaa lentokoneonnettomuutta vuonna 1986. Ennen lentokoneen maahan syöksyä seuranneita 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun samoin tuhoisia rakennesopeutusohjelmia ainakin Mosambikin suuret kaupungit olivat yhä olleet teollistuneita. Marxilais-leniniläiseksi julistautuneen nuoren valtion keskeisiä poliittisia tavoitteita olivat alikehittyneisyyden lopettaminen ja irtautuminen apartheidin hallitseman Etelä-Afrikan taloudellisestakin ylivallasta. Myöhemmin ymmärsin, ettei vuonna 1983 syntyneen räppärin kuvailemaa innovatiivista menneisyyttä ollut koskaan oikeasti eletty. Azagaia viittasi hänelle pitkälti monin eri tavoin kerrotun menneisyyden vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen, siihen joka ei koskaan koittanut. Näin on itse asiassa aina, kun mosambikilaiset puhuvat siitä minkälaista olisi, jos Samora olisi yhä elossa.
Kuva 1: Azagaia ja Samora Machelin patsas. Räppäri Azagaia esiintyy Marcha Popular Pela Paz -mielenosoituksessa (Kansan rauhanmarssi) elokuussa 2016. Paidan selässä lukee elinkustannusten nousuun viitaten ”Kansa ei kestä enää” (Povo já não aguenta), ja mainoksen tekstissä kehotetaan käyttämään pankkikorttia vaihtorahan säästämiseksi. Maputo: Praça da Independência. Kuva: Janne Rantala.
Vain pari vuotta Azagaiaa vanhempi vaimoni kuuli Machelin kuolemasta lokakuun aamuna 1986, kun hän oli kantamassa vettä kannettomilla astioilla Baixasta kotiinsa ylös Polanaan, yhdelle pääkaupungin arvostetuimmista asuma-alueista. Vaimoni kotikadulla, rakennuksessa, jossa nykyään toimii vaalituloksien oikeellisuudesta päättävä komissio, kidutettiin Machelin valtakaudella vankeja, luultavasti lähinnä poliittisia vankeja. Parvekkeelle ei kuitenkaan saanut mennä aamuöisin kuuntelemaan vankien tuskanhuutoja tai sotilaat alkoivat ampua varoituslaukauksia. Machelin valtakauden tosiasiallisesta kurjuudesta huolimatta, lähes millä tahansa mittarilla mitattuna, sitä muistellaan hämmästyttävän usein kaihoten.
Väitöstutkimukseni keskeinen ajatus oli, että rakenteen käsitteellä on väliä, koska sen käyttö yhteiskuntatieteissä ei ole loppunut kriittisten tarkastelujen vähäisyydestä huolimatta. Keskeinen metodologinen lähtökohtani puolestaan oli, että rakennetta on mahdollista tarkastella sen rihmastollisissa yhteyksissä mihin tahansa toiseen kulttuuri- ja yhteiskuntatieteelliseen käsitteeseen, esimerkiksi julkisen muistin käsitteeseen. Azagaian huomautuksen paljastamaan muistiin kytkeytyvä julkinen aspekti ja ylipäänsä julkinen muisti ovat rakenteellisesti merkityksellisiä ilmiöitä. Julkista muistia on hyvä tarkastella konkreettisten aineistojen, esimerkiksi musiikkiaineistojen kautta, kuten väitöstutkimuksessani. Julkinen muisti on kiistanalainen kenttä, jossa kamppailevat muun muassa virallinen muisti ja kansanmuistin moninaiset muodot, niistä antagonistisimpana virallista muistia suoraan kyseenalaistavat vastamuistot. Taiteilijoiden merkitys tällaisissa historiakamppailuissa on suuri, kuten Suomessakin on viime vuosina nähty marsalkka Mannerheimia koskevien teosten ristiriitaisessa julkisessa vastaanotossa (Kyyrö 2014)[1]. Paljon aiemminkin muun muassa Väinö Linnan teosten vastaanotto paljasti kirjailijan suunnattoman potentiaalin haastaa ja lopulta jopa selättää, ei toki aivan yksin, virallisen historian voittoisat kertomukset, joissa häviäjille usein jätetään vain roiston rooli. Taiteilijoiden mahdollisuus muokata kansakuntien sekä paikallisten ja ylirajaisten yhteisöjen julkista muistia ja näin ainakin symbolisella tasolla sovitella ja sovittaa menneitä vääryyksiä ja yhteistä historiaa, on varmastikin yksi Victor Turnerin (2007, 124) rituaaliteoriassaan kuvaaman heikkojen vallan muodoista.
Suuri osa nimenomaan Maputon räp-muusikoiden presidentti Machelin ääntä ja muistoa hyödyntävistä kappaleista, joita tutkimuksessani analysoin, esittää Machelin myönteisenä poliittisena esikuvana, jota muistelemalla kritisoidaan nykyistä poliittista eliittiä, joka yhä koostuu pitkälti itsenäisyyssodan korkea-arvoisista veteraaneista. Heitä kutsutaan eräässäkin tällaisessa kappaleessa omaisuuden taistelijoiksi ja syytetään itsenäisyyssodan arvojen hylkäämisestä ja muiston ylläpidosta vain omien etuoikeuksien oikeuttamiseksi (Azagaia 2009). Kutsun kuolemansa jälkeen uutta poliittista merkitystä saaneita vainajia tutkimuksessa kehittämälläni poliittisen esivanhemman käsitteellä. Poliittisten esivanhempien merkitys on kuitenkin silkkaa ihailua ristiriitaisempi ja monimutkaisempi ilmiö. Epäilenpä jopa, etteivät poliittiset esivanhemmat pysyisi lainkaan ”elossa”, jos heidän muistonsa ei olisi kiistanalainen. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Mosambikin ja Suomen marsalkat Machel ja Mannerheim, jotka molemmat johtivat toista osapuolta maansa verisessä sisällissodassa ja ovat siksi alati kiistanalaisia, vaikka kaikki eivät tätä haluaisi myöntää. Poliittisten esivanhempien tapauksessa ylipäänsä, on vähintäänkin tavallista, että toisen sankari on toisen roisto tai petturi. Kiistattomampia sankareita ei puolestaan monestikaan juuri muistella. Mosambikissa tästä on hyvänä esimerkkinä kansallisen yhtenäisyyden arkkitehdiksi kutsuttu Eduardo Mondlane.
Poliittisten esivanhempien ruumiillisuus
Antropologi Catherine Verdery (1999) huomasi analysoidessaan itäisen Euroopan poliittisesti merkityksellisiin kuolleisiin ruumiisiin liittyviä tapahtumia Itä-blokin hajoamisprosesseissa eli vanhojen patsaiden kaatamisia, uusien pystyttämisiä sekä ruumiiden balsamointiin ja kotimaihinsa palauttamiseen liittyviä kiistoja, että ruumiillisuus on tärkeä osa poliittisesti merkityksellisten vainajien symbolista voimaa. Sen nähdäkseni selittää sellainen vanha fenomenologisen antropologian viisaus, että ruumis aisteineen on kaiken kulttuurin eksistentiaalinen perusta. Ruumiillisuus, joka on monilta osin sekä elävän että kuolleen ruumiin ominaisuus, mahdollistaa muun muassa aistimiskyvyn, empatian ja julmuuden. Tässä sen erikoisolemuksessa piilee pitkälti sen kaikkiin muihin symboleihin nähden ylivertainen symbolinen voima.
Poliittiset esivanhemmat ja niiden ruumiita koskevat käsitykset ja käytännöt saavat kuitenkin lukuisia erilaisia muotoja erityisissä kulttuurisissa ja historiallisissa puitteissa. Itä-Euroopassa vainajien ruumiillisuus ymmärrettiin yhä post-kommunistisena aikanakin muun muassa ortodoksisten ja roomalaiskatolisten käsitysten kautta, joissa pyhimysten reliikeillä on tärkeä roolinsa. Tässä salin ihmeitä tekevien ikonien äärellä on kenties aivan sopiva paikka muistuttaa meitä muita paitsi teologisesti sivistyneitä siskoja ja veljiä siitä seikasta, että monesti mainitut reliikit sisältävät pyhimyksen ruumiin kappaleita. Jollain tapaa ne varmasti toimivat esikuvina vaikkapa Neuvostoliiton perustajaisien mausoleumeille muumioineen. Eteläisessä Afrikassa irrotettujen ruumiinosien käyttö ei puolestaan kelpaa myönteiseen eikä hyväksyttyyn spirituaalisuuteen tai uskonnollisuuteen, ellei sotamagiaa sellaiseksi lasketa (Igreja 2012). Poliittisten esivanhempien ruumiillisuus ymmärretään alueella sikäläisten, samalla tavoin osin keskenään ristiriitaisten ja monikerroksisten, mutta samalla monelta osin sitkeiden käsitysten kautta, jotka koskevat hyvää kuolemaa ja oikeanlaista hautaamista, sekä elävien ja kuolleiden välistä vuorovaikutussuhdetta, erityisesti uskomusta elämän tietynlaiseen jatkumiseen kuoleman jälkeen, muodossa, joka kenties parempien sanojen puutteessa käännetään yleensä henkiseksi (Honwana 2015; Langa 1992).
Kuva 2
Räp-kappaleissa ja niiden esitystilanteissa välittyvä ruumiillisuus voi toimia sekä poliittisen esivanhemman eduksi että häntä vastaan. Machelin räp-kappaleissa esiin tuotu ruumiillisuus muistuttaa hänen kuolevaisuudestaan, haavoittuvuudestaan, inhimillisyydestään ja kansanmiehen roolistaan, siitä että häntä oli ilo kätellä, tai että hän keskusteli kansan keskellä kuin ihminen ihmiselle, kuten monesti kerrotaan, tai kuten itsenäisen Mosambikin varhaisista elokuvista tuskin täysin sattumalta nähdään[2].
Toisaalla ruumiillisuus voi auttaa kuuntelijaa asettumaan Machelin autoritäärisen hallinnon uhrien asemaan, näin muun muassa räppäri Mesion (2012) isännöimässä niin sanotussa posse cut -kappaleessa “Se Samora estivesse vivo” – jos Samora olisi elossa. Posse cut -tyylissä useat räppärit kilpailevat toki ystävällisessä hengessä riimiensä nokkeluudesta, ja ehkäpä siksi myötämielisten puheenvuorojen väliin mahtuu tässä kappaleessa ainakin yksi varsin pisteliäs osuus, jossa räppäri Y-Not paljastaa Machelin hallinnon synkän ja moralistisen puolen mosambikilaiseen poplaulajattareen viittaavin säkein:
Dama do Bling ruoskittaisiin
keskellä julkista aukiota
Koska näyttää paikkoja
ja tanssii pikkukalsareissa
”Tchunababy”-mikrosortseja ei voisi kuvitellakaan
vain capulanaa ja kaapuja
Mitä pitäisi kuvitella
että teitä kaikkia hakattaisiin patukoilla[3]
Muissa säkeissä Y-Not sanailee muun muassa, että jos Samora olisi elossa, kriittistä räppäriä Azagaiaa olisi kidutettu ja hänet olisi teloitettu. Ja ettei olisi vaaleja, sillä Samorallahan on poika. Tässä tapauksessa Machel edustaa, ei suinkaan herooista perustajaisää, kuten joillakin kappaleen osuuksista, vaan ihmisoikeuksien loukkaamiseen elinaikanaan syyllistynyttä poliittista johtajaa ja ahdasmielistä hallintoa, ja siinä tapauksessa että hän olisi yhä elossa, vieläpä nepotismin potentiaalista harjoittajaa[4]. Tässä tapauksessa yleisöllä annetaan välineitä samaistua Samora Machelin sijaan hänen autoritäärisen hallintonsa uhreihin. Näissä säkeissä kritisoidaan samalla myös nykyisen saman valtapuolueen uusliberalistisen hallinnon autoritäärisyyttä, vaikka sitä tuskin pidetään niin räikeänä kuin yksipuolueaikana.
Myös muissa taiteissa muistellaan Machelia sekä hyvässä että pahassa. Samaan sävyyn kuin edellisissä säkeissä Gilberto Mendesin esittämä iäkäs mies tuiskahtaa teatteri ”Gungun” koomisessa näytelmässä, ilmeisesti ilmaisten tyytymättömyyttään nuorempaan sukupolveen, että jos Samora olisi elossa, olisi puolet mosambikilaisista vankilassa.
Sankaruuden alueellisuus
Sen jälkeen, kun löysin edellä lainaamani kappaleen, oli minulla tilaisuus kuulla jonkin verran muualla kuin pääkaupunkiseudulla tehtyä mosambikilaisräppiä. Hiphop-tapahtumassa Punhos no ar (suom. Nyrkit ilmaan), elokuussa 2016, yllätyin perinpohjaisesti, kun Beirasta tuleva Duplo V -duo osoitti kappaleessaan Sagrada Munhava kunnioitustaan Maputossa erittäin kiistanalaisille historiallisille henkilöille, kuten Uria Simangolle ja Andrea Matsaingassalle, ja heihin liittyvälle ghettomaiselle Munhavan kaupunginosalle. Nämä poliittiset esivanhemmat osallistuivat vuosien 1964–1974 itsenäisyyssotaan ja myöhemmin heidät syrjäytettiin vapautusrintama Frelimosta. Vielä hämmästyneempi olin siitä kuinka rauhanomaisesti ja keskittyneesti yleisö kuunteli kappaletta vain yhden läsnäolijoista lähtiessä mielenosoituksellisesti pois yleisöstä. Hän ehti vuoropuhelussaan artistien kanssa huudahtaa olevansa kotoisin kyseisestä kaupunginosasta, muttei tainnut pitää mainittuja kuuluisuuksia suitsuttamisen arvoisina.
Maputossa niin virallisessa kuin kansan muistissakin, Simangoa ja Matsaingaissaa pidetään tavallisesti joko pettureina tai heidät unohdetaan, olkoonkin että Uria Simangon suhteen ainakin nuorten opiskelijoiden ja aktivistien piirissä harjoitetaan jonkinasteista kunnianpalautusta, mistä kertoo suosittu kirja, jonka kansi on kuvaparin vasemmanpuoleisessa kuvassa (kuva 3). Unohduksesta virallisessa muistissa kertoo vaikkapa Frelimon silloisen varapuheenjohtajan Uria Simangon leikkaaminen pois kuuluisasta kuvasta (kuvaparissa oikealla), jossa Samora Machel ja Josina Muthemba vihitään pyhään avioliittoon vuonna 1969 itsenäisyydensodan yhä kestäessä. Siviiliammatiltaan pappina toiminut Uria Simango toimi tuossa tilaisuudessa sulhasparin vihkijänä, vaikka yleensä kuvan vasen reuna, jossa Simango seisoo, on leikattu pois, kuten tässä. Vain muutamaa kuukautta vihkiseremoniaa myöhemmin Simango syrjäytettiin Frelimon johdosta, joka johti miehen pakoon Tansaniasta, jossa vapautusrintaman päämaja tuolloin sijaitsi.
Kuva 3
Tällaisten esitysten ja kappaleiden perusteella näyttää siltä, että Keski-Mosambikissa tehdyllä räpillä on täysin erilainen näkökulma moniin poliittisiin esivanhempiin, kuten sekä Maputon ghetoissa että eliitin muisteluseremonioissa palvottuun Samora Macheliin. Näkemykset eroavat varsinkin Frelimo-eliitin pettureina pitämien historiallisten henkilöiden, kuten 1980-luvun alussa teloittamansa Simangon, suhteen. Havaintoni kansanmuistien eroista on samansuuntainen joihinkin Sofalan läänin kansanmuistiin keskittyneisiin tutkimuksiin, joita on toistaiseksi aika vähän (Igreja 2013). Mesion isännöimän kappaleen tekijät eivät olekaan yksinomaan Maputosta: hän itse on Niassasta ja opiskelee poliittista historiaa ja julkishallintoa Nampulassa; kappaleen on vielä julkaissut levymerkki Zalde Records, joka on erikoistunut beiralaisiin räppäreihin. Onkin vastaisuudessa mielenkiintoista syventyä siihen miten muista lääneistä tulevat räppärit vaikuttavat alueellaan julkiseen muistiin ja jo nyt alkaneeseen vaikutukseen Maputonkin hiphop-väen käsityksiin, ja sitä kautta laajemminkin julkiseen muistiin. Muiden läänien räppäreitä kun on vasta hiljattain alettu kuulemaan Maputossa.
Joka tapauksessa on selvää, että pääkaupungissa järjestetyt muutamat hiphop-tapahtumat, joissa laajalti esiintyi muitakin kuin pääkaupunkiseudun räppäreitä, ovat mahdollistaneet muiden läänien räp-muusikoille Maputon valloituksen ja Mosambikin hiphop-alakulttuurille foorumin, jossa syviä erimielisyyksiä menneisyydestä voidaan rauhanomaisesti esitellä ja sovitella. Mosambikissahan ei koskaan järjestetty eikä sallittu Etelä-Afrikan totuuskomission kaltaista formaalia foorumia, jossa menneisyyden julmuuksia ja eri ryhmien kokemuksia ja käsityksiä niistä olisi voitu valtakunnallisella tasolla sovitella. Paikallisyhteisöissä ja eri taiteissa, ja muun muassa tällaisissa hiphop-tapahtumissa, menneisyyden sovittelua on kuitenkin tapahtunut ja valtaapitävien asemansa oikeuttamiseksi ylläpitämä vapautus-skripti on voinut jatkaa luontaista hajoamisprosessiaan poliittisen eliitin vastustuksesta huolimatta. Tulevassa postdoc-tutkimuksessani University of Western Capessa vuonna 2018 ja myöhemminkin pyrin syventymään julkisen muistin alueellisiin muotoihin Mosambikissa ja samalla monipuolistamaan koko eteläisen Afrikan muistipolitiikkaa, historiakamppailujaa sekä julkista muistia ylipäänsä koskevaa tietoa, jossa urbaani kansanmuisti on jäänyt sivuosaan. Varmasti tulee jossain vaiheessa ajankohtaiseksi myös läheisempi yhteistyö julkiseen muistiin Suomessa perehtyneiden kollegojen kanssa, sillä näitä teemoja olisi hyödyllistä tarkastella myös väitöstutkimustani vertailevammalla asetelmalla.
Heikkojen valta
Yksi väitöskirjani anti on, että se toimii harjoituksena heikkojen vallan tunnistamiselle. Myös poliittisten vainajien voimaa voidaan tarkastella heikkojen vallan näkökulmasta, varsinkin jos nämä vainajat ovat kuolleet epäoikeudenmukaisesti ja väkivaltaisesti eli eteläisessä Afrikassakin yleisten käsitysten mukaan perinpohjaisesti väärin. Kriittisen teorian opetus huolellisen valta-analyysin tärkeydestä on toki äärimmäisen tärkeää eikä poliittista ja taloudellista valtaa saisi missään tapauksessa vähätellä. Erityisesti piilossa olevan vallan paljastaminen on hyödyllistä, unohtamatta voiman esillepanojenkaan analyysiä tai demystifiontia. On kuitenkin vähintään poliittisesti ja henkisesti vahingollista, jos uskomme vain vahvojen valtaan ja analysoimme vain sitä. Sellainen johtaa yleiseen alistumisen ja välinpitämättömyyden ilmapiiriin, jossa heikkojen valta lakkaa toimimasta, koska toisen ihmisen ihmisyyttä ei enää tunnisteta. Pakkopalautettavan vauvan itku Helsinki-Vantaan lentokentällä ei enää vaikuta, kun poliitikot ja tolkun kansalaiset kieltäytyvät sitä kuulemasta, ja piiloutuvat lainvoimaisten viranomaispäätösten taakse. Tutkijoina ja kansalaisina meidän olisi kuitenkin tunnistettava myös heikkojen valta, sillä se toimii usein juuri sen kautta, että se huomataan ja otetaan vakavasti. Koska heikkojen valta vetoaa yleiseen ihmisyyteen ja oikeudentuntoon, ei vaatimuksessani ole kyse varsinaisesta puolueettomasta tutkimuksesta. Objektiivisuus ja huolelliset tieteelliset menetelmät ovat toki ehdottomia tutkimuksen raaka-aineita.
Kuva 4. ”Carlos Cardoson (1951–2000) muistolle. Mies, joka kamppaili valhetta ja korruptiota vastaan. Tähän istutettu cashew-puu merkitsee sitä,
ettei hänen äänensä koskaan vaikene.”
Päätän tämän esitelmäni Gpro Fam -yhtyeen klassikkokappaleen O Pais da Marrabenta säkeisiin vuodelta 2003. Niissä viitataan vuonna 2000 Maputon Martírios da Machava -avenidalla murhatun toimittaja Carlos Cardoson ja tunnetun sananvapauden puolesta puhujan kohtaloon. Kappaleen musiikkivideossa säkeiden vaikuttavuutta lisää se, että video on osin kuvattu Cardoson murhapaikalla (kuva 4) sekä säkeitä välittömästi seuraava toisen poliittisen esivanhemman syyttävä ääni.
[Duas Caras:]
Antoivat lehdistönvapauden toimittajalle
Carlosilla oli huono säkä, hän oli listan ensimmäinen
Niinpä, kaveri unohti viidakon lain
Ennen kuin suunsa avas, luodin otsaan sai
Sanotaan, että hän oli hyvä tyyppi, mutta tiesi liikaa
Sellaisesta tuloksena puukon selkään saa
Ja murhaaja meni aivan varmasti hautajaisiin
Halasi leskeä ja sanoi: ”Kumppanini”[5][Samora Machel:]
Ahne pystyy mihin vaan
myymään isänmaansa
vain oman ahneutensa tähden
henkilökohtaisen etunsa tähden
ahne on samalla rikollinen
eläköön[yleisö:] eläköön
taistelu jatkuu
[yleisön huutoa]
kiitokset kaikille
[taputuksia][6]
Rantala, Janne 2017: Rakenne, julkinen muisti ja vastakulttuuri Maputon räp-musiikissa (Mosambik) ja pohjoismaisessa uusspirituaalisessa yhteisössä. Dissertations in Education, Humanities, and Theology 109. Joensuu: University of Eastern Finland. http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-2559-6/
Kirjallisuus ja lähteet
Azagaia 2009: Os Combatentes da Fortuna [kappale ja video].
Gpro Fam 2003: O País da Marrabenta – O Passo Para Frente. Maputo: Giant Produções [kappale ja video].
Honwana, Alcinda 2015: Espíritos Vivos, Tradições Modernas. Possessão de Espíritos e Reintegração Social Pós Guerra no Sul de Moçambique. Lissabon: Ela por Ela.
Igreja, Victor 2012: Multiple Temporalities in Indigenous Justice and Healing Practices in Mozambique. International Journal of Transitional Justice 6(3): 404–22.
Igreja, Victor 2013: Politics of Memory, Decentralisation and Recentralisation in Mozambique. Journal of Southern African Studies, 39(2): 313-335.
Kyyrö, Jere 2014: Mannerheim toisin silmin. Toiseus, ritualisaatio, symbolit ja yhteisö Suomen marsalkka -mediakiistassa. Lähikuva. Turun elokuvakerho ry:n jäsenlehti 27(3-4): 8–21.
Langa, Adriano 1992: Questões Cristãs à Religião Africana (Moçambique). Braga: Editorial Franciscana.
Mésio featuring Fechadura, Y-Not, Ak 47, Stupa Serious e Killa Loya 2012: Se Samora Estivesse Vivo. Xibalo (Zalde remix) (mixtape). Zalde Records.
Turner, Victor 2007: Rituaali: Rakenne ja communitas. Helsinki: Suomen antropologinen seura ja Kustannusosakeyhtiö Summa.
Verdery, Catherine 1999: The Political Lives of Dead Bodies. Reburial and Postsocialist Change. New York: Columbia University Press.
FT Janne Rantala toimii projektitutkijana tulevaisuuden teknologian laitoksella Turun yliopistossa ja vuonna 2018 postdoc-tutkijana Centre for Humanities Research -instituutin lippulaivaohjelmassa Western Cape -yliopistossa. Hänen väitöskirjan jälkeisen tutkimuksensa teema on ”Memory, Political Ancestors and Reconciliation in Mozambique”.
[1] Sekä koko Kyyrön tekeillä oleva väitöskirja, jossa tarkastellaan Katariina Lindqvistin ohjaaman nukkeanimaation Uralin Perhosen, Erkko Lyytisen Suomen Marsalkka -elokuvan vastaanottoa ja Markus Selinin suunnitteilla olevan Mannerheim-aiheisen elokuvahankkeen käsittelyä mediassa.
[2] Näissä elokuvissa Machel oli joko yksi päähenkilöistä tai varsinkin fiktiivisissä elokuvissa joku sankareista usein muistutti häntä.
[3] ”Dama do Bling seria chicoteada/ em plena praça pública/ por mostrar cenas/ e dançar de cueca/ ”Tchunababy” nem pensar/ só capulana e batina/ teria de [?] imaginar/ chambocadas todos alí
[4] Elinaikaisesta nepotismista häntä eivät yleensä syytä edes hänen ja hänen poliittisen perintönsä vastustajat.
[5] [Duas Caras:]
Deram liberdade de imprensa ao jornalista
O carlos teve azar, foi o primeiro da lista
Pois é, o mano esqueceu-se da lei da floresta
Antes que abrisse a boca, tiro na testa
—
Dizem que era boa pessoa mas sabia demais
Resultado, levou uma facado por trás
E o assassino com certeza foi ao enterro
Abracou a viúva e disse: meu companheiro!
[6] [Samora Machel:]
Ambicioso, é capaz do todo,
vender a pátria, so causa da sua ambição,
sua interesse individual
Ambicioso, é criminoso ao mesmo tempo.
A Luta, continua! Obrigado todos