Ihmisiä ja lehmiä evakkotiellä

Kumppanuuslajit ja ihmisen ylittävä näkökulma Hanneriina Moisseisen Kannaksessa ja Rosa Liksomin Väylässä

Kirjoittajat

• Anna Helle Turun yliopisto https://orcid.org/0000-0001-8504-849X

DOI:

https://doi.org/10.30666/elore.147864

Avainsanat:

posthumanismi, ihmistieteellinen eläintutkimus, kumppanuuslajit, kulttuurinen muisti, evakuointi, sodat, rajaseudut

Abstrakti

Artikkeli käsittelee evakkokuvauksia Hanneriina Moisseisen Kannas-sarjakuvassa (2016) ja Rosa Liksomin Väylä-romaanissa (2021). Kannaksessa lähdetään evakkoon Karjalasta ja Väylässä Tornionjokilaaksosta. Teosten tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1944, jolloin Suomi hävisi jatkosodan Neuvostoliittoa vastaan ja aloitti sen jälkeen Lapin sodan saksalaisia aseveljiään vastaan. Artikkelin analyysi keskittyy teosten kuvauksiin ihmisten ja lehmien välisistä suhteista ja ei-inhimillisistä elollisista kuten metsistä, loisista ja sienistä. Tarkoituksena on selvittää, minkälaista kulttuurista muistia Kannas ja Väylä luovat ihmisten ja ei-inhimillisten olentojen suhteista kertoessaan evakkoudesta.

Teoreettinen viitekehys yhdistää kulttuurista muistitutkimusta posthumanismin ja ihmistieteellisen eläintutkimuksen näkökulmiin. Tavoitteena on avata kirjallisuustieteellistä kulttuurisen muistin tutkimusta ihmisen ylittäviin näkökulmiin ja ei-inhimillisiin eläimiin. Keskeisiä käsitteitä ovat kumppanuuslajit ja ihmisen ylittävä näkökulma.

Lehmät ovat Kannaksessa ja Väylässä keskeisessä roolissa. Ne esitetään yksilöinä, joilla on omat nimet, luonteet ja kohtalot. Ne ovat toimijoita ja tuntevia olentoja. Artikkelin mukaan ihmiset ja lehmät esitetään teoksissa kumppanuuslajeina Donna Harawayn tarkoittamassa mielessä. Myös muu ei-inhimillinen luonto on teoksissa paljon esillä. Artikkelissa kiinnitetään huomiota varsinkin kuvauksiin sodassa tuhoutuneita metsistä, ihmisten loisista ja psykoaktiivisista sienistä.

Kannas ja Väylä ovat nykyaikaista evakkokirjallisuutta, jonka tekijät eivät itse kuulu evakon kokeneeseen sukupolveen. Teosten nykyaikainen näkökulma menneisyyteen näkyy erityisesti siinä, miten ei-inhimillinen luonto nousee aikaisempaa enemmän etualalle. Tämä kertoo ekokriisin aiheuttamasta tarpeesta arvioida maapallolle tuhoisaksi osoittautuneen ihmisen paikkaa maailmassa kriittisesti uudelleen.