Leppälahti, M. Eläviä vainajia, muodonmuutoksia ja muita outoja tapauksia. Kansanperinne taipuu fantasiaksi: Monet kirjoissa, elokuvissa ja muissa vastaavissa tuotteissa esiintyvät fantasiamotiivit ovat alun perin lähtöisin kansanperinteestä. Esimerkiksi fantasiaolennoista vain harvat ovat lähtöisin muualta kuin kansanperinteestä. Tarkastelen artikkelissani tätä prosessia. Esittelen aluksi kolme esimerkkiä, joissa kansanperinteestä lähtöisin olevaa ainesta esiintyy fantasiakirjallisuudessa. Mikrotasolla tarkastelen SKS:n arkistostakin löydettävissä olevan uskomustarina-aineksen esiintymistä yhdessä kotimaisessa nuortenkirjassa (Ritva Toivolan Anni unennäkijä, 2011). Kirjailija on käyttänyt useita uskomustarinamotiiveja ja sijoittanut kertomukseen myös kokonaisen uskomustarinan vainajien joulukirkosta. Makrotasolla viittaussuhde ei tavallisesti ole näin yksinkertainen, ja usein viittauksessa voidaan nähdä useita samanaikaisia lähteitä. Esimerkkinä käsittelen kotimaista klassikkoteosta, Aino Kallaksen Sudenmorsianta (1928) ja sen rinnalla seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin julkaistua Tuula Rotkon teosta Susi ja surupukuinen nainen (1998). Megatasolla kansanperinnelähtöinen fantasia-aihelma on levinnyt laajalti ja on yleisesti tunnettu fantasiaharrastajapiirien ulkopuolellakin. Kolmantena esimerkkinä käsiteltävä vampyyri on juuri tällainen: sen tausta on paikallisissa uskomuksissa, joista se on laajentunut globaaliksi fantasia-aihelmaksi ja etääntynyt samalla varsin kauas alkuperäisistä kansanuskomuksista. Lopuksi kuvailen kaavion muodossa prosessia, jossa kansanperinneainekset muotoutuvat osaksi yhteisesti jaettua fantasiavarantoa. elore 2012, 19.