Aivan tavanomainen huutokauppaan valmistautuminen sai aikaan tapahtumaketjun, joka tulee ehkä valottamaan valokuvauksen alkuhämäriä. Newyorkilainen Sothebyn huutokauppatalo sai kaupattavakseen lehteä esittävän kuvan, joka saattaa olla yksi maailman ensimmäisistä valokuvista. Kuvasta annettu lausunto on saanut monen asiantuntijan palaamaan valokuvauksen ensimmäisten yritysten pariin.
Jokin aika sitten huutokauppatalo Sotheby sai kaupattavakseen lehteä esittävän kuvan, joka tunnetaan yksinkertaisesti nimellä ”The Leaf”. Kuvan uskottiin olevan aikaisintaan vuodelta 1839 ja sen tekijäksi oletettiin William Henry Fox Talbot, joka keksi yhden varhaisimmista valokuvauslaitteista. Kuten Sothebyssä on tapana, annettiin kuva asiantuntijalle arvioitavaksi ennen itse huutokauppaa. Asiantuntijana toimi pitkän linjan Talbot-tuntija, tutkija Larry J. Schaaf. Hän on tutkinut jo noin 30 vuotta sekä Talbotia että valokuvauksen varhaisimpia vaiheita yleensä. Yllätys olikin suuri kun paljastui, ettei kuva olekaan Talbotin tekemä.
The New York Times (NYT) kertoo kuinka kuhina valokuvauksen historian tutkijoiden keskuudessa alkoi heti kun Schaafin lausunto kuvasta tuli julki. Erityisen mielenkiintoiseksi kuvan tekee se, että se saattaa olla yksi vanhimmista varhaisella valokuvaustekniikalla tehdyistä kuvista – jopa 1790-luvulta. Viime viikolla (vko 17) New Yorkissa sijaitseva Metropolitan Museum of Art ja Los Angelesissa sijaitseva J. Paul Getty Museum ilmoittivat käyvänsä läpi uudestaan ja tarkemmin omat varhaisia valokuvia sisältävät kokoelmansa.
”The Leaf” on valokuva, joka on toteutettu ilman valokuvauslaitetta. Kuva on tehty käyttämällä luultavasti hopeanitraatilla siveltyä paperia, jonka päälle lehti on asetettu ja näiden päälle on asetettu lasilevy. Tämän jälkeen kuva jätetään joksikin aikaa auringonvaloon. Hopeanitraatti reagoi auringonvalon vaikutuksesta, jolloin se tummuu jättäen paperille kuvan. Myös Talbot käytti kyseistä menetelmää valokuvauskokeilujensa alkuvaiheessa. Tutkija Schaaf kuitenkin epäilee, että nyt kyseessä oleva kuva olisi samanlainen kuin mitä hän on nähnyt brittiläisen Henry Brightin albumissa. Bright perheineen kuului 1700-luvun lopulla Bristolin alueella eläneeseen aktiiviseen tiedemiehien ja keksijöiden ryhmään. Brightin tiedetään omistaneen albumin, jossa oli kuusi ”The Leafin” kaltaista valokuvaa. Schaaf on nähnyt kuvista viisi, mutta on tähän asti olettanut niiden olleen myöhemmältä ajalta. Aikaisemmin on ollut saatavilla niin vähän tietoja, ettei asian tutkiminen pidemmälle ole ollut mahdollista.
”The Leaf” muistutti Schaafia Brightin albumin kuvista ja auttoi tutkijaa yhdistämään kauan irrallaan olleita palasia toisiinsa. Posliinia valmistaneen Wedgwoodin perheen poika Thomas Wedgwood ryhtyi luultavasti 1790-luvulla kehittelemään kuvia, joissa aurinko teki kuvan nitraattiliuoksella siveltyyn paperiin. Vuonna 1799 Wedgwoodin ystävä James Watt kirjoitti kirjeessä, että hän aikoi yrittää tehdä samanlaisia kuvia. Vuonna 1802 eräs toinen ystävä, Humphry Davy, kirjoitti artikkelin Wedgwoodin kuvista ja tekniikasta. Artikkelin otsikko oli ”An Account of a Method of Copying Paintings upon Glass, and of Making Profiles, by the Agency of Light Upon Nitrate of Silver”.
Wedgwoodin tai hänen ystäviensä kuvista ei yhdenkään tiedetä säilyneen. Kun tutkija Schaaf tarkasteli ”The Leaf” -kuvaa vielä tarkemmin, hän tajusi yllättäen, että nämä kaikki asiat liittyvät itse asiassa toisiinsa – kaikki, jotka kehittelivät kuvia kuuluivat samaan Henry Brightin perheen ympärillä toimineeseen hyvin tiiviiseen ryhmään. Schaaf uskookin, että ”The Leafin” on tehnyt joko Henry Bright tai hänen isänsä piakkoin vuoden 1790 jälkeen.
Koska kuva voi lopulta osoittautua paljon arvokkaammaksi kuin alunperin oletettiin, päätti kuvan myyjä Sothebyn tuella siirtää huutokauppaa. Kuvan tämänhetkinen omistaja toivoo kuitenkin, että tutkimukset suoritettaisiin tehokkaasti ja ripeästi ja että niihin menisi korkeintaan puoli vuotta. Voi siis olla, että saamme tietää jotain hyvinkin mielenkiintoista valokuvauksen varhaisista vaiheista vielä ennen vuodenvaihdetta. Tosin Schaaf ei halua luvata mitään – vaikka tutkimukset edistyisivät paljonkin voi olla että lopulta varminkin vastaus on ainoastaan vahva epäilys.
Lähteet:
The New York Times: An Image Is a Mystery for Photo Detectives, 17.4.2008
J. Paul Getty Museum
The Metropolitan Museum of Art
Katso myös:
Humphry Davyn vuonna 1802 kirjoittama artikkeli ”An Account of a Method of Copying Paintings upon Glass, and of Making Profiles, by the Agency of Light Upon Nitrate of Silver” julkaistiin Journal of Natural Philosophy, Chemistry, and the Artsin numerossa 3. Koko julkaisu on luettavissa Internet Archiven sivuilla.
Lisätietoa aiheesta:
Valokuvauksen varhaishistoriaa
Kuten kaiketi kaikilla keksinnöillä, on valokuvauksella takanaan pitkä taival ennen ensimmäisenkään nykymielessä käsitetyn valokuvan ottamista. Seuraavassa esitellään tätä historiaa vain aivan pääpiirteittäin jättäen paljon oleellista pois. Tarkoituksena on antaa asiaa ennestään tuntemattomille jonkinlainen kuva siitä, miksi on kiinnostavaa, ettei ”The Leaf” ole Talbotin tekemä tai edes hänen ajaltaan.
Kiinnostus todellisuuden kuvantamiseen ja samalla kiinnostus valokuvauksen kehittämiseen on vaihdellut Euroopan menneisyydessä. Ensimmäiset merkinnät, joissa valokuvauksen mahdollisuutta pohditaan löytyvät antiikista. Siirryttäessä keskiaikaan ilmapiiri muuttui, eikä kirkon ja uskonnon hallitsemaa yhteiskuntaa enää kiinnostanut todellisuus ja sen kuvaaminen. Fyysisen maailman tutkimisen sijaan huomio kiinnittyi omnipotenttiin Jumalaan. Renessanssin myötä Eurooppa alkoi pikku hiljaa luonnontieteellistymään ja kiinnostus todellisuuden sekä ihmisen ja hänen luomustensa tarkkaan kuvaamiseen nosti jälleen päätään. Valokuvauksen kehittäminen ja todellisuuden kuvaaminen oli alkuun tärkeää erityisesti tieteelle. Se synnytti luonnontieteilijöille mahdollisuuden tarkastella muutoin näkymättömiin jääviä ilmiöitä. Toisaalta keksinnöt valokuvauksen alalla auttoivat toisintamaan kuvia todellisuudesta, joissa renessanssin aikana löydetty perspektiivi näkyi luonnostaan oikein. Tämä ominaisuus oli omiaan lisäämään keksintöjen suosiota taiteilijoiden keskuudessa. Aikakauden kameroiden käyttäminen taiteenteon apuvälineenä herätti kuitenkin myös syytöksiä huijaamisesta.
Lähestyttäessä 1800-lukua todellisuuden kuvaamisen kysyntä laajeni monesta syystä. Osaltaan siihen vaikutti 1700-luvulla voimistunut kiinnostus vieraisiin maihin. Harvalla oli varaa lähteä matkalle ja kuvien avulla matkan nähtävyyksistä oli helpompi kertoa muillekin. Kysyntään vaikutti myös esimerkiksi yhteiskunnallisen vallan siirtyminen aatelistolta porvaristolle, joka entisten vallanpitäjien tavoin halusi ikuistaa muotokuvansa tuleville polville. Uudet valokuvaukseen liittyvät keksinnöt tarjosivatkin sopivasti halvemman vaihtoehdon perinteisille maalauksille.
Camera obscura eli neulansilmäkamera
Camera obscura, sanasta sanaan pimeä huone, oli ensimmäinen askel pitkässä kehityskulussa kohti nykyaikaista kameraa. Ensimmäiset kirjoitukset, joissa pohditaan camera obscuran mahdollisuutta ovat n. vuodelta 500 eaa., jolloin kiinalainen Mo Tsu esitti havaintonsa siitä miten käänteinen kuva muodostuu, mikäli valo kulkee pienen aukon kautta. Samankaltaisia pohdintoja Euroopassa esitti noin vuosisata myöhemmin Aristoteles. Ensimmäiset konkreettiset camera obscurat ovat kuitenkin huomattavasti myöhemmältä ajalta.
Ensimmäiset kirjalliset merkinnät kokeista camera obscuran avulla toteuttikin vasta yli 1500 vuotta Mo Tsun havaintojen jälkeen arabialainen tiedemies Ibn al-Haytham (latinaksi Alhazen), jonka optiikkaa käsittelevä teos Kitab al-Manazir käännettiin jo 1200-luvulla latinaksi nimellä Opticae thesaurus Alhazeni. Euroopassa monesti ensimmäisenä camera obscuran käyttäjänä mainitaan hieman ennen vuotta 1300 englantilainen fransiskaani Roger Bacon, jonka kokeet olivat paljolti velkaa al-Haythamin latinannokselle.
Taiteessa camera obscuran apukeinonaan mainitsee ensimmäisenä Leonardo da Vinci teoksessaan Codex Atlanticus. Camera obscuran avulla kuva saatettiin heijastaa kankaalle tai paperille, ja sen avulla voitiin luoda helposti perspektiivin huomioonottavia ja tarkkoja kuvia ympäristöstä. Muun muassa tästä syystä menetelmän ystäviä olivat erityisesti taiteilijat. Pitkään myös napolilaista tiedemiestä Giambattista della Portaa pidettiin camera obscuran luojana johtuen hänen kuvauksestaan camera obscurasta teoksessaan Magia naturalis. Ensimmäinen piirretty kuva camera obscurasta taas on oletettavasti vasta vuodelta 1544. Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, kyseessä todellakin oli suuri huone, joka oli pimennetty.
Alkuaikojen camera obscura toimii siten, että ensin huone pimennetään täysin. Sitten sen seinään tai vastaavaan tehdään pieni reikä, jonka läpi valo tulee huoneeseen. Valonsäteen luonteesta johtuen väärinpäin oleva kuva heijastuu vastapäiseen seinään. Myöhemmin reikään lisättiin linssi. Ensimmäiset camera obscurat olivat kokonaisia huoneita ja myöhemmätkin versiot olivat pitkään kömpelöitä ja suuria rakennelmia, joihin täytyi ryömiä sisälle. Camera kehittyi kuitenkin pikku hiljaa kätevämmäksi ja pienemmäksi ja 1600-luvulle tultaessa siitä kehitettiin kannettava malli.
Katso:
Ibn al-Haytham: Opticae thesaurus Alhazeni. Latinankielinen painos vuodelta 1572, joka perustuu vuoden 1270 käännökseen. Alkuperäinen nimi siis Kitab al-Manazir.
Leonardo da Vinci: Codex Atlanticus -kuvakollaasi YouTubessa. Kollaasi sisältää kuvia 119 sivusta, kirjan kaikkiaan 1119 sivusta.
Giambattista della Porta: Magia naturalis (englanninkielinen versio)
Electronic Library: Camera Obscura Elektroninen kirjasto, josta löytyy aikalaisartikkeleita koskien camera obscuraa.
Camera lucida
Vaikka camera obscura olikin muuttunut kokonaisesta huoneesta kannettavan kokoiseksi laitteeksi niin oli se edelleen 1800-luvun alussa huomattavan kokoinen ja vei edelleen suuren tilan jos sen otti mukaan matkalle. Syntyi tarve pienelle optiselle välineelle, jonka avulla matkaajat saattoivat helposti kuvata ympäröivää todellisuutta. Tähän tarpeeseen vastasi englantilainen William Hyde Wollaston patentoimalla vuonna 1806 camera lucidan eli camera claran (suom. valoisa huone). Keksintö ei sinänsä ollut uusi, mutta Wollaston oli ensimmäinen, joka kehitti keksinnön konkreettiseen muotoonsa. Lähellä Stuttgartia syntyneen Johannes Keplerin tiedetään kehitelleen menetelmää jo muutama vuosisata aiemmin.
Camera lucidassa säädettävään metallivarren päähän oli kiinnitetty prisma, jonka lävitse piirtäjä katsoi kohdettaan. Näin hän samanaikaisesti katsoi sekä kohdettaan että paperia, jolle hän piirsi kuvaa kohteesta, jolloin kohteen ääriviivat oli helppo jäljentää. Camera lucida olikin siis suureksi avuksi aloittelevalle piirtäjälle, mutta sitä käytettiin laajalti myös muotokuvia piirrettäessä. Myös matkailijat, kuten William Henry Fox Talbot aikanaan, käyttivät camera lucidaa hyväkseen pyrkiessään kuvittamaan matkakohteitaan.
Katso:
Electronic Library: Camera Lucida Elektroninen kirjasto, josta löytyy aikalaisartikkeleita koskien camera lucidaa.
Johannes Kepler: Dioptrik. 1611. Teos, jossa Kepler ideoi menetelmää, jolla camera lucida toimisi.
Joseph Niécephore Niépce ja Louis Jacques Mandé Daguerre
Kehitys kohti nykyisen kaltaista kameraa voidaan katsoa muodostuneen kahdesta toisistaan irrallisesta kehityksen päälinjasta. Ajallisesti ensimmäinen oli camera obscuran kehittyminen huoneen kokoisesta kannettavaan kokoon. Toinen oli kemiallisen tiedon lisääntyminen, joka mahdollisti tavan tallentaa kuvia. Vuonna 1614 italialainen Angelo Sala osoitti tiettävästi ensimmäisen kerran, että aurinko tummensi jauhemaisen hopeanitraatin samoin kuin paperin, jossa hopeanitraatti oli säilötty. Hän ei kuitenkaan kyennyt selvittämään johtuiko se auringon valosta vai lämmöstä. Samaan aikaan irlantilainen Robert Boyle tutki samaa asiaa, mutta päätteli tummumisen syyksi ilman. Vuonna 1727 saksalainen tiedemies Johann Heinrich Schulze osoitti, että paperin tummuminen auringossa johtui nimenomaan auringon valosta.
Vuonna 1816 ranskalainen Joseph Niécephore Niépce (1765–1833) teki ensimmäiset kokeensa käyttäen camera obscuraa ja hopeasuoloilla siveltyä paperia. Kuvat onnistuivat, mutta jatkoivat tummumistaan ja lopulta katosivat. Vuoteen 1822 mennessä hän onnistui kehittämään tavan, jolla kuvat teoriassa säilyivät pidempään. Hän antoi tietynlaisen liuoksen kaivertaa bitumilla pinnoitettuja alustoja, jolloin valottuneet kohdat syöpyivät pois. Näin hän sai aikaiseksi levyjä, joista kuvat sitten painettiin. Hänen tekemiään levyjä on edelleen näytillä monessa museossa, mikä kertoo niiden pitkäikäisyydestä. Alla näkyvä kuva Niépcen työhuoneen ikkunasta on tehty nimenomaan tätä tekniikkaa käyttäen.
Ranskalainen camera obscuraa työssään käyttänyt taidemaalari Louis Jacques Mandé Daguerre (1787–1851) kiinnostui mahdollisuudesta tallentaa camera obscuran avulla näkemiään kuvia tarkasti ja nopeasti. Tätä kautta hän tutustui Niépceen ja tämän tekemään tutkimukseen. Vuonna 1829 nämä kaksi yhdistivätkin voimansa luodakseen helpon ja luotettavan tavan tallentaa kuvia. Niépcen kuoltua 1833 Daguerre jatkoi työskentelyään valokuvauksen kehittämisen parissa. Daguerre nimitti omaa tapaansa tallentaa kuvaa dagerrotypiaksi. Viimein vuonna 1839 hän esitteli menetelmänsä tiedemies François Aragolle, joka vei sen Ranskan tiedeakatemiaan. Tätä kautta menetelmä tuli kansainvälisesti tunnetuksi mikä osaltaan ajoi myös Talbotin esittelemään oman tekniikkansa jo tässä vaiheessa ja patentoimaan sen vain muutamaa vuotta myöhemmin.
Katso:
Maison Niécephore Niépce Ranskalainen Niépceen keskittyvä sivusto. Luettavissa myös englanniksi.
The Daguerreian Society Daguerrotypiaan ja sen historiaan keskittynyt sivusto.
François Arago & l’Observatoire de Paris Sivustolta löytyy Aragon innostunut kirje ministerille, jossa hän pyytää valtiota ostamaan Daguerren menetelmän.
William Henry Fox Talbot
Englantilainen monialainen tiedemies William Henry Fox Talbot (1800–1877) tunnetaan nykypäivänä ensimmäisen negatiivi/positiivimenetelmän keksijänä. Talbotin menetelmä kehittyi asteittain. Vuosien 1834–1835 välisenä aikana hän onnistui kehittämään tavan, jolla camera obscuran avulla kyettiin tallentamaan kuvia hopeanitraatilla käsitellylle paperille, jota hän menestyksekkäästi hyödynsi vuoden 1835 kesällä. Vuoteen 1840 mennessä Talbot löysi tavan tuoda esiin latentit eli piilevät kuvat, jolloin yksittäisen valokuvan ottamiseen tarvittiin aikaisempien minuuttien sijaan vain sekunteja. Näin syntyivät ensimmäiset negatiivit. Negatiivit tallennettiin erityiselle paperille, jonka moniosainen valmistamisprosessi vaati huolellisuutta ja vastasi monella tapaa Talbotin jo vuonna 1835 käyttämää paperinvalmistusmenetelmää. Mullistavan keksinnöstä tekikin mahdollisuus luoda useita kuvia samaa negatiivia käyttäen. Tämä kuvien ”teettäminen” toteutettiin asettamalle negatiivi hopeanitraatilla sivellyn paperin päälle, jonka jälkeen niiden päälle asetettiin lasilevy ja annettiin auringonvalon hoitaa kuvan kehittäminen.
Kuitenkin ”The Leaf” -kuvan suhteen merkittävämpää on tietää Talbotin varhaisemmista hankkeista valokuvauksen parissa. Ollessaan häämatkalla vuonna 1833 hän turhautui käyttämään camera lucidaa, jonka avulla hän pyrki jäljentämään otteita matkastaan paperille. Hän innostui mahdollisuudesta tallentaa kuvia paperille auringonvalon avulla. Tähän tarkoitukseen hän käytti erityisesti suolalla ja hopeanitraatilla siveltyä paperia, johon kuvat tummuisivat auringon valossa. Erityisen mielenkiintoiseksi tämän Talbotin käyttämän tekniikan tekee se, että se vastaa pitkälti The New York Timesin mainitsemaa, 1790-luvulla brightonilaisten tiedemiesten kehittämää tekniikkaa. Talbot kutsui kuviaan nimellä ”photogenic drawings”, valontuottama piirrustus, kun taas brightonilaisille kyse oli ollut maalauksista, ”paintings”, kuten yllä olevasta Humphry Davyn artikkelin nimestä käy ilmi. Nykyään näitä kuvia kutsuttaisiin fotogrammeiksi.
Alla oleva kuva on Talbotin kyseisellä menetelmällä toteuttama. Sothebyn huutokauppaan ilmoitettu ”The Leaf” -kuva oletettiin aina näihin päiviin saakka olevan nimenomaan Talbotin ottama. Kuitenkin näyttää siltä, kuten NYT:in haastattelema tutkija Larry J. Schaaf toteaa artikkelissa, että kyseessä olisikin jopa kolmisenkymmentä vuotta varhaisemmasta kuvasta kuin Talbotin ottamiksi tiedetyt, tähän saakka varhaisimpina pidetyt edelleen olemassa olevat valokuvat.
William Henry Fox Talbotista ja hänen käyttämistään menetelmistä löytyy mukavasti tietoa sekä J. Paul Getty Museumin että The Metropolitan Museum of Artin sivuilta. Kummaltakin sivustolta löytyy myös Talbotin ottamia kuvia. Kuvien yhteydessä kerrotaan muun muassa niiden historiasta ja kuinka ne on otettu. Glasgow’n yliopiston kirjaston sivuilla taas esitellään Talbotin teosta Pencil of Nature. Sitä pidetään ensimmäisenä kirjana, jossa on valokuvia. Glasgow’n yliopiston ja de Montfort -yliopiston hallinnoima projekti on digitoinut Talbotin käymää kirjeenvaihtoa. Kokoelma sisältää lähes 10 000 Talbotin lähettämää tai vastaanottamaa kirjettä. Hanketta johtaa The New York Timesin artikkelissa mainittu Larry J. Schaaf.
Sivustot löytyvät täältä:
William Henry Fox Talbot – J. Paul Getty Museum
William Henry Fox Talbot (1800–1877) and the Invention of Photography – The Metropolitan Museum of Art
William Henry Fox Talbot: The Pencil of Nature Sivusto esittelee ensimmäistä kirjaa, jossa on valokuvia.
The Correspondence of William Henry Fox Talbot – Talbotin kirjeenvaihtoa.
Lähteet:
Photo.net: Pinhole Photography
Photo.net: History of Photography Timeline
Camera obscura
Auli Hyvönen: Valokuvauksen varhaishistoriaa. Nettiradio Mikaeli 1999.
Eero Hämäläisen tekemä aikajana valokuvauksen historiasta
Opetushallitus: Edu.fi: Median maailma
Pieni Tietosanakirja (1925–1928)(Project Runeberg)
Tatu Hiltunen: Valokuvauksen historia
Pekka Ranta: Audiovisuaalisten välineiden historia
Jyväskyän yliopisto: Aikajana: Valokuvaus
University of Glasgow: The Calotype Process