Jaana Laine väitteli viime keväänä tohtoriksi Helsingin yliopiston yhteiskuntahistorian laitokselta. Hänen väitöskirjansa Puukaupan säännöt. Yksityismetsänomistajien ja metsäteollisuuden puukauppa Itä-Suomessa 1919–1939 ilmestyi Suomen Tiedeseuran sarjassa Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk.
Jaana Laineen tie on kulkenut maatalous- ja metsätieteiden maisterista valtiotieteiden tohtoriksi. Verenperintö sai hänet aikanaan hakeutumaan metsäalalle, mutta maisterintutkinnon jälkeen toinen tavoite eli historianopiskelu toi hänet yhteiskuntahistorian laitokselle väitöskirjantekijäksi.
– Laitoksen ja oppiaineen vaihtaminen oli innostava kokemus. Alussa tosin olin hyvin hämmentynyt. Minusta yhteiskuntahistorian laitoksella puhuttiin oudosti, oudoista asioista, ja otettiin tiukasti kantaa suomalaisen yhteiskunnan ajankohtaisiin tapahtumiin. Askelten kaiku oli erilainen.
Opiskelu toisen tiedekunnan ja oppiaineen piirissä avarsi näköaloja.
– Koen, että opiskelu yhteiskuntahistorian laitoksella toi minut pois metsästä. Hahmotan suomalaisen yhteiskunnan ja sen kehityksen laajasti, ja osaan asettaa metsätalouden ja metsäteollisuuden omalle paikalleen tässä kehityksessä.
Väitöskirjan aiheen valinta tapahtui Jaana Laineen omien kiinnostuksenkohteiden pohjalta.
– Keskeinen motivaatio tehdä väitöskirja puukaupasta liittyy SKS:n Kansanrunousarkistossa säilytettävään Metsäkaupat –muistitietoaineistoon. Muistitiedosta piirtyvä kuva metsäammattilaisista ja heidän toimistaan oli merkillinen. En tunnistanut omaa ammattikuntaani siitä lainkaan.
– Minut oli metsäopistossa ja maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa kyllästetty rehdillä metsämieshengellä. Tämän vastaisesti muistitietoaineistosta vyöryi eteeni petkuttavia, epärehellisiä metsämiehiä. Minun oli pakko ottaa selvää, miten puukauppaa oikeastaan tehtiin.
Puukaupan säännöissä nousee hyvin esille se, miten erilaisia tutkimusaineistoja voi käyttää ja millaisiin kysymyksiin ne vastaavat.
– Erilaiset aineistot ikään kuin auttavat liikkumaan tarkasteltavan ilmiön ympärillä, katselemaan sitä sekä eri puolilta että myös kauempaa ja lähempää. Hyvin erilaisia aineistoja yhdistämällä syntyi kokonaiskuva, joka avartaa puukaupan kehitystä.
Erilaisten aineistojen parissa työskentely ei ollut aina helppoa.
– Ongelmaksi osoittautui aineistojen luku- ja käyttötapojen erilaisuus. Kokemuksesta opin, että oli viisautta sijoittaa muistitietoaineiston ja tilastoaineiston tutkiminen eri päiville.
Keskeisin tutkimustulos Jaana Laineen väitöskirjassa on, että metsäteollisuus, siis puun ostaja, asetti puukaupan säännöt.
– Metsänomistajien rooli oli hyväksyä säännöt tai yrittää muuttaa niitä ohi kirjoitettujen sääntöjen. Päädyin siihen, etteivät metsänomistajat jaksaneet tai pystyneet paneutumaan kauppasopimusten yksityiskohtiin. Heille puukaupasta saatava kauppahinta oli kuitenkin tärkein.
– Mielenkiintoiseksi tutkimuksessa nousi puukaupan eri osapuolten organisaatioiden muotoutuminen. Keskeistä oli Maataloustuottajain Keskusliiton vallan kasvu ja tämän metsänomistajia edustavan organisaation nousu metsäteollisuuden vastaneuvottelijaksi. Metsäteollisuuden puolelta mielenkiintoisinta oli seurata, miten metsäteollisuusyritykset rakensivat kartelleja puun oston nopeuttamiseksi ja kantohinnan alentamiseksi.
Metsäalan organisaatioiden lisäksi Puukaupan säännöissä nousee esille yksityisten metsänomistajien ja muiden metsätalouden piirissä olevien näkökulma.
– Maaseudulle ja maatalouden piirissä eläville puukauppa merkitsi ennen kaikkea rahaa. Rahaa saatiin joko puukauppatuloina tai työtuloina hakkuu- tai uittotöissä. Metsätalouden työt sijoittuivat maatalouden kannalta hiljaiseen talvikauteen, mikä mahdollisti maaseudun asukkaiden sivuansiot talvisissa savotoissa. Puukauppa merkitsi myös metsäteollisuutta ja työtä sahoilla, sellu- ja paperitehtailla.
– Rahan lisäksi puukauppa tarkoitti ihmisten liikkuvuutta, tiedon ja ulkopuolisten vaikutusten lisääntymistä. Hakkuutyömaiden tarvitsema työvoima saattoi saapua kaukaa paikkakunnan ulkopuolelta. Heidän mukanaan tuli uusia tapoja ja ajatuksia.
Tutkimusprosessi sisältää aina monta mutkaa, jotka olisi jälkikäteen ajatellen kenties voinut välttää.
– Jos voisin aloittaa väitöskirjan tekemisen alusta, etsisin ensin hyvän aineiston ja keksisin siihen sopivan kysymyksen. Nyt tein päinvastoin. Minulla oli ensin kysymys, johon halusin löytää vastauksen. Tästä seurasi se ongelma, että aineisto oli hajanaista ja vaikeasti käsiteltävää, tai sitten aineistoa ei yksinkertaisesti ollut.
Opinnäytteiden ohjaus on aihe, joka puhuttaa aina. Jaana Laine korostaa saaneensa erinomaista ohjausta väitöskirjaa tehdessään.
– Toisaalta myös halusin ohjausta ja keskustelin säännöllisesti työn etenemisestä ohjaajien kanssa. Käytin hyväkseni ohjaajien vahvuuksia. Minulla oli hävyttömän monta ohjaajaa, jotka edustivat talous- ja sosiaalihistoriaa, kansatiedettä ja metsänhoitotiedettä.
Jaana Laine pysyttelee metsähistorian parissa, mutta puukauppa jää taakse ainakin muutamaksi vuodeksi. Tällä hetkellä hän on tutkijana hankkeessa Ihminen ja metsä − kohtaamisia arjen historiassa 1500−2000. Hänen tutkimuksensa käsittelee metsän merkitystä ihmisten arjessa 1950-luvulta tähän päivään. Keskeinen kysymys uudessa tutkimuksessa on, miten metsä ja sen tuotteet ovat olleet mukana ihmisten arjessa vuosikymmenten kuluessa ja ovat edelleen tänä päivänä.