The IX Conference of Nordic Women’s and Gender Historians
Gender, Space and Borders
11th–13th August 2008, Reykjavík, Iceland
Yhdeksännen kerran järjestetty pohjoismainen naishistorioitsijatapaaminen kokosi elokuussa yhteen yli 150 nais- ja sukupuolihistorioitsijaa kaikista pohjoismaista. Joka kolmas vuosi järjestettävä konferenssi on vakiintunut yhdeksi keskeisimmistä pohjoismaisten naishistorioitsijoiden kohtauspaikoista. Tällä kertaa konferenssi järjestettiin Reykjavikissa Islannissa 11.–13.8.2008, ja sen järjestäjänä toimi Islannin yliopisto.
Kolmipäiväisen seminaarin pääteemoina olivat sukupuoli, tila ja raja. Teemakokonaisuutta käsiteltiin pääpuheissa, paneelikeskusteluissa ja työryhmäalustuksissa varsin monesta eri näkökulmasta. Moniulotteisuus oli sekä ajallista että temaattista: ajallisesti konferenssin esitelmissä liikuttiin keskiajalta 2000-luvun alkuun ja temaattisesti käsiteltiin muun muassa kaupunkihistoriaa, keskiajan instituutioita, naisten asemaa työelämässä, materiaalista kulttuuria ja elettyä tilaa, omaelämäkertatutkimuksen haasteita ja mediahistoriaa. Teemojen ja näkökulmien laajuus kertoo osaltaan pohjoismaisen naishistorian tutkimuksen moniulotteisuudesta, minkä vuoksi eri teemojen ja aikojen tutkijoita yhteen tuovat naishistorioitsijatapaamiset ovatkin erityisen tärkeitä.
Konferenssin pääpuheet ja työryhmäesitelmät pidettiin Islannin yliopiston päärakennuksessa, ja kompaktilla kampusalueella oppi nopeasti liikkumaan paikasta toiseen. Tapahtumien keskittyminen pienelle alueelle auttoi tutkijoita tapaamaan toisiaan ja käymään keskusteluja esitelmien välillä. Kampuksen tuntumassa sijaitsi myös yksi Reykjavikin useista maauimaloista, jossa monet kävivät virkistäytymässä aamulla ennen esitelmiä tai illalla päivän päätteeksi. Vapaa-ajanviettomahdollisuuksista ei muutenkaan ollut pulaa. Konferenssin oheisohjelmassa oli muun muassa naishistoriallinen kaupunkikierros, valasretki ja koko päivän retki Gullfossin vesiputoukselle, kuumille lähteille ja geysirille. Itse koin yhden aidoimmista yllättymisen, säikähtämisen ja vaikuttumisen sekaisista tunteista yhtäkkiä vettä suihkunneen geysirin äärellä.
Kansallisesta transnationaaliseen, muutoksesta jatkuvuuteen
Kolme konferenssipäivää oli jaettu aamupäivän pääpuheenvuoroihin ja paneelikeskusteluihin sekä iltapäivän työryhmätyöskentelyyn. Keskustelu oli vilkasta niin pääpuheiden jälkeen kuin työryhmissäkin. Alkajaisaamun pääpuhuja, kunniaprofessori ja yksi pohjoismaisen naishistorian pioneereista, Ida Blom, oli erityisen odotettu. Blom käsitteli pääpuheenvuorossaan naishistorian haasteita kansallisen ja transnationaalisen näkökulmien välisien jännitteiden ja problematiikan kautta. Luento herätti ajatuksia ja keskustelua siitä, kuinka kansallinen kietoutuu sukupuolen ja luokan kaltaisiin identiteettikategorioihin ja kuinka transnationaalista näkökulmaa hyödyntämällä voidaan tuoda esiin yhtäläisyyksiä ja jatkuvuuksia eri maiden naishistoriassa. Transnationaalinen näkökulma voisikin olla vahvimmillaan intertekstuaalisessa tarkastelussa, jolloin herkkyys eri maiden välisille yhtäläisyyksille ja jatkuvuuksille voi tuoda kansallisen rinnalle uudenlaisia näkökulmia. Pohtimisen arvoista on myös, voiko esimerkiksi etnisyys tai luokka nousta tietyssä tilanteissa kansallisuutta tärkeämmiksi määritteiksi. Intersektionaalisuus oli yleisemminkin keskeinen näkökulma useissa naishistorioitsijapäivien työryhmäesitelmissä.
Toisen päivän pääpuhuja, professori Judith Bennett, herätti inspiroivassa luennossaan ajatuksia feministisen historiantutkimuksen ja naishistorian tämänhetkisistä painotuksista. Bennett esitti, täysin paikkaansa pitävästi, että naishistoriallisen tutkimuksen, julkaisujen ja konferenssien temaattinen pääpaino on modernissa ajassa ja että varhaisempien aikojen tutkimus on vähäisempää. Pidemmälle menneisyyteen ulottuva historiallinen tietoisuus on kuitenkin oleellista sekä tutkimuksen että feministisen aktivismin kannalta.
Historioitsijoiden huomio kohdistuu usein murroksiin ja ajalliseen muutokseen, mutta Bennett avasi luennossaan tärkeän näkökulman jatkuvuudesta. Hän pohti keskeistä kysymystä siitä, kuinka naisten kohtaamassa sorrossa on historiallista jatkuvuutta, vaikka siitä puhutaankin sukupolvesta riippuen eri käsittein. 1970-luvun feministisessä keskustelussa naisten sorto kytkettiin patriarkaattiin, 1990-luvulla puhutaan epätasa-arvosta. Bennettin keskeinen teesi, jota hän käsittelee myös teoksessaan History Matters: Patriarchy and the Challenge of Feminism, korostaa jatkuvuuden huomioimista ja käsitteiden kontekstisidonnaisuuden avaamista. Miksemme enää käytä sanaa patriarkaatti? Tai jos käytämme, mitä nykyisin tarkoitamme sillä?
Bennettin puheenvuoro herätti myös vilkasta keskustelua historiantutkimuksen roolista naistutkimuksen kentällä ja feministisessä aktivismissa. Historiantutkimuksen olisi tärkeää vahvistaa asemaansa naistutkimuksessa, sillä historiallinen ymmärrys voisi auttaa haastamaan usein toistettua sukupolvijakoa kolmeen feministiseen aaltoon. Kuinka paljon eri feminististen sukupolvien välillä on samuutta ja jatkuvuutta usein korostettavan murroksen rinnalla? Sukupolvitematiikan ja feministisen aktivismin historioimisen teemoissa jatkettiin myös viimeisen konferenssipäivän pääpuheessa, jossa professori Ellen DuBois käsitteli feministisiä aaltoja ja feministisen aktivismin historiaa.
Naisten työn ja käsitteiden rajoista
Konferenssin teemat tila ja raja toimivat pääpuheenvuorojen lisäksi hyvin myös työryhmäesitelmissä. Itse koin erityisen inspiroivana ja avaavana Yvonne Svanströmin alustuksen prostituutiokeskustelujen ja prostituution määrittelyjen muutoksesta Ruotsissa 1900-luvulla. Svanström nosti esiin, kuinka prostituutioon liittyvät käsitteet ovat muuttuneet historiallisesti muun muassa tasa-arvoretoriikan ja lainsäädännön myötä. Niinikään käsitykset prostituoitujen asiakkaista ovat vaihtuneet ”miesten luonnollista viettiä” korostavasta puheesta kriminalisointiin. Keskeiseksi kysymykseksi nousikin, missä historiallisissa ja yhteiskunnallisissa konteksteissa tiettyjä käsitteitä käytetään ja kuinka yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat käsitteiden vaihtumiseen.
Samassa naisten työhön keskittyneessä työryhmässä Ann-Catrin Östman nosti esiin, kuinka maalaisnaisten työtä määriteltiin eri tavoin kontekstista riippuen 1900-luvun alkupuolen suomalaisissa etnologisissa tutkimuksissa ja historiantutkimuksissa. Myös Östmanin alustuksessa tärkeää oli kontekstin merkitys maaseudun naisten työn merkityksellistämisessä. Naisten työtä arvioitiin yhtäältä suhteessa käsityksiin sukupuolierosta, työn merkityksestä ja naisten yhteiskunnallisesta roolista. Suomen- ja ruotsinkieliset etnologiset ja historiantutkimuksen kuvaukset sukupuolten välisestä työnjaosta olivat evolutionismin, sivistyksen ja rotukäsitysten lävistämiä. Keskeistä onkin, mitä tietyssä historiallisessa kontekstissa pidettiin naisille sopivana työnä, kenen tulkitsemana ja kuinka nämä käsitykset ovat muuttuneet. Työn sopivuuden arvioiminen liittyi myös naisten välisiin kieli- ja luokkaeroihin.
Tästä eteenpäin?
Kokonaisuudessaan konferenssi osoitti jälleen, kuinka laaja ja moniulotteinen pohjoismaisen naishistorian kenttä on. Toisaalta löydettiin myös yhteisiä teemoja, joista erityisesti feministisen muutoksen/jatkuvuuden problematiikka ja käsitteiden (erityisesti patriarkaatti) muuttuminen herättivät runsaasti keskustelua esitelmäsalien ulkopuolellakin. Konferenssi huipentui kolmantena iltana järjestettyyn illanviettoon, jonka avasi Islannin ulkoministeri ja historiantutkija Ingriborg Sólrún Gísladóttir. Perinteisiä islantilaisia ruokalajeja sisältäneen illallisen päätyttyä jokaisen maan edustajat esittivät tervehdyksensä muille osanottajille. Ruotsin näytelmällisen esittäytymisen osana jokainen pöytäryhmä valmisteli ”elävän patsaan” tai performanssin konferenssin teemoihin liittyen. Salin lavalla nähtiinkin muun muassa historiallista muutosta näyteltynä hevosin ja veturein sekä naishistoriallisen kaupunkikierroksen inspiroimia mielikuvituksellisia performansseja. Ohjelmantäyteisen illanvieton päätteeksi Norjan edustajisto kutsui juhlavasti naishistorioitsijat kokoon Bergeniin vuonna 2011.
Kirjoittaja on FM ja jatko-opiskelija Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineessa.