Mitä historiantutkimus on? Mitä merkitystä historian tutkimisella on? Oulun yliopiston historiatieteiden jatko-opiskelijat lähtivät etsimään näihin kysymyksiin vastausta keväällä järjestämässään Historian filosofia -symposiumissa. Seminaaria ei olisi syntynyt ilman jatko-opiskelijoiden omasta aktiivisuudesta kehittynyttä perjantaiklubia.
Työskenneltyään noin vuoden päivät väitöskirjojensa parissa osa Oulun yliopiston historian alan jatko-opiskelijoista koki tarvetta keskustelufoorumille, jossa käsiteltäisiin tutkimuksen tekemiseen liittyviä kysymyksiä. Idea niin kutsutusta perjantaiklubista syntyi kahvipöytäkeskusteluissa, ja viikoittaisia yhteistapaamisia alettiin järjestää helmikuussa 2008.
Koko kevään ajan perjantaiklubi toimi aktiivisena tapaamispaikkana, joka kokosi yhteen myös toisilleen entuudestaan tuntemattomia jatko-opiskelijoita. Tapaamisissa keskusteltiin epämuodollisesti sekä historiantutkimuksen teoreettisista kysymyksistä että tutkijan jokapäiväiseen arkeen liittyvistä haasteista.
Perjantaiklubin liikkeelle pannut voima oli se, että monet jatko-opiskelijoista kokivat olevansa väitöskirjojensa parissa yksin. Vaikka tutkijan työn itsenäinen luonne koettiin välttämättömänä luovuudelle, tuntui yksinäinen puurtaminen ajoittain raskaalta.
Kokoontumisten tärkein anti syntyikin yhteisöllisyyden kokemuksesta. ”Hyvät tai heikot hetket historiantutkimuksen mielekkyyttä pohtiessa eivät tuntuneetkaan enää niin henkilökohtaisen raastavilta. Täten seminaarimme sosiaalinen hyöty oli tässä suhteessa omalla kohdallani keskeinen”, kommentoi aate- ja oppihistorian jatko-opiskelija Tero Anttila.
Yhteisöllisyyden syntymisessä haasteensa
Jatko-opiskelijoiden keskinäisen yhteisöllisyyden luomisessa on omat haasteensa, eivätkä omien oppiaineiden jatkokoulutusseminaarit ole välttämättä virallisuudessaan siihen parhaita välineitä. Eräänä ongelmana voidaan nähdä jatko-opiskelijoiden erilaiset työskentelymahdollisuudet. Osa nuorista tutkijoista on saanut useavuotisen tutkijakoulupaikan tai kuuluu palkalliseen tutkimusprojektiin. Toiset tekevät tutkimustaan yksityisten rahastojen apurahoilla tai opintotuella. Tästä johtuen kaikilla ei välttämättä ole esimerkiksi työhuonetta yliopistolla.
Jotta erivaiheissa olevat jatko-opiskelijat löytäisivät toisensa, olisi yhteisöllisyyden luomiselle hyvä saada tukea myös jatkokoulutusjärjestelmästä. ”Yhteisöllisen toiminnan puute saattaa luoda tilanteen, jossa jatko-opiskelija tuntee olevansa yksin ja hukassa työnsä kanssa. Tämä taas voi johtaa siihen, että väitöskirjan tekeminen pitkittyy”, pohtii yksi perjantaiklubin alullepanijoista Inka Moilanen.
Loppujen lopuksi kaikki on kuitenkin kiinni opiskelijoiden omasta aktiivisuudesta. ”Yhteistyön organisoiminen ja muottiin valaminen ei nähdäkseni ole oikotie onneen ja innovatiiviseen yhteistoimintaan. Innovatiiviselle yhteistoiminnalle otolliset rajapinnat todennäköisesti löydetään, sen sijaan että ne jollain tavoin tehtäisiin tai tuotettaisiin automaattisesti järjestelmiä
muuttamalla”, yleisen historian jatko-opiskelija Juha Saunavaara kommentoi.
Myös Tero Anttilan mukaan henkilökohtaiset kysymykset, ideat ja ongelmat toimivat tärkeimpinä virittäjinä humanistisen alan jatko-opiskelijoiden yhteistoiminnalle. ”Tämä on luonnollista, sillä toki jatko-opiskelijan pitää pystyä itsekin löytämään erilaisia tapoja kehittää tutkimustaan ja tuulettaa ideoitaan. Tunnustan silti avoimesti, että toivoisin jonkinlaista ’lempeää pakottamista’ yhteiseen kokoontumiseen myös muilta, opiskelijoiden ulkopuolisilta, tahoilta.”
Vapaamuotoisen seminaarin antia
Perjantaiklubin keskusteluissa yhdeksi jatkotutkimuksen tekemisen koetinkiveksi koettiin se, että historiantutkimuksen teoreettisista lähtökohdista ei käydä tarpeeksi keskustelua. Tästä syntyi idea vapaamuotoisen Historian filosofia eli HiFi-symposiumin järjestämiseen, jossa lähdettiin etsimään vastauksia historiatieteen ontologiaan ja epistemologiaan keskittyviin kysymyksiin. Kaksi päivää kestäneeseen symposiumiin osallistui seitsemän aktiivista yleisen historian sekä aate- ja oppihistorian jatko-opiskelijaa.
Symposiumia varten jokainen osanottaja valitsi itseään kiinnostavan historian filosofisiin kysymyksiin keskittyvän kirjan, jonka hän esitteli muille. Klassikoista käsittelyssä olivat Michel Foucault, Michel de Certeau ja Quentin Skinner. Postmodernia historiografiaa lähestyttiin Beverley Southgaten ja Bryan Rennien esittämistä lähtökohdista ja narratiivista historiankirjoitusta Alun Munslown sekä Peter Burken teosten kautta. Ainoana kotimaisena teoksena käsittelyssä oli aate- ja sosiaalihistoriaa teoretisoineen Markku Hyrkkäsen Aatehistorian mieli.
Luettujen teosten tarjoamat monitahoiset ja ristiriitaisetkin lähestymistavat antoivat erinomaisen lähtökohdan keskustella historian alan teoreettisista kysymyksistä. Keskusteluissa esiin nousseita teemoja olivat muun muassa kysymykset objektiivisuuden mahdollisuudesta, kielellisestä käänteestä ja tutkijan teoreettisten ja henkilökohtaisten sitoumusten vaikutuksesta tutkimustuloksiin. Huomiota kiinnitettiin myös historiantutkimuksen tahalliseen tai tahattomaan poliittisuuteen. Osin entuudestaankin tuttuja teemoja päästiin tuulettamaan keskustelijoiden ollessa erilaisista lähtökohdista väitöskirjojaan työstäviä tutkijoita.
Yksi HiFi-seminaarin keskeisimmistä anneista oli osanottajien mielestä omien teoreettisten lähtökohtien selkiytyminen. Osallistujat kokivatkin hyötyneensä HiFi-symposiumista jopa enemmän kuin useista virallisista konferensseista.
”HiFi-symposium oli erittäin positiivinen kokemus. Viimeaikaisiin teoreettisiin näkökulmiin pystyi tutustumaan tehokkaasti suhteellisen lyhyessä ajassa”, sanoo Inka Moilanen.
Alkavana syksynä monet perjantaiklubin aktiivisimmista osallistujista jatkavat opintojaan ulkomailla. Yhteistyölle on kuitenkin tarvetta jatkossakin ja historian alan jatko-opiskelijoiden yhteiset kokoontumiset jatkunevat Oulussa entiseen tapaansa. Erityisesti HiFi-symposiumista saadut kokemukset tuottavat varmasti tulosta myös tulevaisuudessa.
”Jatkossa kaipaisin juuri järjestämämme kaltaisia epävirallisempia teemaseminaareja, joissa nimenomaan keskustelu olisi ensisijaisessa roolissa. Virallisemmat konferenssit, niin hyviä kuin ne muuten voivat olla, eivät liene parhaita tapoja tuulettaa ajatuksiaan ja heittää ilmoille joskus vähän tyhmiäkin kysymyksiä”, Anttila pohtii ja visioi tulevaa.
Kirjoittajat ovat oululaisia väitöskirjan tekijöitä, jotka osallistuivat sekä perjantaiklubin toimintaan että HiFi-symposiumiin.