Lapin maaoikeuskysymyksestä on kiistelty jo parin vuosikymmenen ajan. Oikeutusta nykypäivän ratkaisuihin on etsitty usein menneisyydestä. Kesäkuun 14. päivänä väitelleen Matti Enbusken väitöskirjatutkimus historiallisen Kemin Lapin ja Enontekiön alueen asutuksesta ja maankäytöstä on kuitenkin ensimmäisiä tutkimuksia, jossa teemaa käsitellään historiantutkimuksen näkökulmasta. Enbuske esittää tutkimuksessaan Lapin menneisyyttä käsitelleiden historiallisten tulkintojen olleen paikoitellen myyttisiä sekä kyseenalaistaa verotushistorian käyttämisen nykysaamelaisten maanomistusoikeuden perusteena.
Matti Enbusken vastaväittelijänä toimi Jyväskylän yliopiston professori Petri Karonen ja kustoksena professori Jouko Vahtola.
Väitöstutkimuksesi lähti liikkeelle osana oikeusministeriön tilaamaa Lapin maaoikeustutkimushanketta. Valaisisitko hankkeen taustoja?
Ylä-Lapissa, lähinnä saamelaisalueeksi määritetyllä alueella on jo ainakin 20 vuoden ajan kiistelty kenelle alueen valtionmaat kuuluvat. Alueen omistusoikeusasiaan kuuluu olennaisesti historia, sillä erityisesti saamelaiset ovat vedonneet alueen olevan heidän historiallista kotimaataan ja heille kuulunutta.
Oikeusministeriö halusi selvittää asiaa, ja saada tutkimustietoon perustuvaa historiallista tietoa alueella vallinneista olosuhteista. Aiheesta aiemmin tehdyt selvitykset eivät olleet historiallisia. Oikeusministeriö julisti Lapin maanoikeustutkimushankkeesta avoimen hakukilpailun. Oulun ja Lapin yliopistot tekivät oikeusministeriölle tarjouksen, jossa meitä oli mukana kolme historioitsijaa Oulun yliopistosta ja yksi oikeustieteilijä Lapin yliopistosta. Tarjouksemme voitti hakukilpailun ainoana ehdokkaana. Hankkeen toteutuminen vahvistui vuoden 2002 lopulla.
Hanke lähti käyntiin vuoden 2003 alussa, ja se oli määrä toteuttaa kaksivuotisena. Käytännössä tutkimusraporttimme julkaistiin kuitenkin vasta lokakuussa 2006. Muut hankkeessa olleet historioitsijat tutkivat Enontekiön vanhempaa historiaa ja Inarin Utsjoen aluetta. Oma tutkimukseni keskittyi Keski-Lapin alueeseen.
Tiesitkö jo projektiin lähtiessäsi, että aiot laajentaa tutkimuksesi myöhemmin väitöskirjaksi?
Projektissamme ei ollut yhtään väitellyttä tutkijaa, joten jo alusta lähtien meillä kaikilla oli tarkoitus laajentaa nämä oikeushistorian raportit väitöskirjoiksi. Itse asiassa jo oikeusministeriön kanssa tekemäämme sopimukseen kirjattiin mahdollisuus, että tutkimuksiamme voidaan käyttää väitöskirjoina. Onhan se suotavaa myös oikeusministeriön näkökulmasta, sillä se vahvistaa hankkeen tutkimuksellista tasoa. Tässä vaiheessa kaksi meistä on väitellyt, kolmaskin väitöskirja tullee tämän vuoden puolella ja ehkä vielä neljäskin saadaan.
Minkälaisin mielin lähdit tutkimaan alun perin kiistanalaiseksi tiedettyä aihetta?
Tutkimuksen aloittaminen oli mielestäni kaksipiippuinen juttu. Aihe oli ilman muuta kiinnostava ja kiehtova. Harvoinhan käy niin, että tällainen vanhempaa historiaa koskeva aihe on suoraan sidoksissa nykypäivän kysymyksiin. Tämä tuo samalla tutkimukseen myös omat haasteensa, sillä se pakottaa tutkijan miettimään objektiivisuuteen liittyviä kysymyksiä ja tutkijan omaa asemaa tutkimuksessa.
Toisaalta melkeinpä pelkoa aiheutti se, että tiesin aiheen olevan erittäin kiistanalainen, monimutkainen ja henkilötasolle menevä kysymys. Kuitenkin vanhemman historian tutkijana koin positiivisena, mielenkiintoisena ja optimaalisena tilanteena lähteä tutkimaan tällaista aihetta.
Ilmeisesti kuitenkin jo tutkimuksen alkuvaiheessa sait uhkauskirjeitä?
Olimme tutkimuksen alkuvaiheessa varautuneet siihen, että tulemme saamaan kaikenlaista törkyä niskaan. Siihen ennakko-oletukseen nähden palaute oli yllättävän rauhallista. Yhteydenottoja tuli kyllä heti alusta lähtien, mutta ne olivat enemmänkin myötätuntoisia ja kannustavia, kuin häiritseviä. Saimme oikeastaan koko oikeusministeriön hankkeen ajan olla suhteellisen rauhassa, vaikka julkisuudessa kritisoitiin paljonkin tutkimuksen tarpeellisuutta.
Hankkeen aikana järjestimme Lapissa seminaarimuotoisia tiedotustilaisuuksia tutkimushankkeestamme. Näissä tilaisuuksissa myös paikalliset ihmiset saivat mahdollisuuden esittää omia näkökulmiaan. Tiedotustilaisuudet olivat mielestäni tunnelmaltaan positiivisia ja mukavia. Näihin aikoihin Lapin paikallisen väestön keskuudessa oli hyvinkin kärjistyneitä tilanteita ja jopa uhkailutilanteita. Tämä puoli ei kuitenkaan kohdistunut meihin tutkijoihin.
Olin oikeastaan aika yllättynyt, että väitöskirjani on herättänyt paljon voimakkaampia reaktioita. Oikeusministeriölle tekemäni tutkimuksen sisältöhän on pitkälti myös väitöskirjassani. Varmaankin siihen on yhtenä syynä väitöskirjan status.
Mitä uutta väitöskirjasi tuo aikaisempaan tutkimukseen? Entä vuonna 2006 julkaistuun tutkimukseesi Asutuksen ja maankäytön historia keskisessä Lapissa ja Enontekiöllä 1900-luvun alkuun?
Uutta on väitöskirjan ajallisesti vanhin osuus. Olen syventänyt myös ruohonjuuritasolla asutushistoriaan liittyviä asutuksellisia kehityslinjoja ja tulokseni ovat näin perustellumpia kuin oikeushistorian tutkimusraportissa. Uutta on myös tutkimusmetodiikan tarkastelu. Kruunun ja valtion suhteet paikallisiin olosuhteisiin ja oikeudellinen näkökulma ovat myös aiempaa perusteellisemman käsittelyn kohteena. Syvensin aineistoa ja analyysiä myös rajoihin ja maanhallintaan liittyvien kysymysten kohdalla. Maankäytön elinkeinojen kohdalla lisäsin aineistoa etenkin porosaamelaisten historian eli suurporonhoidon leviämisen osalta.
Huomasin, että tällaisen humanistisen tutkimuksen projektitutkimus alkaa kantaa hedelmää oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun tutkimukset ovat valmiita. Vaikka tutkimuksen tekovaiheessakin keskustellaan ja verrataan omia tutkimustuloksia projektin toisten tutkijoiden kanssa, on itse tutkimustyö varsin itsenäistä. Väitöskirjaani tehdessä huomasin, että pystyin monin osin vahvistamaan tutkimustani projektissa valmistuneiden raporttien avulla.
Väitöskirjasi on herättänyt runsaasti keskustelua. Esimerkiksi saamelaiskäräjien puheenjohtaja on jopa kyseenalaistanut työn tieteellisen arvon. Miltä tämä on tutkijasta tuntunut? Entä miten vastaat kriitikoille?
Kritiikki, myös negatiivinen kritiikki, kuuluu tutkimuksen tekemiseen. Historiantutkijan näkökulmasta väitöskirjaani kohtaan esitetty kritiikki on ollut toistaiseksi aika asiatonta. Historiantutkimuksellisiin kysymyksiin ei ole varsinaisesti puututtu, vaan negatiivinen arvostelu on ollut enemmän poliittisluonteista ja osin arvotontakin siinä mielessä, ettei se suoranaisesti liity tutkimukseeni.
Arvosteluun olen kommentoinut lähinnä toteamalla, ettei näihin historiallisiin kysymyksiin ole löytynyt kovin perusteltuja vasta-argumentteja. Sama koskee myös oikeushistorioitsija Kaisa Korpijaakko-Labbaa, joka on ollut viime vuosiin saakka ainoa näihin kysymyksiin Lapin osalta syvästi etenkin oikeudellisesta näkökulmasta perehtynyt tutkija. Hän on kritisoinut jyrkästi näitä oikeusministeriön rahoittamia tutkimusraportteja, ei niinkään väitöskirjaani. Hänen kritiikkinsä ei ole keskittynyt historiantutkimuksellisiin asioihin ja on siinä mielessä mennyt ikään kuin ohi tästä tutkimuksesta.
Pääsääntöisesti kritiikki on ollut kuitenkin hyvinkin positiivista. Väitöstilaisuuden ajankohta juuri ennen kesää oli omiaan rauhoittamaan negatiivistakin kritiikkiä. Saamani negatiivinen kritiikki onkin koostunut lähinnä yksittäisistä asiattomuuksista.
Lähdetkö vastaamaan kritiikkiin, joka on enemmän poliittista kuin historiantutkimuksellista?
Ilman muuta vastaan ja puolustan tietenkin omia tutkimustuloksiani ja myös niiden pohjalta tehtäviä poliittisiakin näkökantoja, joita esitetään. En vierasta sitä, että otan kantaa esitettyihin argumentteihin historiantutkijan näkökulmasta. Varsinaisesti nykyoikeuspoliittisiin kysymyksiin en lähde puuttumaan, koska niihin minulla ei ole historiantutkijana kompetenssia.
Voiko asiattoman kritiikin jättää omaan arvoonsa?
Olisi helppoa vastata, että asiattoman kritiikin antaa mennä ohi korvien, mutta ei se kuitenkaan mene. Ilman muuta se vaikuttaa. Tiettyyn pisteeseen saakka yrittää ymmärtää, olla sovitteleva ja tuoda erilaisia näkökulmia esille.
Tutkimuksesi on saanut tavanomaista laajempaa huomiota osakseen myös median taholta. Osasitko varautua medianäkyvyyteen?
Olin varautunut siihen, että väitöskirjani herättää keskustelua ja kiinnostusta niissä piireissä, jotka ovat tähän aihepiiriin syventyneet. Yllättävää oli, että väitöskirjani sai paljon laajempaa huomiota kuin raporttiemme julkaisu oikeusministeriön hankkeessa.
Tutkimuksesi poikkeaa useista historian tutkimuksista sen läheisessä suhteessa nykypäivän keskusteluihin. Olisiko nykypäivän keskustelut olleet näin selkeästi läsnä tutkimuksessasi ilman taustalla olevaa Oikeusministeriön hanketta?
Luultavasti olisin tehnyt väitöskirjan tästä aihepiiristä ilman oikeusministeriön hankettakin. Aihe on kiinnostanut jo kauan, ja olen sivunnut sekä asutushistoriaa että Lapin historiaa eri yhteyksissä. Todennäköisesti olisin tarttunut tähän aiheen ajankohtaisuuteenkin, vaikka epäilemättä myös oikeusministeriön tutkimusprojekti vaikutti siihen, että rohkenin sen tehdä.
Pitkään mietin kuinka voimallisesti tuon nykypäivän tutkimuksessani esille, ja miten taiteilen nykypäivän kysymysten ja menneisyyden välillä. Nykyisten poliittisten ja yhteiskunnallisten kysymysten voimallinen esiintuonti voi viedä huomiota itse tutkimuksen sisällöstä. Toisaalta tällaisen teeman on mielestäni tuotettava tietoja myös nykypäivän käyttöön. Koska tutkimus keskittyy ajallisesti pitkälle aikavälille voi tutkija tuoda painokkaasti ja synteesinomaisesti esiin keskeiset tutkimustulokset heijastamalla ne nykypäivään. Näin tehtynä lukijan on helpompaa arvioida väitteiden paikkansapitävyyttä.
Viittasit haastattelun alussa joutuneesi pohtimaan paljon tutkimuksen objektiivisuuteen liittyviä kysymyksiä. Miten tasapainottelit tutkijan position kanssa?
Tutkijan täytyy ilman muuta paikantaa oma suhteensa tutkittavaan aiheeseen, tässä tapauksessa Lappiin ja sen etnisiin ryhmiin. Ennen kaikkea tutkijan tulee arvioida historian kirjoituksia neutraalisti kontekstuoimalla tekstit ja niiden kirjoittajat aikakauden puitteisiin. Tutkijan tulee kysyä minkälaisia tekstit ovat, missä puitteissa ne on kirjoitettu ja missä yhteydessä tekstit ovat syntyneet. Tutkimusten sisällölle on löydettävä historiallinen tausta, jonka kautta sisältöä voidaan arvioida.
Mielestäni tutkijan tulee myös pysyä tiukasti asiakirjojen sisällössä niin, ettei anna nykypäivän tilanteen vaikuttaa tulkintoihin. Tärkeää on myös pyrkiä mahdollisimman kokonaisvaltaiseen tutkimukseen käyttämällä mahdollisimman kattavia asiakirja-aineistoja ja lähdeaineistoa.
Pyrin myös jatkuvasti pitämään mielessäni sen, mitä tutkin ja kysymään itseltäni, että eihän minulla ole tutkimuksessani tarve osoittaa jotakin, niin kuin valitettavan usein näissä yhteyksissä on tapahtunut. Koen tärkeänä, että tiedostan tutkimukseni eri osa-alueet ja pidän ne koko ajan mielessä. Se on aika haastavaa.
Erityisesti tutkimukseni loppuvaihe vaati tavallaan jatkuvaa itsensä tarkkailemista. Voisi helposti ajatella, että itsensä sammuttaminen nykytilanteesta toisi tutkimukseen objektiivisuutta. Mielestäni, se kuitenkin johtaa vielä kauemmaksi objektiivisuudesta, kuten Päiviö Tommila on todennut. Tavallaan silloin antaa kuitenkin nykyisyyden viedä itseään.
Yksi iso tutkimukseni taustalla vaikuttanut asia on saamelaisten asema nykypäivänä. Saamelaisten etnisyys, heidän alkuperäiskansan statuksensa, kansainvälinen alkuperäiskansojen asema, heidän oikeutensa ynnä muut sellaiset asiat, se tutkimuksen inhimillinen puoli. Olisi helppoa lähteä tekemään tutkimustaan ikään kuin heikomman asemasta ja yrittää puolustaa heidän oikeuksiaan. Kuitenkin tällainen suhtautuminen johtaa historian kysymyksessä helposti harhateille. Tutkijan tuleekin arvioida kriittisesti myös niin sanottuja itsestäänselvyyksiä.
Nämä kysymykset ovat olleet mielessäni oikeastaan koko tutkimuksen teon ajan. Täytyy olla aika lujaluontoinen itselleen, että tällaista tutkimusta uskaltaa tehdä. Sanoin väitöskirjakaronkassakin, etten olisi uskaltanut kirjoittaa väitöskirjaani tällä tavoin vielä 20 vuotta sitten. Silloin olisin varmaan myötäillyt niin, että olisin saanut positiivista kritiikkiä. Ehkä sitä uskaltaa kokemuksen ja perusteellisuuden tuomalla varmuudella kirjoittaa näin.
Olet nyt saanut ison projektin päätökseen. Minkälaisia suunnitelmia sinulle on tulevaisuuden suhteen?
Aion jatkaa tämän aihepiirin puitteissa erilaisilla teemoilla. Tiedossa on myös esitelmiä ja luentoja tutkimusaiheestani. Historiahankkeiden puitteissa teen myös arkistotyötä. Väitöskirjani aihepiirin tutkiminen tulee varmasti jatkumaan. Ei tästä koskaan pääse eroon. Eikä haittaa, vaikka ei pääsekään.
Haluatko itse vielä nostaa esille jotain näiden meidän kysymysten jälkeen?
Kuten jo aiemmin viittasin, on tutkimani aihepiiri aiemmin ollut lähinnä oikeushistoriallisten tutkimusten kohteena. Vaikka Lapin historiaa on tutkittu ja siitä on kirjoitettu paljonkin, on olemassa olevissa tutkimuksissa ollut selkeästi esillä varsin valikoituja historian näkemyksiä. Historiaa on käytetty valikoiden omien tavoitteiden hyödyntämisessä. Tällainen kokonaisvaltaisempi historiantutkimus tuo aivan toisenlaisen kuvan Lapin menneisyydestä. Tämä on mielestäni erittäin oleellinen huomio. Olenkin sitä mieltä, että Lapin maaoikeuskysymyksessä kannattaisi mieluummin keskittyä oikeudellisten perusteiden ja ratkaisujen selkeyttämiseen ja miettimiseen, kuin puutteellisen historiatiedon hyväksikäyttöön ja historian muuttamiseen tai uudelleen kirjoittamiseen. Siksi toivonkin, että väitöskirjani antaa miettimisen aihetta myös päätöksentekijöille.
Kirjoittajat ovat väitöskirjan tekijöitä Oulun yliopiston historian laitoksella.