Eva Johanna Holmbergin väitöskirja A Scattered Nation: Jews in the Early Modern English Imagination tarkastettiin Turun yliopiston Tauno Nurmela -salissa 6.9.2008. Virallisena vastaväittäjänä toimi professori Peter Burke Cambridgen yliopistosta ja kustoksena kulttuurihistorian professori Hannu Salmi Turun yliopistosta. Holmberg on kirjoittanut aihepiiristä myös monia artikkeleita, joita on julkaistu esimerkiksi Historiatieteellisessä aikakauskirjassa.
Eva Johanna Holmberg. Kuva: Jussi Matikainen.
Olet työskennellyt englantilaisten juutalaiskäsitysten parissa jo ennen väitöskirjaasi. Mistä kipinä aiheen tutkimiseen alun perin syttyi?
Ensimmäinen varhaiskipinä taisi syttyä, kun mietin esitelmän aihetta ISHA:n (International Students of History Association) seminaariin Venetsiassa. Vuosi taisi olla 1998. Päädyin jostain kumman syystä puhumaan Shakespearen Venetsian kauppiaan Shylockista, luultavasti maailmankirjallisuuden tunnetuimmasta juutalaisroistosta. Se esitelmä on varmasti paras unohtaa ja unohtuikin hetkeksi.
Olin myös kiinnostunut Italian renessanssista, ja seikkailinkin sen parissa muun muassa Firenzessä vaihto-opiskelijana. Tutkijuuden kipinä syttyi varsinaisesti graduvaiheessa. Olin keväällä 2002 ensimmäistä kertaa British Libraryssa ja yritin lukea kahdessa viikossa kaiken, mitä uuden ajan alun englantilaiset olivat juutalaisista kirjoittaneet. Se ei ymmärrettävistä syistä onnistunut, joten minun oli aivan pakko jatkaa aiheen parissa.
Minkälainen tunnelma sinulle jäi väitöstilaisuudesta?
Englannissa väitelleet tutut olivat kertoneet toinen toistaan hurjempia kauhukertomuksia omista vivoistaan, joten olin yrittänyt varautua kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan. Olen tyytyväinen, että keskustelu oli intensiivinen ja että koko ajan pysyttiin tiukasti aiheessa ja sen asiayhteyksissä. Keskustelua käytiin niin kulttuurihistorian suurista linjoista kuin työn yksityiskohdistakin: antisemitismin käsitteestä, Edvard Saidin Orientalismista (1978), Fernand Braudelin Välimeri-tutkimuksesta, sekä renessanssin matkakirjailijoiden ”luotettavuudesta”. Tilaisuus oli siis myös yleisöystävällinen. Kiitos tästä kuuluu Peter Burkelle, jonka tietämys niin uuden ajan alun kulttuurihistoriasta kuin sen tutkimisen kiemuroista hakee vertaistaan. Tietoisuus vastaväittäjän ominaisuuksista teki tapahtumasta hienon ja merkityksellisen itselleni, vaikka se aiheuttikin hieman ylimääräistä sydämen tykytystä.
Vastaväittäjänäsi toimi siis Cambridgen yliopiston emeritusprofessori Peter Burke. Myös Lontoon yliopiston professori Miri Rubin on kommentoinut ja tukenut työtäsi. Minkälaista oli suomalaisena tutkijana tehdä uuden ajan alun Englantia käsittelevää tutkimusta? Miten suomalaiseen väitöskirjan tekijään ja tutkimusaiheeseesi suhtauduttiin?
Muutaman kerran minulta on varovaisesti tiedusteltu olenko itse juutalainen. Taustalla lienee oletus, että aihe kiinnostaisi lähinnä juutalaisia tutkijoita tai että ns. toiseustutkimuksessa tutkijan position määrittely on tarpeellisempaa kuin muiden aiheiden parissa. Tutkimusaiheet ovat aina sekä poliittisia valintoja että henkilökohtaisesta kiinnostuksesta kumpuavia. Näiden valintojen syitä on usein yllättävän vaikea määritellä jälkikäteen.
Lähdin lisensiaatintyöni tarkastamisen jälkeen syksyllä 2004 vuodeksi Lontooseen ja olin vierailevana jatko-opiskelijana Warburg-instituutissa, perinteikkäässä renessanssitutkimuksen keskuksessa. Warburgissa tutkijoita oli kaikkialta maailmasta eikä siellä oudoksuttu esoteerisintakaan tutkimusaihetta. Myös IHR (Institute of Historical Research) oli erinomainen paikka tavata niin muita jatko-opiskelijoita kuin ujostella oman kirjahyllyn ”sisällöntuottajia”. Tapasin työni molemmat tarkastajat siellä ensimmäisen kerran.
Professori Miri Rubinin tavanneet tietävät, että häntä energisempää ja innostuneempaa historioitsijaa on vaikeaa löytää. Hän kannustaa väitöskirjantekijöitä, pyytää heitä esitelmöimään ja tutustuttaa heitä toisiinsa sekä kaikenlaisiin ”pelottaviin guruihin”, jollaiseksi hänet itsensäkin etukäteen kuvittelin. Oli hienoa saada esitarkastajakseen historiantutkimukselliset esikuvansa ja saada heiltä vielä kaiken lisäksi positiivista palautetta ja kannustusta.
Tutkimuksesi oli osa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimusprojektia ”Ruumiillisuus ja ero esimodernissa englantilaisessa kulttuurissa”, jonka johtajana Marjo Kaartinen on toiminut. Minkälainen kokemus työskentely projektissa oli?
Ruumiillisuus ja ero -projekti oli tutkijoidensa näköinen. Huomasimme Marjon ja Tom Linkisen kanssa, miten kiinnostuksemme nivoutuivat ”toisenlaisuuteen” ja siihen miten tärkeää osaa käsitykset ruumiillisuudesta näyttelivät erojen rakentamisessa ja käsitteellistämisessä. Oli myös valaisevaa tutkia käsitysten muotoutumista keskiajalta uudelle ajalle, koska se auttoi näkemään käsityksissä niin jatkuvuuksia kuin muutoksiakin. Tutkimusyhteistyö oli hedelmällistä ja ajoittaisista pitkistäkin välimatkoista huolimatta intensiivistä. Minulla oli onni saada työlleni asiantunteva ja kannustava ohjaaja, mainio tutkijakollega sekä mahdollisuus keskittyä tutkimuksen tekemiseen täysipäiväisesti.
Juutalaiset karkotettiin Englannista 1200-luvun lopulla. Oma tutkimuksesi käsittelee uuden ajan alun englantilaisten käsityksiä juutalaisista. Minkälaisista lähteistä sen ajan englantilaiset muodostivat kuvaansa juutalaisista?
Tutkin väitöskirjassani sitä, millaisiksi englantilaiset kuvittelivat juutalaiset juuri ennen heidän paluutaan maahan 1600-luvun puolivälissä. Juutalaisten karkotuksen totaalinen onnistuminen vuosina 1290–1656 lienee myytti ja riippuu tavasta, jolla juutalainen määriteltiin. Tämän pulman ratkaiseminen oli vaikeaa tuon ajan englantilaisillekin. Riittikö juutalaisuuteen se, että oli juutalaisten vanhempien tai isovanhempien jälkeläinen, vai saattoiko kääntyminen kristityksi ”pestä pois” juutalaisuuden?
Uuden ajan alussa reformaatio oli jälleen tehnyt ajankohtaiseksi ongelmaksi sen, miten eri uskonnon tai lahkon kannattajan saattoi tunnistaa. Englantilaiset kommentoivat juutalaisten nykytilaa ja elämäntapaa useimmiten muiden maiden konteksteissa, erityisesti matkakertomuksissa, historiateoksissa sekä näytelmissä. Juutalaisen hahmo oli tärkeä kristityn maailmankuvan rakennuspalikka, ja tällaisena myös saarnojen, kaskujen ja balladien varoittava esimerkki siitä, miten käy, jos kääntää selkänsä oikealle Messiaalle.
Käsitys juutalaisista ja juutalaisuudesta ei ollut yhtenäinen. Löysit englantilaisten asenteista ja juutalaiskuvista kielteisten ja ennakkoluuloisten piirteiden lisäksi myönteisiäkin asenteita ja kokemuksia. Kerro tarkemmin, minkälaisia. Entä mikä sai aikalaismatkailijat, joiden kirjoituksia käytät paljon lähteinäsi, ylipäänsä kiinnittämään huomiota juutalaisiin ja jakamaan tietonsa lukijoiden kanssa?
Usein käytetty antisemitismin käsite ei tuntunut avaavan 1800-lukua varhaisempien vuosisatojen juutalaiskäsityksiä tai tekevän niitä ymmärrettävämmiksi. Tästä syystä puhun tutkimuksessani juutalaisten kuvittelemisesta, siitä tulkinnallisesta prosessista, jossa englantilaiset muodostivat heistä mielikuvia. Osasin aiempien tutkimusten perusteella odottaa löytäväni kertomuksia juutalaisten ahneudesta, koronkiskuruudesta, kristittyjen kaivojen myrkyttämisestä ja pikkulasten rituaalimurhista. Mielikuvat juutalaisista olivat toki riippuvaisia siitä, missä asiayhteydessä heitä kuvattiin. Sananparsisssa, populaarikirjallisuudessa ja näyttämöllä esitelty juutalainen oli julma ja usein hieman säälittäväkin hahmo. Mutta tässä ei ollut kaikki.
Matkakertomukset 1500- ja 1600-luvuilta sisälsivät lukuisia kuvauksia juutalaisista. 1500-luvun loppupuolella matkailijoilta odotettiin, että he olisivat hyödyksi omalle maalleen tarkkailemalla vieraiden maiden tapoja, sotilasvarustusta ja -valmiutta sekä uskontojen ominaispiirteitä. Juutalaiset olivat jo karkotuksestakin johtuen kiinnostavia englantilaisille. Matkakertomuksissa juutalaisia saatettiin kommentoida hyvin myönteisestikin. Nimeltämainitut juutalaiset matkakumppanit saivat kehuja anteliaisuudestaan, viisaudestaan ja hyväsydämisyydestään, juutalaiset miehet ja naiset saatettiin kuvata kauniiksi ja tyylikkäiksi, lääkärit taitaviksi ja rabbit oppineiksi.
Monet matkailijat totesivat juutalaisten olevan kaikkea muuta kuin homogeeninen kansa ja että heidän tapansa, asuinsijansa, ammattinsa ja ulkomuotonsa olivat kaikki riippuvaisia siitä missä he asuivat ja miten heitä kohdeltiin valtaapitävien toimesta. Juutalaiset ikäänkuin aseteltiin matkakirjoissa maailmankartalle, joka ulottui 1500-luvulla yhä kaukaisempiin kolkkiin. Diaspora auttoi selittämään juutalaisten moninaisuuden ja teki haasteellisemmaksi esittää heistä yleistyksiä. Monet matkailijat totesivat yllättyneensä juutalaisten positiivisista piirteistä, mikä kertoo paitsi ennakko-oletusten negatiivisuudesta myös halusta korjata kielteisiä näkemyksiä.
Juutalaiset ovat olleet eri kulttuurien sisälläkin ”muita”,”toisia”, vaikka eivät olleetkaan ajan ainoa vähemmistöryhmä. Miten juutalaisten eriytyneisyys ja erilaisuus ymmärrettiin aikalaislähteissä? Minkä katsottiin aiheuttavan sen?
Euroopan mantereella oli toki monia muitakin tärkeitä vähemmistöjä ja kiinnostusta herättäneitä kansoja. Juutalaisten erityisasema oli kuitenkin kirjoitettu jo Raamattuun. Kärsimyksistä, karkotuksista ja vainoista huolimatta juutalaiset eivät suostuneet kääntymään kristityiksi, mikä kummastutti myös englantilaisia.
Uuden ajan alussa suosiota saaneet millenaristiset odotukset Jeesuksen toisesta tulemisesta herättivät pohdintoja keinoista, joilla juutalaiset saataisiin käännytetyiksi oikeaan uskoon. Jeesuksen toisen tulemisen ajateltiin olevan jopa tästä kääntymsestä riippuvainen. Raamatunkääntäjät ja oppineet tavoittelivat parempaa tietämystä heprean ja kabbalan saloista ja kääntyivät juutalaisten oppineiden puoleen. Juutalaiset olivat erityisasemassa myös siksi, että he olivat pitkään asuneet kristittyjen keskellä ja olivat näkyvä osa kaupunkikulttuuria niin idässä kuin lännessäkin.
Juutalaisvainot nähtiin usein Jumalan erityisenä rangaistuksena. Jumalan epäsuosio oli piirtynyt inhimillisten välikäsien kautta niin juutalaisten asuinsijoihin, ammatteihin, sieluun kuin ruumiiseenkin. Tämä oli yleisin tapa selittää juutalaisten erilaisuutta, erityisesti kuviteltuja huonoja ominaisuuksia. Juutalaisten menestystarinoita selitettiin puolestaan niin ruhtinaiden suosiosta, juutalaisten omasta nokkeluudesta, joskus jopa kärsimysten jalostamasta luonteesta johtuviksi.
Käytit tutkimuksessasi laajaa ja monipuolista materiaalia 1500-luvun puolestavälistä 1600-luvun puoleenväliin. Digitalisointi on edennyt monen aineiston kohdalla nopeasti. Kuinka paljon jouduit vielä viettämään aikaa erilaisissa arkistoissa vai pystyitkö hyödyntämään digitalisoituja aineistoja?
Turun yliopiston hankkima Early English Books Online -tietokanta (EEBO) on helpottanut tutkimuksen tekemistä. Tällaiset tietokannat ovat välttämättömiä, jos halutaan, että suomalaiset tutkijat voisivat edes hieman tasa-arvoisemmin ryhtyä tutkimaan Englannin historiaa ja kirjallista kulttuuria. Englannissa oleskelevan tutkijan saatavilla ovat lisäksi käsikirjoituskokoelmat, oikeus- ja asiakirjalähteet, sekä kattavammat kokoelmat vanhaa ja uutta tutkimuskirjallisuutta. Huomaan tulevani Lontoossa hemmotelluksi, British Libraryssa yksinään on n. 13 miljoonaa kirjaa ja kävelymatkan päässä on runsaasti erinomaisia kirjastoja. Kätevyydestään huolimatta EEBO ei onnistu koskaan täysin korvaamaan kirjaa tai käsikirjoitusta, jota voi nuuskia lähietäisyydeltä.
Olet tällä hetkellä vierailevana tutkija Lontoossa Birkbeck Collegen englannin laitoksella. Kerro hieman tämän hetken tutkimushankkeestasi.
Olen täällä Suomen Akatemian ulkomaan apurahalla, ja tarkoituksenani on aloittaa väitöksen jälkeinen tutkimusprojekti englantilaisten matkakokemuksista ja kertomuksista Välimeren piirin kansoista. Juutalaiset, muslimit ja läntiset katoliset kristityt saivat paljon huomiota englantilaisilta matkailijoilta, niin diplomatian, kauppasuhteiden ja kilpailun kuin uudentyyppisen etnografisen mielenkiinnonkin tähden.
Minua kiinnostaa se, miten englantilaiset kuvasivat Välimeren kulttuurien rinnakkaiseloa, vuorovaikutusta, ja arkisia tapoja. Muuttuvat valtasuhteet, uskonnolliset erot ja etnisyys näkyivät kansojen tavoissa, myös varsin arkisissa ja jokapäiväisissä asioissa. Minua kiinnostaa se, miten tällaisia ”arkisia” eroja koettiin ja kohdattiin sekä miten niistä kerrottiin kirjeissä, matkapäiväkirjoissa ja painetuissa matkakirjoissa. Myös väitöskirjakäsikirjoituksen julkaisuprojekti on työn alla.