Kohti uutta

 

Tässä Ennen ja nyt -julkaisun numerossa sekä tieteelliset artikkelit, haastattelut että kirja-arviot keskittyvät aikakauteen, jota Suomessa on totuttu kutsumaan Ruotsin vallan ajaksi. Riikka Miettinen analysoi referee-artikkelissaan itsemurhan käsittelyä 1600-luvun Lounais-Suomessa, Ulla Koskinen puolestaan tarkastelee varhaismodernin ajan aineellista kulttuuria aatelismies Arvid Tawastin tilien ja kirjeenvaihdon perusteella. Susanna Niiranen puolestaan valottaa haastattelussa keskiajan naistrubaduurien maailmaa.

Keskiajan ja varhaismodernin ajan tutkimus on korkeatasoista ja monialaista, ja tällä vuosituhannella Suomessakin on käynnistetty monenlaisia yhteistyöhankkeita ja keskuksia. Esimerkkeinä voinee mainita Tampereen yliopiston Trivium (Tampere Centre for Classical Medieval and Renaissance Studies) sekä Turun yliopiston Tucemems (Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies), puhumattakaan monista Akatemian ja Pohjoismaisten rahoittajien tukemista hankkeista sekä alan tieteellisten seurojen ja yksittäisten tutkijoiden työpanoksesta.

Keskiaika ja uuden ajan alku kiinnostavat edelleen myös suurta yleisöä, kuten esimerkiksi moniaalla järjestettävät, tässäkin numerossa käsiteltävät keskiaikamarkkinat osoittavat. Menneisyyttä pyritään tutkimaan myös esimerkiksi kokeellisen arkeologian keinoin, jota esitellään erityisessä haastattelussa. Vuosittain julkaistaan laadukkaita tietokirjoja, vuonna 2009 huomiota herätti muun muassa Mirkka Lappalaisen Susimessu, jonka Ulla Koskinen arvioi tässä numerossa.

Tähän vilkkauteen nähden on sääli, ettei aikakausista saatu uusi tieto tavoita kovinkaan hyvin esimerkiksi koululaisia. Peruskoulussa varhainen historia käydään läpi sangen pikaisesti alaluokilla, eikä vuotta 1809 edeltävä Suomen historia kuulu lukion pakollisiin kursseihin. Toki on ymmärrettävää, että opetuksessa on tehtävä valintoja ja rajauksia. Kun "Ruotsin vallan aika" yleiskeskustelussa kuitenkin herättää voimakkaitakin tuntoja ja kirvottaa vahvoja mielipiteitä, ja kun kyseessä on aikakausi, johon yhteiskuntamme ja kulttuurimme monin tavoin yhä pohjaa, pitäisi aiheella olla itseoikeutettu paikkansa kouluopetuksessakin.