Anu Raunio väitteli 30.1.2010 Turun yliopistossa katoliseen uskoon kääntyneistä pohjoismaalaisista kertovalla tutkimuksellaan Conversioni al cattolicesimo a Roma tra Sei e Settecento. La presenza degli scandinavi nell’Ospizio dei Convertendi eli Kääntymyksiä 1600- ja 1700-luvun Roomassa. Pohjoismaalaiset Ospizio dei Convertendissa. Vastaväittäjänä toimi filosofian tohtori Vera Nigrisoli Wärnhjelm Falunin yliopistosta ja kustoksena italian kielen ja kulttuurin professori Luigi G. de Anna Turun yliopistosta.
Väitöskirjassa tutkitaan katoliseen uskoon kääntyneitä pohjoismaalaisia roomalaisessa hospitsissa, Ospizio dei Convertendissa. Tavallisesti sana hospitsi liitetään sairaiden hoitamiseen, mutta se tarkoittaa myös matkailijoille suojaa tarjoavaa laitosta. Ospizio dei Convertendi on suomennettuna ”käännynnäisten hopsitsi”. Tutkimus käsittelee ajanjaksoa vuodesta 1673 vuoteen 1706.
Lähdemateriaalina on käytetty hospitsin asukasluetteloa sekä katolisten pappien laatimia muistioita. Muistioihin kirjattiin käännynnäisten omia kertomuksia elämänvaiheistaan sekä heidän kääntymysprosessistaan. Tutkimuksessa selvitetään käännynnäisten taustan lisäksi sitä, millaisia olivat ne olosuhteet ja syyt, jotka olivat johtaneet siihen, että kukin hospitsin asukkaista oli päätynyt vaihtamaan vakaumustaan.
Erityisen mielenkiintoisen väitöstilaisuudesta teki se, että Raunio on Suomessa ensimmäinen italian kielen ja kulttuurin oppiaineesta tohtoriksi väitellyt henkilö. Italiaa käsitteleviä tai italiaksi kirjoitettuja väitöskirjoja on julkaistu aikaisemminkin, muttei Italian kielen ja kulttuurin oppiaineessa. Myös vastaväittäjä oli tilaisuudessa ensikertalainen. ”Tilaisuus meni oikein hyvin ja siellä oli keskusteleva tunnelma. Muutama kysymys sai hetkeksi pasmat sekaisin, mutta niin kai sen kuuluukin mennä”, Raunio kertoo.
400-vuotiaita italialaishämähäkkejä ja kiehtovia tekstejä
Raunio tutustui hospitsin asukkaisiin jo graduvaiheessa. Hän tutki italialaista matkakirjallisuutta, tarkemmin italialaisen Francesco Negrin matkaa Lappiin ja muualle pohjolaan 1600-luvun puolivälissä. Biografisessa aineistossa Negri mainittiin yhdeksi Ospizio dei Convertendin perustajista. Raunio seurasi italialaismatkailijan jälkiä Vatikaanin arkistoon, jossa hän löysi aiheen väitöskirjaansa. Väitöskirjan lähteet ansaitsevat erityismaininnan: Raunio on käyttänyt enimmäkseen aikaisemmin tutkimatonta materiaalia Vatikaanin arkistosta 1600–1700-luvulta. Rauniota varoiteltiin etukäteen siitä, ettei tutkimusluvan saaminen olisi helppoa. Hän kuitenkin tiesi mitä etsiä ja hallitsi tarvittavan kielen. Perusopintojensa loppuvaiheessa Raunio oli työharjoittelussa Suomen Rooman-instituutissa. Hän sai instituutista puoltavan suosittelukirjeen, ja myös italian kielen taito auttoi tutkimusluvan saamiseen. Raunio toteaa, että 1600-luvun italia on sanastonsa puolesta haastavaa, ja tutkimus vaati historiallisesta otteestaan huolimatta huomattavan määrän filologista työtä. Usein vanhahtavaa aineistoa tutkitaan vaikkapa mikrofilmien avulla, mutta nyt Raunion käytössä oli alkuperäisaineisto, jolla oli erityinen viehätyksensä. ”Välillä kansioista tipahteli ties kuinka vanhoja kuivuneita hämähäkkejä”, Raunio kertoo. Ajatus tutkijasta Vatikaanissa herättää mielikuvan tieteentekijästä, joka kyyristelee pimeissä kellareissa kuin Enkelit ja demonit -elokuvan päähenkilö. Vatikaanin arkistot ovat todellisuudessa kuitenkin kaukana tästä. ”Tutkijasali on tunnelmaltaan hyvin arvokas ja itse asiassa sisäpihalle avautuvien ikkunoiden ansiosta varsin valoisa”, Raunio kuvailee.
Raunio teki väitöskirjaansa Roomassa, paitsi Vatikaanin arkistossa, myös Propaganda Fiden ja Rooman vikariaatin historiallisessa arkistossa. Hän perehtyi myös Ruotsin arkistoissa säilytettäviin, Roomasta kertoviin matkakirjoihin. Matkustelu oli vaivan arvoista, sillä Raunion mielestä vanhojen tekstien lukeminen on sanoinkuvaamattoman kiehtovaa. Hän vinkkaa, että Vatikaanin aineistot ovat myös sosiaali- ja kulttuurihistorioitsijalle oikea aarreaitta. Hänen tutkimallaan ajanjaksolla Ospizio dei Convertendissä kävi 2203 vierasta joka puolelta Eurooppaa, ja papit haastattelivat jokaisen tulijan mahdollisimman tarkkaan. ”Tietoa löytyy erityisesti siirtolaisuudesta, mutta myös perheiden sisäisistä suhteista. Hospitsin olemassaolo ja toiminta kyllä tunnetaan, mutta jostain syystä siitä kirjoittaneet tutkijat eivät ole juurikaan menneet rekisteriä pidemmälle, siis perehtyneet tähän mikrohistoriallisesti paljon kiinnostavampaan aineistoon, johon oma tutkimukseni pitkälti perustuu”, Raunio pohtii. Hän myöntääkin, että tutkimuksen vaikein osuus oli monitieteisen työn rajaaminen.
Uusia syitä vaihtaa uskontoaan
1600-luvun puolivälissä Pohjoismaat noudattivat tiukan luterilaista kirkkopolitiikkaa. Katolilaisuuteen kääntyminen oli kielletty maastakarkotuksen ja kuolemanrangaistuksen uhalla. Raunio kertoo, että tuon ajan Pohjoismaissa elämä katolilaisena oli käytännössä mahdotonta. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että vielä 1600-luvullakin monet suomalaiset viettivät pyhimysten juhlapäiviä ja että seurakunnan pappikin saattoi sen hyväksyä. Puhdasoppisen luterilaiseen ajatteluun siirtyminen on siis ollut pitkä prosessi. Roomassa katolinen kirkko oli säilyttänyt asemansa, ja sinne saapuvia luterilaisia kannustettiin kääntymään vastauskonpuhdistuksen hengessä. 1600-luvulla yhä useampi pohjoismaalainenkin matkusti tuohon kaupunkiin ja päätyi katolisen uskon vaikutuspiiriin. Raunion väitöskirjan tutkimuksenkohteena oleva roomalaishospitsi, Ospizio dei Convertendi, oli suunnattu nimenomaan katoliseen uskoon kääntyville ulkomaalaisille.
1600-luvun ruotsalaisten kääntyminen katolilaisuuteen on tutkimuksessa usein liitetty siihen, että Ruotsin kuningatar Kristiina (1626–1689) hylkäsi luterilaisuuden ja muutti Roomaan vuonna 1655. Käännynnäisiä ruotsalaisaatelisia on pidetty onnenonkijoina, joita ei kiinnostanut uskonto vaan pääsy esimerkiksi kuningatar Kristiinan tai vaikkapa Pyhän Birgitan talon palkkalistoille. Väitöskirjassaan Raunio osoittaa, että syyt katolilaisuuteen kääntymiselle ovat paljon luultua monitahoisempia. ”En varsinaisesti kumoa tulkintaa onnenonkijoista, sillä sellaisiakin tapauksia toki oli, mutta osoitan väitöskirjassani, että ilmiö oli huomattavasti monimutkaisempi ja monisyisempi, se lähti enemmänkin käytännön tarpeesta sopeutua yhteiskuntaan”, Raunio kertoo.
Moni käännynnäinen oli elänyt pitkään Euroopan katolisilla alueilla. Yksi yleinen syy oli niin sanottu household conversion eli siirtyminen tunnustamaan esimerkiksi työnantajan tai aviopuolison uskoa. ”Viitteitä on myös katolilaisten kulttuurisesta vetovoimasta. Käännynnäiset kokivat katolisten hallitsijoiden hovit, tieteelliset piirit ja akatemiat Pariisissa ja Ranskassa yleviksi”, Raunio kertoo. Monet Keski-Euroopan protestanttisia alueita tarkastelleet tutkijat ovat sitä mieltä, ettei protestanteille sallittua uskonharjoittamisen repertuaaria, eli rukouksia, pyhimyksiin vetoamista ja henkilökohtaista uskoa, koettu riittäviksi vaikeuksien keskellä. Alkuperäisaineistosta löytyy myös kertomuksia, joissa käännynnäinen on ollut ahdingossa ja luvannut matkustaa Roomaan katolisen kirkon huomaan, mikäli parantuu tai selviää vaikeuksistaan. Toki huijareitakin on varmasti ollut, heille hospitsin tarjoama aineellinen apu oli tapa rahoittaa oleskelu Roomassa. Käännynnäisiä tarkkailtiin tarkasti, ja niin sanotut ammattimaiset käännynnäiset saattoivat joutua inkvisition eteen.
Aateliset, merimiehet ja sotilaat käännynnäisinä
Raunion tutkiman ajanjakson aikana (1673–1706) hospitsissa vietti aikaa 2203 vierasta. Heistä 74 oli ruotsalaisia, suomalaiset ja liivinmaalaiset mukaan lukien. Tanskalaisia ja norjalaisia hospitsissa kävi kaikkiaan 27. Aikaisemmin on uskottu, että katoliseen uskoon kääntyivät lähinnä aateliseen ja oppineet, mutta Raunio paljastaa väitöskirjassaan käännynnäisten kirjon: heidän joukossaan oli sotilaita, käsityöläisiä ja merimiehiä. Joukkoa yhdistää se, että he olivat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta nuorehkoja miehiä. Useat olivat eläneet vuosikausia tai joskus jopa vuosikymmeniä Euroopan katolisilla alueilla ja kääntymys lähti tavallaan käytännön tarpeesta integroitua.
Väitöskirjan lopussa tarkastellaan pohjoismaalaisten käännynnäisten myöhempiä vaiheita: 57 hospitsissa oleilleen henkilön lähdön jälkeinen määränpää tunnetaan. Jotkut jäivät Roomaan opiskelemaan tai harjoittamaan ammattiaan, toiset ryhtyivät sotilaiksi. Raunio onnistui selvittämään, mitä osalle Ruotsiin palanneista tapahtui. Katolilainen tausta on ollut luultavasti helppo salata, mutta juorut liikkuivat silti. Aikalaiskuvaukset paljastavat, että entiset katolilaisuuteen kääntyneet ovat joutuneet kotimaassaan hyljeksinnän kohteeksi.
Seuraavat etapit: Toscana ja Pariisi
Raunion väitöskirja tullee saamaan kansainvälistä huomiota. Italiankielisen väitöskirjan lisäksi tutkimuksesta on valmisteilla englannin- ja ruotsinkieliset artikkelit. Hän uskoo väitöskirjan kiinnostavan esimerkiksi myös sukututkijoita, jotka saavat tutkimuksen liitteinä olevista listoista paljon irti, vaikkeivät osaisikaan italiaa. Väitöskirja on jo herättänyt kiinnostusta Ruotsissa, olihan suurin osa käännynnäisistä kotoisin nykyisen Ruotsin alueelta. Työssä käsitelty kuningatar Kristiina kiinnostaa myös monia.
Entä mihin tuore tohtori suuntaa seuraavaksi? ”Palaan minulle mieluisan aiheen, eli italialaisen 1600- ja 1700-luvun matkakirjallisuuden tutkimukseen”, Raunio paljastaa. Hänen tarkoituksena on laatia italialaisen Alessandro Bichin vuoden 1696 Ruotsia kuvaavasta matkapäiväkirjasta filologinen, kulttuurihistoriallisella esipuheella varustettu editio. Tästä syystä Raunio lähteekin seuraavaksi Toscanaan ja Pariisiin. ”Tilanteeni taitaa olla sama kuin muillakin nuorilla tutkijoilla, eli lähden sinne, missä on tutkimusrahoitusta tarjolla.”