Lappalainen, Mirkka: Susimessu. 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa. Kustannusosakeyhtiö Siltala: Helsinki 2009.
Jo takakansitekstissään Mirkka Lappalaisen uusin tutkimus uuden ajan alun Suomesta ja Ruotsista lupaa jännittävän lukuelämyksen. Sen mukaan teos tarttuu riuskalla otteella suuriin kysymyksiin: kansalliseen nuijasotamyyttiin, uskonpuhdistuksen etenemiseen sekä Suomen suunniteltuun siirtämiseen Ruotsista Puolan yhteyteen. Pääasiat on ilmoitettu jo takakannessa ja ne ovat selkeitä, laajoja ja iskeviä. Kirja on tarkoitettu akateemista yhteisöä laajemmalle lukijakunnalle. Sopivan kokoisen ja kauniilla kansipaperilla päällystetyn kirjan ottaa mielellään käteensä. Lukemisen vauhtiin päästyä sitä ei helpolla laskekaan pois.
Silmäys sisällysluetteloon kertoo pääpiirteissään, mistä kirja kertoo. Luvuilla on lyhyet ja iskevät, mutta informatiiviset otsikot. Teoksen koko nimen selitystä sen sijaan saa odottaa viimeisille sivuille saakka. Kirjan alkuun on koottu aikajana sekä kartta, joista saa yleiskäsityksen tapahtumista ja maantieteellisestä alueesta. Lisäksi mukana on kaavio Ruotsin kuninkaiden sukulaisuussuhteista.
Susimessun aiheena on Ruotsissa ja Suomessa 1590-luvulla puhjennut kriisi ja sisäinen valtakamppailu, joka huipentui sisällissotaan Puolassa asuneen kuningas Sigismundin ja hänen setänsä Kaarle-herttuan välillä. Poliittiseen taisteluun kytkeytyi kiista uskonnosta katolilaisten ja luterilaisten kesken. Taustalla oli myös Venäjää vastaan käyty pitkällinen sota, joka rasitti valtakuntaa ja koetteli etenkin Suomea. Täällä kriisiin yhdistyi nuijasotana tunnettu talonpoikaisnousu.
Perimmäiseksi kysymyksekseen Lappalainen nostaa yksinkertaisesti sen, miksi loppujen lopuksi kävi niin kuin kävi? Miten sodan riepottelemasta ja uskonnollisesti hajanaisesta Ruotsista tuli 1600-luvun alussa luterilainen suurvalta? Kirjoittaja esittelee päätulkintansa valtakamppailusta heti alussa. 1590-luvun kriisissä oli kyse siitä, saavuttaisiko puolalais-katolinen rintama Itämeren herruuden ja siitä, hallitsisiko Ruotsin valtakuntaa tulevaisuudessa itsevaltias kuningas vai joukko ylhäisöperheitä.
Aihetta on tutkittu sekä Suomessa että Ruotsissa vuosikymmenten kuluessa paljon. Lappalainen esittelee tutkimuskentän ja oman tutkimuksensa siihen tuoman uuden, kokonaisvaltaisen näkökulman. Kirjassa tarkastellaan kriisin aikaa kokonaisuutena, yksityiskohtiin takertumatta, aiemman tutkimuksen ongelmiin puuttuen.
Lappalainen suhtautuu tutkimusperinteisiin terveen kriittisesti. 1800–1900 -lukujen kansallinen historiankirjoitus ja luterilainen kirkkohistoria ovat hänen mukaansa luoneet tapahtumista kokonaan oman totuutensa, joka elää vielä 2000-luvun ihmisten historiatietoisuudessa. Tutkimuksissa on toisteltu myyttejä ja toisaalta kirjoitettu tarkkaa tapahtumahistoriaa, jolloin yleisnäkemys ja kriittinen suurempiin puitteisiin liittäminen on unohtunut. Lappalainen ottaa tarkoituksella laajan näkökulman ja liittää tapahtumat eurooppalaiseen kontekstiin. Puolan rooli nousee erityisesti esille Sigismundin toisena kuningaskuntana. Katolisen ja protestanttisen maan yhdistäminen saman hallitsijan alle aiheutti väistämättömän ristiriitatilanteen, joka on teoksen keskiössä.
Tutkimus jakaantuu 25 lukuun, jotka etenevät kronologisesti esitellen tapahtumien kulkua kolmella eri näyttämöllä: Ruotsissa, Puolassa ja Suomessa. Teksti etenee sujuvana kerrontana, jossa päähenkilöt, kuten Juhana III, Sigismund, Kaarle-herttua ja Klaus Fleming, kuljettavat juonta eteenpäin omine päämäärineen ja edesottamuksineen. Lappalainen nostaa yksilöt voimakkaasti esiin. Tapahtumien kulkua muokkasivat vallantavoittelija Kaarlen ja kuningasta puolustaneen Flemingin kaltaiset voimakkaat toimijat, jotka ottivat ohjat omiin käsiinsä. Passiiviseksi kuvattu kuningas Sigismund ei ollut omillaan tässä kovilla panoksilla käytävässä pelissä.
Tapahtumat yhdistetään historialliseen kontekstiinsa monipuolisesti. Poliittisia kuvioita taustoitetaan talouden, uskonto- ja kauppapolitiikan, ulkopoliittisten visioiden, kulttuurin ym. keinoin. Näin piirtyy kokonaisvaltainen kuva, jossa otetaan huomioon elämän monet puolet, ei vain politiikka tai uskonto yhteyksistään irtirepäistyinä. Lappalaisen teos ei ole laajasta otteestaan huolimatta ylimalkainen yleisesitys tapahtumista, vaan kirjasta huokuu vahvan näkemyksen luotsaamana laadittu kokonaistulkinta, synteesi, johon yksityiskohtien tuntemus on valettu.
Laajan näkökulman ja kokonaistulkinnan lisäksi Susimessu tuo tutkimukseen uuden tuulahduksen myös elävällä kielellään. Aiheen hallinta näkyy ilmaisutavan vaivattomuutena. Teksti on sujuvaa, kieli rikasta ja vaihtelevaa, mutta silti yksinkertaista ja selkeää. Kirja on helppotajuinen ja luettavissa ilman taustatietoja aiheesta. Teksti on valovuosien päässä valitettavan tavallisesta historiallisesta kirjoitustyylistä, jota leimaa akateemisen hankala ilmaisutapa.
Kerrontaa sävyttää kauttaaltaan draamallinen eteneminen, joka pitää lukijan tiukasti otteessaan. Vaikka lopputulos on tiedossa, kirjaa lukee malttamattomasti eteenpäin kuin jännitysnäytelmää, jotta näkisi, mihin suuntaan tapahtumat kallistuvat. Luonnekuvissa ei arastella. Mielikuvitustakaan kaihtamatta päähenkilöistä on luotu näytelmän hahmoja, joilla on tyypillinen luonteensa ja siihen sopivat pyrkimykset. Lukijalle ei jää epäselväksi, että kuningas Juhana oli traaginen renessanssiruhtinas ja Arvid Stålarm sovinnollinen rauhanrakentaja.
Mieleen painuu myös, kuinka pimeä ja synkkä paikka Suomi tähän aikaan oli. Rohkea kirjoitustyyli luo väistämättä yleistyksiä ja tulkinnanvaraisuuksia. Näkemystä leimaa 1500-luvun vaarallisuus: ”idän ja pohjoisen erämaissa kulkivat ryöstäjät ja sotajoukot kuin pedot”, mikä johdattaa ajatukset perin tolkienmaiseen pahuuden valtakuntaan. Aikakauden kulttuurissa ja yhteiskunnassa on kuitenkin yhä paljon tutkimattomia teemoja, joiden tutkimus voi tulevaisuudessa muokata yleisvaikutelmaa valoisampaan suuntaan.
Susimessu on rohkeasti ja intuitiivisesti kirjoitettu kirja, jossa tartutaan isoihin kysymyksiin uudenlaisella otteella. Teos piirtää voimakkaan kokonaiskuvan 1590-luvun tapahtumista ja niiden taustoista. Yksityiskohtiin ei jumiuduta, mutta niitä tuodaan kyllä esiin tarpeen vaatiessa runsaastikin, varsinkin ylätason poliittisten toimijoiden osalta. Tarkastelun kokonaisvaltaisuus ja tiivistäminen helppolukuiseksi tekstiksi perustuu vankkaan asiantuntemukseen ja lähteiden ja tutkimuskentän perinpohjaiseen tuntemukseen. Lappalainen tarjoaa lukijoilleen loppuun asti ajatellun, yhtenäisen kokonaisnäkemyksen kriisin ajasta. Tämän lisäksi teos on hieno lukuelämys. Suuret linjat tuodaan yksinkertaisesti esiin ja mukaan otettavat asiat on loppuun asti punnittu sekä asetettu lukijan eteen mahdollisimman hiotussa muodossa.
FM Ulla Koskinen tutkii 1500-luvun aatelin verkostoja Tampereen yliopiston Historiatieteen ja filosofian laitoksella.