1800–luvun amerikkalainen Kalevanpoika: Henry Wadsworth Longfellow

Runoilija Henry Wadsworth Longfellow (1807–1882) oli 1800-luvulla yksi tunnetuimmista amerikkalaiskirjailijoista. Hän aloitti runojen kirjoittamisen ollessaan opiskelijana Bowdoin Collegessa. Esimerkkinä hänen esikoistuotannostaan voi mainita romanttisen runon ”Italian Scenery,” jonka hän kirjoitti 17-vuotiaana 1824 ja jossa hän kuvaa idealisoitua italialaismaisemaa. Runon maisema pohjautuu täysin mielikuvitukseen eikä se vastannut todellisuutta, kuten Longfellow itse pettyneenä totesi saatuaan myöhemmin mahdollisuuden vierailla Italiassa. Mutta kyseinen runo osoittaa, että Longfellow oli jo nuoruusvuosinaan kiinnostunut vieraista maista, niiden kulttuureista ja kielistä.

Erityisesti Eurooppa eli Vanha Maailma (Old World) kiehtoi Longfellowta, kuten monia hänen aikalaisiaan. Hän sai tilaisuuden matkustaa Eurooppaan ensimmäisen kerran vuonna 1826. Longfellow oli tuolloin vain 19-vuotias. Noin kolme vuotta kestäneen matkansa aikana hän tutustui Keski- ja Etelä-Euroopan maihin, niiden kirjallisuuteen ja kieliin. Euroopan kiertueen tarkoituksena oli hankkia pätevyys vieraiden kielten opettajan virkaan Bowdoin Collegessa. Vuonna 1834, kun hänelle tarjottiin vieraiden kielten professorin virkaa Harvardin yliopistossa, Longfellow palasi Eurooppaan parantaakseen kielitaitojaan. Tällä kertaa hän matkusti pohjoiseen Ruotsiin saakka.

Pohjoismaissa ollessaan Longfellow opiskeli ruotsia ja tanskaa, otti suomenkielen tunteja ja tutustui Pohjoismaiden kirjalliseen tuotantoon. Matkan jälkeen tämä lahjakas kirjailija, kielten opettaja ja vieraiden kulttuurien asiantuntija teki Pohjoismaiden kieliä ja kulttuuria tunnetuksi amerikkalaiselle yleisölle. Tärkeää hänen omalle kirjalliselle tuotannolleen oli tutustuminen suomalaiseen Kalevalaan.

Kielten opintojen lisäksi Longfellow kokosi Euroopassa vieraillessaan vieraskielistä kirjallisuutta sekä Harvardin yliopiston kirjastoon että omaan kirjastoonsa. Longfellown kirjasto, joka on hänen kauniin, nyt museona toimivan kotinsa yksi mielenkiintoisimmista huoneista, on todiste hänen kiinnostuksestaan vieraita kulttuureita ja kieliä kohtaan. Talon kirjastosta löytyy muiden amerikkalaisten, englantilaisten ja vieraskielisten teosten joukosta muutamia suomenkielisiä tai Suomen kirjallisuuteen liittyviä teoksia.

Vaikka kirjojen kokonaislukumäärä on pieni, niiden aiheet kattavat useita eri kiinnostuksen alueita. Ne osoittavat, miten Longfellow oli monipuolisesti lahjakas vieraiden kielten taitaja ja miten hänen mielenkiintonsa vieraita kulttuureita kohtaan oli hyvin laaja-alainen. Teokset nimittäin käsittelevät uskontoa, kielioppia ja kaunokirjallisuutta; joukossa on romaaneja ja runokokoelmia.

Longfellown kirjaston hyllyiltä löytyy mm. Suomessa Turun seudulla sijaitsevassa Tuorlan kartanossa syntyneen ruotsalaiskirjailijan Fredrika Bremerin (1801–1865) teoksia, esimerkiksi kolme kopiota hänen romaanistaan Teckningar ur hvardagslifvet (Sketches of Every-day Life) alkuperäiskielellä vuodelta 1828. Bremerin teoksia oli käännetty heti niiden ilmestyessä muille kielille ja englanninkieliset käännökset olivat tunnettuja ja arvostettuja jopa Yhdysvalloissa. Teoksissaan Bremer kuvaa realistisesti arkipäivän elämää ja käsittelee 1800-luvun naisten vaikeuksia ja voimassaolevia lakeja, jotka rajoittivat heidän mahdollisuuksiaan itsenäiseen elämään. Romaanikirjailijana Bremer olikin tunnettu 1800-luvun naisten aseman puolestapuhuja. Muita Bremerin romaaneja löytyy Longfellown kirjastosta englanninkielisinä käännöksinä: The President’s Daughters (1843), The Home or Family Cares and Family Joys (1843), New Sketches of Everyday Life: A Diary (1844) ja The Parsonage of Mora (1845).

Longfellown kirjastossa olevien tärkeimpien Suomeen liittyvien kirjojen joukossa on mm. suomenkielinen Kalevala (toinen painos vuodelta 1849), joka on julkaistu Helsingissä. Siinä ei ole muita Longfellown tekemiä merkintöjä kuin hänen nimensä ja maininta, että teos on suomenkielinen (”Finnish”). Lisäksi Longfellow omisti vieraskielisiä versioita Kalevalasta. M. A. Castrénin kääntämä ruotsinkielinen versio on vuodelta 1841. Ranskankielinen Kalevala on vuodelta 1845 kun taas saksankielinen käännös on julkaistu vuonna 1852. Nämä eri versiot Kalevalasta voidaan katsoa todisteeksi siitä, miten Longfellow koki teoksen tärkeäksi ja halusi tutkia alkuperäisen Kalevalan lisäksi sen vierasmaalaisia käännöksiä. On mahdollista, että muunmaalaiset versiot kiinnostivat Longfellowta sen takia, että niistä hän pystyi tutkimaan, miten Kalevalan runomittaa oli käännetty eri kielille.

Muita Suomeen liittyviä teoksia Longfellown kirjastossa ovat En Nyttig och tydelig Anwisning till Swenska och Finska Språken, jossa on neljä sivua Longfellown omia kommentteja muun muassa suomenkielen aakkosista. Tämä teos on vuodelta 1830. Sen lisäksi Longfellow omisti suomen kieliopin (Finsk grammatica), joka on julkaistu vuonna 1832, sekä Almanakan, joka on painettu vuonna 1835. Suomenkielinen Raamattu, Biblia (1832), on lahja suomenkielen tunteja Tukholmassa antaneelta G. H. Melliniltä. Omistuskirjoituksessa se on osoitettu ”Professorille H. Longfellowille G. H. Melliniltä.” Mellinin omistuskirjoitus on kirjoitettu suomeksi. Raamatun etusivulle Longfellow on itse kirjoittanut selvitykseksi ”Finnish Bible, printed at Turku; that is Åbo” (”suomalainen Raamattu, julkaistu Turussa eli Åbossa”).1

Longfellown  kirjaston hyllyillä on myös Suomen kansallisrunoilijan Johan Ludvig Runebergin runokokoelma Fänrik Ståls Sägner, joka on painettu Tukholmassa vuonna 1849. Runot ovat lahja kirjailija Fredrika Bremeriltä, joka tapasi Longfellown Amerikan-kiertueensa aikana vuonna 1849.2 Kun Bremer tapasi Longfellown tämän kotona järjestetyssä tilaisuudessa, hän yllättyi kuultuaan, että amerikkalaisrunoilija osasi ruotsia, tunsi Ruotsin kirjallisuutta ja oli vieraillut Ruotsissa. Sen lisäksi Bremer ihaili Harvardin yliopiston laajaa ruotsalaisen kirjallisuuden kokoelmaa, jonka Longfellow oli koonnut Euroopan-matkansa aikana. Bremer totesi myös, että Longfellow oli kääntänyt ruotsalaisrunoilijan Esaias Tegnérin julkaisuja.3 Vuonna 1837 Longfellow oli myös luennoinut Pohjois-Euroopan kirjallisuushistoriasta (”The History of the Literature of the North of Europe”).

Longfellown päiväkirjassa on maininta tapaamisesta Bremerin kanssa 6. päivä joulukuuta 1849. Tapaamisen aikana kirjailijat keskustelivat ruotsalaiskirjailijoista ja Longfellow sai kuulla, että hänen ystävänsä ruotsalainen runoilija Karl August Nicander (1799–1839) oli kuollut vuosia aiemmin. Bremer hankki Longfellowlle Runebergin runokokoelman, joka oli sen hetken pohjoismainen kirjallisuussensaatio. Longfellow olikin jo kuullut puhuttavan Runebergin teoksesta.

Bremer kirjoitti välittömästi ystävälleen Caroline Downingille New Yorkiin, jonne hän oli jättänyt pienen vaaleansinikantisen kirjan, joka oli juuri tämä Runebergin Fänrik Ståls Sägner, josta hän oli Longfellowlle maininnut. Hän pyysi Downingia toimittamaan sen Bostoniin. 4  Tämän pienen kirjan hän sitten lahjoitti Longfellowlle. Etusivulle hän kirjoitti omistuskirjoituksena ”Fr. Bremer to Mr. H. W. Longfellow, with affectionate regards” (”Bremeriltä herra H. W. Longfellowlle, lämpimin terveisin”). Liitteeksi Bremer kirjoitti kirjeen, jossa hän ilmaisi ihailunsa Runebergin runoja kohtaan. Hänen mielestään ne olivat yksinkertaisia, mutta runojen voima löytyikin juuri niiden vaatimattomuudesta ja raikkaudesta.5  Longfellow lisäsi maininnan Runebergista sekä hänen runojensa käännöksen kirjansa The Poets and Poetry of Europe (1845) täydennysosaan. Koska Longfellown kirjastossa oleva kopio Runebergin runokokoelmasta on ruotsinkielinen ja saatu lahjaksi ruotsalaiselta romaanikirjailijalta, Bremeriltä, Longfellown kirjaston arkistoissa Runeberg on rekisteröity ruotsalaiskirjailijaksi.

Runebergin lisäksi Elias Lönnrotin kokoama Kalevala teki suuren vaikutuksen amerikkalaisrunoilijaan ja hänen kirjalliseen tuotantoonsa. Longfellowta syytettiin Kalevalan plagioinnista hänen The Song of Hiawatha-intiaanirunoelmansa ilmestyessä. Asiasta käytiin vilkasta keskustelua paikallisen lehdistön sivuilla. Kuten Tauno F. Mustanoja esittää, varhaisten kriitikoiden mielestä Laulu Hiawathasta oli vain Kalevalan jäljitelmä, jopa suoranainen plagiaatti.6  Muut kriitikot, kuten Mustanoja selittää, ovat ilmaisseet täysin vastakkaisia mielipiteitä väittäen, ettei edes Hiawathan runomitta ole lainattu Kalevalasta.7

Vaikka Longfellown Hiawatha käsittelee amerikkalaista aihetta, sen rakenne ilmeisesti kuitenkin pohjautuu Kalevalaan ja teoksessa käytettyyn runomittaan. Longfellow itse myönsi Kalevalan vaikuttaneen hänen omaksumaansa runomittaan, mutta kielsi The Song of Hiawatha runon aiheen olevan kopio Kalevalan tarinoista. Kesäkuussa 1886 the New Englander and Yale Review -lehdessä julkaistussa artikkelissa kriitikko John S. Sewall kuitenkin väitti, että Longfellown päiväkirjamerkinnöistä käy selkeästi ilmi miten suomalaiseepos oli amerikkalaisen runon ”intellektuaalinen äiti.” 8  Tämä on melko vakuuttava väite, sillä muutama viikko sen jälkeen kun Longfellow aloitti Kalevalan tutkimisen, hän kirjoitti päiväkirjaansa miten hän oli saanut idean runoon, jossa kuvataan Amerikan intiaaneja ja heidän traditioitaan.

Kuten Longfellown päiväkirjan merkinnät todistavat, hän luki ahkerasti Kalevalaa kesäkuussa 1854. Hänen mielestään Kalevala oli ihastuttava (”charming”). On hyvin todennäköistä, että Longfellow luki suomenkielistä versiota vuodelta 1849 ja käytti apunaan sekä ranskalaista käännöstä vuodelta 1845 että saksankielistä versiota vuodelta 1852. The Song of Hiawatha julkaistiin vuonna 1855, eli vuosi sen jälkeen kun Longfellow keskittyi Kalevalan tutkimiseen. Runo siis osoittaa selkeästi Suomesta lähtöisin olevan kirjallisuuden vaikutuksen amerikkalaiskirjailijan omiin teoksiin. Kalevalan runomitan käyttö teki suomalaiseeposta tunnetuksi amerikkalaisyleisön keskuudessa. Vaikka Hiawathan tarinat kertovat Amerikan intiaaneista, inspiraatio niiden kirjoittamiseen ilmeisesti siis tuli suoraan Kalevalasta.9

Euroopan kulttuurit ja kielet siis kiehtoivat Longfellowta jo nuoruudesta saakka, mikä ei ollut kovinkaan poikkeuksellista 1800-luvun amerikkalaisten keskuudessa. Sen sijaan hänen kykynsä omaksua vieraita kieliä ja halu tutustua syvällisesti muiden maiden kirjallisuuteen oli harvinaisempaa. Vielä erikoisempaa oli hänen mielenkiintonsa Pohjoismaita kohtaan. Voidaan siis kysyä miksi Pohjoismaat kiinnostivat Longfellowta ja mistä tämä mielenkiinto sai alkunsa.

Andrew Hilenin mukaan kiinnostus Skandinaviaa kohtaan heräsi Walter Scottin runojen myötä erittäin varhaisessa vaiheessa, jo vuosien 1815–21 aikana. Longfellow oli silloin opiskelijana Portlandin Akatemiassa (Portland Academy). Scottin teokset olivat Hilenin mukaan tärkeimpiä lähteitä, joista välittyi pohjoisen mytologia ja kulttuuri yleensä 1800–luvun kirjallisuuden ystäville. Scottin runojen viikinkiteemat kiehtoivat nuorta Longfellowta kuten myös Thomas Grayn norjalaisteemat sellaisissa runoissa kuin ”The Fatal Sisters” ja ”The Descent of Odin,” jotka lisäsivät Longfellown pohjoiseen kohdistuvaa kiinnostusta. Grayn onkin todettu aloittaneen varsinaisen innostuksen norjalaisaiheita kohtaan 1800-luvun englanninkielisessä kirjallisuudessa.10

Scottin ja Grayn teokset olivat kuitenkin ulkomaalaisten luomia tulkintoja pohjoismaiden mytologiasta ja teemoista. Viikinkimyytit tulivat hyvin suosituiksi 1830-luvulta alkaen myös kuningatar Viktorian ajan Englannissa, jossa ne levisivät yleisön keskuuteen matkakirjallisuuden, runojen ja fiktiivisten kertomusten kautta (ks. Wawn 2002).

Tämä varhain syntynyt kiinnostus Pohjoismaita kohtaan kasvoi vuosien 1826 ja 1829 välisenä aikana, jolloin Longfellow oli Euroopassa opiskelemassa espanjaa, ranskaa ja italiaa. Kielellisesti lahjakkaana hän oppi lyhyessä ajassa sekä puhumaan että kirjoittamaan kieliä sujuvasti ilman virallista koulutusta. Longfellown kielten opiskelu pohjautui pitkälti paikallisen kirjallisuuden tutkimiseen ja teosten lukemiseen alkuperäiskielillä. Kielten opiskelun seurauksena hän Italiassa oleskelunsa aikana kiinnostui Dantesta. Palattuaan Yhdysvaltoihin Longfellow aloitti haastavan, monta vuotta kestäneen työn Danten Divina Commedian kääntämiseksi englanniksi.11

Danten ja monien muiden manner-eurooppalaisten kirjailijoiden lisäksi Longfellow tutustui ruotsalaiseen kirjalliseen tuotantoon tämän Euroopan kiertueensa aikana. Vuonna 1828, jolloin Longfellow oleskeli Roomassa, hän tutustui ruotsalaiseen runoilijaan Nicanderiin, joka oli Ruotsissa saavuttanut mainetta tragediallaan Runesvärdet (1820) ja oli tunnettu myös useista runokokoelmistaan. Hän oli myös saanut useita palkintoja, joista yksi oli matka Italiaan. Näin Longfellowlle tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus solmia henkilökohtainen ystävyyssuhde pohjoismaalaiseen kirjailijaan ja tutustua alkuperäiseen pohjoismaalaiseen kirjallisuuteen.

Nicanderin ja Longfellown välille kehittyi lämmin ystävyyssuhde Roomassa oleskelun aikana. He asuivat vuokralla samassa roomalaisperheessä ja viettivät aikaa yhdessä nähtävyyksiä katsomassa. Longfellow asui maaliskuusta 1828 alkaen kymmenen kuukautta Persianin perheessä Rooman ydinkeskustassa Piazza Navonalla sijaitsevassa Palazzo Crispoldissa. Ilmeisesti runoilijoiden kesken syntyi myös pientä kilpailua siitä, kumpi heistä saavuttaisi perheen tyttären suosion, sillä he olivat molemmat ihastuneita leskeksi jääneeseen Giulia Persianiin. Nicanderin ja Longfellown välinen ystävyys jatkui myös myöhempinä vuosina. Alunperin heidän kirjeenvaihtonsa tapahtui italiaksi, kunnes Longfellow myöhemmin oppi ruotsia. Silloin he kirjoittivat toisilleen usein myös ruotsiksi.

Nicanderin kautta Longfellow tapasi myös muita ruotsalaistaiteilijoita, jotka 1820–luvulla oleskelivat Roomassa. Italian kaupungeista Rooma ja Firenze olivat tunnettuja kosmopoliittisia keskuksia, jotka vetivät puoleensa taiteilijoita ja kirjailijoita monista eri maista. Longfellown Roomassa tapaamien taiteilijoiden joukossa olivat ruotsalaiset kuvanveistäjä Johan Nicklas Byström (1783–1848) ja muotokuvamaalari Olof Johan Södermark (1790–1848) sekä kuuluisa tanskalainen kuvanveistäjä Bertel Thorwaldsen (1770–1844). 12  Useat taiteilijat ottivat tunteja Thorwaldsenilta Roomassa oleskellessaan tai pyysivät hänen mielipiteitään ja arvostelujaan omista töistään. Näiden vierasmaalaisten taiteilijoiden joukossa oli myös monia amerikkalaisia, kuten kuvanveistäjä ja taidemaalari Horatio Greenough (1805-1852) ja maisemamaalari Thomas Cole (1801–1848). Tämä ensimmäinen Euroopan kiertue oli tärkeä nuoren Longfellown uralle runoilijana, opettajana ja vieraiden kielten ja kulttuurien asiantuntijana. Se tarjosi hänelle myös ensisijaisen mahdollisuuden eurooppalaisen kirjallisuuden ja taiteen tutkimiseen.

Idea Longfellown Pohjoismaihin suuntautuvasta matkasta sai alkunsa joulukuussa 1834, jolloin hänelle tarjottiin vieraiden kielten professorin virkaa Harvardin yliopistossa. Matka alkoi huhtikuussa 1835. Longfellown matkatovereina olivat hänen vaimonsa Mary ja tämän hyvä ystävä Clara Crowninshield. Longfellown uudenkin Euroopan-matkan tarkoituksena oli parantaa kielitaitoja. Pääasiallisesti hän opiskeli saksaa, mutta Pohjoismaissa ollessaan hän kiinnostui myös ruotsin ja tanskan opinnoista.13  Lisäksi hän Ruotsissa oleskellessaan otti suomen kielen tunteja.14  Hän tutustui myös Pohjoismaiden kirjallisuuteen ja kulttuuriin sekä solmi ystävyyssuhteita pohjoismaalaisten kanssa.

Matkustaessaan kohti Tukholmaa Longfellow odotti tapaavansa siellä ystävänsä Nicanderin. Hän ei ollut kuitenkaan ilmoittanut tulostaan etukäteen vaan oli olettanut, että Nicander olisi ilman muuta paikalla. Hänen yllätyksekseen tämä olikin lähtenyt Tukholmasta Nyköpingiin viettämään kesälomaansa, mikä oli suuri pettymys Longfellowlle. Hän jäi kuitenkin Ruotsiin yhteensä noin kahdeksi kuukaudeksi oleskellen pääasiallisesti Tukholmassa. Valitettavasti Nicanderin poissaolo ja sateinen sää vaikuttivat yleistunnelmaan ja Longfellown melko negatiiviseen kokonaisvaikutelmaan Ruotsista. Kuten Longfellown päiväkirjamerkinnät todistavat, yhdessä matkatoveriensa kanssa he olivat lähes yhtä mieltä siitä, että Ruotsi oli melkoinen pettymys.15

Liikaa näistä pienistä vastoinkäymisistä kuitenkaan lannistumatta Longfellow aloitti ruotsin kielen opinnot Uppsalassa professorina toimivan ja Tukholmassa lomailevan Karl Lignellin johdolla. Lahjakkaana kielten opiskelijana Longfellow hallitsi ruotsin kielen alkeet lyhyessä ajassa. Nicander, joka oli kuullut Longfellown olevan Tukholmassa, otti kirjeitse yhteyttä paikalliseen kirjallisuuspiirien johtohahmoon, Gustaf Melliniin, joka Nicanderin pyynnöstä tutustutti Longfellown Ruotsin kirjallisuusyhteisöön.

Gustaf Henrik Mellin (1803–1876) oli suomalaissyntyinen runoilija ja romaanikirjailija. Hän oli 1800-luvulla tunnettu erityisesti lukuisista historiallisista romaaneistaan. Kaunokirjallisten teosten lisäksi Mellin oli myös julkaissut oppikirjoja. Hän oli syntynyt Suomessa, mutta muuttanut jo viisivuotiaana perheensä mukana Ruotsiin venäläisten joukkojen edetessä Pohjois-Suomen alueille missä Mellinin perhe asui. Pojan vanhemmat kuolivat kun Gustaf, joka oli lapsista vanhin, oli kaksitoistavuotias. Eräs sukulainen, runoilija ja piispa F. M. Franzén, otti Gustafin hoitoonsa ja otti vastuulleen pojan kasvatuksen. Poika oli lahjakas, herkkä ja tunteellinen ja hyvin kiinnostunut kirjallisuudesta.16 Kuten Longfellow päiväkirjassaan totesi, hän tapasi Mellinin useamman kerran, nauttien hänen seurastaan Tukholmassa asuessaan.17

Näin Longfellow siis tutustui ystävänsä runoilija Nicanderin kautta suomalaiseen Melliniin, joka opetti hänelle suomen kielen alkeet. Mellin auttoi amerikkalaiskirjailijaa erityisesti suomalaisten sanojen lausumisessa. Yhdessä he tarkastelivat kielen rakennetta verraten sitä ruotsiin ja englantiin. Longfellow kiinnitti huomiota vokaalien määrään, joita suomenkielessä oli melkein yhtä paljon kuin konsonantteja, kuten hän totesi. Hän myös kirjoitti päiväkirjaansa huomion siitä, miten suomenkielessä on hyvin paljon diftongeja. Useiden vieraiden kielten opiskelijana Longfellow huomasi heti, ettei suomi muistuta muita kieliä vaan poikkeaa täysin esimerkiksi ruotsin ja venäjän kielistä.18

Kun Mellin myöhemmin kirjoitti Nicanderille Longfellown kielten opiskelusta, hän oli sitä mieltä, että tämä oli mahdollisesti ottanut hieman liian suuren haasteen yrittäessään hallita kaikkia pohjoisen kieliä. Mellinin mielestä Longfellow omaksui hyvin ruotsin kielen, mutta hänen Nicanderille osoitetusta kirjeestään saa sellaisen vaikutelman, että suomen opinnot jäivät alkeisiin.19  Suomenkielen jatko-opintoja varten Mellin lahjoitti Longfellowlle suomalaisen Raamatun ja tutustutti hänet Elias Lönnrotin kokoamaan Kalevalaan, jolla oli huomattava vaikutus Longfellown omaan myöhäisempään kirjalliseen tuotantoon.

Kuvat: Sirpa Salenius, Courtesy of National Park Service, Longfellow House – Washington’s Headquarters National Historic Site. Etusivun kuva Wikimedia Commons.

Lähteet:
Arvin, Newton, Longfellow: His Life and Work, Little, Brown and Company, Boston 1962.
Bremer, Fredrika, The Homes of the New World: Impressions of America, Trans. Mary Howitt, Vol. 1. Harper and Brothers, New York 1854.
Calhoun, Charles C., Longfellow: A Rediscovered Life, Beacon Press, Boston 2004.
Clausen, Julius, “Longfellow and Scandinavia: His Visit to Denmark and Sweden in 1835 with Some Unpublished Letters.” American-Scandinavian Review 12/1928, 730–40.
Forsell, Pia, “Mellin, Gustaf Henrik (1803–1876)”. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1997– (haettu 18.8.2011).
Hilen, Andrew, Longfellow and Scandinavia: A Study of the Poet’s Relationship with the Northern Languages and Literature, Archon Books, North Haven 1970.
—, ed., The Diary of Clara Crowninshield: A European Tour with Longfellow 1835–1836, University of Washington Press, Seattle 1956.
Hirsch, Edward L., Henry Wadsworth Longfellow, University of Minnesota Press, Minneapolis 1964.
Johnson, Amandus, “The Relation of Longfellow to Scandinavian Literature.” American-Scandinavian Review January/1915, 39–42.
Longfellow Dana, Henry Wadsworth and Manning Hawthorne, “’The Maiden Aunt of the Whole Human Race’: Fredrika Bremer’s Friendship with Longfellow and Hawthorne.” American Scandinavian Review 37.3/1949, 217–29.
Longfellow, Samuel, Life of Henry Wadsworth Longfellow, Vol. 1. Scholarly Press, Grosse Pointe 1968.
Mustanoja, Tauno F., ”Longfellow ja Suomi.” Kirjallisuudentutkijain seuran vuosikirja 12/1952, 152–156.
Sewall, John S., ”Henry Wadsworth Longfellow.” New Englander and Yale Review 45.195/1886, 745–83.
Stedman, Edmund Clarence, ”Longfellow.” Century 26.5/1883, 926–41.
Thompson, Lawrance, Young Longfellow (1807–1843), Octagon Books, New York 1969.
Virtanen, Keijo, Atlantin Yhteys: Tutkimus amerikkalaisesta kulttuurista, sen suhteesta ja välittymisestä Eurooppaan vuosina 1776–1917, Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1988.
Wagenknecht, Edward, Longfellow: A Full-Length Portrait, Longmans, Green and Co., New York 1955.
Wacklin, Sara, Sata muistelmaa Pohjanmaalta, Scripta Historica, Oulu 1989.
Wawn, Andrew, The Vikings and the Victorians: Inventing the Old North in Nineteenth–Century Britain, Brewer, Cambridge 2002.
Williams, Cecil B., Henry Wadsworth Longfellow, Twayne, New York 1964.

Kiitokset:
Olen kiitollinen Koneen Säätiölle tuesta ja Anita Israelille ja Jim Shealle (Longfellow House – Washington’s Headquarters National Historic Site) heidän avustaan Longfellow Housessa vierailuni aikana.

Kirjoittaja on filosofian tohtori, joka opettaa kirjallisuutta the University of New Haven in Florence-yliopistossa Firenzessä, Italiassa.

1. Osittainen lista Longfellown kirjaston Suomea koskevista teoksista on julkaistu Mustanojan esseessä ”Longfellow ja Suomi” (Mustanoja 1952, 154–155 [↩]
2. Virtanen 1988, 58. [↩]
3. Bremer 1854, 134. [↩]
4. Hilen 1970, 39–41. [↩]
5. Alkuperäinen kirje on Harvardin Houghton-kirjastossa. Se on julkaistu Longfellow Dana 1949, 225 ja Hilen 1970, 40. Alkuperäinen teksti on seuraavanlainen: “Just now I have been able to recover among my books these songs of Runeberg I told you about. Pray keep them and use them if it pleases you! The extraordinary sensation they have created throughout Sweden and even Denmark speaks for their excellence. Then they are simple and unassuming as the mosses on my native mountains, and derive their power from their freshness and moral purity and force. Since the poems of Tegnér none have created so universal enthusiasm in Sweden as these ‘Sägner.’” [↩]
6. Mustanoja 1952, 152. [↩]
7. Mustanoja 1952, 153. [↩]
8. Sewall 1886, 761. [↩]
9. Hirsch 1964, 37–39. [↩]
10. Hilen 1970, 1–2. [↩]
11. Wagenknecht 1955, 28–43; Arvin 1962, 21–25 ja 250–57. [↩]
12. Hilen 1970, 5; Johnson 1915, 39–41. [↩]
13. Calhoun 2004, 95; Williams 1964, 66; Clausen 733 [↩]
14. Arvin1962, 31; Thompson 1969, 219 [↩]
15. Hilen 1970, 118–119; Hilen 1956, 42–43. [↩]
16. Wacklin 1989, 255–264; Forssell 1997–. [↩]
17. Hilen 1970, 122–133. [↩]
18. Hilen 1970, 15–18 ja 133; Longfellow Samuel 1968, 210. [↩]
19. Hilen 1970, 18. [↩]
20. Stedman 1883, 933. [↩]