Ulla Koskisen väitöskirja ”Hyvien miesten valtakunta: Arvid Henrikinpoika Tawast ja aatelin toimintakulttuuri 1500-luvun lopun Suomessa” tarkastettiin 3.12.2011 Tampereen yliopistossa. Vastaväittäjänä oli professori Petri Karonen Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori Pertti Haapala Tampereen yliopistosta. Lektion teemana oli esitellä ”yrityksen ja erehdyksen” kautta edenneen tutkimuksen vaiheita.
Väitöskirjatutkimus on pitkä ja monivaiheinen prosessi. Siihen osallistuu kirjoittajan lisäksi paljon muita tahoja, jotka ohjaavat, kommentoivat, kyselevät, tarkastavat, auttavat, vinkkaavat ja ehdottavat uusia näkökulmia, sekä seminaareissa, muissa tapaamisissa, virallisissa yhteyksissä että muuten vaan. Näissä keskusteluissa tutkimus hiljalleen muokkaantuu lopulliseen muotoonsa. Ei ole ihme, että siihen kuluu aikaa vuosia, jopa vuosikausia. Sinä aikana ajatukset omasta tutkimuksesta, kiinnostuksen kohteet ja tutkimuksen ajankohtaiset virtaukset ehtivät muuttua moneen kertaan. Voi käydä niin, että alkuperäinen jatko-opintosuunnitelmaan liitetty tutkimussuunnitelma muistuttaa vain etäisesti lopputulosta, joka tarkastetaan väitöstilaisuudessa. Tänään käsiteltävässä tapauksessa ainakin kävi niin.
Aloitin väitöskirjan tekemisen vuonna 2002. Siitä on yhdeksän vuotta. Miten yhteen kirjaan kuluu niin paljon aikaa (vaikka se onkin aika paksu)? Tosin en käyttänyt kaikkea tuota aikaa tämän tutkimuksen tekemiseen, mutta loppujen lopuksi tehokasta, juuri tähän työhän käytettyä työaikaakin oli arviolta kuusi vuotta. Mihin se meni?
Alkusysäys väitöskirjatutkimukselle oli Henrik Jesperinpojan löytyminen. Olin osunut 1990-luvun lopulla sukututkimusta tehdessäni tämännimiseen Hämeessä 1500-luvun jälkipuoliskolla asuneeseen henkilöön. Olin saanut selville, että hän oli Arvid Henrikinpoika Tawast -nimisen henkilön kirjuri. Erilaisia arkistoluetteloita selatessani sattumalta osui silmään, että Tawastilta oli säilynyt kokoelma kirjeitä ja tilejä. Tilasin tämän kokoelman nähtäväksi, koska toivoin löytäväni sieltä esi-isäni käsialaa.En kuitenkaan löytänyt varmuudella hänen kirjoittamiaan kirjeitä, koska kirjurin nimeä ei tietenkään ollut tapana merkitä niihin, mutta sukututkimuksellista aineistoa löytyi kyllä paljon lisää.
Filosofian maisteriksi valmistumisen jälkeen 2000-luvun alussa tuli ajankohtaiseksi väitöskirjatutkimuksen aiheen keksiminen. Ajattelin suvun merkitystä 1600-luvulla ja lähteiksi tuomiokirjoja, jotka tunsin sukututkimuksen vuoksi melko hyvin.Sitten mieleeni tuli Arvid Tawastin kokoelma ja alkoi vähitellen yhä enemmän houkutella ajatus tehdä tutkimus yhtenäisen lähteistön perusteella, jossa vieläpä esi-isänikin olisi mukana. Aineisto oli 1500-luvun mittapuulla todella suuri. Selvisi, että kirjeitä oli nelisensataa. Ne oli kirjoitettu ruotsiksi saksalaisella käsialalla, ja monet niistä oli sutattu ja käytetty uudelleen useaan otteeseen. Yhden kirjeen lukeminen ja ymmärtäminen vei kohtuullisen paljon aikaa. Ajattelin edelleen aiheeksi suvun merkitystä. Se vain muuttui muotoon ”suvun merkitys 1500-luvun aatelisperheessä”.
Mutta sitten kävi niin, että Tawastin kokoelmasta ei löytynytkään juuri mitään sukua koskevaa aineistoa. Kokoelmassa on hyvin vähän sukulaisten keskinäisiä kirjeitä, vaikka Arvid Tawastilla oli aikuisiksi eläneitä sisaruksiakin peräti seitsemän. Olin jo ehtinyt selvitellä itse ja muiden avustuksella Tawastin perheen sukusuhteita muihin aatelisperheisiin ja laatia monimutkaisen kaavionkin asiasta
Jossakin vaiheessa ajattelin vaihtaa aiheeksi yksinkertaisesti Arvid Henrikinpoika Tawastin elämäkerta. Tein taustaksi selvityksen hänen ja hänen perheensä vaiheista aikajärjestyksessä. Loppujen lopuksi en onnistunut hyödyntämään sitä kovinkaan paljon, koska elämäkerrallinen näkökulma jäi tutkimuksesta lähes kokonaan pois. Ehkäpä voin käyttää sitä jatkotutkimuksen pohjana.
Kirjekokoelma oli niin kiinnostava aineisto, että jatkoin innolla sen lukemista. Aloin kirjoittaa kirjeitä puhtaaksi lukemisen ja käyttämisen helpottamiseksi. Vaikka sukunäkökulmaa ei kirjeistä löytynyt, sukulaisuuteen niissä viitattiin enemmän kuin usein. Alusta asti kiinnitin huomiota siihen, miten kirjeissä puhuteltiin toisia ihmisiä. Minusta oli hämmästyttävää, että heistä käytettiin toisaalta hyvin muodollisia, mutta toisaalta sydämellisen ystävällisiltä kuulostavia sanoja. Puhuttelut näyttivät toisaalta koomisen kaavamaisilta, mutta toisaalta lämpimiltä ja läheisiltä. Ristiriita 2000-luvun maailmasta käsin syntyneeseen mielikuvaani siitä, millaisia henkilöitä kirjeiden lähettäjät olivat, oli suuri. Kyseessä olivat 1500-luvun sotapäälliköt ja hallintomiehet, jotka elivät sodan ja sisällissodan aikana, taistelivat ratsun selässä miekka kädessä ja kertoivat tappaneensa vihollisjoukon niin, ettei ”lapsikaan olisi päässyt pakoon”. He myös elivät jatkuvassa epävarmuudessa, jossa oma henki oli pienestä kiinni, ja loppujen lopuksi moni menettikin sen mestauslavalla Kaarle-herttuan puhdistuksissa. Automaattisesti olin olettanut, että tämä näkyisi jotenkin heidän kirjeissään. He kuitekin kirjoittivat toisilleen muun muassa seuraavasti:
Rakas sydämen veli Arvid Henrikinpoika, sinun ja sinun rakkaan vaimosi onni, pitkäkestoinen elinvoima ja hyvinvointi on minulle sydämestä rakasta kuulla. . . . Rakas sydämen veli, sinut ja rakkaan vaimosi ikuisen Jumalan huomaan määräten ja monia onnellisia päiviä ja öitä toivottaen; ja vaimoni antaa tervehtiä sinua ja rakasta vaimoasi monilla tuhansilla hyvillä päivillä ja öillä.1
Ja erään toisen kirjeen sama lähettäjä Arvid Erikinpoika (Stålarm) lopetti seuraavasti:
Terve, sydämeni rakas veli ja sisar, Jumala suokoon että saamme nähdä toisemme terveinä ja tervehdi pientä rummunlyöjää.2
Jälkimmäinen maininta tarkoitti vastaanottajan 10-vuotiasta poikaa.
Fraasit ja puhuttelut kiinnostivat minua niin, että laadin niistä erään seminaarissa näkemäni kaavion innoittamana kuvallisen esityksen. Siihen muodostui ryhmittely eri tavoin puhutelluista henkilöistä. Ryhmittelyn perusteeksi paljastui hyvin helposti henkilön asema, ei sinällään sääty, koska varsinaisia valtiosäätyjä ei vielä ollut, vaan yhteiskunnallinen status (esimerkiksi aatelinen, kirjuri, talonpoika) ja asema suhteessa kirjeen vastaanottajaan (esimerkiksi asemaltaan ylhäisempi, perheenjäsen tai palvelija). Kaavio toimi lopulta koko väitöskirjan pohjana. Päädyin lopulta tutkimaan kirjeiden muotokielestä hahmottuvia sosiaalisia suhteita.
Tutkimuskirjallisuuden läpikäymiseen en panostanut läheskään yhtä paljon kuin lähteiden lukemiseen. Se johtui osittain siitä, että en tiennyt mitä kirjallisuutta pitäisi lukea, koska en tiennyt tutkimukseni tarkkaa aihetta. Se hahmottui ja muuttui koko ajan tutkimuksen edetessä. En myöskään löytänyt mitään selkeää tutkimussuuntausta tai teoriaa, johon olisin voinut liittyä. Samankaltaisia tutkimuksia tuntui olevan tekeillä hyvin vähän. Itse asiassa niitä lopulta löytyi, ja tässäkin oli kysymys siitä, että en osannut tarkalleen määritellä, mitä itse olin tekemässä.
Tutkimusprosessin kulkua ja väitöskirjan läpikäymiä muutoksia kuvaa ehkä parhaiten otsikon muuttuminen. Tässä tapauksessa työllä on ollut neljä eri pääotsikkoa ja alaotsikko on muuttunut ainakin viiteen kertaan. Tutkimuskysymys on vaihtunut yhtä usein. En osannut kirjoittaa muille ymmärrettävään muotoon sitä, mitä loppujen lopuksi halusin tutkia, vaikka se kaiken aikaa oli mielestäni selvänä omissa ajatuksissani.
Löysin seuraavat otsikkoversiot, kun kaivelin vanhoja tiedostoja tietokoneen muistista:
– TAWASTIEN SUKU. Sukuverkoston merkitys uuden ajan alun ihmisen elämässä hämäläisen rälssisuvun vaiheiden kautta 1500-1600 -lukujen vaihteessa (2002).Tässä tutkimuskohteena oli ”suvun merkitys rälssin yhteistoimintaverkostoissa”.
– HERROJA, VELJIÄ, PALVELIJOITA. Aatelismiehen suhdeverkosto 1500-luvun valtajärjestelmän osana (2003). Siinä vaiheessa tarkoitus oli tutkia erityisesti ystävyyttä ja ystävyysverkostojen toimintaa.
– ”NÖYRIN PALVELIJANNE”. Vallankäyttö ja sosiaaliset verkostot 1500-luvun lopulla (2004). Aiheena olisi tällöin ollut ”sosiaalisten verkostojen merkitys hallinnossa”.
– ”NÖYRIN PALVELIJANNE”. Vaikuttamisen strategiat Arvid Henrikinpoika Tawastin kirjeenvaihdossa v. 1573-99 (2005). Tutkimuskohteeksi tuli silloin kielenkäyttö ja erityisesti vaikuttamisen keinot kirjeenvaihdossa eli kirjeet vallan välineinä.
Ties kuinka pitkään tämä prosessi olisi jatkunut, jos sitä olisi ollut mahdollista pyörittää loputtomiin. Niin ei kuitenkaan ollut, ja nykyinen pääotsikko hahmottuikin sitten vuonna 2007:
– HYVIEN MIESTEN VALTAKUNTA. Hallinnon retoriikka, ihanteet ja käytännöt Arvid Henrikinpoika Tawastin kirjeenvaihdossa (2007). Tutkimuskohteeksi tuli se, ”miten hallinnollisia asioita hoidettiin eli hallintomiesten keskinäinen yhteistyö”. Tästä ei ollut enää pitkä askel käsitteellistää tutkimuskohde aatelismiesten toimintakulttuuriksi (2010), joka sitten sai jäädä lopulliseen työhön.Viimeiseksi ongelmaksi jäi alaotsikko, joka asettui nykyiseen muotoonsa Arvid Henrikinpoika Tawast ja aatelin toimintakulttuuri 1500-luvun lopun Suomessa vasta viime metreillä ja tutkijatoverin ystävällisen neuvon turvin.
Monesti tutkimus tuntui suorastaan hajoavan käsiin, koska ei löytynyt yhdistävää lankaa, käsitteistöä, jolla olisin saanut liitettyä siihen kaikki ne asiat, joiden ajattelin jotenkin kuuluvan yhteen ja jotka halusin käsitellä. Siitä seurasi, että en myöskään tiennyt, mistä näkökulmasta tarkalleen pitäisi kirjoittaa ja mitkä kaikki asiat ottaa mukaan. En tiedä löytyikö se lopultakaan; siitä ehkä kuulemme kohta enemmän.
Mikä muutoksiin vaikutti ja mikä vei ajatuksia eteenpäin? Kuten alussa todettu, suurelta osin ulkopuolinen apu ja vaikutteet. Jatkokoulutusseminaareissa sekä muissa konferensseissa ja tapaamisissa eikä vähiten työn tarkastusvaiheessa saadut kommentit synnyttivät uusia ajatuksia ja ennen kaikkea ohjasivat uudenlaisen tutkimuskirjallisuuden ääreen. Alussa työläästi kokoamani kirjalistat olivat loppujen lopuksi hyödyttömiä, koska ne käsittelivät suvun ja perheen historiaa, joka ei enää ollut tutkimuksen pääkohde.
Tästä seurasi myös se, että suuri osa eri vaiheissa kirjoittamaani tekstiä jäi loppujen lopuksi käyttämättä. Itse asiassa taitaa olla niin, että valtaosa tekstistä ei koskaan päätynyt tähän kirjaan. Suuri osa myös niistä kirjallisuusmuistiinpanoista, joita tein, ei löytänyt viitteiden muodossa tietään lopulliseen kirjaan. Loppujen lopuksi se tehokas työmäärä, joka suoranaisesti tuotti lopullisen väitöskirjan, oli vain murto-osa siitä työmäärästä, joka kului sen selvittämiseen, että tämä ei olekaan asia, josta kannattaa kirjoittaa eikä tämä olekaan oikea lähestymistapa tätä tutkimusta varten.
Loppuyhteenvetona täytyy siis todeta, että jos aloittaisin kaiken alusta, etenisin aivan toisella tavalla. Mutta taitaa olla niin, että tämä onkin juuri koko prosessin syvempi merkitys ja sisältö, eikä se valkene muuten kuin yrityksen ja erehdyksen ja uusien loputtomien yritysten kautta.