Ville Sarkamo väitteli Jyväskylän yliopistossa 16.12.2011 väitöskirjallaan Karoliinien soturiarvot. Kunnian hallitsema maailmankuva Ruotsin valtakunnassa 1700-luvun alussa. Vastaväittäjänä toimi professori Kimmo Katajala, Itä–Suomen yliopistosta ja kustoksena Professori Petri Karonen Jyväskylän yliopistosta.
Miten päädyit aiheeseesi?
Kiinnostuin aiheesta jo ensimmäisenä opiskeluvuotenani luettuani Peter Englundin Pultava-teoksen. Olin sitä ennen ollut varusmiehenä ja määräaikaisen kouluttajan virassa armeijassa, joten kiinnostukseni sotilaiden kokemusmaailmaan oli vielä tuoretta. Historianopiskelujeni edetessä minulle selvisi, kuinka merkittäviä karoliinit olivat, ja kuinka paljon heidän joukossaan oli myös suomalaisia. Siitä huolimatta karoliinit ovat olleet Suomessa melko vähän esillä. Käsittelin yhdessä proseminaarityössäni vuoden 1714 Isonkyrön taistelua ja gradussani karoliiniarmeijan komentajien rooliin liittyvää kunniaa.
Millainen tutkimusprosessisi oli?
Ryhdyin jatko-opiskelijaksi maisteriksi valmistuttuani vuonna 2004. Olin ensimmäisen jatko-opiskeluvuoteni Kansallisarkistossa töissä, mutta tein tutkimustani töiden ohessa. Täyspäiväisesti tein väitöskirjaani vuosien 2005 – 2008 aikana työsuhteessa ja apurahojen turvin. Vuoden 2007 olin Suomen Akatemian vierailevana tutkijana Upsalassa. Samana vuonna sain lisensiaatintyöni valmiiksi. Vuoden 2008 puolivälistä alkaen toimin yliassistentin virassa Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitoksella. Vuoden 2010 syksystä asti tein väitöskirjaa apurahalla. Tutkimukseen meni siis yhteensä seitsemän vuotta, joista neljä ja puoli vuotta tein sitä täyspainoisesti.
Entä millainen oli joulukuinen väitöstilaisuutesi?
Kaikki meni kyllä putkeen. Vastaväittelijä oli erinomainen ja keskustelu oli tieteellisen korkeatasoinen. Aamulla minua toki jännitti ja olin ylilatautunut, mikä purkautui frakin kalvosinnappien vimmaisena etsimisenä. Ne löytyivät lopulta frakin taskusta. Lektion esitys oli yllättävän tuskaisa kokemus. Sen jälkeen pääsin mainiosti vauhtiin. Vastaväittäjä oli tiukka, mutta antoi myös väittelijälle tilaa esiintyä parhaassa mahdollisessa valossa.
Käytit lähteinäsi erilaisia asiakirjoja, kuten valtiopäivämemoraaleja, ansiolistoja ja aatelointikirjeitä sekä päiväkirjoja ja taistelukertomuksia. Kertoisitko käyttämistä lähteistäsi?
Päälähteinäni käytin valtiopäivien sijoitteludeputaation asiakirjoja. Suuren Pohjan sodan jälkeen taloudelliset resurssit olivat huonot ja armeijan virkoja piti vähentää. Virkoja hakevia upseereita oli enemmän kuin auki olevia virkoja. Sijoitteludeputaatioasiakirjat koostuvat etupäässä upseereiden valtiopäivämemoriaaleista, jotka käytännössä olivat virkahakemuksia. Asiakirjoja on paljon, mikä kertoo asian tärkeydestä. Niiden läpikäyminen oli iso prosessi.
Upseerit hakivat virkoja virkahakemuksilla, joita valtiopäivillä ja deputaatioissa käsiteltiin. Niissä kunnia-käsitys sai suuren roolin, mikä kertoo kunnian merkityksellisyydestä 1700-luvun arvomaailmassa. Osa asiakirjoista löytyi mikrofilmeinä Suomen historian perustutkimustoimikunnan arkistosta (SHPT), jonne minut neuvoi ohjaajani Petri Karonen. Pääosa materiaalista löytyi Tukholman Riksarkivetista, sekä muita lähteitä Krigsarkivetista ja Kungliga Biblioteketistä. Oma arkistotyökokemukseni antoi hyvän pohjan tutkimuksentekoon.
Käytin lähteinä myös päiväkirjoja ja taistelukertomuksia, joiden avulla pääsin lähemmäs sotilaiden pään sisäisiin maailmoihin. Siten pystyin sitomaan kunniaan liittyvät teemat myös arkiseen elämään. Päiväkirjat eivät tosin olleet kovin intiimejä kertomuksia sotilaan sielunelämästä, vaan sisälsivät pääasiassa lyhyitä faktatietoja päivän tapahtumista.
Millaista oli karoliinisotilaan elämä?
Tutkimukseni kohdistui ennen kaikkea karoliiniarmeijan upseereihin, koska etupäässä päällystö tuotti aineistoja. Säätyläisten parissa sotilasura kulki pääsääntöisesti suvussa. Sotilasuran kautta oli myös mahdollisuus sosiaaliseen nousuun, ja sota-aikana papisto, porvaristo ja talonpojat lähettivät poikansa mielellään armeijaan. Sotilasuran kautta pystyi saamaan kokemuksia ja värikkään elämän, vaikkakin riskit olivat suuremmat. Rivimiehillä oli mahdollisuus armeijassa myös vapaampaan asemaan: siviilissä he olivat yleensä isäntänsä alaisuudessa eläviä renkejä.
Sotilaan arki koostui pitkälti marssimisesta. Armeijan piti liikkua laajalla alueella, ja usein päivittäin liikuttiin 10 – 20 km. Suuria taisteluita oli yleensä yksi tai kaksi vuodessa. Pienempiä kahakoita oli enemmän. Ne olivat tärkeitä, koska niissä yksittäinen sotilas pystyi kunnostautumaan.
Miten karoliinisotilaiden kunniavaatimus ilmeni?
Suurvalta-ajan Ruotsin yhteiskunta pyöri miehisen kunnian ympärillä. Koko yhteiskunnan henki oli tuolloin sotilaallinen. Hallinto perustui käytännössä sotaväkeen. Sotaisa kunnia oli siis yhteiskunnan perustana. Kunniallinen sotilas oli reilu, luotettava sekä miehinen, jolla oli tarvittavaa taistelurohkeutta. Rivimiehen kunniallisuutta nosti tietynlainen niskurointi, ainakin omien miestensä keskuudessa. Upseerien keskuudessa vallitsi patriarkaalinen ihanne. Upseerin piti olla ankara mutta ymmärtäväinen, ja hänen oli tultava toimeen sekä ylempiensä että alempiensa kanssa. Upseeriveljet oli myös huomioitava ja oli toimittava koko ryhmän kunnian mukaisesti. Sotilaan kunniakkuutta vähensi pelkuruus, joka oli pahinta mitä sotilas saattoi tuntea.
Soturikulttuuri ilmensi kunniallisuutta ruumiin kautta. Taisteluhaavat olivat sen aikaisia kunniamerkkejä ja ilmensivät taistelurohkeutta. Kunniallisuus ilmeni myös kommunikoinnissa, ja sanallinen ilmaisu saattoi olla voimakasta.
Mikä merkitys kunniakäsitteellä oli karoliinien ajan yhteiskunnassa?
Kunnia oli kaikki kaikessa sen aikaisessa yhteiskunnassa. Ihmisten välinen kanssakäyminen perustui luottamukseen, koska viestintäjärjestelmät olivat huonot. Piti siis olla sanansa mittainen. Yhteiskunta oli tuolloin tiiviin yhteisöllinen ja kunnia oli yhteisön laki. Kunnian kautta yhteisö muodosti käsityksen jäsenistään. Myös yksilön käsitys omasta itsestään syntyi suhteessaan yhteisöön.
Sotilaskulttuuria voidaan pitää voimakkaan maskuliinisena. Millainen rooli naisilla oli karoliinien armeijassa?
Armeija oli tuohon aikaan eräänlainen liikkuva pääkaupunki, jonka mukana liikkui aina myös siviilejä, kuten joukkojen perheitä. Naisten roolit muodostuivat muun muassa pyykkäreistä, keittäjistä ja prostituoiduista. Naisilla oli myös symbolista merkitystä siinä mielessä, että perheestä huolehtiminen kuului sotilaan kunniavaatimukseen. Toki myös perinteinen ajatus sotilaan tehtävästä naisten ja lasten suojelemisesta vallitsi. Naiset saivat isomman roolin kotirintamalla, koska osa sotilaiden vaimoista jäi kotiin hoitamaan tilaa ja maaomaisuuksia. Naisilla olikin usein paljon valtaa kotona miesten ollessa sodassa. Naisten rooli sodassa ja sotilaskulttuurissa on mielenkiintoinen kysymys, jota ei ole vielä tutkittu riittävästi. Esimerkiksi, oliko tuhansien rivisotilaiden keskuudessa miesten vaatteisiin pukeutuneita naisia, jotka sotivat miesten rinnalla?
Miten sotaan ja sotilaisiin yleisesti ottaen suhtauduttiin 1700-luvun alun Ruotsissa? Miten sota vaikutti ihmisten elämään?
Konkreettisesti sota näkyi kotirintamalla miespulana. Jopa kolmasosa väestön miehistä menehtyi sodissa. Leskiä ja isättömiä lapsia oli paljon. Sodan aikana myös verojen kerääminen kiristyi. Sota näkyi myös mahdollisesti pakolaisten ilmaantumisella. Jos sota ulottui kotirintamalle, oli se kyseiselle alueelle täydellinen katastrofi. Talot poltettiin, ihmisiä kidutettiin tuhansittain hengiltä ja vietiin orjuuteen myös Suomesta. Siksi jo huhut lähestyvästä armeijasta lisäsivät ihmisten keskuudessa pakokauhua ja pelkoa.
Sodan ajateltiin olevan Jumalan rangaistus synneistä. Voitto oli puolestaan Jumalan siunaus. Sotapropaganda oli tuolloin voimakasta, ja ajatusta Jumalan valitusta kansasta viljeltiin tehokkaasti. Jos tuho oli laajaa ja siviilit kärsivät, heikensi se ihmisten uskoa auktoriteettiin. Kruunun tehtävänä oli suojella kansaa, mistä verot ja miehet olivat hintana. Jos kruunu epäonnistui tässä tehtävässä, iski kansaan epäluottamus. Tämä näkyi esimerkiksi siten, että omia miehiä kieltäydyttiin auttamasta.
Näkyykö karoliinien kunniakäsitteestä mitään jälkiä nyky-yhteiskunnassa?
Nyky-yhteiskunnassa ei vallitse enää samankaltaista yhteisöllisyyttä kuin 1700-luvulla, minkä takia ei myöskään kunnia ole enää yhtä merkityksellinen. Tosin yhteiskunnan toimintojen alasajo voimistaa kunniakulttuuria. Nykyisin kunnia-käsitys on voimakkaana erilaisissa alakulttuureissa ja pienyhteisöissä, kuten moottoripyöräjengeissä, vankiloissa, armeijassa ja uskonnollisissa liikkeissä. Kunniakoodi kuuluukin tiiviisiin yhteisöihin, ja sillä on yhteisöä koossapitävä ja voimistava merkitys. Kunnia on vahvan oikeutta.
Mitä olet tehnyt väitöksesi jälkeen? Onko sinulla uusia tutkimushankkeita käynnissä tai näkyvissä?
Olen mukana Suomen Akatemian kolmivuotisessa hankkeessa Kotikuritusta vai väkivaltaa? Tutkin siinä, miten suhtautuminen väkivaltaan alkoi muuttua 1800-luvulla, kun kotikurituksen kieltävä nykyinen rikoslakimme 1880-luvulla säädettiin. Aikaisemmin kuristusta oli pidetty isännän oikeutena. Jatkan myös väitöskirjani aihepiirissä tuorein näkökulmin.