FT Reijo Solantien taloushistorian väitöskirja ”Ilmasto ja sen määräämät luonnonolot Suomen asutuksen ja maatalouden historiassa” tarkastettiin 19.12.2012 Jyväskylän yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi dosentti Jorma Keränen (Jyväskylän yliopisto) ja kustoksena professori Ilkka Nummela. Väitöskirja on luettavissa sähköisenä osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/40649.
Ihmiset ovat aina ja kaikkialla joutuneet sopeutumaan ilmaston asettamiin ehtoihin ja riskeihin. Kulttuurien erilaisuus perustuu paljolti sopeutumiskeinojen riippuvuuteen kunkin alueen ilmastosta. Oma havumetsien luonnehtima boreaalinen vyöhykkeemme on yksi maapallon viidestä pääilmastovyöhykkeestä. Sen naapurina on pohjoisessa arktinen vyöhyke, jossa ei kasva sen enempää puu kuin viljakaan, ja etelässä ruohostoarojen ja lehtimetsien luonnehtima lauhkea vyöhyke, jossa luonnon tuotantopotentiaali on niin suuri, että maatalous kehittyi siellä pääelinkeinoksi jo neoliittisella kivikaudella ja sitä myöten salli tiheän asutuksen. Meidän boreaalisessa vyöhykkeessämme maatalous pääelinkeinona kävi taloudellisesti pyyntitaloutta kannattavammaksi vasta raudan suomin keinoin. Maatalous pääelinkeinona valloitti vähitellen kattavasti vyöhykkeen eteläosat, mutta keskiosissa, eli Suomessa Pohjanmaalla ja Kainuussa, se valloitti vain ilmastollisesti edullisimmat saarekkeet, pohjoisempana Lapissa ei niitäkään.
Vanha maatalous sopeutui vähitellen niin hyvin ilmastoomme, että väestökriisejä sattui sotavuosien lisäksi vain harvinaisten peräkkäisten katovuosien takia. Ankarimmin kansaamme koeteltiin suurvaltasotien kautena 1550−1720, jolloin myös ilmasto oli tavallista kovempi. Väestötappiot nielivät Etelä-Suomessa koko luontaisen väestönkasvun. Sen, kuinka suuri ilmaston aiheuttamien nälän ja tautien osuus kokonaistappiosta oli, arvioin vähentämällä kokonaistappiosta sotien ja maastamuuton osuudet. Maastamuuton osuus kokonaistappiosta oli yhtä suuri kuin sodan ja ilmaston osuudet yhteensä. Vain puolet eteläsuomalaisista aikuistuvista miehistä ja kolme neljästä kaikista Etelä-Suomessa syntyneistä haudattiin kotimaan multiin. Muut saivat viimeisen leposijansa Ruotsissa, Baltiassa, Venäjällä, Saksassa ja Puolassa taistelutantereilla, epidemioiden sortamina kasarmeissa ja enimmin parempaa elämää etsineinä siirtolaisina. Maastamuutto lievensi tappioita kotimaassa sikälikin, että ekstensiivinen vanha maatalous oli sitä herkempi ilmaston riskeille, mitä suurempi oli väentiheys. Kansa oppi myös monia ovelia keinoja lievittämään ahdinkoaan. Vaikka sotien jälkeen kansalla meni aluksi varsin hyvin, herkistyi maatalous ilmaston riskeille väentiheyden kasvaessa, ja lopuksi kriisiytyi pahoin. Omavaraisuuden ikeestä päästyä päästiin myös väestökriiseistä, huolimatta kylmästä ilmastokaudesta 1870-1930.
Kansa oppi varautumaan varsin hyvin ilmastollisiin vahinkoihin niin kauan kuin riskien unohtaminen oli hengelle hupaa. Työssäni ilmastoriskien ja niiden aiheuttamien vahinkojen selvittelyssä olen vuosikymmenien kokemuksella huomannut, että nyky-yhteiskunnassa ilmastovahinkoihin varautumiseen suhtaudutaan usein välinpitämättömästi, koska valta ja vastuu eivät kohtaa toisiaan. Vastuunalaisten laiminlyöntien seuraukset korvataan verovaroista, vahingonkärsijöiden pakollisista vakuutuksista sekä asiakasmaksujen korottamisella. Uusia esimerkkejä ilmaantuu jatkuvasti.
Nyky-Suomen alueellinen pääjakolinja politiikassa on sama kuin ilmastossa (kuva 1). Tämä johtuu ilmaston vuosisatoja jatkuneesta vaikutuksesta yhteiskuntaan. Samoin vanha ilmastoraja, joka erottaa lännen peltoviljelyalueen idästä, jossa osa sadosta saatiin myös kaskista, on tärkeä ja selkeä myös nykyisessä maataloustuotannossa (kuva 2).
Nykyään kehitysmaissa väestönkasvu herkistää väestöjä ilmaston riskeille kuten ennen Suomessa. Ilmaston, maatalouden ja väentiheyden kolmiyhteys tulee maapallon väestön jatkuvasti kasvaessa olemaan ihmiskunnan tärkein kysymys, sen kohtalonkysymys. Suomi on osa globaalia kokonaisuutta, tulevaisuudessa yhä kasvavalla tuotantopotentiaalilla. Siksi maatalouden kehittäminen on kansallisesti tärkeää. Toivottavasti tämä väitöskirja rohkaisee niin päättäjiä, tutkijoita kuin mediaakin kiinnostumaan tästä asiasta, jonka avoin käsittely on ollut pitkään poliittinen tabu.
Kuva 1. Kuva on julkaistu aiemmin teoksessa Reijo Solantie, Ilmasto ja sen määräämät luonnonolot Suomen asutuksen ja maatalouden historiassa. Jyväskylä Studies in Humanities 196. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä 2012. Julkaistu tekijän luvalla. Vaalitulosten lähde: Oikeusministeriö.
Kuva 2. Kuva on julkaistu aiemmin teoksessa Reijo Solantie, Ilmasto ja sen määräämät luonnonolot Suomen asutuksen ja maatalouden historiassa. Jyväskylä Studies in Humanities 196. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä 2012. Julkaistu tekijän luvalla. Suomen 1560-luvun asutustietojen lähde: Suomen asutus 1560-luvulla: kartasto. Julkaisija: Pohjoismaisen autiotilatutkimuksen Suomen jaosto: Eino Jutikkala et al. Suomen historiallinen seura / Käsikirjoja, 7. [Helsinki] : Suomen historiallinen seura, 1973.