Valtiotieteen tohtori Olli Poroputaan yleisen valtio-opin väitöskirja ”Taloudellinen kehitys ja vahva valtio. Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1913, Tansania 1961–1986” tarkastettiin 10.11.2012 Helsingin yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi professori Raimo Väyrynen (University of Notre Dame) ja kustoksena professori Teivo Teivainen. Väitöskirja on luettavissa sähköisenä osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/37264.
Väitöskirjani Taloudellinen kehitys ja vahva valtio tarkastelee politiikan vaikutusta Suomen suuriruhtinaskunnan taloudelliseen kehitykseen vuosina 1809–1913. Aiheen käsittelyyn on suuresti vaikuttanut se, että Suomi oli osa Venäjän imperiumia, jolloin politiikka oli sekä Suomen että Venäjän politiikkaa.
Väitöskirjani tutkimuskysymykset ovat: 1) milloin taloudellinen kehitys käynnistyi Suomessa, 2) miksi se käynnistyi, ja 3) miksi Suomi – toisin kuin monet muut sitä yrittäneet maat – onnistui kehittymispyrkimyksissään? Rakennan esitykseni pitkälle näiden kysymysten mukaisesti.
Milloin Suomen taloudellinen kehitys käynnistyi?
Olen määritellyt taloudellisen kehityksen yhteiskunnan muuttumisena omavaraisuuteen perustuvasta maatalousyhteiskunnasta teolliseksi markkinataloudeksi. Kärjistäen ilmaisten, 1800-luvun suomalainen yhteiskunta muodostui talonpoikaistalouksista, jotka tuottivat oman ruokansa ja valmistivat itse vaatteensa ja muut taloudessa tarvitsemansa esineet. 1900-luvulla talous oli jakautunut kahtia siten, että talonpoikaisen maatalouden lisäksi tuotannosta vastasi tehdasteollisuus. Ja mikä vielä olennaisempaa, näiden kahden sektorin kehittyminen perustui niiden välisen vaihdon laajenemiseen. Taloudellisen kehityksen myötä tuotanto, tuottavuus ja hyvinvointi alkoivat kasvaa.
Politiikan olen määritellyt weberiläisittäin toimintana, jossa yhteiskunnalliset toimijat tai ryhmät pyrkivät hankkimaan ja käyttämään valtiolle kuuluvaa valtaa muuttaakseen yhteiskunnan toimintaa tahtonsa mukaisesti.
Taloudellisen kehityksen edellytyksenä on vaihto – siirtyminen markkinatalouteen. Se on mahdollista vain, jos yhteiskunnan instituutioita – ennen kaikkea elinkeinolainsäädäntöä – mutta myös infrastruktuuria (kuljetuslaitos, teknologia, pankkilaitos, koulutus) muutetaan siten, että markkinatalous tulee mahdolliseksi. Elinkeinolainsäädäntö kuuluu yksinomaan poliittisille päätöksentekijöille, mutta politiikalla voi olla merkittävä rooli myös infrastruktuurin luomisessa.
Siten vastausta kysymykseen, milloin Suomen taloudellinen kehitys käynnistyi, etsin työssäni politiikasta – niistä toimenpiteistä, joilla Suomessa ryhdyttiin rakentamaan markkinatalouden edellytyksiä.
Miksi Suomen taloudellinen kehitys käynnistyi?
Tutkimuskirjallisuuden mukaan talouskehityksen politiikan muutoksen taustalla on joko vallankumous alhaalta tai vallankumous ylhäältä. Vallankumous alhaalta tarkoittaa sellaista yhteiskunnan poliittista muutosta, joka pakottaa tai antaa mahdollisuuden markkinatalouden institutionaalisten puitteiden rakentamiseen. Englannin teolliseen vallankumoukseen liittyvä poliittinen läpimurto ajoittuu vuoteen 1832, jolloin parlamentin vaaliuudistus päästi uuden keskiluokan osallistumaan elinkeinolainsäädännön valmisteluun.
Vallankumous ylhäältä tarkoittaa sellaista maan ulkoisen ympäristön muutosta, joka pakottaa maan poliittiset päätöksentekijät muuttamaan talouspolitiikkaansa. Esimerkki siitä on kommodori Matthew Perryn johtaman Yhdysvaltain laivaston saapuminen vuonna 1853 Japanin Uragan satamaan. Amerikkalaisten ylivoimainen sotilasmahti pakotti Japanin luopumaan perinteisen yhteiskunnan mallista ja käynnistämään maan teollistamisen.
Työssäni pyrin vastaamaan kysymykseen, käynnistyikö Suomen taloudellinen kehitys sen vuoksi, että yhteiskunnan sisäinen poliittinen rakenne muuttui vai siitä syystä, että ulkoisen ympäristön muutos pakotti siihen.
Miksi Suomi – toisin kuin monet muut sitä yrittäneet maat – onnistui kehittymispyrkimyksissään?
Otsikon kysymyksen olen muotoillut uudelleen yleisemmäksi kysymykseksi, miksi jotkut maat ovat onnistuneet kehittymään ja toiset eivät. Teoreettisen keskustelun läpikäynnin perusteella päädyn väitteeseen, että taloudellisen kehityksen pyrkimysten onnistumista selittää kaksi tekijää. Ensimmäinen tekijä on, että maan poliittiset päättäjät ovat asettaneet taloudellisen kehityksen tavoitteekseen. Toinen tekijä on, että maalla on vahva valtio.
Vahvan valtion määrittelen tilanteena, jossa poliittiset johtajat saavat yhteiskuntansa jäsenet toimimaan tahtonsa mukaisesti. Heikossa valtiossa poliittisten johtajien asettamat tavoitteet puolestaan toteutuvat vain rajallisesti.
Nykypäivän näkökulmasta näyttää itsestäänselvyydeltä, että talouspolitiikalla pyritään edistämään hyvinvointia lisäävää taloudellista kasvua. Samoin itsestäänselvyys on, että kansalaiset toimivat valitsemiensa poliittisten elinten säätämien lakien mukaisesti. Tosiasia kuitenkin on, että kun menemme historiassa taaksepäin, taloudellisen kehityksen sijasta politiikan tavoitteena ovat olleet esimerkiksi olemassa olevien yhteiskunnallisten rakenteiden säilyttäminen, valtaa pitävien etujen ajaminen tai uskonnolliset motiivit. Myös poliittisten päätöksentekijöiden mahdollisuus vaikuttaa väestön käyttäytymiseen on ollut rajallinen, koska keskitettyä vallankäyttöä ei ole ollut, tai se ei ole ulottunut kovinkaan laajasti tai syvälle yhteiskuntaan. Nykyaikainen laaja ja monialainen hallinto asiantuntevine virkamiesarmeijoineen on myös kovin nuori ilmiö. Nykyaikainen vahva valtio on syntynyt vasta viimeisen viidensadan vuoden aikana ja pääasiallisesti eurooppalaisten valtioiden jatkuvan sodankäynnin sivutuotteena.
Taloudellisen kehityksen edistäminen tai vahva valtio eivät ole todellisuutta myöskään useimmissa kehitysmaissa. Taustalla on kehitysmaiden myöhäinen mukaantulo maailman taloudelliseen ja poliittiseen kehitykseen, minkä vuoksi niiden taloudelliset ja poliittiset järjestelmät ovat säilyneet perinteisinä. Oma merkityksensä on ollut monien maiden siirtomaamenneisyydellä, joka ei sallinut siirtomaiden omien poliittisten johtajien hankkia hallitsemiseen liittyvää kokemusta.
Olen asettanut tutkimukseni tehtäväksi selvittää, täyttikö Suomi menestyksellisen kehityksen edellytykset. Havainnollistan Suomen menestystä vertaamalla sitä taloudellisen kehityksen pyrkimyksissään epäonnistuneeseen tapaukseen. Tuoksi tapaukseksi olen valinnut itsenäisen Tansanian ja sen talouspolitiikan vuosina 1961–1986.
Menetelmä ja aineisto
Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt vertailevan historian tutkimuksen menetelmää, jolla tarkoitan tutkimuksia, joissa kahden tai useamman valtion, instituution tai sivilisaation pitkän aikavälin kehitystä verrataan toisiinsa. Vertailevan historian tutkimus toteutetaan kokoamalla aiheesta aikaisemmin tehty tutkimus ja analysoimalla sitä. Suomen osuuden aineistona olen käyttänyt 1800-luvun Suomeen ja Venäjään liittyvää taloushistorian, poliittisen historian, sosiologian, kansantaloustieteen ja politiikan tutkimuksen alaan kuuluvaa kirjallisuutta. Tansanian tapauksesta on runsas tutkimuskirjallisuus, mikä johtuu Tansanian erikoisasemasta varsinkin 1960- ja 1970-lukujen kansainvälisessä kehityskeskustelussa.
Tulokset
Milloin taloudellinen kehitys käynnistyi? Suomen taloudellisen kehityksen käynnistymisen ajankohta voidaan tunnistaa tarkasti. Se on Venäjän tsaarin Aleksanteri II:n vierailu Suomessa vuonna 1856. Vierailun aikana hyväksyttyä uudistusohjelmaa toimeenpanemaan perustettiin kaksi komiteaa, jotka laativat suunnitelmat elinkeinolainsäädännön ja taloudellisen infrastruktuurin kehittämiseksi. Nuo suunnitelmat toteutuivat liki täydellisesti vuosisadan loppuun mennessä.
Tämä ei tarkoita, ettei myös muilla tekijöillä – teknologialla, maailmanmarkkinoilla ja suomalaisten kapitalistien pyrkimyksillä toimintansa laajentamiseen – ollut vaikutusta. Ratkaiseva rooli oli kuitenkin politiikalla.
Miksi taloudellinen kehitys käynnistyi? Kehitys käynnistyi Suomessa Venäjän muutettua talouspolitiikkaansa linjaa. Linjanmuutoksen taustalla oli Venäjän pyrkimys Krimin sodassa (1853–1856) menettämänsä suurvalta-aseman palauttamiseen. Häviön katsottiin johtuneen valtakunnan feodaalisen ja merkantilistisen talousjärjestelmän kyvyttömyydestä ylläpitää riittävää sotilaallista puolustuskykyä. Tsaari päätti käynnistää kapitalismin kehittämisen myös Suomessa ja nimitti uutta linjaa toteuttamaan verekset ja asialle myönteiset virkamiehet. Taloudellinen kehitys käynnistyi vallankumouksena ylhäältä.
Miksi Suomi onnistui, mutta Tansania epäonnistui taloudellisen kehityksen pyrkimyksissä? Suomen suuriruhtinaskunnan poliittiset päättäjät saattoivat käynnistää talouskehityksen politiikan maahan luodun vahvan valtion perustalta. Päättäjät saattoivat luottaa siihen, että käyttäen hyväksi jo olemassa olevia hallinnollisia ja institutionaalisia rakenteita, virkamieskunnan ammattitaitoa sekä hallitsemisesta hankittua kokemusta, väestö saadaan valitun politiikan taakse.
Tansanian epäonnistumisen taustalla olivat Suomen menestymistä selittävien tekijöiden puuttuminen. Maan politiikka oli ristiriitaista ja asettui vain osittain ja vasta varsin myöhään tukemaan taloudellista kehitystä. Pyrkimykset talouskehitykseen kaatuivat poliittisen johdon ja virkakoneiston taitamattomuuteen sekä viime kädessä siihen, että väestö ei antanut tukeaan harjoitetulle politiikalle.
Viimekätinen selitys palautuu maiden poliittisen historian erilaisuuteen. Suomen suuriruhtinaskunnan vahva valtio oli Ruotsin suurvalta-aikojen perua. Vuonna 1961 itsenäistyneen Tansanian keskitetyn hallitsemisen historia oli lyhyt ja valtion tunkeutuminen yhteiskuntaan vähäinen. Samalla perinteisen yhteiskunnan toimintatavat ja arvot tunkeutuivat valtiokoneistoon rapauttaen hyvienkin, kansakunnan kokonaisuuden kannalta järkevien päätösten tehokkaan toteuttamisen.
Yhteenveto
Yhteenvetona voin todeta, että politiikka on ratkaiseva tekijä silloin, kun maassa toivotaan taloudellista kehitystä ja sen myötä tuotannon, tuottavuuden ja hyvinvoinnin kasvua. Talouskehityksen politiikan edellytyksenä on poliittisten päätöksentekijöiden vahva sitoutuminen ja sellaiset valtainstituutiot, jotka saavat väestön toimimaan päätettyjen tavoitteiden mukaisesti.
Työn teoreettinen pohja
Tutkimukseni oletukset ja väitteet perustuvat ennen muuta kansainvälisen poliittisen taloustieteen valtiokeskeiseen lähestymistapaan, jonka tunnetuimpia nimiä ovat Max Weber, Otto Hintze, Stephen Krasner, Theda Skocpol, Samuel Huntington, Joel Migdal ja Francis Fukuyama. Työhöni olen pyrkinyt sisällyttämään myös muiden teoreettisten lähestymistapojen ideoita.