FL Jari Laukian väitös “Tavoitteena sivistynyt kansalainen ja työntekijä. Ammattikoulu Suomessa 1899–1987” tarkastettiin Helsingin yliopistossa 21.11.2013. Vastaväittäjänä oli professori Maria Lähteenmäki (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena professori Laura Kolbe. Väitöskijra on luettavissa osoitteessa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/41667.
Aloittaessani aikoinaan työt yhteiskunnallisten aineiden opettajana ammattioppilaitoksessa astuin ensimmäistä kertaa elämässäni ammattioppilaitokseen. Ammattioppilaitoksen kulttuuri erosi melkoisesti verrattuna vaikkapa peruskouluun tai lukioon. Asia rupesi askarruttamaan minua ja herätti ihmettelemään sitä, miten ammattioppilaitoksesta oli kehittynyt sellainen kuin se oli. Minkä ideologian perustalle ammatillinen koulutus oli rakentunut ja mitä tavoitteita ammatilliselle koulutukselle alun alkaen oli asetettu? Yritin löytää vastausta koulutukseen liittyvistä teksteistä, mutta en löytänyt vastauksia mieltäni askarruttaviin kysymyksiin. Kysymykset vaivasivat siinä määrin, että päätin tarttua tähän tutkimustyöhön.
Aikaisemmin tutkimaton kysymys, ammattikoulu ja sivistys
Ryhtyessäni tutkimustyöhön kävi selkeämmin ilmi, että ammattikoulua oli tutkittu historiantutkimuksen näkökulmasta vähän. Kasvatustieteilijät ja sosiologit olivat olleet huomattavasti enemmän ammattikoulusta kiinnostuneita. Näistä tutkimuksista en kuitenkaan saanut vastauksia kaikkiin minua askarruttaviin kysymyksiin. Halusin lähestyä ammattikoulua koulutukseen yleisesti liitettävien käsitteiden sivistys ja kansalaiseksi kasvattaminen kautta. Tutkimuksen keskeiseksi kysymykseksi hahmottui kysymys siitä, mikä oli ammattikoulun tehtävä oppilaiden sivistämisessä ja kansalaiseksi kasvattamisessa. Oliko ammatilliselle koulutukselle ylipäätänsä asetettu kyseisiä tehtäviä? Tämän keskeisen kysymyksen valossa lähdin selvittämän ammattikoulun syntyä ja kehitystä.
Menetelmät ja tutkimusaineisto
Ammatillista opetusta on toteutettu hyvin erilaisten toimintatapojen kautta, kuten esimerkiksi työssä tapahtuvan oppimisen, oppisopimuskoulutuksen ja koulumuotoisen koulutuksen kautta. Lisäksi ammatillinen koulutus on ollut monipuolista käsittäen monia eri ammattialoja ja tasoja. Teknillisen alan koulutus esimerkiksi rakentui hierarkkiseksi; teknillinen korkeakoulu, teknillinen opisto, teknillinen koulu, ammattikoulu. Eri ammattialojen koulutus puolestaan kehittyi toisistaan erillään ja eri aikaan. Näin ollen oli välttämätöntä rajata tutkimuskohde tarkasti.
Olen rajannut ammattikoulun käsitteenä siten, että se oli päiväkouluna toimiva teollisuuden ja käsityön työntekijätason tehtäviin valmistava koulu. Oppipoikajärjestelmän rapauduttua 1800-luvun loppupuolella ammattikoulu oli uudenlainen päiväkouluna toimiva koulu.
Ensimmäinen käsitteen määrittelyn mukainen ammattikoulu perustettiin Helsinkiin vuonna 1899. Tämä on tutkimuksen aikarajauksen alku. 1980-luvun aikana ammatillisessa koulutuksessa siirryttiin keskiasteen koulunuudistuksen kautta uuteen vaiheeseen, jolloin koulutuksen organisointi ja toimintamallit muuttuivat. Muutoksen sinetöi vuoden 1987 laki ammatillisesta koulutuksesta. Päätän tutkimuksen tähän ajankohtaan.
Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä, kansalaisuutta ja sivistystä, lähestytään tässä tutkimuksessa aikalaiskirjoitusten valossa. Sivistyskäsitteen ytimeksi valikoitui totuudellisuuden tavoittelu, ajattelun ja toiminnan kypsyys, aktiivinen ja vastuullinen toiminta ja se, että henkilö vapaan tahdon kautta sitoo toimintansa laajempaan sosiaaliseen yhteyteen. Kansalainen puolestaan oli valtioyhteisön jäsen, jolla oli valtion tarjoamia oikeuksia ja velvollisuuksia sekä yleisesti arvostettavia kunnon kansalaisen ominaisuuksia.
Varsinkin vuoden 1918 kansalaissodan jälkeen historiantutkijoiden piirissä tavoitteena oli kansallisen yksimielisyyden tavoittelu. Tämä juonne jatkui 1960-luvulle saakka. Omalla tilallaan työskentelevä vapaa talonpoika muodosti tämän kansalaiskäsitteen ihanteen. Tästä kansalaisihanteesta poikkeavia näkemyksiä saatettiin pitää jopa vaarallisina. Tämän kansalaisihanteen taustalla vahvistui hiljalleen näkemys työntekijäkansalaisesta; omalla työllään itsensä ja perheensä elättävästä kansalaisesta.
Tässä tutkimuksessa pääasiallisen lähdeaineiston muodostavat arkistomateriaalit, asiakirjadokumentit sekä aikalaiskirjoitukset. Helsingin kaupunginarkisto ja Tampereen kaupunginarkisto ovat olleet tärkeitä arkistoja. Selvitän ammattikoulun perustamisvaiheet tarkemmin Helsingin ja Tampereen ammattikoulujen perustamisen kautta ja kyseisten kaupunkien ammattikoulujen arkistoaineisto tutkimuskaudelta on kyseisissä arkistoissa. Myös Kansallisarkisto on ollut tärkeä. Tutkimuksen tekemisessä oman lisänsä työhön on tuonut se, että arkistoaineistoa on pitänyt etsiä monista arkistoista. Usein ammattikoulua koskeva arkistoaineisto on ollut puutteellisesti järjestetty tai dokumentteja on kadonnut.
Yksi syy ammatillisen koulutuksen tutkimuksen vähyyteen voi ollakin se, että lähdeaineisto on hajallaan pieninä osina eri arkistoissa ja kokonaisnäkemyksen saaminen ammatillisesta koulutuksesta voi olla melkoisen työläästi saavutettavissa. Vai voisiko kyseessä olla koulutuksen alhaisempi arvostus muuhun koulutukseen verrattuna? Myöskään ulkomaista ammatillista koulutusta käsittelevää historian tutkimuskirjallisuutta ei ole haitaksi asti. Viimevuosien aikana tilanne on parantunut muun muassa Saksassa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa. Nämä maat olivat myös maita, joista suomalainen ammattikoulu sai vaikutteita toimintansa alkuvaiheessa ja sen edelleen kehittyessä.
Aiemman tutkimuksen vähyydestä johtuen tämä tutkimus on osittain perustutkimusta, jossa kuvataan ammattikoulun synty ja toiminnan kaari vuodesta 1899 vuoteen 1987. Kansalaiseksi kasvattamista ja sivistystä tarkasteltaessa tutkimus sivuaa eri historiantutkimuksen alueita, kuten sosiaalihistoriaa ja kulttuurihistoriaa. Primääriaineistoon tukeutumalla ja siitä saatua informaatiota aikalaiskirjoituksiin ja tutkimuskirjallisuuteen vertaamalla syntyy ymmärrys ammattikoulun toiminnasta, sekä käsitys ja tulkinta ammattikoulun tehtävästä kansalaisten kasvattamisessa ja sivistämisessä. Tutkimuksessa pyrin myös kytkemään ammattikoulun kehityksen koulutuksesta päättävien poliittisten tahojen ammatillisesta koulutuksesta käymään keskusteluun.
Ammattitaito osa sivistystä
1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun teknillisessä, taloudellisessa ja poliittisessa murroksessa Suomi siirtyi isäntäholhouksesta kansalaisyhteiskuntaan. Kaupunkien elinkeinorakenne poikkesi olennaisesti maaseudun elinkeinorakenteesta. Ammattikoulujen tarkoituksena oli tarjota muuttoliikkeen vuoksi kasvavien kaupunkien työläistaustaisille nuorille mielekästä tekemistä ja valmiuksia työelämään. Tavoitteena oli kasvattaa työtä kunnioittavia, itsensä ja perheensä omalla työllään elättämään kykeneviä liberalistisen yhteisön kansalaisia. Tyttöjen koulutuksessa painottui perheenemäntien ja palvelijoiden kasvatus. Ammattikoulun kehitys oli osa eurooppalaista liberalistista liikettä. Ensimmäiset ammattikoulut perustettiinkin Suomen rannikkokaupunkeihin Helsinkiin, Vaasaan, Porvooseen, Kotkaan ja Viipuriin. Vähän myöhemmin ammattikouluja perustettiin sisämaan kaupunkeihin, enemmän kuitenkin vasta toisen maailmansodan jälkeen 1950–1960-luvuilla.
Ammattikoulun kehittäjät olivat teknillisen korkeakoulutuksen saaneita henkilöitä, joilla usein oli kytköksiä maamme elinkeinoelämään, sekä filantrooppista sivistyneistöä. He halusivat kouluttaa nuoria työelämään sekä parantaa työväenluokan elintasoa koulutuksen kautta. Polyteknillisen opiston, myöhemmin teknillisen korkeakoulun merkitys ammattikoulun synnyssä ja kehityksessä oli merkittävä.
Kansalaissota oli kouluväelle pettymys. Miten tohtivat myös ne henkilöt, jotka olivat sivistyneistön tuella saaneet koulutusta, ryhtyä kapinoimaan sivistyneistöä vastan? Koulutusta tuli laajentaa ja painopistettä siirtää kansalaiskasvatuksen suuntaan. 1920–1940-luvulla kansallismieliset tavoitteet painottuivat etenkin yksityisteollisuuden ammattikouluissa. Kuntien kouluissa puhtaasti poliittiset kasvatustavoitteet eivät olleet niin selkeästi esillä. Ahkera, luotettava ja aktiivinen työntekijäkansalainen oli tavoitteena. Sotien vuoksi yhteydet Keski-Eurooppaan vähenivät ja Pohjoismaisen yhteistyön merkitys lisääntyi.
1960–1970-luvuilla ammattikoulujen määrä lisääntyi huomattavasti. Käsite kansalaisesta monipuolistui. Tavoite kansalaisideaalin yksimielisestä kansallisesta määrittämisestä liudentui samaa tahtia kuin Suomi muuttui maatalousyhteiskunnasta palvelu- ja teollisuusyhteiskunnaksi. Ammattikoulussa kasvatettava työläiskansalainen sai ottaa kantaa myös kansainvälisiin asioihin. Opiskelijoita kannustettiin poliittiseen aktiivisuuteen ja yhteiskunnallisten ongelmien, muun muassa ympäristöongelmien, pohtimiseen. Myös ammattikoulun tehtävää työläistaustaisten oppilaiden kouluttajana pyrittiin laajentamaan kaikista yhteiskunnallisista kerroksista tulevien nuorten kouluksi. Tässä tavoitteessa onnistuttiin vaihtelevasti.
Koko tämän tutkimuksen aikarajauksen aikana ammattikoululla on ollut sivistys- ja kasvatustehtävä. Ammattikoulu sai alkuvaiheessa vaikutteita erityisesti Saksasta. Sivistyskäsityksessä koulun kehittäjät nojautuivat Georg Kerschensteinerin työkouluajatuksiin. Kerschensteinerin mukaan ammatillisen osaamisen kautta kuljettiin kohti korkeampaa sivistystä. 1940–1950-luvuilla kauppa- ja teollisuusministeriön ammattikasvatusosaston päällikkö Aarno Niini ja professori Oiva Kyöstiö tukeutuivat Kerschensteinerin ajatuksiin. Ammattikoulun katsottiin antavan perusvalmiudet työelämään. Varsinainen ammattitaito hankittiin koulun ja työkokemuksen yhteisvaikutuksen kautta. Ammattikoulun sivistys ja kasvatustehtävä auttaa ymmärtämään myös sitä, miksi Suomeen muotoutui ammatillisen koulutuksen kulttuuri, jossa valtajuonteena on ollut koulumuotoinen koulutus.