Tutkin väitöskirjassani 1800-luvun puolivälin Kruununhaassa kokoontunutta fennomaanista piiriä subjektiivisia kokemuksia painottavalla ryhmäbiografisella otteella. Ryhmä oli jaetun aatteellisen projektin keskiössä, mutta sen jäseniä yhdistivät myös läheiset henkilökohtaiset suhteet. Olen kiinnostunut sosiaalisten ja aatteellisten verkostojen limittymisestä sekä naisten roolista näiden sfäärien yhdistymisessä ja kansallisessa projektissa. Ryhmäbiografinen tutkimusasetelma avaa mahdollisuuden tarkastella henkilökohtaisen, sosiaalisen ja aatteellisen yhteen kietoutumista yksilöiden elämän kokonaisuudessa. Verkoston käsite toimii ryhmäbiografisen materiaalin jäsentelyn välineenä. Tärkeä osa aineistoani ovat piirin jäsenten laajat kirjeenvaihdot, joiden kautta voi tavoitella kirjoittajien subjektiivisia käsityksiä ja kokemuksia sekä hahmottaa ryhmän jäsenten keskinäisiä suhteita.
Kiinnostuin Kruununhaan ryhmästä erityisesti seuraavien kirjekatkelmien kautta:
– – den constituerande nationalförsamling som bildat sig här bestående af Tengström med Fru, Kellgren med Fru, Castren med Fru, Tickanen med Fästmö, Ingman med Fru, Willebrandt med Fru, Snellman med Fru, Borgström med Fru och Dotter – – och slutligen Morbror Fredric – – . Denna Kronohags-societet har sina täta conferenser dit naturligtvis inga profana ha tillträde.1
Du förvånar dig kanske öfver att jag lägger en sådan vigt på de unga fruarna, detta bör du dock ej göra, ty fruarna äro fullt ut lika mycket tongifvande och uppburna af populariteten som männerna, och taga en ännu vigtigare air på sig än dessa.2
Äänessä on Robert Lagus, joka kertaa sukulaisensa professori J. J. Tengströmin perhepiirin seuraelämän kehitystä veljelleen Wilhelmille. Luin katkelmat ensi kerran tutkiessani Jeanette ja J. V. Snellmania ja listassa oli kyllin monta tuttua nimeä, jotta mielenkiintoni heräsi. J. J. Tengström oli J. V. Snellmanin opettaja ja ystävä, aktiivinen kulttuurifennomaani Herman Kellgren kuului niin ikään hänen tovereihinsa ja lisäksi tiesin, että Hermanin sisko Josephine Kellgren oli Jeanette Snellmanin paras nuoruuden ystävä. Tunnustettu kielentutkija M. A. Castrén ja Suometarta perustamassa ollut Paavo Tikkanen yhdistettynä tähän ryhmään tekivät siitä entistä kiehtovamman. Kaiken lisäksi Kellgrenin ja Castrénin rouvat sekä Tikkasen kihlattu olivat kaikki J. J. Tengströmin tyttäriä. Ingman ja Willebrand olivat perheen tuttavia ja lääkäreitä, Borgström naapuri sekä Snellmanin työnantaja. Fredrik Tengström taas oli J. J. Tengströmin vaimon veli.
Huomioni kiinnittyi ennen kaikkea tiiviiseen Tengströmin sukupiiriin, joka täydentyi näillä nimekkäillä, suomalaisuusaatteeseen sitoutuneilla vävyillä. Edelleen mielenkiintoinen oli myös kirjeen kirjoittajan huomio nuorten naisten merkityksestä ryhmässä. Nykylukijan silmä ei niinkään kiinnity siihen seikkaan, että rouvat on ylipäätään mainittu, vaan pikemminkin siihen, että heitä ei ole mainittu nimeltä. Kuitenkin kirjoittaja katsoo tarpeelliseksi erikseen perustella, miksi hän ”antaa niin paljon painoarvoa nuorille rouville”. Sitä lukijan ei pitäisi ihmetellä, ”sillä rouvat ovat yhtä vaikutusvaltaisia ja suosittuja kuin herratkin”.
Robert Laguksen kuvaus on paikoin varsin pisteliäs:
Man måste medge att det är genialiskt folk, men säkert är dock att gräddan samlad för sig är mera äcklig, så har åtminstone detta kotterie synts mig de få gångor jag haft den äran att vara tillsamman dermed.3
Laguksen kirpeän sävyn taustalla saattavat olla eri piirien väliset kilpailuasetelmat yliopistomaailmassa sekä varautuneempi suhtautuminen kansallisuusaatteeseen. Joka tapauksessa mielenkiintoni Kruununhaan naisia ja koko heidän seurapiiriään kohtaan heräsi. Miltä tämän ilmeisen tiiviin ryhmän, kermana kasaantuneen kansalliskokouksen, keskinäiset suhteet näyttivät ja millainen rooli ja merkitys naisilla sen piirissä itse asiassa oli?
Tengströmin piiri
Professori J. J. Tengströmin (1787-1858) perheeseen kuuluivat vaimo Carolina Tengström (1803-1885), varhain menehtynyt poika Robert (1823-1847) sekä kolme tytärtä, Sofi (1826-1906), Helene (1829-1857) ja Natalia (1830-1881), joihin kiinnostukseni tutkimuksessani erityisesti kohdistuu. Tengströmit kuuluivat aikakauden keskeisiin yliopistosukuihin. J. J. Tengströmin ensimmäinen vaimo ja perheen lasten äiti oli vuonna 1832 menehtynyt Sofia Magdalena, jonka isä oli arkkipiispa Jacob Tengström. J. J. Tengströmin molemmat vaimot olivat hänen serkkujaan, ja naiset olivat myös keskenään serkuksia.
Tämä Kruununhaan piirin4 intensiivisin aika ajoittuu 1800-luvun puoliväliin. Se muodostui perheen tytärten ja näiden aviomiesten ympärille. Sukupolvensa suurena toivona ja lupaavana filosofina pidetty esikoispoika Robert oli menehtynyt lavantautiin jo syksyllä 1847 Pariisissa. Hänellä näyttää kuitenkin olleen roolinsa ryhmän muodostumisessa, sillä vävyt olivat kaikki kuuluneet Robert Tengströmin tuttavapiiriin.
Vanhimman tyttären Sofin aviomies Herman Kellgren (1822-1856) oli Robertin opiskelutoveri ja paras ystävä. Robertin kautta tämä nuori ja viehättävä kuopiolaismies tutustui Tengströmin perheeseen 1840-luvun alussa, ja Herman ja Sofi solmivat salaisen kihlauksen jo vuonna 1843. Nuoret miehet lähtivät yhdessä Eurooppaan opintomatkalle, jolta Robert ei enää palannut. Herman saapui Suomeen 1848, ja vihdoin seuraavana vuonna hän ja Sofi avioituivat. Mies saavutti itämaiden kirjallisuuden professuurin vuonna 1854 mutta ei ehtinyt kauaa nauttia uudesta asemastaan, sillä hän kuoli kaksi vuotta myöhemmin.
Perheen kuopus Natalia kihlautui alkuvuodesta 1850 kielitieteilijänä ja tutkimusmatkailijana maineeseen nousseen M. A. Castrénin (1813-1852) kanssa ja avioliitto solmittiin saman vuoden syksyllä. Maaliskuussa 1851 M. A. Castrén nimitettiin yliopiston ensimmäiseksi suomen kielen ja kirjallisuuden professoriksi. Pariskunnan onni jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä mies menehtyi jo Siperian matkoilla alkunsa saaneeseen tuberkuloosiin keväällä 1852.
Vielä keväällä 1850 keskimmäinen sisar Helene kirjoitti tuoreen aviomiehensä kanssa Kuopioon matkustaneelle Sofille, kuinka hän joutui kateellisena seuraamaan, kun Natalia vietti aikaa kihlattunsa kanssa ja valmisteli kapioitaan. Pian myös Helene löysi oman sulhasensa Hermanin kautta perheen yhteyteen tulleesta Paavo Tikkasesta (1823-1873). Miehet olivat osakuntatovereita ja heillä oli myös yhteisiä liiketoimia. Helene ja Paavo avioituivat syksyllä 1851.
Vävyt muodostavat kiinnostavan otoksen 1800-luvun nousevista säädyistä: Kellgrenin isä oli varakas porvari, Castrén tuli pappissuvusta ja Tikkasen perhe oli talonpoikainen. Tengströmien sukuyhteyteen pääseminen lienee ollut vävyille uran ja aatteen edistämisen kannalta edullista, toisaalta liittojen kautta miespuolisen perillisensä menettänyt perhepiiri sai mahdollisuuden kiinnittyä esiin ponnistavaan fennomaanipolveen.
Tengströmin perhe oli Kruununhaan seurapiirin keskus, mutta myös Kuopiosta lähtöisin olleet sisarukset Herman Kellgren ja Josephine Pipping (os. Kellgren) olivat monien yhteyksien avainhenkilöitä. Josephine oli opiskellut Helsingissä 1840-luvulla Natalian luokkatoverina ja tunsi Tengströmin perheen jo tältä ajalta. Hänen aviomiehensä J. W. Pipping oli tutustunut Hermaniin ja Robertiin Pariisissa 1840-luvun lopulla. Lähipiiriin kuuluivat myös Jeanette ja J. V. Snellman sekä Carolinan sisar Fredrika Runeberg ja tämän aviomies J. L. Runeberg. Runebergit tosin asuivat Porvoossa, mutta Tengströmit viettivät siellä aikaa etenkin kesäisin. Kruununhaan piiri linkittyy 1830-luvun Lauantaiseuraan monien henkilöiden kautta. Muun muassa J. V. Snellman ja J. L. Runeberg olivat olleet mukana, mutta olennainen yhteys löytyy myös naisten kautta, sillä Fredrika Runeberg oli emännöinyt Lauantaiseuran ohella kokoontunutta naisten ryhmää, jossa myös hänen sisarensa Carolina oli mukana.
Ryhmäbiografinen tutkimusasetelma
Kruununhaan seurapiiriä voi tarkastella ryhmäbiografisena tutkimusasetelmana. Barbara Cainen mukaan ryhmäbiografiassa voidaan tuoda yhteen elämäntarinat ja historialliset prosessit ja näin valottaa erilaisia historiallisia kehityskulkuja ja rakenteita.5 Kruununhaan piirissä henkilökohtaiset tunteet, sosiaaliset suhteet ja aatteelliset pyrkimykset limittyivät, ja ryhmäbiografinen tutkimusasetelma avaa mahdollisuuden näiden elämän eri aspektien kokonaisvaltaiselle ja syvälliselle tarkastelulle. Asetelman kautta voi analysoida, miten ne vaikuttivat toisiinsa ja miten kansallisuusaatteen merkitys ja sen edistämisen motiivit nivoutuivat osaksi toimijoiden elämän kokonaisuutta. Kansallisen projektin edistäminen ei ollut irrallaan muusta elämästä, vaan se niveltyi kiinteästi henkilökohtaisiin suhteisiin ja sosiaaliseen piiriin.
Ryhmäbiografiat fokusoivat yleensä ryhmän jäseniä yhdistäviin elämän osa-alueisiin. Niitä on kirjoitettu muun muassa sisaruksista, aviopareista, perheistä ja ystävyksistä sekä ryhmistä, jotka ovat jakaneet yhteisen aatteen.6 Ryhmä ei kuitenkaan ole itsestään selvä entiteetti, vaan tutkija luo tutkimusasetelmansa. Hän tunnistaa ja rakentaa ryhmän tiettyjen teemojen ympärille sekä määrittää ryhmän rajat ja siihen kuulumisen kriteerit oman tutkimuksensa kontekstissa. Kruununhaan piirissä olen fokusoinut tutkimustani sukulaisuussiteiden yhdistämiin henkilöihin, jotka jakavat aatteellisen projektin. Perhesiteet ovat tietyllä tavalla ilmeinen yhdistävä tekijä, mutta etenkin ystävyys- ja aatesuhteiden limittyminen sukulaisuuksiin tekee Kruununhaan ryhmästä kiinnostavan. Piirin rajat ja jäsenyyden kriteerit myös tarkentunevat tutkimuksen edetessä.
Ryhmäbiografian asetelma on erilainen kuin perinteisen yksilöön keskittyvän henkilöhistorian, mutta olen joka tapauksessa kiinnostunut yksittäisten ihmisten elämänkulusta ja subjektiivisista kokemuksista. Huomion kiinnittymistä ohjaavat kuitenkin valitut kontekstit, ja erityisesti ne seikat, jotka liittyvät ryhmää yhdistäviin tekijöihin ovat kiinnostavia. Eri henkilöiden kokemukset, käsitykset ja toiminta nivoutuvat yhteen, ja laajojen yhteiskunnallisten ja aatteellisten projektien tarkastelu saa henkilökohtaista syvyyttä. Ryhmän avulla voi avata henkilökohtaisiksi tai aatteellisiksi miellettyjen tapahtumien ja toimien yhteyksiä ja samanaikaisuuksia. Asetelma mahdollistaa luonnollisesti myös ryhmän sisäisen vertailun.
Keskeiseksi kiinnostuksen kohteeksi ryhmän tarkastelussa nousevat suhteet.7 Tärkeitä ovat sekä ryhmän jäsenten väliset yhteydet että yksittäisten jäsenten ja ryhmän kokonaisuuden välinen dynamiikka. Olennainen kysymys on myös, miten ryhmään kuuluminen selittää sen jäsenten näkemyksiä ja toimintaa yksilöinä8. Vaikka ryhmä koostuu yksilöistä ja ryhmäbiografia viime kädessä yksittäisten ihmisten tarinoista, jotka on tuotu yhteen, tarkastelua ohjaava tekijä on kuitenkin ryhmä; kyseessä on ”ryhmän biografia”.
Piirin jäsenten laajat kirjeenvaihdot ovat keskeinen aineisto, kun jäljitän heidän subjektiivisia käsityksiään ja kokemuksiaan sekä henkilöiden välisiä suhteita. Muodolliset suhteet, kuten sukulaisuudet, on verraten helppo selvittää, mutta suhteiden laadun, sisällön ja läheisyyden jäljille on mahdollista päästä kirjeaineistojen kautta. Piirin jäsenten väliset kirjeet avaavat heidän keskinäistä kanssakäymistään, mutta ryhmän ulkopuolisten kanssa käyty kirjeenvaihto voi tarjota mielenkiintoisia ja täydentäviä näkökulmia. Sangen kiinnostavia voivat olla myös ulkopuolisten kirjoittamat kirjeet, jotka käsittelevät piirin jäseniä, kuten tekstin alussa siteeratuista kirjeistä voidaan nähdä. Aineistoni täydentyy myös yhdistysten asiakirjoilla, lehtikirjoituksilla sekä perhettä, opintoja ja uraa koskevilla elämäkerrallisilla materiaaleilla. Tärkeää onkin erilaisten lähdetyyppien limittäminen ja ristiin lukeminen, samanaikaisuuksien ja yhteyksien hakeminen niistä.
Limittyneet verkostot ja merkitykset
Kruununhaan piirin kautta voi analysoida naisten ja miesten rooleja ja sukupuoliin liitettyjä ihanteita kansallisessa projektissa sekä tarkastella sitä, miten piirin jäsenet tulkitsivat ja tuottivat niitä. On myös mielenkiintoista pohtia naisille ja miehille sopivana pidetyn toiminnan rajoja sekä sitä, miten toiminnan motivaatioita arvioitiin ja arvotettiin eri henkilöiden kohdalla. Piirin jäsenet olivat keskenään erilaisia persoonia ja heidän käsityksissään ja aktiviteeteissaan oli vaihtelua. Ryhmän sisäisten erojen ja yhtäläisyyksien hakeminen sekä niiden vertailu voi tarjota mielenkiintoisia näkökulmia.
Tengströmin sisarten ympärillä sosiaalinen ja aatteellinen verkosto limittyi niin seurapiireissä, suvussa kuin avioliitoissakin. Miesten aatteelliset ja ystävyyksiin perustuvat siteet vahvistuivat sukulaisuudeksi avioliittojen kautta. Tässä vaiheessa tutkimustani verkoston käsite toimii väljästi ryhmän hahmottamisen apuvälineenä. Se on eräänlainen ryhmäbiografisen aineiston jäsentäjä. Verkostohahmotuksen avulla voin tunnistaa ryhmän välisiä yhteyksiä ja analysoida eri jäsenten keskeisyyttä ryhmän muodostumisen ja sen jaettujen pyrkimysten kannalta. Kruununhaan naiset muodostavat kääntöpuolen ja vastinparin fennomaanista projektia ajaneelle miesverkostolle. He ovat ikään kuin miestensä ja kansallisen liikkeen varjoja. Kruununhaan miesten suhteet käsittivät etenkin opiskelijatoveruuksia ja oppilas-opettaja-suhteita, joita sävyttivät kansalliset pyrkimykset. Naisten yhteydet rakentuivat sukulaisuussuhteiden mutta myös ystävyyksien varaan. Tutkimuskohteideni eletyssä todellisuudessa verkostot olivat kuitenkin yhteenkietoutuneita, ja naiset olivat niiden rakenteissa olennaisia yhdistäjiä.
Kruununhaan naisilla oli omaehtoista toimintaa, johon osallistuminen näyttää jakaneen ryhmää. Sofi ja Natalia organisoivat suomen kielen opintoja tuttavapiirinsä naisille ja osallistuivat 1840-luvun lopulla alkaneeseen rouvasväen yhdistystoimintaan. Kuopiossa asuneilla tuttavilla, muun muassa Hermanin sisarella ja Natalian luokkatoverilla Josephine Kellgrenillä, oli samantyyppistä opinto- ja hyväntekeväisyystoimintaa. Gunnar Castrén, joka kuului Tengströmin piirin myöhempään sukupolveen, kuvaa Sofin edustaneen aikansa parhaita seurustelutraditioita, jotka periytyivät jo äidinisä piispa Tengströmin ajoilta. Natalia taas oli hänen mukaansa eläväisin kaikista, ja tämän sanotaan kuuluneen aikansa älykkäimpiin ja temperamenttisimpiin naisiin. Heillä oli aktiivisuuteen myös parhaat lähtökohdat kultturellin Tengströmin sukupiirin mainiosti koulutettuina jäseninä, jotka olivat käyneet ajan hienoimman naisille tarkoitetun koulun, von Rosenin naisopiston. Tengströmin suvussa naiset olivat jo 1800-luvun alusta lähtien saaneet mahdollisuuden laajempaan koulutukseen kuin naiset yleensä, ja he olivat myös saaneet lukea kirjallisuutta melko vapaasti. Helenellä olisi periaatteessa ollut samat edellytykset kuin sisarillaan, mutta hän oli huonokuuloinen, ilmeisesti liki kuuro, mikä pakotti hänet käymään kotikoulua ja riisti häneltä yhtäläiset mahdollisuudet sosiaaliseen elämään ja toimintaan.
1800-luvun puolivälissä julkisen keskustelun sfääri alkoi muotoutua ja sanomalehdissä, muun muassa piirin jäseniin kytkeytyvissä Suomettaressa ja Saimassa, kirjoitettiin naisten koulutuksesta ja heille sopivasta julkisesta toiminnasta. Uusi sosiaalisen alue eli käytännössä hyväntekeväisyystyö ja opettajuus muodostuivat naisille hyväksytyiksi toimintamuodoiksi. Ne nähtiin naisen äidillisen tehtävän yhteiskunnallisena jatkeena.9 Kirjeaineisto tarjoaa konkreettisen kurkistusaukon siihen, mitä fennomaanista aatetta ajaneet miehet ajattelivat lähipiirinsä naisten toiminnasta. Ainakin piirin nuoren polven miehet, Robert Tengström ja Herman Kellgren, arvioivat sitä positiivisessa hengessä. Toisaalta Lauantaiseuran ajalta on esitetty tulkintoja, joiden mukaan miesten suhtautuminen naisten aktiivisuuteen oli ristiriitaista10. Tilanteiden rinnakkaisen tarkastelun kautta voi pohtia, muuttuivatko mielipiteet parin vuosikymmenen kuluessa ja suhtautuiko nuorempi sukupolvi naisten aktiviteetteihin eri tavalla.
Sosiaalisen ja aatteellisen verkoston yhdistäminen tuo naiset ja heidän toimintansa näkyviin, mutta myös Kruununhaan miesten kytkeminen tuttavapiiriin ja vaimoihinsa tuo heidät esiin uudessa valossa. Heidän kauttaan on myös mahdollista tarkastella fennomaanimiehelle asetettuja ihanteita. M. A. Castrén oli etenkin jälkimaineeltaan ihanteellinen aatteen mies. Hän oli tutkimusmatkoillaan itsensä pyyteettömästi uhrannut arvostettu ja ihailtu tiedemies, jonka varhainen kuolema sinetöi kulttimaineen. Sen takaa voi kuitenkin tavoittaa henkilökohtaisen ja sosiaalisen tason, joka voi tuoda kuvaan uusia ja inhimillisiä sävyjä.
Kahden muun vävyn eli Herman Kellgrenin ja Paavo Tikkasen tarinoihin liittyy ristiriitaisia piirteitä, joita tarkastelu piirin osana voi myös avata. Kuvaukset Kellgrenistä eivät ole kaikin osin mairittelevia. Hänestä piirtyy kuva viehättävänä mutta pinnallisena maailmanmiehenä, joka ei tieteentekijänä yltänyt erityisen korkealle tasolle. Lisäksi jotkut ajattelivat hänen hakevan henkilökohtaista hyötyä aatteestaan. Kellgren asettuu tässä mielessä Castrénin vastapariksi, joka ei saavuttanut asiaan kuuluvaa tieteellistä menestystä ja jonka motivaatioita kyseenalaistettiin. Tikkasen viimeiset ajat taas olivat lukuisten vastoinkäymisten ja lopulta mielenterveysongelmien leimaamia. Kuitenkin vävyjen tarkasteleminen oman aikakautensa ja sosiaalisen piirinsä kontekstissa valottaa Kellgrenin roolia 1840-1850-lukujen ylioppilasjohtajana ja ideologina, Tikkasen onnistunutta sosiaalista nousua sekä lankomiesten keskinäisiä liiketoimia. Kruununhaan piirin jäsenyys näyttää olennaisesti linkittyvän näihin teemoihin. Esimerkiksi Kellgrenin ja Tikkasen yhteisissä liiketoimissa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa ja Suomettaressa sukulaisuus ja aatetoveruus sekä oman uran ja toimeentulon kohentaminen ja aatteen edistäminen näyttävät kietoutuvan yhteen mielenkiintoisella tavalla.
Henkilökohtaisten ja kansallisten merkitysten limittymisestä esimerkin antaa myös Natalia Tengströmin ja M. A. Castrénin kihlajaisajan kirjeenvaihto. Aatteellinen vakaumus saattoi sulautua onnen ja rakkauden tavoitteluun. Kihlajaisajan kirjeiden tunnekuohuissa rakkaus isänmaata, sen eteen tehtävää tiedettä ja tulevaa puolisoa kohtaan yhdistyivät yleväksi kokonaisuudeksi. Miehen varhaisen kuoleman jälkeen Natalian kirjeissä sisarelleen Sofille isänmaan asia näyttää osin samaistuneen M. A. Castréniin ja tämän elämäntyöhön. Natalia keskittyi erityisesti poikaansa Robertiin ja halusi kasvattaa tästä Castrénin ja tämän muiston arvoisen miehen. Puolison kuoleman jälkeen Natalian kirjeistä on luettavissa myös jonkinlaista ristivetoa miehen muiston suhteen. Natalia piti Castrénin muistoa omanaan, mutta miehen muistamiseen liittyvät asiat eivät olleet yksin lesken päätettävissä, vaan esimerkiksi muistomerkit ja -kirjoitukset olivat laajemman joukon projekteja. Syntyy vaikutelma, että Natalia halusi vaalia mutta myös osin kontrolloida miehensä muistoa ja tästä jälkipolville jäävää kuvaa.
Tiivis, pariskuntien ympärille kokoontunut seurapiiri ja sen luoma erityislaatuinen tilanne oli kadonnut 1850-luvun loppuun mennessä. Ryhmän avioliitot, lukuun ottamatta Runebergejä, päättyivät toisen puolison kuolemaan ennen vuosikymmenen loppua. M. A. Castrén menehtyi jo keväällä 1852, ja vuosikymmenen edetessä useat kuolemantapaukset koettelivat ystäväpiiriä. Herman Kellgren kuoli vuonna 1856, Helena Tikkanen ja Jeanette Snellman 1857 ja J. J. Tengström ja J. W. Pipping 1858. Kruununhaan nuoren polven herääminen, nousu ja lyhyt onnen aika, joka päättyi lukuisiin kuolemantapauksiin, muodostaa ajallisen kehyksen tutkimukselleni.
FM Reetta Eiranen on tohtorikoulutettava Tampereen yliopiston historian oppiaineessa.
Lähteet ja kirjallisuus
Arkistot
Kansalliskirjasto
Kellgreniana-kokoelma, Coll. 99.
Lagus-suvun kokoelma, Coll. 543.
Svenska litteratursällskapet i Finland
Gunnar Castréns släktarkiv, SLSA 1185.
Painetut lähteet
Lagus, Hugo (toim.) En gammal akademisk släkt. Enligt familjebrev tecknad av Hugo Lagus. Svenska Litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1936
Kirjallisuutta
Caine, Barbara. Biography and History. Theory and History. Palgrave Macmillan, UK 2010.
Castrén, Gunnar. Herman Kellgren. Ett bidrag till 1840- och 1850-talens kulturhistoria. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1945.
Eiranen, Reetta. Ihanteen varjossa. Jeanette Snellman ja filosofin vaatimukset. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, Tampere 2012.
Hanhivaara, Minna. Seppeleensitojatar ja nuori filosofi. Sofi ja Robert Tengströmin nuoruusaika ja J.J. Tengströmin perheen perhestrategiat 1840-1856. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto: Helsinki 2009.
Juntti, Eira. ”Kansalliset harjoitukset” ja sukupuolitetut sfäärit 1840- ja 1850-luvuilla sanomalehtikeskustelussa. Teoksessa Tuija Pulkkinen & Antu Sorainen (toim.) Siveellisyydestä seksuaalisuuteen. Poliittisen käsitteen historia. Historiallinen Arkisto 133. SKS, Helsinki 2011, 56-82.
Karttunen, Klaus. Kellgren, Herman (1822-1856). Itämaiden kirjallisuuden professori, kielentutkija, runoilija. Kansallisbiografia 2000. http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/3502/
Klinge, Matti. Helsingin yliopisto 1640-1990. Toinen osa. Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808-1917. Otava, Helsinki 1989.
Keskinen, Jarkko. Oma ja yhteinen etu. Kauppiaiden keskinäinen kilpailu ja yhteistyö Porin paikallisyhteisössä 1765-1845. Turun yliopisto, Turku 2012.
Kindstedt, Barbro & Pelkonen, Maija. Lördagssällskapet, Kronhagen och Kronohagssällskapet – litterära salonger inom den tengströmska kretsen. Teoksessa Anne Scott Sørensen (toim.) Nordisk salonkultur. Et studie i nordiske skønånder og salonmiljøer 1780-1850. Odense Universitetsforlag, Odense 1998, 389-402.
Leskelä-Kärki, Maarit. Kirjoittaen maailmassa. Krohnin sisaret ja kirjallinen elämä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1985. SKS, Helsinki 2006.
Luukkanen, Tarja-Liisa. Tengström, Johan Jakob (1787-1858). Filosofian professori, historiantutkija. Kansallisbiografia 1999. http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/3659/
Ramsay, Alexandra. Huvudstadens hjärta. Filantropi och social förändring i Helsinfors – två fruntimmersföreningar 1848-1865. Finska Vetenskaps-Societeten, Helsinfors 1993.
Sainio, Venla. Castrén, Natalia (1830-1881). Professorin rouva. Kansallisbiografia 2003. http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/7399/
Salminen, Tapani. Castrén, Matthias Alexander (1813-1852). Suomen kielen ja kirjallisuuden professori. Kansallisbiografia 2002. http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/3164/
Sulkunen, Irma. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1831-1892. SKS, Helsinki 2004.
Vesikansa, Jyrki. Tikkanen Paavo (1823-1873). Suomettaren päätoimittaja, suomenkielisen lehdistön perustaja. Kansallisbiografia 2007. http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/2959/
Varpio, Yrjö. Castrén, Gunnar (1878-1959). Ruotsalaisen kirjallisuuden professori. Kansallisbiografia 2001. http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/3163/
Väisänen, Maija. Lagus, Wilhelm (1821-1909). Yliopiston rehtori, Kreikan kirjallisuuden professori, itämaiden kirjallisuuden professori. Kansallisbiografia 1998. http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/3519/
- Robert Lagus Wilhelm Lagukselle 28.1.1851, Lagus-suvun kokoelma, Coll. 543, KK. Kirjekatkelmia on saatavilla Hugo Laguksen toimittamassa kokoelmassa En gammal akademisk släkt. Näyttää kuitenkin siltä, että alkuperäisten kirjeiden sanamuodot eroavat jonkin verran julkaistuista. Ks. Lagus 1936, 262-263. Ensimmäisen kerran tutustuin näihin kirjeisiin Gunnar Castrénin Herman Kellgrenistä kirjoittamassa elämäkerrassa. Ks. Castrén 1945, 318-320. [↩]
- Robert Lagus Wilhelm Lagukselle 2.8.1851, Lagus-suvun kokoelma, Coll. 543, KK. [↩]
- Robert Lagus Wilhelm Lagukselle 2.8.1851, Lagus-suvun kokoelma, Coll. 543, KK. [↩]
- Ryhmää koskevat tiedot tässä esityksessä perustuvat etenkin sen jäseniä koskeviin artikkeleihin Kansallisbiografiassa sekä Gunnar Castrénin teokseen Herman Kellgren. Ett bidrag till 1840- och 1850-talens kulturhistoria (1945). Gunnar Castrén oli ryhmälle sukua, sillä hän oli Natalia ja M. A. Castrénin pojan Robertin ja Josephine ja J. W. Pippingin tyttären Charlottan poika. Myös Barbro Kindstedtin ja Maija Pelkosen artikkeli ”Lördagssällskapet, Kronhagen och Kronohagssällskapet – litterära salonger inom den tengströmska kretsen” (1998) on ollut hyvin mielenkiintoinen työni kannalta. [↩]
- Ryhmäbiografiasta ks. Caine 2010, erit. 47-48, 61-65. [↩]
- Caine 2010, 61-64. [↩]
- Caine 2010, 61. [↩]
- Tämä teema on ollut esillä Tampereen yliopiston historian tohtoriohjelman yhteisissä seminaareissa. [↩]
- Ks. Juntti 2011. [↩]
- Ks. Kindstedt & Pelkonen 1998. [↩]