Propagandasotaa: 2. tiedotuskomppanian propagandatoiminta sotapäiväkirjan valossa hyökkäysvaiheessa 1941

Suomen armeijassa toimi jatkosodan aikana useita tiedotuskomppanioita, sodanaikaiseen tiedotustoimintaan erikoistuneita yksiköitä, joiden tehtäviä määriteltiin sodan alussa seuraavasti:

[T]ehtävänä on

– elävöittää ja kertoa rintamantakaiselle väestölle kirjoitusten ja radion, valokuvien ja elokuvien avulla kenttäarmeijan toimintaa etulinjataisteluista ja lepohetkistä, huoltomuodostelmien y.m. toimintaan saakka sekä saada koko kansa eläytymään armeijan taistelutoimintaan päivittäin ja siten terästämään kansan voitontahtoa;

– hankkia sopivaa propaganda-aineistoa rintamaoloista ulkomaille levitettäväksi;

– suorittaa viholliseen kohdistuvaa propagandaa rintamalinjan välittömässä läheisyydessä.1

Tiedotuskomppanioiden syntyä ja toimintaa on tutkittu varsin kattavasti monesta eri näkökulmasta.2 Tässä artikkelissa tarkastelen sotapäiväkirja-aineiston valossa 2. tiedotuskomppanian toimintaa jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1941. Erityisesti tarkastelen tiedotuskomppanian tuottamia, neuvostojoukoille suunnattuja lentolehtisiä, jotka on liitetty komppanian sotapäiväkirjoihin. Lentolehtisin tuotettu ”aktiivipropaganda”3 on jäänyt tähänastisessa tutkimuksessa lähes huomiotta. Suomalaista Neuvostoliittoon suunnattua lentolehtispropagandaa on tähän mennessä tutkinut lähinnä Esko Salminen.4. Vertailenkin artikkelissa omia tutkimustuloksiani Salmisen tuloksiin. Etsin lentolehtisaineistosta propagandatendenssejä sekä tulkitsen ja selitän niitä. Koska Suomen tiedotuskomppanioiden organisaatio ja osa toimintamalleista oli kopioitu Saksasta, pyrin vertailun kautta asettamaan 2. tiedotuskomppanian myös kansainväliseen kontekstiin.

Olen valinnut tarkastelun kohteeksi sodan alussa IV armeijakunnan yhteydessä toimineen 2. tiedotuskomppanian, jonka sotapäiväkirjojen sisältöä Suomen sodanaikaista tiedotustoimintaa laajasti tutkinut Helena Pilke luonnehtii poikkeuksellisen laajaksi ja yksityiskohtaiseksi.5. Tarkastelen artikkelissani jatkosodan hyökkäysvaiheeseen sijoittuvaa ajanjaksoa, joka alkoi sodan alusta ja päättyi 31. elokuuta Viipurin valtauksen myötä. Ajanjakson valintaan vaikutti ennen kaikkea se, että tuolloin suomalaiset valtasivat takaisin talvisodassa menetettyjä alueita, jotka useimpien aikalaisten käsityksen mukaan kuuluivat Suomelle. Tarton rauhan rajan ylittäminen syyskuun alkupuolella lienee muuttanut myös lentolehtispropagandan sävyä – seikka, joka tarjoaa kiinnostavan lähtökohdan myöhemmälle tutkimukselle.

Mitä komppanian sotapäiväkirjasta sitten voi odottaa löytävänsä? Suomalaisia sotapäiväkirjoja tutkinut Pasi Tuunainen rinnastaa sotapäiväkirjan laivan lokikirjaan ja toteaa, että sotapäiväkirjaan tuli periaatteessa kirjata ”tarkat tiedot kaikesta toiminnasta”6. Tapahtumat tuli kirjata tuoreeltaan, kronologisessa järjestyksessä ja mahdollisimman suurella tarkkuudella. Käytännössä tarkkuudessa on monessa tapauksessa toivomisen varaa, sillä sotapäiväkirjoja täytettiin varsinkin rintamaoloissa lähinnä tilanteen niin salliessa. Tuunaisen mukaan sotapäiväkirjoista voi kuitenkin useimmissa tapauksissa olettaa saavansa enemmän tai vähemmän yksityiskohtaisen ja totuudenmukaisen kuvan yksikön sodanaikaisesta toiminnasta.7 2. tiedotuskomppanian tapauksessa sotapäiväkirjaan liitetyt venäjänkieliset lentolehtiset suomennoksineen sekä esikuntatasolta tulleet ohjeet propagandan tekoon tarjoavat väylän komppanian tekemien lentolehtisten ja niiden syntyprosessin analysointiin. Kansallisarkiston kokoelmissa on toki laajempiakin lentolehtiskokoelmia8, mutta nämä eivät sotapäiväkirja-aineiston tavoin kerro lehtisten syntyprosessista.

Toiminta käynnistyy monella tasolla

Jatkosodan alettua Suomi oli talvisotaan verrattuna kokonaan uudessa tilanteessa myös viholliselle suunnatun propagandan suhteen. Talvisodan puolustuksellinen asema oli tehnyt myös lentolehtispropagandan helpoksi. Jatkosodan asetelma puolestaan oli alusta lähtien hyökkäyksellinen ja siksi talvisotaa ongelmallisempi.9.

Organisatorisesti vihollisen vastaista propagandatoimintaa johti Päämajan tiedotusosasto, mutta lentolehtisistä enemmistön tekivät tiedotuskomppaniat. Hyökkäysvaiheen aikana Päämajan tiedotusosasto valmisti kaikkiaan 47 erilaista lentolehtistä, joita painettiin yhteensä noin 27 miljoonaa kappaletta. Tiedotuskomppanioissa valmistettiin lähes kolminkertainen määrä lehtisiä, yhteensä 120 erilaista, mutta niiden painokset jäivät huomattavan paljon Päämajan lehtisiä pienemmiksi: yhteensä näitä lehtisiä painettiin vain noin kuusi miljoonaa.10 Lentolehtistuotannon jakautuminen organisaation kahdelle eri tasolle ei ollut suomalainen keksintö. Malli lienee kopioitu – muun propagandaorganisaation yhteydessä – Saksasta, jossa propagandakomppaniat vastasivat aina oman lohkonsa taktisesta propagandasta keskuspropagandaelinten vastatessa ”yleispropagandasta”. Työnjako selittää myös edellä mainitun merkittävän eron Päämajan tiedotusosaston ja yksittäisten tiedotuskomppanioiden tuottamien propagandalehtisten painosmäärissä.11

Vihollispropaganda näkyi 2. tiedotuskomppanian arjessa varsin pian sodan alettua. Jo jatkosodan ensimmäisenä päivänä 25. kesäkuuta 1941 komppanian sotapäiväkirjaan on tallennettu puhelu, jonka tarkoituksena oli selvittää venäjänkielisten kirjakkeiden tilannetta komppanian käyttämässä kirjapainossa. Kaksi päivää myöhemmin sotapäiväkirjaan on kirjattu komppanian ponnistelut niin venäjäntaitoisen henkilökunnan kuin sopivan lentolehtisaineiston saamiseksi. Ponnistelut vaikuttavat tuottaneen tulosta, sillä jo samana päivänä klo 18 voitiin ilmoittaa (muualta toimitettujen) lentolehtisten monistamisen onnistuneen. Komppania sai myös lupauksia tuesta lentolehtisten suunnitteluun: Lappeenrannassa vankien kuulusteluihin osallistuvat henkilöt lupasivat toimittaa kuulustelujen avulla saatuja tietoja komppanian käyttöön.12 Vihollispropagandalla näyttää olleen kaiken kaikkiaan keskeinen asema 2. tiedotuskomppanian toiminnassa: sotapäiväkirjaan on lähes päivittäin tehty lehtolehtisten painattamista tai levittämistä koskevia merkintöjä.13

Saksalaiset ja komissaariviha keskeisinä teemoina

2. tiedotuskomppanian ensimmäisen oman lentolehtisen suunnittelu aloitettiin jo 27. kesäkuuta 1941. Työt aloitettiin illalla kello kahdeksalta. Kolme komppanian henkilöstöön kuuluvaa miestä laati kukin oman luonnoksensa, jotka jätettiin komppanianpäällikölle vähän puolenyön jälkeen. Sotapäiväkirjaan tallennetun, seuraavana päivänä päivätyn mallikappaleen ja sen oheen liitetyn suomennoksen perusteella painettavaksi valitussa lentolehtisessä kyse on klassisesta sanallisesta pelottelupropagandasta: neuvostoliittolaisia sotilaita uhkailtiin ”Saksan jättiläisarmeijan” ”murskaavalla iskuvoimalla” ja todettiin, että he tulisivat kuolemaan Suomelle kuuluvassa Karjalassa elleivät antautuisi suomalaisten vangiksi. Lehtisen pikaista valmistumista ja saksalaiskeskeisyyttä selittää 27. kesäkuuta kello 17.15 tullut puhelu. Luutnantti Jäppinen välitti esikuntapäällikön toiveen pikaisesti valmistettavista lentolehtisistä, joissa tulisi ”huomioida erikoisesti saksalaisten sotilaalliset menestykset, sillä Karjalassa olevat venäläiset eivät vielä ole oikein selvillä tilanteesta”14. Salmisen tutkimuksen mukaan sodan alkuvaiheen suomalaisessa propagandassa laajassa käytössä ollut saksalaisteema osoittautui lopulta suomalaisten kannalta ongelmalliseksi ja sitä karsittiin voimakkaasti heti asemasodan alettua, kun Saksan voitto muuttui yhä epävarmemmaksi.15.

Mielenkiintoista on, että TK-miesten toimintaan ajoittain varsin pikkutarkastikin puuttunut Päämaja ei ohjekäskyissään antanut koko hyökkäysvaiheen aikana juurikaan ohjeita aktiivipropagandaa varten. Tämä kertonee osaltaan edellä mainitun työnjaon toimivuudesta: Päämaja tunnusti sotatoimialueella toimivat tiedotuskomppaniat alueensa tilanteen parhaiksi asiantuntijoiksi eikä pyrkinyt puuttumaan näiden toimintaan. Suomen jatkosodanaikaista lentolehtispropagandaa tutkineen Esko Salmisen mukaan Päämaja ryhtyi yhtenäistämään suomalaisen lentolehtis- ja kaiutinpropagandan linjaa vasta asemasotavaiheen alettua.16.

Sen sijaan yhteistyö armeijakunnan sisällä esikuntien ja tiedotuskomppanioiden välillä lienee ollut ratkaisevaa: 2. tiedotuskomppanian sotapäiväkirjan merkinnät osoittavat, kuinka armeijakunta tarjosi mahdollisesti vankikuulusteluiden kautta saamiaan tietoja tiedotuskomppanian käyttöön omalla lohkollaan levitettävien lentolehtisten valmistusta varten. Tiedotuskomppania puolestaan hyväksytti lentolehtiset armeijakunnan esikunnassa ennen niiden painattamista.17

2. tiedotuskomppaniassa kesä- ja heinäkuun taitteessa laaditut toinen ja kolmas lentolehtinen julistivat ensimmäisen tavoin Saksan asevoimien mahtia ja puna-armeijan saamien iskujen suuruutta18. Näin ne jatkoivat luontevasti ensimmäisen lehtisen propagandalinjaa, joka Salmisen mukaan oli muotoutunut lähinnä talvisodan kokemuksien pohjalta ja perustui ennen kaikkea kauhun herättämiseen ja pelotteluun19. Uutta sisältöä ensimmäistä lentolehtistä seuraavissa lehtisissä oli lähinnä politrukkien ja upseeriston vastainen propaganda. Sekä suomalaisessa että saksalaisessa aktiivipropagandassa puna-armeijan ”päädemonin” paikka oli varattu politrukeille, poliittisille komissaareille. He olivat poliittisia upseereita, jotka toimivat puna-armeijan kunkin yksikön komentajan rinnalla ja joiden pääasiallisiin tehtäviin kuului oikeasta poliittisesta linjasta huolehtiminen armeijassa sekä erilaisia valistustehtäviä. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon ja puna-armeijan perääntyessä kaoottisessa tilassa nämä politrukit saivat Neuvostoliiton sisällä osakseen raskasta kritiikkiä: koska he olivat muodollisesti organisaatiossa yksiköiden sotilaallisten komentajien yläpuolella, he saattoivat he sekaantua näiden päätöksiin ja kumota taktisesta näkökulmasta annetut päätökset esimerkiksi arvovaltasyistä. Järjestelmää muutettiin lokakuussa 1942, kun komissaarit Stalinin käskystä vapautettiin tehtävistään ja heitä varten luotiin ”poliittisten komentajien” virka, joka vastasi suomalaisessa järjestelmässä lähinnä valistusupseerin virkaa. Yksikön sotilaallinen komentaja ei muutoksen jälkeen ollut enää alisteinen poliittiselle henkilöstölle.20

Politrukkeja pidettiin Suomessa ja Saksassa niin vaarallisina, että heidät pyrittiin kaikin keinoin erottamaan muista vangeista heti vangitsemisen jälkeen.21. Heidän valtansa armeijassa uskottiin perustuvan valheisiin mutta myös terroriin. Heidän ajateltiin muun muassa pakottavan puna-armeijan sotilaat taistelemaan toivottomassakin tilanteessa aseella uhaten. Suomalaiset ja saksalaiset puna-armeijan sotilaille suunnatut lentolehtiset nostivatkin usein esille politrukkien valheellisina pidettyjä väitteitä ja halvensivat näitä.22. 2. tTiedotuskomppanian lehtisissä puna-armeijan miehistöä käskettiin ennen antautumista ”nitistämään pirun politrukit”23. Politrukkien demonisoinnilla oli Salmisen mukaan ollut keskeinen rooli myös talvisodan aikaisessa lentolehtispropagandassa.24.

2. tiedotuskomppaniassa nopea tahti lentolehtisten valmistuksessa jatkui. Heinäkuun 2. päivänä eversti Valo Nihtilä pyysi tiedotuskomppanian henkilöstöä laatimaan ukrainalaisille sotilaille tarkoitetun lentolehtisen, sillä oletettavasti vankien kuulusteluissa oli saatu tietää, että vastassa oli muun muassa ukrainalaisista koostuvia yksiköitä.25 Sotapäiväkirjaan liitetyt neljännen lentolehtisen luonnokset suomennoksineen on päivätty jo seuraavana päivänä. Antautumiskehotusten ja Saksan voittojen ylistämisen lisäksi painettavaksi ja partioiden levitettäväksi hyväksytty lehtinen korosti Ukrainan vapautumista neuvostovallan kourista. Lehtisen yhteyteen on merkitty käsin sen painosmäärä, 20 000 kappaletta, sekä maininta siitä, että lehtinen oli tarkoitettu partioiden levitettäväksi.26 Tätä ”vähemmistökansallisuuspropagandaa” luonnehdittiin sotapäiväkirjaan liitetyissä raporteissa myöhemmin onnistuneeksi.27.

Ukrainalaisille punasotilaille suunnatun lentolehtisen jälkeen ei 2. tiedotuskomppanian tuottamissa lentolehtisissä vähään aikaan näkynyt sanottavasti uusia teemoja. Viides lehtinen jatkoi vanhoilla linjoilla korostaen lähinnä puna-armeijan kärsimiä suuria tappioita.28. Lentolehtispropagandaa täydennettiin mahdollisuuksien mukaan kaiutinpropagandalla, jonka sisältö vastasi pääpiirteittäin lentolehtisten sisältöä.29.

Uutta sisältöä toi sen sijaan heinäkuun 10. päivän merkintöjen jälkeen sotapäiväkirjaan liitetty lentolehtinen, johon oli liitetty venäjäksi ja suomeksi laadittu antautumisilmoitus neuvostosotilaiden käytettäväksi. Antautumisilmoituksen lyhyessä tekstissä todettiin, kuinka sen esittäjä turhaa verenvuodatusta välttääkseen siirtyy vapaaehtoisesti Suomen armeijan puolelle luottaen siihen, että tulee hyvin kohdelluksi.30 Antautumisilmoituksen periaate lienee lainattu saksalaisilta, jotka oman ilmoituksensa mukaan kehittivät sen Ranskan-sotaretken aikana vuonna 1940. Saksalaisten käytöstä idea levisi nopeasti kaikille toisen maailmansodan rintamille, myös liittoutuneiden puolella.31

Rintamapropagandan visualisaatio

Seuraavan suuren muutoksen 2. tiedotuskomppanian lentolehtispropagandaan toi kuvallisten elementtien ilmestyminen lentolehtisiin. Vuoden 1941 heinäkuun 16. päivän merkintöjen jälkeen sotapäiväkirjaan on liitetty noin kymmenen lentolehtisen luonnokset, joissa ensimmäistä kertaa käytettiin piirroksia ja jopa valokuvia. Luonnoksia ei ole millään tavalla kommentoitu eikä niiden syntyprosessista ole viitteitä. Periaatteessa on siis mahdollista, että kyseessä olisi Päämajan tiedotusosastolla eikä suinkaan komppaniassa tehty propaganda, etenkin kun samoja piirroksia ja valokuvia on Salmisen mukaan käytetty jo talvisodan aikaisissa lehtisissä.32. Toisaalta lentolehtisten joukossa on muutamia ilmeisesti juuri IV armeijakunnan lohkolle, esimerkiksi ukrainalaisille sotilaille tarkoitettuja lehtisiä.33. Lisäksi edellä mainittujen, talvisodanaikaista kuvamateriaalia käyttävien lentolehtisten tekstit eroavat Salmisen kirjassaan esittelemistä versioista34. Onkin mahdollista, että Päämaja toimitti komppanioille vihollispropagandan tekoa varten materiaalia, lähinnä piirroksia ja valokuvia, jota kukin tiedotuskomppania sitten hyödynsi oman harkintansa mukaan lentolehtistuotannossaan.

Kuvallisten elementtien ilmestyminen komppanian lentolehtisiin ei tee komppanian propagandatuotannosta sinänsä mitenkään poikkeavaa; poikkeavaa olisi, jos kuvia ei olisi lehtisissä ollut lainkaan. Salmisen tutkimuksen mukaan suomalaiset siirtyivät jo talvisodan loppupuolella kuvapainotteiseen propagandaan vankien kerrottua, että puna-armeijan upseeristo ja politrukit pyrkivät estämään sotilaita lukemasta suomalaista propagandaa.35

2. tiedotuskomppanian propagandassa käytetty kuvitus perustui muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta piirroksiin. Piirroksissa kuvattiin enimmäkseen puna-armeijan tappioita ja Stalinin hirmuvallan sortumista.36. Vähälukuiset, vain kahdessa lentolehtisessä pääroolissa olleet valokuvat sen sijaan keskittyivät kuvaamaan puna-armeijalaisen kahta vaihtoehtoista kohtaloa: vastarinnan jatkaminen toisi tullessaan vääjäämättömän kuoleman, mutta vangiksi antautuvien osaksi tulisi hyvä kohtelu vankileireillä.37. Näiden teemojen kuvittaminen valokuvilla on ymmärrettävää, perustuihan talvisodan aikana yksi suomalaisten tehokkaimmista lentolehtisistä nimenomaan valokuvaan kuolleesta puna-armeijalaisesta38. Sen sijaan sotavankien hyvää kohtelua esittelevät kuvat olisi periaatteessa voitu hyvin esittää myös piirtämällä, kuten talvisodan aikana joissain tapauksissa tehtiinkin39. Miksi siis sekä Suomessa että Saksassa käytettiin antautuvien hyvän kohtelun vakuutteluun valokuvia, joiden painamista tuon aikakauden tekniikalla voidaan hyvinkin luonnehtia hankalaksi? Saksalaista propagandaa tutkineen Ortwin Buchbenderin mukaan vielä toisen maailmansodan aikaan monet ajattelivat valokuvan tallentavan todellisuuden sellaisena kuin se on ja toimivan siksi todisteena, totuuden puolueettomana esityksenä. Puna-armeijassa levitettiin koko sodan ajan huhua, jonka mukaan saksalaisten vangiksi jääneitä puna-armeijalaisia pahoinpideltäisiin ja surmattaisiin. Saksalaiset pyrkivät kuvapropagandalla todistamaan tällaiset väitteet vääräksi ja onnistuivatkin siinä aluksi.40 Suomen rintamilla tilanne oli samanlainen, sillä ainakin erään TK-kuvan kuvatekstin mukaan venäläiset sotavangit olettivat tulevansa tapetuksi täälläkin.41. Suomalaisille TK-kuvaajille miehille annettiinkin syyskuussa 1941 käsky korostaa niin kuvallisessa kuin tekstuaalisessakin propagandassa, että suomalaiset eivät tapa eivätkä kiduta vankejaan.42

Vaikka edellä mainitut, sotapäiväkirjaan heinäkuun 16. päivän merkintöjen kohdalle liitetyt lentolehtiset pääosin toistivat jo aiemmista lehtisistä tuttuja aiheita kuten vihaa politrukkeja kohtaan43 sekä Suomen oikeutta Karjalaan44, mukaan tuli myös uusia teemoja, joita ei siihen mennessä ollut esiintynyt komppanian lentolehtistuotannossa. Tärkeimpänä uutena teemana oli Neuvostoliiton yhteiskunnan, johdon ja elinolojen kritiikki, jota harrastettiin useassa lentolehtisessä.45. Neuvostoliiton yhteiskunnan kritiikkiä oli Salmisen mukaan harjoitettu myös talvisodan aikana, joten varsinaisesti uudesta innovaatiosta ei tämänkään teeman kohdalla ollut kysymys.46, joten varsinaisesti uudesta innovaatiosta ei tämänkään teeman kohdalla ollut kysymys. Suomen tavoin myös saksalainen propaganda nosti toistuvasti esille Neuvostoliiton yhteiskunnan ja poliittisen järjestelmän epäkohtia. Koska Saksan sodan päämääränä oli koko Neuvostoliiton valloittaminen, ja tyytymättömyydestä kumpuavat kapinat Neuvostoliiton alueella olisivat olleet sen tavoitteille vain eduksi, ennen sotaa laadituissa Barbarossa-suunnitelman propagandaohjeissa todetaan muun muassa, että Saksan vihollisia eivät ole Neuvostoliiton kansat vaan bolsevistinen järjestelmä.47

Edellä käsiteltyjen, heinäkuun puolivälissä sotapäiväkirjaan liitettyjen lentolehtisten jälkeen uusien lehtisten tuottaminen 2. tiedotuskomppaniassa vaikuttaa hidastuneen jonkin verran. Lentolehtisiä liitettiin kyllä sotapäiväkirjaan edelleen48, mutta propaganda vaikuttaa keskittyneen lähinnä ennestään tuttujen teemojen kuten pelottelun ja antautumiskehotusten toistamiseen, ja paikoin mentiin jopa niin pitkälle, että samaa tekstiä toistettiin useassa eri lentolehtisessä.49.

Lentolehtisissä ei myöskään heinäkuun jälkeen käytetty enää kuvamateriaalia, vaikka Salmisen tutkimuksen perusteella näin olisi voinut odottaa.50. Suomalaisten tiedotuskomppanioiden tuottama taktinen propaganda erosi kuvien suhteen siten merkittävästi saksalaisten vastaavasta: vuoden 1941 propagandassa saksalaiset käyttivät Buchbenderin tutkimusten perusteella runsaasti kuvamateriaalia.51. Ero selittynee lähinnä Suomen ja Saksan resurssien erilaisuudella. Saksalla oli käytössään lähes rajattomat voimavarat propagandaa varten, ja siksi sikäläiset propagandakomppaniat oli voitu varustaa paremmin myös kuvallista lentolehtistuotantoa varten.

Ainoa heinäkuun puolenvälin ja elokuun lopun välillä suomalaiseen lentolehtispropagandaan tuotu uusi teema on suomalaisen omaisuuden tuhoaminen. Viimeisessä, 28. elokuuta painetussa lentolehtisessä puna-armeijan sotilaita kehotettiin olemaan tuhoamatta suomalaisten omaisuutta sekä kirjoittamaan ylös niiden upseerien tai politrukkien nimet, jotka tällaista sotilailta vaativat. Niille, jotka saattaisivat tuhoamista vaatineiden nimiä suomalaisten tietoon, luvattiin etuja sotavankeudessa.52 Lehtisen tarkoitus on varsin selvä: suomalaiset tiesivät neuvostojoukkojen vetäytyessään harrastavan usein ”poltetun maan taktiikkaa” ja pyrkivät siksi vaikuttamaan puna-armeijan sotilaisiin saadakseen kaupungin haltuunsa mahdollisimman ehjänä.

((Stalin antoi poltetun maan taktiikkaa koskevan käskyn vasta marraskuussa 1941, mutta käytännössä puna-armeijan strategiaan kuului infrastruktuurin tuhoaminen vetäytyessä jo ennen tuota käskyä; Hartmann & Zarusky 2000.)) ja pyrkivät siksi vaikuttamaan puna-armeijan sotilaisiin saadakseen kaupungin haltuunsa mahdollisimman ehjänä.

2. tiedotuskomppanian propagandatoiminta sotapäiväkirjojen valossa

Sotapäiväkirja-aineisto paljastaa, että aiemmin toisistaan erillisinä lentolehtisten tuottajina tarkastellut toimijatasot, Päämajan tiedotusosasto ja yksittäiset tiedotuskomppaniat, tekivät tosiasiassa yhteistyötä lentolehtisten tuotannossa. Tiedotusosasto toimitti tiedotuskomppanioille valokuva- ja piirrosmateriaalia, jota nämä saattoivat hyödyntää omassa lentolehtistuotannossaan. Tiedotuskomppanioiden näkökulmasta merkittävämpää yhteistyötä lienee kuitenkin tehty armeijakuntien sisällä: tiedotuskomppaniat saivat armeijakuntien esikunnista tiedustelutietoja, jotka vaikuttivat komppanioissa tuotetun propagandan sisältöön.

Kansainvälisestä näkökulmasta tarkasteltuna 2. tiedotuskomppanian tuottamat propagandalentolehtiset olisivat pääosin soveltuneet varsin luontevasti myös saksalaisen propagandan käyttöön. ”Suomalaisina erikoisuuksina” voidaan pitää lähinnä lentolehtisissä toistuneita väitteitä Karjalan alueen ja omaisuuden kuulumisesta Suomelle ja suomalaisille. Tämä eroavaisuus selittyy Suomen ja Saksan poikkeavilla lähtöasetelmilla jatkosodan alussa: Suomi lähti sotaan nimenomaan vallatakseen takaisin talvisodassa menettämiään alueita, joita aikalaiset pitivät Suomelle kuuluvina, kun taas saksalaiset ajattelivat hankkivansa idästä uutta aluetta. Saksalaisesta näkökulmasta oudoksuttavaa oli todennäköisesti myös 2. tiedotuskomppanian ukrainalaistaustaisille puna-armeijan sotilaille osoitettu propaganda, jossa enemmän tai vähemmän suoraan lupailtiin vapaan, itsenäisen Ukrainan syntyä. Kaikenlainen tämänsuuntainen propaganda oli Saksassa nimenomaisesti kiellettyä53. Muilta osin suomalaisen lentolehtispropagandan käyttämä argumentaatio ja siinä hyödynnetyt keinot, kuten lentolehtisiin liitetyt erityiset antautumiskehotukset, muistuttivat suuresti saksalaisten vastaavia, olihan suomalaisten propagandajärjestelmä pääosin kopioitu Saksasta.

Artikkeli tarjoaa kuitenkin vasta ensimmäisen, suppeahkoon lähdeaineistoon pohjautuvan katsauksen suomalaisten tiedotuskomppanioiden harjoittamasta propagandasta. Tulevien tutkimusten selvitettäväksi jää muun muassa Päämajan tiedotusosaston ja tiedotuskomppanioiden harjoittaman propagandayhteistyön todellinen laajuus sekä eri ilmenemismuodot. Samoin eri rintamaosien ”paikallisen” propagandan vertailu tarjoaa kiinnostavia lähestymistapoja suomalaiseen sotapropagandaan.

Suomalaista jatkosodan ajan propagandatoimintaa laajasti tutkinut Helena Pilke korostaa 2. tiedotuskomppanian sotapäiväkirjojen poikkeavan muista nimenomaan laajuutensa ja yksityiskohtaisuutensa vuoksi. Siksi onkin hämmästyttävää, miten vähän komppanian sotapäiväkirjat lopulta kertovat komppanian sotakirjeenvaihto- eli tiedotustoiminnasta. Mainintoja omiin joukkoihin tai siviiliväestöön kohdistetusta tiedotus- tai propagandatoiminnasta ei juuri näy sotapäiväkirjan sivuilla, lukuun ottamatta yksittäisiä mainintoja haastatteluista54 tai kirjeenvaihtajien kyselyitä kirjoitusten lähettämisestä lehdille55. Ensisilmäyksellä siis näyttää siltä, että tiedotuskomppanioiden arkitodellisuus olisi jatkosodan alkupäivinä poikennut huomattavasti Päämajan ohjekäskyistä välittyvästä kuvasta: Päämajan ohjekäskyissä annettiin sodan alkuaikoina ohjeita lähinnä siitä, millaisessa valossa suomalaissotilaat oli tiedotustoiminnassa esitettävä56, kun taas ainakin 2. tiedotuskomppaniaa vaikuttavat työllistäneen lähinnä viholliselle suunnattu propaganda, kuten edellä olen todennut.

Kyseessä on kuitenkin näköharha, joka osoittaa sotapäiväkirja-aineiston tutkimukselle asettamat rajoitukset. Samat tiedotuskomppaniamiehet sekä laativat kirjoituksia ja ottivat valokuvia suomalaisiin sanoma- ja rintamalehtiin että tuottivat viholliselle suunnattuja propagandalentolehtisiä. Kuitenkin tiedotusmiehet jättivät toiminnallaan sotapäiväkirjoihin jälkiä vain jälkimmäisessä työssään. Lentolehtisten tuotantoon tarvittiin erityisresursseja: paitsi venäjäntaitoista henkilöstöä myös erikoiskirjasimia. Kun lehtiset sitten oli saatu valmiiksi, piti ne vielä levittääkin, mistä oli sovittava armeijakunnan esikunnan kanssa. Suuri osa tästä organisoinnista vaati esimerkiksi puheluita, jotka kirjattiin päiväkirjaan. Erityisesti tarkastelujaksoni loppupuolella 2. tiedotuskomppanian sotapäiväkirjaan on kyllä liitetty runsaasti lehtileikkeitä komppanian tuottamista, lehdissä julkaistuista valokuvista ja kirjoituksista57, mutta niidenkin osalta esimerkiksi kirjastojen sanomalehtikokoelmat, lehtiarkistot tai tiedotuskomppanioiden kirjoitusten kokoelmat tarjoavat kattavamman kuvan. Sotapäiväkirjoissa ei myöskään kommentoida Päämajan tiedotusosaston komppanioihin lähettämiä ohjekäskyjä tai niiden toteuttamista. Sotapäiväkirjat soveltunevatkin parhaiten joko tiedotuskomppanioiden arkea kuvaavien tutkimusten päälähteeksi tai lähinnä täydentäväksi lähteeksi muihin tutkimuksiin.

Venäjän- ja ukrainankielisten lentolehtisten käännöksistä kiitän Elena Jänttiä.

Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri, joka kirjoittaa väitöskirjaa suomalaisista ja saksalaisista toisen maailmansodan valokuvista Turun yliopiston poliittisen historian laitoksella.

Lähteet:

Arkistolähteet

Kansallisarkisto

Ohjekäskyt tiedoituskomppanioille, kansio T20680/13.

Tiedoituskomppanioiden viikko- ja kuukausiraportit, kansio T10602/20.

Valokuvasuurennoksia saksalaisten tiedoituselinten organisaatiosta, kansio T20681/27.

Kansallisarkiston digitaaliarkisto

2. tiedoituskomppanian (2. TtusK.) sotapäiväkirja I, päivätty 18.6.-31.8.1941, http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646119http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=73822 (luettu 27.9.2014).

Internetlähteet

Puolustusvoimien SA-kuva-arkisto, sa-kuva.fi.

Tutkimuskirjallisuus

Buchbender, Ortwin & Schu, Horst. Heil Beil! Flugblattpropaganda im II Weltkrieg. Dokumentation und Analyse. Seewald, Stuttgart 1974.

Buchbender, Ortwin. Das tönende Erz. Deutsche Propaganda gegen die Rote Armee im Zweiten Weltkrieg. Seewald, Stuttgart 1978.

Danielsbacka, Mirkka. Vankien vartijat. Ihmislajin psykologia, neuvostosotavangit ja Suomi 1941-1944. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, Helsinki 2013.

Hartmann, Christian & Zarusky, Jürgen. Stalins ”Fackelmänner-Befehl” vom November 1941. Ein verfälschtes Dokument. Viertelsjahrhefte für Zeitgeschichte 48:4 (2000), 667-674.

Kirchner, Klaus. Flugblätter aus Deutschland 1941. Bibliographie. Katalog. Verlag für zeitgeschichtliche Dokumente und Curiosa, Erlangen 1987.

Kleemola, Olli. Kaksi kameraa – kaksi totuutta? Omat, liittolaiset ja viholliset rintama- ja TK-miesten kuvaamina. Poliittisen historian tutkimuksia 37. Turun yliopisto, Turku 2011.

Paulaharju, Jyri & Uosukainen, Martti. Kamerat – huomio – tulta! Puolustusvoimat kuvaajana. Puolustusvoimien kuvaustoiminta 1918-1999. Puolustusvoimien koulutuksen kehittämiskeskus, Helsinki 2000.

Perko, Touko. TK-miehet jatkosodassa. Päämajan kotirintaman propaganda 1941-1944. Otava, Helsinki 1974.

Pietola, Eino. Sotavangit Suomessa 1941-1944. Dokumentteihin perustuva teos sotavankien käsittelystä Suomessa jatkosodan aikana. Gummerus, Jyväskylä 2005.

Pilke, Helena. Etulinjan kynämiehet. Suomalaisen sotakirjallisuuden kustantaminen ja ennakkosensuuri kirjojen julkaisutoiminnan sääntelijänä 1939-1944. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2009.

Pilke, Helena. Julkaiseminen kielletty. Rintamakirjeenvaihtajat ja Päämajan sensuuri. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2011.

Pilke, Helena & Kleemola, Olli. Suomi taisteli. Kuvat kertovat. Readme.fi, Helsinki 2013.

Porkka, Reijo. Sodasta kuvin. TK-valokuvaus 1941-1944. Suomen valokuvataiteen museon säätiö, Helsinki 1983.

Salminen, Esko & Suvanne, Kauko. Kuvien sota 1939-1945. Propagandalehtiset talvi- ja jatkosodassa. Otava, Helsinki 1989.

Tuunainen, Pasi: ”Saamani kuva on masentava”. Näkemyksiä suomalaisten sotapäiväkirjojen lähdearvosta, käytöstä ja säilyttämisestä. Tieteessä tapahtuu 64 (2006), 196-220. Verkkoversio, http://ojs.tsv.fi/index.php/ta-test/article/view/47179/13104 (luettu 27.9.2014).

 

1. Ohjekäskyt tiedoituskomppanioille, käsky 1 (23.6.1941). Kansio T20680/13, Kansallisarkisto. [↩]
2. Esim. Perko 1974; Porkka 1983; Paulaharju & Uosukainen 2000; Pilke 2009; Pilke 2011; Kleemola 2011; Pilke & Kleemola 2013. [↩]
3. ”Aktiivipropagandalla” tarkoitetaan taistelevalle viholliselle suunnattua propagandaa, jonka tavoitteena on saada vihollinen lopettamaan taistelu ja joka siksi eroaa vihollispuolen siviiliväestölle suunnatusta propagandasta; aktiivipropagandan käsitteestä esim. Buchbender 1978. [↩]
4. Salminen & Suvanne 1989; Salmisen tutkimuksen puutteeksi on mainittava, että siinä ei ole eritelty tiedotuskomppanioissa tuotettuja taktisia lentolehtisiä ja Päämajan tuottamia yleislentolehtisiä. Kansainvälisestä lentolehtistutkimuksesta ks. Kirchner 1987 ja siinä mainitut teokset. [↩]
5. Pilke 2011, 95. [↩]
6. Kenttäohjesäännön I osa; siteerattu artikkelista Tuunainen 2006, 201. [↩]
7. Tuunainen 2006, 196-210. [↩]
8. Esim. Tiedoituskomppanioiden viikko/kuukausiraportit. Kansio T10602/20, Kansallisarkisto. [↩]
9. Salminen & Suvanne 1989, 48. [↩]
10. Salminen & Suvanne 1989, 49. [↩]
11. Buchbender & Schu 1974, 15. [↩]
12. 2. TtusK. sotapk. 25.6.1941 & 27.6.1941. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646153 [↩]
13. Esim. 2. TtusK. sotapk. 30.6.1941 s. 21 sekä 2. TtusK. sotapk. 1.7.1941, 2.7.1941. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646153 [↩]
14. 2. TtusK. sotapk. 27.6.1941. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646153 [↩]
15. Salminen & Suvanne 1989, 52. [↩]
16. Ibid. [↩]
17. Esim. 2. TtusK. sotapk. 28.6.1941; http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646097http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3230991. [↩]
18. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646100http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231007; http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646098http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3230994. [↩]
19. Salminen & Suvanne 1989, 49. [↩]
20. Komissaarijärjestelmästä ks. Buchbender 1978, 158-165. [↩]
21. Danielsbacka 2013, 170. [↩]
22. Salminen & Suvanne 1989, 53. [↩]
23. Esim. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646098 ;http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3230994; http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646100http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231007. [↩]
24. Salminen & Suvanne 1989, 28. [↩]
25. 2. TtusK. sotapk. 2.7.1941; Vvankien kuulusteluista ja niistä saaduista tiedoista ks. Pietola 2005, 149-162. [↩]
26. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646099http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231006. [↩]
27. Esim. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646101http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231018; http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646103http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231028. [↩]
28. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646118http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231316; lentolehtisestä nro 5 alkaen ei sotapäiväkirjaan enää liitetty lehtisten suomennoksia. [↩]
29. Esim. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646102http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231023. [↩]
30. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646104http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231032. [↩]
31. Valokuvasuurennoksia saksalaisten tiedoituselinten organisaatiosta. Kansio T20681/27,  Kansallisarkisto. [↩]
32. Esim. Salminen & Suvanne 1989, 89 ja sotapäiväkirjaan liitetty lentolehtinen: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646119http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231320 ; Salminen & Suvanne 1989, 80 ja sotapäiväkirjaan liitetty lentolehtinen http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646109http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231064. [↩]
33. Esim. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646106 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231060; http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646107http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231061. [↩]
34. Esim. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646107http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231061 ja Salmisen kirjassaan esittelemä versio: Salminen 1989, 142-143. [↩]
35. Salminen & Suvanne 1989, 34-35. [↩]
36. Esim. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646107http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231061; http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646111http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231067. [↩]
37. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646108http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231063 ja http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646119http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231320. [↩]
38. Salminen & Suvanne 1989, 27. [↩]
39. Esim. Salminen & Suvanne 1989, 94-95. [↩]
40. Buchbender 1978, 65-71. [↩]
41. TK-mies Puupposen ottama kuva numero 27988, alkuperäinen kuvateksti: ”Venäläinen ylioppilas ja esikuntakirjuri puhkesi itkuun kuullessaan ettei Suomessa tapeta sotavankeja.”; nähtävissä verkkotietokannassa sa-kuva.fi. [↩]
42. Ohjekäskyt tiedoituskomppanioille, käsky 37 (26.9.1941). Kansio T20680/13, Kansallisarkisto. [↩]
43. Esim. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646105http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231056. [↩]
44. Esim. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646111http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231067. [↩]
45. Esim. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646110http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231066; http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231066. [↩]
46. Salminen & Suvanne 1989, 28. [↩]
47. Buchbender 1978, 54. [↩]
48. Esim. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646114 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231123; http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646117 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231242; http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646116http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231189; http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646115http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231128. [↩]
49. Esim. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646112 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231084; http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646113http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231088. [↩]
50. Salminen & Suvanne 1989, 35, 49. [↩]
51. Buchbender 1978, 65-112; vrt. Kirchner 1987, 324. [↩]
52. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646120http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231362. [↩]
53. Buchbender 1978, 54. [↩]
54. Esim. 2. TtusK. sotapk. 29.6.1941. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646153 [↩]
55. Esim. 2. TtusK. sotapk. 28.6.1941. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646153 [↩]
56. Ohjekäskyt tiedoituskomppanioille, käsky 1 (23.6.1941). Kansio T20680/13, Kansallisarkisto. [↩]
57. Esim. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014110646121http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3231382 ja tästä eteenpäin. [↩]