Clerc, Louis & Lintunen, Tiina (toim.). Suomen asialla? Yksityiset ja julkiset toimijat kansainvälisessä yhteistyössä. Ajankohta 16. Poliittisen historian vuosikirja 2013. (238 s.)
Louis Clercin ja Tiina Lintusen toimittama Poliittisen historian vuosikirja 2013 on tiiviiksi puristettu läpileikkaus Suomen ulkopoliittisten ja kaupallisten suhteiden historian tutkimuksesta Helsingin ja Turun yliopistoissa. Kirjan kokoava teema on ajankohtainen, tai pikemminkin iätön kansainvälisten suhteiden tutkimusaihe, jossa julkisen sektorin toimijoiden aseman ja merkityksen tarkastelu kansainvälisten suhteiden kehityksessä on perinteisesti ollut yksityistä korostuneempaa. Kirja on rakenteeltaan jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen kattaa yhteensä viisi artikkelia otsikon ”Yksilötoimijat kansainvälisessä yhteistyössä” alla. Otsikoinnissa huomio kiinnittyy termiin ”yksilötoimijat”, joilla kyseisissä artikkeleissa ymmärretään niin kansainvälisessä kaupassa, kansainvälisissä järjestöissä vaikuttaneet suomalaiset yhtiöt ja yksilöt kuin myös tämän päivän EU-virkailijat ja lobbarit. Kaupallisen sektorin yksilötoimijoiden tutkimus rajoittuu teoksessa (valitettavasti) vain yhteen artikkeliin.
Niklas Jensen-Eriksen tarkastelee Suomen vientiteollisuuden kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä – kaupan kartelleja – artikkelissaan, jonka tekijä toteaa olevan lajissaan ensimmäinen suomalaisia toimijoita käsittelevä yleisesitys. Kartellit ovat Jensen-Eriksenin mukaan keskeisiä kohteita kaikille tutkijoille, jotka ovat ”kiinnostuneita kauppapolitiikasta, kansainvälisestä taloudesta, liiketoiminnan säätelystä tai valtionrajat ylittävistä verkostoista” (s. 22), mutta vain harvat ovat niitä tutkimuksissaan käsitelleet. Artikkelissa kartellit nähdään osana yritysten kilpailustrategiaa, jossa painottuu liiketoiminnan pragmaattisten etujen tavoittelu kansallisen ja kansainvälisen yhteistyön kautta. Jensen-Eriksen hyödyntää artikkelissaan monipuolisesti arkisto- ja painettuja lähteitä sekä tutkimuskirjallisuutta tarjoten avauksen laajemmalle kartelleita käsittelevälle tutkimukselle Suomessa.
Suomalaiset Kansainvälisessä työjärjestössä (ILO) on aiheena Pauli Kettusen artikkelissa, jossa arkistolähteitä ja laajaa tutkimuskirjallisuutta hyödyntäen tarkastellaan järjestön merkitystä suomalaisten työsuhteiden muotoutumiselle ja suomalaisten osallistumista järjestön toimintaan maailmansotien väliseltä ajalta aina 1950-luvulle saakka. Kettunen on käsitellyt samaa teemaa useissa aikaisemmissa julkaisuissaan, joista viimeisin on viitetietojen mukaan artikkeli teoksessa Globalizing social rights (Palgrave Macmillan 2013) (s. 48). Käsillä olevan artikkelin keskeinen teesi kansainvälisen sosiaalisen sääntelyn tarpeesta kansallisessa sosiaalisessa politiikassa ennen ja nyt summataan jutun lopussa.
Pauli Heikkilän artikkeli suomalaisista Paneurooppa-järjestössä käsittelee aihettaan hyödyntämällä laajaa suomalaisista ja ulkomaisista arkistoista kerättyä lähdeaineistoa ja lehtikirjoituksia. Artikkelin tarkoituksena on tutkia suomalaisten osallistumista ja suhtautumista kreivi Richard Coudenhove-Kalergin vuonna 1923 perustaman Paneurooppa-Unionin toimintaan ja tavoitteisiin Euroopan yhdentymisestä. Heikkilän pyrkimyksenä on ”päästä valtiotason taakse kansalaisyhteiskunnan tasolle” (s. 80), minkä mahdollistaa monipuolinen lähdeaineiston käyttö. Tutkimuksen tuloksena muodostuu käsitys Suomessa heränneestä vähäisestä kiinnostuksesta niin sanottua paneurooppalaisuutta kohtaan. Ne suomalaiset politiikan, kulttuurin ja talouden alan toimijat, jotka antautuivat tavalla tai toisella järjestön toimintaan, näkivät sen ”osittain keinona vastustaa kansallismielistä valtavirtaa, ei niinkään aatteena sinänsä”. Heikkilän päätelmistä herää kysymys, kertovatko artikkelin tulokset jotakin myös suomalaisten suhtautumisesta eurooppalaisuuteen pitemmällä aikavälillä, esimerkiksi 2010-luvun EU-kansalaisina. Entä onko Suomi edelleen ulkomaisten tarkkailijoiden silmissä ”sisäänpäin kääntynyt, kansallistunnoltaan heikko maa” (s. 100)?
Leena Riska-Campbellin artikkeli Pekka Kuusesta ja Kansainvälisestä systeemisuunnittelun tutkimuslaitoksesta (IIASA) on koko artikkelisarjan ainokainen, jossa tutkitaan systemaattisesti yksittäisen henkilön toimintaa, ajattelua ja suhdetta kansainväliseen järjestöön. Artikkelissa tukeudutaan Erkki Tuomiojan väitöskirjaan Pekka Kuusesta, tosin lähestymällä tutkimusaihetta erilaisesta näkökulmasta. Riska-Campbell tarkastelee IIASA:n muodostaman kansainvälisen tiedeyhteisön kautta Pekka Kuusen ihmiskuntapolitiikkaa ja hänen vuonna 1982 julkaistua Tätä ihmisen maailmaa -teosta. Artikkelin yhtenä lopputulemana on, että ”globaalin” kautta tarkasteltuna Kuusen teoksessa unohdetaan ”ylikansallisen lisäksi olevan myös kansallisia tai paikallisia tapoja reagoida globalisaatioprosessin haasteisiin” (s. 103, 127).
Vuosikirjan ensimmäisen osan päättää Tero Erkkilän ja Attila Krizsanin englanninkielinen artikkeli, jossa vertailevan tutkimuksen kohteena ovat suomalaisten EU-virkailijoiden ja lobbareiden käsitykset eurooppalaisuudesta (Europeanism) ja nationalismista. Artikkelissa selvitetään eurooppalaisen identiteetin osa-alueita ja monikulttuurisen työympäristön vaikutusta toimijoiden identiteettiin. Haastattelu- ja muun aineiston analyysiin perustuen kirjoittajat päättelevät vastaajien kansallisen identiteetin täydentyneen eurooppalaisen ja kosmopoliittisen identiteetin ainesosilla Brysselin vuosina. Työskentely EU:n ytimessä tarjosi vastaajille laajemman ja tarkemman näkökulman (big picture) EU-politiikkaan, vaikka siitä saavutettu käytännön hyöty haalistui Brysselistä paluun jälkeen eurooppalaisen, ts. unionin, intressin vaihduttua kansalliseen.
Kirjan toisen osan ”Suomi kansainvälisessä yhteistyössä” aloittaa Suvi Kansikas artikkelillaan suomalaisten toimijoiden ja sosialististen maiden Keskinäisen taloudellisen avun neuvoston (SEV) välisestä yhteistyöstä. Kansikas tarjoaa artikkelissaan uuden näkökulman SEV:n kanssa käytyyn yhteistyöhön tutkimalla sen merkitystä suomalaiselle elinkeinoelämälle ja valtiotason toimijoille. Tutkimuksen lähdeaineiston rungon muodostavat suomalaiset ja ulkomaiset arkistolähteet ja aikalaistoimijoiden haastattelut. Sen sijaan yritysarkistoja ei ole tutkimuksessa hyödynnetty. Tutkimuksen antina Kansikas toteaa Suomen SEV-yhteistyön muodostuneen liiketaloudellista hyötyä etsineeksi yhteistoiminnaksi, jonka käytännön hyötyä on vaikeaa mitata koko kansantalouden mittapuulla (s. 174). Ehkä yritysarkistoista olisi esimerkkitapausten kautta mahdollista löytää vastaus kysymykseen saavutetusta hyödystä.
Pekka Visurin artikkeli suomalaisista kansainvälisten järjestöjen sotilastehtävissä pohjautuu valtaosaltaan aikaisempaan tutkimuskirjallisuuteen, ja tarjoaa siten katsauksen tutkimuksen tämänhetkiseen tilaan. Kirjoituksessa keskitytään kansainvälisissä johtotehtävissä vaikuttaneiden upseerien toimintaan kuvaamalla toimintaolosuhteiden muutoksia ja tehtävien luonnetta. Asian käsittely on hyvin tiivistä ja pääpiirteistä kattaen ajanjakson 1950-luvulta vuoteen 2013. Artikkeli tarjoaakin suomalaisten rauhanturva- ja muiden kansainvälisten sotilastehtävien toisen maailmansodan jälkeisen historian niin sanotusti pähkinänkuoressa.
Suomen kauppapolitiikan toisen maailmansodan jälkeiseen historiaan erikoistunut Tapani Paavonen tarkastelee artikkelissaan Suomen sisä- ja ulkopoliittista asemoitumista Euroopan integraatioprosessiin 1950-luvun lopulta lähtien. Paavonen jakaa integraatioprosessin kahteen aikajaksoon, joista ensimmäinen loppui ja toinen alkoi kylmän sodan päätyttyä. Alkuperäislähteitä ja tutkimuskirjallisuutta monipuolisesti hyödyntäen Paavonen piirtää kuvan suomalaisten puolueiden ja muiden toimijoiden tavoitteista ja suhteesta Euroopan integraatioon kylmän sodan blokkien välissä, tarpeesta saada Suomi kiinnitettyä ”läheisesti länsieurooppalaiseen yhteisöön” (s. 204) Neuvostoliiton hajoamisprosessin mainingeissa ja unionijäsenyydestä seuranneesta kehityksestä.
Vuosikirjan toisen osan ja samalla koko kirjoitussarjan päättää Jarno Mehtiön artikkeli Suomen liittymisestä Euroopan neuvostoon 1989. Mehtiö hyödyntää tutkimuksessaan monipuolista lähdeaineistoa ja linkittää, vaikkakin vain ohimennen, Eurooppa neuvoston alkujuuret maailmansotien välisen ajan Paneurooppa-liikkeisiin. Tästä yhteydestä herää kysymys, olisivatko Mehtiö ja Heikkilä voineet suoremmin linkittää tutkimuksensa toisiinsa, ja siten tarjota artikkeleille vahvemman siteen, mikä näyttää muuten puuttuvan aiheiltaan hyvin erilaisten artikkeleiden väliltä. Mehtiön artikkeli on hyvin taustoitettu ja teoreettinen ote vaikuttaa vahvalta. Artikkelin yhtenä tavoitteena on painottaa eri toimijoiden roolia Euroopan neuvostoon liittymisessä, mutta itse toimijoiden tunnistaminen jää paikoin alaviitteiden varaan, kun tekstissä toistuu esimerkiksi seuraavanlaiset sanaparit ”Joidenkin mukaan (…) Toisille puolestaan (…)” (s. 224). Mehtiön mukaan Suomen liittymistä Euroopan neuvostoon voidaan selittää realistisen selitysmallin lisäksi myös moralistisella tulkinnalla.
Poliittisen historian vuosikirja 2013 on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen paketti suomalaisten toimijuudesta kansainvälisessä yhteistyössä. Kirjan otsikon kysymykseen ”Suomen asialla?” kaikki artikkelit tavalla tai toisella vastaavat, mutta kokoavan synteesin muodostaminen onkin jo haasteellisempaa. Artikkeleiden tuloksista voidaan kuitenkin ylimalkaisesti päätellä, että Suomen asialla toimiminen on ollut kuhunkin kansainväliseen järjestöön, aikaan, suomalaisten toimijoiden taustaan ja tavoitteisiin sidottua. Toisin kuin Clerc antaa (ehkä) johdannossa ymmärtää, ei tämäkään teos varsinaisesti haasta kuvaa Suomen asialla toimivasta niin kutsutusta sankaridiplomaatista tai saata fokusta tyystin pois valtiollisista toimijoista (s. 9-10). Artikkeliaiheiden ja näkökulmien monipuolisuudesta ja tutkimuksellisesti korkeasta tasosta johtuen tämä teos täyttää tehtävänsä Clercin osuvan kysymyksenasettelun puitteissa.
FM Juha Sahi valmistelee väitöskirjaansa Suomen kauppasuhteista Japaniin 1919-1974 Oulun yliopiston historian oppiaineessa.