Annakaisa Suomisen väitöskirja ”Kättelyn merkitykset suomalaisessa tapakulttuurissa 1800-luvulta 2000-luvulle” tarkastettiin Turun yliopistossa 14.11.2014. Vastaväittäjänä toimi dosentti Heini Hakosalo Oulun yliopistosta ja kustoksena professori Hannu Salmi Turun yliopistosta. Väitöskirja on luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5864-1
Kätellä, sanoa käsipäivää, tervehtiä kädestä, pistää kättä, roikata kättä, topsauttaa käsipäivää, kouria, hemputtaa, vatkata käsiä, käsitellä. Käsiin tarttumiselle tervehtimis- tai sopimismielessä on suomalaisessa tapakulttuurissa lukuisia erilaisia nimityksiä. Manchesterin yliopiston psykologian laitoksella vuonna 2012 tehdyn määritelmän mukaan oikeaoppinen kättely on suoritettava kunnon otteella ja sopivalla puristusvoimalla. Lisäksi se sisältää noin kolme puolipontevaa ravistusta, se suoritetaan oikealla kädellä ja kokonaisuudessaan se kestää noin kolme sekuntia.
Kättely ei ole kuitenkaan koskaan vain pelkkä fyysinen käsien yhteen liittyminen ja kaavamaisesti suoritettu ele. Sen sijaan kättely on moniaistimellinen, viestinnällinen ele, joka liittyy olennaisesti ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Kättely merkitsee jotakin. Näiden merkitysten etsintä on ohjannut omaa väitöskirjatyötäni. Olen tutkimuksessani kysynyt, mitä merkityksiä kättelyyn liittyy ja on liittynyt suomalaisessa tapakulttuurissa 1800-luvulta 2000-luvulle.
Koska miltei jokaisella suomalaisella – myös tutkijalla itsellään – on kokemuksia kättelystä, olen lähestynyt kättelyä muistitietoaineiston avulla. Aineisto sisältää kyselyin kerättyjä vastauksia, joissa niin sanotut tavalliset suomalaiset henkilöt kertovat ajatuksiaan ja kokemuksiaan tervehtimisestä ja kättelystä. Tutkimuksessani olen ollut kiinnostunut nimenomaan yksilöiden kättelykokemuksista ja arkisesta toiminnasta. Vastauksista tehtyjen erottelujen ja tulkintojen avulla olen liittänyt kättelyyn tietynlaisia merkityksiä.
Juuri tällainen merkitysten etsintä on usein kulttuurihistoriallisen tutkimustavan keskiössä. Tutkimukseni kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta huolimatta sen alkujuuret ovat kuitenkin tässä rakennuksessa, jossa tämä väitöstilaisuus nyt pidetään. Tämä Mikron talo kätkee sisäänsä sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen että Turun yliopiston Biolääketieteen laitoksen oppiaineita kuten lääketieteellisen mikrobiologian ja immunologian. Tutkimukseni on saanut alkunsa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella – siis silloisella Kansanterveyslaitoksella – ja nimenomaan Mikrobilääkeresistenssilaboratoriossa, jossa tutkitaan erityisesti mikrobien vastustuskykyä antimikrobisia lääkkeitä kohtaan.
Lääkkeille vastustuskykyisten mikrobien tutkimiseen ja niiden leviämisen ehkäisyyn liittyy olennaisesti myös mikrobien siirtymäreittien pohtiminen. Esimerkiksi käsien tiedetään siirtävän tehokkaasti mikrobeja. Käsivälitteisesti tarttuvat infektiot ovat yksi suurimmista kansanterveyttä rasittavista tautiryhmistä, ja käsihygienialla torjuttavien sairauksien ryhmä on varsin suuri. Siihen kuuluvat esimerkiksi monet hengitystieinfektiot ja moniresistenttien bakteerien aiheuttamat infektiot. Käsihygienian onkin useissa tutkimuksissa todettu olevan yksi infektiontorjunnan kulmakivistä, ja sen tärkeys korostuu erityisesti epidemiatilanteissa. Tämän käsihygienian tärkeyden tiedostamisen ja korostamisen myötä nousi aikoinaan esiin myös aito huoli kulttuuristen tapojen roolista epidemiologisia interventioita tehtäessä. Kansanterveyslaitoksella koettiin tuolloin aiheelliseksi pohtia perusteita kättelytavan olemassaololle. Esiin nousivat kysymykset siitä, voidaanko kättely epähygieenisenä eleenä kieltää tai korvata. Miksi ihmiset kättelevät, vaikka tavan tiedetään siirtävän tehokkaasti mikrobeja? Miltä kättely tuntuu ja mitä se merkitsee?
Kättelytavan epähygieenisyyttä on pohdittu jo pitkään. Esimerkiksi vuonna 1948 julkaistussa tapaoppaassa kirjoittajan mukaan ”meillä tervehditään hieman liian usein kättelemällä”. Kirjoittajan mielestä ”kädenpuristusten rajoittaminen ehkäisisi erinäisten miljaardien vilustumisbasillien leviämisen”.
Kättelyn ja mikrobien suhde on ajankohtainen aihe juuri tälläkin hetkellä. Tiedotusvälineissä on miltei päivittäin uutisia Ebolasta, joka on erityisesti Afrikan maissa epidemiana esiintyvä verenvuotokuume. Taudin aiheuttaa Ebola-virus, joka leviää nimenomaan kosketuksen kautta. Ebola on hyvä esimerkki siitä, miten tartuntataudit voivat vaikuttaa myös kättelytapoihin. Ebolaepidemian myötä suosituksi on tullut niin sanottu ebolakättely, jossa tervehtijät koskettavat toisiaan kyynärpään tai käsivarren avulla. Näin suoritetussa tervehdyksessä toisiaan tervehtivät henkilöt eivät siis liitä yhteen kämmeniään kuten perinteisessä kättelyssä. Käsikosketusta vältetään, koska halutaan katkaista viruksen siirtymäreitti. Voidaankin sanoa, että tässä tapauksessa lääketieteellinen tieto ikään kuin ohjaa yksilöiden toimintaa.
Tutkimukseni taustalla on siis ollut vaikuttamassa aito tarve ymmärtää paremmin kättelyä ja sen muutoksia sekä laajemmin käsiin liittyvää tapakulttuuria ja ihmisen toimintaa. Ja juuri historiantutkimuksella voidaan ajatella olevan mahdollista vastata merkityksenantoon ja ilmiön ymmärtämiseen liittyviin kysymyksiin. Erityisesti kulttuurihistoriallisen näkökulman avulla on mahdollista nostaa esiin sellaisia asioita, jotka kenties muuten jäisivät huomaamatta. Tutkimuksessani olen lähtenyt liikkeelle kulttuurihistorialliseen lähestymistapaan olennaisesti kuuluvasta kokonaisvaltaisuuden ajatuksesta.
Kokonaisvaltaisuudella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että kaikki ilmiöt ovat osa kokonaisuutta, ne ovat ajallisia ja paikallisia. Toisin sanoen ilmiö on sidoksissa omaan aikaansa ja sen kontekstiin, mutta samanaikaisesti se on myös jatkuvasti muuttuva. Kokonaisvaltaisuuden idean kautta voidaan ilmiöistä havaita myös erilaisia ajallisia kerrostumia. Tämän ajattelun kautta näen, että vaikka jokainen kättelytilanne on omassa ajassaan ainutlaatuinen, voi se ikään kuin kantaa mukanaan lukuisia muita aikoja. Näenkin kättelyn luonteeltaan sellaisena monikerroksisena historiallisena ilmiönä, josta on erotettavissa erilaisia historiallisuuden tasoja. Nämä historialliset muutosrytmit voivat kaikki olla läsnä yksittäisessä kättelytapahtumassa. Eli vaikka jokainen kättelytilanne sinänsä on ainutkertainen, se ei sulje pois sitä, ettei kättelytilanteilla voisi olla myös jotain yhteistä.
Väitöskirjassani tarkastelen kättelyä kolmella historian tasolla. Ensinnäkin erotan kättelystä niin sanotun syvän historian tason, jolla viittaan ihmisen lajihistoriallisiin kokemuksiin. Tällä tasolla tarkasteluni kytkeytyy kättelyn ja kädellisenä ihmisenä olemisen merkitysyhteyksiin. Kättelyn syvällä historialla tarkoitan sellaisia kättelyn pysyvämpiä merkityksiä, jotka liittyvät laajemmin tervehtimisen funktioon ja ihmiselle evoluution kuluessa muodostuneisiin kättelykäyttäytymisvalmiuksiin. Tutkimuksessani en väitä biologian olevan mikään perimmäinen selitys kättelylle, vaan pikemminkin osoitan sen kietoutuvan yhteen kulttuurin kanssa ja siten ilmenevän ihmisen käyttäytymisessä ja toiminnassa.
Toiseksi tarkastelen kättelyä tapana, jota määrittää yhteisöllinen tapakulttuuri. Kättelyn voidaan sanoa olevan olennainen osa suomalaista tapakulttuuria. Luonnollisesti se ei ole syntynyt tyhjästä, vaan liittyy laajempaan länsimaiseen kättelyperinteeseen.
Kättelyssä kyse on usein yksilöiden asettumisesta sosiaaliseen ja kulttuuriseen tilaan, jolloin henkilöiden tervehtimistapaa ja kättelyä määrittävät heidän läheisyytensä aste sekä siihen liitetyt kulttuuriset käsitykset. Kättely ilmeneekin ajallisesti, paikallisesti ja sosiaalisesti eri tavoin. Siihen, kätelläänkö vai ei, vaikuttavat esimerkiksi sellaiset tekijät kuin henkilön sosiaalinen asema, ikä ja sukupuoli. Kättely on myös tapa, joka opitaan – tai ei opita – jo lapsena. Suomalaisessa yhteiskunnassa kättelyyn ovat kasvattaneet ainakin koti ja koulu. Sen lisäksi kasvattamiseen on voinut osallistua myös muu yhteisö.
Kättelyn suosio on vaihdellut eri aikoina, mutta se näyttäisi saavan voimansa tasa-arvoisuuden, yhteisöllisyyden ja perinteen merkityksistä. Tapakulttuurin ytimeen kuuluu nimenomaan humanismin perinteeseen liittyvä toisen ihmisen arvostus ja huomioonottaminen. Tällaisena hyvän tavan ja hyvän tahdon merkityksiin liitettynä kättelytavan voidaan sanoa voivan hyvin nykyisessä suomalaisessa tapakulttuurissa.
Kolmanneksi olen tarkastellut kättelyä sellaisella yksilöhistoriallisella tasolla, jossa keskiöön nousevat kättelijän kättelyhetkellä tekemät valinnat ja arviot. Kättelytilanteessa yksilö joutuu toisinaan pohtimaan, minkä tervehdystavan hän valitsee ja miten hänen valintansa asettuvat suhteessa tapakulttuuriin ja vielä tarkemmin määriteltyyn etikettiin. Ajatuksena on, että yksilö tekee valintojaan oman henkilöhistoriansa ja elämänkokemuksensa avulla. Vaikka tapakulttuuri tuntuu toisinaan pakottavan yksilön esimerkiksi kättelemään, voi hän silti olla itsenäinen, valintoja tekevä toimija. Kättelyn sijasta yksilö voi valita vaikkapa rystystervehdyksen. Tällä kättelyn tapahtumahetkellä kättelijä voi myös olla hyvin tietoinen kättelyyn liitetyistä symbolisista merkityksistä, jolloin kättely saattaa näyttäytyä jopa strategisena välineenä.
Tutkimukseni tarkoitus ei ole ollut tehdä täydellistä luetteloa kättelyn merkityksistä tai ajallista kertomusta kättelyn historiasta. Sen sijaan tehtäväni on ollut koota kättelyn merkityksistä mielekäs kokonaisuus ja sellainen kertomus, joka haluaa olla mukana myös yhteiskunnallisessa keskustelussa viittaamalla kansanterveydelliseen tietoon. Tutkimuksellani kättelyn merkityksistä olen halunnut myös osoittaa, ettei biologiaa voida irrottaa humanistisesta ihmiskuvasta. Olen halunnut kuunnella herkällä korvalla menneisyyden kertomuksia kättelykokemuksista ja olla avoin myös omia lähtökohtiani kohtaan. Mielestäni vain siten voidaan lisätä tutkimukseen perustuvaa ymmärrystä kättelyn merkityksistä.