KM Liisa Avelinin kulttuurihistorian väitöskirja ”Kåren Kellari. Karhulalaisdisko ja sen yhteisöt 1969–1979” tarkastettiin Turun yliopistossa 5.12.2014. Vastaväittäjänä toimi dosentti Sven-Erik Klinkmann Åbo Akademista ja kustoksena professori Hannu Salmi Turun yliopistosta.
On perjantai, joulukuun viides päivä vuonna 1969. Etelä-Kymenlaakson lehdissä mainostetaan maamme itsenäisyyspäivän juhlatilaisuuksien ohella elokuvia, konsertteja ja tanssitapahtumia. Karhulan Keskustalolla ja Järjestötalolla tanssitaan, Kentissä humpataan. Loviisalaisessa hotelli Ziltonissa on bonuksena Miss Nadjan striptease-esitys.
Lehdissä on ilmoitus myös Kåren Kellarin avajaisista. Paikallinen nuoriso on kuhissut diskosta pitkin syksyä siitä saakka, kun huhu uudesta paikasta on kantautunut heidän korviinsa. Yli 200 nuorta on liittynyt diskoklubin jäseniksi etukäteen.
Olen 14-vuotias oppikoulun neljäsluokkalainen. Vietän ensimmäisen kerran iltaa Kåren Kellarissa seuraavan vuoden elokuussa, jolloin paikan avautumisesta on kulunut kahdeksan pitkää kuukautta. Diskon ensimmäiset asiakkaat vaikuttavat olevan paikassa kuin kotonaan, mutta pian opin minäkin. Kolmen vuoden mittaisen diskoaikakauteni kuluessa vakiinnutan paikkani diskoyhteisössä, ulkokehän ja keskiön välimaastossa, kanta-asiakkaana. Tältä paikaltani tulen havainnoineeksi ja pohtineeksi erilaisia nuorten välisiin suhteisiin liittyneitä asioita, kuten kuka on muiden silmissä suosittu, kuka ei, ja miksi.
Diskokauteni päätyttyä ei Kåren Kellaria enää ollut olemassa minulle. Kahdessa vuosikymmenessä maaperä kuitenkin muokkautui uudestaan vastaanottavaiseksi. Kiinnostukseni nuorena koettuun musiikkiin ja 1970-luvun ilmiöihin heräsi 90-luvun puolivälissä. Kokemus osallistumisesta kaksiin Kåren Kellarin muisteloihin oli merkittävä, joten idea-asteella ollut jatkotutkimukseni löysi aiheensa. Niin vaihdoin Helsingin, käsityötieteen ja sukupolvitutkimuksen Turkuun, kulttuurihistoriaan ja diskoon.
Kulttuurihistorioitsijana pyrin Kåren Kellarin menneisyyden kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen. Tarkasteluni keskiössä on ihminen Kari Immosta siteeraten: ”Kulttuuri ja historia koskevat kaikkea, mikä ihmiseen liittyy”. Kåren Kellari, siellä viihtyneet ihmiset ja se, mitä he diskossa tekivät ja millaisia yhteisöjä he muodostivat, näyttäytyvät kulttuurihistorian näkökulmasta osina suurempaa kokonaisuutta. Olen nimennyt tämän kokonaisuuden varhaiseksi diskokulttuuriksi.
Varhaiset diskot olivat uniikkeja paikallisia nuorisopaikkoja ja jatkumo aiempien sukupolvien tanssimusiikkiin kiinnittyneissä paikoissa koetulle ja eletylle. Määrittelen 1960–70-luvun diskon nuorison vapaa-ajanviettopaikaksi, joka mahdollisti ja tasa-arvoisti muun muassa nuorisomusiikin kuluttamisen.
Kåren Kellarin avajaisista tulee tänään kuluneeksi päivälleen 45 vuotta. Kåren Kellari jatkoi paitsi globaalien jazz-klubien ja diskojen, myös suomalaisten nurkkatanssien, seurojentalojen ohjelmallisten iltamien, tanssilavakulttuurin, koulutanssien ja pop-konserttien paikallista perinnettä. Yhteistä näille nuorison vapaa-ajanvieton muodoille oli eriasteinen ympäristönsä paheksunta. Kun kotkalaisnuoret vuonna 1902 kokoontuivat viikonloppuöinä nurkkatansseihinsa ”iloitsemaan ja hyppimään”, nauttimaan päihteitä ja tappelemaan ja aiheuttamaan huolta aikuisissa, sama ilmiö oli voimissaan kuusi-seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin koulutansseissa ja sittemmin diskoissa. Kåren Kellariakin pidettiin paheiden pesänä. Suhtautumisessa nuorten vapaa-ajanviettoon näkyy samoja piirteitä nykyäänkin.
Nuorten tarve luoda ympäristö omista lähtökohdistaan mahdollistui Kåren Kellarissa, josta tuli erilaisten nuorisokulttuurien kohtaamispaikka. Ensin sen löysivät popparit ja hipit, ja 1970-luvun puolivälistä punkkarit ja diskohileet. Kun taustaltaan erilaiset nuoret oppivat tuntemaan toisensa, mahdolliset ennakkoluulot karisivat ja suvaitsevaisuus sai tilaa. Diskon pimeys, tungos, tupakansavu ja musiikin pauhu yhdistivät nuoria asiakkaita ja häivyttivät eroja heidän välillään. Myös vielä nuorten vanhemmille selvästi näkyneet, suurteollisuudesta eläneelle Karhulalle leimalliset yhteiskuntaluokkien väliset erot alkoivat Kåren Kellarin diskoyhteisössä säröillä.
Tutkimukseni menetelmänä on muistitietohistoria. Muistitietoaineistossani korostuvat muistelijoiden omat tulkinnat siitä, mitkä diskoon liittyvät asiat ja tapahtumat ovat muistamisen, kertomisen ja säilyttämisen arvoisia. Tästä syystä, vaikka muistellut asiat ovat kertomuksia menneisyydestä, ne kertovat myös nykyisyydestä. Millainen disko menneisyyden Kåren Kellari oli? Karhulalainen-lehdessä kuvailtiin diskon sisustusta ja nuorten menoa vuonna 1971 näin:
Kellarin täyttää raju meno. Tyyli on varsin toinen kuin silloin ennen. Poissa ovat pitkin seinävieriä seisoskelevat, tanssikavaljeeria odottelevat tytöt, poissa edestakaisin kulkevat, valikoivat pojat. Poissa ovat samettimekot ja lakerikengät, poissa valkoinen paita ja solmio. Nuoriso tanssii villapaidassa ja kumisaappaissa, nuoriso tanssii yksin, kaksin ja joukolla. Voit ottaa tuolisi ja istahtaa minkä pöydän ääreen mielit tai satut mahtumaan. Ellet onnistu löytämään tuoliakaan, voit istahtaa lattiallekin. Toisin sanoen: voit viihtyä vapaasti.
Toimittaja huomasi, että diskossa oli kyse merkittävästä ravintolakulttuuriin liittyneestä muutoksesta. Kurinalaisen ravintolaetiketin puuttuessa nuoret ottivat istumapaikan vaikka lattialta. Kåren Kellarin vapaus oli liikkumisen vapautta, pukeutumisen vapautta ja olemisen ja tekemisen vapautta yhdessä muiden nuorten kanssa epämuodollisessa ympäristössä.
Tulkintani mukaan Kåren Kellarissa koettuun yhteisöllisyyteen vaikuttivat paikka, toimijat ja toiminta. Paikka ja sen liberaalit toimintaperiaatteet loivat nuorten diskossa käymiselle ja yhteisöjen muodostumiselle sopivat puitteet. Kåren Kellarin perustamisen taustalla vaikutti vuoden 1969 alusta voimaan astunut uusi alkoholilaki, joka vapautti keskioluen. Kåren Kellari pystyi luomaan, ylläpitämään ja vahvistamaan yhteisöllisyyttä kanta-asiakasjärjestelmällä, joka takasi ensimmäisten viiden vuoden ajan myös alaikäisten pääsyn keskiolutta anniskelevaan diskoon. Asiakaskunta saatiin jäsenyyden myötä sitoutumaan paikkaan.
Kåren Kellari aloitti uuden aikakauden karhulalaisnuorison ja heidän perheidensä elämässä. Keskiviikko-, perjantai- ja lauantai-iltoihin ajoittuvat diskoillat ja mahdollisuus viihtyä Kåren Kellarissa päivisinkin loivat uuden rytmin niihin perheisiin, joissa oli diskossa käyviä nuoria. Rajanvetoa nuorten ja vanhempien välillä käytiin paitsi ajankäytön myös arvojen ja periaatteiden suhteen.
Karhulassa oli Kåren Kellarin perustamisen aikoihin 22 000 asukasta. Erityistä samaan aikaan muualla Suomessa avattuihin diskoihin verrattuna oli, että Kåren Kellari syntyi suhteellisen pienelle paikkakunnalle, joka sijaitsi sivussa maamme suurten kaupunkien vaikutuspiiristä. Siksikin siitä tuli hedelmällinen alusta nuorten yhteisöjen juurtua.
Paikan ohella toinen tekijä Kåren Kellarin yhteisöjen muodostumisen ja kehittymisen taustalla olivat toimijat. Portsareiden ja ravintoloitsijoiden rooleissa yhdistyivät auktoriteetti ja kaveruus. Tiskijukat taas loivat paikkaan tunnelman musiikin keinoin ja vaikuttivat levyvalinnoillaan nuorten asiakkaiden musiikkimakuun sitä yhdenmukaistaen. Merkittävin toimijoihin liittynyt vetovoimatekijä olivat nuoret itse. He muodostivat vapaan ja löyhän, mutta samalla tiiviin yhteisön, joka sisälsi erilaisia ja erikokoisia pienryhmiä ja kaveriporukoita, jotka alkoivat vähitellen sekoittua, laajentua, monipuolistua ja yhdistyä. Mielenkiintoa syntyi nuorille siitä, että uudet tuttavat olivat erilaisia, ja heidän taustansa tai valintansa omasta, tutusta ja turvallisesta poikkeavia. Vertaamalla toisten kokemuksia, arvostuksia ja elämäntapaa omiinsa nuori oppi tuntemaan myös itseään.
Kolmas diskossa koettua yhteisöllisyyttä rakentanut tekijä oli nuorten toiminta musiikkeineen, pukeutumisineen ja päihteineen. Kåren Kellarin musiikillisessa valikoimassa näkyivät eri aikakausien popmusiikin kerrostumat rock ´n´ rollista purkkaan, progeen, punkiin ja ”travolta-musiikkiin”. Osalla diskon asiakkaista pukeutuminen kiinnittyi muodin uusimpiin virtauksiin, osa jäljitteli suosikkibändiensä pukeutumista, osa korosti pukeutumisella persoonallisuuttaan. Osa pukeutui huomiota herättämättä tai sanoutui irti muodista. Kårelaisten päihteiden käyttöä, kuten tupakanpolttoa ja alkoholinkäyttöä verhosi eriasteinen salailu suhteessa aikuisiin. Huumeiden käyttö vaikuttaa olleen Kåren Kellarissa niin marginaalista toimintaa, että vain harvalla diskon asiakkaista oli siitä havaintoja.
Diskossa käyminen oli aikuisuuteen kurkottamista ja tasapainoilua kunnollisen ja huonon käyttäytymisen välillä. Rajojen kokeilu ja etsintä, oman identiteetin rakentuminen sekä kodin vaikutuspiiristä irtaantuminen yhdistyivät diskossa uuden sosiaalisen ryhmän jäsenyyteen sekä uusien vapaa-ajanviettotapojen ja kulutustottumusten omaksumiseen. Tiivis yhteisö nuorille suunnitellussa diskossa tarjosi turvallisen kehyksen kokea ja harjoitella monia asioita ensi kertaa yhdessä. Samalla kun toiminta Kåren Kellarin asiakkaina yhdisti, ilmeni se erontekona toisiin, vieraisiin.
Menneisyyden lisäksi tutkimukseni liikkuu 2000-luvun nykyisyydessä Kåren Kellarin muistelotapahtumissa ja erilaisilla virtuaalisilla foorumeilla, joissa toimijat ovat samat, mutta aika ja paikka eri. Kenties vahvimmin paikan yhteisöllisyys näyttäytyykin 2000-luvun näkökulmasta tarkasteltuna. Kåren Kellarin muistelot ovat viisi kertaa keränneet jopa 300 entistä diskonuorta Karhulaan. Koska Kåren Kellaria ei enää ole, muistelot on järjestetty karhulalaisessa ravintolassa. Toiminta on modernisoitu versio nuoruudessa opitusta.
Tutkimukseni osoittaa, että 1960–70-luvun diskoyhteisöissä koetut ystävyys ja rakkaus voivat kantaa nykypäivään saakka. Kåren Kellarin muisteloissa läheisyys ja jälleennäkemisen ilo kulkevat käsi kädessä haikeuden ja ikävän kanssa. Siksi muisteloillan ja siellä koettujen läheisten kohtaamisten jälkeen mieleen voi jäädä ”outo rauhattomuus”, kuten aikalainen totesi. Nuoruuden rockista on tullut osa kunkin eri aikaan diskossa viihtyneen diskosukupolven avainkokemusta, mutta nuoruudenystävien tapaaminen on suurin selittäjä muisteloiden saamalle suosiolle.
Diskoyhteisöön kuuluneiden muistelupuheessa korostuu ajatus siitä, että diskossa vietetty nuoruus toi mukanaan rennon elämänasenteen ja opetti suvaitsevaisuutta. Siihen kuului myös tummia sävyjä kuten sydänsuruja, epävarmuutta, komplekseja, tappeluita, huumekokeiluja, alkoholin liikakäyttöä ja epämääräistä seuraa, mutta niiden muisteleminen jää tämän tutkimuksen aineistossa sivuosaan.
Muistellessaan menneisyyden diskoa Kåren Kellarin aikalaiset tulevat peilanneeksi myös tulevaa. Kårelaisia ei enää tule lisää, päinvastoin, lukumäärässä tapahtuu luonnollista poistumaa. Eläkeiän lähestyessä paluu Karhulaan on alkanut kiinnostaa muualle muuttaneita, kuten blogikeskustelijat totesivat:
Tai jospa kaikki muuttaisimme eläkepäiviksi sinne, millaista se olisi? Kuinka moni Karhulasta poismuuttanut olisi edes halukas ajattelemaan takaisin muuttoa, kuinka moni ajattelee sitä jo nyt vakavasti toteuttaakseen sen muutaman vuoden kuluttua?
Kotkan katukuvassa on viime vuosina alkanut näkyä keski-ikäistyneitä entisiä diskonuoria, jotka ovat muualla vietettyjen vuosien jälkeen, kenties eläköidyttyään, palanneet Kymenlaaksoon.
Vaasassa toimii yhdistys, joka työskentelee rokki-ikämiehille perustettavan vanhustenkodin puolesta. Vanhainkodista keskusteltiin leikillään myös tutkimusblogissani vuonna 2006. Aihe on osoittanut ajankohtaisuutensa. Kåren Kellarin takana kumpuilevaan Rinteeseen, jossa diskonuoret ottivat 1970-luvulla alkuvauhtia, on jo alettu suunnitella senioritaloja. On mahdollista, että osa Kåren Kellarin aikalaisista pääsee viettämään vanhuuttaan tuttuihin maisemiin.
Tämä tutkimus – kuten kaikki tutkimukset aina – on tutkijan rakentama tarina. Ei ole olemassa yksiselitteistä Kåren Kellaria, jonka kaikki aikalaiset olisivat kokeneet samoin tai jonka he muistaisivat samalla tavalla. Paikan historia syntyy erilaisista käsityksistä, merkityksistä ja henkilökohtaisista muistoista. Se syntyy myös erilaisista tavoista tulkita menneisyyttä, arvioida nykyisyyttä ja katsoa tulevaan.
Historiaa tarvitaan. Hatara eilinen tuottaa sumean nykyisyyden.