Timo R. Stewartin poliittisen historian väitöskirja ”Ja sana tuli valtioksi – Suomalaisen kristillisen sionismin aatehistoria” tarkastettiin Helsingin yliopistossa 19.5.2015. Vastaväittäjänä toimi dosentti, yliopistonlehtori Ilkka Huhta Itä-Suomen yliopistosta ja kustoksena professori Pauli Kettunen Helsingin yliopistosta. Väitöskirja on luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-9160-5
Kesällä 2010 olin seuraamassa ja valokuvaamassa Israelin tukimielenosoitusta Helsingissä. Parin tuhannen mielenosoittajan marssiessa pitkin Mannerheimintietä minua lähestyi mies, joka puhutteli minua ensin hepreaksi ja sitten englanniksi. Hän kertoi lähteneensä monta vuotta sitten Eritreasta ja päätyneensä Israeliin tekemään töitä. Monen mutkan kautta hän oli lopulta saapunut Suomeen ja nyt ihmetteli, ettei ollut tiennyt Suomessa asuvan niin paljon israelilaisia. Marssijat tosiaan heiluttivat Israelin lippuja. Valtaosa heistä ei kuitenkaan ollut israelilaisia tai edes juutalaisia. Suurin osa oli suomalaisia kristittyjä, jotka olivat matkustaneet eri puolilta Suomea osoittamaan mieltä Israelin puolesta. He kantoivat kylttejä, joissa oli muiden muassa seuraavat viestit: ”Tiedonvälitys vääristelee Israelin uutisia”; ”Todelliset asiantuntijat ymmärtävät Israelia” ja ”Israel on Jumalan silmäterä”. Marssi päätyi Kasarmintorin kautta Helsingin Vanhaan kirkkoon.
Tässä vaiheessa olin jo pari vuotta työskennellyt -välillä täysipäiväisesti, välillä muitten töitteni ohella – tämän tänään julkisesti tarkastettavana olevan suomalaista kristillistä sionismia koskevan väitöskirjani parissa. Marssissa oli kyse juuri tutkimukseni aiheesta, sillä erotuksella, että olin aivan uusimman historian sijasta jo tuolloin päätynyt tutkimaan suomalaisen kristillisen Israel-ystävyyden taustoja 1800-luvun lopulta eteenpäin 1960-luvulle. Tutkimukseni koskee historiaa, mutta kyseessä on yhä ajankohtainen ilmiö.
Matka omaan tutkimusasetelmaani ja tutkimuskauteeni oli pitkä ja monipolvinen. Aloitin aiheen hahmottelun asuessani Tel Avivissa ja halusin alun perin keskittyä tuolloin – ja yhä tänäänkin – kuumana vellovaan keskusteluun kristittyjen osuudesta Yhdysvaltojen huomattavaan poliittiseen, diplomaattiseen ja sotilaalliseen tukeen Israelille. Aiheesta tuli kuitenkin uusia, vaihtelevan tasoisia kirjoja vuosittain ja Suomeen palattuani huomasin, ettei vastaavaa mutta huomattavasti matalamman profiilin suomalaista kristillistä Israel-harrastusta oltu edelleenkään juuri tutkittu vaikka se oli laaja-alaista, pitkäkestoista ja itsessään mielenkiintoista.
Uskon, että yhteiskuntatieteellinen tutkimus on parhaimmillaan yhteiskunnallisesti relevanttia ja vaikuttavaa, oman kontekstinsa ymmärrystä syventävää. Suomalaiselle yliopistolle tekemäni yhteiskuntatieteellinen tutkimus voisi aivan hyvin keskittyä suomalaiseen aiheeseen. Jos sitä ei tutkita täällä, niin missä sitten? Toisin kuin Yhdysvalloissa, Suomessa kyse ei ole suurvallan vaikutuksesta maailmantapahtumiin. Suomen kristillisen sionismin tutkimus voisi hyvin sopia teologisen tiedekunnan piiriin. Taustani oli kuitenkin valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja poliittisessa historiassa. Vaikka politiikka ei ole oman tutkimukseni keskiössä, se sivuaa aihetta joka käänteessä. Otin oman poliittiseen historiaan ja Lähi-idän historiaan keskittyneen taustani vahvuutena lähestyessäni tätä vahvasti kirkkohistoriaan ja systemaattiseen teologiaan liittyvää aihetta. Ilokseni teologit eivät ole ainakaan liiaksi pahastuneet poliittisen historioitsijan reviiriloukkauksesta.
Suomen tilanteeseen keskittyminen johti myös tutkimukseni useasti kyseenalaistettuun kielivalintaan – suomeen – suomalaisenkin tieteellisen tutkimuksen parissa yhä yleistyvän englannin sijasta. Tutkimukseni kohteet kirjoittivat kuitenkin pääasiassa suomeksi ja osallistuivat suomenkieliseen keskusteluun. Tutkimukseni tulokset myös kiinnostanevat etupäässä suomalaisia, vaikka suunnitelmissa on tiettyjen johtopäätösten saattaminen myös englanninkielisen yleisön saatavaksi myöhemmin.
Israel lobby vaihtui siis tutkimuskohteena hiukan proosallisempaan suomalaiseen kristilliseen Israel-harrastukseen – Israel hobbyyn.
Muutokset eivät loppuneet tähän. Suomalaisen kristillisen sionismin historiaa kaivellessani keskustelin aiheesta runsaasti sitä enemmän ja vähemmän tuntevien kanssa. Suhteellisen sosiaalisena henkilönä jouduin useissa yhteyksissä – juhlissa, illanistujaisissa, kissanristiäisissä – vastaamaan kysymykseen siitä, mitä oikein tutkin. Tutkimusta tehneet tietävät varmasti tilanteen. On eloisassa seurassa viettämässä hauskaa iltaa ja joku kysyy pahaa aavistamatta tutkijalta viattomasti – ”niin, mistä sä oot oikein tekemässä sitä väikkäriäsi?” Kantapään kautta oppii, että puolen tunnin luento erilaisista tutkimuskysymyksistä ja tutkimuksen epävarmuustekijöistä ja siitä aivan valtavan mielenkiintoisesta mutta hankalasti tiivistettävästä ongelmakimpusta, jota tutkimukseksi kutsutaan, saattaa koetella smalltalkin rajoja. Onneksi täältä salista on sentään hankalampi luikahtaa ulos.
Näistä keskusteluista oli kuitenkin paljon apua. Opin tiivistämään. Huomasin, että todella monet suomalaiset tunnistivat tutkimani ilmiön, useimmiten vanhempien sukulaistensa kautta. Ehkä mielenkiintoisimmat keskustelut kävin kuitenkin niiden kanssa, jotka eivät kovinkaan hyvin tunteneet suomalaista kristillistä kenttää. Vääjäämätön jatkokysymys juuri näiltä keskustelukumppaneilta – ellei puheenaihetta oltu kohteliaasti vaihdettu – oli nimittäin aina sama: miksi? Jos kristillisellä sionismilla tarkoitetaan käsitystä, että Raamattu sisältää erityisiä viittauksia sionismiin tai Israelin valtioon, miksi tällainen käsitys oli syntynyt? Liian lähellä suomalaista kristillistä keskustelukulttuuria tätä kysymystä ei aina huomattu esittää, mutta siitä riittävästi vieraantuneet nostivat sen aina esiin. Miksi monet suomalaiset kristityt antoivat uskonnollisen merkityksen Israelin valtiolle? Tästä tuli ajan mittaan myös oman tutkimukseni ydinkysymys.
Mutta miten tällaiseen kysymykseen voisi ylipäätään vastata? Huomasin ajautuneeni itseäni aivan erityisesti kiinnostavalle alalle, aatehistorian pariin, ja tutkimusmenetelmien – niiden opiskeluaikoina pelonsekaisesti lähestyttyjen metodien pariin. Miten ja mitä voimme tietää menneisyydestä ja ihmisten ajatuksista tai tarkoitusperistä? Vaikka tutkimukseni on tehty, minusta tuntuu, että tällä nimenomaisella alalla tämä opus on omalta kohdaltani vasta ensimmäinen harjoitelma pitkällä ja kiehtovalla matkalla niihin historiantutkimuksen mysteereihin, joita itse pidän vaikeimpina ja houkuttelevimpina.
Löysin osittain Markku Hyrkkäsen kautta tieni R. G. Collingwoodin ja Quentin Skinnerin aatehistoriallisen ajattelun pariin. Collingwoodin pisteliäs tyyli oli hyvä kannustin. Hänen mukaansa historiassa on olennaista tutkia ongelmia, ei aikakausia, ja ennen kaikkea pitäisi välttää ”leikkaa-liimaa” historiaa, jossa kootaan yhteen kaikki tietystä aiheesta jonain aikakautena sanottu. Tällöin Collingwoodin mukaan leikkaa-liimaa historioitsijat keskittyvät etsimään ”sopivan kokoisen” aiheen, josta ehtivät ennen vanhuuskuolemaa sanoa jotain, mutta josta toisaalta löytyy riittävästi sanottavaa. Halusin kuitenkin tarkastella suuria linjoja ja ilmiötä laajalla ajalla – ehkä pelottavan laajalla väitöskirjaksi. Eräs ystäväni kutsuikin yritystäni ”vanhan liiton väikkäriksi”. En ole ihan varma oliko kyseessä moite.
Työssä on kuitenkin selvä tutkimuskysymys – ongelma, joka pitää ratkaista – kysymys miksi monet suomalaiset kristityt antoivat uskonnollisen merkityksen Israelin valtiolle? Olen pyrkinyt syventymään laajasti suomalaiseen sionismia ja Israelia koskevaan kirjoitteluun erityisesti kirjallisuuden ja kristillisten lehtien kautta. Aikakausi on niin pitkä, etten ole mitenkään voinut lukea kaikkea mitä aiheesta on kirjoitettu – Collingwood voi huokaista helpotuksesta. Lukijat ja vastaväittäjä ratkaiskoon, olenko lukenut riittävästi päästäkseni tavoitteeseeni, niiden keskustelutapojen – diskurssien – löytämiseen, jotka olivat aiheelle tyypillisiä.
Huomasin sionismin ja Israelin tulleen puheeksi Suomessa tutkimuskaudellani 1800-luvun lopulta 1960-luvulle etenkin kolmea väylää. Ne olivat matkakirjat, lähetystyö sekä profetiakirjallisuus. Niissä on käsitelty joko yhtä tai useampaa teemaa, jotka ovat nähdäkseni yhteen tullessaan kristilliselle sionismille keskeisiä: Raamatun maata, Raamatun kansaa ja Raamatun ennustuksia. Niistä rakentui tyypillisiä ajattelun polkuja, joiden teemat toistuivat vuosikymmenestä toiseen. Palestiina – kuten aluetta kutsuttiin yleisesti ennen Israelin valtion perustamista vuonna 1948 ja vielä sen jälkeenkin – nähtiin kirottuna maana, jossa käyminen toi mukanaan pettymyksiä. Se ei ollut kuten kuviteltiin. Se oli kuitenkin muuttumassa parempaan suuntaan ja muutoksen voimana nähtiin ne ihmiset, jotka Raamatun kertomusten perusteella yhdistettiin siihen maahan: Palestiinaan muuttavat juutalaiset. Vuosien vieriessä yhä useammat kristilliset kirjoittajat yhdistivät Lähi-idän tapahtumat Raamatun ennustuksiin ja kokivat niiden kirjaimellisesti täyttyvän.
Raamatun ennustusten täyttymisestä puhuivat erityisesti helluntailaiset ja muiden niin sanottujen ”vapaiden suuntien” edustajat, mutta 1940-luvulta alkaen yhä enemmän myös luterilaiset herätyskristityt. Aiheesta tuli pysyvä teema tuolloin muotoutumassa olevaan viidenteen herätysliikkeeseen. Se oli kuitenkin niin puoleensavetävä aihe, että paljon laajemmatkin kristilliset piirit ammensivat siitä. Aihe esiintyi myös Helsingin yliopiston teologien kirjoituksissa, usein varovasti ja ristiriitaisestikin, mutta silti. Herätyskristillinen Sana-lehti tiivisti monien lähestymistavan oivallisesti vuonna 1963: ”Yleisesti tiedetään Israelin kansasta ainakin se, että se on valittu kansa ja että se jotenkin liittyy lopunaikojen tapahtumiin.”
Tämä tuo meidät takaisin kysymykseen miksi. Miksi monet suomalaiset kristityt antoivat uskonnollisen merkityksen Israelin valtiolle vaikka eivät välttämättä halunneet tai kyenneet edes tarkalleen määrittelemään mikä tuo erityinen merkitys oli?
Collingwood kehotti historioitsijaa luomaan uudelleen tutkimuskohteittensa ajatukset omassa päässään. Siihen en kuvittele pystyväni. Quentin Skinner pyrki näkemään asiat tutkimuskohteiden silmin – to see things their way. Merkittävä oivallus oli mielestäni se, että kaikessa kommunikoinnissa on sekä asioita, joita kyseisellä puheenvuorolla selitetään, että asioita joita ei välttämättä selitetä, koska niiden otaksutaan olevan keskustelukumppaneiden tiedossa. Kyseessä on puheenvuorojen näkeminen vastauksena ainakin osittain julkilausumattomiin kysymyksiin. Nämä muodostavat laajemman keskustelun pohjan, jaetun ymmärryksen tärkeiksi koetuista asioista. Kahlatessa läpi kristillistä Israel-keskustelua vakuutuin siitä, että se toimi vastauksena kysymykseen Raamatun luotettavuudesta ja erityisesti tietynlaisen raamatunlukutavan luotettavuudesta. Vaikuttaa ilmeiseltä, näin väitän, että monet Israelin valtiosta Raamatun ennustusten toteutumisena puhuvat kristityt oikeastaan puhuvat Raamatun luotettavuudesta ja Jumalan toiminnasta maailmassa.
Israelin valtio on näin ottanut roolin sekä kristittyjen sisäisessä keskustelussa, oman uskon perustelussa että evankelioinnissa. Jos asiaa katsoo tältä kannalta, ja otaksuu saman dynamiikan vaikuttavan yhä tutkimuskauteni jälkeenkin, se auttaa selittämään, miksi viime vuosikymmeninä käyty debatti Israelin valtion harjoittamasta politiikasta ja Lähi-idän konfliktista muuttuu herkästi niin tunteikkaaksi. On vaikea kuvitella samanlaista tunnemyrskyä syntyvän kristillisissä piireissä esimerkiksi Syyrian sisällissodan suhteen kuin mikä syntyy puhuttaessa Länsirannan ja Itä-Jerusalemin miehityksestä. Mikäli Israelin valtio nähdään eräänlaisena todisteena Raamatun luotettavuudesta, saattaa Israelin hallituksen politiikan kritisointi herkästi kuulostaa oman uskon perusteiden haastamiselta.
Tämä on väitökseni ydin ja nähdäkseni näkökulma, joka Suomen kontekstin lisäksi saattaa olla tähdellinen myös laajemmin, esimerkiksi aluksi tutkimani Yhdysvaltain kristillisen sionismin suhteen.