”Naisten karkeinta kuonaa”? Neuvostoliittolaiset naissotilaat suomalaisissa ja saksalaisissa toisen maailmansodan propagandavalokuvissa

Johdanto

Tarkastelen artikkelissani jatkosodan (1941—1944) ja Saksan Neuvostoliiton-vastaisen sotaretken (1941—1945) aikaisten suomalaisten ja saksalaisten kuvalehtien perusteella, millaisen mielikuvan kummankin maan propagandistit pyrkivät valokuvallisen propagandan avulla luomaan neuvostoliittolaisista naissotilaista ja miten nämä kuvat erosivat toisistaan.

Saksan hyökättyä kesällä 1941 Neuvostoliittoon kohtasivat sekä suomalaiset että saksalaiset joukot ase kädessä taistelevia naissotilaita. Puna-armeijassa palveli noin miljoona naista1, eivätkä kohtaamiset rajoittuneet muutamaan yksittäistapaukseen: pelkästään Suomen rintamilla naissotilaita saatiin jatkosodan aikana vangiksi kaikkiaan n. 200.2 Sodanjohto niin Saksassa kuin Suomessa joutui päättämään, mitä aiheesta kerrottaisiin kansalle. Sekä Suomen että Saksan sodanjohdon alaisuudessa toimi erityisiä propagandan tuottamiseen tarkoitettuja sotilasyksiköitä, jotka Saksassa tunnettiin nimellä Propagandakompanie eli propagandakomppania ja Suomessa nimellä tiedotuskomppania3. Nämä yksiköt tuottivat kuva- ja tekstiaineistoa myös neuvostoliittolaisista naissotilaista.

Suomalaisten ja saksalaisten suhtautumista naissotilaisiin on tutkittu aiemminkin4. Aiemmassa tutkimuksessa suhtautumista naissotilaisiin on kuitenkin selvitetty lähinnä yksittäisen sotilaiden näkökulmasta ja tekstiaineistojen perusteella. Artikkelissani lähestyn aihetta uuden aineistoryhmän, valokuvien, avulla vertailevasta, kansainvälisestä näkökulmasta. Pyrin dialogissa aiemman tutkimuksen kanssa selvittämään, millaista viholliskuvaa neuvostoliittolaisista naissotilaista pyrittiin propagandakoneiston tuottamien valokuvien avulla luomaan Suomessa ja Saksassa5. Koska käytettävissä oleva aineisto on määrällisesti varsin suppea ja siinä on jonkin verran ”päällekkäisyyksiä” (esimerkiksi suomalaiset lehdet käyttävät saksalaisia kuvia) en ole ryhmitellyt aineistoa teemoittain, vaan maittain. Esittelen ensiksi saksalaiset ja sitten suomalaiset kuvat, ja pohdin lopuksi minkälaisia tulkintoja kuvista voi esittää. Tutkimuksen myötä käy ilmi, että suomalaiset kuvalehdet käyttivät yksinomaan saksalaisia propagandakuvia esitellessään neuvostoliittolaisia naissotilaita. Esittelen tästä huolimatta myös suomalaisen TK-kuva-aineiston neuvostoliittolaisia naissotilaita esittävät kuvat, sillä katson niiden sisällön vaikuttaneen vähintäänkin epäsuorasti siihen, millaisiin kuvitusratkaisuihin suomalaisissa lehdissä lopulta päädyttiin aiheen osalta.

Artikkelini kuuluu niin kutsuttuun visual history -tutkimussuuntaukseen6, jossa kuvia tarkastellaan historiantutkimuksen kannalta primaarilähteistönä. Kuva-aineistot ovat historiantutkimuksen piirissä olleet pitkään erityisesti keskiajan historian ja taidehistorian lähteitä. Muun historiantutkimuksen parissa kuvien käyttö on ollut vähäistä, ja vasta 1990-luvulla alkunsa saanut visual history -tutkimussuuntaus on havahduttanut historioitsijat huomaamaan kuvien arvon lähteistönä. Vasta saksalaisia tavallisten sotilaiden ottamia valokuvia esittelevän näyttelyn, niin kutsutun Wehrmachtsausstellungin, sekä Habbo Knochin, Petra Boppin ja Janina Strukin tutkimusten myötä lienee havahduttu kuvien sopivuuteen myös sotahistorian lähteiksi7. Artikkeli kuuluu historiallisen kuvatutkimuksen lisäksi niin sanotun uuden sotahistorian (new military history) piiriin8. Suuntaus pyrkii tarkastelemaan sotaa osana yhteiskuntaa; esimerkiksi sotia sukupuolten välisinä konflikteina ja seksuaalisen väkivallan tilana9. Erityisesti Saksassa on tehty suhteellisen runsaasti kuva-aineistoihin perustuvaa tutkimusta, osin myös viholliskuvista.10

Tarkastelen artikkelissani jatkosodan (1941—1944) ja Saksan Neuvostoliiton-vastaisen sotaretken (1941—1945) aikaisten suomalaisten ja saksalaisten kuvalehtien perusteella, millaisen mielikuvan kummankin maan propagandistit pyrkivät valokuvallisen propagandan avulla luomaan vihollisesta ja miten nämä kuvat erosivat toisistaan. Keskityn tarkastelussani erityisesti neuvostoliittolaisista naissotilaista luotuun kuvaan. Pohdin, voisivatko maiden erilaiset historiat tai niiden poliittisten järjestelmien erot olla syynä konstruoidun viholliskuvan eroihin. Hypoteesinani esitän, että naissotilaista pyrittiin enimmäkseen vaikenemaan Suomessa, kun taas Saksassa naissotilaat pyrittiin stilisoimaan bolsevistisen rappion ikoneiksi.

Olen valinnut tarkasteltavaksi kummankin maan johtavat kuvalehdet, joihin päätynyt kuvamateriaali on kulkenut sensuurin läpi ja hyväksytty julkaistavaksi. Koska tutkimuksen myötä kävi ilmi, että suomalaisissa lehdissä julkaistiin ainoastaan saksasta saatuja vangittuja naissoltilaita esittäviä kuvia, tarkastelen Suomen osalta myös Sotamuseossa säilytettävää Puolustusvoimien TK-kuva-arkistoa jotta saan käsityksen siitä, miten naissotilaita kuvattiin Suomessa. Suomalainen, virallinen TK-kuva-arkisto käsittää jatkosodan ajalta kaikkiaan noin 150.000 kuvaa. Aineisto on säilynyt täydellisenä kuvaselostelomakkeineen kaikkineen. Negatiivien lisäksi myös noin 80 prosenttia alkuperäisistä, sodanaikaisista kuvavedoksista sensuurin tarkastusleimoineen ja levitysmerkintöineen on säilynyt. Huhtikuun lopulta 2013 alkaen aineisto on ollut vapaasti saatavissa internetissä.11) Olen valinnut tarkasteltavan kuva-aineiston pääosin temaattisesti luokitellun kuvavedosarkiston pohjalla, johon sisältyy kaiken kaikkiaan noin 80 prosenttia kaikista otetuista TK-kuvista alkuperäisine sodanaikaisine kuvateksteineen. Kyseessä on siis temaattiseen luokitteluun perustuva otanta aineistosta.

Saksalaista sotilaslehdistä tarkastelen Die Wehrmacht -lehteä, joka oli kansallissosialistisen Saksan armeijan virallinen julkaisu. Runsaasti kuvitettu lehti ilmestyi vuodesta 1936 aina vuoteen 1944, jolloin sen ilmestyminen lakkautettiin paperinsäästökampanjan vuoksi. Vertaan lehteä suomalaisen Suojeluskuntajärjestön Hakkapeliitta-lehteen. Vuodenvaihteessa 1925—1926 perustettu Hakkapeliitta oli mahdollisesti jo alkuvaiheessaan ottanut esikuvakseen Suomen Kuvalehden — niin paljon lehdet toisiaan muistuttavat niin kuvituksen kuin taitonkin osalta12. Vaikka Hakkapeliitta muodollisesti ei ollutkaan Suomen armeijan virallinen äänenkannattaja, saavutti se jo ennen sotavuosia niin suuren tilaajamäärän, että sitä voidaan pitää Suomen johtavana sotilaslehtenä13.

Siviililehdistä olen Suomessa valinnut tarkastelun kohteeksi maan tuolloin laajalevikkisimmän ja moderneimman kuvallisen aikakauslehden eli Suomen Kuvalehden14. Vertaan siinä julkaistuja kuvia yhtäältä Berliner Illustrierte Zeitungin ja toisaalta Illustrierter Beobachterin kuviin. Berliner Illustrierte Zeitung (tässä käytetään lyhennettä BIZ) oli Saksan laajalevikkisin kuvalehti. Vuonna 1891 perustettua lehteä julkaisi vuoteen 1937 asti Ullstein Verlag, joka vuonna 1934 pakkolunastettiin alkuperäiseltä omistajaltaan arjalaistamistoimenpiteiden myötä. Vuonna 1937 kustantamo nimettiin uudelleen Deutscher Verlagiksi ja liitettiin kansallissosialistisen puolueen keskuskustantamoon (Franz Eher Nachfolger GmbH).15

BIZ oli amerikkalaisten esikuviensa mukaisesti alusta alkaen kehitetty nimenomaan itsenäiseksi kuvalehdeksi toisin kuin toinen saksalainen vertailussa käyttämäni kuvalehti, Illustrierter Beobachter (myöhemmin IB), joka perustamisestaan 1926 lähtien ilmestyi ensin kansallissosialistisen puoluelehden Völkischer Beobachterin täydennyksenä ja noin vuodesta 1928 eteenpäin itsenäisenä lehtenä. Lehteä julkaisi Franz Eher Nachfolger GmbH -kustantamo, eli molemmat tarkastelemani lehdet kuuluivat sotavuosina samalle kustantamolle. IB:n perustaja oli Adolf Hitlerin valokuvaajana tunnetuksi tullut Heinrich Hoffmann, joka toimitti lehteen satunnaisesti valokuvia koko sen ilmestymisajan. Vaikka IB ei koskaan saavuttanut johtoasemaa Saksan kuvalehdistössä16, tekee siitä mielenkiintoisen sen asema kansallissosialistisen puolueen auktorisoimana kuvalehtenä.17

Artikkelin metodologisen selkärangan muodostaa Ervin Panofskyn kehittämän kolmivaiheisen tulkintamallin sovellelma. Panofskyn 1950-luvulla vakiinnuttama ikonologinen analyysimalli on saanut osakseen kritiikkiä muun muassa siitä, että tulkinnan kolmea vaihetta — esi-ikonografista analyysiä (kuvan sisällön kuvailu), ikonografista analyysiä (kuvan primaarisen aiheen etsintä allegorioiden, anekdoottien ym. avulla) sekä ikonografiaa (kuvan merkityksen tulkintaa) — on mahdotonta pitää mallin esittämällä tavalla tiukasti erillään toisistaan. Panofskylaista mallia kohtaan esitetyssä kritiikissä on aivan oikein todettu, että käytännössä jo esi-ikonologinen kuvailu sisältää jonkinasteista tulkintaa.

Tarkastelemalla yksittäistä kuvatyyppiä eli monen kuvan muodostamaa kokonaisuutta, havaitsen aineistossa erilaisia kuvaustendenssejä, joita pyrin tulkitsemaan sekundääriaineiston avulla. Kunkin kuvatyypin kuvien joukosta valitaan kuvatyypin erityispiirteet hyvin kiteyttävä esimerkkikuva tutkimustekstin tueksi. Kuvien analyysissä hyödynnän saksalaisen historioitsija Rainer Wohlfeilin erityisesti historioitsijoiden tulkintamalliksi kehittämää muunnelmaa Panofskyn analyysimallista. Wohlfeilin malli poikkeaa Panofskyn mallista useassa kohtaa. Ensimmäiseen vaiheeseen, johon alkuperäisessä Panofskyn mallissa kuuluu ainoastaan kuvan sisällön kuvailu, Wohlfeil sisällyttää myös ulkoisen lähdekritiikin18. Toisessa vaiheessa, johon Panofskyn mallissa sisältyy ainoastaan kuvan sisällön ikonografinen tulkinta, sisältyy Wohlfeilin mallissa Panofskyn mallia huomattavasti perusteellisempi ”tulkittavan kuvan asettaminen historialliseen jatkumoon” eli ikonografis-historiallinen analyysi19. Kuvateksti on tulkinnan tässä vaiheessa tärkeässä asemassa: Sen voidaan olettaa antaneen katsojalle eräänlaiset kuvan lukuohjeet siitä, mitä kuvassa pitäisi nähdä. Erityisesti propagandakuvissa katsojalle välitettävän sanoman pitää olla yksiselitteinen ja iskevä, ja vasta kuvateksti antaa kuvalle sen propagandistisen latauksen sulkemalla kuvan muita tulkintavaihtoehtoja pois20. Toisaalta harhaanjohtava kuvateksti saattaa vääristää kuvan merkitystä huomattavasti21.

Kolmannessa vaiheessa, jossa Panofskyn mallin mukaan kuvasta tehdään ikonografinen tulkinta, ehdottaa Wohlfeil etsittäväksi tulkittavan kuvan ”merkitystä historiallisena dokumenttina” (Dokumentensinn). Wohlfeilin mallissa huomioidaan Panofskyn alkuperäistä mallia huomattavasti laajemmin kuvan syntyhetken yhteiskunnan vaikutukset kuvan sisältöön, mutta toisaalta luovutaan tietoisesti Pankofskyn mallin pyrkimyksistä tulkita koko kuvaa ja keskitytään vain sen avainkohtiin. Wohlfeilin malli poikkeaa Panofskyn mallista myös siinä, että siinä hyödynnetään historioitsijan ajallista etäisyyttä tulkittavaan kuvaan22. Wohlfeilin tutkimusmallin kolme vaihetta eivät aina ole tiukasti erotettavissa toisistaan: erityisesti merkityksen etsinnän ja historialliseen jatkumoon asettamisen välinen raja muistuttaa kuuluisaa ”veteen piirrettyä viivaa”.

Wohlfeil kehitti Panofskyn mallia eteenpäin ansiokkaasti, mutta hänen metodista lähestymistapaansa kritisoineet esittävät hänen malliaan kehitellessään jääneen 1800-luvun historiantutkimusperinteiden vangiksi. Kriitikot perustavat väitteensä siihen, että vaikka tulkittavat kuvat Wohlfeilin mallissa asetetaan osaksi historiallista jatkumoa, kuvia ei Wohlfeilin mallissa kuitenkaan tulkita riittävästi, vaikka historioitsijan tehtäviin nykyään kuuluu nimenomaan tulkintoihin perustuva historiankirjoitus eikä niinkään ”faktaluettelointi”, kuten yhdysvaltalainen filosofi ja taidekriitikko Arthur C. Danto Wohlfeilin mallia kritisoidessaan huomautti.23 Tästä johtuen Panofskyn ja Wohlfeilin kehittämää mallia täydennettiin neljännellä vaiheella, jossa tarkoituksena on tulkinnan keinoin purkaa kuvan esittämä silmänräpäys osaksi ajan kulkua, eli kerronnan keinoin kertoa kuvan esihistoria ja (kuvanottohetkeen nähden) tulevaisuus, jotka eivät siis kuvasta itsestään käy ilmi24. Neljännen vaiheen lisäämisen myötä edellä esitelty tulkintamenetelmä sai nimen PWD-malli kaikkien sen kehittelyyn osallistuneiden mukaan.25

Saksalaiset kuvat

Neuvostoliiton-sotaretken saksalaisen naissotilasvastainen propagandan voidaan katsoa alkaneen Berliner Illustrierte Zeitungin julkaistua numerossaan 28/1941 (10.7.41) kuvan, joka esitti kahta vangittua miestä ja yhtä naista saksalaisen sotilaan vartioimana.

Kuvassa miehet ja nainen ovat alusvaatteisillaan, ja kuvatekstissä esiintyvä terminologia (Heckenschütze=puska-ampuja, Flintenweib=pyssyakka) osoittaa, että heitä ei pidetä puna-armeijan sotilaina vaan siviilipukuisina sissitaistelijoina tai ”puska-ampujina”, joilla ei ole oikeutta sotavangin statukseen. Todennäköisesti ainakin kuvassa oikealla seisova miespuolinen vanki on kuitenkin ollut puna-armeijan sotilas, sillä hänen hiuksensa on ajeltu lyhyiksi — seikka jota saksalaiset käyttivät siviileiksi naamioituneisden miespuolisten puna-armeijalaisten tunnistamiseen.

Wehrmachtin kielenkäytössä aseistettu nainen oli aina Flintenweib (Flinte ‘pyssy, ase’; Weib ‘akka, eukko, ämmä, naikkonen, huora’). Tämä propagandan luoma alentava nimitys, jota saksalaiset rintamamiehet naissotilaita esittävien kuviensa kuvateksteissä toistivat, riisti naiselta aseman laillisen armeijan osana ja siten lakien suojaamana sotavankina ja kuului kiinteänä osana armottoman tuhoamissodan retoriikkaan. Saksalaissotilaiden sotakokemusta tutkineen historioitsija Felix Römerin mukaan nimenomaan ristiriita naissotilaiden virallisen aseman kiistävän retoriikan ja naisten tosiasiallisen sotilasaseman välillä teki heistä saksalaisille bolsevistisen rappion ikoneita. Syynä tähän propagandaratkaisuun Römer pitää yhteiskunnallista konfliktia, joka Saksassa oli ollut käynnissä jo pitkään: Miesten ylivalta oli yhteiskunnallisen kehityksen myötä yhä useammin kyseenalaistettu. Kansallissosialistit puolestaan yrittivät propagandassaan palauttaa naisen ja miehen roolit vuosisadan vaihteen tilaan, jolloin miehen ylivalta keisarillisessa Saksassa oli ollut kiistaton.26 Saksalaisten tuhoamispolitiikkaa Valko-Venäjällä tutkinut Christian Gerlach on esittänyt saksalaisten keskuudessa vallinneen erityisen vihan neuvostoliittolaisia naissotilaita kohtaan. Historioitsija Felix Römer puolestaan toteaa naissotilaiden edustaneen saksalaisille bolsevistisen degeneraation huippua, jolloin heitä ei tarvinnut kunnioittaa sitäkään vähää kuin miespuolisia sotavankeja: Saksalainen sotilas Bruno Schneider kertoo kuinka 15. jalkaväkidivisioonan 106. jalkaväkirykmentin 4. komppanian päällikkö yliluutnantti Prinz antoi sodan alussa salaisen käskyn, jonka mukaan kaikki puna-armeijassa palvelevat naiset olisi ammuttava. Tämä käsky perustui Armeeoberkommando 4:n kesäkuun 29. päivänä 1941 antamaan käskyyn. Armeijan ylijohto antoi kuitenkin jo seuraavana päivänä käskyn, että univormuun pukeutuneita naisia on kohdeltava sotavankeina mutta siviilipukuisia ei. Käytännössä tämä ei kuitenkaan Römerin mukaan toiminut vaan univormupukuisia naisia ammuttiin edelleen sodanjohdon puuttumatta asiaan.27

Edellä esitetty kuva on taitettu sivulle yhdessä toisen, ilmeisesti puna-armeijan vetäytyessään hylkäämää, kaaoksessa olevaa kasarmia esittävän kuvan kanssa, ja niillä on yhteinen otsikko. Mihinkään lehdessä olevaan kirjoitukseen liittymättömän kuvaparin tarkoitus on mahdollisesti ollut viestittää katsojalle, että ”neuvostoparatiisissa” vallitsee kaaos muutenkin kuin hylätyissä kasarmeissa: naisen ja miehen välinen dikotomia oli sortunut naisen taistellessa ase kädessä — asia minkä Saksan kansallissosialistit halusivat estää hintaan mihin hyvänsä28.  Samalla sivulla on myös kuvia pahoinpidellyistä siviileistä, naisista ja lapsista, ikään kuin kertomassa siitä, mitä tällainen sukupuolten välisen dikotomian sortuminen pahimmillaan voi aiheuttaa.

Vangitun naisen pukeutuminen kiinnittää katselijan huomion. Varsinkin sodan alussa naissotilaiden tiedetään käyttäneen miesten vaatteita. Kuvan naisella on kuitenkin päällään alushame, mikä osoittaa hänen siviiliytensä. Tässä yhteydessä kuvateksti antaa viitteitä taistelutavan kavaluudesta: vangit, joilla ei ollut päällään univormuja, jotka olisivat osoittaneet heidän kuuluvuutensa vihollisarmeijaan, olivat vedestä käsin ampuneet saksalaissotilaita. Hame myös liittää kuvan viholliskuvien historialliseen jatkumoon. Klaus Theweleit kuvaa teoksensa Männerphantasien ensimmäisessä osassa saksalaisten Freikorps-joukkojen29 kokemuksia punaisista naissotilaista. Niissä keskeisenä elementtinä ovat monesti naissotilaan salakavaluus ja seksuaalinen, miehet kastroiva potenssi, jotka ilmenevät muun muassa aseen piilottamisessa nimenomaan hameen alle30

Jo toinen Barbarossa-suunnitelman käynnistymisen jälkeen tuotettu Wochenschau31 tematisoi naissotilaat näyttämällä kuvia naisvangeista. Propagandan vaikutuksia ja mielialoja Saksan valtakunnan alueella tutkinut Valtakunnanturvallisuusviraston alainen Sicherheitsdienst-turvallisuuspalvelu raportoi Wochenschaun vastaanotosta valtakunnan alueella:

Erityisesti [katsojia] kiinnosti useampaan kertaan näytettyjen Flintenweibien kohtalo. Monen kansalaisen näkemyksen mukaan näitä ei pitäisi kohdella sotavankeina ja yhä uudelleen esitettiin toive, että näitä tyyppejä ei jätettäisi eloon.³²

Tähän kiinnostukseen saksalaiset kuvalehdet pyrkivät vastaamaan vaihtelevasti: Kansallissosialistisen puolueen kuvalehti Illustrierter Beobachter julkaisi numerossa 30 (24.7.41) kuvan, jossa näkyi useita neuvostoliittolaisia naissotilaita (kuva 2).

Kuvia 1 ja 2 voidaan tarkastella saksalaisen propagandan neuvostoliittolaisista naissotilaista ottamien kuvien ensimmäisen perustyypin edustajina. Tällaisissa kuvissa kuvattava nainen joko katsoo alta kulmiensa hieman kameran ohi (kuva 1) tai on laskenut katseensa kokonaan (kuvassa 2). Katseiden suunta voi kuitenkin selittyä myös sillä, etteivät kuvattavat naiset ole edes tietoisia siitä että heitä kuvataan, vaan heidän huomionsa on kuvaushetkellä kiinnittynyt muihin asioihin.

Kuten kuva 1, myöskään kuva 2 ei liity mihinkään lehdessä olevaan artikkeliin. Kuvan kanssa samalla sivulla olevat muut kuvat muodostavat kuitenkin mielenkiintoisen kontrastiparin: vangittuja naissotilaita esittävän kuvan alla on kuva suomalaisista lotista33 muonittamassa saksalaisia sotilaita. Kontrastiasetelmalla on kenties pyritty muistuttamaan siitä, että naisen paikka on kotirintamalla tai korkeintaan sotilaita muonittamassa, ei taistelemassa. Saksan tiedustelu oli selvillä siitä, että puna-armeijassakin naiset toimivat pääosin huolto-, muonitus- ja haavoittuneiden hoitotehtävissä, mutta saksalainen propaganda käyttää naissotilaita yhden idän sotaretken keskeisen viholliskuvan luomiseen.

Saksalaisten propagandakuvien kuvatekstit antavat hyvän käsityksen siitä, millaisia ominaisuuksia saksalaiset halusivat naissotilaissa nähdä. Kuvateksteissä toistuu naissotilaiden kavaluus ja julmuus, epäinhimillisyys sekä fanaattisuus ja naiseuden puute34. Naissotilaat haluttiin nähdä sosialistisen järjestelmän degeneroitumisen äärimmäisenä tuotteena35.  Tätä propagandan luomaa mielikuvaa toisti osaltaan myös Saksan armeijan johtava sotilaslehti Die Wehrmacht, joskin siinä naissotilaita käsiteltiin vain kolmen kuvan verran kesällä ja alkusyksyllä 194136.

Todennäköisesti neuvostonaissotilaan naiseuden puute on nostettu erityisesti esille valitsemalla usein kuviin olemukseltaan erityisen androgyynejä yksilöitä37. Neuvostoliittolaisten suorittamat vankien kuulustelut antavat viitteitä siitä, että propagandalla oli myös vaikutusta: ainakin osalle saksalaisisista syntyi sen kautta käsitys siitä, että neuvostojoukoissa ei taistelisi naisia vaan androgyynejä. Tätä tukee myöskin käytetty Flintenweib-käsite — Mühlhäuser luonnehtii termiä naista alentavaksi.38 Olennaista on myös, että vaikka Saksa kävi idässä nimenomaan rotusotaa, naisvankeja esittävissä kuvissa ei koskaan mainittu vangitun naisen rotua. Tässä lienee ollut kysymys siitä, että Flintenweib-käsite yhdistettiin vahvasti juutalaisuuteen, mitä osaltaan tukee se, että esimerkiksi Der Stürmer -lehdessä käytettiin aina naissotilaista käsiteparia jüdische Flintenweib. Androgyyni esitystapa kuului myös perinteiseen juutalaisvastaiseen propagandaan39. Flintenweibin käsite kuuluu siis siihen abstraktien viholliskuvien sarjaan, jotka Saksan propaganda loi armottoman itäsodan oikeuttamiseksi. Tämä ”epäinhimillistäminen” oli tärkeä keino estää Saksan kotirintamaa tuntemasta sääliä propagandakuvissa esiintyviä vangittuja naisia kohtaan. Operaatio Barbarossan alussa saksalaissotilaille annettiin ohjeet ”käyttäytymisestä idässä”. Näissä ohjeissa teroitettiin kovuutta, säälimättömyyttä sekä varovaisuutta naisten suhteen. Vaikka ohjeissa lienee ensisijaisesti tarkoitettu siviilinaisia, joiden pelättiin vakoilevan puna-armeijan hyväksi, osoittavat ne, miten kavalina neuvostonaisia kaikkiaan pidettiin.40

Propagandan keinot eivät kuitenkaan riittäneet tukahduttamaan säälintuntoja. Syyskuussa 1941 Reichspropagandaleiter41 (valtakunnan propagandajohtaja) antoi määräyksen siitä, että naissotilaat ilmiönä on vaiettava julkisuudessa kuoliaaksi, sillä teeman tähänastinen propaganda on ollut omiaan herättämään erityisesti työläisten keskuudessa enimmäkseen sääliä toivotun inhon sijaan. Mikäli propagandaa jatkettaisiin, olisi riskinä, että väestö alkaisi vaatia saksalaisnaisten lähettämistä rintamalle. Mikäli rintamalla kuitenkin kohdattaisiin erityinen juutalaisen naissotilaan ”arkkityyppi”, voitaisiin harkita teeman ottamista uudelleen käsittelyyn.42 Tämä ohjeistus on kuitenkin säilynyt ainoastaan luonnoksena, eikä sen perillemenosta näin ollen ole täyttä varmuutta.

Berliner Illustrierte Zeitung julkaisi numerossaan 50/1941 PK-kuvan naissotilaasta. Kuva kuuluu kuvasarjaan ”Vangit kertovat — 14 kohtaloa Neuvostoliitosta”. Kuvasarjaan valituissa potrettikuvissa vangit ja myös naissotilas esitellään toteavasti eräänlaisina neuvostojärjestelmän uhreina. Yhdessä kuvista (kuva 3) vanki on kuvattu sivulta ja hän katsoo levollisen näköisenä eteenpäin laskematta katsettaan.

Hänen kampauksena ja pukeutumisensa on myös suhteellisen siisti. Kuva siis poikkeaa Saksan valokuvapropagandan naissotilaita koskevasta yleislinjasta, johon Deutsch-Russisches Museumin tutkija Claudia Freytagin mukaan kuului naissotilaiden esittäminen joko kädet ylhäällä tai katse alas luotuna. Freytag kuitenkin toteaa, että propagandassa esiintyi paikoitellen myös ”uhrikuvauksia”, jopa niin, että tätä voisi pitää kuvien toisena perustyyppinä.43 Kuvassa 3 tällainen uhrikuvaus korostuu erityisesti, sillä kuvassa naisvanki esitellään yksilönä mutta samanaikaisesti tasaveroisena osana muuta vankijoukkoa ja lukijan huomio pyritään ennen kaikkea suuntaamaan raakaan neuvostojärjestelmään, joka eristää ihmiset ja pakottaa heidät elämään ilotonta, puutteenalaista elämää.  Uhrikuvauksen tarkoitus ei ollut säälin herättäminen vaan enemmänkin vihollisen — tässä tapauksessa siis neuvostojärjestelmän — epätoivoisen tilanteen ja säälimättömän raakuuden korostaminen ja toisaalta ylemmyydentunnon herättäminen saksalaisissa.

Kuvasta 3 puuttuvat myös kaikki viittaukset naissotilaan asemaan vihattuna Flintenweibina: kuvasarjassa nainen esitetään miesvankien kanssa tasaveroisena kärsijänä, epäinhimillisen neuvostojärjestelmän uhrina (kuva 4).

Mielenkiintoista sen sijaan on, että naissotilaan ympärille on koottu muita saksalaisten vangiksi jääneitä naisia kuten sairaanhoitajattaria. Tämä tukee hypoteesiani siitä, että saksalainen propaganda-apparaatti pyrki, joko tietoisesti tai tiedostamatta, luomaan neuvostonaisista moniulotteisen viholliskuvan. Palaan naisviholliskuvan muihin osa-alueisiin suomalaisen kuvalehdistön naissotilaskuvien esittelyn yhteydessä.

Naissotilaita demonisoiva propaganda näyttää tehneen paluun enää ainoastaan kerran (kuva 5). SS:n 1942 julkaisema propagandalehtinen ”Der Untermensch” (‘ali-ihminen’) pyrkii kuvin havainnollistamaan sitä, miten neuvostoliittolainen naissotilas on luopunut naiseudestaan (kuva 5).

Saksalaisille näyttääkin olleen tärkeää kuvien kautta rakentaa vastakkainasettelua hyvien saksalaisten naisten ja pahojen neuvostoliittolaisten naissotilaiden välille. Silti SS:n propagandalehtinen vaikuttaa olleen vanhentunut jo syntyessään: Reichspropagandaleiterin käsky naissotilaskuvien välttämisestä osoittaa, että Flintenweib -viholliskuva miellettiin selvästi nimenomaan hyökkäyssodan alun viholliskuvaksi. Vuonna 1942 voi sanoa jo tapahtuneen eräänlaisen käänteen Saksan propagandassa. Kuvan 3 kaltaiset otokset voisivat osaltaan olla merkki kuvapropagandassa tapahtuneesta käänteestä: kun huomattiin, että demonisoiva propaganda ei toimi toivotulla tavalla, naissotilaista tehtiin uhreja ja syyttävä sormi käännettiin osoittamaan neuvostojärjestelmää.

Käänteen myötä naissotilaat katosivat Saksan propagandasta suurelta osin: yksittäisiä naissotilaskuvia kyllä otettiin vielä vuoden 1942 puolella mutta Berliner Illustrierte Zeitung julkaisi seuraavan — viimeisen — naissotilaskuvansa loppuvuodesta 1943 (kuva 6). Illustrierter Beobachterin viimeinen naissotilaskuva kuuluu selkeämmin Flintenweib-kuvien piiriin.

Kuvassa olevan, saksalaissotilaan vartioimana vankeuteen vaeltavan naisen pukeutuminen on hyvin siviilimäistä, mikä osaltaan sitoo kuvan osaksi Flintenweib-kuvaperinnettä. Kuvan konteksti antaa viitteitä kuvan avulla viestityistä merkityksistä: sivulla ylimpänä on kuvattu puna-armeijan kaatuneita saksalaisen hyökkäysvaunun jyrääminä, keskimmäinen kuva puolestaan esittää joukkoa puna-armeijan sotilaita vaeltamassa kohti saksalaisia linjoja antautuakseen. Molemmat kuvat viestivät Saksan sotilaallisesta menestyksestä loppuvuodesta 1943, aikana jolloin sotilaallinen aloite itärintamalla oli todellisuudessa täydellisesti siirtynyt puna-armeijan käsiin. Alimmalla kuvalla on tätä taustaa vasten tärkeä tehtävä: se esittää puna-armeijan surkeana joukkona (haavoittuneita) sotilaita, johon on jo jouduttu haalimaan mukaan myös vanhat naiset taistelemaan ase kädessä. Näin vahvistetaan kuvapropagandan keinoin mielikuvaa siitä, että puna-armeija on katastrofaalisessa tilassa ja luodaan uskoa sodan onnelliseen loppuun. Samaa tarkoitusta palveli myös BIZ:in kuva (kuva 7).

Kuvassa nuori, 18-vuotias panssarisotilas Anna Donajewa kuvattiin saksalaisten sotavankeudessa. Donajewan päällä on univormu ja hänet on näin ollen selvästi käsitetty vihollisarmeijan sotilaaksi eikä niinkään laittomaksi naistaistelijaksi, joka ei ollut oikeutettu sotalakien suojaan. Donajewan kasvoilla on suhteellisen varma ilme, ja hän nousee esille muiden kuvattujen vankien joukosta, sillä hän on ainoa, jonka nimi mainitaan, vaikka kuvasarjassa on muitakin yksilökuvia vangeista. Suhteellisen siististi puettu ja kasvoiltaan puhdaspiirteinen Donajewa on kuvassa niin itsevarman oloinen verrattuna kuvasarjan muissa kuvissa esiintyviin poikasotilaisiin, että hänen asemansa sotilaana on pyritty kyseenalaistamaan kuvatekstillä ja hänet on muutenkin pyritty sitomaan lapsisotilaskontekstiin, vaikka hän ei ehkä ikänsä puolesta olisi siihen enää soveltunut. Kuten Flintenweib-käsitteen esittelyn yhteydessä totesin, kansallissosialistisen käsityksen mukaan naiset eivät kuuluneet taistelemaan ase kädessä. Se, että vastustaja naisten lisäksi joutui turvautumaan myös lapsisotilaisiin, nähtiin osoituksena puna-armeijan säälittävästä tilasta.

Sodan tuossa vaiheessa saksalainen propaganda joutui työskentelemään luodakseen uskoa lopulliseen voittoon samalla, kun liittoutuneiden pommikoneet alkoivat ahdistella Saksan kotirintamaa enenevässä määrin ja Wehrmachtin divisioonat tuhoutuivat yksi kerrallaan itärintaman massataisteluissa. Lehtiaineistoista voikin havaita propagandan hengeksi vaihtuneen omien voittojen kuvailun sijasta vastustajien katastrofaalisten olojen kuvailun. Esimerkiksi puna-armeijan odotettiin sodan loppupuolella romahtavan milloin nälänhädän, milloin miespuutteen vuoksi, mikäli saksalaiset vain jatkaisivat vastarintaansa.44 Naissotilas propagandaelementtinä on siis jälkeen kaivettu uudelleen esille saksalaisessa propagandassa vuoden 1943 lopulla vihollisen surkeaa tilaa korostamaan.

Kokonaisuutena naiskuvien määrä jää tarkastelluissa kuvalehdissä varsin pieneksi, yhteensä noin 10 kuvaan. Naissotilaiden merkitystä Saksan propagandassa tukee kuitenkin alussakin mainittu keskeinen rooli jo toisessa Neuvostoliiton-sotaretken Wochenschaussa. Lisäksi sodan alussa PK-miehet ottivat suhteellisen paljon valokuvia naissotilaiden kuulusteluista sekä antautumistilanteista joissa oli mukana naissotilaita, mutta nämä kuvat eivät päätyneet tarkastelun kohteena olleisiin lehtiin. Myös julkaisemattomat propagandatarkoituksiin otetut kuvat kertovat kuitenkin neuvostoliittolaisten naissotilaiden merkityksestä Saksan propagandalle.

Kaiken kaikkiaan naissotilaskuva vaikuttaa noudattavan Kolmannen valtakunnan sotapropagandan yleisiä tendenssejä. Keskeisimmillään naissotilasteema oli sodan alussa, jolloin siinä voidaan havaita kaksi pääsuuntaa: ensinnäkin vastustajan yhteiskunnallinen järjestelmä kuvattiin raa’aksi ja yksilöä halveksivaksi, muun muassa naisilta naiseuden vieväksi, ja neuvostonaissotilaat esitettiin järjestelmän uhreina. Toisekseen sitä puolustavat ihmiset, siis myös naissotilaat, epäinhimillistettiin. Epäinhimillistämisen keskeisenä tavoitteena lienee ollut jyrkän kontrastin rakentaminen hyvien, aseettomien saksalaisnaisten ja pahojen, aseellisten venäläisnaisten välille. Sodan loppuvaiheessa naissotilasteeman renessanssi saksalaispropagandassa jäi lyhyeksi, ja sen päätarkoituksena oli lähinnä korostaa neuvostoarmeijan katastrofaalista tilaa.

Suomalaiset kuvat

Suomalaisetkin pyrkivät erilaisin määrittelyin korostamaan eroavaisuuksia itsensä ja neuvostoliittolaisten välillä, mutta naissotilaiden kohdalla tämä ”itsemäärittely vastustajan kautta”45 ei näytä olleen yhtä ankaraa kuin Saksassa. Suomalaisissa TK-kuvissa venäläiset naissotilaat esitettiin usein rennon, paikoin jopa iloisen näköisinä, kuten esimerkiksi kuvassa 8.

Tätä selittänee osaltaan se, että suomalaisten viholliskuvaa käsitelleissä tutkimuksissa on todettu sen olleen saksalaisten yksiulotteista viholliskuvaa moniulotteisempi. Saksalainen propaganda kiinnittyi biologisiin rotuoppeihin, joiden perustana oli ali-ihmisen alentaminen eläimen tasolle. Suomalainen propaganda nojasi sen sijaan enemmän poliittisiin ja yhteiskuntajärjestelmien eroihin kuin biologisiin eroavaisuuksiin. Lisäksi venäläiskuvaa rikastutti yli sadan vuoden mittainen yhteinen historia.46

Kuvassa kaksi naissotilasta istuu teltassa ja toinen heistä katsoo suoraan kameraan rennon ja uteliaan näköisenä toisen katsoessa maahan kameran ohi. Kuvaaja on kuvannut naiset sammakkoperspektiivistä, mitä voidaan pitää arvostuksen tai uhkaavuuden korostuksena (kuvattava kohde kasvaa täyttäessään suuremman osan kuva-alasta47). Suurin osa naisvankeja esittävistä kuvista on kuitenkin otettu keski- eli normaaliperspektiivistä, joten perspektiivillä ei tässä kuvassa liene mitään merkitystä kuvan sanoman kannalta.

Ajallisesti suomalainen vangittuja naissotilaita esittävä TK-kuva-aineisto on syntynyt syksyllä 1941, aivan kuten pääosa Saksan vastaavasta kuva-aineistosta. Sen sijaan saksalaisista kuvista muutamia on otettu vielä vuoden 1942 aikana. Koska suomalaisten TK-miesten täydellisinä säilyneistä ohjekäskyistä ei löydy mitään viitteitä siitä, että naissotilaiden käsittelyyn propagandassa olisi jollakin tavoin rajoittavasti puututtu, on syytä olettaa, että suomalaiset yksinkertaisesti törmäsivät tuona aikana naissotilaisiin useammin kuin sodan myöhemmissä vaiheissa. Toki asiaan on osaltaan voinut vaikuttaa sekin, että uusi, alkujaan hämmentäväksi koettu ilmiö — nainen ase kädessä — on muuttunut arkipäiväisemmäksi ja into kuvaamiseen sitä myötä vähentynyt.

Vaikka naisvankeja esittävien TK-kuvien määrä on kaikkiaan suhteellisen vähäinen ja kuvia on ainoastaan jatkosodan hyökkäysvaiheesta, voidaan niiden perusteella kuitenkin huomata, että suomalainen TK-kuvaus suhtautui naisvankeihin varsin toteavasti, problematisoimatta vankien naiseutta mitenkään erityisesti. On perusteltua väittää, että naiseutta ei pidetty ongelmana: käytössäni olevan aineiston perusteella saatoin todeta että naisia kuvattiin useimmiten positiivisemmin kuin miespuolisia vankeja, jotka monesti esiteltiin apaattisina, eräänlainen alistunut ”sotavanki-ilme” kasvoillaan48. Miesvankeja esittävissä TK-kuvissa hymy ja rentous ovat vähemmistössä. Koska naisvankeja oli merkittävästi miehiä vähemmän, he nousevat poikkeuksetta kuvissa esille yksilöinä, toisin kuin miespuoliset sotavangit, joita sekä Suomessa että Saksassa monesti kuvattiin valtavina massoina nimenomaan vihollisen kärsimien valtavien tappioiden osoittamiseksi.49 Neuvostoliittolaiset naissotilaat tiesivät, että heitä odottaisi miespuolisia vankitovereitaan todennäköisempi kuolema mikäli he jäisivät saksalaisten vangeiksi.50 Tämä saattaa osaltaan selittää suomalaisissa TK-kuvissa usein nähtyjen hymyjen ja rennon olemuksen puuttumista saksalaisista kuvista sekä saksalaisten useissa kuvateksteissä korostamaa fanaattista halua taistella.51  Toisaalta se, että suomalaisissa TK-kuvissa vangitut naissotilaat näyttivät iloisilta ja rennoilta, saattoi osaltaan johtaa siihen, että propagandistisen vaikutuksen maksimoimiseksi suomalaislehdet turvautuivat muuhun kuvamateriaaliin naissotilaita käsitellessään, kuten jäljempänä osoitan. Saksalaisen kuva-aineiston kohdalla ei julkaistun ja julkaisemattoman kuvamateriaalin välillä ollut vastaavaa eroavaisuutta.

Suomalaisissa TK-kuvissa naisvankeja kuvattiin miespuolisten vankien tapaan erilaisissa tilanteissa, esimerkiksi sairaalassa ja kuulusteluissa52. Se, että joissakin kuvissa mainitaan kuvattavan naisen rotu, liittää kuvat osaksi niin sanottua ”tyyppikuvatraditiota”. Kyseessä on kuvaustapa, jossa kuvaaja ottaa eksoottisena pitämästään ihmisestä lähikuvan, jossa kuvattava täyttää kuva-alan eikä ympäristöä juuri näy. ”Tyyppikuvissa” tarkoituksena on nostaa esille ”ihmistyyppi”, jota yksilö edustaa, ennemmin kuin itse kuvattava yksilö. Tällaisen kuvaustavan juuret ulottuvat aina siirtomaa-aikaan asti, ja kuvaustapaa käytettiin myös Suomen ja Saksan toisen maailmansodan propagandakuvissa. Myös kummankin maan sotilaat ovat joko tietoisesti tai tiedostamattaan jäljitelleet heille joko propagandasta tai esimerkiksi maantiedonkirjoista tuttua kuvatyyppiä vankeja kuvatessaan.53

Suomalaisten TK-kuvaajien otosten välittämä kuva neuvostoliittolaisista naissotilaista on heidän saksalaisten kollegojensa kuvaa huomattavasti moniulotteisempi, sillä se ulottui  rintaman välittömästä läheisyydestä aina sotavankeuteen asti. Saksalaisten PK-kuvaajien otokset sen sijaan keskittyivät ainoastaan rintaman välittömään läheisyyteen, koska saksalaisten propagandakomppanioiden toiminta-alueeksi oli rajattu yksinomaan sotilashallintoalue rintaman välittömässä läheisyydessä. Saksalaisen propagandan välittämän naissotilaskuvan kapeuteen saattoi toisaalta vaikuttaa myös se, että ainakin jotkut Saksan armeijakunnista antoivat käskyn kaikkien puna-armeijassa palvelevien naisten teloittamiseksi. Kaikkiaan saksalaisten PK-kuvaajien neuvostoliittolaisista naissotilaista välittämä kuva on siis sisällöllisesti kapeampi siitä huolimatta, että kuvia on määrällisesti suomalaisia enemmän.

Suomalainen lehdistö tarttui naissotilasteemaan samoihin aikoihin saksalaisten kanssa. Suomen Kuvalehti käytti ensimmäisenä naissotilaskuvanaan54 saksalaista kuvaa (kuva 9).

PK-mies Gehrmannin Ukrainassa ottamassa kuvassa on neljä naista, kaksi heistä puna-armeijan univormussa, yksi univormua muistuttavassa haalarissa ja yksi mustassa siviilimekossa. Naiset seisovat mutaisessa maassa kuorma-auton vieressä ja ovat näennäisen syventyneitä keskustelemaan keskenään: kukaan ei katso kuvaajaa eikä osoita huomaavansa häntä millään tavoin. Saksan propagandaministeriössä laadittu teksti kertoo yrityksestä käyttää valokuvaa Flintenweib-viholliskuvan luontiin: kasvoiltaan varsin kaunispiirteisistä nuorista naisista on yritetty tehdä ”ihmisyydestään luopuneita olentoja”. Suomalainen kuvateksti on aavistuksen neutraalimpi: se tunnustaa naisten aseman osana vastustajan virallista armeijaa mutta toisaalta toteaa naispataljoonien taistelevan ”raivokkaasti”, vaikka kuvan naiset ovat erittäin rauhallisia. Myös suomalainen kuvateksti siis pyrki osaltaan konstruoimaan viholliskuvaa, tavoitteet vain olivat saksalaisiin verrattuna erilaiset. Mielenkiintoista sen sijaan on, että siinä missä saksalainen kuvateksti teki kaikista kuvassa olleista henkilöistä Flintenweibejä, suomalainen teksti tunnustaa univormupukuisten kuuluvuuden puna-armeijaan mutta ei ota mitään kantaa siviilipukuiseen naiseen.

Suomen Kuvalehti palasi naissotilasteemaan seuraavan kerran vasta lokakuun 25. päivänä 1941 ilmestyneessä numerossaan 43/1941, jonka sivuilla 1428—1429 esiteltiin eri maiden naisväestön osallistumista maanpuolustukseen otsikolla ”Mitä maailman kotirintamanaiset tällä hetkellä tekevät?”. Koko aukeaman laajuisessa kuvasarjassa neuvostoliittolaisia naissotilaita esiteltiin yhdellä, ilmeisesti ennen sotaa Neuvostoliitosta saadulla kuvalla, jossa ryhmä naisia poseeraa kiväärit kädessään. Kuvatekstissä todettiin mm. suomalaisten saaneen ”näitä amatsooneja” vangiksi runsaasti.

Kuvalehden ratkaisu käyttää arkistokuvaa on tässä yhteydessä varsin ymmärrettävä: kaikki muutkin kuvasarjan kuvat ovat peräisin esittelyn kohteina olevista maista. Myöskin Kuvalehden numerossa 47/1941 (22.11.1941) julkaistussa koko aukeaman laajuisessa neuvostoliittolaisia naissotilaita käsittelevässä artikkelissa ”Puna-armeija amazoonit [sic!]”55 on tyydytty käyttämään arkistokuvia. Ainoastaan yhden kuvan, joka esittää puusta rakennetuilla paareilla makaavaa naista katsomassa suoraan kuvaajaa kohti, kerrotaan kuvatekstissä esittävän ”Syväriltä vangiksi saatua venäläistä naisluutnanttia”. Kuvan yhteydessä ei mainita kuvaajatietoja eikä kuvaa löydy TK-kuva-arkistosta. Kuvan kuvatekstissä todetaan myös, että viime aikoina yhä useammat puna-armeijan sotilaat, sekä miehet että naiset olisivat olleet humalassa vangittaessa. Tämä väite kuuluu osana suomalaisten propagoimaan kuvaan puna-armeijasta, joka uskalsi hyökätä ainoastaan humalassa.

Artikkeli sinänsä on kirjoitettu varsin arvottavasti: siinä toistetaan ajausta siitä, että imperialistinen Neuvostoliitto on tulkinnut tasa-arvon ideaa halujensa mukaisesti lisätäkseen omaa sotilaallista voimaansa. Artikkelin lopussa todetaan muun muassa:

Ja loppujen lopuksi: samoin kuin bolshevikit ovat asettaneet pahimmat rikolliset korkeimmille hallituspaikoille valtiossaan, samoin he ovat valinneet 180-miljoonaisen orjalaumansa naisista karkeimman kuonan, pukeneet sen puna-armeijan sotisopaan ja lähettäneet taistelukentille.

Nimikirjaimien O. O. taakse kätkeytyvän kirjoittajan artikkeli lähestyy sävyltään saksalaista propagandaa56. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että kuvituksena on käytetty arkistokuvia, jotka esittelevät neuvostonaissotilaat sotaisissa toimissa, kuten tarkka-ampujina, kaasusodassa tai pikakivääriin tutustumassa. Mikäli kuvituksena olisi käytetty TK-kuvaajien naisvangeista ottamia kuvia, jossa nämä ovat rennon ja iloisen näköisiä, kuvien ja tekstin välittämän sanoman ero olisi voinut kasvaa niin suureksi, että kirjoituksen uskottavuus olisi ollut vaakalaudalla.

Suojeluskuntajärjestön lehti Hakkapeliitta puolestaan aloitti naissotilasteeman käsittelyn 5.8.1941 ilmestyneessä numerossaan 31/1941, jossa ”Puna-armeijan kenraalien likvidointia”-artikkelin yhteyteen oli liitetty saksalainen kuva (kuva 10).

Kuvassa on saksalaissotilaiden vartioima vankijoukko, johon kuuluu ainakin yksi univormupukuinen nainen (seisoo sivuttain kuvaajaan). Kuva on julkaistu Hakkapeliitassa ilman minkäänlaista yhteyttä itse tekstiin: kuvan kanssa samalla aukeamalla oleva artikkeli on lähinnä jonkinlainen sotilaspoliittinen katsaus.

Luonnehtimalla ”sala-ampujina toimineita” naisia punaupseerien ”ystävättäriksi”, Hakkapeliitta turvautuu viholliskuvakonstruktioon, joka juontaa juurensa ensimmäisen maailmansodan ajoilta. Punaisten naisten roolia Suomen sisällissodassa tutkinut Tiina Lintunen kuvaa artikkelissaan ”Filthy Whores and Brave Mothers: women in war propaganda” kuinka Suomen sisällissodassa punaisten puolella sairaanhoitajina työskennelleiden naisten moraali kyseenalaistettiin vastustajan sotapropagandassa: valkoisen sotapropagandan mukaan ”sairaanhoitajattaret” olivat itse asiassa ”rakkauden sisaria” eli ilotyttöjä. Lintunen esittää artikkelissaan myös, että tämä viholliskuva perustuu itse asiassa uuden ajan alun sotiin, jolloin prostituoidut seurasivat eri maiden armeijoita.57

Sama sairaanhoitaja-ilotyttö-viholliskuva tunnettiin myös Saksassa. Klaus Theweleit puolestaan kuvaa kuinka Freikorps-joukot mielsivät sairaanhoitajiksi itseään kuvaavat naiset naamioituneiksi proletaarinaisiksi, joilla oli kahtiajakoinen rooli: yhtäältä naiset olivat aseistautuneita Flintenweibejä, joiden käsiin joutuneita Freikorps-sotilaita odotti kauhea kohtalo, toisaalta naiset olivat samalla myös prostituoituja.58 Illustrierter Beobachter käytti tätä viholliskuvaa numerossaan 32/1942, joka ilmestyi 6.8.1942. Kuvasarjassa ”Saksalaiset moottoritorpedoveneet saavat vankeja Mustallamerellä”59 vihollisveneen komentajan rakastajattareksi esitelty nainen on keskeisessä roolissa kahdessa kuvassa viidestä. IB:n kuvissa nainen on kuitenkin selvästi siviiliasuinen.

Hakkapeliitan ensimmäinen naissotilaskuva poikkeaa selvästi esimerkiksi Suomen Kuvalehden linjasta, jossa jo ensimmäisen kuvan kohdalla tunnustettiin vihollisen naissotilaiden laillinen asema osana puna-armeijaa. Järjestyksessä toisessa naissotilaita esittävässä kuvassaan Hakkapeliitta sen sijaan jo tunnustaa naissotilaiden aseman: 26.8.1941 ilmestyneessä numerossa (34/1941) on Sortavalan valtausta käsittelevä kuvasarja60, jossa yksi kuva esittää vangittua naista. Kuvatekstissä todetaan ainoastaan että kaupungin varuskuntaan kuului myös ”naissotureita”. Kuva itsessäänkin on tunnelmaltaan varsin toteava, vaikka se ei ilmeisesti olekaan suomalainen TK-kuva, koska sitä ei löydy SA-kuva-arkistosta. Seuraavan naissotilaskuvan Hakkapeliitta julkaisi 23.9.1941 ilmestyneessä numerossaan 38. Sivulla 1211 julkaistu kuva oli kuvatekstin mukaan ”Venäjältä Amerikan kautta saamamme kuva, joka esittää kolhoosin naisia sisseinä jossakin metsäalueella”.

Naissotavankeja esittäviä suomalaisia TK-kuvia ei siis käyttänyt Hakkapeliittakaan. Mahdollisesti syynä tähän voi olla tiukka kuvasensuuri. Sensuurin ohjeita ei ole säilynyt, mutta TK-miehiä on jo 5.7.1941 annetussa ohjekäskyssä kehoitettu välttämään sanaa ”punainen” koska sen käyttö ”on sisäistä mielialaamme ajatellen vahingollista61”. Kansassa ei sisäisen kahtiajakautumisen pelossa haluttu herättää vuoteen 1918 liittyviä muistoja. Olisiko sensori voinut kieltää suomalaisten TK-miesten ottamien naissotilaskuvien julkaisun pelätessään niiden herättävän muistoja vuoden 1918 naispunakaarteista? Joissakin Puolustusvoimien Kuvakeskuksen kokoelmissa olevissa alkuperäisissä kuvavedoksissa on taustapuoleen punakynällä kirjoitettu ”kielletty”62. Toisaalta selitystä täytyy pitää riittämättömänä, sillä ulkomaisia kuvia Neuvostoliiton naissotilaista on saanut julkaista, kuten edellä olen todennut. Mikäli naissotilaat olisivat kuuluneet tabuteemoihin, olisi lehdistösensuuri varmasti puuttunut joko Hakkapeliitan tai Suomen Kuvalehden teksti- tai kuvavalintoihin.

Hakkapeliitan seuraavat naissotilaskuviksi laskettavat kuvat on julkaistu numerossa 46, 18.11.1941, ja ne esittävät neuvostoliittolaisen kenttäsairaalan naislääkäriä sekä naispuolista haavoittunutta (kuva 11).

Kuvat naislääkäristä -ja naispuolisesta haavoittuneesta on julkaistu yhden sivun kuvasarjassa, jossa esitellään viholliselta vangitun kenttäsairaalan surkeita oloja. Mielenkiintoista kyllä, nämäkään kuvat eivät todennäköisesti ole TK-kuvia, sillä kaikki kuvaajan tiedot puuttuvat eikä kuvia löydy Puolustusvoimien kuva-arkistosta. Liittämällä sinänsä toteava kuva kenttäsairaalan naislääkäristä kenttäsairaalan kurjia oloja esittelevään kuvasarjaan lehden toimittajat ovat, kenties itsekään sitä tiedostamatta, konstruoineet ”punaisen sairaanhoitajan” viholliskuvaa, joka liittyy kiinteästi edellä esiteltyyn ”rakkauden sisarten” viholliskuvaan. Perinteisesti nainen hoitaa sodassa haavoittunutta miestä, mutta punainen sairaanhoitaja ei pyri niinkään hoitamaan haavoittuneita kuin tyydyttämään omat (seksuaaliset) tarpeensa.63 Saksalaisissa kuvissa sen sijaan puna-armeijan sairaanhoitajia ei niinkään epäilty rakkauden sisariksi — sitä vartenhan punaupseereilla oli mukanaan rakastajattaria — vaan pikemminkin naissotilaiksi, jotka yrittivät päästä heitä odottavasta kohtalosta väittämällä olevansa sairaanhoitajia tai lääkäreitä64.

Hakkapeliitta käyttää myös 9. kesäkuuta 1942 ilmestyneessä numerossaan saksalaisia kuvia kuvasarjassaan ”Suurten ratkaisujen kentiltä — Kuvakertomaa Harkovin jättiläistaisteluista”65. Koko aukeaman kuvasarjassa on kolme läheltä otettua ”tyyppikuvaa” neuvostoliittolaisista miessotilaista, jotka on kuvattu hyvin läheltä ja jotka katsovat kuvaajaa alta kulmiensa. Näiden vieressä on tunnelmaltaan aiemmin esitellyn kuvan 2 kaltainen otos, jossa kaksi univormupukuista naista joista toinen katsoo kuvaajaa alta kulmiensa ja toinen katsoo tämän ohi. Kaikilla neljällä kuvalla on yhteinen kuvateksti: ”Niitä, joiden pitäisi onnellistuttaa ihmiskuntaa. Tyyppejä Timoshenkon hajalle lyödyn armeijan ihmiskokoelmasta, oikealla ryssien naissotilaita”. Niin ikään numerossa 41/1942 Hakkapeliitta esittelee sotatilannekatsauksen yhteydessä yhdellä saksalaisella kuvalla ”Venäläisten sissijoukkoja, joiden joukossa on naisiakin”66.

Numerossa 44 (3.11.1942) palataan kuitenkin aiemmin todetun ”punaisen sairaanhoitajan” viholliskuvaan: kuten Suomen Kuvalehdessä, Hakkapeliitassakin on erittäin arvolatautuneesti laadittu koko aukeaman kirjoitus, jossa käsitellään naisia neuvostoarmeijan sotilaina. Artikkeli on otsikoitu ”Neuvostoarmeijan naissoturit” ja sen kuvituksena on erään opaskirjan kuva, kaksi arkistokuvaa neuvostonaissotilaista katselmuksessa ja oppitunnilla sekä yksi kuva suomalaisten vangeiksi joutuneista puna-armeijan ”apusisarista” (kuva 12).

Liittämällä vangiksi joutuneiden apusisarten sinänsä neutraali kuva neuvostonaisten aseellisesta taistelusta kertovan artikkelin yhteyteen ja yhdistämällä kuvaan erittäin ennakkoluuloinen kuvateksti suggeroidaan lukijalle voimakkaasti edellä esiteltyä ajatusta siitä, että puna-armeijan ”sairaanhoitohenkilökunta” todellisuudessa olisikin sotilaita.

Yhteenveto

Tarkastelun kohteena olleista suomalaisista lehdistä Hakkapeliitan naissotilaskuva ulottuu ajallisesti pisimmälle: viimeinen kuva vangitusta naissotilaasta vankileirillä julkaistiin maaliskuun 9. 1943 ilmestyneessä numerossa67. Vähemmän yllättävästi saksalaisia sympatisoineen Suojeluskuntajärjestön lehden naissotilaista välittämä kuva on hyvin lähellä saksalaisten naissotilaskuvaa, kuten on Suomen Kuvalehdenkin. Tiedotus- ja propagandahistorian tutkija Helena Pilkkeen toteamus siitä, miten Suomen Kuvalehti ja Hakkapeliitta muistuttivat toisiaan aina taittoa myöten, pitää siis tässäkin paikkansa.68

Yllättävää sen sijaan on se, miten suomalaiset vaikuttavat käsitelleen naissotilasteemaa viholliskuvan osana jopa saksalaisia innokkaammin. Tarkastelun kohteena olleista saksalaisista lehdistä yhdessäkään naissotilaita ei ollut juuri käsitelty tekstissä: kuvat olivat joko kuvasarjan osia tai ne oli sijoitettu sivuille yksinään, vailla varsinaista tekstuaalista tai kuvallista kontekstia. Suomessa sen sijaan molemmissa tarkastelun kohteena olleissa lehdissä oli koko aukeaman artikkeli aiheesta. Todennäköisimpänä selityksenä tämän teeman propagandistisen käsittelyn vähäisyyteen saksalaisissa lehdissä näkisin esittelemäni Reichspropagandaleiterin käskyn, joka kielsi naissotilasteeman käsittelyn.

Saksalaisissa lehdissä julkaistut kuvat olivat poikkeuksetta saksalaisia PK-kuvia, kun taas suomalaisissa lehdistä käytetyistä kuvista yksikään ei ollut suomalainen TK-kuva. Mahdollisesti tähän oli syynä se, että suomalaisista TK-kuvista välittyy vangituista naissotilaista liian positiivinen kuva: rentojen ja iloisten naisvankien yleisilme suomalaisissa TK-valokuvissa on jopa suopeampi kuin miespuolisista sotavangeista välitetty. Propagandististen vastakkainasettelujen kuvallinen rakentaminen olisi kenties edellyttänyt myös koulutusta propagandan tuottamisessa, ja tätähän suomalaisilla ei ollut. Saksalaisten virkaveljiensä saaman propagandakoulutuksen lisäksi suomalaisilta TK-kuvaajilta saattoi puuttua myös kokemuksen tuoma rutiini, koska naissotilaista otetut kuvat on poikkeuksetta otettu jatkosodan alkuvaiheessa, lähinnä syksyn 1941 aikana.

Olli Kleemola on valtiotieteiden maisteri ja Turun yliopiston poliittisen historian oppiaineen tohtorikoulutettava. Hänen väitöskirjansa käsittelee saksalaisten ja suomalaisten toisen maailmansodan aikaisten valokuvien Neuvostoliittokuvaa.

Lähteet

Kuvalähteet

Bundesarchiv-Bildarchiv (kuvien 3 ja 9 alkuperäiset kuvatekstit)

Berliner Illustrierte Zeitung 1941—1945

Die Wehrmacht 1941—1944

Hakkapeliitta 1941—1944

Illustrierter Beobachter 1941—1945

Suomen Kuvalehti 1941—1944

www.sa-kuva.fi (14.8.2013)

Painamattomat sekundaarilähteet

Central Party Propaganda — Office of the NSDAP. Artikkeli sivustossa German Propaganda Archive, http://www.calvin.edu/academic/cas/gpa/rpl.htm. (11.9.2013).

Ohjekäskyt tiedotuskomppanioille. Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste, kansio T20680/13.

Oliver Sanderin sähköposti allekirjoittaneelle 8.3.2012 klo 14.43 ”Re: Fwd: Bildbestände der Propagandakompanien der dt. Wehrmacht”.

Paul, Gerhard. Visual History. Version: 1.0. Internethakuteoksessa Docupedia-Zeitgeschichte, http://docupedia.de/zg/Visual_History_Version_1.0_Gerhard_Paul?oldid=77929. (21.5.2013).

NS 18 Reichspropagandaleiter der NSDAP Bundesarchiv Berliinin toimipiste, kansio 1292.

R 55 Reichministerium für Volksaufklärung und Propaganda. Bundesarchiv Berliinin toimipiste. Venäläisten sotavankien lausunnot puna-armeijan tilasta sodan loppupuolella, kansio R55/1291.

Wehrmachtaustellungin verkkosivusto http://www.verbrechen-der-wehrmacht.de/ (22.5.2013).

Tutkimuskirjallisuus

Alexijewitsch, Swetlana. Der Krieg hat kein weibliches Gesicht. Berliner Taschenbuch Verlag 2004.

Arani, Miriam Y. Fotografische Selbst- und Fremdbilder von Deutschen und Polen im Reichsgau Wartheland 1939-1945 — Unter besonderer Beruecksichtigung der Region Wielkopolska. Verlag Dr. Kovac, Hamburg 2008.

Beck, Birgit. Wehrmacht und sexuelle Gewalt. Sexualverbrechen vor deutschen Militärgerichten 1939—1945. Krieg in der Geschichte. Band 18. Ferdinard Schöningh Verlag, Paderborn 2004.

Boberach, Heinz. Meldungen aus dem Reich. Die geheimen Lageberichte des Sicherheitsdienstes der SS 1938-1945. Pawlak Verlag 1984.

Bopp, Petra. Fremde im Visier. Fotoalben aus dem Zweiten Weltkrieg. Kerber 2009.

von Braun, Christina. ”Der Jude” und ”das Weib” — zwei Stereotypen des ”Anderen” im deutschen Antisemitismus des 19. Jahrhunderts. Texte. Psychoanalyse, Ästhetik, Kulturkritik. 4/1994.

Evert, Urte. Soldatenbraut und Mannesehre. Geschlectsspezifische Symbolisierungen und Zuordnungen militärischer Waffen. Teoksessa Latzel, Klaus & Maubach, Franka & Satjukov, Silke (toim.): Soldatinnen. Gewalt und Geschlecht im Krieg vom Mittelalter bis heute. Krieg in der Geschichte. Band 60. Ferdinard Schöningh Verlag 2011, 65—94.

Freytag, Claudia. Kriegsbeute ”Flintenweib”. Teoksessa Jahn, Peter (toim): Mascha + Nina + Katjuscha. Frauen in der Roten Armee 1941—1945. Ausstellungskatalog. Museum Berlin-Karlshorst & Ch. Links Verlag 2000, 32—37.

Gerlach, Christian. Kalkulierte Morde. Die deutsche Wirtschafts- und Vernichtungspolitik in Weißrußland 1941 bis 1944. Hamburger Edition, 2000.

Glasenapp, Jörn. Vergangenheit und Zukunft. Wie fotografischer Sinn entsteht.  Fotogeschichte 124 (2012), 5—12.

Heer, Hannes. ”Stets zu erschießen sind Frauen, die in der Roten Armee dienen”. Geständnisse deutscher Kriegsgefangener über ihren Einsatz an der Ostfront. Hamburger Edition HIS Verlagsgesellschaft mbH, 1995.

Kivimäki, Ville. Ryvetetty enkeli. Suomalaissotilaiden neuvostoliittolaisiin naissotilaisiin kohdistama seksuaalinen väkivalta ja sodan sukupuolittunut mielenmaisema. Naistutkimus 3/2007, 19—33.

Kleemola, Olli 2011a. Kaksi kameraa — Kaksi totuutta? Omat, liittolaiset ja viholliset rintama- ja TK-miesten kuvaamina. Poliittisen historian tutkimuksia 37, Turun yliopisto.

Kleemola, Olli 2011b. Tuntemattoman kansallisaarteen tulkintavaikeuksia. Sotarikos vai leipäviljan puhdistusta? Sotilasaikakauslehti 5/2011, 55—57.

Knoch, Habbo. Die Tat als Bild. Fotografien des Holocaust in der deutschen Erinnerungskultur. Hamburger Edition HIS Verlagsgesellschaft mbH, 2001.

Krylova, Anna. Soviet Women in Combat. A history of violence on the eastern front. Cambridge University Press, 2011.

Kühne, Thomas & Ziemann, Benjamin (toim.). Was ist Militärgeschichte? Ferdinard Schöningh Verlag, 2000.

Lintunen, Tiina. Filthy Whores and Brave Mothers. Women in War Propaganda. Teoksessa Vuorinen, Marja (toim.): Enemy Images in War Propaganda. Cambridge Scholars Publishing 2012, 15—34.

Luostarinen, Heikki. Perivihollinen. Suomen oikeistolehdistön Neuvostoliittoa koskeva viholliskuva sodassa 1941—1944: tausta ja sisältö. Vastapaino 1986.

Malmberg, Raili. Yleislehtien kuohuvat vuodet 1934—1980. Teoksessa Tommila, Päiviö (toim.): Suomen lehdistön historia 8. Aikakauslehdistön historia: Yleisaikakauslehdet.  Kustannuskiila oy, 1991. 107—190.

Marttila, Anne-Maria. Nationalismit, maskuliinisuudet ja naisiin kohdistunut seksuaalinen väkivalta Bosnian ja Kosovon konflikteissa. Teoksessa Aatsinki, Ulla & Valenius, Johanna (toim.): Ruumiita ja mustelmia. Näkökulmia väkivallan historiaan. Väki Voimakas 17. Työväenhistorian ja perinteen tutkimuksen seura 2005.

Marttila, Anne-Maria. Ruumiin politiikkaa. Nationalismi, etnisyys ja seksuaalisuus naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan näkökulmasta Bosnian ja Kosovon konflikteissa. Poliittisen historian tutkimuksia 25. Turun yliopiston poliittisen historian laitos 2003.

Mühlhäuser, Regina. Eroberungen. Sexuelle Gewalttaten und intime Beziehungen deutscher Soldaten in der Sowjetunion 1941—1945. Hamburger Edition HIS Verlagsgesellschaft mbH, 2010.

Neitzel, Sönke & Welzer, Harald. Soldaten — Protokolle vom Kämpfen, Töten und Sterben. S. Fischer Verlag 2011.

Overmans, Rüdiger; Hilger, Andreas & Polian, Pavel (toim.). Rotarmisten in deutscher Hand. Dokumente zu Gefangenschaft, Repatriierung und Rehabilitierung sowjetischer Soldaten des Zweiten Weltkrieges. Ferdinard Schöningh 2012.

Pandel, Hans-Jürgen. Bildinterpretation. Zum Stand der Geschichtsdidaktischen Bildinterpretation. Teoksessa Saskia Handro, Bernd Schönemann (toim.): Visualität und Geschichte. Lit Verlag, Berlin 2011, 69-88

Paulaharju, Jyri & Uosukainen, Martti. Kamerat — huomio — tulta! Puolustusvoimat kuvaajana. Puolustusvoimien kuvaustoiminta 1918-1999. Puolustusvoimien koulutuksen kehittämiskeskus 2000.

Perko, Touko. TK-miehet jatkosodassa. Päämajan kotirintaman propaganda 1941—1944. Otava 1974.

Pilke, Helena. Korsu-uutisia! Rintamalehtien jatkosota. SKS 2012.

Porkka, Reijo. Sodasta kuvin. TK-valokuvaus 1941—1944. Suomen valokuvataiteen museon säätiö 1983.

Rabe, Florian. Der Wandel von Feindbildern im Nationalszialismus. Untersucht anhand der ”Deutschen Wochenschau”. Verlag Dr. Müller 2007.

Römer, Felix. Gewaltsame Geschlechterordnung. Wehrmacht und ”Flintenweiber” an der Ostfront. Teoksessa Latzel, Klaus & Maubach, Franka & Satjukov, Silke (toim.): Soldatinnen. Gewalt und Geschlecht im Krieg vom Mittelalter bis heute. Ferdinard Schöningh  2011. 331—352.

Sairila, Tanja. Puna-armeijan naissotureita. Naiset suomalaisilla vankileireillä 1941-1944. Teoksessa Heikki Roiko-Jokela (toim.): Vihollisen armoilla. Neuvostosotavankien kohtaloita Suomessa 1941-1948. Minerva 2004, 145-186

Scott, Joan W. Gender: A Useful Category of Historical Analysis. The American Historical Review 91:5 (1986), 1053—1075.

Seppä, Anita. Kuvien tulkinta. Menetelmäopas kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin tulkitsijalle. Gaudeamus 2012.

Sontag, Susan. Über Fotografie. Fischer Taschenbuch Verlag 2011.

Sprenger, Matthias. Landsknechte auf dem Weg ins Dritte Reich. Zur Genese und Wandel des Freikorpsmythos. Ferdinard Schöningh 2008.

Stahr, Henrick. Fotojournalismus zwischen Exotismus und Rassismus. Darstellungen von Schwarzen und Indianern in Foto-Text-Artikeln deutscher Wochenillustrierter, 1919—1939. Verlag Dr. Kovac 2003.

Struk, Janina. Private Pictures: Soldiers’ Inside View of War. I. B. Tauris 2011.

Theweleit, Klaus. Männerphantasien 1. Frauen, Fluten, Körper, Geschichte. Rowohlt Taschenbuch Verlag 1987.

Theweleit, Klaus. Männerphantasien 2. Zur Psychoanalyse des weißen Terrors. Rowohlt Taschenbuch Verlag 1980.

Volkmann, Hans-Erich (toim.). Das Russlandbild im Dritten Reich. Böhlau Verlag 1994.

Vuorinen, Marja. Introduction: Enemy Images as Inversions of the Self. Teoksessa Vuorinen, Marja (toim.): Enemy Images in War Propaganda. Cambridge Scholars Publishing, 1—13.

von Wedel, Hasso. Die Propagandatruppen der Deutschen Wehrmacht. Kurt Vowinckel Verlag 1962.

Wohlfeil, Rainer. Methodische Reflexionen zur Historischen Bildkunde. Zeitschrift für historische Forschung — Beiheft 12 (1991), 17-36

Zipfel, Gaby. Ausnahmezustand Krieg? Anmerkungen zu soldatischer Männlichkeit, sexueller Gewalt und militärischer Einhegung. Teoksessa Eschebach, Insa & Mühlhäuser, Regina (toim.): Krieg und Geschlecht. Sexueller Gewalt im Krieg und Sex-Zwangsarbeit im NS-Konzentrationslagern. Metropol Verlag 2008.

1. Krylova 2011, 3. [↩]
2. Sairila 2004, 145 [↩]
3. Laajemmin saksalaisesta ja suomalaisesta tiedotusorganisaatiosta toisen maailmansodan aikana ks. esim. von Wedel 1962, Perko 1974, Porkka 1983, Paulaharju & Uosukainen 2000, Kleemola 2011. [↩]
4. Kivimäki 2007; Römer 2011; Freytag 2002. [↩]
5. Naissotilaista valokuvien avulla konstruoitu viholliskuva on osa laajempaa, propagandan avulla venäläisistä rakennettua viholliskuvaa, jota ei tämän artikkelin puitteissa ole mahdollista käsitellä tyhjentävästi. Suomalaisesta toisen maailmansodan aikaisesta viholliskuvasta ks. esim. Luostarinen 1986, saksalaisesta Volkmann (toim.) 1994. [↩]
6. Paul, Gerhard: Visual History. Version: 1.0. Docupedia-Zeitgeschichte, http://docupedia.de/zg/Visual_History_Version_1.0_Gerhard_Paul?oldid=77929. [↩]
7.   http://www.verbrechen-der-wehrmacht.de/ (haettu 21.5.2013); Knoch, 2001; Bopp 2009; Struk 2011. [↩]
8. Laajemmin uudesta sotahistoriasta esim. Kühne & Ziemann 2000. [↩]
9. Marttila 2003; Beck 2004; Marttila 2005; Zipfel 2008; Evert 2011; Römer 2011. [↩]
10. Esim. Stahr 2003; Arani 2008. [↩]
11. http://sa-kuva.fi/ (haettu 30.5.2013 klo 13.45 [↩]
12. Pilke 2012, 37. [↩]
13. Vuonna 1938 Hakkapeliitan levikki oli rauhanvuosista laajimmillaan, 43.000 kappaleessa. Sotavuosina levikki nousi peräti 90.000 kappaleeseen, kun lehteä jaettiin ilmaiseksi rintamalla. Ks. Pilke 2012, 38. [↩]
14. Malmberg 1991, 121. [↩]
15. Stahr 2003, 81–83. [↩]
16. Stahrin mukaan IB:n sotavuosina ilmoittama levikki, yli 685.000 kpl, ei ole uskottava; Stahr 2003, 90. [↩]
17. Stahr 2003, 87–91. [↩]
18. Wohlfeil 1991, 25. [↩]
19. Wohlfeil 1991, 25-29. [↩]
20. Jörn Glasenapp toteaa että valokuvien tulkitseminen pelkästään kuvasta itsestään lähtien on mahdotonta, koska kuva muuttaa merkitystään sen mukaan, mihin kontekstiin se asetetaan. Esimerkkinä hän käyttää kuvaa hevosesta ja ratsastajasta, jonka merkitys muuttuu täysin pelkästään kuvatekstiä vaihtamalla. Glasenapp 2012, 5; myös Sontag 2011, 104. [↩]
21. Ks. esim. Kleemola 2011b, 55–57. [↩]
22. Wohlfeil 1991, 30–35. [↩]
23. Pandel 2011, 74. [↩]
24. Kuvan tapahtumassisällön purkaminen saattaa kuulostaa jo toisessa vaiheessa tapahtuneelta kuvan asettamiselta historialliseen jatkumoon. Käytännössä näiden vaiheiden välillä on kuitenkin merkittävä ero: toisessa vaiheessa historialliseen jatkumoon pyritään asettamaan itse kuva selvittämällä sen tapahtumat ja ottoajankohta ja suhteuttamalla ne tulkitsijan historialliseen tietämykseen. Neljännessä vaiheessa puolestaan tarkastelun kohteena ovat kuvan esittämät tapahtumat, jotka pyritään liittämään osaksi historiallista narratiivia. [↩]
25. Pandel 2011, 72–77. [↩]
26. Römer 2011, 346–350; Freytag 2002, 33. [↩]
27. Gerlach 2000, 777; Römer 2011, 333–337; Heer, 1995, 10; Overmans & Hilger & Polian 2012, 326–328. [↩]
28. Evert 2011, 90; Marttila 2005, 31–32. Jaottelulla hyviin, suojeltaviin naisiin ja taisteleviin raivottariin on pitkät perinteet, esim. Scott 1986, 1071. [↩]
29. Freikorps (vapaajoukot) olivat Saksassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen muodostuneita vapaaehtoisjoukkoja, joiden jäsenet olivat poliittiselta katsantokannaltaan oikeistolaisia. Vapaajoukot osallistuivat  Weimarin tasavallan armeijan osana taisteluihin kommunistisia vallankaappauksia vastaan ja kohtasivat näissä taisteluissa myös punaisia naissotilaita. Laajemmin Freikorpsista: ks. Sprenger 2008; Theweleit 1987; Theweleit 1980. [↩]
30. Theweleit 1980, 78–86. [↩]
31. Deutsche Wochenschau (Saksan viikkokatsus) oli yksi kansallissosialistisen propagandan keskeisimpiä elementtejä. Alkujaan yksityisomistuksessa olleet, kilpailevat viikkokatsaukset alistettiin 1930-luvun puoliväliin mennessä Propagandaministeriön kontrolliin ja vuodesta 1940 alkaen propagandaministeriön tuottama Deutsche Wochenschau GmbH tuotti ainoan enää markkinoilla olevan katsauksen. Viikkokatsaukset määrättiin vuonna 1939 pakolliseksi kaikkien elokuvaesitysten yhteydessä, mikä kasvatti median merkitystä entisestään. Ks. Rabe 2007, 32–34. [↩]
32. Boberach 1984, 2564. [↩]
33. Kuvatekstissä puhutaan virheellisesti Punaisen ristin naisista, mutta univormuista päätellen kysymyksessä ovat Lotta-Svärd-järjestön jäsenet. [↩]
34. Esim. Bundesarchiv/Bild 183/L19872: PK-mies Gehrmannin 19.8.41 Ukrainassa ottama kuva esittää alkuperäisen kuvatekstin mukaan ”[i]hmisyytensä menettäneitä, väkivaltaan yllytettyjä olentoja, joita vastaan saksalaisen sotilaan on taisteltava idässä”; Bundesarchiv/Bild 183/L27735: PK-mies Kintscherin elokuussa 1941 ottama kuva esittää alkuperäisen kuvatekstin mukaan neuvostoliittolaisia Flintenweibejä, joista kaksi oli jo vangitsemishetkellä naamioitunut siviilivaatteisiin; Bundesarchiv/Bild 183/L20140: SS:n riveissä toimineen PK-mies Schreiberin 11.9.41 ottaman kuvan alkuperäinen kuvateksti kuuluu: ”Vähän väliä sotilaamme löytävät vangittujen bolsevistien joukosta pyssyakkoja, joilta neuvostosysteemi on vienyt kaiken naisellisuuden ja ihmisyyden”. [↩]
35. Römer 2011, 332. [↩]
36. Wehrmacht 15/1941 (16.7.1941), ilman sivunumerointia, kuvasarja ”Kampf um die Zitadelle”; Wehrmacht 18/1941 (27.8.1941), ilman sivunumerointia, kuvasarja ”Ungarische Reiter in der Ukraine” ja kuvasarja ”Smolensk heute”. [↩]
37. Androgyyniä naissotilaskuvaa vaikuttaisi suosineen ainakin Kolmannessa valtakunnassa ilmestynyt Julius Streicherin kustantama antisemitistinen, karikatyyreistään tunnettu bulevardilehti Der Stürmer, jonka numerossa 9/1942 ilmestynyt karikatyyri kuvaa naissotilasta juutalaisvaltojen viimeisenä toivona. Kuvassa on taustalla kuvattu pitkänenäinen, tummahiuksinen juutalaismiehen ”arkkityyppi”, etualalla astelee hameeseen puettu mutta kasvonpiirteiltään äärimmäisen miesmäinen naissotilas juutalaistähti rinnassaan.  Karikatyyrien käyttö on voinut olla merkki myös valokuvapropagandan keinojen riittämättömyydestä: kun vangiksi ei saatu riittävän androgyynejä yksilöitä, oli pakko turvautua karikatyyriin. [↩]
38. Alexijewitsch 2003, 40; Mühlhäuser 2010, 237. [↩]
39. esim. von Braun 1994; Römer 2011, 346. [↩]
40. BA-MA RW4/v.524. [↩]
41. Reichspropagandaleitung (Valtakunnan propagandajohto) oli kansallissosialistisen puolueen osasto, joka oli muodollisesti propagandaministeriöstöä riippumaton ja jonka tehtäviin kuului propagandan valvonta, yhtenäistäminen ja koordinointi. Ks. http://www.calvin.edu/academic/cas/gpa/rpl.htm (viitattu 11.9.2013). [↩]
42. BArch NS 18 (Reichspropagandaleiter) / 1292, ei sivunumerointia. [↩]
43. Freytag 2002, 32–33. [↩]
44. Berliinin Bundesarchivissa säilytettävässä propagandaministeriön arkiston kansiossa R55/1291 on vuosille 1944–1945 sijoittuvia neuvostoliittolaisten sotavankien lausuntoja Venäjän ja puna-armeijan tilanteesta. Nimenomaan siksi, että kuulustelemalla saatujen lausuntojen luotettavuuteen on syytä suhtautua skeptisesti, kertovat nämä lausunnot oikeastaan enemmän siitä, mitä kuulustelijat halusivat kuulla, kuin siitä, mikä todellinen tilanne oli. [↩]
45. Ks. Vuorinen 2012, 1–2. [↩]
46. Luostarinen 1986, 417–419. [↩]
47. Perspektiiviopista ks. Seppä 2012, 38–40. [↩]
48. Kleemola 2011b, 86. [↩]
49. Kleemola 2011a, 99. [↩]
50. Alexijewitsch 2003, 163. [↩]
51. Naissotilaiden fanaattisuudesta ks. Neitzel & Welzer 2011, 137. [↩]
52. SA-kuvat 32160, 32161, 39227. [↩]
53. Esimerkiksi ranskalaisten värillisten siirtomaajoukkojen vangittujen sotilaiden kuvaamisesta Bopp 2009, 55-65; suomalaisista ”tyyppikuvista” Kleemola 2011a, 89. [↩]
54. SK 35/1941, 30.8.1941, 1159. [↩]
55. SK 47/1941, 1568–1569. [↩]
56. Nimikirjaimien takana on mahdollisesti aikakauslehti Seuran myöhempi päätoimittaja Olli Ohtomies, joka artikkelin ilmestymishetkellä työskenteli Helsingin Sanomien ulkomaanosaston toimittajana. [↩]
57. Lintunen 2012, 26–27. [↩]
58. Theweleit 1987, 87–91. [↩]
59. IB 32/1942 ”Deutsche Schnellboote machen Gefangene im Schwarzen Meer”. [↩]
60. Hakkapeliitta 34/1941, 1072–1073 (”Sortavala on meidän”). [↩]
61. KA, Sörnäisten toimipisteen aineistot, kansio T20680/13, ohjekäsky 9. [↩]
62. Puolustusvoimien kuvakeskus, kuvavedokset SA-kuvista 34581 ja 34648. [↩]
63. Theweleit 1987, 87–92; Lintunen 2012, 26; Freytag 2002, 33. [↩]
64. Esim. IB 34/1941 ”Unter den neunhunderttausend…”. [↩]
65. Hakkapeliitta 23/1942, 712–713. [↩]
66. Hakkapeliitta 41/1942, 1279. [↩]
67. Hakkapeliitta 10/1943, 302. [↩]
68. Pilke 2012, 37. [↩]