Oikeustieteen kandidaatti Tuula Peren väitöskirja ”Suojattu, suvaittu vai sanktioitu sananvapaus? Oikeushistoriallinen tutkimus 1960- ja 1970-lukujen yhteiskunnallisen ja kulttuurisen murroksen vaikutuksesta suomalaisen sananvapauden rajoihin joukkoviestinnässä” tarkastettiin Helsingin yliopistossa 12.6.2015. Vastaväittäjänä toimi professori Heikki Pihlajamäki ja kustoksena professori Jukka Kekkonen, molemmat Helsingin yliopistosta. Väitöskirja on luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-7107-00-3.
Eskon puumerkki ja kuulijakunnan kirjo
Tämä päivä on mitä mainioin päivä päästä puhumaan sananvapaudesta – tuosta suuresta ja aina ajankohtaisesta aiheesta. Näin Eskon päivänä varttuneemmallakin ”elämäntapatutkijalla” on oiva tilaisuus jättää oma puumerkkinsä Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tutkimukseen. Itsepäinen ja sinnikäs Nummisuutarin Eskokin halusi aikanaan jättää jälkeensä puumerkin, jota ei sinänsä tarvittu, mutta joka oli tekijälleen henkilökohtaisesti tärkeä.
Tässä väitöstilaisuudessa käännämme katseen lähimenneisyyteen, 1960- ja 1970-lukujen yhteiskunnallisen ja kulttuurisen murroksen aikaan, josta useilla läsnäolijoilla on henkilökohtaista kokemusta ja tietämystä. Joukossamme on niitä, jotka nuoruuden innolla kävivät tuolloin ravistelemaan vanhemman polven arvomaailmaa, kamppailemaan suomalaisen yhteiskunnan epäkohtia vastaan, ja kantoivat banderollien lisäksi suurta huolta myös maailmanlaajuisista ongelmista.
Kokemuksemme, asenteemme ja tulkintamme ovat henkilökohtaisia ja perustuvat paljolti myös siihen, mihin sukupolveen kuulumme. Meidät on yhteiskuntatieteiden puolella jaettu mm. sotien ja pulan sukupolveen, sodanjälkeisen jälleenrakennuksen ja nousun sukupolveen, suuren murroksen sukupolveen sekä myöhemmin syntyneisiin. Suuren murroksen sukupolveen kuuluvat tässä jaottelussa sodan aikana tai välittömästi sen jälkeen syntyneet, joiden oma aktiivikausi sijoittuu 1960-luvun molemmin puolin.
Murroksen ajan aktiivikansalaiset rakensivat suomalaista hyvinvointia ja väittelivät toimintatavoista keskenään. Monet kokivat ja näkivät rajun rakennemuutoksen maaseudulle jääneinä autiotiloina, nousevina kaupunkilähiöinä sekä uusien koulutusmahdollisuuksien avautumisena ja materiaalisten olosuhteiden paranemisena. Mutta osa meistä vasta ihmetteli, miksi uutisten vanhat sedät halailivat toisiaan karvalakit päässä vuoroin Helsingin ja vuoroin Moskovan asemilla. Jotkut meistä seurasivat aktiivisesti Reporadion uuden informatiivisen ohjelmapolitiikan tuotoksia ja toiset taivastelivat Hymy-lehden seksin ja viinanhöyryjen höystämiä paljastuksia. Joukossamme on niitäkin, jotka tyytyivät Rin Tin Tiniin, Mustaan oriin ja Salaiseen agenttiin.
Mikä sananvapaus?
Ennen kuin siirrymme tarkastelemaan lähemmin itse väitöstutkimusta, on syytä pohtia hetki sananvapauden olemusta. Aina ajankohtainen sananvapaus on sekä abstrakti ihanne että käytännöllinen väline yhteiskunnan arjessa. Se on keskustelun keskiössä silloinkin, kun siitä on suurin puute ja sen käyttäminen on vaikeinta – ja mikä mielenkiintoista, meillä kaikilla on siitä oma käsityksemme.
Kun antiikin suuret filosofit pohtivat sananvapauden olemusta, kansalaisoikeuksien laajuuden nähtiin riippuvan henkilön yhteiskunnallisesta asemasta. Mm. Aristoteleen mukaan oli perusteltua ja oikeudenmukaista, että kyvykkäällä kansalaisella oli kokematonta tai kouluttamatonta henkilöä laajemmat mahdollisuudet poliittiseen vallankäyttöön.
Noista ajoista länsimainen sananvapaus on kulkenut pitkän matkan ja saanut takeekseen monimuotoisen turvaverkon. Se ulottuu kansainvälisestä ihmisoikeussääntelystä ja yhteistoiminnasta kansallisesti tunnustettujen perusoikeuksien kautta laaja-alaiseen lainsäädäntöön ja muuhun säännöstöön sekä niitä täydentäviin viestinnän alan toimijoiden itsesääntelynormeihin ja toimintatapoihin.
Vapausoikeuksiin luettava sananvapaus liittyy demokratian toteuttamiseen ja demokraattinen oikeusvaltio turvaa sananvapauden käyttämisen mahdollisuuksia. Oikeuden siirtäminen ihanteesta arkeen edellyttää lisäksi riittäviä sivistyksellisiä, taloudellisia ja teknisiä resursseja. Vasta ne mahdollistavat kansalaisten, joukkoviestimien ja erilaisten ryhmittymien turvatun osallistumisen sananvapauden käyttöön ja varmistavat riittävän tiedonsaannin ja julkisen keskustelun merkittävistä asioista. Sananvapaudella on yhtymäkohtansa kansalaisen muiden poliittisten oikeuksien lisäksi myös erilaisiin taiteen ja tieteen kentän sanankäytön muotoihin sekä viestintäelinkeinoon.
Erityisesti yhdysvaltalaisessa ajattelussa painotettiin alusta alkaen joukkoviestintävälineiden harjoittamaa sananvapautta eli lehdistönvapautta. Joukkoviestintävälineet ovatkin parhaimmillaan kansalaisen sananvapauden jatke ja yhteiskunnallisen osallistumisen tuki. Tosin mm. meillä kävi 1960- ja 1970-luvulla selväksi, että kansalaisten kiinnostus puoluelehtiä kohtaan hiipui ja perinteiset aikakauslehdet jäivät television jalkoihin. Kiristyvässä kilpailutilanteessa osa lehdistöä sortui kansalaisten mielenkiinnon sekä mainos- ja myyntitulojen metsästykseen kyseenalaisen tason sensaatioiden ja viihteen keinoin. Kansalaisten kauhistelun ja tirkistelyn halu käännettiin menestyväksi liiketoiminnaksi.
Sensaatiolehdistön vanavedessä joukkoviestintä laajemminkin suuntasi kohti myyvempiä aiheita. Kehitys on saanut jatkoa, onhan huomioarvosta tullut kallis tuote, jonka myyminen mainostarkoituksiin muodostaa usein merkittävän osan joukkoviestintävälineiden liikevaihdosta. Myyntitulojen kasvaessa sananvapauden tärkeä ydin on vaarassa näivettyä.
Historiaa – taistelua sananvapaudesta
Ihmisen historia on samalla sananvapauden historiaa. Sananvapaudesta on taisteltu, sitä on puolustettu ja sitä on käytetty vaihtelevalla menestyksellä länsimaisen yhteiskunnan ja kulttuurin eri käänteissä. Sananvapaus on ollut kahlittunakin tehokas vallankäytön väline. Suurinta valtaa ovat kuitenkin usein käyttäneet ne, joilla on ollut mahdollisuus määritellä sananvapauden rajoja sekä sitä, mitkä asiat pääsevät julkisuuteen ja miten ja kenen toimesta niitä käsitellään.
Historian käänteissä kirkko, itsevaltaiset hallitsijat ja valtiovalta ovat pitäneet sanankäyttöä tiukassa otteessaan. Kansalainen ja myöhemmin joukkoviestintä ovat kuitenkin aina löytäneet keinot, joilla sanaa on päästy käyttämään ilman vapauttakin – välillä suurten uhrausten kautta. Kirjapainotaito merkitsi murrosta sananvapauden käytön keinovalikoimaan, toisaalta sen tuotokset saattoivat päätyä rovioilla poltettaviksi. Jatkuvasti kehittyvä viestintäteknologia ja joukkoviestintäelinkeino ovat olleet valtakoneiston tarkan kontrollin alaisina.
Varsin erilaiset yhteiskuntajärjestykset ovat muodollisesti kirjanneet sananvapauden aina perustuslakeihinsa saakka, vaikka oikeuden asema käytännössä onkin ollut toinen. Oikeudellisin ja oikeudettomin keinoin on hillitty kulloisenkin vallankäyttäjän vääräksi määrittelemää sanankäyttöä.
Sosialistisissa maissa sekä totalitaristisissa järjestelmissä on ollut vallalla yhteiskuntakeskeinen sananvapauskäsitys. Sananvapaus on niissä merkinnyt lähinnä vapautta kannattaa ja tukea vallitsevaa järjestelmää. Poikkipuolinen toiminta määritellään sananvapauden väärinkäytöksi – jopa rikolliseksi toiminnaksi. Läntisille demokratioille ominainen yksilökeskeinen sananvapauskäsitys korostaa yksilön vapautta, jonka rajoittaminen on mahdollista lähinnä muiden yksilöiden oikeusturvanäkökohdista käsin.
Sananvapautta on rajoitettu kekseliäin keinoin muodollisesti lakia noudattaen. Lehden ilmestyminen on voitu kieltää, koska painokoneiden tärinä on häirinnyt naapuritalojen asukkaita. Toimintaa ei kuitenkaan ole saanut siirtää muualle. Myös lehtipainon jakeluautojen liikenteelle aiheuttamat ongelmat ovat aiheuttaneet syytöksiä. Painotoimien tiukan valvonnan varmistamiseksi viranomaiset ovat joskus jopa kieltäneet kirjapainon takaoven tai hiljaiset painokoneet.
Suomalainen sananvapaus
Suomalaista sananvapauden käyttöä on pidetty varovaisena. Toki hiljainen jupina on ajoittain äitynyt äänekkäiksikin protesteiksi, mutta julkisen vallan harjoittajat ovat saaneet olla kokonaisuudessaan varsin rauhassa.
Selityksiä on haettu poliittisesta historiastamme. Tsaarin ajan venäläisbyrokratian tiukka ote ja hallitsijan halu liittää Suomi tiukemmin valtakuntaan hillitsivät sanankäyttöä. Historiastamme löytyy myös vaiheita, jolloin kansa on käynyt eri tavoin, välillä voimakkaastikin puolustamaan ja käyttämään sananvapauttaan – kuten vuoden 1905 suurlakon jälkeen, sisällissodan aikoihin sekä heti toisen maailmansodan jälkeen.
Kylmän sodan aika ja ulkopoliittinen asemamme Neuvostoliiton kyljessä vaikuttivat suomalaiseen tiedotuspolitiikkaan. Suomen sijaitseminen idän ja lännen rajapinnalla näkyi myös siinä, miten kaksi erilaista ideologiaa kohtasi suomalaisessa joukkoviestinnässä. Vaikka joukkoviestinnän yhteiskunnallisella ja poliittisella alueella käytiin tiukkaa ideologista kamppailua, sanankäyttö sopeutettiin pitkälti ulkopoliittisten realiteettien mukaiseksi.
Murroksen ajan Suomessa kamppailtiin myös sananvapauskäsitysten kesken. Vasemmisto korosti yhteiskuntakeskeisiä näkemyksiä, kun taas porvarillisista ja liberalistisista lähtökohdista korostettiin sananvapautta yksilön oikeutena. Oikeistossa pelättiin, että yhteiskuntakeskeisiä painotuksia käytettiin vasemmistossa vallankumouksellisiin tarkoituksiin. Vastaavasti vasemmistossa nähtiin, että yksilökeskeisen sananvapauden ihanne myötäili suurpääoman ja elinkeinoelämän etuja ja jäi yksilön kannalta korulauseiden tasolle.
Suomalaiseen sananvapausajatteluun kuuluu käsitys sananvapauden sisältämän oikeuden vastuullisuudesta ja välineellisyydestä. Sananvapaus ei ole itseisarvo, vaan se kuuluu yhteiskunnalliseen toimintakokonaisuuteen, jossa turvataan sekä demokraattisen yhteiskunnan olemassaoloa ja toimivuutta että yksilöiden henkilökohtaista autonomiaa.
Mitä nyt tutkitaan?
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisen joukkoviestinnän sananvapauden käänteitä merkittävän murroksen vuosikymmeninä. Väitöstutkimuksen pääotsikon – SUOJATTU, SUVAITTU VAI SANKTIOITU SANANVAPAUS? – ilmentämät yhteiskunnan suhtautumistavat sananvapauden rajoihin kokivat muutoksia. Aina ei ollut kyse säännösten muuttumisesta vaan pikemminkin tosiasiallisten rajojen, toimintatapojen ja asenteiden muuttumisesta.
Tässä oikeustieteen alaan kuuluvassa tutkimuksessa on analysoitu kontekstuaalisen oikeushistorian hengessä myös itse murrosta yhteiskunnan eri tasoilla ja osa-alueilla. Näin on haettu selittäviä tekijöitä uudistuksille, jotka vaikuttivat normistoon ja näkyivät eri viestintävälineiden ja viestinnän eri osa-alueiden käytännössä.
Tarkastelu on pääsääntöisesti kansallista, vertailua tehdään kuitenkin jossain määriin lähinnä Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen vastaaviin kehityskulkuihin. Erityisesti television ja tietoliikennesatelliittien ansiosta joukkoviestinnästämme tuli yhä kansainvälisempää ja ajantasaisempaa. Kansainväliset virtaukset, kuten rauhanliike, naisasialiike, rotukysymykset, nuorison aktivoituminen ja sananvapauden kaupallinen käyttö näkyivät myös suomalaisessa yhteiskunnassa. Myös kylmän sodan ajan kansainvälinen politiikka heijastui suomalaiseen joukkoviestintään.
Mikä murros?
Murros on vahva sana ja ansaitsee perustelunsa. Sotavuosien jälkeinen suomalaisen yhteiskunnan jälleenrakentaminen kiihtyi 1960- ja 1970-luvun yhteiskunnalliseksi ja kulttuuriseksi murrokseksi. Se liittyi elinkeino- ja väestörakenteen muutoksiin sekä suurten ikäluokkien esiinmarssiin aktiivisina kansalaisina. Materiaalisen hyvän lisäksi yhä laajemmat kansanosat pääsivät osallisiksi korkeammasta koulutuksesta ja paransivat yhteiskunnallisen nousunsa avulla vaikutusmahdollisuuksiaan. Hyvinvointivaltio ja kansalaisten demokraattiset mahdollisuudet kehittyivät rinnakkain. Kansalaisesta oli tullut kiinnostava sekä äänestäjänä että kuluttajana.
Murroksen ajan uusi yhteiskunnallinen aktiivisuus ja asenneilmasto suosivat uutta rohkeaa sananvapautta. Se liittyi ajanjakson kehitysuskoon – käsitykseen siitä, että olosuhteita tulee ja niitä on mahdollista parantaa ja että myös yksilöllä on oikeus esittää vaatimuksia. Totuttujen rajojen rikkominen herätti paheksuntaa ja vastareaktioita viestinnän kaikilla osa-alueilla. Joukkoviestinnän sananvapauden käytössä testattiin totuttuja rajoja ja niiden joustoa. Testaajia löytyi poliittisen kentän kaikilta laidoilta, kaupallisesta viestinnästä ja vastakulttuurin puolelta. Koti, kirkko ja isänmaa olivat joukkoviestinnän käsittelyssä uusin ja kohuakin aiheuttanein ottein, ja moraalituntojen loukkaukset nousivat kiivaan keskustelun aiheiksi. Kiistat päätyivät myös erilaisten joukkoviestinnän sanankäyttöä valvovien elinten ja jopa tuomioistuinten käsittelyyn.
Uusia sääntelytarpeita
Murroksen yhteiskunnan vauhdissa lainsäätäjällä ja muilla normien laatijoilla oli kiire. Vahvistuvassa hyvinvointivaltiossa vallitsi luottamus yhteiskunnallisen ohjauksen toteuttamiseen myös lainsäädännön keinoin. Myös uusiutuneessa joukkoviestintäympäristössä tarvittiin uusia rajanvetoja ja niitä tukevaa sääntelyä.
Televisiotoiminnan keskittyminen valtion monopoliyhtiöön, Yleisradioon, sekä kaupallisen televisioyhtiön, Mainos-TV:n, toiminnan järjestäminen sen yhteyteen lisäsivät oikeudellisen sääntelyn tarvetta. Radio- ja televisiolainsäädännön uudistuspyrkimykset eivät juuri tuottaneet tulosta, ja sähköisen viestinnän toimintakokonaisuus jäi ajastaan jälkeen jääneen lainsäädännön, toimilupien, parlamentaarisen ohjauksen ja itsesääntelyn kautta ohjattavaksi.
Poliittiset ja ideologiset erimielisyydet vaikeuttivat useiden sananvapauden käyttöön liittyvien hankkeiden etenemistä. Rintamalinjat perinteiden vaalijoiden ja uudistajien, porvariston ja vasemmiston sekä kaupunkilaisen ja maalaisen elämänmuodon välillä olivat selvät. Perustuslain ja julkisuus- ja salassapitosäännöstön uudistaminen jäivät yrityksiksi. Myös pornografian sääntely jäi uudistamatta, ja aika ajoi hankkeen ohi. Erilaisten komiteoiden ja työryhmien laajalla ja usein eripuraisella lainvalmistelutyöllä oli sellaisenaankin merkitystä aikansa poliittisessa elämässä ja julkisessa keskustelussa.
Lainsäädännön ja komiteatyöskentelyn vireys sekä viestintäalan toimijoiden aloitteellisuus tuottivat myös tulosta kehittyvän joukkoviestinnän oikeudellisessa sääntelyssä. Sitä uudistettiin erityisesti yksityisyyden suojan osalta rikoslain muutoksin – mm. salakuuntelun ja -katselun kriminalisointi ja ns. Lex Hymy – sekä lailla oikeudenkäytön julkisuudesta. Kaupallista viestintää koskevaa oikeudellista sääntelyä kehitettiin mm. tupakka- ja alkoholilainsäädännön osana mainontakielloin sekä tiukentamalla vaatimuksia mainonnan tietojen paikkansapitävyyden suhteen. Alan toimijoiden itsesääntelyn kehittäminen täydensi oikeudellista sääntelyä, ja ratkaisujen auktoriteetiksi perustettiin Julkisen sanan neuvosto (JSN).
Joukkoviestinnän sananvapaus kukoisti aiempaan verrattuna kokonaisuudessaan varsin vapaana, rohkeana ja monipuolisena. Kontrolli- ja ratkaisutoiminnasta löytyi joustoa ja sietokykyä, vaikka sääntelyllisiä muutoksia tai nykyaikaistamista väljempään suuntaan ei tehty. Radikaali yhteiskuntakritiikki sai purkautua varsin vapaasti, ja hegemoniaa horjutettiin reippain ottein. Naapuriystävällisen ulkopolitiikan asettamat rajat muodostuivat kuitenkin syvimmän suomettumisen ajan Suomessa erityislaatuiseksi äänenvaimentimeksi kautta linjan.
Tutkimuksen anti ja nykypäivä
Tässä tutkimuksessa yhteiskunnan murroksen, sananvapauden rajanvetojen ja joukkoviestinnän teknologisen kehityksen muodostamaa kolmiyhteyttä on tutkittu 1960- ja 1970-luvun kehyksessä. Myös historian varhaisemmat suuret yhteiskunnalliset murrokset – kuten uskonpuhdistus, porvariston ja manufaktuuriteollisuuden nousu, Yhdysvaltojen itsenäistyminen ja Ranskan vallankumous – liittyvät mielenkiintoisella tavalla samanaikaiseen viestintäteknologian ja joukkoviestinnän kehittymiseen.
Murrosten ketju jatkuu nykypäivään, jossa yhä uudet ryhmät saavat muutoksen tekemiseen tarvittavaa tietoa ja voimaa viestintäteknologian kehittyvien mahdollisuuksien kautta. Television jälkeen kansalaisten tajuntaa ja toimintamahdollisuuksia ovat alkaneet muokata mobiiliksi muuttunut internet ja world wide web sekä sosiaalisen median uudet väylät.
Minkälaisin tuloksin? Olemme todistaneet rajoja ylittäviä kansalaisaktivismin ilmiöitä, Keski- ja Itä-Euroopan vallankumousta ja ns. arabikevättä. Tukahdutetut poliittisten vapausoikeuksien tavoitteet ovat purkautuneet julkiseen keskusteluun. Ajoitukseen näyttävät vaikuttaneen vahvasti joukkoviestinnän toiminnan vapausaste sekä kansalaisten mahdollisuudet hankkia tietoja ja osallistua keskusteluun niin oman yhteiskunnan kuin ympäröivän maailman asioista.
Teknologian avustamana ajan hermolla olevista kansalaisista on tullut myös joukkoviestinnän tekijöitä. Vallanpitäjien on yhä vaikeampi asettaa sananvapauden käytölle rajoja, jotka olisivat yhteisesti hyväksyttäjä ja joista voidaan käytännössä pitää kiinni. Historian opetukset voivat auttaa ohjaamaan kehitystä.
Lopuksi on syytä painottaa sananvapauden käyttöön liittyvää vastuuta monipuolistuvien mahdollisuuksien maailmassa. Sen merkitys ei ole vähentynyt – pikemminkin päinvastoin. Ovathan sananvapauden käytön seuraukset myös väärinkäytön tilanteissa ennen näkemättömän laajat ja nopeat. Pandoran lippaan henget ovat vapaaksi päästessään vaarallisia..
Sananvapaus on niin perustavaa laatua oleva ja kallisarvoinen asia, että sen käyttämistä ei soisi alennettavan halpahintaiseen kaupallisen edun tavoitteluun tai yhteiskunnallisten ja kulttuuristen erimielisyyksien lietsontaan. Vastuullisella sananvapauden käytöllä kyetään parhaimmillaan monimutkaisten ongelmien asialliseen käsittelyyn ja ratkaisujen etsimiseen ilman, että sorrutaan alistamiseen, pilkkaamiseen tai rehentelyyn itsekkäistä lähtökohdista käsin.