Kommodori (evp) Kai Varsion väitöskirja ”Postimerkit merisotataidon dokumentteina. Britannian ja Saksan laivastojen varustelu maailmansotien välisenä aikana.” tarkastettiin 11.6.2015 Maanpuolustuskorkeakoulussa. Vastaväittäjinä väitöstilaisuudessa toimivat professori, eversti Pasi Kesseli Maanpuolustuskorkeakoulusta ja filosofian maisteri, RDP (the Roll of Distinguished Philatelists) Jussi Tuori. Kustoksena toimi Maanpuolustuskorkeakoulun professori, kenraalimajuri (evp) Vesa Tynkkynen.
”Arvoisa kustos, kunnioitetut vastaväittäjät, hyvät kuulijat”
Aloitan lektioni kysymyksellä, mitä yhteistä on Tom of Finlandilla, muumilla ja sotalaivalla. Ainakin yhdestä asiasta olen varma – kaikista on julkaistu postimerkkejä. Lisäksi näitä postimerkkejä voidaan pitää julkaisijamaansa virallisina asiakirjoina. Ne ovat postin julkaisemia tuotteita, joilla on virallinen tehtävä. Niiden avulla esimerkiksi viesti tai paketti viedään perille haluttuun osoitteeseen. Konkreettisena tuotteena, paperinpalana, postimerkkiin on ollut lisäksi mahdollista liittää jo sen keksimisestä vuodesta 1840 alkaen esimerkiksi jokin tieto itse julkaisijamaasta. Aikojen kuluessa kuva-aiheet ovat muuttuneet hyvin moninaisiksi, jopa niin, että itse postimerkin esittämällä kuvalla ei ole mitään tekemistä julkaisijavaltion kanssa. Esimerkiksi voidaan ottaa nyt ajankohtaiselta maanjäristysalueelta Himalajan vuoristosta Nepalin syrjäinen naapurimaa Bhutanin kuningaskunta. Bhutan julkaisi vuonna 1989 postimerkin, jonka kuva-aiheena on Hitlerin Saksassa 1930-luvulla kehitetty niin kutsuttu tyyppi-VII -luokan sukellusvene, joka kehitettiin maailmansotien välisenä aikana, ja jota valmistettiin yli 700 kappaletta sodan sytyttyä.
Tämän tyyppisellä postimerkkien kuva-aiheisiin liittyvällä kehityssuunnalla on ollut ratkaiseva vaikutuksensa myös nyt esillä olevan väitöstutkimukseni lopputulokselle. Kaikkiaan maailmalla on julkaistu runsaan sadan vuoden aikana 250 maan toimesta nykyaikaisten sotalaivojen kuvia lähes 3400 postimerkissä. Pelkästään Euroopassa julkaistujen sotalaivapostimerkkien määrä on yli 1,4 miljardia kappaletta.
Palaan vielä alussa esittämääni kysymykseen vastakysymyksen muodossa: mitä eroa on sotalaivapostimerkillä verrattuna Tom of Finland- tai muumipostimerkkeihin. Vastaus: Suomessa, kohta 100-vuotiaassa tasavallassamme, ei ole julkaistu ainuttakaan purjeitta kulkevan nykyaikaisen sotalaivan kuvaa virallisissa postimerkeissä, mutta kolmen Tom of Finland -postimerkin lisäksi muumimerkkejä on julkaistu 22 vuoden aikana 11 kertaan yhteensä peräti 47 kappaletta. Edellä mainittu tulos kertoo Tom of Finlandin ja muumien yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Onko sotalaivan osalta kyseessä kylmän sodan aikainen politiikka, suomettuminen, pelkän kaupallisuuden tunkeutuminen postin viralliseen julkaisupolitiikkaan, vai mikä? Se olisi tutkimisen arvoinen asia.
Suomi ei ole, kuten esimerkiksi aiemmin mainitsemani Bhutan, ilman aluemerta ja pitkää merirajaa. Suomen niemen, usein strategisesti myös saareksi mielletyn maamme elintärkeät ulkomaankaupan meritiet, saaristomme ja Ahvenanmaa turvataan kriisitilanteessa suurelta osin merivoimiemme toimenpitein, kuten tehtiin viime sodissammekin varsin onnistuneesti. Soisi tämän olevan edes yhden kotimaisen postimerkin arvoista. Tässä yhteydessä haluan mainita, että suomalaisia sotalaivoja kyllä esiintyy postimerkeillä, mutta ne ovat Sao Tome ja Principe -saarien, Somalimaan, Puolan ja Kroatian postimerkeillä tai ehiöillä. Uskoakseni postimerkeistä tai niiden puutteesta huolimatta Suomen merivoimat jatkavat harjoituksiaan Suomenlahdella ja Itämerellä myös tulevaisuudessa naapurimaiden ohella.
Merisotataidon tutkimuskohteenani maailmansotien välisenä aikana on ollut kahden maan – Britannian ja Saksan laivastot. Näin rajattuun aihealueeseen liittyen löytyi koko maailman postimerkistöstä 72 maan julkaisemina yhteensä 335 brittiläisen tai saksalaisen sotalaivan kuvan sisältävää postimerkkiä. Tämän tuloksen aikaansaaminen ja varmistaminen vei allekirjoittaneelta noin 30 vuotta. Onko näistä 335 postimerkistä dokumentiksi, eli kuvaamaan Britannian ja Saksan merisotataidon kehittymistä, kesti lisäksi vielä viisi tiivistä tutkimusvuotta.
Pitkä meriupseeriurani, kiinnostukseni merisotahistoriaan ja vuosikymmeniä kestänyt perusteellinen sotalaivapostimerkkien tutkimus ovat antaneet työlleni tukevan perustan. Päätös ainakin omakustanteisen kirjan kirjoittamisesta postimerkkikokoelmastani juontaa vuoteen 2009, jolloin isännöin illallisen merkeissä laivastoasiamiehiä Lontoossa. Illalliskahvin aikana esittelin muun muassa Yhdysvaltojen, Saksan, Venäjän ja Brasilian laivastoasiamiehille heidän merivoimiinsa liittyviä postimerkkejä. Yleisin kommentti oli, että laivastoasiamiehet eivät olleet koskaan kyseisiä postimerkkejä nähneet ja pitivät niitä väärennöksinä. Kummastelin korkea-arvoisten meriupseerien kommentteja. Tulevaa kirjaani varten syntyi tarve tutkia asiaa tarkemmin, minkä vuoksi hankin muutaman vuoden aikana Lontoon kirjakaupoista Suomeen tuotavaksi vajaa sata teosta erilaisista taistelualuslajeista ja -luokista. Lisäksi jatkoin postimerkkikokoelmani kartuttamista ehkä maailman kuuluisimman postimerkkiliikkeen, Lontoossa sijaitsevan Stanley Gibbonsin varastoja läpikäyden.
Viralliset sotalaivapostimerkit ovat tämän tutkimustyön keskeinen lähdeaineisto. Toisen yhtä keskeisen lähdeaineistokokonaisuuden muodostavat Britannian ja Saksan kansallisarkistoista etsityt laivastojen kehittämiseen, rakentamiseen, varusteluun, strategiaan ja taktiikkaan liittyneet etupäässä aikanaan salaiseksi luokitellut alkuperäisasiakirjat, jotka ovat tulleet julkisiksi keskimäärin 50 vuotta laatimisensa jälkeen. Pelkistetysti ja kiteyttäen voidaan todeta, että olen selvittänyt pitävätkö julkaistut postimerkit yhtä Britannian ja Saksan laivastojen aikanaan salaisten kehittämisohjelmien kanssa. Näkyykö ja välittyykö merisotataidon kehitys postimerkeissä. Tutkimuksellisesti työtäni on ohjannut pääkysymys: Miten Britannian ja Saksan laivastojen merisotataidon kehittyminen vuosina 1919-1939 näkyy maailmalla julkaistuissa sotalaivapostimerkeissä? Tehtävänäni on ollut selvittää voidaanko taistelualuslajeista ja -luokista ja niiden taisteluvälineistä ja -laitteista löytää mahdollisesti muuttuneen merisotataidon ominaisuuksia ja ilmentymiä. Ja lopuksi tutkia, löytyykö sotalaivapostimerkeistä kattavasti sellaisia kehityskulun kuvia, joiden vuoksi postimerkkejä voitaisiin pitää merisotataidon kehityshistorian kuvallisina dokumentteina.
Lähtökohtana tieteelliselle tutkimukselle on ominaista, että se perustuu olemassa olevaan tai itse tuotettuun uuteen teoriaan. Tässä tutkimuksessa Britannian ja Saksan laivastojen rakentamisen ja varustelun taustalla maailmansotien välisenä aikana olivat nykyäänkin merkitystä omaavat 1900-luvun alun merisodankäynnin teoriat. Britannian ja Saksan meristrategia ja -taktiikka muuttuivat enemmän ja vähemmän maailmansotien välisenä aikana. Muutokset vaikuttivat myös merisotataidon kyky- ja taitovaatimuksiin. Haasteena kysymyksenasettelussa on se, että monet merisotataitoon liittyvät osa-alueet eli merisodankäynnin strategiset ja taktiset toimintatavat tai vaatimukset ovat abstrakteja käsitteitä, kuten esimerkiksi valvoa, tiedustella, torjuntakyky, toimintasäde tai kestävä taistelualus. Abstraktien käsitteiden näkeminen kuvasta ei ole itsestään selvää eikä aina edes mahdollista. Varsinkin kun kuvana on pieni postimerkki. Tähän ongelmaan löytyi useimmiten vastaus arkistokätköjen alkuperäisasiakirjoista ja tutkimuskirjallisuudesta. Asiakirjoissa todetaan, minkälaisia taistelualuksia haluttiin tai tarvittiin tiettyihin strategisiin tai taktisiin tehtäviin.
Esimerkki Saksasta: Adolf Hitler määräsi, että taistelualuksen pitää olla nopeampi kuin vahvempi vastustaja tai vahvempi kuin nopeampi vastustaja eli merisotataidon määritelmän mukaan voittoisa meritaistelun kaikissa tilanteissa. Tähän vaatimukseen lisätään vielä se, että kaikilla taistelualuksilla on yksilöllisiä ulkoisia tunnistettavia eroja ja jopa erisnimi. Näillä tiedoilla päästään tunnistamaan postimerkillä oleva kohde ja vertaamaan laivan kuvan paikkansapitävyyttä alkuperäislähteisiin ja laivakuvastoihin. Merisotataidon kehittymisen näkökulmasta lopputuloksena on tieto postimerkin dokumenttiarvosta liittyen Adolf Hitlerin käskyyn rakentaa parempia laivoja kuin Britannian tai Ranskan taistelualukset.
Toinen esimerkki Britanniasta: Kansainvälisessä laivastokonferenssissa vuosina 1922 ja 1930 sovittiin, että sopijaosapuolet Britannia mukaan lukien eivät saa rakentaa uusia taistelulaivoja ennen vuotta 1936. Tämän vuoksi Britannian merivoimien esikunta (eli amiraliteetti) määräsi, että tietyt taistelulaivat pitää peruskorjata. Se tarkoitti isoja näkyviä muutoksia taistelulaivojen masto-, kansi- ja kylkirakenteisiin parempien strategisten ja taktisten ominaisuuksien aikaansaamiseksi. Jos ja kun postimerkiltä löytyy alkuperäisen aluksen kuva ja toisesta postimerkistä sopimuksen jälkeen modernisoidun aluksen kuva, voidaan näitä kahta postimerkkiä pitää tässä asiassa dokumentteina merisotataidon kehityksestä.
Historiantutkimuksessa nykyisin vallitsevan käsityksen mukaan tutkimuksen lähteitä ei voida yksiselitteisesti luokitella luotettaviksi tai epäluotettaviksi, vaan lähteiden pätevyys (eli validiteetti) ja luotettavuus riippuvat niistä kysymyksistä, joita aineistolle esitetään. Toisin sanoen sama lähde tai aineisto voi tarjota olennaista ja luotettavaa tietoa jostain kiinnostuksen kohteena olevasta ilmiöstä, mutta jonkin toisen ilmiön kohdalla sen tarjoama tieto voi olla epäolennaista tai epäluotettavaa. Niinpä myös subjektiivisuutensa vuoksi aiemmin epäluotettavina pidetyt lähteet voivat nykykäsityksen mukaan tarjota täysin pätevää ja luotettavaa tietoa, kunhan niille esitetyt kysymykset ovat sellaisia, että ne kykenevät niihin vastaamaan. Postimerkkien eli virallisten asiakirjojen mahdolliset subjektiivisuusongelmat pyritään tässä tutkimuksessa poistamaan neljän eri näkökulman avulla eli vertaamaan postimerkeissä esiintyviä sotalaivoja alkuperäisasiakirjojen päätöksiin, kansainvälisiin sopimuksiin, kansalliseen meristrategiaan (eli sisäpolitiikkaan) ja merisotatekniseen kehitykseen. Kaikki edellä mainitut asiat liittyvät merisotataitoon.
Oman haasteensa tutkimustyölleni aiheutti aikaisemman vastaavantyyppisen tutkimuksen ja lähestymistavan puute. Molempien maiden merivoimista ja laivastojen osallistumisista meritaisteluihin on kirjoitettu runsaasti. Lisäksi Britannian ja Saksan laivastoja on sivuttu poliittisissa, strategisissa tai kansantaloudellisissa tutkimuksissa, mutta seikkaperäistä tutkimusta merisotataidon kehittymisen ilmentymisen näkökulmasta ei ole tiedossani. Oman yllättävän lisänsä näkökulmaan tuo postimerkkien liittäminen perinteiseen sotataidon tutkimukseen. Toisaalta myöskään postimerkkejä ei tutkita tavanomaisella tavalla julkaisijamaan kontekstin eikä postihistorian näkökulmasta. Postimerkin julkaisijalla on merkitys vain maailmanlaajuisen dokumentoitumisen selvittämisessä. Julkaisuaika puolestaan kertoo vain sen onko kyse aikalaisesta maailmansotien välisestä julkaisusta, jopa sotapropagandasta, tai toisena ääriesimerkkinä; onko kyse nykyaikaisesta aihefilatelistien tarpeiden tyydyttämisestä.
Tutkimus toi selvästi esille kansainvälisten sopimusten noudattamisen ongelmallisuuden. Erityisen hyvin kävi selväksi, ainakin käytettyjen lähteiden pohjalta, se, että Britannia noudatti allekirjoittamiaan sopimuksia herrasmiesmäisen tarkasti. Saksa puolestaan rikkoi järjestelmällisesti merivoimiensa ja laivastonsa kokoon, määrään ja laatuun liittyviä rajoituksia ja kieltoja vuodesta 1922 alkaen toisen maailmansodan syttymiseen asti. Sopimusten noudattamisen valvonta ja mahdolliset sanktiot eivät olleet kansainvälisessä politiikassa kehittyneet tämän päivän tasolle. Tutkimukseni ajankohtana ei näyttänyt olevan muuta keinoa kuin itse kunkin sopijaosapuolen halu ja tahto noudattaa sopimusta. Jos tahtoa ei ollut ja tehtiin tahallisia rajoitusten rikkomisia ja ylityksiä, ei siitä kuitenkaan rangaistu millään tavoin. Miten on tänä päivänä? Ainakin näyttäisi siltä, että jotain on historiasta opittu. Tosin lehdistössä on esiintynyt muitakin näkemyksiä.
Vastauksena tutkimuskysymykseen totean, että postimerkeistä voi nähdä molempien maiden laivastojen kehittymisen maailmansotien välisenä aikana. Postimerkeissä näkyy muuttuneiden meristrategioiden vaikutukset laivastojen varusteluun ja taistelualuskalustoon. Lisäksi sotatekninen kehitys kuten lentotukialusten, lentokoneiden, sukellusveneen tai ilmatorjunnan lisääntyminen on nähtävissä. Muutamaa pientä poikkeusta lukuun ottamatta Britannian ja Saksan merisotataidon muutokset ovat luotettavasti dokumentoituneet postimerkeille.