FL Marek Fieldsin yleisen historian väitöskirja ”Reinforcing Finland’s Attachment to the West – British and American Propaganda and Cultural Diplomacy in Finland, 1944-1962″” tarkastettiin 13.5.2015 Helsingin yliopistossa. Vastaväittäjänä oli dosentti Mikko Majander (Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta) ja kustoksena professori Niklas Jensen-Eriksen (Helsingin yliopisto). Väitöskirja on luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-0898-2
Käsitteestä kylmän sodan propaganda tulee monelle oman sukupolveni edustajalle luultavasti mieleen esimerkiksi brittiläisten James Bond -elokuvien ja tiettyjen amerikkalaisten Hollywood-filmien kömpelöhköt kuvaukset neuvostoliittolaisesta yhteiskuntajärjestelmästä tai Tallinnan television kautta näkyneet venäläiselokuvat, jotka usein korostivat neuvostokansalaisten stahanovilaista työmoraalia. Vaikka ymmärsin jo 1980-luvulla kyseisten tuotantojen osittain tähtäävään tiettyjen mielikuvien syntymiseen tai vahvistumiseen, en välttämättä vielä osannut yhdistää niiden tarkoitusperää laajempaan historialliseen jatkumoon. Kun aloin pikku hiljaa perehtyä kylmän sodan alkuvuosikymmenien idän ja lännen väliseen propagandataistoon, aloin käsittää paremmin näkemieni elokuvien aseman jo pitkään jatkuneessa kampailussa ihmisten sieluista molemmin puolin rautaesirippua. Samalla havaitsin, että propagandasota etenkin 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa oli itse asiassa monin paikoin poliittisempaa ja suorempaa kuin 1980-luvulla.
Vaikka kylmän sodan propagandakamppailu oli kiivaimmillaan 1950-luvun alussa, sanoilla ja kuvilla käyty taisto ei suinkaan alkanut heti toisen maailmansodan päätyttyä johtuen johtavien länsimaiden epäilevästä suhtautumisesta rauhanaikaisen propagandakoneiston tarpeellisuuteen. Monille voi itse asiassa olla yllättävää kuulla, että Yhdysvaltojen sijaan Britannia oli ensimmäinen sodan voittaneista länsimahdeista, joka ymmärsi sekä koti- että ulkomaille suunnatun propagandan käyttöönoton merkityksen sodanjälkeisessä maailmassa.
Etenkin anti-kommunistisen propagandan lisääminen kasvatti varsin nopeasti kannatusta Lontoossa sen jälkeen kun tulevan maailman rintamalinjat alkoivat selkiytyä esimerkiksi Winston Churchillin kuuluisan Fultonissa pitämän puheen myötä. Vuonna 1948 lopulta perustettiin Foreign Officen alaisuuteen uusi Information Research Department, jonka tehtäväksi määriteltiin kommunismia koskevan tiedon kerääminen sekä kommunisminvastaisen tiedotusaineiston tuottaminen. 1940-luvun lopulla Foreign Officen johdolla terästettiin myös yleisradioyhtiö BBC:n sisältöä poliittisemmaksi sekä valjastettiin kulttuuridiplomatiaan keskittynyt British Council kylmän sodan mielikuvarintamalle.
Kun myös Yhdysvalloissa alettiin herätä maailman kahtiajakoon, suhtautuminen informaatio- ja kulttuurikanavien käyttöön maan politiikan edistämiseksi muuttui. Muun muassa CIA:n perustaminen ja ns. Smith-Mundt Act takasivat kasvavan rahamäärän kanavoitumisen operaatioihin ulkomailla. Presidentti Trumanin propagandaoffensiivi 1950-luvun taitteessa teki Yhdysvaltain propagandatoiminnasta yhä kokonaisvaltaisempaa. Nyt amerikkalaisten poliittiset ja kulttuuriset sanomat alkoivat levitä maailmalle muun muassa Hollywood-elokuvien ja lukuisten radiokanavien välityksellä. Psykologisen sodankäynnin merkityksen korostuminen Washingtonissa teki nopeasti lähes kaikenlaisesta inhimillisestä toiminnasta poliittisesti merkittävää. United States Information Agencyn perustaminen vuonna 1953 muovasi amerikkalaisten kampanjasta yhä ammattimaisempaa ja laaja-alaisemmin koordinoitua. Samalla propagandan sisältö alkoi vähitellen muuttua aggressiivisesta kohti pehmeämpiä muotoja; idän ja lännen välinen retorinen kisa alkoi kasvavassa määrin nojautua kulttuurilliseen promootioon sekä tieteellisten ja taloudellisten saavutusten esiintuontiin.
Kylmän sodan propagandataistelu ei suinkaan ollut ainoastaan idän ja lännen suurvaltojen välistä kamppailua. Ideologisessa sodankäynnissä oli keskeistä hallita myös omien ja liittolaisten kansalaisten mielipiteitä ja varmistaa heidän sitoutumisensa kylmän sodan kampanjaan. Konfliktin edetessä propagandasodan lonkerot ulottuivatkin lähes jokaiseen maailman kolkkaan. Yksi taistelukentistä oli Suomi, jonka geopoliittinen asema teki maasta ainutlaatuisen myös informaationvälitykseen ja kulttuurin esiintuomiseen perustuvan toiminnan näkökulmasta.
Väitöstutkimukseni tarkastelee Britannian ja Yhdysvaltojen propagandaa ja kulttuuridiplomatiaa Suomessa kylmän sodan alkuvuosikymmeninä. Työni ensisijaisena tarkoituksena on ollut tarkastella kahden johtavan länsimaan toiminnan sisältöä, laajuutta ja käytettyjä kanavia sekä kylmän sodan yleisen kehityksen vaikutusta Suomessa toteutettuihin operaatioihin. Keskeistä tutkimukselleni on ollut myös selvittää, miten Suomen sisäiset tekijät, etenkin maan suhde Neuvostoliittoon ja siitä johtuva itsesensuurin harjoittaminen vaikuttivat länsimaiden toimintaan maassamme.
Vastausten löytäminen edellä esitettyihin kysymyksiin osoittautui varsin haastavaksi tehtäväksi lähinnä lähdeaineiston hajanaisuudesta johtuen. Tutkimustyötä etenkin Yhdysvalloissa vaikeuttivat toiminnan jakautuminen lukemattomien eri elinten kesken sekä syntyneen asiakirja-aineiston paikoittain epälooginen arkistointijärjestys. Vaikka aiheeseen liittyvää aineistoa on viime vuosikymmeninä avattu tutkijoiden käyttöön, osaa, ennen kaikkea CIA:n toimintaan liittyvää materiaalia, pidetään yhä salaisena.
Yhdistämällä lukuisten amerikkalaisten, brittiläisten ja suomalaisten arkistojen tarjoamaa aineistoa tutkimuskirjallisuuteen sekä tutkimusajankohtana julkaistuihin propagandatuotteisiin ja sanomalehtiin olen mielestäni kuitenkin onnistunut kokoamaan kattavan kuvan länsimaiden aktiviteeteista maassamme sekä suomalaisten keskeisistä reaktioista niihin.
Tutkimuksestani käy ilmi, että sekä Britannia että Yhdysvallat olivat halukkaita sijoittamaan huomattavan määrän resursseja propagandaan ja kulttuuridiplomatiaan liittyviin operaatioihin maassamme. Yhtenä kahden johtavan länsimaan yleisenä tavoitteena oli myös Suomessa estää kommunismin leviäminen ja maan ajautuminen kansandemokratiaksi. Etenkin sodan jälkeisinä vuosina tämän tehtävän suorittamisen mahdollisuuksiin suhtauduttiin varauksellisesti. 1950-luvulle tultaessa britit ja amerikkalaiset alkoivat yhä enemmän luottaa Suomen tulevaisuuteen itsenäisenä valtiona ja panostivat kasvavissa määrin aktiviteetteihinsa maassamme. Haasteellista toiminta oli toki tuolloinkin, esimerkiksi Neuvostoliittoa kritisoivien lehtiartikkelien niukka läpimeno suomalaislehdistössä sekä suomalaisviranomaisten harjoittama paikoittain tiukka elokuvasensuuri rajoittivat angloamerikkalaisen propagandan näkyvyyttä maassamme. Toisaalta britti- ja amerikkalaistoimijat oppivat varsin nopeasti mukauttamaan aktiviteettiensa sisältöä ja ottamaan käyttöön uusia, paikalliselle ympäristölle sopivia toimintametodeja operaatioidensa tehostamiseksi. Yleisenä linjana Britannialla ja Yhdysvalloilla oli toimia Suomen arkaluonteisessa ympäristössä niin, etteivät ne herättäisi tarpeetonta provokaatiota ja saattaisi suomalaistoimijoita kiusalliseen asemaan suhteessa neuvostoliittolaisviranomaisiin.
Britannian kohdalla käytetyt toimintamuodot jakautuivat lähinnä lähetystön ja British Councilin aktiviteettien sekä BBC:n suomenkielisten radiolähetysten kesken. Britannian lähetystö oli lehdistöpropagandan keskiössä. Se koosti brittiläisiä uutisia lehdistötiedotteisiinsa, ujuttaen mukaan myös kommunisminvastaista aineistoa. Suurin osa välitetyistä uutisista oli kuitenkin sangen neutraalia sisällöltään, sillä niissä korostettiin esimerkiksi Britannian hyvinvointivaltiota, tieteellistä edistystä sekä brittiläistä elämäntyyliä. Jälkimmäisen esiin nostamisessa lähetystö sai apua British Councililta, jonka päätehtäviin kuuluivat myös englannin kielen opettamisen tukeminen sekä anglofiilisten järjestöjen toiminnan avustaminen. Etenkin englannin kielen nopeasti kasvanut suosio maassamme kertoo British Councilin palveluiden suosiosta. Myös BBC:n asema oli Suomessa merkittävä etenkin sodanjälkeisinä vuosina, jolloin maassamme oli erityisen hankala esittää poliittisesti arkaluonteisia kannanottoja. BBC:n suomenkieliset lähetykset olivat pitkään yksi niistä harvoista kanavista joiden kautta suomalaiset pystyivät saamaan hieman toisenlaisen kuvan maailmasta.
Britannian panos etenkin kommunisminvastaisen aineiston levittämisessä ja englanninkielen opetuksessa Suomessa oli vaikuttava koko tutkimusajankohtani ajan. Jo 1950-luvun alkuvuosina kävi kuitenkin varsin selvästi ilmi, että Yhdysvaltojen resurssit informaatio- ja kulttuurityön saralla jättäisivät brittitoimet osittain varjoonsa. Amerikkalaisten aktiviteetit Suomessa käsittivät lehdistöoperaatioiden lisäksi muun muassa USIA:n lyhytelokuvien levittämisen, erilaisten näyttelyiden järjestämisen, Voice of American radiolähetykset sekä suomalaisen televisiotoiminnan alkutaipaleen tukemisen.
Jo 1950-luvun alussa merkittävimmäksi aktiviteetiksi Suomessa nousi ASLA-Fulbright henkilövaihto-ohjelma, yksi suhteellisesti katsottuna maailman suurimmista Fulbright-ohjelmista. Suomalaisten henkilövaihto amerikkalaisten kanssa ei suinkaan koskenut pelkästään opiskelijoita, sillä erilaisten rahoitusjärjestelyjen avulla myös huomattava määrä suomalaisia poliitikkoja, ammattiyhdistysliikkeen johtajia, yliopistotutkijoita, liike-elämän edustajia ja taiteilijoita pääsi matkustamaan Atlantin yli. Vaikka henkilövaihdon vaikuttavuuden arviointi on luonnollisesti vaikeaa, kyseistä toimintaa voidaan pitää tärkeänä suomalaisen yhteiskunnan kehitykselle sodanjälkeisinä vuosikymmeninä.
Väitöstutkimukseni keskeisin johtopäätös on, että harjoittamalla useita propagandaan ja kulttuuridiplomatiaan liittyviä toimintoja kylmän sodan alkuvuosikymmeninä sekä Britannia että Yhdysvallat tukivat Suomen itsenäisyyttä ja liitäntää länteen voimakkaammin kuin on aiemmin esitetty. Aikaisemmat tutkimukset ovat usein painottaneet länsimaiden varsin passiivista suhtautumista Suomen kehitykseen ja nähneet niiden vaikutusmahdollisuuksien rajoittuneen taloudelliseen yhteistyöhön. Itse nostan kuitenkin talouden rinnalle informaatio – ja kulttuuritoiminnan. Sektorin kokonaismerkityksestä Suomessa kertoo hyvin se, että sen alaisiin toimintoihin sijoitettiin suhteellisesti huomattavasti suurempia rahamääriä kuin operaatioihin monessa muussa eurooppalaisessa maassa. Esimerkiksi 1950-luvun lopulla Yhdysvaltojen suurlähetystön päätavoitteista ja aktiviteeteista huomattava osa liittyi tavalla tai toisella United States Information Servicesin Helsingin toimiston toimintaan. Korostamalla informaatio- ja kulttuurisektorin merkitystä kahden johtavan länsimaan tavoitteiden toteutuksessa tutkimukseni kuuluu siihen nopeasti yleistyvään kylmän sodan tutkimusnäkökulmaan, joka nostaa ns. ”soft power” -tekijöiden roolin perinteisten vaikuttamiskeinojen rinnalle.
Toisekseen tutkimukseni tuo ilmi sen, että toimintaympäristön ainutlaatuisuudesta huolimatta Britannian ja Yhdysvaltojen propaganda maassamme seurasi sisällöltään varsin läheisesti Lontoossa ja Washingtonissa asetettuja linjanvetoja. Brittiläiset keskittyivät itäeurooppalaisissa kansandemokratioissa tapahtuvien vääryyksien paljastamiseen sekä omien ulkopoliittisten tavoitteiden esiintuontiin. Kulttuuririntamalla toimet keskittyivät etenkin kielen, näyttämötaiteen ja kirjallisuuden promootioon. Yhdysvaltojen kampanja puolestaan korosti maan taloudellista ylivertaisuutta tavallisen työläisen näkökulmasta sekä tieteellisiä keksintöjä, etenkin atomivoiman käytön mahdollisuuksia. Erityisaseman sai amerikkalaisten rotuongelmien kiillottaminen. Kulttuurisessa promootiossa Yhdysvallat pyrki aina 1950-luvun puoliväliin asti painottamaan maan perinteisten taiteiden korkeaa tasoa. Vuosikymmenen loppuun tultaessa amerikkalaisviranomaiset viimeinkin ymmärsivät populaarikulttuurin suuren suosion Euroopassa ja alkoivat tietoisesti tuoda esiin myös jazz- ja rock-musiikkia, Hollywood-tähtiä sekä kulutusyhteiskunnan ilosanomaa ylipäätään.
Ratkaisevaa Britannian ja Yhdysvaltojen toiminnan onnistumiselle oli läheinen yhteistyö eri suomalaisryhmittymien kanssa. Etenkin yhteistyö SDP:n ja SAK:n kanssa tarjosi länsimaille merkittäviä kanavia varsinkin poliittisen propagandan levittämiseen. Mediakentällä myös Eljas Erkon johtaman Sanoma Oy:n julkaisut levittivät laajalti angloamerikkalaisia viestejä. Yleisesti ottaen Suomessa toimineet britit ja amerikkalaiset olivat hyvin tietoisia suomalaisenemmistön länsimyönteisyydestä, mutta samalla he olivat huolissaan mm. SKDL:n korkeasta kannatuksesta ja näkivät, että suomalaiset tarvitsivat säännöllistä muistutusta tietyistä maailmanpoliittisista kysymyksistä. Tässä, ja suomalaisyleisön tavoittamisessa ylipäätään, heidän voidaan katsoa onnistuneen. Poliittisen tietoisuuden kasvattamisen ohella länsimaiden toimilla voidaan katsoa olleen merkittävä symbolinen arvo kylmän sodan Suomessa.
Olennaista tutkimuksessani on tuoda myös esiin erilaisia muutostekijöitä jotka vaikuttivat länsimaiden toimintaan maassamme ja suomalaisten reaktioihin niihin. Operaatioiden luonne riippui Lontoossa ja Washingtonissa laadituista strategioista, kylmän sodan yleiskehityksestä sekä ennen kaikkea siitä, kuinka tiukasti Neuvostoliitto pyrki vaikuttamaan suomalaiseen media- ja kulttuurikenttään. Aktiviteeteissa ilmeni selkeitä eroja läpi koko tutkimusajankohdan. Heti sodan jälkeen länsimaiden toiminta maassamme oli hyvin rajoittunutta, kun taas poliittisesti kuumin propagandavaihe ajoittui 1950-luvun alkuun. Stalinin kuolemasta johtunut lyhyt liennytysvaihe suurvaltasuhteissa heijastui myös Suomeen, sillä tänä ajankohtana maamme lehdistö pystyi vapaammin julkaisemaan aiempaa ristiriitaisempaa aineistoa. Tällöin myös kysyntä kaikenlaiselle länsimaiselle kulttuurille kasvoi räjähdysmäisesti. 1950-luvun loppua ja 1960-luvun alkua voidaan puolestaan pitää siirtymänä kohti uutta aikakautta Suomessa, myös länsimaisesta perspektiivistä katsottuna. Yöpakkasten ja noottikriisin jälkimainingeissa myös suomalaisen lehdistön toimintamahdollisuudet vaikeutuivat. Tällä oli suora vaikutus Britannian ja Yhdysvaltojen propagandakampanjoihin maassamme. Toisaalta suomalaisten nihkeämpi suhtautuminen kyseisiin toimintoihin heijasti myös aikakautta laajemmin. Vanhan kaltainen poliittinen propaganda alkoi myös muualla näyttäytyä kömpelönä, ja uudenlaisiin kulttuurisisältöihin keskittynyt ja yksityisiin toimijoihin nojautunut promootio alkoi voittaa enemmän jalansijaa.
Väitöstilaisuuksien lektioissa on usein ollut tapana sitoa tehty tutkimus ajankohtaisiin kysymyksiin. Omassa tapauksessani se ei olisi kovin vaikeaa, niin paljon on viimeisten vuosien aikana esitetty näkemyksiä kylmän sodan paluusta tai Suomen asemasta liittoutumattomana valtiona. Jopa termi ”suomettuminen” on noussut uusiokäyttöön. Kovin mielelläni en kuitenkaan vertaisi kahta ajankohtaa suoraan toisiinsa. Maailma ja sen valtataistelussa käytetyt keinot ovat kovin erilaiset kuin kuusikymmentä vuotta sitten. Mikäli kuitenkin tarkastellaan mielikuvakamppailua Suomen maailmanpoliittisesta asemasta ja suhtautumisesta itänaapuriin, tietyt tutkimuksestani kumpuavat aiheet ja asetelmat tarjoavat epäilemättä mahdollisuuden joidenkin yhtäläisyyksien esiin nostamiseen.