Sari Savikko (toim.): Suomenhevonen – arjen sankari. Amanita, Somerniemi 2014. 448 s.
Suomenhevonen julistettiin Suomen kansallishevoseksi rodun juhlavuonna 2007, ja se sai omaksi liputuspäiväkseen 6. syyskuuta. Kyseisenä päivänä sata vuotta aikaisemmin oli otettu ensimmäinen hevonen valtion ylläpitämään, suomalaisen hevosen kantakirjaan eli jalostuseläinten rekisteriin.
Yleistajuinen tietokirja
Suomenhevonen – arjen sankari -teoksen tavoitteena on kertoa suomalaisen hevosen tarina esihistoriasta nykypäivään ja tehdä samalla sen vuosisatainen työ näkyväksi, kuten päätoimittaja Sari Savikko toteaa kirjan esipuheessa. Teos on yleistajuinen tietokirja, joten tarkempi kysymyksenasettelu ei liene ollut tarkoituksellistakaan. Suomenhevonen on myös alkuperäisen hevosrotumme juhlakirja. Koska kirja ei ole varsinainen tutkimus, sitä ei pidä sellaisena arvioida. Aihe on kuitenkin ehdottoman tärkeä.
Teoksen on kirjoittanut suurelta osin päätoimittaja Sari Savikko, ja muut kahdeksan kirjoittajaa ovat pääasiassa hevosalan asiantuntijoita. Tieteen edustajana mukaan on otettu kotieläingenetiikan professori Juha Kantanen, jonka tietoruutu käsittelee suomenhevosen alkuperää uusimpien DNA-tutkimusten näkökulmasta. Siinä annetaan Suomessa aiemmin julkaisemattomia tiedonsirpaleita suomalaisen hevosen muinaishistoriasta. Muilta osin tieteen edustajia ei ole teoksessa mukana, mutta kirjoittajat tuntevat hevosen historiaa käsittelevät tutkimukset perusteellisesti.
Sari Savikon teksti on etenevää ja sujuvaa. Savikon ansioksi on tutkijan näkökulmasta nostettava lähdeviitteiden käyttö. Tämä on oleellista, koska kirja perustuu muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta aikaisempaan tutkimukseen. Tutkijoiden ääntä ei ole tulkinnoistakaan kokonaan häivytetty. Toistoa teoksessa on yllättävän vähän ottaen huomioon sen laajuuden ja useat kirjoittajat. He tuntevat asiansa, eikä laajassa teoksessa ole juuri asiavirheitä.
Lähes 450-sivuisessa kirjassa ei ole kuvia säästelty. Esimerkiksi sota-ajan sivunkokoiset kuvat johdattavat lukijan rintaman vaativiin olosuhteisiin sekä hevosmiehen ja sotahevosen herkkään suhteeseen. Mukana on harvinainen värivalokuva jatkosodan ajalta, ja läpi koko teoksen isoja kuvia on käytetty taitavasti tunnelmanluojina. Kirjan kuvatoimittaja on käyttänyt aikaa sekä kuvien valintaan että niiden asetteluun taitossa. Taitto on varsin sopiva juhlakirjalle: kaunis, mutta samalla tyylikäs. Suomenhevonen on kansiaan myöten kaunis ja harkittu kokonaisuus. Oman arvonsa juhlakirjalle antaa rajallinen painos, jonka kappaleet on numeroitu.
Yksityiskohtaista hevostietoa
Kirja jakautuu kuuteen osaan, joissa suomenhevosta sekä yleensä hevosen ja ihmisen yhteistyötä lähestytään eri näkökulmista. Osat on nimetty ytimekkäästi käsiteltävän teeman mukaan: Suomalainen, Rakentaja, Puolustaja, Ravuri, Ratsu ja Kansallishevonen. Jo otsikointi kertoo teoksen näkökulmien moninaisuuden.
Teoksen laajuus on sekä kirjan valtti että taakka. Toisaalta juuri kirjan laajuus ja yksityiskohtaisuus takaavat, että siitä löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Hauskaa oli lukea esimerkiksi tasavallan ensimmäisen hevosen, presidentti Tarja Halosen suomenhevosen, Ypäjä Tarjan kehityksestä. Teos on muiltakin osin täynnä kerronnallisesti hauskoja yksityiskohtia. Siinä esimerkiksi kerrotaan, kuinka jotkut palokunnan hevoset olivat yhdistäneet palotorven äänen kiireiseen kyytiin ja pakenivat sen kuullessaan laitumen kauimmaiseen nurkkaan. Jokainen hauskakin yksityiskohta on kytketty tiiviisti kontekstiinsa.
Kiinnostavan yksityiskohdan muodostavat yhden paikkakunnan hevosotot sota-aikana, joita Manu Kärki käsittelee Kyntöpellolta talvisotaan -artikkelissa. Talvisodan alkaessa Somerniemen kunnassa oli 472 hevosta. Talvisotaan Somerniemeltä otettiin 79 hevosta ja jatkosotaan 93. Kaiken kaikkiaan toisen maailmansodan aikana sodissa palveli lähemmäs 150000 suomenhevosta. Hevosottoihin liittyviä tunteita kuvataan osuvasti somerniemeläisellä muistolla. Lapsia kiellettiin menemästä naapuriin, koska sieltä oli viety hevonen sotaan. Somerniemeltä talvisodassa olleet hevoset on lueteltu artikkelissa jopa nimeltä, ja monen kohtalo on selvitetty häkellyttävän tarkasti. Tiedoista selviää myös, montako hevosta kullekin somerniemeläiselle maatilalle jäi tekemään kotitilan työt. Ainakin yhdeltä tilalta kuoli sodassa tilan ainoa hevonen. Sodan vaikutukset tulevat yhden paikkakunnan kokemusten kautta lukijaa lähelle.
Joissakin kohdin tekstin yksityiskohtaisuus käy kuitenkin lukijalle hiukan raskaaksi, mikä muodostuu paikoitellen kirjan ongelmaksi. Esimerkiksi kuninkuusravien historiaa käsitellään lähes 70 sivun verran, ja siinä osansa saa jokainen kuninkuusraveissa menestykseen juossut hevonen. Yksityiskohtien seuraamista olisi voinut helpottaa laittamalla osan asiasta taulukon muotoon.
Kiivaimpina jälleenrakennuksen vuosina suomenhevosia oli yli 400000. Hevosen työkäytön päätyttyä, ja suomenhevosen kilpaillessa suosiosta lämminverihevosten kanssa rotu, oli vaarassa hävitä. 1980-luvulla suomenhevosten määrä oli alimmillaan, noin 14000 hevosta. Nykyään suomenhevonen on luokiteltu EU:n alkuperäisrotuihin kuuluviin, suojeltaviin hevosrotuihin. On totta, että suomenhevonen on ainutlaatuinen rotu, jota ei ole muualla maailmassa. Tätä taustaa vasten juhlakirjassa sorrutaan kuitenkin paikoitellen suomenhevosen tyypilliseen nostalgisointiin sekä Suomen kansan ja suomalaisen hevosen vuosisataisen kumppanuuden yliromantisointiin. Suomenhevosrodulle on nykypäivänä annettu kansallishevosen leima osana elävää kulttuuriperintöä, mutta hevosella on ollut historiassa myös arkisempi tehtävä ihmisen palveluksessa monipuolisena voimanlähteenä. Tosin myös tämä puoli esitellään kirjassa kattavasti ja elävästi: joskus savotalla tukkikuorma oli niin suuri, että märät rukkaset kuorman päällä olisivat olleet hevoselle liikaa.
Suomenhevonen-teos kertoo alkuperäisen hevosrotumme historian. Näkökulmiltaan ja sivumäärältään laajassa tietokirjassa on voitu kirjoittaa suomenhevosen kokonaishistoriaa, mutta toisaalta paikoin yksityiskohdat saattavat uuvuttaa lukijan. Toki kirjaan tarttuva on oletettavasti suomenhevosasialle vihkiytynyt, joten yksityiskohtaisesta käsittelystä ei ole suurta haittaa. Suomenhevosen historia käsitellään sellaisella perusteellisuudella, että lukijalle ei jää epäselväksi hevosen rooli maa- ja metsätaloudessa, liikenteessä, sodassa, urheilussa tai kansanrunoudessa ja taiteessa. Lisäksi teos sisältää hiukan harvemmin esiin nostettuja aiheita, kuten hevoset vuoden 1918 sodassa. Kirja kertoo paitsi suomenhevosen, myös suomalaisen hevoskulttuurin historiasta. Yksityiskohtaisen käsittelyn ansiosta jäin kaipaamaan lisätietoja vain jalostushistoriasta, teollisuuden hevoskuljetustarpeesta ja hevoslotista. Suomenhevosen merkitys tulee historian lisäksi yhtä selväksi nykypäivän kilpaurheilussa, harrastuksissa tai ihmisen henkisen hyvinvoinnin lisääjänä. Suomenhevosesta ja sen historiasta on kerrottu lähes kaikki mahdollinen nykyisen tutkimustiedon valossa.
Teoksen paikka suomenhevoskirjallisuuden kentässä
Kirjan alussa todetaan, kuinka hevosen historia on lähes sivuutettu Suomen historiankirjoituksessa. Tämä on osittain totta. Lähes 450-sivuinen Suomenhevonen-teos perustuu kuitenkin aikaisempaan tutkimukseen ja yleistajuisiin kirjoituksiin, minkä perusteella voidaan sanoa, että kyllä Suomessakin hevosen historiasta jotakin tiedetään.
Suomenhevonen – arjen sankari jatkaa suomenhevosesta kirjoitettujen yleistajuisten tietokirjojen linjaa, mutta aivan näin laajaa yleisesitystä siitä ei ole aikaisemmin tehty. Linjaa ovat aikaisemmin edustaneet esimerkiksi Markku Saastamoisen toimittama Suomenhevonen: Tietokirja (2007) sekä Hannu Pesosen, Olavi Hankimon, Venla Pystysen ja Riikka Pesosen kirja Liinaharja: Suomenhevosen taival (2007). Suomenhevosesta on kirjoittanut myös erityisesti opetusneuvos Ilmari Ojala, jonka uusin kirja on Suomenhevosen jalostusta Kymijoelta Laatokan rannoille: Karjalaisia hevosia ja hevoskasvattajia kahdelta vuosisadalta (2014).
Suomalaisen hevosen historiaa on lisäksi sivuttu esimerkiksi liikenteen ja maatalouden historian tutkimuksissa. Hevoshistorian tutkimuksista mainittakoon Erkki Vettenniemen teos Suomalaisen urheilun synty: Ravisportti 1800-luvulla ja sen vaikutus ihmiskilpailuihin (2008). Myös kulttuuriantropologian puolella Riitta-Marja Leinonen on tutkinut ihmisen ja hevosen suhdetta väitöstutkimuksessaan Palvelijasta terapeutiksi – Ihmisen ja hevosen suhteen muuttuvat kulttuuriset mallit Suomessa (2013).
Kansainvälisessä historiantutkimuksessa hevosta on tutkittu laajemmin. Yksi hevosen merkityksen ensimmäinen selittäjä oli F. M. L. Thompson Nineteenth-Century Horse Sense -artikkelissaan (The Economic History Review 1/1976). 2000-luvulla hevosta ovat tutkineet muun muassa Margaret E. Derry teoksessa Horses in Society: A Story of Animal Breeding and Marketing culture, 1800-1920 (2006), Ann Norton Greene teoksessa Horses at Work: Harnessing Power in Industrial America (2008), Clay McShane & Joel A. Tarr teoksessa The Horse in the City: Living Machines in the Nineteenth Century (2007) sekä Mats Greiff & Susanna Hedenborg toimittamassaan teoksessa I sulky och sadel: Trav- och galoppsportens 1900-talshistoria (2007).
Arjen sankari ja historia
Suomenhevosen juhlakirja on arvokas yleistajuinen teos, joka täyttää tietokirjan vaatimukset erinomaisesti. Teos ei kuitenkaan poista hevosen historian tieteellisen tutkimuksen tarpeellisuutta Suomessa. Suomenhevosen historiasta on parhaillaan valmisteilla uutta tutkimusta. Esimerkiksi kirjoittajan tekeillä oleva väitöskirja tuo uutta tietoa suomalaisen hevosen jalostushistoriasta ja suomenhevosrodun synnystä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Hevoshistoria liittyy yleisempään suuntaukseen, eläinten nostamiseen historiantutkimuksen piiriin niin kansainvälisessä kuin kansallisessa historiankirjoituksessa.
Suomenhevonen -juhlakirja ei tuo kovin paljon uutta tietoa suomenhevosen historiasta. Teos pikemminkin kokoaa yhteen lähes kaiken siitä aikaisemmin kirjoitetun. Laaja tietokirja kuitenkin itsessään herättää huomaamaan hevosen historiallisen merkityksen. Tietokirjassa käydään hevosen historian ohella läpi Suomen – ja osittain maailmankin – historia. Huolellisen käsittelyn saavat osakseen niin laajat metsäsavotat kuin ihmisten liikkuminen paikasta toiseen. Hevonen oli pitkään osa ihmisen arkea – kuten teoksen alaotsikko osuvasti kuvaa – ja kytkeytyi tiiviisti ihmisen toimiin. Arjen sankari on saanut ansaitsemansa juhlakirjan.
Kirjan kerronnan kaari kuvaa, kuinka ihmisen ja hevosen muuttuva suhde on muovannut suomenhevosen työjuhdasta nykypäivän harraste-eläimeksi. Sen monipuolisuus esitetään yleisesti rodun pelastavaksi tekijäksi työhevosen aikakauden päätyttyä jälleenrakennusvuosien jälkeen, jolloin raviurheilu pelasti suomenhevosen. Monen nykyisen suomenhevosen suvusta löytyykin raviratojen Tauno Palo, kuuluisa juoksija Eri-Aaroni. Nykyään suomenhevosia jalostetaan juoksijoiksi, ratsuiksi, työhevosiksi ja pienhevosiksi. Kirjasta välittyy kuitenkin selkeästi, kuinka yksi asia on pysynyt muuttumattomana: hevosen ja ihmisen kumppanuus ei ole katkennut. Suomenhevosella on historia, mutta sillä on myös tulevaisuus, juhlakirja viestittää.
FM Hilja Toivio valmistelee väitöskirjaa aiheesta ”Suomalainen maatiaishevonen ja eurooppalainen puhtaan rodun jalostusteoria 1893-1907” Historian oppiaineessa Tampereen yliopiston Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä.