Filosofian maisteri Veli Pekka Toropaisen väitöskirja
”Päättäväiset porvarskat. Turun johtavan porvariston naisten toimijuus vuosina 1623–1670″ tarkastettiin Turun yliopistossa lauantaina 14.5.2016. Vastaväittäjänä toimi professori Marko Lamberg (Tukholman yliopisto, Ruotsi) ja kustoksena professori Kirsi Vainio-Korhonen.
Naisilta tulee kieltää kaupankäynti, sillä he ovat yleensä yksinkertaisia. Heitä on helppo huijata heidän itsensä ja heidän miestensä vahingoksi, sillä heillä ei ole taitoa tai kokemusta pitää puoliaan. Näin kuvasi valtaneuvos, Turun hovioikeuden asessori ja Suomen laamanni Claes Rålamb kauppaa käyviä naisia muistiossaan vuonna 1679.
Hän totesi kuitenkin myös, että Toisaalta on olemassa osaavia ja ymmärtäväisiä naisia, jotka hoitavat kauppansa yhtä hyvin tai paremmin kuin miehet. Tällaiset naiset edistävät sekä oman taloutensa että valtakunnan parasta ja heidän tulee siksi saada harjoittaa ammattiaan.
Rålambin muistio kuvaa sitä kaksijakoisuutta, joka oli 1600-luvulla vallalla naisten toimijuuden suhteen. Toisaalta porvarisnaisen ei olisi tullut antaa toimia itsenäisesti, mutta samaan aikaan häneltä vaadittiin panosta oman taloutensa hyvinvoinnin turvaamisessa.
Aikalaismielipiteiden lisäksi myös myöhempien vuosisatojen historioitsijat ovat vaikuttaneet tutkimusaiheidensa valinnoilla kuvaamme nähdä 1600-luvun porvarisnaiset. Esimerkiksi Carl von Bonsdorffin vuonna 1894 julkaistussa kaksiosaisessa, yli 1300 sivua käsittävässä teoksessa Åbo stads historia under sjuttonde seklet, turkulaisten 1600-luvun porvarisnaisten historia on tiivistetty vajaaseen kolmeen sivuun, joiden tärkein viesti liittyy seuraaviin lauseisiin:
Lopuksi on vielä mainittava joku sananen naisten asemasta elinkeinoelämässä. Naisen paikka oli kotona ja hänen oikea elämäntehtävänsä oli hoitaa kotiaskareita. Moni nainen joutui kuitenkin ottamaan sellaisia töitä, jotka oli varattu miehille. Tällainen kauppatoiminta oli kuitenkin pääsääntöisesti tilapäistä. Se jatkui vain niin kauan, että joku perheen pojista saattoi ottaa pesän hallinnan itselleen, tai leski avioitui tai antoi kaupan hallinnan jollain muulla tapaa vahvemman sukupuolen edustajalle.
Historiantutkimus on perinteisesti keskittynyt miesten historiaan ja sen tutkimuskohteena ovat olleet hallitsijat, sodat ja yhteiskunnan viralliset instituutiot. Lainkäytön näkökulmasta vain miehet ovat olleet oikeudellisesti päteviä osallistumaan päätöksentekoprosessiin. Yksityistä elämänpiiriä, kotia ja perhettä ei ole yleensä pidetty kiinnostavana tutkimuskohteena ja siksi niiden puitteissa toimineet naiset ovat jääneet vähälle huomiolle. Naisten toimijuus on lisäksi vaikeasti hahmotettavissa, ja vaatii erityyppistä lähteiden lukutaitoa.
Viimeksi mainittuun 1990- ja 2000- luvun historiankirjoituksessa esitettyyn näkemykseen naisten esiintymisestä lähteissä voidaan suhtautua varauksella. Porvarisnaiset esiintyvät 1600-luvulla jatkuvasti Turun kaupungin asiakirjoissa. Yksittäisissä oikeusjutuissa tulee esiin heidän vahva minäkuvansa taitona käyttää oikeutta hyväkseen muuttuvin toimintastrategioin. Selvitän näiden lähteiden kautta väitöstutkimuksessani sitä, miten 1600-luvun johtavan porvariston naiset kokivat asemansa ja miten he toteuttivat itseään perheissään ja porvarisyhteisössään. Riittikö heille todella kodinhoito?
Julkisessa keskustelussa halutaan nykyisin usein nähdä entisaikojen sukupuolikäsitykset yksiselitteisinä. Jos voidaan ajatella, että käsitys miehistä ja naisista on joskus ollut selvä ja ehdoton, voidaan korostaa nykyistä moniulotteisuutta ja moniarvoisuutta joko hyvässä tai pahassa.
Naisten vallan ”todellisuudesta” uuden ajan alussa on käyty pitkään keskustelua, mutta se on ollut nyky-yhteiskunnan arvojen värittämää. Tässä keskustelussa on luotu kuva naisten vallan merkityksettömyydestä. Uuden ajan alussa kaikki valta ja kaikki toiminnan mahdollisuudet tulivat kuitenkin tavalla tai toisella suvun, perheen ja muun lähipiirin kautta, oli kyseessä sitten kuningatar tai porvarisvaimo.
Myös naisten oletettiin yhteiskunnallisesta taustastaan riippuen käyttävän valtaa, edustavan kotitalouksiaan, perheitään ja yrityksiään ulospäin sekä tekevän suunnitelmia ja valintoja talouden suhteen. Mitään tasa-arvoa tällaisessa yhteiskunnassa ei ollut, sillä ihmiset olivat jo sosiaalisilta lähtökohdiltaan eriarvoisia sekä ajan ideaaleissa että käytännöissä. Molemmilla sukupuolilla oli kuitenkin monissa asioissa kotitalouden sisällä melko pitkälle ulottuva yhtäläinen oikeus.
Lait, asetukset ja opit säätelivät uuden ajan alun naisten arkea ja elämää. Velvollisuudet, toimintamahdollisuudet, auktoriteetit ja hierarkiat muodostettiin eri lailla eri piireissä, mutta yhteistä niille oli kuitenkin se, etteivät ne olleet jäykkiä, muuttumattomia ja automaattisia kategorioita, joihin ihmiset joutuivat mahduttamaan toiveensa, toimensa ja lopulta itsensä. Lakitekstit ja opetukset muokkasivat ja toisinaan suoraan määrittelivätkin ihmisten toimintamahdollisuuksia ja ajatusmaailmaa. Perheen sisällä valtasuhteita kuitenkin leimasi pikemminkin neuvottelu, joustavuus ja jatkuva uudelleenarviointi. Muodollisia seikkoja ei aina noudatettu tiukasti, varsinkin kun kyseessä olivat perheen sisäinen työnjako ja päätösvalta. Oikeus oli 1600-luvun lopulle saakka suurelta osin joko sukujen oikeutta, tapaoikeutta, vallankäyttöä tai moraalia ja siksi nainenkin saattoi esiintyä oikeudessa suhteellisen vapaasti.
Työssäni nousevat keskiöön kysymykset siitä, millainen asema porvarisnaisilla oli turkulaisessa paikallisyhteisössä, miten lait ja säädökset sekä tavat ohjailivat ja rajoittivat heidän toimintaansa. Keskeinen kysymys on myös se, miten naiset käyttivät mahdollisuutensa ja millaisia keinoja he löysivät itsensä toteuttamiseen ja elantonsa hankkimiseen. Oliko naisten pakko hankkia elantonsa kodin ulkopuolella, vai osoittiko heidän toimintansa vapautta muokata omaa päivittäistä elämää? Kysymys on keskeinen, sillä siihen kiteytyy ajatus naisten toimijuuden syistä ja perusteista.
Tutkimuksen siirtyminen naisten oikeudellisen aseman pohdinnasta eri elämänalojen ja yhteiskuntaryhmien tarkasteluun on tuonut monisärmäisemmän kuvan menneisyyden maailmasta. Lakien näkökulmasta on näyttänyt siltä, ettei naisilla ollut menneisyydessä valtaa lainkaan. Historioitsijat ovat kerran toisensa jälkeen joutuneet pohtimaan toimijoiden ja heitä määrittelevien rakenteiden välistä suhdetta. Kun korostetaan naisten vaikutusta heidän omaan elämäänsä, ei tule unohtaa myöskään heidän toimintaansa rajoittaneita hierarkioita.
Turkulaista porvarisvaimoa kuvattiin 1600-luvulla Raamatun vertauskuvin viiniköynnökseksi miehen talon ympärillä ja lapsia öljypuun oksiksi hänen pöytänsä ympärillä. Kuningas Salomonia siteeraten todettiin, että talot ja maat perittiin vanhemmilta, mutta viisas vaimo saatiin Jumalalta. Avioliittoa ei saanut solmia pakosta, vaan siihen tuli kuulua iloa ja tyytyväisyyttä puolisoiden välillä. Näiden velvollisuutena oli siittää ja kasvattaa lapsia Herran kurissa ja nuhteessa. Lapsia tuli tukea heidän nuoruudessaan kuin herkkiä taimia, jotta he kukoistaisivat Herran puutarhassa kuin oliivipuut, palmut ja Libanonin setrit, ja heistä kasvaisi hengellisen ja maallisen säädyn uusia jäseniä. Jumalan tahdon mukaisesti isännän ja emännän oli pidettävä huolta myös siitä, että palvelusväki eli kunniallisesti jumalanpelossa.
Ruotsin valtakunta oli 1600-luvulla valtion ja kirkon yhteen sulautuma, luterilainen teokratia, jossa puhdasoppinen kirkko oikeutti maallisen vallan ja ohjasi ihmisiä oikeaan elämään. Uskonpuhdistus oli nostanut avioliiton erityisasemaan määrittelemällä sen ihanteeksi. Avioliitto liittyi myös keskusvallan vahvistamiseen sukuvallan kustannuksella. Kruunu tarvitsi varoja valtakunnan laajentumiseen ja perheestä muodostui tuotannon perusyksikkö, joka ruokki sen tarpeita.
Avioliitto oli uuden ajan alussa sosiaalisten verkostojen huipentuma, johon liittyi omaisuuden hallinnan siirtäminen biologiselta perheeltä toiselle. Avioliitossa tuli seurata Jumalan luomaa järjestystä, jossa mies oli perheen pää ja hänellä oli ehdoton valta kodin seinien sisällä. Perheen pään tuli hallita, ohjata ja kurittaa muita taloutensa jäseniä. Vaikka luterilaiset Katekismukset korostivat naisten vaatimattomuutta, hiljaisuutta, nöyryyttä käytöksessä sekä puheissa että vaatetuksessa, tuli emäntien osata myös komentaa ja johtaa talouttaan. Ja sitä paitsi, leskenä turkulainen porvarisnainen asettui käyttämään isännänvaltaa.
Hierarkkisessa yhteisössä ydinperhe oli keskeinen toimija. Sillä oli monia funktioita tuotannosta lasten kasvatukseen ja sairaista huolehtimiseen. Pohjoismaisen avioliiton perustan mukaan molempien puolisoiden tuli hallita ja voida käyttää hyväkseen perheen yhteistä omaisuutta. Vaimon tuli kunnioittaa aviomiestään ja isäntäänsä kaikin tavoin, sekä pöydässä että vuoteessa, eikä aiheuttaa tälle millään muotoa harmeja. Miehen tuli tätä vastaan kunnioittaa vaimoaan emäntänään ja hankkia tälle kaikkea, mitä tämä tarvitsi taloudessa. Mies ei saanut pitää muita naisia tai pahoinpidellä vaimoaan. Porvariston avioliittoon kuului myös rakkaus, jonka oli sytyttävä puolisoiden välille jo ennen kihlautumista. Käytännössä avioliitto muotoutui varallisuuden, puolisoiden pesään tuoman omaisuuden, sukulaisuussuhteiden, iän, osaamisen ja henkilökohtaisten ominaisuuksien määrittelemiin muotoihin.
Avioliitto oli varhaismodernina aikana yhteiskunnan hyväksymä julkinen tila, jota edellytettiin perimyksen kannalta. Sukupuolittuneen työnjaon kulttuurissa kotitalouden jäsenten selviytyminen oli kummankin puolison työpanoksesta riippuvaa. Porvarisvaimojen ensisijainen työkenttä oli koti, mutta heillä ei vielä 1600-luvulla ollut niin paljon kotitalouden hoitoon liittyviä tehtäviä, etteivät he olisi ennättäneet osallistua kodin ulkopuolella tapahtuvaan perheen elannon hankkimiseen. Itse asiassa kotitöiden parissa aikansa viettävän vaimon ideaalikuva syntyi Euroopassa jo 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alussa, mutta Ruotsin valtakunnassa tämä ideaali alkoi toteutua vasta seuraavilla vuosisadoilla. Luterilaisuus tosin sitoi naisen kotiin antamalla lasten kristillisen kasvatuksen pitkälti äitien huoleksi.
Vaikka avioliitto oli ihanne, johon jokaisen tuli pyrkiä, oli turkulaisessa yhteisössä jatkuvasti naisia, jotka eivät olleet avioliitossa. Sopivan puolison löytymistä saattoi joutua odottamaan. Lesket olivat menettäneet puolisonsa, ja mikäli he eivät avioituneet uudelleen, he elivät lopun elämänsä parisuhteen ulkopuolella. Joukossa oli myös mahtiporvareiden tyttäriä, jotka eivät avioituneet koskaan ja elivät siten naimattoman naisen elämää. Jokainen nainen pyrki edistämään perheensä ja omaa taloudellista etua turvatakseen toimeentulon ja vanhuuden turvan.
Naimaton nainen oli iästään ja yhteiskunnallisesta asemastaan riippumatta juridisesti vajaavaltainen ja yleensä miespuolisen sukulaisensa holhouksen alainen. Solmiessaan avioliiton nainen vapautui holhouksenalaisuudesta, mutta aviomies oli oikeudessa hänen edusmiehensä. Leskinainen puolestaan oli sekä oikeutettu että usein myös velvoitettu edustamaan itseään oikeus- ja talousasioissa. Esimodernissa yhteiskunnassa oikeus ei kuitenkaan tunnistanut nykyiseen tapaan yksilöiden autonomisia oikeuksia, vaan hänen asemaansa tarkasteltiin suhteessa yhteiskuntaryhmään ja kotitalouteen, joiden jäsen hän oli.
Turun raati pyrki tuomaan pöytäkirjoissaan esiin kauppiasyhteisön aseman. Yksittäinen porvarisnainenkin oli tällöin tärkeä, ja hänen kuulumistaan porvaristoon korostettiin. Kysymys ei ollut vain yhteisöstä ja yksilöstä, vaan myös kauppiaseliitin omaisuudesta, jota oli myös naisten hallussa. Yksilö ei ollut ensisijainen solmittaessa suhteita tai punnittaessa niiden luotettavuutta, vaan perheen yrityksen maine.
Kauppiaan kunniallisen lesken ja tämän omaisuuden kuulumista kaupunkiyhteisöön korostettiin erityisesti silloin, kun tämä oli avioitunut uudelleen kauppaa harjoittavan porvariston ulkopuolelle. Porvarisvaimo voitiin esittää kauppiasmiehensä leskenä ja vasta toiseksi uuden porvaristoon kuulumattoman miehensä puolisona. Raati korosti tällä sitä, että naisen omaisuus oli lähtöisin hänen kauppiasisältään, kauppiasmieheltään ja häneltä itseltään. Kauppiaslesken korostunut kiinnittäminen porvaristoon suojeli hänen omien lastensa oikeutta porvarisammatilla hankittuun omaisuuteen, joka jäi perheen kaupankäynnin perustaksi jatkossa.
Porvarisleskien retoriikka aviomiehen kuoleman jälkeen siitä, että he joutuivat luovuttanut kaiken omaisuutensa ja että heille jäi haltuunsa vain isättömiä lapsia, kertoi isännättömän talouden kohtaamista erityisistä vaikeuksista. Raati korosti lausunnossaan porvarisvaimojen kunniallisuutta ja sitä, että he olivat joutuneet onnettomuuteen ilman omaa syytään. Raadin myöntämät helpotukset velkojenmaksuun estivät leskiä joutumasta kokonaan mieron tielle lastensa kanssa. Porvariyhteisön kunniallista jäsentä siis pyrittiin auttamaan ainakin silloin, kun hän joutui ilman omaa syytään turmioon.
Osa naisten käyttämää retoriikkaa oli vedota jonkun muun hyväksi kuin itsensä. Äideille oli luonnollista vedota lastensa tulevaisuuteen ja omaisuuteen. Naiset eivät juuri koskaan vedonneet vain omasta puolestaan, vaan he käyttivät välittäjän roolia hakemuksissaan ja anomuksissaan. Ehdoton enemmistö tällaisia anomuksia tehneistä naisista oli leskiä. He esittivät itsensä rutiköyhinä ja velkojien ahdistelemina ja lapsensa pieninä, sairaina ja isättöminä. Todellisuudessa heidän asemansa oli vain harvoin näin kurja, vaikka se sellaiseksi esitettiinkin. Nämä hakemukset osoittavat myös sen, etteivät naiset olleet pelkästään passiivisia lenkkejä miesten maailmassa. Anomustensa kautta he saivat henkilökohtaisen yksilöllisen äänensä kuuluville valtaapitäville.
Erityisesti silloin, kun perheen vaimo ei ollut aktiivisesti mukana kauppatoimissa miehensä eläessä, hänellä saattoi olla ongelmia saada edes selvitettyä, mikä pesän todellinen taloudellinen tilanne oli. Kauppatoimiin osallistuminen mahdollisti informaation kulun, jolloin vaimokin oli perillä miehensä kauppasuhteista, joiden kautta hän sai tarvittavat tiedot taloudellisesta asemastaan. Toisinaan leski joutui tunnustamaan, ettei hän tiennyt miehensä kauppatoimista mitään eikä hän ollut selvillä perheen kauppakirjanpidon tilasta tai sisällöstä. Vakaakin talous järkkyi, kun velkojat halusivat varmistaa saamisensa perheenisän kuoltua. Oli lesken etu, jos perhe oli toiminut miehen eläessä siten, että sen katsottiin olevan arvollinen saamaan sukulaisten ja porvariyhteisön tuki. Suoranainen oman edun tavoittelu saattoi jättää perheen asemaan, jossa halukkaita puolustajia ei löytynyt. Ilmeisesti juuri siksi oman edun liioiteltu tavoittelu esiintyy asiakirjoissa vain harvoin ja sitä pyrittiin suitsimaan tulevaisuutta ajatellen. Poikkeuksiakin toki esiintyi, mutta tällöin asianosaiselle huomautettiin sopimattomasta käytöksestä muita kohtaan.
Porvarisvaimojen ja leskien oikeutta kauppatoimiin ei kyseenalaistettu oikeuspöytäkirjojen mukaan millään lailla, vaan niitä pidettiin itsestään selvinä. Gertrud Joppin sanoin eräälle laivurille voidaan todeta porvarskojen toteuttaneen tahtoaan perheissä ja paikallisyhteisössä niin halutessaan:
Sinä kirjoitat kyllä paljon sellaista kirjaasi, josta minä tai mieheni emme tiedä mitään. Jos sinä olisit puhunut minulle ja saanut minulta luvan lähettää tavarat minun poikani mukana, maksaisin minä sinulle sinun vahinkosi, mutta nyt saat periä sen pojalta itseltään.