Nils Nordenskiöld, suomalaisen mineralogian uranuurtaja ja eurooppalainen tiedemies

Käsittelen artikkelissani valtioneuvos Nils Gustaf Nordenskiöldin merkitystä Suomen tieteenhistorian kentässä etenkin mineralogian ja vuoritieteen näkökulmasta katsottuna sekä esittelen hänen eurooppalaisia tutkijayhteyksiään. Jo omana aikanaan Nordenskiöldiä pidettiin eniten matkustaneena suomalaisena, ja sellainen hän epäilemättä olikin: jo 1820-luvun alusta lähtien hän aivan viimeisiin elinvuosiinsa saakka oli jatkuvasti liikekannalla ja matkoilla paitsi kotimaassaan myös Venäjällä ja Euroopassa, erityisesti Englannissa, jonka koki itselleen läheisimmäksi maaksi. Artikkelin alussa selvitän Nordenskiöldin perhe- ja sukutaustaa, joilla oli olennainen merkitys hänen uranvalintansa kannalta.

Tutkimusprojektini Nils Nordenskiöldistä tieteenhistorialliselta kannalta on alkanut vuoden 2016 alkupuolella; siitä syystä useita kysymyksiä jää vielä vastaamatta tai epäselväksi.

Mineralogiaa, vuoritiedettä ja alkemiaa1

Nordenskiöldien kiinnostuksella mineralogiaan ja vuoritieteeseen oli pitkät perinteet. Jo 1600-luvun lopussa Suomeen Ruotsin Upplannista muuttaneen Johan Norbergin mainitaan opiskelleen Uppsalassa vuoritiedettä ja taloustiedettä; erityisen kiinnostunut hän oli mineraaleista ja ”järkevästä” maanviljelyksestä. Ruotsissahan kaivostoiminnalla ja vuoritieteellä oli vuosisataiset perinteet, joilla oli omat heijastusvaikutuksensa Suomeenkin, syntyihän Suomeen useita merkittäviä rautaruukkeja 1600-luvulta lähtien nimenomaan ruotsalaisen takkiraudan takomista varten2. Malminetsintä ja kaivostoiminta oli Suomessa vielä pitkään vähäistä.3

Isonvihan ja sitä seuranneen ruton leviämisen seurauksena Johan Norberg pakeni Ruotsiin eikä enää palannut Suomeen. Kaksi hänen pojistaan, Anders Johan ja Carl Fredrik, asettuivat sittemmin asumaan Suomeen ja ryhtyivät käyttämään nimestään muotoa Nordenberg. Ruotsissa viettämänsä kymmenen vuoden aikana he molemmat olivat opiskelleet Uppsalassa matematiikkaa ja luonnontieteitä, jonka jälkeen siirtyivät Tukholmaan Kuninkaalliseen Linnoituskuntaan. Uudenkaupungin rauhan 1721 jälkeen heidät määrättiin palaamaan Suomeen osallistumaan mm. Venäjän ja Ruotsin välisen rajalinjan kartoittamiseen. Ansioitumisesta linnoitustöissä heidät molemmat aateloitiin 1751 ja vuodesta 1755 lähtien he käyttivät sukunimestään muotoa Nordenskiöld.

Nordenskiöldien suku jatkui pelkästään Carl Fredrikin (1702–1779) kautta: hänen ja Hedvig Märta Ramsayn 17 lapsesta aikuisiksi kasvoi 12 jälkeläistä. Carl Fredrik oli perimänsä Mäntsälän Frugårdin kartanon isäntänä oiva tuolloisen hyödyn aikakauden ilmentymä: hänen kartanonsa olivat eräänlaisia mallitiloja, joiden puutarhoihin hän omin käsin istutti paitsi eksoottisiakin kasvilajeja myös perunaa ollen ilmeisesti ensimmäisiä perunanviljelijöitä Suomessa. Kasvinviljelyn ohella C. F. Nordenskiöld harrasti kokeellista fysiikkaa ja myöhemmällä iällään myös raamatun tutkimusta sekä kiinnostui mystiikastakin, erityisesti ruotsalaisen Emmanuel Swedenborgin opeista. Mahdollista ja todennäköistä on, että Nordenskiöld oli tutustunut Swedenborgiin Ruotsin tiedeakatemiassa, jonka jäseniä he molemmat olivat. Carl Fredrikin kiinnostus Swedenborgin oppeihin siirtyi myös seuraaville sukupolville ja mm. myös Nils Nordenskiöldille.

Se, että ajattelun valtasuuntaus synnyttää ennen pitkää vastasuuntauksen, on historiassa yleinen ilmiö. Niinpä järkeä, tietoa ja hyötyä korostanut hyödyn aikakausi tuotti 1700-luvun loppupuolella vastareaktion, jota parhaiten voinee kuvata Rafael Koskimiehen sanoin: ”Valistuksen ja oikeaoppisuuden vuosisataan sisältyy eräitä ilmiöitä, joita ehkä liiankin suoraviivaisesti ja kielteisesti voisi nimittää ihmishengen harhateiksi. Uskonto osoitti taipumusta muuttua mystiikaksi, tiede salaopeiksi, fysiikka metafysiikaksi, kemia alkemiaksi ja loogillinen todistelu hillittömiksi kuvitteluiksi.”⁴

Alkemiasta oli ollut kiinnostunut muutamia aikoja Frugårdissa asunut Carl Fredrikin veli Otto Magnus, mutta kuuluisin suomalainen alkemisti on kuitenkin August Nordenskiöld (1754-1792), yksi Carl Fredrikin pojista. Kuten alkemistien kohdalla yleensäkin oli laita, opiskeli August kemiaa ja sen yhteydessä mineralogiaa Turun akatemiassa ja väitteli sittemmin ”tinan ja sen malmien ominaisuuksista”. Sittemmin hänestä tuli lähes fanaattinen alkemisti ja hän jopa sai eräänlaisen virallisen hovialkemistin aseman Kustaa III:n suojeluksessa. Kun tuloksia ei alkanut syntyä, alkoi kuninkaan suosio hiipua. Augustin elämä päättyi 1792 kaukaisessa Sierra Leonessa, jonne hän oli lähtenyt englantilaisen retkikunnan kanssa perustamaan siirtokuntaa vapautetuille neekeriorjille.

Carl Fredrikin kuoleman jälkeen Frugårdin kartano siirtyi hänen pojalleen linnoitusupseeri Adolf Gustaf Nordenskiöldille (1745-1821), jonka aikana kartanon luonnontieteellis-historiallinen kirjasto laajeni huomattavasti. Lisäksi hänen aikanaan kartanon yhteyteen perustettiin oma kalkkilouhos sekä tehtiin valtaus läheiselle Osmankalliolle rautamalmin louhimiseksi. Etenkin kalkkilouhoksen perustaminen tuki Nordenskiöldien mineralogian harrastusta: kalkkikiven yhteydessä on usein mineraaleja kauniina kiteinä. Kartanon kivikokoelma alkoi kasvaa.

Ruotsin ja Venäjän vuosina 1808-1809 käymän sodan (”Suomen sota”) seurauksena Suomi siirtyi suuriruhtinaskuntana osaksi Venäjän keisarikuntaa. Rajan syntyminen Suomen ja Ruotsin välille merkitsi myös Nordenskiöldien joutumista kahden puolen uutta rajaa: Carl Fredrikin pojista Otto Henrik oli luonut merkittävän uran Ruotsin merivoimien palveluksessa amiraalina ja perustanut perheen Ruotsissa, jonne piti myös parempana jäädä. Hänen veljensä Frugårdin Adolf Gustafin pojista kaksi oli rajan syntyessä Ruotsissa, joista toinen palasi Suomeen ja toinen, meriupseerin uralla ollut Otto Gustaf, teki sittemmin vaikean päätöksen jäädä Ruotsiin.5

Venäläiset mesenaatit

Suomen muuttuminen Venäjän keisarikunnan alaiseksi sisäisesti itsehallinnolliseksi suuriruhtinaskunnaksi merkitsi Suomen oman keskushallintojärjestelmän syntymistä ja uusien virkapaikkojen syntymistä runsain määrin. Tästä syystä Frugårdin Adolf Gustaf toivoi poikansa Nilsin (s. 1792) ryhtyvän ylioppilaaksi tultuaan 1811 opiskelemaan Turun akatemiassa lakitiedettä päämääränä päästä sittemmin yhteen uusista suuriruhtinaskuntaan perustetuista viroista. Isän tahtoa oli noudatettava ja Nils Nordenskiöld suoritti sittemmin lakitutkinnon ja auskultoi Turun hovioikeudessa. Hänen todellinen kiinnostuksenkohteensa oli kuitenkin toisaalla – mineralogiassa, jota hän oli opintojensa ohella harrastanut akatemian kemian professori Johan Gaddin johdolla.

Nils Nordenskiöldin tulevan mineralogin uran kannalta erittäin merkittävää oli tutustuminen 1810 Suomen kenraalikuvernööriksi tulleeseen kreivi Fabian Steinheiliin, joka oli intohimoinen harrastajamineralogi. Voitaneen olettaa professori Gaddin myötävaikuttaneen siihen, että Nils Nordenskiöldin tehtyä jo 1815 menestyksekkään tutkimusmatkan Paraisten kalkkilöydöksille6 tämä tuli esitellyksi kenraalikuvernööri Steinheilille sekä kreivi Nikolai Rumjantseville, joka oli suomalaistenkin arvostama tieteen ja taiteen mesenaatti. Välittömänä seurauksena tästä tarjoutui Rumjantsev kustantamaan Nils Nordenskiöldille mahdollisuuden tehdä tutkimusmatka Ruotsin vuoristoalueille (1816). Lakitiede sai jäädä, ja Nordenskiöld sai isältään luvan siirtyä mineralogian ja vuoritieteen pariin ja suorittaa vuoritutkinto Uppsalassa.7

Nordenskiöld ja Berzelius

Ennen Uppsalaan siirtymistään Nils Nordenskiöld opiskeli lukuvuoden Tukholmassa Ruotsin kuuluisimman kemistin J. J. Berzeliuksen (1779-1848) johdolla. Heidän tuolloin syntynyt ystävyytensä säilyi koko elämän ajan, kuten heidän kirjeenvaihtonsa8 todistaa. Berzeliuksen merkitystä Nordenskiöldin uran kannalta ei voi aliarvioida. Berzeliuksen luona kävivät opissa monet kuuluisaksi tulleet eurooppalaiset kemistit ja mineralogit, jotka viettivät hänen luonaan useita kuukausia tai jopa kokonaisen vuoden; Nordenskiöldin saama oppi oli siis epäilemättä oman aikansa parasta mahdollista. Kenties Berzeliuksen esimerkki vaikutti myös Nordenskiöldin matkustusinnokkuuteen – Berzelius itse oli varsin innokas matkustamaan ja hänellä oli laaja tuttavapiiri ympäri Eurooppaa.9 Henkilökohtaisten tapaamisten merkitystä ei voi aliarvioida etenkään kyseisenä aikakautena, jolloin tutkimuksia ilmestyi painettuna vain harvoin ja paras keino olla perillä uusista löydöistä ja teorioista oli tavata muita tutkijoita henkilökohtaisesti.

Berzeliuksen laboratoriossa viettämänään aikana Nordenskiöld keskittyi ahkerasti mineraalien analyysiin. Erään Frugårdista löytämänsä mineraalin hän nimesi mesenaattinsa ruhtinas Rumjatsovin mukaan romanzoviitiksi, jonka kuvauksen hän lähetti Pietarin tiedeakatemialle. Akatemia kutsui hänet kirjeenvaihtajajäsenekseen keväällä 1819 saatuaan ja julkaistuaan em. mineraalin kuvauksen sekä vastaanotettuaan Nordenskiöldin lähettämän valikoiman suomalaisia ja ruotsalaisia mineraaleja.10

Kesän 1817 alussa Uppsalassa suorittamansa vuoritutkinnon jälkeen Nordenskiöld joutui palaamaan Turkuun pohtimaan tulevaisuudensuunnitelmiaan. Suuriruhtinaskunnan vuorilaitoksen järjestämistä vasta suunniteltiin eikä virkoja vielä ollut tarjolla. Nordenskiöldin apuun riensi jälleen kenraalikuvernööri Steinheil, jonka kanssa Nordenskiöld oli Turkuun paluunsa jälkeen paljon tekemisissä: Steinheil hankki keisarilta Nordenskiöldille rahoituksen pitkää ulkomaanmatkaa varten, jonka aikana tämän oli perehdyttävä eri maiden kaivostoimintaan ja tutustuttava aikansa merkittävimpiin kemian, mineralogian ja vuoritieteen tutkijoihin. Syksyllä 1818 keisari myönsi Nordenskiöldille vuorimestarin arvon sekä rahoituksen tämän jo aloittaman mineralogian oppikirjan loppuunsaattamiseksi ja edellä mainitun ulkomaanmatkan tekemiseksi.

Käytännössä Nordenskiöld vietti Ruotsissa koko vuoden 1819, jonka aikana hän paitsi työskenteli ahkerasti Berzeliuksen laboratoriossa, opiskeli ahkerasti myös kieliä. Nordenskiöldin ulkomaankiertue Ruotsista eteenpäin käynnistyi syyskuun 1820 alussa11: matka kulki Saksan ja Ranskan kautta Iso-Britanniaan ja kesti lähes kolme vuotta. Juuri ennen matkan alkua ilmestyi hänen kirjoittamansa Suomen ensimmäinen mineralogian oppikirja Bidrag till närmare kännedom af Finlands mineralier och geognosie. Häfte 1 (Stockholm 1820).

Saksassa tärkeä vierailukohde oli 1770-luvulla perustettu Freibergin vuoriakatemia, jossa Nordenskiöld työskenteli sekä tutustui alueen kaivos- ja sulatustoimintaan talven 1820-1821 aikana. Geologian kehitys tieteenalana keskittyi 1700-luvulta lähtien vahvasti juuri Freibergiin sekä toisaalta myös Skotlantiin, jonne Nordenskiöldinkin matka ennen pitkää jatkui.

Saksan matkansa aikana Nordenskiöld tapasi siellä myös vanhan tuttavansa Turusta John Julinin, apteekkarin ja kemian sekä mineraalien harrastajan, joka myös oli ollut Tukholmassa Berzeliuksen opissa. Pian tämän jälkeen Julin osti Pohjan pitäjässä sijaitsevat Fiskarsin laajat kaivos- ja ruukkialueet, mikä suuresti ilahdutti Nordenskiöldiä, ”koska nyt ruukinomistajien keskuudessa on edes yksi, joka tuntee minut”.12 Freibergistä Nordenskiöldin matka jatkui Berliiniin, jossa eniten aikaa kului Kuninkaallisen mineraalikabinetin merkittävän mineraalikokoelman läpikäymiseen.13 Berliinistä Nordenskiöld siirtyi Pariisiin, jossa hän viipyi kesään 1822 saakka ja ilmeisesti osallistui siellä samana vuonna Pariisin Kansallisen Luonnonhistoriallisen museon mineralogian professoriksi tulleen Alexandre Brongiartin toukokuussa järjestämiin ”geologisiin promenaadeihin”, joiden aikana tutustuttiin Pariisia ympäröivän alueen geologiaan.14 Pariisissa hän tapasi myös kemistikollegansa P. A. Bonsdorffin, joka jatkoi sieltä matkaa Berliiniin Nordenskiöldin suunnatessa Lontooseen.15

Englannissa ja Skotlannissa Nordenskiöld viipyi yli vuoden siitä huolimatta, että sai jo heti Lontooseen saavuttuaan kesällä 1822 ennakkotiedon, että hänet tultaisiin nimittämään Suomen uuden vuorilaitoksen yli-intendentiksi Berzeliuksen ja kenraalikuvernööri Steinheilin suosittelemina. Steinheil kiirehti Nordenskiöldin kotiinpaluuta, mutta tämä ei voinut jättää matkaansa kesken vaan palaamisen sijaan anoi vielä lisämäärärahaa sen jatkamiseen. Rahoitus myönnettiinkin: hän sai Lontooseen vuoden 1823 alussa tiedon, että senaatti oli päättänyt esittää Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen 12 000 ruplan lisämäärärahaa Nordenskiöldin matkakustannuksiin, ”jotta voisi saada mahdollisuuden päättää opintonsa käytännöllisessä vuoritieteessä ja erityisissä teollisuudenaloissa, joista maa voisi erityisesti hyötyä”.16 Kotimaahan Nordenskiöld palasi vasta vuoden 1823 lopussa.

Tämän monivuotisen matkansa aikana Nordenskiöldin solmimiin tuttavuuksiin kuuluivat Berzeliuksen opissa olleet saksalaiset mineralogit E. Mitscherlich ja Gustav Rose, Friedrich Tamnau, pankkiiri ja huomattava mineralogi ja mineraalien keräilijä, joka elinaikanaan kokosi erittäin laajan mineraalien yksityiskokoelman sekä Englannissa John Taylor, jolta sai useita suosituskirjeitä matkansa varrelle sekä neuvoja, mihin alueisiin kannattaisi tutustua.17 Varsinaiselta ammatiltaan Taylor oli kaivosinsinööri, mutta samalla tiedemies, joka jo 1825 kutsuttiin Royal Societyn (1660 perustettu Royal Society for Improving Natural Knowledge) jäseneksi ja oli British Association for the Advancement of Sciences perustajajäseniä (1831, nykyään British Science Association, BA).18 Erittäin todennäköisesti Nordenskiöld tutustui Englannissa myös ikätoveriinsa Roderick Murchisoniin, josta sittemmin tuli yksi huomattavimpia englantilaisia geologeja ja BA:n puheenjohtaja 1846-1847.  Vuodesta 1847 lähtien myös Nordenskiöld sai vuosittain kutsut osallistua yhdistyksen vuosikokouksiin. BA:n kirjeenvaihtajajäseneksi Nordenskiöld kutsuttiin 1861 yhdistyksen Manchesterin kokouksessa.19

Mitscherlich oli Nordenskiöldin matkan aikana vuoden 1821 alussa työskentelemässä Berzeliuksen laboratoriossa – hänelle samoin kuin Roselle oli luvattu professuuri sen jälkeen, kun he olisivat käyneet Berzeliuksen opissa Tukholmassa; myös tämä osoittanee Berzeliuksen merkittävän aseman aikakautensa kemistien ja mineralogien keskuudessa. Berzeliuksen luona työskennellessään Mitscherlich keskittyi nimenomaan kristallien mittaamiseen ja sittemmin työskentelyä niiden parissa jatkettuaan vakuuttui kristallien isomorfismista eli siitä, että mineraaleilla voi samasta kidemuodosta huolimatta olla vaihteleva koostumus. Nordenskiöldin oleskellessa Berliinissä halusi Berzelius välttämättä tietää, mitä mieltä kidetieteen perustaja, vanha professori René-Just Haüy oli Mitscherlitchin tuolloin vielä alustavista mutta monien hyväksymistä tutkimustuloksista, ja kehotti Nordenskiöldiä keskustelemaan asiasta Haüyn kanssa. Nordenskiöld vastasi, ettei ollut ajatellut kiusata vanhaa haudan partaalla olevaa miestä moisella keskustelunaiheella, mutta Haüy oli itse heti ensimmäiseksi hänen vierailunsa aluksi ottanut asian puheeksi: hänen ilmeensä oli synkistynyt ja hän oli latonut esiin kaikki virheet, jotka katsoi Mitscherlitchin tehneen.20

Kaiken kaikkiaan Nordenskiöldin edellä kuvattu matka oli hänen kannaltaan hyvin merkityksellinen. Kuten hänelle saapuneiden kirjeiden sekä matkoilta säilyneiden dokumenttien perusteella voidaan nähdä, solmi hän tärkeitä tuttavuuksia juuri tuon matkan aikana: useat kirjeet viittaavat tutustumiseen juuri tuolloin. Matkan aikana hänet kutsuttiin useiden ulkomaisten tieteellisten seurojen jäseneksi/kirjeenvaihtajajäseneksi: Societée d’histoire Naturelle de Paris (1822), Societe Linnéenne de Paris (1823) ja Societät für die gesammte Mineralogie zu Jena (1821), Keisarillinen Luonnonhistoriallinen Seura (Moskova 1823).21

Lontoossa Nordenskiöld tutustui myös The Royal Geological Society of Londonin toimintaan ja vei heille muutamia suomalaisia mineraalinäytteitä.22 Mineraalien vastavuoroisesta vaihtamisesta tulikin yksi yhteydenpitomuoto Nordenskiöldin ja ulkomaisten tutkijoiden välillä seuraavien vuosikymmenten aikana.

Tällä matkallaan hän tutustui lisäksi Lontoon swedenborgilaiseen uskonyhteisöön eli Uuden kirkon seurakuntaan. Muutaman vuoden kuluttua hän sai seurakunnalta tiedustelun, kuinka paljon Suomessa oli tätä uskoa tunnustavia henkilöitä, voivatko he vapaasti harjoittaa uskontoaan jne.23

Vuoritoimen yli-intendentti

Palattuaan lopulta kotimaahan loppuvuodesta 1823 oli Nordenskiöldin nimitys vuoritoimen johtoon varmistunut. Valtakirjansa hänen täytyi lähteä hakemaan Pietarista, joten vain lyhyen ajan kuluttua kotiinpaluusta hänen oli matkustettava Pietariin sitä hakemaan. Pian hänet kutsuttiin Pietariin uudestaan, ja tällä kertaa hän vietti kevättalvella 1824 Pietarissa muutamia kuukausia. Nordenskiöldin virkanimityksen kannalta oli Berzelius ollut merkittävässä asemassa, sillä nimenomaan häneltä oli tiedusteltu sopivaa henkilöä Suomen vuoritoimen johtoon, jolloin tämä oli vastannut, ettei tiennyt ketään Nordenskiöldiä sopivampaa.24

Oletettavaa on, että tämän Pietarissa oleskelunsa aikana Nordenskiöld tutustui kreivi Lev Perovskiin, innokkaaseen harrastajamineralogiin samoin kuin vastanimitettyyn finanssiministeri Jegor Kankriniin, joka virkansa puolesta oli Venäjän vuori-insinöörien päällikkö ja Nordenskiöldin mukaan ”kiinnostunut kaikesta, josta voi olla Venäjälle hyötyä”.25 Sittemmin sekä Perovski että Kankrin halusivat tavata Nordenskiöldin aina tämän käydessä Pietarissa.

Kreivi Perovski ja Nordenskiöld lähettelivät vastavuoroisesti toisilleen mineraaleja 1830-luvulta lähtien aina 1850-luvulle saakka ja Nordenskiöld nimesi erään 1834 Tammelasta löytämänsä mineraalin perovskiitiksi.26 Asiassa on kuitenkin ristiriitaisuutta, sillä virallisten tietojen mukaan perovskiitin löysi Uralilta ja nimesi 1839 Gustav Rose. On mahdollista, että Nordenskiöld joko ei julkistanut löytöään tai hänen perovskiitiksi nimeämänsä mineraali ei ollutkaan perovskiitti; tämä jää jatkotutkimuksen ratkaistavaksi. Varsinaiseen hyötykäyttöön perovskiitti on tullut vasta aivan viime aikoina, kun tutkijat ovat havainneet sen olevan erinomainen materiaali aurinkokennoissa ja led-valoissa ja edullisuutensa vuoksi erinomainen vaihtoehto titaanille.27

Voidaan todeta, että koko 1820-luku ja osin seuraavakin vuosikymmen Nils Nordenskiöldillä kului vuoritoimen organisaation uudelleenjärjestämisessä ja kotimaisten vuorivirkamiesten koulutuksen järjestämisessä. Toinen paljon hänen aikaansa syönyt tehtäväkokonaisuus oli kotimaisen malmin etsintä ja kotimaisten ruukkien toiminnan tehostaminen: keskeisessä asemassa tässä oli Nordenskiöldillä jo nuoruudestaan saakka ollut vakaumus siitä, että malmin tuonti Ruotsista olisi lopetettava ja pitäisi keskittyä etsimään ja louhimaan kotimaisia malmeja ruukkien raaka-aineeksi. Tässä vakaumuksessaan hän jäi melkoisen yksin mahtavan ”ruukinpatruunapuolueen” vastustaessa kaikkia pyrkimyksiä tuonnin lopettamiseksi Ruotsista. Vastakaikua Nordenskiöld sai tässä asiassa melkeinpä vain Fiskarsin Johan Julininilta, joka oli samaa mieltä tavoitteesta mutta ei välttämättä silti kannattanut ruotsalaisen rautamalmin ja kankiraudan tuonnin lopettamista kokonaan ja yhtäkkisesti.28

Koska kauppasuhteet Ruotsiin, kotimaisen malmin etsintä ja ruukkien ongelmat jäävät tämän artikkelin kysymyksenasettelun ulkopuolelle, en käsittele niitä tässä yhteydessä. Todettakoon vain, että 1820- ja 1830-lukujen kuluessa Nordenskiöld lähetti vuori-insinöörejä ja malminetsijöitä kesäkausien aikana pitkillekin matkoille etsimään kannattavia louhintapaikkoja sekä tehostamaan toiminnassa olevien ruukkien, masuunien ja harkkohyttien toimintaa. Kirjoituspöytänsä taakse istumaan ei Nordenskiöld itsekään jäänyt vaan matkaili paitsi Berzeliusta tapaamassa Ruotsissa myös malminetsinnässä pitkin maata aina Lapin rajoille saakka. Siten hän jäi paitsi myös Helsingin Aleksanterin yliopiston suuresta 200-vuotisjuhlasta, jossa hänelle myönnettiin filosofian kunniatohtorin arvo: hän kirjoitti Berzeliukselle, että toki olisi ollut mielenkiintoista osallistua näihin juhliin, ”mutta rautakaivosten etsiminen meidän puoleltamme Lappia on kuitenkin mielenkiintoisempaa”.29

Suomalaisen tiedejulkaisemisen kannalta merkittävää oli Suomen Tiedeseuran perustaminen 1838. Idean isä oli Nordenskiöld, joka oli ystävälleen kemian professori P. A. Bonsdorffille ihmetellyt, miksei suomalaisten tutkijoiden tutkimuksia voisi julkaista kotimaisessa tiedejulkaisussa ja ehdotti seuran perustamista tätä edistämään. Bonsdorff ryhtyi viemään asiaa eteenpäin, ja niin hallitsija vahvisti huhtikuussa 1838 Suomen Tiedeseuran (Finska Vetenskapssocieten, Societas Scientiarum Fennica) perustamisen. Tiedeseuralle oli haettu mallia paitsi Ruotsista (Berzelius) myös muualta ulkomailta ja sen keskeiseksi toimintamuodoksi tuli nimenomaan julkaisutoiminta.30 Nordenskiöld julkaisi sittemmin ahkerasti artikkeleita sekä Tiedeseuran julkaisusarjassa että ulkomaisissa tiedejulkaisuissa; luettelon näistä artikkeleista on koonnut muistokirjoituksensa liitteeksi professori A. E. Arppe. Ulkomaisista julkaisuista mainittakoon esimerkkeinä Bulletin scientifique publié par l’Académie impériale des sciences de S:t Pétersbourg; Bulletin de la Sociéte impériale des Naturallistes de Moscou; Kongliga Vetenskaps Academins Handlingar.31

Siperiassa ja maailmannäyttelyssä

Kuten kirjeenvaihdosta Berzeliuksen kanssa on havaittavissa, Nils Nordenskiöldin matkat 1840-luvulla suuntautuivat yhä useammin Pietariin, jossa hän oli solminut useita tuttavuussuhteita Pietarin Tiedeakatemian mineralogeihin ja kemisteihin. Venäjän kielen osaamattomuus ei haitannut, sillä nämä tutkijat olivat enimmäkseen alun perin saksankielisestä Keski-Euroopasta Venäjälle muuttaneita henkilöitä, joiden äidinkieli tai toinen kieli oli saksa. Vaikuttaa siltä, että Nordenskiöld Tiedeakatemian ja sinne saapuneiden ulkomaisten julkaisujen avulla pysyi paremmin kuin Suomessa perillä muissa maissa tehdyistä tieteellisistä kokeista ja löydöistä. Venäläisten kollegojensa kuten kreivi Perovskin kanssa Nordenskiöld kommunikoi ranskaksi.

Toinen nimenomaan hänen varsinaiseen virkatyöhönsä ja vuoritieteeseen liittyvä Nordenskiöldin työmuoto oli yrittää löytää parannuskeinoja kuparin sulatukseen.  Tuttavuus Perovskiin ja muihin pietarilaisiin kemisteihin ja mineralogeihin vaikutti epäilemättä siihen, että Nordenskiöld kutsuttiin apuun, kun 1840-luvun lopussa Aurora Karamzin (os. Stjernvall) haki asiantuntijaa edelliseltä mieheltään Paul Demidoffilta perimilleen kaivoksille Uralilla (Nizhnij Tagilin kaivokset), jossa tehtävänä oli nimenomaan tutkia keinoja kuparinsulatuksen tehostamiseen sekä lausua mielipide tarvittavista parannustoimenpiteistä.32

Vastaus oli lopulta myönteinen ja ensimmäiselle matkalleen Uralille Nordenskiöld lähti elokuussa 1849, ja oleskelu siellä kesti marraskuun loppupuolelle saakka. Seuraavalle ja huomattavasti pitemmälle matkalle Uralille hän lähti marraskuussa 1853 yhdessä kemiaa ja mineralogiaa opiskelleen poikansa Adolfin kanssa; Krimin sodan alkaessa keväällä 1854 Adolf palasi kotiin ja Nordenskiöld hieman myöhemmin. Kotona hän ei kuitenkaan viihtynyt kovin kauaa vaan palasi Nizhnij Tagiliin syksyllä 1854 ja viipyi siellä vuoden 1856 kevääseen saakka. Vuorilaitoksen yli-intendentin virasta hän pyynnöstä sai eron eläkkeen kera tämän matkan aikana.

Nordenskiöldin kehittämä kuparinerotusmenetelmä säästi kaivoksilta sittemmin merkittäviä määriä hiiltä vuosittain.33 Toinen tärkeä Nordenskiöldin panos Uralin kaivostoiminnan kehittämiseksi oli hänen ehdotuksensa teknistä koulutusta antavan oppilaitoksen perustamisesta, jonka Aurora Karamzin hyväksyi. Nordenskiöld perusteli ehdotustaan sillä, että kaikilla kaivoksessa työskentelevillä virkamiehillä tulisi olla enemmän tai vähemmän teknistä koulutusta. Ainakin yhden alueella sijaitsevan koulun tulisi olla nimenomaan tekninen reaalikoulu, jossa opetusta annettaisiin sovelletussa kemiassa, malli- ja konepiirustuksessa, taonnassa ja puutöissä. Mallina koululle voisi olla Göteborgin tekninen reaalikoulu34, jonka statuutit olivat olleet mallina myös Helsingin tekniselle reaalikoululle.35 Ruhtinas Demidoff kirjoitti sittemmin Nordenskiöldille Aurora Demidoffin pitäneen Nordenskiöldin ehdotuksesta koulun perustamiseksi ja oli hyväksynyt sen.36

Ensimmäisen ja toisen Uralin-matkansa välillä Nordenskiöld kävi 1851 Lontoon teollisuuden maailmannäyttelyssä senaatin valtiovaraintoimituskunnalta saamansa matkamääräyksen perusteella. Tälle matkalle hän lähti Pietarin kautta helmikuussa 1851 ja palasi kotiin vasta elokuussa; laskutettu matka Lontooseen alkoi kuittimerkinnän mukaan 30.5.1851. Valtiovaraintoimituskunnan puheenjohtajan L. G. von Haartmanin tiedossa oli varsin hyvin Nordenskiöldin taipumus pitkittää kotiinpaluuta, joten määräyksessä oli tarkkaan määritelty aika, jolta matka maksettaisiin ja siihen sisältyvät muut kulut; Lontoossa-oloajaksi määrättiin enintään kuusi viikkoa ja koko matkan kestoksi kaksi ja puoli kuukautta.37

Omaa osastoa Suomella ei tässä Lontoon maailmannäyttelyssä ollut, vaan saamansa tehtävänannon perusteella Nordenskiöldin oli perehdyttävä uusiin teollisiin keksintöihin ja mahdollisuuksien mukaan tuotava mukanaan mallikappaleita hyödyllisinä pitämistään koneista ja laitteista. Mukana seuranneen piirtäjä Wikströmin tehtävä puolestaan oli tehdä mahdollisimman tarkat piirustukset sellaisista laitteista, joita mukaan ei voitu ottaa mutta jotka voitaisiin kotimaassa valmistaa hänen valvonnassaan. Suomessa Nordenskiöldin osallistumista maailmannäyttelyyn pidettiin merkittävänä tapauksena, josta lehdissäkin kirjoitettiin.

Lontoon-matkan jälkeen Nordenskiöld lähti jälleen Uralille. Palattuaan tältä pitkältä matkaltaan keväällä 1856 Nordenskiöld malttoi pysytellä kotona reilun vuoden ajan: elokuussa 1857 matka suuntautui jälleen Lontooseen, tällä kertaa Ruotsin kautta. Lontoossa Nils Nordenskiöld työskenteli mm. patenttitoimistossa tutkimassa myönnettyjä kuparia koskevia patentteja. Cambridgeen hän teki ”pienen mineralogisen retken” tavatakseen professori Millerin. Kyseessä oli walesilainen mineralogian professori William Hallowes Miller (1801-1880), jota pidetään modernin kristallografian perustajana ja jonka pääteos oli 1839 ilmestynyt Treatise on Crystallography; jo vuotta aikaisemmin hänet oli valittu Royal Societyn jäseneksi. Kuten Lontoossa myös Cambridgessä Nordenskiöld tieteellisten tapaamisten ohella osallistui muutaman kerran jumalanpalvelukseen Uuden Jerusalemin seurakunnan kirkossa – swedenborgilainen uskontomystiikka kiinnosti siis edelleen.38

Kuten niin usein ennenkin kotiinlähtö viivästyi, ensin Nordenskiöld viipyi tarkoitettua pitempään Englannissa ja sieltä Ruotsiin päästyään aikaa kului sukulaisten luona siellä. Vasta toukokuussa 1858 hän pääsi höyrylaivaliikenteen käynnistyttyä palaamaan Tukholmasta kotiin. Epäilemättä Nordenskiöldin ahkera matkustelu yhdistettynä muutenkin epäkäytännölliseen rahankäyttöön aiheutti niin pahan taloudellisen kriisin, että hänen oli myytävä mineraalikokoelmansa Pietarin kaivosmuseolle, jonka luovuttamista varten hän matkusti sinne tammikuussa 1861.

Nordenskiöldin viimeiset vuodet

Viimeisen ulkomaanmatkansa Nils Nordenskiöld teki syksyllä 1863, jolloin hän kävi jälleen ainakin Lontoossa. Matkarahat hänelle tarjosi ystävällisesti Emil Julin, joka oli tuolloin jo edesmenneen John Julinin poika ja lisäksi Nordenskiöldin pojan Adolfin hyvä ystävä. Emil Julinin oli ollut tarkoitus itse matkustaa mutta ilmenneiden esteiden vuoksi ei voinut ja pyysi siksi Nordenskiöldiä matkustamaan: 150 puntaa oli nostettavissa Travers & Sons:lla.39

Vaikka Nils Nordenskiöldin voimat vähitellen alkoivat hiipua, ei hänen mielenkiintonsa mineralogiaan, geologiaan ja ylipäänsä luonnontieteisiin hiipunut milloinkaan. Ajankohtaisen kirjallisuuden seuraamisesta kertoo muun muassa se, että hän vuonna 1862 sai Emil Julinilta luettavakseen 1859 ilmestyneen Charles Darwinin teoksen On the Origin of Species. Vielä tässä vaiheessa teos herätti Suomessa vain vähän keskustelua, mutta huhtikuussa 1864 Suomen Tiedeseurassa eläintieteen ylimääräinen professori F. W. Mäklin piti Darwinin teoriasta tiedeseurassa esitelmän, jossa suhtautui teoriaan torjuvasti. Litterär Tidskriftissä nimimerkki N.N. eli Nils Nordenskiöld moitti Mäkliniä Darwinin ajatusten vääristelemisestä ja niiden aiheettomasta naurunalaiseksi tekemisestä. Nordenskiöld vaikuttaa puolustaneen Darwinin käsityksiä siitä päätelleen, että hän toteaa kasvejakin jalostettavan; miksipä ei ihminenkin olisi voinut kehittyä samalla tavalla, muuttua kehityksen seurauksena?40  Keskustelu darwinismista hiipui tähän ja virisi uudestaan vasta seuraavalla vuosikymmenellä, kun teos oli käännetty ruotsiksi.41

Laaja aihealue, johon Nordenskiöld koetti vaikuttaa, oli maaperän geologiseen kartoitukseen ryhtyminen. Koska merkittävien malmiesiintymien etsintä 1830-1840 -luvuilla oli uurastuksesta huolimatta tuottanut vain vaatimattomia tuloksia, oli hän tullut siihen tulokseen, että olisi ryhdyttävä koko maan geologiseen kartoitukseen. 1860-luvun alkupuolella asiasta tehtiin virallinen pyyntö ja esitys Pietariin hallitsijalle esiteltäväksi. Syyskuun alussa 1864 ministerivaltiosihteeri Alexander Armfelt vastasi Nils Nordenskiöldin asiaa koskevaan tiedusteluun, että asia oli lähdössä esiteltäväksi keisarille heti seuraavalla esittelykerralla. Armfelt arveli kuitenkin, että se lähetettäisiin Suomen Asiain Komiteaan pohdittavaksi, joten hän ei voinut etukäteen olla varma, ”tehdäänkö päätös Veljeni toiveen mukaan”.42

Nils Nordenskiöldin esityksistä huolimatta ei Suomessa tuolloin ryhdytty maaperän laajoihin geologisiin kartoituksiin, mikä oli hänelle suuri pettymys. Senaatin esityksen ja hallitsijan päätöksen mukaan ei laajoihin geologisiin tutkimuksiin päätetty ryhtyä, vaan tutkimus oli rajoitettava määrättyihin pieniin osiin maata ja tämän työn johtajaksi nimettiin Nordenskiöld, joka joutui tuolloisen vuori-intendentti Laurellin valvonnan alaiseksi ja alistettuun asemaan vuorihallitukseen nähden. Kun Laurellin käsitys kotimaisten malmien käyttökelpoisuudesta oli täysin päinvastainen kuin Nordenskiöldin, oli konflikti melkeinpä väistämätön: suuttuneena ja Laurellin kanssa riitoihin joutuneena Nordenskiöld ilmoitti huhtikuussa 1865 luopuvansa geologisen tutkimustyön johdosta.43 Sittemmin yksitoista vuotta Nordenskiöldin helmikuussa 1866 tapahtuneen kuoleman jälkeen eli 1877 perustettiin vuorihallituksen alaisuuteen 10 vuoden määräajaksi ”geologisen tutkimuksen toimikunta”, joka 1885 muutettiin pysyväksi vuorihallituksen toimikunnaksi ”geologinen komissio” (1925 Geologinen toimikunta).44

Nordenskiöldin viimeiseksi julkaisuksi jäi 1863 Suomen Tiedeseuran sarjassa ilmestynyt Beitrag zur Kenntniss der Schrammen in Finnland, jonka ansiosta hänet seuraavana vuonna kutsuttiin Royal Geographical Society of Londonin kunniajäseneksi. Tähän oli ollut vaikuttamassa Roderick Murchison, jonka kiitoskirje Nordenskiöldille julkaistiin Litterär Tidskriftissä.45 Vaikka Nordenskiöldin artikkeli oli muuten ansiokas ja sisälsi Murchisonin ylistämän Suomen geologisen kartan, osoitti se hänen osittain kuuluvan niihin tutkijoihin, jotka eivät hyväksyneet jääkausiteoriaa. Jääkausiteorian oli ensimmäisenä esittänyt jo 1840 sveitsiläinen Louis Agazzi, jolloin etenkin ne tutkijat, jotka yhä halusivat uskoa perinteiseen vedenpaisumustarinaan, tyrmäsivät sen. Parin vuosikymmenen kuluessa teoria sai yhä lisääntyvässä määrin kannattajia sen selittäessä monet siihen asti selittämättömät ilmiöt. Nordenskiöld ei varsinaista jääkausiteoriaa hyväksynyt vaan hänen käsityksensä mukaan Suomen ja muiden Pohjoismaiden aluetta oli muinaisina aikoina peittänyt vesi, jossa uiskentelevat syvät jäävuoret olivat hioneet kallioita, synnyttäneet hiidenkirnuja ja vastaavia.46 Tämä käsitys oli kuitenkin virheellinen ja jääkausiteoria tuli yleisesti hyväksytyksi viimeistään 1870-luvulta lähtien.

Nils Nordenskiöldin vuosikymmenien uurastus kotimaisten malmikenttien löytämiseksi ja hyödyntämiseksi ei tuottanut suuria tuloksia mutta muodosti perustan Geologisen toimikunnan sittemmin alkamalle työlle. Suomen geologisen kartoituksen alkuunsaattaminen oli merkittävässä määrin Nordenskiöldin ansiota. Suomen mineralogian isän nimen Nordenskiöld on ansainnut merkittävillä tutkimuksillaan suomalaisista mineraaleista ja niiden analyyseista: hän kuvasi lähes 20 uutta suomalaista mineraalia/mineraalimuunnosta.

Kristiina Kalleinen on 1800-luvun Suomen historiaan ja suomalais-venäläisiin suhteisiin erikoistunut poliittisen historian dosentti. Hän valmistelee parhaillaan Koneen Säätiön rahoituksella elämäkertaa N. G. Nordenskiöldistä.

Lähteet ja tutkimuskirjallisuus

Arkistolähteet

Kansalliskirjasto
Frugårdin kartanon arkisto, Coll. 372

Fiskars Oy, Historiska arkivet
Ankomna brev

Julkaistut alkuperäislähteet

Berzelius, Jac. Brev V. Brevväxling mellan Berzelius och Nils Nordenskiöld (1817-1847). Utgivna av Kungl.vetenskapsakademien genom H. G. Söderbaum. 1927.

Tutkimuskirjallisuus

Arppe, A. E. Minnes-tal öfver Nils Gustaf Nordenskiöld hållet på Finska Vetenskapssocietetens Års- och Högtidsdag den 29 April 1866 // Acta Societatis scientiarum Fennicae VIII:2. 1867.

Bergroth, Tanja & Lounatvuori, Irma. Koski ajan virrassa: ruukki ja kartano. Mariana von Limburg Stirums stiftelse 2012.

Bernhard, Carl Gustaf. Berzelius, Europaresenären – bland forskare, prostar och poeter. Höganäs: Wiken 2012.

Elfving, Fred. Finska Vetenskaps-societen 1838-1938. Commentationes humanarum litterarum 10/ 1938.

Gestrin, Trygve. Aurora Karamzin ja Nižni Tagilin kaivokset. Teoksessa Aurora Karamzin. Aristokratian elämää. Espoon taidemuseo, Espoo & Schildts, Helsinki 2006.

Haapala, Ilmari. Geologia. Teoksessa Suomen tieteen vaiheet. Toim. Päiviö Tommila ja Aura Korppi-Tommola. Yliopistopaino, Helsinki 2003.

Kalleinen, Kristiina. Kuninkaan ja keisarin Nordenskiöldit. SKS, Helsinki 2014.

Koskimies, Rafael. Porthanin aika. Tutkielmia ja kuvauksia. Helsinki 1956.

Laine, Eevert. Geologisen Toimikunnan syntyvaiheet. Historiallinen Arkisto 43, 1937.

Laine, Eevert. Piirteitä Suomen vuoritoimen historiasta 19-vuosisadan ensipuoliskolla I. Rautateollisuus 1808-1831. Helsinki 1907.

Leikola, Anto. Darwinismin tulo Suomeen. Teoksessa Suomen tieteen historia I. WSOY, Helsinki 2001.

N. N. Herr Märklin och den darwinska theorin. Litterär Tidskrift 5/1864.

Rantanen, Kalevi. Perovskiittien runsaudensarvea. http://www.kemia-lehti.fi/wp-content/uploads/2014/10/Tutkimus_avaa_perovskiittien_runsaudensarvea_Kemia-lehti_15_10_2014.pdf

Två finska vetenskapliga arbeten bedömda i England. Litterär Tidskrift 9/1864.

Villstrand, Nils Erik. Valtakunnanosa. Suurvalta ja valtakunnan hajoaminen 1560-1812. SKS, Helsinki 2012.

Sähköiset dokumentit

Luettelo Suomen rautaruukeista: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_rautaruukeista

Berliinin mineraalikabinetti: http://www.sammlungen.hu-berlin.de/sammlungen/12/

British Science Association: https://en.wikipedia.org/wiki/British_Science_Association

Report of the British Association for the Advancement of Science: http://www.biodiversitylibrary.org/item/93052#page/5/mode/1up

 

1. Tämä luku perustuu tutkimukseni Kuninkaan ja keisarin Nordenskiöldit (SKS 2014) sivuihin 21-42, ellei muuta mainita. [↩]
2. Luettelo Suomen rautaruukeista: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_rautaruukeista. [↩]
3. Suomen kaivostoiminnan varhaisvaiheista Laine 1907, 1-25; Bergroth & Lounatvuori 2012, 23-30. [↩]
4. Koskimies 1956, 177. [↩]
5. Kalleinen 2014, 64; Villstrand 2012, 314-315. [↩]
6. Paraisilla kalkkikiveä oli louhittu ainakin 1600-luvulta lähtien, mahdollisesti jo aiemmin. Nykyään se on Pohjoismaiden suurin avolouhos. [↩]
7. Kalleinen 2014, 77-79. [↩]
8. Berzelius 1927. [↩]
9. Bernhard 2012, 116-119. [↩]
10. Pietarin tiedeakatemian pysyvä sihteeri Nicolas Fuss Nils Nordenskiöldille 20.8.1818 ja 1.3.1819. N. G. Nordenskiöld, kirjeet. Frugård 327.13. [↩]
11. Kolme sekalaista nippua Reseanteckningar sisältävät hajanaisia merkintöjä matkan varrelta. Frugård 372.29. [↩]
12. Nordenskiöld Julinille Lontoosta 20.12.1823. Ankomna brev, Ea:2. Historiska arkivet, Fiskars Oy, Fiskars. [↩]
13. John Julinin kirje New Havenista Nordenskiöldille Berliiniin 12.10.1820, josta heidän tapaamisensa käy ilmi. N. G. Nordenskiöld, kirjeet. Frugård 372.13. Kyseinen Berliinissä sijaitseva mineraalikokoelma oli saanut alkunsa 1780-luvulla: http://www.sammlungen.hu-berlin.de/sammlungen/12/ [↩]
14. F. Aragon lähettämät kutsut näihin promeenaadeihin kansiossa Frugård 372.12 (Nils Nordenskiöld, saapuneita kirjeitä), Kansalliskirjasto. Francois Arago (1786-1853) oli Ecole Polytechniquen analyyttisen geometrian professori, joka oli 1816 ollut mukana perustamassa Annales de chimie et de physique -tiedejulkaisua. [↩]
15. Nordenskiöld John Julinille Lontoosta 18.7.1822. Ankomna brev Ea:1. Historiska arkivet, Fiskars Oy, Fiskars. [↩]
16. F. Steinheil Nils Nordenskiöldille 6.12.1822. N.G. Nordenskiöld, kirjeet. Frugård 372.17. [↩]
17. John Taylor Nils Nordenskiöldille 14.10.1822. N. G. Nordenskiöld, kirjeet. Frugård 372.17. [↩]
18. https://en.wikipedia.org/wiki/British_Science_Association [↩]
19. Kutsu seuran vuosikokoukseen Southamptonissa alkaen 10.9.1846 sekä Murchisonin allekirjoittama henkilökohtainen kutsukirje. Frugård 372.28, (Nils Nordenskiöld, Seurat ja yhdistykset); vuoden 1861 kokousselostus http://www.biodiversitylibrary.org/item/93052#page/5/mode/1up, luettelo kirjeenvaihtajajäsenistä sivulla xxx. [↩]
20. Berzelius Nordenskiöldille 19.11.1820, 30-31; 19.12.1820, 37; Nordenskiöld Berzeliukselle 4.1.1822, 44-45. [↩]
21. Lappunen ”Lärda sällskaper mm. af hvilka min far varit medlem” . N. G. Nordenskiöld, Seurat ja yhdistykset. Frugård 372.28. [↩]
22. Kiitoskirje seuralta päivätty 17.12.1822. N. G. Nordenskiöld, Seurat ja yhdistykset. Frugård 372.28. [↩]
23. E. W. Brayley Nordenskiöldille 30.11.1827. N.G. Nordenskiöld, kirjeet 372.13. [↩]
24. Kalleinen 2014, 88. [↩]
25. Nordenskiöld Berzeliukselle 16.4.1838, s. 197; Kalleinen 2014, 92. [↩]
26. Perovskin Nordenskiöldille lähettämiä kirjeitä on säilynyt 11 vuosilta 1831-1852. Perovskin kiitoskirje Nordenskiöldille mineraalin nimeämisestä hänen mukaansa 23.1.1834. N. G. Nordenskiöld, kirjeet. Frugård 372.16. [↩]
27. Rantanen 2014. [↩]
28. Tarkemmin Kalleinen 2014, 107-109. [↩]
29. Nordenskiöld Berzeliukselle 5.6.1840, 231. [↩]
30. Elfving 1938, 4; Kalleinen 2014, 110-111. [↩]
31. Arppe 1866, 28-30. [↩]
32. Aurora Karamzin Nordenskiöldille 28.5./9.6.1849. N. G. Nordenskiöld, kirjeet, Frugård 372.15; Gestrin 2006, 147-148. [↩]
33. Nils sisarelleen Heddalle 9.6.1854. Hedvig Magdalena Nordenskiöld, kirjeet. Frugård 372.12. [↩]
34. Chalmersska Sljödskolan, perustettu 1829. Rehtoriksi tuli Berzeliuksen suosituksesta hänen ja Nordenskiöldin hyvä ystävä Carl Palmsted. [↩]
35. Puhtaaksikirjoitettu ja allekirjoitettu kirje, josta ei käy ilmi vastaanottajaa. Nippu 372.28.1. kansiossa Frugård 372.28. [↩]
36. Demidoff Nordenskiöldille 19.6.1856. N. G. Nordenskiöld, kirjeet. Frugård 372.13. [↩]
37. Von Haartmanin memoriaali ja Manufaktuurijohtokunnan kokouspöytäkirjan ote nipussa Englandsresan 1851.  Frugård 372.29. [↩]
38. Kalleinen 2014, 139. [↩]
39. Otto Nordenskiöld Adolf Nordenskiöldille 8.9. (ilman vl, mutta sisällöstä pääteltävissä vuodeksi 1863). N. A. E. Nordenskiöld, kirjeet. Frugård 372.33:3;Emil Julin Nordenskiöldille 2.10.1862 ja 7.4.1863.  N. G. Nordenskiöld, kirjeet. Frugård 372.14. [↩]
40. Emil Julin Nils Nordenskiöldille 2.10.1862. N. G. Nordenskiöld, kirjeet. Frugård 372.14;  N. N. 1864. [↩]
41. Leikola 2001, 488-489. [↩]
42. Alexander Armfelt Nils Nordenskiöldille 3/15.9.1864. N. G. Nordenskiöld, kirjeet. Frugård 372.13. [↩]
43. Laine 1937, 9-15. [↩]
44. Haapala 2003, 236. [↩]
45. Litterär Tidskrift 9/1864, 579. [↩]
46. Rainio 1994, 6, 12-13, 17-19. [↩]