Tyhjää retoriikkaa vai järkiperäistä politiikkaa? Tilastojen käyttö ja merkitys Englannin 1834 köyhäinlain puolesta argumentoinnissa

1. Johdanto

Artikkelini aiheena on tilastollinen päättely politiikan keinona. Tapaustutkimuksena käytän Englannin 1834 köyhäinlakia (Poor Law Amendment Act1) ja aineistona sitä edeltävää saman vuoden raporttia2. Käsittelen sitä, miksi raportin kirjoittajat käyttivät tilastollisia menetelmiä perusteluina uutta köyhäinlakia varten.

Raportti on 360-sivuinen poliittinen aikalaistutkimus oman aikansa köyhäinhoidosta. Keskityn kahden pääkirjoittajan – raportista virallisesti vastanneen Nassau Seniorin ja tämän kanssa raporttia työstäneen Edwin Chadwickin – ajatteluun ja retoriikkaan.3 Heillä oli suurin rooli raportin tekemisessä, joten heidän taustatietonsa ja -uskomuksensa selittänevät raportissa esiintyvää päättelyä. Koska raportti parhaiten kuvastaa komissaarien käsityksiä, käsittelen vain miten raportissa on käsitelty valtavaa aineistoa pureutumatta sen tarkemmin tuhansia sivuja kattavaan lisäaineistoon. Tutkimukseni keskittyy siis retoristen keinojen syiden selvittämiseen ennemmin kuin todellisen tilanteen analysoimiseen.

Tutkimuskysymykseni ovat: Miten raportissa käytettiin määrällistä päättelyä ja erityisesti miksi? Rajaan artikkelissani analyysin koskemaan itäisen ja eteläisen Englannin maatalousalueiden köyhäinhoitoa, sillä raportissakin nojattiin enemmän näiden alueiden tilastoihin.4 Raportissa on yhteensä 30 numeraalista taulukkoa, mutta analysoin myös tilastollista kielenkäyttöä ja määrällistä päättelyä osana taulukoiden tulkintaa. Kyseessä on kuitenkin laadullinen tutkimus, ja siksi otan huomioon 30 taulukon aineistosta vain ne taulukot, jotka valottavat käsittelemiäni teemoja parhaiten.

Raportista on kirjoitettu tulkintoja aina syntyhetkestään lähtien, ja tutkimukseni taustalla on siksi tutkimusta myös varhaisemmilta ajoilta: tilastojen historiaa, taloushistoriaa, köyhyyden tutkimusta sekä tärkeimpien vaikuttavien ajattelijoiden henkilöhistoriaa. Raportin kriittinen tarkastelu on edennyt tutkimuksessa kerroksittain – ensi kertaa raportin esittämää todellisuutta kritisoi Blaug uraa uurtavassa tutkimuksessaan 1960-luvulla.5 Pitkästä tutkimushistoriasta huolimatta en ole osunut yhteenkään tutkimukseen, jossa raporttia olisi tutkittu juuri sen omien tilastojen ja tilastollisen retoriikan näkökulmasta.6 Tarkastelen kriittisesti aineiston käyttämiä tilastoja, mutta en voi kohdella lähes 200 vuotta vanhoja tilastoja täysin samoin kriteerein kuin nykypäivän tilastoja. Siksi otan tutkimukseeni myös tilastojen historiaa käsittelevän otteen ja pohdin tieteen ja politiikan kytköksiä erityisesti teoksen Statistics, Public Debate and the State (2012) valossa.

Alkuperäislähteen ja tutkimuskirjallisuuden tulkinta on tärkein työkaluni tässä tutkimuksessa. Tilastot perustuvat numeroihin, mutta joku aina muodostaa taulukot ja päättelyt niiden taustalla, kuten tuon esiin. Aihe on erityisen mielenkiintoinen nykypäivän näkökulmasta, sillä tilastollisen päättelyn rooli on kasvanut yhä suuremmaksi poliittisessa argumentaatiossa. Lähestyn aihetta kuuden pääväitteen kautta, jotka löysin raportista, mutta ensin on valotettava hiukan ideoita taustalla, ennen kuin pureudumme itse raporttiin.

2. Ideat raportin taustalla

2.1 Tilastojen poliittisen käytön lyhyt historia

”Before a thing can be improved it must be known”7

Historiallinen katsaus tilastollisen retoriikan ja tilastojen käytön juurista on paikallaan, sillä 1834 raportti ei ole ensimmäinen poliittiseen tilastojen käyttöön keskittyvä raportti, vaikkakin yksi aikansa tärkeimmistä.8 Miten ja miksi tilastot saivat niin suuren merkityksen politiikassa? Poliittisessa kontekstissa käytetty tilastollinen tieto, siis valtiolle hyödyllinen tieto9, eroaa ajan muusta tilastollisesta tietämyksestä. Esimerkiksi tilastotieto oli pitkälle edistynyttä todennäköisyysteorioiden osalta, mutta niiden soveltaminen yhteiskunnallisten kysymysten ratkaisussa oli äärimmäisen rajallista.10 Siksi tässä tutkimuksessa keskitytään poliittiseen aritmetiikkaan ennemmin kuin todennäköisyysteoreettiseen tilastotieteeseen.

Vaikka prosentit ja osuudet olivat olleet pitkään kauppiaiden käytössä, Sir John Sinclair toi ne ensi kertaa tutuiksi politiikan kentällä Iso-Britanniassa 1700-luvun lopulla.11 Sinclairin tilastollisen selvityksen oli tarkoitus selvittää miksi alue oli sellaisessa tilassa ja tehdä tiedon pohjalta parannuksia. Tilastoidut luvut riittivät tiedon pohjaksi järkiperäisessä poliittisessa argumentaatiossa. Koska tieto oli yhtenevä aineiston kanssa, Sinclairin oma tutkimus sai uskottavuutta massiivisesta datasta, jota hän keräsi yli 900 seurakunnasta.12 30 vuotta myöhemmin raportti käytti samaa uskottavuuden pohjaa ja keräsi aineiston 1100 seurakunnasta, sillä sen tarkoitus oli olla kattava, faktoihin perustuva tiivistys, jonka todenperäisyyden valtava aineisto takasi13.

Ajan poliittisessa tilastojen käytössä oli kuitenkin suuri merkitys sillä, kuka väitteen esitti. Ensi käden tieto oli perusteltu, sillä paikallisilla oli mahdollisuus tarkastella paremmin seurakuntansa tilaa kuin ulkopuolisilla komissaareilla. Taustalla on myös auktoriteettiusko: köyhien mielipiteitä ei kysytty, vaan uskottiin seurakunnan työntekijöiden tietävän köyhiä paremmin. Kuten Sherman ilmaisee asian tutkimuksessaan: ”It allows improvers to diagnose the poor without consulting them…”14 Kuitenkin paikallisiin työntekijöihin turvauduttiin, eikä vain Lontoossa istuvien päättäjien mielipiteisiin.

Teoreettinen viitekehys oli vahvasti läsnä poliittisessa argumentaatiossa, kun aineistosta vielä oli pulaa. Thomas Malthus ja hänen teoksensa An Essay Conserning on the Principle of population (1798) aloitti valtavan keskustelun köyhäinlaeista ja niiden vaikutuksesta populaation kasvuun.15 Malthusin ajattelu vaikutti myös poliittisena artimeetikkona tunnettiin Senior Nassaun ajatteluun, mutta Nassaun käsitys ihmisluonteesta oli huomattavasti Malthusia positiivisempi. Nassau uskoi, että ihminen on luonnostaan ahkera, paitsi jos seurakunta kantaa vastuun henkilön toimeentulosta.16 Köyhä ihminen ei ollut paha, vaan ongelmana nähtiin lainsäädäntö.

Malthusin, Benthamin ja aiempien tilastollisten katsausten herättämä keskustelu köyhäinlaista synnytti myös tarpeen lisätiedolle, mikä tässä kontekstissa tarkoittaa tilastollista aineistoa. Sinclairin unelma toteutui, kun väestölaskennasta tehtiin myös Iso-Britanniassa säännöllistä: vuodesta 1801 se toteutettiin kymmenen vuoden välein vuoteen 1841 asti. 1834 mennessä populaation kasvua koskevaa teoriaa saatettiin tarkastella oikean aineiston eikä pelkästään teorian valossa. Samalla köyhäinmaksuista kerättävät laskelmat muuttuivat säännöllisiksi, vaikka niiden keruusta ei ollut johdonmukaista käytäntöä17.

1800-luvulla tilastoista tuli uusi poliittisen argumentaation auktoriteetti. Numeerisen aineiston käsittely ja niistä tehtävät johtopäätökset tulivat osaksi poliittista päättelyä ja päätöksentekoa. Aikaisemman argumentaation, joka koski paikallisten arvostettujen herrojen mielipiteitä ja havaintoja, lisäksi tuli ”persoonaton näkökulma”, jossa ei keskitytä siihen kuka sanoo vaan mitä sanotaan. Tilastoista tuli keino rationaaliseen poliittiseen keskusteluun, jossa saatettiin vedota ajan retoriikan mukaan ihmisistä riippumattomiin numeroihin. 1834 raportti osoittaa uuden luvuilla käytävän retoriikan sekoittumisen vanhaan auktoriteettiuskoon perustuvaan retoriikkaan.

2.2 Köyhyyden määrittely

”I had calculated what an addition, as well to individual as to national wealth and happiness, such economical arrangements, generally adopted, might produce.”18

1800-luvun köyhyyskeskustelussa köyhät ovat kohde, johon täytyy käyttää rahaa. Raportissa ja laajemmin poliittisessa keskustelussa tuli tärkeäksi erottaa köyhä työntekijä köyhäintukea saavasta köyhästä.19 Raportissa komissaarit kirjoittavat, kuinka tärkeää on näiden kahden käsitteen erottaminen: ”Our inquiries have convinced us that it is only by keeping these things separate, – -, that anything deserving the name of improvement can be hoped for.20”

Köyhiin kuuluivat siis kaikki ne, jotka saivat työlaitosten ulkopuolista materiaalista tai rahallista avustusta. Raportissa eritellään avunsaajat vielä työkykyisiin (able-bodied) ja työhön kyvyttömiin (impotent). Aikalaisten mielestä työkyvyttömien auttaminen ei ollut ongelma, sillä se oli yleinen kristillisen perinteen mukainen käytäntö.21 Työkykyisten kohdalla haastavana nähtiin, miten saattoi erottaa aidosti tarpeessa olevan laiskurista. Rahan antaminen ilman vaivannäköä ei sopinut ajan reiluuskäsityksen piiriin, ja raportissa pyritään antamaan rationaaliset perusteet sille, miksi se ei ole järkevää. Moraalinen ajatus menee kuitenkin reiluutta syvemmälle, sillä jos tukea ei annettaisi työkykyisille hädän alla ollenkaan, olisi se raportinkin mukaan ”repugnant to the common sentiments of mankind”.22 Nälänhädän alla mikään ei pelastaisi työläistä nälkäkuolemalta, joten köyhäinlaki pyrki antamaan ratkaisun tilanteeseen, silloin kun palkat eivät riittäneet elättämään työntekijää.23

Benthamilainen24 käsitys utiliteetista ja hyödyn maksimoinnista auttoi ratkaisemaan ongelman, kuinka auttaa ansaitsevia köyhiä ja miten käyttää juuri tarpeellinen määrä rahaa siihen. Hyödyn laskemiseen loistava väline oli maailman supistaminen lukuihin, kuten Robert Gourlay luvun alussa olevassa lainauksessa toteaa.25 Abstrakti data oli riittävä todellisuuden kuvaaja ja näiden tietojen pohjalta saattoi tehdä parhaita mahdollisia, rationaalisuuteen perustuvia päätöksiä. Benthamilaisuus näkyi raportissa pyrkimyksenä supistaa ihminen tilastolliseksi tunnusluvuksi mutta myös tavoitteena löytää suurin onnellisuus.26 Benthamilainen ratkaisu, joka näkyy myös raportissa, oli antaa tukea aina vähemmän kuin mitä työtä tekemällä saisi27.

Pyrkimys edistykseen piti sisällään erityisesti taloudellisen mutta myös moraalisen ja poliittisen näkökannan, ja nämä kaikki ovat nähtävissä myös 1834 raportissa. Keskustelu käytiin rahan antajien kesken, mikä sopi myös reiluuskäsitykseen: se joka maksaa, saa päättää. Hyvän tekeminen oli tärkeää, mutta taloudellinen näkökulma oli etusijalla, jos kahdesta piti valita.28

2.3 Vapaat markkinat vai valtion kontrolli

Toisaalta köyhäinlaki oli yhteiskunnan sivistyksen merkki, toisaalta mahdoton rahareikä. 1800-luvun keskustelussa pohdittiin parasta tapaa ehkäistä köyhyyden lisääntyminen. Olisiko valtion johtama köyhäinlaki vai vapaiden markkinoiden voimalla pyörivä talous paras vaihtoehto?

1800-luvulla vapaiden markkinoiden ideologia edusti valtavirta-ajattelua, ja siksi myös parlamentissa oli suuri keskustelu siitä, tulisiko köyhäinlakia muuttaa vai hylätä kokonaan.29 Vallitsevan taloustieteen teorian mukaan vain vapaat työmarkkinat voivat parantaa köyhien oloa pitkällä tähtäimellä.30 Vaikka 1834 raportti pyrki säilyttämään köyhäinlain, yhdisti komissaareja ja köyhäinlain poistajia pyrkimys vakauttaa työmarkkinat siten, että kaikille halukkaille löytyisi töitä. Raportin ratkaisu oli valtion kontrolloima keskusvaltainen työlaitosjärjestelmä. Työlaitosta tarjoamalla, työläinen aina ennemmin tekee töitä kuin menee työlaitokseen, sillä työlaitoksessa menetti vapautensa.31 Toisaalta se ylläpiti minimivaatimusta hengissä säilymisestä.

Taustalla oli pelko mellakoinnista32, mutta se ei ollut ainoa syy köyhien avustamiseen – ajan käsitykseen utilitarismista, hyödystä ja onnellisuudesta ei sopinut hyödyn maksimointi ihmishenkien kustannuksella. Raportti oli aito pyrkimys parantaa maan tilaa ja toisaalta tuottaa inhimilliset olot myös kaikkein köyhimmille. Vapaiden markkinoiden ideaali oli tärkeä taustavaikuttaja ideologisessa keskustelussa, mutta se oli ennemmin keino kuin päämäärä ongelman ratkaisussa.33 Raportin tekijät uskoivat, että valtion kontrollin avulla saavutettaisiin parempi lopputulos, vaikka työlaitostestin toimivuus perustuikin vapaiden markkinoiden mekaniikkaan.

2.4 Raportti

“When allowance to the able-bodied, in aid of their wages, had once been introduced, when it had been found to be an expedient by which the expenditure in wages could be reduced, and profits and rents could be raised, when the paupers became numerous in most districts, and in some places formed the majority and even the large majority of the peasantry; when their clamours for allowance were favoured by the farmers, and apparently justified by the rise in the price of the necessaries of life,…”34

Helmikuussa 1832 uusi Whig-hallitus asetti kuninkaallisen komission tutkimaan vanhan köyhäinlain vaikutuksia.35 Whigit pääsivät valtaan ensi kerran sitten Ranskan vallankumouksen, ja aika olikin kypsä uudistuksille, joita Whigit olivat valmiita tuomaan.36 Heidän tavoitteenaan oli tukea poliittisia päätöksiä tilastoilla mutta myös tarjota avoimempaa tietoa kansalaisille. Siksi raporttia painettiin 10 000 kopiota myyntiin ja 10 000 ilmaispainoksina seurakunnille, jolloin kuka tahansa saattoi tarkistaa poliittisen päätöksen rationaalisuuden – luettuaan 360-sivuisen tiivistelmän tai tuhansia sivuja kattavan alkuperäisen aineiston.37

Raportin pääasiallinen poliittinen tavoite oli vakuuttaa muut parlamentin jäsenet siitä, ettei vanha järjestelmä, jota tutkimuskirjallisuudessa ja alkuperäislähteissä kutsutaan nimellä vanha köyhäinlaki (The Old Poor Law), ollut toimiva ja tarjota uusi järjestelmä vanhan tilalle. Raportin lopussa esitetään käytännön ehdotuksia ratkaisuna edellisen järjestelmän virheisiin. Raportin tarkoituksena oli yhdenmukaistaa työkykyisille annettava avustus työlaitosjärjestelmällä, jossa tuen tulisi aina olla vähemmän miellyttävä vaihtoehto kuin palkkatyön.

”Inquiries” eli raportin aineisto koostuu 53 kysymyksen kysymyslomakkeesta, jotka lähetettiin seurakuntiin, ja lisäksi apulaiskomissaarien raporteista.38 Kyselyihin vastasi seitsemän kuntaa 42 Englannin ja Walesin kunnasta ja niistä 1 100 seurakuntaa, mikä kattaa noin 10 % koko väestöstä.39 Otoksena määrä olisi riittävä, mutta he eivät kokeneet tärkeäksi mainita, millä perusteilla kyselyyn valitut seurakunnat valittiin40. Historiallisena jäänteenä ovat säilyneet vain seurakuntien lähettämät vastaukset, joten ei ole edes tietoa, keille kaikille kysely lähetettiin.

Vanha köyhäinlaki on raportissa ja tutkimuskirjallisuudessa se lakien ja käytäntöjen joukko, joka edelsi 1834 lakia. Näiden säädösten mukaan seurakunnalla oli useita tapoja auttaa köyhiä, kuten palkka-avustus (allowances-in-aid-of wages), lapsiavustus isoille perheille (child allowances), maksut ja työn tarjoaminen kausityöttömille maataloustyöntekijöille (labor rate, roundsman system) ja työlaitokset (workhouse system).41 Jotta vanha laki voitaisiin todeta käyttökelvottomaksi, raportissa komissaarit pyrkivät osoittamaan, että sillä on haitallisia seurauksia. Raportissa on myös positiivinen argumentti työlaitosjärjestelmän puolesta.

Yllä olevassa lainauksessa on kiteytettynä osa väitteistä koskien vanhaa järjestelmää ja sen seurauksia. Seuraavassa luvussa käyn väitteet läpi yksi kerrallaan alkaen oletuksesta, jossa köyhyyskulut kasvavat, koska ”paupers became numerous”. Seuraavaksi käyn raportin kommentit Malthusin aloittamaan syntyvyyskeskusteluun lapsiavustusten kautta.42 Luvussa 3.3 käsittelen väitettä, että työkykyisille maksaminen ja erityisesti palkka-avustus työkykyisille ”pudottaa palkkoja”, kuten lainauksessa todetaan. Luku 3.4 käsittelee, miksi maanviljelijät suosivat seurakunnan tarjoamaa työtä ja 3.5 köyhäinlain yleisiä väärinkäytöksiä.43 Käsittelen raportin kuutta pääväitettä perusteluineen, joista edellä mainitut viisi olivat vanhaa lakia vastaan ja kuudes uuden lain puolesta.

3. Raportin argumentit vanhaa järjestelmää vastaan ja uuden puolesta

3.1 Köyhäinlaki lisää tukikustannusten määrää

Raportissa pyritään osoittamaan vanha järjestelmä toimimattomaksi alkuperäisessä tavoitteessaan eli köyhyyden ja kurjuuden vähentämisessä ja päinvastoin lisäävän sitä. Aikalaisilla oli syytä uskoa, että vanha järjestelmä todella lisäsi avusta riippuvaisten määrää ”useimmilla alueilla”, kuten edellisen luvun lainauksessa sanotaan.

TAULUKKO 1. Seitsemän kunnan keskiarvo köyhien osuudesta suhteessa väestöön44.

Ei ihmekään, että huoli köyhien määrän kasvusta kasvoi, sillä parlamentille lähetettyjen raporttien ilmoittamat tukikustannukset kasvoivat 1750-luvun jälkeen.45 Taulukko 1 on 1834 raportissa esiintyvä taulukko, joka perustuu parlamentin saamiin tietoihin 300 seurakunnan tukikustannuksista vuosilta 1803 ja 1813. Taulukoita, joissa on otettu huomioon seurakunnan käyttämät tukikustannukset, on raportissa yhdeksän kappaletta. Taulukko 1 on ilmeisesti komissaarien itse laatima ja prosentit heidän laskemiaan. Raportilla pyritään osoittamaan, että yksin köyhyyden piiriin kuuluva väestö kasvoi (6,25 %:sta 7,75 %:in 100 isoimmassa seurakunnassa).

Taulukossa unohdetaan ottaa huomioon inflaatio, sillä vaikka köyhäintuet kasvavat, ei tuen saajia välttämättä ole enempää. Daniel Baughin tutkimus osoittaa, että reaalikustannukset palasivat 1795 edeltävään tasoon 1834 mennessä.46 Vaikka paperilla juoksevat kustannukset kasvoivat, ei taulukon mukaan ole perusteltua olettaa, että köyhiä olisi enemmän kuin ennen tai että reaalikustannukset köyhistä olisivat kasvaneet.

3.2 Lapsiavustus lisää köyhien määrää

“Poor people, especially those who have become pensioners, marry early, more frequently under twenty years of age than above; they are induced to this, no doubt, from a reliance upon relief from the poor rate. Instances have been numerous in which this had been known to be the case, and in a majority of cases relief is applied for on the birth of the first child; …”47

Väestölaskenta oli ehditty tehdä jo kolmasti raportin julkaisuun mennessä, joten komissaarit tiesivät, että väestö oli kasvanut 1800-1831. Raportissa on seitsemän taulukkoa, joissa on huomioitu väestölaskennat. Jos köyhät komissaarien mukaan lisääntyisivät enemmän kuin muu väestö, se kasvattaisi työn tarjontaa ja siten lisäisi työttömyyttä, mikä lisäisi tukikustannusten määrää. Oliko komissaareilla syytä raportin perusteella uskoa, että köyhien osuus kasvoi suhteessa muuhun väestöön? Komissaarit ainakin olettivat vanhan köyhäinlain ja sen piiriin kuuluneen lapsituen aiheuttavan köyhän väestön lisääntymistä.

Lapsista saatava tukimuoto oli vanhin ja yleisimmin käytetty tukimuoto, kuten Blaugin taulukointi raportin kyselyjen vastauksista osoittaa.48 Blaugin mukaan lapsiavustukset sekoitettiin palkka-avustuksiin tarkoituksella, jotta aineisto tukisi väitettä paremmin.49 Molempia avustuksia annettiin perustuen perheen kokoon, palkkaan ja leivän hintaan. Lapsi-avustuksia ei ollut tosin sidottu palkkaan, mitä pidettiin epäreiluna: miksi työttömän pitäisi saada enemmän rahaa vain hankkimalla enemmän lapsia?

Boyerin tilastollisen analyysin mukaan lapsiavustuksilla oli todellinen vaikutus väestömäärään.50 Syntyvyys kasvoi 1800-1830 10,8 prosenttia, vaikka reaalipalkat pysyivät samoina tai laskivat.51 Boyerin analyysin mukaan köyhäinpolitiikka on selittävä tekijä syntyvyyden kasvulle, sillä se oli ainoa keino rahoittaa lapsiperheiden elämistä, kun muut palkat laskivat. Mitä vähemmästä määrästä lapsia lähtien ja mitä vanhemmille lapsille tukea annetaan, sitä suurempi tuen vaikutus on syntyvyyteen.52 Boyerin tilastollinen analyysi väestötilastojen ja raportin kyselyjen vastausten perusteella siis osoittaa Malthusin kritiikin oikeaksi. Lapsiavustuksilla oli vaikutus syntyvyyteen nimenomaan köyhien keskuudessa.

Tärkeämpää kuin todellinen tulos on se, kuinka raportin tekijät pääsivät tähän lopputulokseen. Luvun yllä olevassa lainauksessa väitetään, että ”tapaukset ovat olleet lukuisia”, joissa havainnoitsija on huomannut, että naimisiin mennään yhä nuorempina ja syynä ovat ”epäilemättä” lapsiavustukset. Pohjimmiltaan kyse on siis mielipiteiden esittelystä, jotka perustuivat seurakunnan työntekijöiden käsityksiin köyhien määrän kasvusta ja sen syistä. Raportin johtopäätös oli oikea, mutta argumentaatio siihen pääsemiseksi ei perustunut empiiriseen aineistoon.

3.3 Palkka-avustukset pudottavat palkkoja

Koska eteläisessä Englannissa kotiavustuksen (out-door relief) antaminen oli ollut eniten käytössä, ei ole ihmekään, että palkka-avustuksia syytettiin eniten köyhyyden lisääjinä.53 Kuten luvussa 2.4 lainauksessa todetaan: jos palkat täydennetään köyhäinavustuksesta, työntekijöitä palkkaavat maanviljelijät voivat pudottaa palkkaa niin alas kuin mahdollista. Oliko näin syytä uskoa aineiston perusteella?

TAULUKKO 2. Viikkotulot yritteliäälle köyhälle perheen koon mukaan. Berkin Magistraatti, Speenhamland 8.3.1795.54

Suurinta kritiikkiä työlaitosten ulkopuolisesta tuesta sai palkka-avustus, joka tunnettiin nimellä Speenhamland -järjestelmä55. Raportissa selitetään seikkaperäisesti, kuinka järjestelmä toimii, ja esimerkkinä toiminnasta annetaan taulukon 2 kaltaisia taulukoita siitä, miten palkkoja tulisi täydentää niiden ollessa riittämättömiä. Maistraatti lupasi maksaa palkkojen ja elinkustannusten väliin jääneen summan. Taulukon mukaan oli siis tarkoitus maksaa palkka suhteessa reaalikustannuksiin.

Komissaarit uskoivat, että palkka-avustus oli järjestelmän käytetyin avustusmuoto.56 Mark Blaug kuitenkin osoittaa, että Speenhamland oli kaikkea muuta kuin vallitseva järjestelmä. Yksinkertaisesti ristiintaulukoimalla seurakuntien vastauksista ne, joissa kerrottiin, että palkkoja subventoitiin, selvisi että kyselyyn vastanneista vain 10 % käytti palkka-avustusta seurakunnassaan.57 Palkkojen täydennyspolitiikkaa käytettiin erityisesti Napoleonin sotien jälkeisinä kriisivuosina, minkä jälkeen täydennyspolitiikka hiipui tässä muodossa yksittäisiin katovuosiin58.

Raportin tekijät eivät muodostaneet taulukkoa 2 aineiston perusteella, mutta kuitenkin käyttivät ohjeellista taulukkoa empiirisenä todistusaineistona. Argumentaatiossa nojataan näkijähavaintoihin eikä määrälliseen aineistoon. Yksittäistapausten kuvauksissa esitellään viikkottaisia tukimaksuja. Lukemalla lainauksia selviää, että summat ja perustelut maksuille vaihtelevat eivätkä suinkaan aina perustu suoraan taulukon 2 kaltaisiin ohjeisiin. Jos palkka-avustuksia ei juuri käytetty, se ei voinut olla kasvaneiden tukikustannusten pääsyy. Seuraava luku selventää, mikä oli nousseiden kustannusten tärkein aiheuttaja.

3.4 Seurakunnan tarjoama työ lisää työttömyyttä

Vaikka palkkojen täydennystä ei käytetty, muita köyhäintuen piiriin kuuluvia palkkausjärjestelmiä sovellettiin, mikä nosti tukikustannuksia. Komissaarit olettivat, että maksujen takana oli köyhäinlaki, jolloin työntekijät olisivat vapaaehtoisesti avun annon piirissä välttääkseen oikean työn. Siinä missä palkka-avustuksen oli tarkoitus kattaa erotus, joka tarvittiin hengissä pysymiseen, työmiesjärjestelmän (roundsman system) oli tarkoitus luoda työllisyyttä työttömyyden aikoina. Työttömien tuli ilmoittautua seurakunnalle, ja jotta he olisivat oikeutettuja avustukseen, heidän tuli käydä tiloilla etsimässä työtä. Seurakunta lupasi maksaa työmiestaulukoiden mukaista palkkaa maanviljelijän puolesta silloinkin kun työ ei ollut tarpeen. Tilalliset saivat siis käytännössä ilmaista työvoimaa ja seurakunta pääsi eroon työttömistään.59

Raportti nostaa esiin väitteen, että maanviljelijät käyttäisivät järjestelmää hyväkseen.60 Muut veronmaksajat päätyvät maksamaan osan työvoimasta, sillä veronmaksajiin kuului maanviljelijöiden lisäksi muitakin.61 Taloudellinen kannustin palkata ylimääräistä työvoimaa ei kuitenkaan ole koko totuus. 1834 raportin aineistosta selviää, että työmiesmaksuja käytettiin eniten talvikuukausina marraskuusta toukokuuhun, mutta ei juuri ollenkaan kesäkaudella.62 Tämä osoittaa, että työttömyys oli nimenomaan kausittaista, eikä kyse ole vuoden ympäri kestävästä työttömyydestä.

Työnantajille oli tärkeää, että paljon työvoimaa vaativille kesäkuukausille oli tarpeeksi työntekijöitä. Tukijärjestelmä takasi, ettei työntekijän kannattanut muuttaa pois talvikuukausien työttömyyden aikana, sillä elintaso oli turvattu. Kyseessä on siis varhainen työttömyysturvajärjestelmä epätasaisiin työllisyysoloihin, jolla turvattiin riittävä työllisyys sesonkiaikana ja työntekijöiden hengissä säilyminen huonoina kuukausina. Työttömyys viljaa tuottavassa etelässä oli siis kausiluontoista ja tukikustannukset olivat sen mukaiset. Raportissa oletetaan, että köyhäinlaki aiheuttaa työttömyyttä eikä esimerkiksi, että työttömyys johtuu köyhäinlain ulkopuolisista syistä, joihin köyhäinlaki pyrkii vastaamaan.63

3.5 Köyhäinlaki kannustaa väärinkäytöksiin

“… he has not unfrequently been obliged to give relief to men who, there is no doubt, could have procured work if they had exerted themselves: they speak of it as a matter of right; and, if what they ask be not granted, they threaten to appeal to the magistrate; and, as he lives fifteen miles off, the overseers are often induced to yield to their demands, on account of the expense of meeting the claim before him, – -.”64

 

Raportti kritisoi vanhaa köyhäinlakia koskien maistraattien ja seurakuntien paikallishallintojen toimintaa. Yksi ongelmista oli nykypäivän taloustieteestäkin tuttu päämies-agentti -ongelma; koska avustuksen saajia ei voinut täydellisesti valvoa, raportissa oletetaan että ihminen on ennemmin vapaaehtoisesti työtön kuin tekee työtä. Raportissa väitetään, että apua tarvitseva saattoi vaatia avustusta, mutta avustuksen antajalla ei ollut keinoa varmistaa saajan perusteita eikä mihin rahat olivat kuluneet. Yleinen kritiikki kotiavustuksesta oli tarpeeton rahan antaminen saajalle, joka ei sitä oikeasti tarvitse tai käyttää sitä väärin. Eräs esimerkki kuvailee rahan käyttämistä alkoholiin tarpeellisten ostosten sijaan.65

Seurakunnalla oli kuitenkin useita keinoja valvoa avunsaajia. Vaikka töitä ei muuten ollut, seurakunta saattoi tarjota työtä, jos ei muuten, niin keksittyä.66 Tämän oli tarkoitus karsia turhat hakijat ja toisaalta se tuki ajatusta, että rahaa ei pidä saada tyhjästä. Lisäksi seurakunnat olivat melko pieniä ja virkailijalla oli mahdollisuus valvoa tuen hakijoiden historiaa.67 Vaikka teoriassa kaikille tuli antaa tukea taulukon mukaan, todellisuudessa tuen antajilla oli käsitys saajan tilanteesta.68

Avunsaajien lisäksi väärinkäytöksistä syytettiin maanviljelijöitä. Raportissa kuvataan eräs seurakunta, jossa köyhäinmaksut ovat nousseet niin korkeiksi, että maan vuokratulot ovat pudonneet puoleen.69 Raportissa siis annetaan ymmärtää, että työntekijöitä palkkaavat viljelijät siirtäisivät köyhäinkustannuksia maan vuokraajille uhkaamalla lähteä, jos vuokra ei laske. Nousevien köyhäinkustannusten pelättiin osuvan välillisesti myös rikkaaseen, ei veroja maksavaan maanomistajaväestöön, jolla ei myöskään ollut valtaa vaikuttaa tilanteeseen.70 Tapaus esitetään varoituksena ja siten perusteena käytetään kaltevan pinnan argumenttia: Jos täällä käy näin, miksei muuallakin? Argumentti ei vetoa numeroihin tai määrälliseen dataan vaan pelkästään yksittäistapaukseen. Kiintoisaa on raportissa useaan otteeseen käytetty retorinen keino viitata ”todistusaineistoon” eli kyselyjen vastauksiin. Pelkästään viittaamalla yksittäistapauksiin aineistossa saatiin koko aineiston painoarvo väitteen tueksi.

3.6 Työlaitosjärjestelmä tarjoaa kokonaisvaltaisen ratkaisun

Työlaitokset olivat raportin ainoa suosittelema tapa tukea työkykyisiä köyhiä. Köyhäinlain väärinkäyttö voitaisiin estää maanlaajuisella työlaitosjärjestelmällä. Uusi järjestely olisi sekä köyhien että veronmaksajien etu ja siten sekä paras taloudellinen että humaanein ratkaisu. On merkille pantavaa, että molemmat perustelut löytyvät raportista, ei vain ilmiselvä taloudellinen perustelu. Jotta työlaitos olisi toimiva järjestelmä, muut toimimattomaksi osoitetut järjestelmät olisi poistettava. Työlaitosjärjestelmän ansiosta köyhän ei kannattanut matkustaa kunnasta kuntaan paremman avustuksen toivossa.

TAULUKKO 3. Neljänkymmenenkuuden seurakunnan työlaitoksen kulut yhdistettynä71

Merkittävä taloudellinen etu tulisi monen seurakunnan yhdistämisestä yhdeksi hallinnolliseksi kokonaisuudeksi, kuten taulukko 3 pyrkii osoittamaan. Vaikka uusi köyhäinlaki vaatisi uusien rakennusten rakentamista ja lisäisi henkilökunnan tarvetta, voitaisiin eri alueiden köyhät yhdistää samalle paikkakunnalle. Yllä oleva taulukko osoittaa, että 46 seurakunnan köyhäinmaksut saataisiin supistettua 422 puntaan vuodessa, sillä samat virkailijat hoitaisivat koko alueen köyhiä.72 Yhdistymisestä seuranneet säästöt hallintokustannuksissa rinnastetaan kokonaisköyhäinkustannuksiin, jolloin ”TOTAL for 46 parishes” antaa ymmärtää, että säästöt ovat epäuskottavan suuret.73 Raportissa esitellään myös Falmouthin seurakunnan työlaitoskokeilu, jonka taulukoinnissa työlaitoskokeilun kustannukset oli sidottu väestömäärään, ja hyödyt edelliseen järjestelmään olivat selvät mutta realistisemmat.

Työlaitos edustaa raportissa esitettyä tärkeintä periaatetta avustuksen antamiselle: avustuksen tulisi aina olla vähemmän mukava vaihtoehto kuin itsenäinen palkkatyö, jotta vanhan järjestelmän kannustinloukut vältetään. Raportissa kaavaillaan, että työlaitoksissa ravinto ja elinolot ylittävät köyhän elintason mutta toisaalta alittavat köyhimmänkin itsenäisen työntekijän elintason. Työlaitos myös erottaisi työkykyiset työkyvyttömistä, mikä oli uuden lakialoitteen tärkeä tavoite. Raportti pyrkii vakuuttamaan, että se olisi myös halvin tuen annon muoto. Vaikka edelliset esimerkit eivät ole täysin vakuuttavia, se meni parlamentissa läpi.

4. Raportista lakimuutokseen

4.1 Perinne vanhan lain kritisoinnista

Vanhasta köyhäinlaista oli jo kirjoitettu useita selvityksiä ja akateemisia julkaisuja, mutta 1834 raportin pohjana oli siihen mennessä laajin kyselyihin perustuva selvitys. Miksi lakimuutos tapahtui juuri vuonna 1834? 1834 raportin näkemykset työttömyydestä, väestön kasvusta ja köyhäinmaksuihin uppoavista verovaroista olivat tuttuja jo Napoleonin sotien jälkeisissä raporteissa köyhien tilasta. 1816-1818 alahuoneen tehtävänä oli kerätä tietoa köyhäinlaista, luoda periaatteet, joiden pohjalta muuttaa sitä, sekä tehdä muutosehdotuksia.74 Aiemmissa raporteissa on lähes täysin samat perustelut köyhien tilaan kuin 1834 raportissakin – olemassa oleva köyhäinlaki luo kannustinloukkuja, jossa köyhän kannattaa elää ennemmin avustuksilla kuin palkkatyöllä ja jossa maanviljelijät väärinkäyttävät järjestelmää. Suurimpana ongelmana myös edellisissä selvityksissä nähtiin palkka-avustukset.75

Komitea ei kuitenkaan onnistunut kahdessa jälkimmäisessä tehtävässään, sillä se ei antanut periaatteita tai konkreettisia ehdotuksia muutokselle. Aikalaiskritiikki osui myös aineiston muodostukseen. Merkille pantavaa on, että 1834 raportti keräsi massiivisen aineiston, jotta se olisi edustavampi kuin edelliset raportit. Poynter ehdottaa, että erotuksena aikaisempiin raportteihin 1834 raportti antaa periaatteen, että tuen pitäisi olla vähemmän miellyttävää kuin palkan, sekä konkreettisia esimerkkejä, joissa ehdotettu lakimuutos on tuottanut hyviä tuloksia.76 Raportissa kuvaillaan paikallistason kokeiluja työlaitosjärjestelmästä, josta esitetään pelkästään positiivisia seurauksia, kuten luku 4.6 osoittaa. Konkreettinen ehdotus, jolla oli empiiristä tukea, lopulta ratkaisi kiistan, tulisiko köyhäinlaista luopua vai vain muuttaa paremmaksi.

1834 raportti johti lakimuutokseen yllättävän vähällä keskustelulla, varmaankin juuri muutospaineen takia. Meni lähes 20 vuotta ennen kuin konkreettista päätöstä saatiin aikaan kiivaasta keskustelusta ja raporttien keräämisestä huolimatta, mikä edesauttoi 1834 lain läpäisemistä. Mikä tahansa muutos oli parempi kuin pitkään jatkunut kyvyttömyys toimia, ja vastustus lakimuutokselle tuli pikemminkin parlamentin ulkopuolelta.77

4.2. Raportin vaikutus lakimuutokseen

Raportti ei ole identtinen läpi menneen lakimuutoksen kanssa, joka edellytti myönnytyksiä suhteessa raportin ideaaleihin. Sen merkitys lakimuutokseen oli kuitenkin ilmeinen.78 Merkittävin muutos aiempaan köyhäinlakiin tapahtui raportin ehdottaman hallinnollisen keskusvaltaisuuden myötä, jolloin valta ensi kertaa sitten 1600-luvun siirtyy pois seurakuntien alaisuudesta. Paikallistaso ei kuitenkaan ollut täydellisesti keskusvallan alaisuudessa, kuten tarkoituksena oli. Esimerkiksi keskusneuvosto ei voinut pakottaa seurakuntaa rakentamaan uutta köyhäinlaitosta ilman kirkkoneuvoston suostumusta.79

Uuden köyhäinlain päätavoite toteutui, nimittäin tuen antaminen työlaitosten muodossa. Englanti jaettiin keskusjohtoisesti hallinnoituihin köyhäinlakiunioneihin, joista jokaisessa tuli olla hyvin organisoitu työlaitos. Työlaitosten ideaali noudatti kansallisen yhtenäisyyden ideaalia: ”The workhouse for each union was to be one centrally situated, plain building; designed to house all sorts and conditions of paupers, under one head, and according to single code of rules.”80 Yhtenäisyyden tuli ulottua aina ruokavaliosta liinavaatteisiin ja näistä annettiinkin tarkkoja lainvoimaisia säädöksiä.81

Työlaitosten ulkopuolista tukea ei kuitenkaan lakkautettu välittömästi. Muutoksessa otettiin huomioon siirtymäaika uusien laitosten valmistumiseen. 1842 mennessä laitosten ulkopuolista tukea ei ollut lakkautettu, joten se sallittiin tietyille alueille.82 Kotiavustuksen antaminen työkykyisille oli kielletty 396 unionissa, mutta 142:ssa se oli sallittua tietyin ehdoin.83 Mielenkiintoisen alaluokan muodostavat väliaikaisesti sairaat työssä käyvät aikuiset, sillä heidän asemaansa ei muutettu lain myötä, vaan he olivat vielä uuden lain jälkeenkin oikeutettuja kotiavustukseen.84 Sekä raportissa että uudessa laissa sairaat nähtiin ongelmattomana luokkana, joten vanhan köyhäinlain mukainen käytäntö jatkui. Toisen poikkeuksen ulkotuen antamisesta muodostavat työkykyiset naiset. Käsitteellinen epäselvyys ilmeni naimattomilla naisilla ja leskillä. Naisilta, joilla oli aviottomia lapsia, saatettiin evätä tukia, vaikka tuen tuli olla ansioista ja moraalista riippumatonta.85 Toisaalta naiset saattoivat saada rahallista avustusta, vaikka he olivat työsuhteessa, mikäli heidän palkkansa ei riittänyt esimerkiksi leskeyden takia.86 Tämä vaikuttaa ilmiselvältä poikkeukselta yleiseen sääntöön, jossa kotiavustus haluttiin kieltää täysin. Raportissa tavoiteltu kansallinen yhtenäisyys köyhien kohtelemisessa tasavertaisesti ei siis toteutunut keskusvaltaisuudesta huolimatta.

5. Johtopäätökset

Raportissa pyrittiin löytämään tapa auttaa köyhiä, jossa kulut olisivat mahdollisimman pienet ja hyödyt mahdollisimman suuret. Tämä sopi ajan utiliteettikäsitykseen, joka ei eroa kovin paljoa nykypäivän käsityksestä mutta oli omana aikanaan vallankumouksellinen ajatus. Hyöty on kuitenkin ymmärrettävä laajassa mielessä sellaiseksi, jossa yhteiskunnalliseen edistykseen otetaan huomioon niin taloudelliset kuin moraalisetkin tekijät.

Määrällinen päättely oli uusi työkalu, jolla tavoiteltiin tietoa, jonka avulla tavoitella parasta mahdollista hyötysuhdetta. Määrällinen päättely oli osa 1800-luvun alussa virinnyttä poliittista aritmetiikkaa, jossa yhteiskunnallisiin ongelmiin pyrittiin vastaamaan lukujen antamalla tiedolla. Tilastollinen tapa tarkastella yhteiskunnallisia ongelmia muodostui 1834 raportin jälkeen kiinteäksi osaksi poliittista retoriikkaa ja on jatkunut nykypäiviin asti.

Yhteiskunnallisena ongelmana oli tukikustannusraporttien tarkastelun paljastama köyhyyskustannusten kasvu. Oli ymmärrettävä johtopäätös olettaa, että kasvavat kustannukset ja kasvava väestömäärä tarkoittivat kasvavaa köyhyyttä. Oletus oli kuitenkin virheellinen, kuten olen todennut. Myöskään pelkästä väestönkasvusta ei voi johtaa, että lapsiavustukset lisäävät syntyvyyttä köyhien parissa, vaikka johtopäätös osoittautuikin oikeaksi. Palkka-avustukset eivät voineet olla kasvavien kustannusten syynä, sillä ne olivat 1834 mennessä käytännössä poistuneet käytöstä. Korrelaatio köyhäinkustannusten ja työttömyyden välillä ei tarkoita, että köyhäinlaki aiheuttaa työttömyyttä, vaan kausaatio oli pikemminkin päinvastainen.

Raportissa oli kymmeniä taulukoita, joista osa oli määrälliseen aineistoon perustuvia ja osa seurakuntien käyttämiä ohjeiksi tarkoitettuja taulukoita avustuksen antamista varten. Raportin laskelmissa oli varmasti puutteita, mutta suurin osa taulukoista kuitenkin perustui empiiriseen aineistoon, kuten uuteen tilastolliseen retoriikkaan kuului. Ohjeellisia taulukoita käytettiin ikään kuin niissä annetut luvut vastaisivat seurakuntien todellisuutta. Raportissa ja sen päätelmissä sekoittuivat ohjeiksi tarkoitetut taulukot empiiristen taulukoiden kanssa. Komissaarit jättivät huomiotta omasta aineistostaan poimimansa lainaukset, jotka todensivat sen, että taulukkoja ei käytetty sellaisenaan tuen myöntämisessä. Siksi ohjeiksi tarkoitetuista taulukoista ei voi tehdä johtopäätöksiä köyhäinlain seurauksista, sillä ne eivät kuvasta vallinnutta käytäntöä.

Tilastot kattoivat raportissa vain murto-osan määrällisen päättelyn retoriikasta. Aineistosta kerätyn yksittäistapauksen saattoi yleistää valtakunnanlaajuiseksi vetoamalla koko kerättyyn aineistoon. Raportin vakuuttavuus tuli toisaalta aineistosta, toisaalta siitä, että luotettavat komissaarit saattoivat retoriikassaan vedota aineistoon. Komissaarien vakuuttuneisuus vanhan järjestelmän heikkouksista ja uuden paremmuudesta aineiston perusteella vahvisti käsitystä, että tieto on luotettavaa. Raportti osoittaa selkeästi auktoriteettiuskon sekoittumisen persoonattomiin lukuihin perustuvaan retoriikkaan. Oli tärkeää kuka väitteen sanoi, mutta tärkeää oli myös, mistä varmuus väitteille oli saatu.

Työlaitoksista tuli lakitasolla päätuen muoto työkykyisille, joten raportti onnistui tuomaan todellisen muutoksen vanhaan. Toisaalta sairauden takia, olemalla nainen tai asumalla tietyllä alueella työkykyinen saattoi yhä saada kotiavustusta köyhäinlakiunionilta. Merkittävin muutos oli päätöksenteon siirtäminen seurakunnilta köyhäinlakiunioneille eli sekä maallisempaan että keskusvaltaisempaan muotoonsa. Tämän voi nähdä osoituksena valtion kontrollin kasvusta aikana, jolloin vapaan talouden ideaali ja sen edustama laissez faire ajattelu kukoisti. Raportti ei ole niin malthusilainen tai vapaan taloustieteen kyllästämä kuin sen historiallinen maine on antanut ymmärtää. Köyhien hyvinvointi niin fyysisesti kuin moraalisestikin oli aito huolenaihe, jota haluttiin parantaa korjaamalla köyhäinlakia. Komissaarit eivät päätyneet ”auttamaan” köyhiä jättämällä heidät oman onnensa nojaan vaan luomalla aikaisempaa toimivamman järjestelmän. On toisen tutkimuksen paikka tarkastella, oliko se todella toimivampi, mutta aie oli selvä.

Perusteltu jatkotutkimusaihe olisi tarkastella, vähenikö köyhyys todella uusien säädösten mukana. Suurin osa tähän asti tehdystä tutkimuksesta on keskittynyt köyhäinlain todellisiin seurauksiin. Jatkotutkimusta voisi tehdä esimerkiksi koskien pohjoisia kuntia tai yllättävän vähän tutkittua Lontoota. Nyt tarkasteltu näkökulma mahdollistaisi syvällisemmänkin tutkimuksen poliittisesta retoriikasta yhdistettynä taulukoiden yksityiskohtaiseen tarkasteluun, miksei jopa verraten nykypäivän retoriikkaan. Kuten lukija on saattanut huomata, tämän päivän ja tuolloisen poliittisen diskurssin välillä on hämmästyttäviä yhteneväisyyksiä, vaikka vuosia on lähes 200 välissä.

Maija Absetz on perustutkinto-opiskelija Helsingin yliopistossa yleisen historian oppiaineessa. Tutkimus on tarkistettu versio 2.5.2016 palautetusta kandidaatintutkielmasta.

6. Lähteet

Alkuperäislähteet

Report from his Majesty’s Commissioners and the Administration and Practical Operation of the Poor Laws in England and Wales with an Index. Toim. Robert Hogg. Irish University Press, Shannon, Ireland 1970.

Gourlay, Robert. General Introduction to Statistical Account of Upper Canada, Compiled with a View to a Grand System of Emigration in Connexion with a Reform of the Poor Laws. Simpkin & Marshall, London 1822.

Kuvat:
taulukko 1, 2 ja 3 saatavilla: http://oll.libertyfund.org/titles/senior-poor-law-commissioners-report-of-1834, viitattu 22.2.2016

Tutkimuskirjallisuus

Baugh, Daniel. The Cost of Poor Relief in South-East England 1790 -1834. The Economic History Review 28:1 (1975), 50-68.

Blaug, Mark. The Myth of the Old Poor Law and the Making of the New. Journal of Economic History 23 (1963), 151-84.

Blaug, Mark. The Poor Law Report Re-examined. The Journal of Economic History 4:2 (1964), 229-245.

Block, Fred & Somers, Margaret. In the Shadows of Speenhamland. Social Policy and the Old Poor Law. POLITICS & SOCIETY 31:2 (2003), 1-41.

Boyer, George. Economic history of the English poor law 1750 -1850. Cambridge University Press, Cambridge 1990.

Gash, Norman. Rural Unemployment, 1815-34. The Economic History Review 6:1 (1935), 90-93.

Himmelfarb, Gertrud. The Idea of Poverty. England in the Early Industrial Age. Knopf, New York 1984.

Polanyi, Karl. The Great Transformation. Farrar and Rinehart, New York 1944.

Poynter, John. Society and Pauperism. English Ideas on Poor Relief, 1795 – 1834. Routledge & Kegan Paul, London 1969.

Prévost, Jean-Guy & Beaud, Jean-Pierre. Statistics, Public Debate and the State, 1800 – 1945. A Social, Political and Intellectual History of Numbers. Pickering & Chatto, London 2012.

Royle, Edward. Revolutionary Britannia? Reflections on the threat of revolution in Britain 1789 -1848. Manchester University Press, New York 2000.

Sherman, Sandra. Imagining Poverty. Quantification and the Decline of Paternalism.  The Ohio State University Press, Columbus 2001.

Stigler, Staphen. Statistics on the Table. The History of Statistical Concepts and Methods. Harward University Press, Cambridge 1999.

Webb, Sidney & Webb, Beatrice. English Poor Law Policy. Longsman, Green and co., London 1910.

Westergaard, Harald. Contribution to the History of Statistics. King & Son, London 1932.

 

1. Termien ja lainausten suomennokset alkuperäiskielestä ovat kaikki omiani. Olen jättänyt alkuperäiskielellä muutamia tärkeimpiä termejä, sillä niiden avulla on helpompi seurata pääosin englanninkielistä tutkimuskirjallisuutta. [↩]
2. Report from his Majesty’s Commissioners and the Administration and Practical Operation of the Poor Laws in England and Wales with an Index. Raportti on Irlannin yliopiston fotolitografia-tekniikalla painama täydellinen kopio alkuperäisestä asiakirjasta. Viittaan siihen jatkossa vain raporttina ja käytän alkuperäisiä sivunumeroita viitteissä. [↩]
3. Himmelfarb 1984, 156. [↩]
4. Blaug 1964, 233. Aineiston seitsemästä kunnasta vain kaksi oli pohjoisesta. [↩]
5. Boyer 1990, 2. Boyerin tutkimusperinteen jaottelu on auttanut suunnattomasti hahmottamaan eri koulukuntia raporttiin liittyvässä tutkimushistoriassa. Myös aiemmat tutkijat olivat kritisoineet joitakin raportin lähtöoletuksia, mutta Blaug ensi kertaa kritisoi seurauksia, joita vanhan köyhäinlain oletettiin aiheuttavan. [↩]
6. Shermanin Imagining Poverty tutkii Iso-Britannian köyhyyskeskustelua tilastollisesta näkökulmasta, mutta hän keskittyy 1834 raporttiin vain hyvin niukalti. [↩]
7. Prévost 2012, 33. Arthur Young vuonna 1771. [↩]
8. Block & Somers 2003, 5. [↩]
9. Westergaard 1932, 2. Käsittelen tilastoja siinä merkityksessä, kuin sanan saksankielinen juuri ”Staatenkunde” antaa ymmärtää, siis valtiolle hyödyllisen tiedon keruuta. [↩]
10. Stigler 1986, 161. Todennäköisyyslaskennan sovelluksia käytettiin kuitenkin tähtitieteen ja maantieteen aloilla. Stigler 1986, 158. [↩]
11. Sherman 2001, 100. [↩]
12. The Statistical Account of Scotland (1791-1799) oli ensimmäinen maan tilaa koskeva tilastollinen analyysi, koskien enimmäkseen Skotlannin maataloutta. [↩]
13. The Report, 3. [↩]
14. Sherman 2001, 95. [↩]
15. Siinä missä aikaisemmat poliittiset aritmeetikot olivat merkantilistisen perinteen mukaan pitäneet väkiluvun kasvua aina hyvänä asiana, Malthus esitti epätasapainon resurssien ja resursseja käyttävän väestön välillä. Malthusin laskelmissa väestöstä ei ole käytössä oikeaa aineistoa, vaan päättely perustuu teoriaan väestön tuplaantumisesta aina joka neljännesvuosisata. Prévost 2012, 21. [↩]
16. Himmelfarb 1984, 158. Senior ihaili Malthusia, mutta hänen ajattelunsa erosi tästä suuresti: mm. Senior uskoi, että tuottavuus vaikuttaisi palkkoihin enemmän kuin populaation koko. Himmelfarb 1984, 157. [↩]
17. Vuodesta 1821 eteenpäin köyhäinkustannusten laskelmat palautettiin parlamentille. Poynter 1969, 281. [↩]
18. Gourlay 1822, lxxxiv. [↩]
19. Himmelfarb 1984, 159. [↩]
20. Raportti, 123. [↩]
21. Sherman 2001, 46. [↩]
22. The Report, 127. [↩]
23. Himmelfarb 1984, 147-148. [↩]
24. Jeremy Benthamin (1748-1832) mukaan nimetty moraalifilosofinen suuntaus. [↩]
25. Gourlaun tapauksessa aineistolla tuettiin päätöstä koskien yhteismaiden yksityistämistä (Should the Enclosement Act be amendment or not.). Prévost 2012, 35. [↩]
26. Sherman 2001, 115. [↩]
27. Poynter 1969, 320; Raportti, 123. [↩]
28. Sherman 2001, 99. [↩]
29. Suurimmat keskustelut parlamentissa lain hylkäämisestä sijoittuvat vuosille 1815-1818. Block & Somers 2003, 29. [↩]
30. Poynter 1969, 280. [↩]
31. Poynter 1969, 305. [↩]
32. Erityisen kuuluisia olivat maaseudun Captain Swing -mellakat, jotka kohdistuivat erityisesti uusiin puimakoneisiin, jotka veivät työpaikkoja niukoilta talvikuukausilta. Royle 2000, 83. [↩]
33. Himmelfarb 1984, 167. [↩]
34. The Report, 72. Kursiivit ovat omiani. [↩]
35. Boyer 1990, 60. [↩]
36. Royle 2000, 68. Edellinen Tory-hallitus oli saanut joitakin uudistuksia aikaan, mikä herätti uudistusmieltä. Myös kuninkaan kuolema ja Swing-mellakat aiheuttivat kuohuntaa yhteiskunnassa, mikä edesauttoi muutoksen ilmapiiriä. [↩]
37. Himmelfarb 1984, 155 [↩]
38. Appendix A-D. [↩]
39. Otannan määrä vastaa kymmenesosaa kaikista seurakunnista, kyselyjen vastaukset kattoivat n. 20 % koko Englannin ja Walesin väestöstä. Blaug 1964, 234. [↩]
40. The Report, 3. Raportti väittää, että aineistoa on joka kunnasta, mutta taas raportin jälkisivuilla mainitaan, että 7 kuntaa on valittu aakkosjärjestyksessä, jotta satunnaisuus voitaisiin taata. The Report, 207. [↩]
41. Boyer 1990, 10. [↩]
42. Boyer 1990, 2. [↩]
43. Boyer 1990, 2. [↩]
44. The Report, 178. Otsikoinnit ovat omiani, sillä raportissa taulukoita ei ole nimetty tai numeroitu. Kuvat on poimittu raportin nettiversiosta, mutta sivunumerot ovat alkuperäisen asiakirjan mukaiset. Kuvien linkit, ks. lähdeluettelo. [↩]
45. Boyer 1990, 143; Block & Somers 2003, 11; Baugh 1975, 55. Baughin sivulla 55 oleva kuvio näyttää kolmen kunnan vertailun vuosittaisten nimelliskustannusten kasvun 1776-1834 noin 60 000 punnasta korkeintaan 400 000 puntaan kyseisellä aikavälillä. [↩]
46. Baugh 1975, 58. Palkan hinnat suhteutettu vehnän hintaan, joka vastasi pääasiallista ravintoa 1800-luvun työläiselle. Vehnään sidottu reaalipalkka on puutteellinen, mutta osoittaa yleisen trendin elinkustannuksien muutoksissa. [↩]
47. The Report, 14. Kursiivit ovat omiani.                                                                                                                [↩]
48. Blaug 1964, 231 [↩]
49. Blaug 1964, 231. Raportin liitteiden kysymyksessä 24 kysytään samassa kysymyksessä sekä kotiavustuksen antamisesta työkykyisille, sekä saavatko köyhät lapsiavustuksia. Kysymyksessä 25 kysytään annetaanko tukia tietyn taulukon mukaan. Jos vastaa ensimmäiseen kysymykseen myöntävästi, ei voi olla varma kumpaan kysymykseen vastaa ja toisaalta seuraavaan kyselyyn saattoi antaa skaalan, joka saattoi tarkoittaa yhtä hyvin lapsiavustuksia kuin palkka-avustustaulukoita. [↩]
50. Boyer 1990, 168, Boyer on ottanut huomioon vuositulot, kuolleisuuden, väestötiheyden muuttujina taustalla. [↩]
51. Boyer 1990, 167. [↩]
52. Boyer 1990, 163. [↩]
53. Poynter 1969, 281-282. [↩]
54. The Report, 69. [↩]
55. Speenhamland -järjestelmä on tarkoittanut useita eri asioita, mutta raportin määritelmän mukaan se viittaa tiukimmillaan tukimuotona palkka-avustukseen. [↩]
56. Karl Polanyin ja hänen klassikkoeepoksensa The Great Transformation mukaan palkka-avustus oli vanhan järjestelmän käytetyin tukimuoto. Polanyi 1944, 78. [↩]
57. Blaug 1964, 233. [↩]
58. Baugh 1974, 54. [↩]
59. Toinen vaihtoehto oli, että tilallinen maksoi työntekijän palkan, mutta sai helpotuksia veronmaksussa Veronmaksajilla viittaan niihin seurakuntalaisiin, jotka olivat velvoitetut kustantamaan verotuloilla köyhäinavustuksen. Veronmaksajiin eivät kuuluneet ne, jotka eivät kyenneet maksamaan asumisen vuokraa tai asuneet omistamallaan maalla. [↩]
60. Raportti, 72. [↩]
61. Boyer 1990, 118. [↩]
62. Boyer 1990, 89. Gash 1935, 90. [↩]
63. Block & Somers 2003, 20; Boyer 1990, 43. [↩]
64. Raportti, 15. Kursiivit ovat omiani. [↩]
65. Raportti, 19. [↩]
66. Raportti, 35; Boyer 1990, 21. [↩]
67. Esimerkiksi raportin sivulle 117 kerätyssä aineistossa Bedfordshiren kuudentoista seurakunnan populaatio oli 12 224, jolloin keskimääräinen väestömäärä Bedfordshiressä seurakunnissa olisi 764 henkeä. Myös Boyerin mukaan seurakunnat olivat riittävän pieniä hakijoiden valvomiseen. Boyer 1990, 23; Blaug 1963, 130. [↩]
68. Boyer 1990, 21. [↩]
69. The Report, 37. [↩]
70. Äänioikeus perustui Gilbert`s Act (1782) -säädökseen, jonka mukaan äänioikeus painottui sen mukaan kuinka isoa maaomaisuutta hallitsi. Boyer 1990, 95. [↩]
71. The Report, 179.                                                                                                                     [↩]
72. Jos taulukon 3 kustannuksia vertaa raportista nimettyjen kahden mainitun seurakunnan vuosikustannuksien keskiarvoon, on 442 puntaa 0,5 % verrattuna aiemman järjestelmän kustannuksiin. [↩]
73. Raportissa kuvataan myös Falmouthin seurakuntaa, jossa kahdeltatoista vuodelta kootut kokonaisköyhäinkulut olivat pienemmät työlaitoskokeilun jälkeen kuin ennen sitä. Taulukkoon oli lisätty väestötiedot niiltä vuosilta kun laskelmat oli tehty (1821 ja 1831). The Report, 151. [↩]
74. Poynter 1969, 276. [↩]
75. Poynter 1969, 278. [↩]
76. Poynter 1969, 310. [↩]
77. mm. The Times oli johtavia äänitorvia muutosta vastustaville. Poynter 1969, 322. [↩]
78. Block & Somers 2003, 4. [↩]
79. Webb & Webb 1910, 19. [↩]
80. Webb & Webb 1910, 81. [↩]
81. Webb &Webb 1910, 70-71. [↩]
82. Webb & Webb 1910, 26. [↩]
83. Webb & Webb 1910, 83. [↩]
84. Webb & Webb 1910, 46. [↩]
85. Webb & Webb 1910, 42. [↩]
86. Ibid. [↩]