MA Olga Sipolan taidehistorian väitöskirja ”Hudožestvennoe ubranstvo cerkvej Valaamskogo monastryrâ XVII – načala XIX veka (Valamon luostarikirkkojen ikonisisustus 1700-luvulta 1800-luvun alkuun)” tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa 7.10.2016. Vastaväittäjänä toimi dosentti, FT Kari Kotkavaara (Åbo Akademi) ja kustoksena professori Heikki Hanka. Väitöskirja on luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-6769-7.
Arvoisa kustos, kunnioitettu vastaväittäjä, hyvät kuulijat,
Viimeisten vuosien aikana luostarikokoelmien ja ikonostaasien pohdinta on ollut etusijalla kirkkotaidehistorian tutkimuksissa Suomessa ja Venäjällä. Taannoiset näyttelyt toivat esille Athoksen luostariyhteisön aarteita. Venäjällä on jo pitkään tutkittu ja tutkitaan Pyhän Kolminaisuuden ja Pyhän Sergei Radonesilaisen, Solovetskin, Aleksanteri Syväriläisen ja muidenkin luostareiden kokoelmia. Eräät tutkimukset ovat osoittaneet pysyvää kiinnostusta myös Suomessa: esimerkiksi vuonna 2008 tohtori Z. Belikin tutkimus Valamon Peshehonovien ikoneista 1800-luvulta, ja vuonna 2011 ilmestynyt kirja ”Valamon luostarin aarteet” ja myöhemmin piispa Arsenin ikoneihin kohdistunut lisensiaatin tutkimus. On siis luontevaa, että väitöstyöni suuntautuu juuri Suomessa olevien Valamon kokoelmien tutkimiseen.
Laatokan Valamon luostarista säilynyt kirkkotaiteen kokoelma on harvinainen kokonaisuus. Se sisältää jumalanpalveluesineitä, ikoneja, maalauksia, arkiston ja kirjaston. Sodan jaloista pelastettu ja Suomeen evakuoitu aineisto on säilynyt verrattain hyvin, eikä se ole kokenut useiden muiden venäläisten kirkko- ja luostarikokoelmien tapaista hävitystä.
Laatokan Valamon luostarista tuodut ikonit sijaitsevat nykyään Heinäveden Valamon Kristuksen kirkastumisen kirkon seinillä ja ikonostaaseissa. Voi havaita, että kirkon sisustuksen kauneus, ikonien esteettinen vaikutelma on niin voimakas, että se auttaa pääsemään helposti rukouksen tunnelmaan. Tutkimukseni lähtökohtana oli se, että vaikuttavan, Valamon vanhimman 1700-luvun aineiston osalta tiedot ovat erityisen hataria. Edes ikonien lukumäärää ei tiedetä tarkasti, puhumattakaan maalareiden identifioinnista. Ikonien ja ikonostaasien kuvaohjelmat sekä aiheiden analyysi ovat jääneet aiemmissa tutkimuksissa puutteellisiksi.
Väitöstutkimukseni on toteutettu niin, että ensin olen analysoinut historiallisen kontekstin ja sitten läpivalaissut luostarikirkkojen ikonisisustuksia.
Historian kontekstin analysointi antoi mielikuvan, että Valamon ikonien maalausaika eli 1700-luku luostareissa oli vaikeaa. Munkkien toiminta ja hengellinen elämä oli hankalaa. Vuodesta 1721 eli Pyhän Synodin perustamisesta alkoi voimakas valtion vaikutus kirkon asioihin ja hengelliseen elämään. Kuitenkin Valamon elämässä on havaittavissa kaksi nousua, eli 1750-1760-luvuilla ja 1780-luvusta lähtien. Nämä kaksi kautta kiinnittivät tutkimuksessani erityistä huomiota.
1700-luvun alkupuolelta on vain vähän tietolähteitä Valamon luostarista, niitä on säilynyt pääasiassa 1700-luvun toiselta puoliskolta. Arkiston asiakirjat toivat esille sen, miten hitaasti 1700-luvun alussa Laatokan saarelle palannut luostari integroitui kulttuuriin olosuhteisiin, minkälaiset olivat suhteet Aunukseen, ympäristöjen kyliin, sekä Laatokan hallitseviin Tihvinän ja Syvärin luostareihin. Valamon voi hahmottaa paluunsa jälkeen ”paluumuuttajaksi”, joka etsi omaa identiteettiään ja omaa hengellistä tehtäväänsä Laatokan alueella. Valamon luostari sai vaikutteita läheisestä Syvärin luostarista. Pyhän Kolminaisuuden ja pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen kunnioittaminen saivat suuren merkityksen Valamossa. Pyhittäjien Sergein ja Hermanin kunnioittaminen ei ollut rinnastettavissa niihin.
1754 vuodesta lähtien, suuren tulipalon jälkeen, keisarinna Elisabetilta saadulla tuella luostari rakennettiin ja koristeltiin pysyvästi. Asiakirjojen analyysi antoi käsityksen, että puuluostarin rakentajat saapuivat Aunuksesta, ikonimaalarit tulivat Laatokan kylistä Tuloksesta ja Sermaksasta. Merkittävä luostarin esineluettelo vuodelta 1767 kertoo Valamon puukirkoista ja tsasounista. Se luetteloi yksityiskohtaisesti kirkkojen ikonisisustuksen ja muut esineet. Tuli ilmi, että luostarissa käytetyt ikonografiat olivat yhtenäiset Syvärin ja Tihvinän luostareiden kanssa. Valamossa oli Pohjois-Venäjälle tyypillisiä kuvamuotoja, kuten mm. ”taivas”-kattomaalauksia sekä kaksiosaisia ikoneja. Havaittavissa oli myös Novgorodin hippakuntakeskuksesta sekä Pohjois- Vologdan ja Ustjugin kaupungeista tulevia vaikutteita. Todennäköisesti tällä kaudella Valamo jäi Laatokan Karjalan paikalliseksi luostariksi. Sen sisustus 1700-luvun puolivälissä vastasi Pohjois- Venäjän ja Karjalan alueen kulttuuria.
Merkittävä asia oli, että 1700-luvun puolivälissä maalatut Valamon ikonit antoivat tutkimukselleni mahdollisuuden kerätä kohteeksi ajan tyylinmukaisia ja samankaltaisia ikoneja. Osaksi nämä ikonit olivat jo tunnettuja asiantuntijoille, osaksi etsin uusia suomalaisista sekä venäläisistä museoista ja yksityiskokoelmista. Kootut ikonit muodostavat ryhmän, jossa voi tunnistaa omaperäisten piirteiden yhdistelmän. Siinä voi havaita Asehuoneen ikonimaalauksen piirteitä, Pietarista tulevia barokin kuin myös perinteisiä ilmaisutapoja. Isot muodot ja graafinen kuvakieli yhdistävät Laatokan ikonit Karjalan paikalliseen traditioon. On luonnollista, että ikoneissa on havaittu samankaltaisia ominaisuuksia, minkä jo professori L. Pettersson näki Karjalan puuarkkitehtuurissa. Hän esitteli Karjalan taiteen paikalliset piirteet ja kertoi ”romanttisesta ja mystillisestä perussävystä … muhkeuksista ja monumentaalisuudesta”.
Sen lisäksi ikonien erikoisuus on väritys, jossa on paljon vaaleita värejä. Nämä teokset ympäröivät karjalaisia ja venäläisiä, jotka asuivat Laatokan ympäristössä. Ne olivat myös Valamon puukirkoissa ja tsasounissa. Näiden ikonien löytyminen on ajankohtaista, koska se antaa mahdollisuuden ymmärtää tuon ajan Laatokan ympäristön taidetta ja kulttuuria.
1780-luvulta lähtien alkoi seuraava merkittävä kausi Valamon luostarin historiassa. Toisella puoliskolla luostari vakiintui omaperäisenä luostarina. Sillä oli oma tarkoitus, ohjelma ja idea. Vain sillä tavalla luostari pystyi jatkamaan toimintaansa. Tässä vaiheessa munkkien elämä järjestettiin Sarovin luostarin sääntöjen mukaan. Rakennettiin kiviluostari ja jokainen valmistunut kirkko esiintyi suunnitelmassa osana kokonaisuutta.
Tällä kaudella ensimmäisenä rakennettiin pieni Uspenie-kirkko. Esineluettelosta kävi ilmi, että kirkossa oli kaksi ikonostaasia, mm. pääinteriöörissä sekä kirkon eteisessä. Uspenie-kirkon pääikonostaasin ikonit ovat säilyneet hyvin. Alttariseinä eli ikonostaasin pohja ja kaksi ylintä ikoniriviä ovat jääneet Laatokkaan Valamoon. Ne löysi pietarilainen ikonikonservaattoripariskunta Bolshakov. Paikalliset ja juhlaikonit on siirretty Heinävedelle. Paitsi eteisenikonostaasia muut ikonit sijaitsivat pylväissä ja seinillä.
Pieni lämpöinen kirkko, jossa palveltiin ympäri vuoden, oli tarkoitettu munkkien rukoiluun. Pääikonostaasin sommitelma ja sen ikonit heijastavat ajatusta, joka oli läheinen igumeni Nasarille ja hänen opetukselleen. Nasari antoi voimakasta hengellistä innostusta, vahvaa uskonnollista voimaa ja hyväntahtoisuutta veljestöä kohtaan. Nimenomaan Nasarin johdolla parannettiin munkkien ja luostarin elämää. Uspenie-kirkko oli vihitty Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen juhlan kunniaksi; siksi sisustuksen ajatus oli Neitsyt Marian laupeuden ylistäminen.
Pyhittäjät Sergei ja Herman Valamolaisien kirkko oli rakennettu ja sisustettu samoin kuin Uspenie-kirkko, ja samaan aikaan. Pääkirkon alaosa oli suunniteltu pyhäköksi ja luostarin perustajien jäännöksiä varten. Pyhät jäännökset antavat hengellistä voimaa luostarille sekä koko Valamon saaristolle. Nasarin aikana Pyhittäjien Sergein ja Hermanin kunnioitus alkoi muodostua ja kehittyi edelleen siihen loistoon, jonka se saavutti 1800-luvulla.
Pyhäkön ikonit oli maalautettu samaan aikaan samalla ikonimaalarilla kuin Uspenie-kirkon ikonit. Niissä esiintyi samankaltaisia piirteitä. Molemmissa ikoniyhdistelmissä on havaittavissa seinämaalauksen vaikutukset, jotka ovat läheisiä Jaroslavlin freskoille. Se tarkoittaa sitä, että kirkkosisustuksen suunnitelmien pohjana oli perinteinen arkkitehtuurin ja maalausten kokonaisuus, joka oli oleellista vanhoissa venäläisissä keskuksissa. Olen vakuuttunut, että nimenomaan Jaroslavlin ikonimaalarit ryhtyivät maalaamaan ikoneja Valamon luostarin kirkkojen interiööriä varten Nasarin aikana. Jaroslavlista kotoisin oleva Krasheninnikovin ikonimaalariperhe on tehnyt työn.
Pienen tauon jälkeen, vuodesta 1793 lähtien, Kristuksen kirkastumisen pääkirkon sisustus valmistui. Nyt sen ikonostaasien, seinien ja pylväiden osia sijaitsee Heinäveden Valamon pääkirkossa. Niiden ikonien analyysi toi esille, että ne olivat toisen vanhan venäläisen kaupungin eli Tverin ikonimaalareiden maalaamia. Luostarin muistelukirjasta löytyi Samson Fedorovich Pesehonovin nimi. Hän oli vanhin ikonimaalari tunnetusta Pesehonovin perheestä. Tohtori Z. Belikin väitöstutkimuksessa tuli ilmi, että Pesehonov-ikonimaalareiden perhe liittyy 1800-luvulle. Kuitenkin olen saanut todisteet, että vanhat yhteydet olivat olleet olemassa jo aikaisemmin Valamon luostarin ja Pesehonovien välillä.
Pääkirkon ikonografian ja kokonaisuuden analyysi näyttää, että sisustuksen pääajatus oli Jumalanäidin, Neitsyt Marian ylistäminen. Hänen hahmonsa esiintyi ihmisten puolesta rukoilijana, suojelijana ja Kristuksen Kirkkona. Muistutan, että pääkirkon ulkoasu oli melko samanlainen kuin Sarovin luostarin Uspenie-pääkirkko. Jumalanäidin teema oli esitelty jokaisessa ikonostaasin osassa. Paikallisella rivillä oli useita Jumalanäidin ikoneja. Deisis-rivissä paitsi Deisis-ikonia oli kaksi isoa ikonia ”Jumalanäidin kruunaaminen” ja ”Pyhän Hengen vuodattaminen”, jossa Neitsyt Maria yleensä on päähahmo. Patriarkkojen rivissä sijaitsi kaksi ikonia eli Ennusmerkki ja Kazanin Jumalanäidin ikonit. Se oli erikoinen tapaus. Vertailukohtaa sille ei ole. Voin sanoa, että Jumalanäidin kunnioittaminen Valamon pääkirkon ikonostaasissa saavutti huippunsa. Jumalanäidin kultin nousu on kehittänyt mielikuvaa Valamosta. Näin Laatokan luostari yhtyi siihen samaan joukkoon, jossa ovat muut Jumalanäidin kuuluisat kirkot ja luostarit, kuten mm. Kiovan luolaluostari, Moskovan Uspenie-pääkirkko ja Athoksen luostariyhteisö, jossa Jumalanäiti on suojelijana.
Valamon luostarin Kristuksen kirkastumisen- ja Uspenie-kirkkojen ikonisisustuksen tutkimuksessa kävi ilmi, että Nasarin aikana luostari oli ymmärtänyt hyvin oman tarkoituksensa ja identiteettinsä ja oli muotoillut sen sanoman. Jumalanäidin ja luostarin perustajien Pyhien Sergein ja Hermanin kunnioittaminen oli selviö kaikille venäläisille ja karjalaisille. Luostari siis kehittyi edelleen ja kukoisti 1800 luvulla.
Nasarin ajan ikoneissa käytetään retrospektiivistä maalaustyyliä. Tämän tyyppinen kuvakieli esiintyy 1600-luvun Asehuoneen ikonimaalauksessa. Se sisälsi barokin ja varhaisen klassismin piirteitä. Se ei ollut suosittua Pietarissa vanhahtavan luonteensa vuoksi, mutta se säilyi Venäjän maaseudulla. Tämä ikonimaalaus vastasi igumeeni Nasarin ajatuksia. Sen tarkoitus oli yhdistää Valamon hengellisyys ja kirkon ikonit vanhaan ennen Pietari Suuren aikakautta vallinneeseen perinteeseen ja onnistui siinä hyvin.
Lopputuloksena kerron, että 1700-luvulla oli vaikea kausi. Valamon luostarin muovautuminen ja integroituminen Laatokan ympäristöön ja oman paikan etsiminen venäläisessä kirkollisessa elämässä vei aikansa. Ikonit, jotka nyt ovat esillä Heinäveden pääkirkossa, kulttuurikeskuksessa ja muissa paikoissa, heijastavat vanhan Valamon luostarin näitä ponnistuksia.
Väitöksen loppupäätöksenä totean, että Valamon luostarin 1700-luvun ikonien tutkimus on tärkeää suomalaiselle taidehistorialle ja erityisesti ikonitutkimukselle, koska ikonit kuuluvat nykyään suomalaiseen kulttuuriin. Tulevaisuuden tutkimusta voidaan kehittää moniin suuntiin. Erään mahdollisuuden tarjoaa syventyminen Laatokan Karjalan kirkkotaiteen erityiskysymyksiin. Toisaalta tutkimuksen suunta voisi olla myös vanhauskoisten ikonimaalareiden toiminnassa ja sen vaikutuksessa Valamon ikonimaalareihin. Kolmantena tutkimussuuntana voi mainita monografia-tyyppisen lähestymistavan luostarin kokoelman 1700-luvun irtoikoneihin.