Kuvan voima historiassa -konferenssiraportissani kirjoitin, miten kuva-aineistot ovat saksankielisissä maissa viime vuosina vakiinnuttaneet asemansa historiantutkimuksen lähdeaineistoina tekstuaalisten aineistojen rinnalla1). Kuvien käyttöä historiantutkimuksen lähteinä hidastaa kuitenkin kenties taidehistorian traditioista periytyvä ajatus, jonka mukaan kuvalla voi olla arvoa tutkimuksen lähteenä ainoastaan, mikäli kuvan konteksti tunnetaan. Tämä tarkoittaa samalla, että kuvat, joiden kontekstitiedot eivät ole säästyneet, sivuutetaan perinteisesti tutkimuksen lähteinä. Saksan Kansatieteen seuran valokuvakomissio pyrki vuoden 2016 lopulla järjestämässään konferenssissa löytämään uusia näkökulmia, joiden avulla tutkijat voisivat havahtua ymmärtämään kontekstittomien kuvien arvon. Konferenssin järjestäjät, berliiniläisen Museum für Fotografie -valokuvamuseon tutkija Irene Ziehe sekä Tübingenin yliopiston mediatutkimuksen oppiaineen tutkija Ulrich Hägele kuvailivat konferenssin johtoajatusta seuraavasti:
”Kaikki ovat joskus löytäneet kirpputorilta vanhan valokuva-albumin, joka sisältää satumaisen hienoja valokuvia, mutta jossa ei ole minkäänlaisia tietoja kuvissa esiintyvistä henkilöistä, esineistä tai tilanteista. Tutkimuksellisesta näkökulmasta katsottuna tällaiset aineistot olisivat arvottomia, ainakin historioitsijoiden keskuudessa vakiintuneen näkemyksen mukaan. Ei kontekstia tarkoittaa siis, että nämä kuvat eivät ole lähdeaineistoa, johon voisi soveltaa tieteellisiä kriteerejä. Mutta onko näin? Eikö ole mitään mahdollisuuksia työskennellä kuvien kanssa, lukea niistä jotakin, vaikka kuvien alkuperää ei tunnetakaan? […] Konferenssi keskittyy nimenomaan yksittäisten kuvien analyysiin. Tavoitteena on tuoda valoa niiden kuvien pimeään, joista ei niiden itsensä antaman visuaalisen informaation lisäksi ole saatavissa muita tietoja.”
Käsittelen seuraavassa lähemmin muutamia konferenssissa pidettyjä esitelmiä.
Tervetuliaissanojen jälkeen vuorossa oli historioitsija Angelika Friedricin esitelmä. Esitelmän kohteena oli talon kulmausta ja sisäänkäyntiä sekä niiden edessä seisovaa, epätyypillisesti pukeutunutta naista esittävä valokuva. Valokuvassa olevan sisäänkäynnin yläpuolella on teksti PANOPTICUMEINGANG”, Panopticumin sisäänkäynti. Friedrici kuvailee esitelmässään sitä vuosia kestänyttä prosessia, jonka tuloksena hänen onnistui mm. vertailujen kautta tunnistaa kuvassa esiintyvä rakennus berliiniläiseksi Panopticum-salongiksi sekä ajoittaa otos 1900-luvun alkuvuosiin.
Kuvavertailut olivat keskeisessä asemassa myös seuraavassa, Karl-Robert Schützen esitelmässä, jossa hän tarkastelee ensimmäisen maailmansodan vuosiin ajoitettavissa olevaa valokuvaa, joka esittää rähjäistä hirsimökkiä jossakin itärintamalla. Mökin räystäässä olevassa kyltissä on teksti PANOPTICUM. Schütze osoittaa, miten hänen onnistui kuvavertailujen kautta ajoittaa kuva, paikallistaa kuvassa oleva rakennus sekä saada lisätietoa rakennuksen katolla olevista nukkehahmoista. Kuvavertailut aikalaislehdissä ja -postikorteissa puolestaan kertovat kuvan levinneisyydestä sekä siitä, miten kuva otettiin vastaan. Molemmat edellä käsitellyt esitelmät osoittavat siis pohjimmiltaan, että kuvaa ei sinänsä voi koskaan tulkita täysin tyhjiössä, vaan sitä on aina verrattava muihin, samaa aihetta esittäviin kuviin.
Christiane Hoth puolestaan osoitti esitelmässään, kuinka nimettömäksi jäävän kuvan kohdalla perinteiset historiantutkijan metodispektristä löytyvät analyysityökalut, kuten kontekstoiva kuva-analyysi ja taidehistorioitsijoilta peritty ikonografis-ikonologinen tulkintamalli törmäävät nopeasti rajoihin, sillä kuvan syntykontekstia on mahdoton rekonstruoida täydellisesti. Historioitsijoiden tulisikin Hothin mukaan kiinnittää huomionsa kuvassa näkyvien yksityiskohtien lisäksi siihen kysymykseen, mikä rooli kuvalla voisi olla nykykatsojien historiakuvan rakentamisessa. Hoth esitti esitelmässään teesin, jonka mukaan nimenomaan kuvien vastaanoton ja vaikutusten tutkiminen nykykatsojien näkökulmasta voisi avata äärimmäisen mielenkiintoisia uusia perspektiivejä ja tuoda kontekstittomat kuvat esimerkiksi museopedagogiikan näkökulmasta arvokkaiksi lähteiksi aivan uudella tavalla.
Esitelmässään ”Sotilasunivormun semiotiikkaa” valokuvahistorioitsija Ingo Niebel puolestaan tarkasteli internetin kauppasivustoilla myytäviä II maailmansodan saksalaissotilaiden potretteja. Soveltamalla kuvalliseen aineistoon ensin kuvan yksityiskohtiin perustuvaa lähdekritiikkiä ja lisäksi tarkastelemalla potrettikuvia semioottisen menetelmän sovellelmalla Niebel osoitti, miten kuvien syntykonteksti on mahdollista rekonstruoida varsin pitkälle, kun käytettävissä on armeijan kunniamerkkiluetteloiden ja henkilöstöluetteloiden kaltaisia sekundäärimateriaaleja.
Omassa esitelmässäni tarkastelin suomalaissotilaiden ottaman, riisuttua neuvostonaissotilasta esittävän valokuvan merkitystä mentaalihistoriallisena lähteenä. Vaikka en pystynyt rekonstruoimaan kuvan syntykontekstia – sen ottoajankohta, ottopaikka sekä ottaja jäivät edelleen arvoituksiksi – pystyin kuvavertailujen kautta osoittamaan, että riisuttujen, kuolleiden naissotilaiden kuvaaminen oli suomalaissotilaiden keskuudessa jatkosodan aikana varsin vakiintunut valokuvauskonventio. Käyttämällä sekundäärilähteinä muistelmia, sotilassosiologista kirjallisuutta sekä uuden sotahistorian koulukuntaan lukeutuvia teoksia kykenin osoittamaan, miten monia erilaisia merkityshorisontteja myös kontekstittomista valokuvista paljastuu.
Konferenssin jatkuessa kokonaan toisenlaisen näkökulman kontekstittomiin valokuviin tarjosi Islamilaisen taiteen museon tutkija Thomas Tunschin esitelmä. Esitelmänsä aluksi hän peräänkuulutti yleisiä linjoja eri museoissa säilytettävien valtavien kuvamassojen käsittelyyn. Tunschin mukaan tällaiset yhtenäiset linjaukset puuttuvat tällä hetkellä kokonaan, mikä johtaa resurssien tuhlaukseen, ja toisaalta siihen, että merkittäviä aineistomääriä jää käytännössä vaille huomiota. Tunsch osoitti esitelmässään havainnollisten esimerkkien kautta, miten metadata, käytännössä siis konteksti, on mahdollista jäljittää myös täysin vailla kontekstia olevaan kuvaan tarkastelemalla kuvaa muun muassa materiaalisuuden kautta. Esitelmänsä lopussa Tunsch otti myös esille internetin ja nykyään kaikkien ulottuvilla olevien digitaalisten menetelmien tuomat mahdollisuudet kuvien analyysissa ja metatietojen hallinnassa. Digitaalisten työkalujen tuomat mahdollisuudet tahtovat ainakin itseltäni monesti unohtua, joten Tunschin esitelmä oli hyvin tervetullut näkökulma konferenssin aiheeseen. Aiheesta kiinnostuneet voivat tutustua Tunschin esitelmään viitteen linkissä.2)
Kokonaan uudenlaisen näkökulman kuva-aineiston käyttöön tutkimuslähteenä tarjosi Daniel Sammanssin esitelmä ”Ensimmäistä kuvaa etsimässä – Autochromen jälleenlöytämisestä”. Historioitsijakentän ulkopuolelta tuleva Samanns esitteli projektiaan, jonka tarkoituksena on jäljittää ja rekonstruoida nyttemmin kadonnut tieto maailman ensimmäisestä vakavasti otettavasta värivalokuvausmenetelmästä, Autochromesta. Autochrome oli Lumieren veljesten kehittämä värivalokuvausmenetelmä, joka perustui värjätyillä perunajauhoilla silattuihin lasilevyihin. Lumieren veljesten kehittämä teknologia hallitsi markkinoita vuosikymmeniä, kunnes muut teknologiat syrjäyttivät sen 1930-luvun lopulla. Nykyään tieto kuvaukseen vaadittavien levyjen valmistuksesta on kadonnut eikä niiden valmistukseen käytettyjä koneitakaan ole juuri säilynyt. Esitelmässään Samanns kuvaa pyrkimyksiään rekonstruoida tämä menetelmä sekä projektinsa eri vaiheita aina perunajauhon oikean jyväkoon jäljittämisestä erilaisten väriaineiden testaukseen.
Konferenssi Eine Fotografie – Über die transdisziplinären Möglichkeiten der Bildforschung osoitti, että anonyymien, kontekstittomien valokuvien haaste ei ole pieni: mitä erilaisimpien teemojen parissa työskentelevät, valokuvista kiinnostuneet historioitsijat ja museoalan ammattilaiset ovat törmänneet siihen kaikkien teemojen ja aikakausien kuvien yhteydessä. Kokoontuminen tarjosi kuitenkin myös toivonpilkahduksia: uudet digitaaliset menetelmät tulevat lähivuosina helpottamaan työskentelyä kontekstittomien kuvien parissa, ja jo nyt konferenssin osanottajat tarjosivat lukuisia mielenkiintoisia lähestymistapoja tähän mennessä hyödyttömänä pidettyyn aineistoon.
- http://www.ennenjanyt.net/2016/05/kuvan-voima-historiassa-tunnelmia-ja-ajatuksia-visual-history-konzepte-forschungsfelder-und-perspektiven-konferenssista-2-4-3-2016/ (viitattu 8.2.2017 [↩]
- Tunschin esitelmän kokoteksti on löydettävissä osoitteesta http://museums.wikia.com/wiki/Intrinsischer_Irrtum_und_semantische_Spurensuche (viitattu 8.2.2017 [↩]