Viimeisen kolmen vuoden aikana olen seurannut reformaatioon liittyvää ohjelmaa: kuunnellut noin 55 esitelmää, 14 luentoa, yhden paneelikeskustelun, seurannut yhden kaupunkikierroksen, tutustunut neljään näyttelyyn, lukenut useita artikkeleita ja yhden kirjan (kokonaan), sekä vieraillut Lutherstadt Wittenbergissä. Tätä kaikkea olen saanut olla mukana suunnittelemassa, seuraamassa ja toteuttamassa reformaation merkkivuotta varten Turun yliopiston Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies (TUCEMEMS) -keskuksen piirissä.
Erilaisen ohjelman runsaus ja monipuolisuus onkin ollut reformaation merkkivuoden 2017 ja sitä edeltävien vuosien eräs keskeinen piirre. Tässä katsauksessa tarkastelen joitakin muita keskeisiä teemoja ja piirteitä, joita olen itse havainnut merkkivuoden vietossa ja esiin nostetuissa aiheissa.
Merkkivuoden vietto on sidoksissa aikaansa
Reformaation merkkivuosia on vietetty ennenkin ja kukin aikakausi on nostanut esiin itselleen tärkeitä teemoja ja merkityksiä reformaation historiasta, kuten Saksan Evankelisen Kirkon reformaation merkkivuoden lähettiläs Margot Kässmann otti esille Turussa pitämässään luennossa. Niin myös meidän aikanamme reformaation merkkivuotta valmistellessa on tuotu esille nykyajalle tärkeitä ja merkityksellisiä aiheita. Näin ollen merkkivuosi ja sen esiin nostamat aiheet kertovat ehkä lopulta enemmän meistä itsestämme ja meidän kulttuuristamme, kuin 500 vuotta sitten teesejä julkaisseesta munkista ja hänen vahingossa aiheuttamastaan lumivyörystä, joka muovasi maailmanhistoriaa.
En kuitenkaan tarkoita, että historia sinänsä olisi samantekevää, tai etteikö sillä olisi merkitystä mitä historiassa todella tapahtui. Reformaatiota vain tarkastellaan uusista ja nykyajalle tärkeistä näkökulmista, mutta tarkoituksena on silti pyrkiä saamaan mahdollisimman tarkka ja totuudenmukainen kuva menneisyydestä. Osin nykyinen tutkimus pyrkii myös korjaamaan tai tasapainottamaan aiemman tutkimuksen luomia tulkintoja, joissa korostuvat oman aikansa käsitykset ja merkitykselliset asiat. Samalla tavalla joku vuonna 2117 tulee todennäköisesti korjaamaan meidän aikamme tulkintoja reformaatiosta.
Mitkä teemat ovat siis nousseet erityisesti esille vuonna 2017? Ensinnäkin, reformaatio on haluttu ottaa tarkastelun kohteeksi historiallisena kehityskulkuna, jota ei voi irrottaa muusta menneisyydestä. Erityisesti on korostettu reformaation pitkää historiaa. Tällä tarkoitetaan sitä, että reformaatio ei tapahtunut vain vuonna 1517, ei edes vain 1500-luvun alkupuolella, vaan että reformaatio oli pitkä muutosprosessi, joka kytkeytyi jo aiempiin, keskiajalla alkaneisiin kulttuurin muutoksiin ja jatkui pitkään 1600-luvulle asti. Tätä pitkää kestoa voidaan hyvin tehdä näkyväksi nostamalla esiin merkittäviä virstanpylväitä reformaation historiasta: vuonna 1382 John Wycliffe käänsi Raamatun englanniksi; 1517 Luther julkaisi teesinsä; 1520 Luther poltti Paavin ekskommunikaatiokirjeen; 1527 Västeråsin valtiopäivät aloittivat reformaation virallisesti Ruotsissa ja Suomessa; 1530 Augsburgin tunnustus esitettiin keisari Kaarle V:lle; 1648 solmittiin Westfalenin rauhansopimus, joka päätti kolmikymmenvuotisen sodan; 1642 julkaistiin suomenkielinen Biblia.
Muutos, jonka reformaatio sai aikaan, ei myöskään ollut kaikilta osin kovin nopea tai yhtäkkinen, vaan esimerkiksi Suomessa erilaisia katoliseksi miellettyjä tapoja oli käytössä vielä 1600-luvun alkupuolella. Kehityksen suuntakaan ei aina edes ollut selvä tai johdonmukainen, vaan reformaation historia on erilaisten, eri suuntiin pyrkivien kehityslinjojen sekamelska. Esimerkiksi Ruotsissa ja Suomessa Kustaa Vaasan toimeenpaneman reformaation jälkeen Juhana III:n valtakaudella pyrittiin takaisin lähemmäs katolisuutta.
Toisaalta voidaan nähdä että 1510-1530-luvuilla Saksassa reformaatio muutti suhteellisen nopeasti ja yhtäkkisesti monia asioita. Ajattelen itse, että tuolla alueella reformaatiosta tuli lopulta hyvin monen erilaisen kehityslinjan kulminaatiopiste, ja nämä useat eri elämänalueilla tapahtuvat samanaikaiset muutosprosessit mahdollistivat yhdessä sen, että reformaatio näyttäytyy meille niin suurena muutoksena. Tarkoitan sitä, että reformaation nopean leviämisen ja sitä myötä sen onnistumisen mahdollistivat ainakin 1400-luvulla keksitty painotaito ja sen kehitys, mikä mahdollisti uusien ajatusten nopean levittämisen; poliittinen tilanne Saksassa, mikä teki useat ruhtinaat suosiollisiksi reformaatiolle; uskonnolliset muutokset maallikoiden elämässä, jotka olivat alkaneet jo myöhäiskeskiajalla, sekä teologiset uudet ajatukset, joita esimerkiksi Wycliffe ja Jan Hus olivat tuoneet esille. Mikään näistä tekijöistä ei yksinään olisi saanut aikaan reformaatiota (ainakin siinä mittakaavassa kuin se todella tapahtui), mutta monien eri elämänpiireillä tapahtuvien muutosten yhteisvaikutus mahdollisti reformaation nopean läpimurron, mikä puolestaan takasi sen, ettei reformaatio jäänyt vain paikalliseksi uudistushankkeeksi.
Samalla on muistettava, että yksittäisellä henkilöllä, Martin Lutherilla, ja hänen henkilöhistoriallaan, oli myös suuri vaikutus siihen, että uudistus lähti käyntiin, ja että hän ei taipunut omista vaatimuksistaan vastoinkäymisistä huolimatta. Reformaation historia tekee näin siis ymmärrettäväksi historiallisen muutoksen logiikkaa laajemmassakin mielessä: muutos on yleensä hyvin monen tekijän summa, eikä useinkaan voida antaa yksiselitteistä vastausta siihen, mistä jokin historiallinen tapahtuma tai muutos johtui, mutta silti yksittäisellä henkilöllä tai tapahtumalla voi olla suuri vaikutus siihen, millaisena muutos lopulta lähtee käyntiin.
Reformaation kansainvälisyys ja paikallisuus
Toinen seikka, joka on noussut vuonna 2017 usein esille puhuttaessa reformaation historiasta, on kansainvälisyys. Kansainvälisyyden korostaminen tuo parhaiten esille sen, että reformaation historiasta nostetaan esille nykypäivälle merkityksellisiä asioita. Ensinnäkin, oma aikamme on globaalimpi kuin koskaan. Toiseksi, reformaation aiemmissa tulkinnoissa on ehkä korostettu kansallisuutta nykyistä enemmän: reformaation sankareista, kuten meillä Mikael Agricolasta, on tehty nationalistisia symboleita, kansallisia ylpeyden aiheita, ja samalla on häivytetty niitä puolia, jotka linkittävät meidän kansallisen reformaatiomme laajempiin, kansainvälisiin yhteyksiinsä. Nämä seikat ehkä tekevät ymmärrettävämmäksi sitä, miksi nyt on haluttu tuoda esiin reformaation kansainvälistä luonnetta.
Vuonna 2017 on tuotu esille esimerkiksi kuinka nopeasti uudet ajatukset levisivät, ja kuinka suomalaiset olivat aktiivinen osa Itämeren kulttuuripiiriä, jossa reformaatio saavutti nopeasti jalansijaa. Samalla on korostettu sitä, kuinka suomalaiset reformaattorit opiskelivat Wittenbergissä ja muissa eurooppalaisissa yliopistoissa. Lisäksi reformaatiota Suomessa on tarkasteltu nimenomaan osana ruotsalaista reformaatiota, ei niinkään omana itsenäisenä prosessinaan, joskin kansallisia erityispiirteitä onkin tuotu esiin.
Juuri paikallisten erityispiirteiden korostaminen on ollut kansainvälisyyden rinnalla yksi merkkivuoden vieton erityispiirteitä. Nämä kaksi, vastakkaisiltakin vaikuttavaa seikkaa ovat kuitenkin nousseet nimenomaan yhdessä esille, saman kolikon kääntöpuolina. Erittäin hyvä esimerkki on Saksan evankelisen kirkon järjestämä reformaatiorekka-kiertue. Reformaatiorekka kiersi useissa kymmenissä eurooppalaisissa reformaatiokaupungeissa keräämässä paikallisia tarinoita paikallisista reformaatioista, ja palasi sitten Wittenbergiin Saksaan, jossa tarinat olivat esillä koko kesän kestävässä näyttelyssä. Rekka linkitti siis erilaiset paikalliset reformaatiot ja reformaatiokaupungit osaksi laajaa, Euroopan laajuista verkostoa, yhdistäen siten paikallisen ja kansainvälisen hienosti yhteen.
Paikallisuus ja kansainvälisyys tulivat esille myös TUCEMEMSin ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhdessä toteuttamassa Suomen reformaatiosta kertovassa roll-up-näyttelyssä1, joka oli esillä Wittenbergissä reformaation maailmannäyttelyssä. Paikallisesta (suomalaisesta ja turkulaisesta) reformaatiosta kertova näyttely kytkeytyi kansainvälisiin muutoksiin, ja samalla se oli esillä nimenomaan maailmannäyttelyssä Suomen ulkopuolella.
Ekumenia, maallistuminen ja muuttuva maailma
Kansainvälisyyden rinnalla merkkivuoden vietossa on korostunut myös ekumeenisuus. Tämä on sinällään paradoksaalista, sillä juuri reformaatio on keskeinen syy lukemattomien erilaisten protestanttisten kirkkokuntien synnylle ja eriytymiselle yhdestä katolisesta kirkosta, joka siihen asti oli ollut koko läntisen kristikunnan jakama uskontulkinta. Vuonna 2017 on kuitenkin haluttu katsoa menneisyyteen ja oppia virheistä, joita historiassa on tehty, ja erojen sijaan korostaa sitä, mikä eri kirkkokuntia, erityisesti katolisia ja luterilaisia, yhdistää.
Merkkivuoden viettoon on myös vaikuttanut se, että Eurooppa on nykyisin huomattavasti maallistuneempi kuin edellisten merkkivuosien aikaan. Reformaatiota ei siis ole tarkasteltu vain uskonnollisena muutoksena, vaan yhteydessä maallisiin seikkoihin, esimerkiksi taloudellisiin ja poliittisiin lainalaisuuksiin. Näin esimerkiksi Turun linnan näyttelyssä Valtapeliä, joka toteutettiin yhteistyössä TUCEMEMS-keskuksen kanssa, on nostettu esiin Ruotsin valtakunnan sisäiset poliittiset jännitteet, jotka kytkeytyivät reformaation tapahtumiin.
Wittenbergissä reformaation maailmannäyttelyssä maallistuminen näkyi myös siinä, että näyttelyyn oli haluttu nostaa esille maallisia, nykypäivän keskustelun- ja huolenaiheita. Erittäin vaikuttava oli ”Joutsenlammelle” (saks. ’Schwanenteich’) rakennettu installaatio, joka koostui uponneista tai uppoavista ”veneistä”. Teoksen tarkoituksena oli muistuttaa Välimeren pakolaistilanteesta ja sen aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä. Rannalla oli esillä myös oikea Välimereltä pelastettu pakolaisvene. Rannoilla oli myös pisteitä, jotka haastoivat ajattelemaan epäoikeudenmukaisuuden, köyhyyden ja luonnon riistämiseen liittyviä globaaleja ongelmia. Tällä tavoin haluttiin tehdä reformaatiosta tälle päivälle merkityksellistä: koko maailmannäyttelyn kantavana teemana oli nimittäin se, että reformaatiota, uudistamista, tarvitaan kaikkina aikakausina ja kaikissa yhteisöissä. Yleisö siis haluttiin herätellä reformoimaan maailmaa maallisesta perspektiivistä.
Reformaatio 500 – Suomi 100
Suomessa yhtä aikaa reformaation merkkivuoden kanssa vietetään myös Suomi 100 -juhlavuotta. Osaltaan tästä sattumanvaraisesta yhteydestä johtuen meillä nostettiin esiin paljon myös reformaation merkitystä suomalaisuuden, Suomen kulttuurin ja yhteiskunnan muokkaajana. Erityisen selvästi tämä tietysti tulee esiin kielestä puhuttaessa. Reformaatio merkitsi Suomessa kansankielen aseman nousua ja muuttumista. Suomea alettiin kirjoittaa, ja tämä mahdollisti pitkän kehityksen tuloksena kielen uudenlaisen kehityksen uskonnon, tieteen, filosofian, politiikan ja kaunokirjallisuuden kieleksi.
Ilman omaa kirjakieltä kansallisuusaate tuskin olisi saanut samanlaista voimaa Suomessa, kuin se sai 1800-luvun aikana. Kirjakieli mahdollisti yhtenäisen yleiskielen synnyn ja sitä myöten myös ajatuksen suomalaisuudesta, jaetusta suomalaisesta identiteetistä. Ponnistamalla kielen kehitystä eteenpäin reformaatio tuli siis samalla mahdollistaneeksi joiltain osin kansallistunteen synnyn.
Reformaation ja luterilaisuuden vaikutusta suomalaisen yhteiskunnan kehitykseen on pohdittu myös muista näkökulmista. On tuotu esiin mahdollisia kytköksiä luterilaisen ajattelun ja Suomen hyvän koulutustason, hyvinvointiyhteiskunta-ideaalin ja monien muiden suomalaista yhteiskuntaa luonnehtivien seikkojen välillä. Toisaalta luterilaisuuden itsessään on huomattu olevan syvällisellä tavalla osa suomalaista identiteettiä, kuten arkkipiispa Kari Mäkinen totesi kirkolliskokouksen avauspuheessaan 9.5.2017: ”Sanat, kielikuvat, kertomukset, mielikuvat ja tapa olla kantavat perintöä silloinkin, kun suhde reformaation muuhun perintöön on ohut tai mutkikas. Luterilaisuus ja suomalaisuus ovat kietoutuneet toisiinsa paljon yhteiskunnan rakenteita syvemmälle.”2
Merkkivuoden perintö?
Merkkivuosia tulee ja menee epäsäännöllisen säännöllisesti, ja muistaako kukaan niitä enää kymmenen vuoden päästä? Toivottavaa olisi tietysti, että merkkivuosista voisi aina jäädä jokin perintö, jokin ajatus, oivallus, joka olisi vaikuttanut ja vaikuttaisi jatkossakin. Jos jotakin haluaisin nostaa tällaiseksi tästä kaksoismerkkivuodesta, niin se olisi ehkä Suomi 100 -vuoden teema ”Yhdessä”.
Merkkivuoden valmistelua ja toivottavasti viettoakin on nimittäin leimannut positiivinen yhteistyön ja yhdessä tekemisen henki. TUCEMEMSissa olemme olleet erittäin kiitollisia hedelmällisestä yhteistyöstä Helsingin yliopiston, Mikael Agricola -seuran, Suomen kirkkohistoriallisen seuran, Turun Historiallisen Yhdistyksen, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän, Turun kaupungin ja Turun museokeskuksen, Åbo Akademin, ja monien muiden tahojen kanssa. Yhteistyö etenkin seurakunnan ja kaupungin toimijoiden kanssa on ollut monipuolista ja hedelmällistä, eikä iso osa hankkeista olisi toteutunut ilman yhteistyötä.
Samalla olisi tietysti toivottavaa, että Yhdessä voisi olla sana, joka yhä enemmän luonnehtisi suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria, tutkimusta ja politiikkaa. Joka tapauksessa, reformaation merkkivuosi on ainakin antanut toivottavasti monelle ajateltavaa, herättänyt pohtimaan ja kiinnostumaan omasta historiasta ja ehkä myös tarkastelemaan nykypäivän maailmaa uudestaan, näkemään mitä asioita meidän olisi hyvä uudistaa tai parantaa omana aikanamme.
Miika Norro
Kirjoittaja työskentelee Turun yliopiston Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies (TUCEMEMS) -keskuksessa tutkimusavustajana ja tekee väitöskirjaansa Kulttuurihistorian oppiaineeseen.
- Näyttelyyn voi tutustua netissä osoitteessa https://blogit.utu.fi/reformationfinland/ [↩]
- http://www.arkkipiispa.fi/kk-avauspuhe-9-5-2016/ [↩]